KAUHUSARJA: Genren kliseet

19.7.2017

Kauhusarja saa jatkoa vähän nopeammin tällä kertaa! Aiempia osia on vampyyritsarjamurhaajatscream queensfreakshowscifikauhusarjamurhaajanaiset sekä yliluonnollisuus ja okkultismi, ja kuten pointtina on ollut, käsittelen tässä postaussarjassa yhtä suurimmista intohimoistani eli kauhugenreä ja kaikkea siihen liittyvää. Tällä kertaa on pakko vähän pilkata rakasta genreäni ja puhua niistä kliseistä.

Kauhu on genrenä niin uskomattoman moniulotteinen että tuntuu ihan käsittämättömältä, miten paljon siihen on saatu ympättyä joka tuutissa toistuvia kliseitä, stereotypioita ja latteuksia. Mutta ennen kuin varsinaisesti aloitan postauksen, haluan vähän avata sitä, minkä itse käsitän kauhugenrenä, koska olen huomannut, että mun käsitykseni siitä on vähän laajempi kuin monella muulla. Jos puhun siitä, että olen kauhufriikki, tarkoitan laajaa skaalaa kaikenlaista vähän sairasta. Kauhuelokuvia, trillereitä, sarjamurhaajadokkareita, artikkeleita historian kidutus- ja teloitusmenetelmistä tai okkultistisista rituaaleista tai noitavainoista tai mistä vaan vastaavasta, kauhukirjallisuutta, lyhyitä kauhutarinoita Redditin /nosleepistä, scifiä, mindfuck-leffoja ja sarjoja, henkisesti pahaa oloa tuottavia juttuja vaikka eivät varsinaisesti kauhua olisikaan... Usein jos mainitsee sanan "kauhuleffa", monen reaktio on tyyliä "Aa, niinku Scream vai?" - ei, ei vaan niinkuin Scream, vaan hyvin laaja kirjo ihan kaikenlaista siihen liittyvää.

Mutta kun puhutaan kauhugenren kliseistä, puhun toki niistä kliseistä, joita esiintyy nimenomaan kirjallisuudessa, sarjoissa, tarinoissa ja leffoissa. Ja ikävä kyllä niitä on ihan tajuttoman paljon.

clic4

Yliluonnolliset jutut ja nimenomaan kummitukset lienevät se kaikista kulutetuin klisee, jolla tahkotaan edelleen rahaa ihan törkeästikin uusiokäyttämällä vanhoja ideoita uudelleen. Leffoja, joiden nimi alkaa tyylillä "The haunting of..." tai "The exorcism of..." on lukemattomia, ja leffoissa on usein hyvin tuttu asetelma.

Perhe muuttaa taloon tai ostaa jonkin uuden esineen. Pikkuhiljaa alkaa tapahtumaan kaikkea outoa. Perhe epäilee, että voisiko kaiken takana olla jokin mörkö, mutta sen sijaan että muuttaisi pois tai luopuisi esineestä he jäävät himmailemaan ja tutkimaan asiaa. Paikalle saatetaan kutsua jonkin sortin hymisevä, rinkiin käsikynkkään istuttava meediomummo, joka yleensä onnistuu vaan suututtamaan vittuuntunen hengen entisestään. Lopussa on jokin mahtaileva taistelu- tai pakokohtaus, tai muuten vaan jokin yleinen kaaos, joka päättyy siihen, että joko kaikki tai vain yksi selviää ja kaikki ovat onnellisia - BUT WAIT, THERE'S MORE, kun kummitus kurkkaakin jostain kaapin alta tai nuken pää kääntyykin vielä kerran ympäri. Omg, voisiko se olla... jatko-osa?

Myös pienempiä kliseitä löytyy ihan tajuton määrä.

Murhaaja jahtaa sinua rakennuksen sisällä? Juokse yläkertaan, älä missään nimessä karkuun tai mihinkään mistä pääsisit karkuun, vaan sinne helvetin yläkertaan mistä pääset pois vaan katkomalla jalkasi pomppaamalla ikkunasta.

Lapset on aina joko kuumottavia tai idiootteja. Eli joko on näitä saatanan jälkeläisiä, jotka jeesaa kaikki demonit, monsterit ja muut pahikset perhettä riivaamaan ja tuijottaa suurin silmin vierestä kun äitiä revitään kappaleiksi vahingoniloisesti myhäillen, tai sitten niiden persoonallisuus on luokkaa homehtunut tiskirätti ja kaikki repliikit pitää vinkua ja venyttää; "mummyyyyy, i'm scaaaaaaaaaaared". Argh.

clic3

Päähenkilö pääsee vähintään kerran ihan melkein vapauteen, sormet tarttuvat jo ovenkahvaan, mutta juuri viimeisellä sadasosasekunnilla murhaaja/mörkö/mikälie tarttuu kiinni ja vetää takaisin ahdinkoon.

Niin hyvät kuin pahat tyypit voi ottaa luotia, iskua, viiltoa, murtumaa, mustelmaa ja vaikka minkälaista väkivaltaa ihan mihin tahansa kohtaan kroppaansa, mutta pientä ähinää ja kipeän alueen hieromista lukuunottamatta juoksentelee silti ympäriinsä sen suuremmitta ongelmitta. Mitä nyt siitä, jos lennät ikkunasta auton katolle niin että auto menee notkolle, tai jos murhaaja hakkaa pesäpallomailalla polvilumpioitasi. Nouse vaan ylös ja juokse!

Kauhu ja erotiikka herättelevät ilmeisesti samoja osia aivoissa, eli ymmärrän varsin hyvin, miksi seksiä näkyy niin paljon kauhuelokuvissa. Ilmeisesti vaan haureudesta rankaistaan, koska yleensä juuri se himokas pariskunta on ensimmäinen, jotka kuolevat.

cli1

Kaikki on jotenkin aina ihan käsittämättömiä säkkejä. Olet avaamassa ovea, avaimet tippuu viisi kertaa maahan. Kompastut omiin jalkoihisi. Törmäät ison niityn ainoaan puunrunkoon. Kun pitäisi olla hiljaa, tiputat neljänsadan lautasen keräilyastiaston lattialle tai hengität niin kovaa, että naapurikin kuulee. (Mutta sitä murhatapahtumaahan se muuten ei tietenkään kuule että voisi soittaa apua.) Puhelimessa ei ole kenttää tai siitä loppuu akku juuri kun olet kertomassa hätäkeskukselle osoitetta, auto ei käynnisty ja taskulamppukin väpättää. On se niin vaikeeta.

Hiljaa olemisesta muuten - aina, kun karkaillaan murhaajaa, pitää kuitenkin kovaan ääneen huudella omien frendien perään. Ei se mitään, että yrität pakoilla sekopäätä jolla on ase ja selkeä halu vetää sulta sisukalut ulos - kilju ny sitä Perttiä joka nurkan takaa seuraksi.

Mieti itsesi tilanteeseen, jossa olet ihan varma, että jotain hirveää on tapahtumassa. Kuulet alakerrasta selkeitä murron ääniä, sänkysi alta kuuluu demonimaista örinää, lapsesi pää kääntyy sulavasti 180 astetta, kellarin oven alta hehkuu vihreää valoa... Mitä tahansa sellaista, joka ei nyt vaan noin niinkun ole ihan normaalia. Mitä ihan tosielämässä tekisit? Koska kauhussahan rakkaat päähenkilömme aina menevät tutkimaan asiaa vähän lähempää. Aina pitää mennä sinne pahuuden kitaan, murhaajan syliin, demonin ulottuville. Koska miksei hei.

clic2

Jumpscare-tyyppiset yllätyssäikytykset on oikeasti aika helppoa tehdä niin, että katsoja säpsähtää, mutta niitä on kahdenlaisia - on se jumpscare, jota säikähdät ihan vaan koska on normaali refleksi säpsähtää kun jotain tulee puskista, mutta oikeasti onnistunut jumpscare on sellainen, joka todellakin toi sen kauhun jäytävän tunteen vatsanpohjaan. Ikävä kyllä hyvin usein jumpscaren tulemisen näkee jo kaukaa - päähenkilömme kävelee pitkin käytävää ja musiikki luo tunnelmaa sille, että just siitä nurkan takaa hyökkää joku. Tai se ikiklassikko, peilikaapin ovesta kurkistaa pahis kun hampaidenpesun yhteydessä se suljetaan. Ja kun kirkaisten käännytään ympäri, siellä ei olekaan mitään.

Yksi tyyppi, yleensä lapsi tai teini, on ainona tajuamassa jonkin pahan paskan tapahtuvan. Hän on ainoa, joka näkee kummituksen tai jollain muulla tavalla vaan tietää, että nyt ei oo kaikki hyvin ja meidän pitäisi lähteä täältä pois mahdollisimman pian. Mutta kukaan ei tietenkään usko, vaan kaikki muut, yleensä auktoriteettiasemassa olevat aikuiset, vähättelee ja heiluttelee kättä. Ihan oma moka sitten kun suolistetaan, oisit kuunnellut.


Ja vaikka näitä kliseitä on paljon ja vihaan niitä, niin omalla tavallani myös rakastan niitä. Kauhu on, kuten mainittua, todella moniulotteinen genre eikä kaikki kauhu välttämättä ole pelottavaa, mutta se voi olla monella muulla tavalla viihdyttävää ja mielenkiintoista. Hyvänä esimerkkinä myös kauhukomediat (siis oikeat kauhukomediat kuten Teeth, ei kauhuteemaiset "komediat" kuten Scary Movie), joissa kauhua ja komediaa yhdistetään niin, että naurat samalla kun kuitenkin pikkusen kuumottaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti