Vapaus valita

30.5.2017

En ole ihan satavarma olenko jotain tännepäin kirjoittanut aiemminkin blogiin, mutta antaa mennä joka tapauksessa - kirjoittaminen on kivaa ja terapeuttista, eli kirjoitetaan sitten lisää.

Skidin neljävuotisneuvolassa lapsi kertoi terveydenhoitajalle, että hänen paras kaverinsa tarhassa on poika ja he leikkivät yhdessä autoilla. Terveydenhoitaja naurahti, että tieto yllätti, koska sisään astui tyttö Frozen-paidassa ja pinkissä hameessa. Selitin sitten, että kasvatan tottakai tyttäreni niin, että hän saa valita itse kiinnostuksen kohteensa, koska sitähän se oikeasti neutraali kasvatus on.

Varmasti kuitenkin on vanhempia, jotka esimerkiksi halutessaan kasvattaa lapsensa sukupuoliroolien ulkopuolella, vievät lapselta valinnanvapauden tunkemalla hänelle vain neutraaleja tai yleisesti vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksenkohteiksi kategorisoitavia asioita. Tyttölapsi, joka ei saa pukeutua pinkkiin tai leikkiä kotileikkejä Barbeilla, koska se on liiaksi vanhojen sukupuoliroolien mukaista. Mutta voiko silloin todella sanoa kasvattavansa lasta neutraalisti, jos lapsella ei olekaan mahdollisuutta valita itse?

Meillä skidi tykkää niin Barbeista, nukkekotileikeistä, leikkikeittiöleikeistä, prinsessajutuista, pinkistä kuin Frozenista, mutta lisäksi autoista, monstereista, dinosauruksista, merirosvoista ja avaruudesta. Mielestäni on ollut aina itsestäänselvää, että lapsi saa itse valita mistä on kiinnostunut ja mistä pitää, oli kyseinen asia sitten ns. stereotyyppisesti tyttöjen vai poikien juttu.

Sama pätee toki myös aikuisuuteen ja on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Jos tekee valintoja, joita voisi pitää (paremman sanan puutteessa) epäfeministisinä, mutta tekee ne itse omasta tahdostaan tiedostaen valintojensa kaikki näkökulmat, voidaanko silloin edes puhua epäfeministisestä valinnasta? Jos nainen päättää jäädä kotiäidiksi, koska oikeasti haluaa niin, koska se tuntuu hänelle parhaalta valinnalta, voiko silloin oikeasti sanoa tämän naisen ylläpitävän eltaantuneita sukupuolirooleja - eikö olisi ennemminkin väärin pakottaa hänet valitsemaan omien mieltymyksiensä vastaisesti ihan vaan koska ei saa tehdä niinkuin on ennen tehty?

Toki tähän liittyy vahvasti se, että aikuinen tiedostaa valintansa kaikki puolet. Pienempänä arkipäivän esimerkkinä vaikkapa naisen meikkaus. Minä tykkään meikata ja meikkaan päivittäin ja meikkityylini on myös melko vahva ja näytän semisti erilaiselta ilman meikkiä. Tiedostan, että meikkaamalla pyrin tekemään itsestäni viehättävämmän ja tiedostan, että meikkaaminen ylipäätänsä takertuu siihen yhteiskuntamalliin, jonka mukaan naisen ulkonäkö on hänen tärkein ominaisuutensa ja miehiä miellyttääkseen täytyy meikata. Tiedostan kuitenkin myös sen, etten ole omasta mielestäni meikittömänä mitenkään epäviehättävä ja koen meikkaavani ihan omaksi ilokseni - nautin meikkaamisesta jo ihan aktina, ja en oikeastaan koe olevani meikit naamassa niinkään kauniimpi, vaan enemmän "itseni" näköinen. Meikkityylini sopii nimittäin yleiseen habitukseeni muutenkin, vähän tummempaan tyyliin, eli koen yleisen habitukseni olevan yhtenäisempi ja viimeistellympi, kun naama on meikattu.

Nimenomaan se valintojen tekeminen itse, oli se sitten aikuisen ihmisen moniulotteisesti mietitty valinta tai lapsen välitön valinta auton ja Barbien välillä, mielestäni feminismiin ja neutraaliin kasvatukseen kuuluu nimenomaan se, että jokaisella yksilöllä sukupuolesta tai mistään muusta riippumatta on vapaus valita itse. Eikö?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti