SARJAVINKKI: Hot Girls Wanted: Turned On

4.5.2017

Pari vuotta sitten tekemässäni koosteessa Netflixin naisiin liittyvissä dokkareissa (linkki!) mainitsin dokumentin nimeltä Hot Girls Wanted, Rashida Jonesin tuottama katsaus pornoteollisuuteen ja etenkin naisten asemaan ja kohteluun sen sisällä. Dokkari on synkkä ja tuo oikeastaan vain pahan mielen, vaikka aikuisviihdeteollisuus muuten onkin mun mielestä todella mielenkiintoinen aihe.

Nyt Jones on tuonut Hot Girls Wantedille jatkoa kuusiosaisena dokumenttisarjana, jonka jokainen jakso käsittelee aikuisviihdeteollisuutta tai nykyihmisten seksi- ja deittailukäyttäytymistä yleensä. Se on tajuttoman mielenkiintoinen vilkaisu asioihin, jotka koskettavat jollain tasolla meitä kaikkia, ja jokaisella jaksolla on oma teemansa. Kokonaisuudessaan Turned On on edeltäjäänsä vähemmän tuomitsevalla tyylillä tehty, ei yhtä synkkä, mutta samalla tavalla rehellinen. Pyrin olemaan spoilaamatta jaksoista paljoa, mutta tässä pienet esittelyt jokaisesta.

turnedon1

Women On Top/Naiset huipulla aloittaa sarjan kuvaamalla kahta pornoteollisuudessa yrityksiä pyörittävää naista. Toinen on pornossa työskennelleen pariskunnan tytär, jonka tavoitteena on kuvata korkealaatuisia, hyvän maun mukaisia eroottisia kuvia kuten äitinsä aikoinaan. Hänen äitinsä oli Playboyn ensimmäinen naiskuvaaja ja kertoo tarinoita mm. siitä, miten häntä kohdeltiin sukupuolensa vuoksi aloittaessaan uraansa. Toinen on espanjalainen yrittäjä, jonka tavoitteena on kuvata eroottisia lyhyitä pornoelokuvia, joissa on oikeasti intohimoa. Hän kuvailee, ettei halua kuvata näyttelijöitä jotka näyttelevät pornoa, vaan näyttelijöitä jotka harrastavat yhdessä seksiä.

Mielenkiintoisen jaksosta tekee nimenomaan pointti naisen asemasta aikuisviihteen parissa muuna kuin näyttelijänä niin vuosikymmeniä sitten kuin nykyäänkin. Jakso nostaa esille myös dilemman siitä, miten internet on pilannut pornoteollisuuden - nyt, kun pornosta ei tarvitse enää maksaa ja sen kysyntä on valtavaa, tuotantokustannukset on pitänyt myös saada alhaisiksi. Espanjalaisyrittäjä ottaa kiivaasti kantaa siihen, että pornon pariin tarvitaan enemmän naisia tuottamaan, kuvaamaan ja ohjaamaan, koska miesvaltaisella alalla suurin osa pornosta ei ole intohimoista, aitoa ja tasa-arvoista, vaan naisia pahoinpitelevää raiskausfantasiaa. 

turnedon2

Love Me Tinder/Tinder-rakkautta kertoo entisestä nelikymppisestä Big Brother-tähdestä, joka elää ikisinkun elämää jenkeissä ja on mm. Tinderin ja vastaavien deittiappien suurkuluttaja. Seuraamme jakson aikan tyypin deittikäyttäytymistä ja hiljalleen käsityksen muuttumista - jakson alussa miestä tapaileva nainen uskoo heidän tapailevan vain toisiaan ja suhteen olevan menossa vakavammalle asteelle, kun taas mies swaippailee päivät pitkät ja tapailee useita naisia. Mies puolustelee itse käytöstään sanomalla, että koska nämä apit ovat pinnallisia, hänkin on, eikä hänen käyttäytymisensä appideittailun maailmassa kerro mitään hänestä ihmisenä. Siis ihan oikeasti sanoo näin.

Jakso oli erittäin mielenkiintoinen omalla kohdallani koska olen itse Tinderissä ja deittimaailma on mielestäni nykyään monella tavalla todella kiinnostava, nimenomaan appien myötä muuttuneena. Jakso käsittelee erilaisia deittiappeihin liittyviä ilmiöitä tilastojen kautta ja näyttää, mitä tietynlaiset käytösmallit voivat aiheuttaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Toisaalta symppasin miestä ja ymmärsin hänen pointtejaan, toisaalta pudistelin päätäni epäuskoisena siitä, että kukaan oikeasti käyttäytyy näin.

turnedon3

Owning It/Tee se ylpeydellä alkaa kertoen naisesta, joka on aikuisviihdeteollisuudessa webcam-tyttönä ja näyttelijänä, mutta omistaa oman toiminimensä ja sisältönsä kokonaan itse. Hän työskentelee sivussa toiselle yritykselle eräänlaisena kykyjenmetsästäjänä, hakien muita camgirlejä heidän riveihinsä töihin. Yksi värvätyistä camgirleistä ei handlaakaan tilannetta psyykkisesti niin hyvin kuin pitäisi, ja vaikka bisnesnaisemme toruukin kovasti hänen käytöstään, hän myös itse mainitsee dokaavansa esitystensä aikana, koska se auttaa. Jää vähän auki, onko tilanne oikeasti se, että nainen tekee sen ylpeydellä.

