Lapsuuden traumoja

8.1.2017

Joskus kuulin, että Tehotyttöjen näyttäminen lopetetaan, koska se on nykyvanhempien mielestä liian väkivaltainen ohjelma lapsille. En tiedä väitteen todenperäisyyttä, mutta reaktioni tiedän - aivan naurettavaa sontaa! Tottakai lapsia tulisi suojella maailman pahuudelta silloin, kun he vielä ovat tarpeeksi pieniä ja viattomia uskomaan maailman olevan vain ja ainostaan ihana ja hyvä paikka, mutta liiallisuuksiin ei kannata mennä. Eikä sarja edes ole väkivaltainen, wtf.

Aloin kuitenkin pähkäilemään omaa mediankulutustani pienenä ja mieleen nousi muutamakin asia, jotka traumatisoivat pientä Sofiaa. Muistaako muut näitä?

traumat1

Kauhufriikki olen ollut jo pienenä - ja meiltä löytyi kotoa useampi lapsille suunnattu kotimainen kauhutarinakokoelma, mm. ylhäällä kuvatut Lue jos uskallat, Kuolleet eivät kurkistele ja edelleen kirjahyllystäni löytyvä Vampyyrin vapaailta. Lyhyet, maksimissaan parin sivun pituiset tarinat oli usein kuvitettu sarjakuvamaisilla kuvilla ja muistan pelänneeni näitä aivan helvetisti joskus tarhaiässä juuri lukemaan oppineena. Osa tarinoista oli vitsejä, mutta osa oli oikeasti todella karmivia. Parhaiten mieleen jäi tarina miehestä, joka hukutti vaimonsa risteilyllä ja joka löydettiin kylpyammeesta kauhuun kuolleena myöhemmin vaimon kostaessa haudan takaa, sekä tarina miehestä, joka vei kuolleen tyttöystävänsä pyörätuolissa häihinsä saadakseen perinnön. Molemmilla tarinoilla oli yksityiskohtainen koko sivun kuva, jotka karmivat edelleen niitä muistellessa!

Goosebumps-kirjasarjaa luin myös hyvällä halulla ja se oli nuorempana todella pelottava. Muistaakseni ensimmäinen lukemani Goosebumps-kirja oli se, jossa isovanhempiensa farmilla kesälomaileva poika lukee vahingossa jonkin kirjanpätkän, joka herättää pellon variksenpelättimet eloon verenhimoisina. Lainasin Goosebumpseja kirjastoautosta joka viikko ja hytisin peloissani sängyssäni iltaisin näitä lukiessani.

Kuka pelkää pimeää?-sarja pyöri nuoruudessani, ja vaikka muistikuvani jaksoista ovat hämäriä, muistan niiden pelottaneen reippaasti. Sarjassa joukko teinejä kerääntyi nuotion ympärille pimeässä metsässä ja kertoivat vuorollaan tarinan, joka näkyi jakson ajan, ja aina jakson päätteeksi he heittivät sangollisen vettä nuotion päälle ja ruutu meni pimeäksi.

traumat2

Tämän varmasti muistaa kaikki - nerokas tapa varoittaa lapsia talven heikoista jäistä. Tämä Pikku Kakkosen jälkeen näkyvä lyhyt animaatio oli nimittäin niin tajuttoman kuumottava, etten aikuisenakaan suostu menemään jäälle vaikka kuinka mainostettaisiin sen kestävän kyllä. Pelottava musiikki, hukkuva nalle ja se jumalattoman karmiva möreä "varokaa heikkoa jäätä"-valitus pisti juoksemaan ulos huoneesta pienenä. Ehkä tähän lisättynä se kohtaus Pikku Naisia-leffassa, jossa nuorin meinaa hukkua tiputtuaan luistellessa jäihin, yhdistyi mun mielessä tarpeeksi kovaksi kuumotukseksi, etten suostu jäille vieläkään.

traumat3

Muumeissa oli paljon kaikkea pelottavaa - Mörkö, se jakso jossa Muumipeikko muuttuu peikoksi, Tiuhtia ja Viuhtia jahtaava taikuri, hattivattien hyökkäykset... mutta kaikista karmaisevin oli aina tämä Jäärouva, vai oliko se Jääkuningatar? Nimestä viis, pelkäsin tätä neitoa pienenä niin paljon, etten suostunut ensimmäisen kerran jälkeen kyseistä jaksoa katsomaan. Pikku Myy siis luistelee jäällä Tuutikin varoituksista huolimatta ja sumuisessa lumisateessa eteen ilmestyy tumma hahmo kauempana jäällä. Myy lähtee karkuun, mutta jäiset jalkansa järven jäästä irti repivä hevonen lähtee perään, ja ilmeettömänä eteenpäin tuijottava Jäärouva saa Myyn kiinni, tuijottaa tätä silmiin, kuumottavan äänen saattelemana supistaa pupillinsa ja jäädyttää Myyn kalikaksi. Hyi.