Yksi lempiaiheitani onkin nimenomaan seksityöntekijöiden oikeudet ja niihin liittyvä laaja skaala aiheita. Seksityö on kliseisesti maailman vanhin ammatti ja ollut aina iso osa maailmaamme, vaikka kuinka moralisoimme sitä saastaisena piiloon. Prostituutio, strippaus, porno, camgirlit ja kaikki muut aikuisviihdeteollisuudessa työskentelevät miehet ja naiset vastaavat valtavaan kysyntään mutta saavat osakseen vihaa, tuomitsemista, maton alle pyyhkimistä ja yleisesti negatiivista asennetta valinnoistaan. Mielestäni seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi tarvitaan nimenomaan avointa keskustelua aikuisviihdeteollisuuden tilasta, sen ongelmista ja hyvistä puolista ja uudenlaista asennetta koko hommaan. Jotkut ihan oikeasti haluavat työskennellä aikuisviihteen parissa ja se ei ole ammatinvalintana sen alhaisempi kuin mikään muukaan.

turnedon4

Money Shot/Kliimaksi kuvaa pornon parissa työskenteleviä näyttelijöitä ja agenttia (joka oli myös alkuperäisessä Hot Girls Wanted-dokkarissa), jotka kertovat omia kokemuksiaan teollisuudesta ja siihen liittyvistä stigmoista. Agentilla on yritys, johon hän on kiinnittänyt näyttelijöitä, joiden kanssa hän kuvaa elokuvansa. Pääasiassa seuraamme kahta tummaihoista miesnäyttelijää, jotka avautuvat pornoteollisuuden epäreilusta kohtelusta nimenomaan tummaihoisia näyttelijöitä kohtaan.

En ollut edes tajunnut itse sitä, mutta toisen näyttelijän esiinnostamat faktat tuntuivat aika järkyttäviltä nykymaailmassa - ensinnäkin, tummaihoisia miesnäyttelijöitä palkataan esiintymään lähinnä valkoisten naisten kanssa. Toisekseen näille valkoisille naisille tarjotaan usein rahallinen lisäbonus siitä, että he työskentelevät tummaihoisten miesnäyttelijöiden kanssa. Tämänkaltaiset interracial-videot keskittyvät usein samoihin teemoihin - valkoinen nuori nainen tulee tuhotuksi ison mustan miehen toimesta. BBC jne. Ja se, missä kaikki ovat samaa mieltä, on se, että tilanteen on aiheuttanut nimenomaan kysyntä. Interracial on muotia, mutta interracialiksi käsitetään vain edellämainitun kaltaiset tuhoamisvideot.

turnedon5

Take Me Private/Ota minut privaatisti kertoo camgirlinä työskentelevästä naisesta, jonka työtoimenkuva siis on esiintyä kotonaan tietokoneensa ääressä webcamin kautta häntä katsoville asiakkaille. Aika kovista lisähinnoista yleishuoneesta pääsee privaattiesitykseen. Nainen kertoo nauttivansa työstään ja tuovansa asiakkaidensa elämään positiivisia asioita, auttavansa heitä jaksamaan stressaavissa elämäntilanteissa ja luovan heille turvallisen hyvän mielen paikan. Jenkeissä asuva nainen, joka on naimisissa mutta kertoo olevansa polyamorinen, pakkaa laukkunsa täyteen vakioasiakkaan hänelle ostamia vaatteita ja leluja ja lentää tapaamaan häntä Australiaan neljä vuotta sen jälkeen, kun miehestä tuli ensi kertaa hänen asiakkaansa.

Tästä jaksosta on pakko sanoa, että ihan hirveän mielenkiintoinen se ei ole muiden jaksojen tavalla. Se on toki hyvä jakso ja omalla tavallaan on kiinnostavaa seurata niin kummallista tilannetta - mies on aivan rakastunut naiseen, jolle hän on neljä vuotta maksanut nähdäkseen hänet tietokoneruudullaan privaatisti, ja kun he tapaavat livenä, homma ei tietenkään mene kuin saduissa. Molemmat ovat kiusaantuneita ja heillä on selkeästi erilaiset odotukset reissusta. Kuitenkin tuntuu, että jakson aihe ei ole ollut ihan yhtä asiatäyteinen kuin muut, ja sitä on venyttämällä venytetty olemaan yhtä pitkä kuin muut jaksot.

turnedon6

Don't Stop Filming/Älä lopeta kuvaamista onkin sitten ihan yhtä synkkä, ellei jopa synkempi, kuin alkuperäinen dokumenttielokuva. 18-vuotias Moskovasta USA:han muuttanut tyttö käyttää aktiivisesti Periscope-sovellusta ystäviensä kanssa. Eräänä iltana hän kuvaa, livenä kuten Periscopessa tapana on, ystävänsä raiskauksen. Sen sijaan, että hän tekisi mitään auttaakseen ystäväänsä tai lopettaakseen tilanteen, hän jatkaa kuvaamista ja jakaa sen koko maailman kanssa. Hän sai tottakai syytteet avunannosta raiskaukseen ja kohtaa samat syytteet kuin itse raiskaaja, ja jakson ajan seuraamme hänen oikeudenkäyntiään ja elämäänsä sen aikana, asianajajineen kaikkineen.

Jakso oli oikeasti aika järkyttävä ja sen näkökulma tuntui vähän pomppivan. Ensin meitä johdatellaan tuntemaan empatiaa tyttöä kohtaan, häntä kuvaillaan vain lapseksi, ei rikolliseksi ollenkaan, nuoreksi ihmiseksi joka teki inhimillisen virheen ja joka saattaa joutua maksamaan siitä lopun elämäänsä jos joutuu seksuaalirikollisten rekisteriin. Toisaalta syyttäjä kertoo kyseisen Periscope-lähetyksen, jota emme tietenkään näe, olleen erittäin graafinen ja tytön tienneen tasan tarkkaan, mitä tekee - ystävä itki ja aneli raiskaajaa lopettamaan samalla kun jakson päähenkilö kuvasi tilannetta kikatellen ja nauttien siitä, miten paljon ihmisiä lähetystä tuli seuraamaan. Raiskaaja myöntää syyllisyytensä ja saa tuomionsa, mikä vaikuttaa negatiivisesti tytön puolustuksen aiempaan linjaan, jossa he vetosivat hänen olevan syytön mihinkään rikokseen, koska eihän sitä nyt olla ihan varmoja, halusiko kaveri sittenkin sitä seksiä vai ei. Jakso ei kuitenkaan missään vaiheessa anna täysin mustavalkoista kuvaa kummastakaan näkökannasta.



Ehdottomasti tämän dokumenttisarjan synkin jakso lopettaa sen samalla nuotilla johon alkuperäinenkin dokumenttielokuva jäi - tulee paha mieli. Mutta kuten edeltäjänsä, tämäkin sarja on mielettömän mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja katsomisen arvoinen.

2 kommenttia :

  1. Mulla ei oo mitään sitä vastaan jos joku katsoo pornoa - itsetyydytys on monille luonnollinen ja tärkeä osa seksuaalisuutta, ja suurin osa ihmisistä varmaan tarvii/haluaa visuaalista materiaalia siihen. Enkä pidä pornonäyttelijän ammattia mitenkään väheksyttävänä.

    Mutta just tämmöset dokkarit, lehtiartikkelit ja muut on saaneet mut niin pornoa vastaan - mistä voi tietää, että alan työntekijöitä kohdellaan hyvin? Mistä voin tietää, työskentelevätkö näyttelijät omasta vapaasta tahdosta vai onko heidät pakotettu siihen? Mistä voi tietää ettei kulissien takana tapahdu raiskauksia tai muuta väkivaltaa?

    Samoja eettisiä kysymyksiä liittyy toki muihinkin aloihin (esim. lapsityövoiman käyttä vaaeteollisuudessa jne.) ja oon toki pyrkinyt huomioimaan eettiset asiat niin pitkälle kuin vain mahdollista omissa elämänvalinnoissani. Mutta seksuaalisuuteen liittyvät asiat on niin herkkiä etten pysty nykyään ees ajattelemaan koko aikuisviihdealaa ilman että tuun pahalle tuulelle. On tietysti käsittääkseni sellasiakin tuotantofirmoja jotka vakuuttavat tekevänsä "eettistä" viihdettä. Kunpa sellasia firmoja olis enemmän (ja kunpa se olis myös totta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Pornoteollisuudessa myös itteäni häiritsee nimenomaan se, ettei voi tietää taustoista mitään. Vaikka yritys itsessään olisi sinänsä eettinen, näyttelijöiden syistä uravalintaansa ei voi tietää ja häiritsevähän se ajatus olisi, jos tietäisi, että katsomansa näyttelijä olisi pakotettu hommaan tai vaikka ääriesimerkkinä rahoittamassa piririippuvuuttaan (esim Jenna Jameson). Nimenomaan siksi aikuisviihdeteollisuuteen pitäisikin saada muutosta!

      Poista