traumat4

Tästä mulla on aika hämärät muistikuvat, mutta muistatteko sarjan nimeltä Marienhof? Se pyöri mun ollessa alakouluikäinen juuri niihin aikoihin kun koulusta tultiin kotiin. En muista sarjasta kuin ihan muutaman jutun - ja niistä yksi on muistaakseni kuvassa näkyvän hahmon sisältävä kohtaus. Tyyppi on käymässä jonkun diilerin kämpillä ja häntä yritetään painostaa myymään huumeita lapsille (?) ja hän kieltäytyy. Diilerin porukka paiskaa miehen maahan, sitoo kiristyssiteen tämän olkavarteen ja pistää pakolla heroiinia suoneen miehen huutaessa ja itkiessä kauhuissaan. Katsottuani jakson saman päivän iltana äiti ihmetteli, miksi huoneestani kuuluu hentoa itkua. Itkin sängyssä peiton alla yrittäen tilkkiä kaikki mahdolliset raot, "että huumeet ei pääse mun luo" - en saanut katsoa Marienhofia enää.

traumat5

Watership Down nyt on sellainen juttu, jonka tekijöiltä haluaisin joskus päästä kysymään, että mitä vittua. Pupuista kertova alkuun söpöltä vaikuttava elokuva on aivan sairas piirretty, jossa puput murhaavat toisiaan raa'asti ja kuolevat mm. tukehtumalla sortuviin tunneleihin - ja tottakai kaikki veri ja suolenpätkät näytetään. Sinänsähän elokuva on todella hyvä ja ymmärrän sen pointin kyllä täysin, mutta ihan lastenleffaksi en menisi sitä kutsumaan millään tietoisuuden tasolla.

traumat6

Cartoon Network oli mulla suurkulutuksessa läpi lapsuuden ja yksi lemppariohjelmistani oli Courage the Cowardly Dog. Söötti vaaleanliila koira asui hökkelissä keskellä ei-mitään herttaisen Murielin ja tämän yrmyn aviomiehen kanssa. Lastenkauhuksi sarja oli yllättävän pelottava - jokaisessa jaksossa oli jonkinlainen monsteri tai muuten pelottava tilanne, joka pelokkaan ja aran Couragen piti voittaa. Pahiten mieleen jäi kummittelemaan zombiejätkä, joka huusi RETURN THE SLAB möreällä hidastelevalla äänellä keskellä sumuista peltoa useita kertoja putkeen.

11 kommenttia :

  1. Ja se muumio Couragessa oli ihan kamala!! Missä ne oli ryöstänyt jonkun hautakiven muistaakseni. Ihmeellistä miten 10 minuutin piirrettypätkä voi olla niin pelottava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just se joka huutaa retuuuuuuurn the slaaaaab! Ai kauhee :D

      Poista
  2. En kyllä nykyisin tykkää itse ollenkaan kauhusta, mutta noi Goosebumpsit oli mieleen ala-asteella. Hyi pelkäsin silloinkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli tosi karmivia! :D ois hauska lukee nyt aikuisena uudestaan joskus.

      Poista
  3. Haha täälläkin on luettu nuorena goosebumpseja!

    VastaaPoista
  4. Yritin kirjoitella kommentin puhelimella, mutta vitsi oon sählä ja se taisi jäädä lähettämättä :D Mä kanssa lainailin ala-asteella kirjastoautosta muutamaakin R. L. Stinen sarjaa, ihan huippuja! On muuten hauskaa miten lapsesta asti en ole voinut mitään raakaa/jännää/kauhua katsoa, mutta lukemisessa ei mitään ongelmaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kauhukirjallisuus on monin paikoin paljon pahempi kun kauhuleffa, koska kirjassa on jotenkin ihan erilailla messissä! :D mutta kieltämättä leffoissa se visuaalinen aspekti tekee siitä kuumottavan.

      Poista
    2. Joo se visuaalisuus + äänimaailma, hyrr! Mielikuvitus pääsee kirjojen kanssa kyllä usein liikaakin valloilleen, mutta niistä en näe samalla tavalla painajaisia ku leffoista :P

      Poista
  5. Muistan ikuisesti sen, kun näin telkkarista ton Watership Downin ihan liian pienenä, ja traumatisoiduin...

    Nyt paljon myöhemmin googlailtuani selvitin, ettei leffan tekijät ole sitä edes tarkoittaneet lastenelokuvaksi (eikä alkuperäinen kirjakaan ole sinänsä lastenkirja). Leffaa koitettiin markkinoida synkällä julisteella, mutta koska kyseessä on piirretty, se väärinymmärrettiin kumminkin lastenelokuvaksi. Ja sitten päätyi sinne Suomenkin telkkarin aamulastenohjelmiin traumatisoimaan meidät :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, oikeestikko! :D en googlaillut sen enempää, ois näköjään kannattanut. Mutta toi selittääkin paljon :D !

      Poista