Tapahtui se sittenkin

3.8.2017

Tökkii.

Ei jaksa, ei viitti, liikaa kaikkee muuta.

Teen ton, meen tonne, nään tota, oliks joku blogikin vielä olemassa?

Niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävikin. Rakkain harrastus/itseilmaisun muoto/mikälie eli kirjoittaminen on muuttanut muotoaan elämäni aikana monia kertoja, mutta vuodesta 2004 esiintynyt miltei tauotta bloggaamisena. Bloggaamisenakin se on muuttanut muotoaan usein. Rakastan edelleen kirjoittaa, rakastan edelleen tutkia mielenkiintoisia aiheita ja niistä saisi tehtyä paljonkin postauksia, mutta tää tökkii. Blogi, sen päivittäminen, sen ajatteleminenkin.

Päätin, että lopetan. Vähän on haikea olo, mutta oikeastaan olen irtautunut tästä jo jonkin aikaa, mikä on välittynyt varmasti sinnekkin reippaasti löyhentyneenä postaustahtina.

Kiitos kaikille, ihan kaikesta, tiedän että muutama sellainenkin siellä on, jotka on seurannut mun bloggaamista jo ennen tätä blogia. Tää blogi on ollut ensimmäinen ns. kunnollinen blogi jota olen pitänyt, siinä mielessä siis, että aiemmat olivat harvakseltaan päivittyviä, teinin päiväkirjan kaltaisia ja aika ns. keskeneräisiä, kun taas tähän blogiin olen pistänyt paljon aikaa, energiaa ja rakkautta. Tää on ollut mielettömän ihanaa, mutta kaikki loppuu aikanaan jne turhat latteudet.

Somessahan perseilen toki edelleen samalla vanhalla tarmolla, eli mikäli vaan kiinnostaa edelleen seurailla, instassa olen sofiaerikab ja snäpissä fscars - tulkaa sinne jatkossa! <3

KAUHUSARJA: Genren kliseet

19.7.2017

Kauhusarja saa jatkoa vähän nopeammin tällä kertaa! Aiempia osia on vampyyritsarjamurhaajatscream queensfreakshowscifikauhusarjamurhaajanaiset sekä yliluonnollisuus ja okkultismi, ja kuten pointtina on ollut, käsittelen tässä postaussarjassa yhtä suurimmista intohimoistani eli kauhugenreä ja kaikkea siihen liittyvää. Tällä kertaa on pakko vähän pilkata rakasta genreäni ja puhua niistä kliseistä.

Kauhu on genrenä niin uskomattoman moniulotteinen että tuntuu ihan käsittämättömältä, miten paljon siihen on saatu ympättyä joka tuutissa toistuvia kliseitä, stereotypioita ja latteuksia. Mutta ennen kuin varsinaisesti aloitan postauksen, haluan vähän avata sitä, minkä itse käsitän kauhugenrenä, koska olen huomannut, että mun käsitykseni siitä on vähän laajempi kuin monella muulla. Jos puhun siitä, että olen kauhufriikki, tarkoitan laajaa skaalaa kaikenlaista vähän sairasta. Kauhuelokuvia, trillereitä, sarjamurhaajadokkareita, artikkeleita historian kidutus- ja teloitusmenetelmistä tai okkultistisista rituaaleista tai noitavainoista tai mistä vaan vastaavasta, kauhukirjallisuutta, lyhyitä kauhutarinoita Redditin /nosleepistä, scifiä, mindfuck-leffoja ja sarjoja, henkisesti pahaa oloa tuottavia juttuja vaikka eivät varsinaisesti kauhua olisikaan... Usein jos mainitsee sanan "kauhuleffa", monen reaktio on tyyliä "Aa, niinku Scream vai?" - ei, ei vaan niinkuin Scream, vaan hyvin laaja kirjo ihan kaikenlaista siihen liittyvää.

Mutta kun puhutaan kauhugenren kliseistä, puhun toki niistä kliseistä, joita esiintyy nimenomaan kirjallisuudessa, sarjoissa, tarinoissa ja leffoissa. Ja ikävä kyllä niitä on ihan tajuttoman paljon.

clic4

Yliluonnolliset jutut ja nimenomaan kummitukset lienevät se kaikista kulutetuin klisee, jolla tahkotaan edelleen rahaa ihan törkeästikin uusiokäyttämällä vanhoja ideoita uudelleen. Leffoja, joiden nimi alkaa tyylillä "The haunting of..." tai "The exorcism of..." on lukemattomia, ja leffoissa on usein hyvin tuttu asetelma.

Perhe muuttaa taloon tai ostaa jonkin uuden esineen. Pikkuhiljaa alkaa tapahtumaan kaikkea outoa. Perhe epäilee, että voisiko kaiken takana olla jokin mörkö, mutta sen sijaan että muuttaisi pois tai luopuisi esineestä he jäävät himmailemaan ja tutkimaan asiaa. Paikalle saatetaan kutsua jonkin sortin hymisevä, rinkiin käsikynkkään istuttava meediomummo, joka yleensä onnistuu vaan suututtamaan vittuuntunen hengen entisestään. Lopussa on jokin mahtaileva taistelu- tai pakokohtaus, tai muuten vaan jokin yleinen kaaos, joka päättyy siihen, että joko kaikki tai vain yksi selviää ja kaikki ovat onnellisia - BUT WAIT, THERE'S MORE, kun kummitus kurkkaakin jostain kaapin alta tai nuken pää kääntyykin vielä kerran ympäri. Omg, voisiko se olla... jatko-osa?

Myös pienempiä kliseitä löytyy ihan tajuton määrä.

Murhaaja jahtaa sinua rakennuksen sisällä? Juokse yläkertaan, älä missään nimessä karkuun tai mihinkään mistä pääsisit karkuun, vaan sinne helvetin yläkertaan mistä pääset pois vaan katkomalla jalkasi pomppaamalla ikkunasta.

Lapset on aina joko kuumottavia tai idiootteja. Eli joko on näitä saatanan jälkeläisiä, jotka jeesaa kaikki demonit, monsterit ja muut pahikset perhettä riivaamaan ja tuijottaa suurin silmin vierestä kun äitiä revitään kappaleiksi vahingoniloisesti myhäillen, tai sitten niiden persoonallisuus on luokkaa homehtunut tiskirätti ja kaikki repliikit pitää vinkua ja venyttää; "mummyyyyy, i'm scaaaaaaaaaaared". Argh.

clic3

Päähenkilö pääsee vähintään kerran ihan melkein vapauteen, sormet tarttuvat jo ovenkahvaan, mutta juuri viimeisellä sadasosasekunnilla murhaaja/mörkö/mikälie tarttuu kiinni ja vetää takaisin ahdinkoon.

Niin hyvät kuin pahat tyypit voi ottaa luotia, iskua, viiltoa, murtumaa, mustelmaa ja vaikka minkälaista väkivaltaa ihan mihin tahansa kohtaan kroppaansa, mutta pientä ähinää ja kipeän alueen hieromista lukuunottamatta juoksentelee silti ympäriinsä sen suuremmitta ongelmitta. Mitä nyt siitä, jos lennät ikkunasta auton katolle niin että auto menee notkolle, tai jos murhaaja hakkaa pesäpallomailalla polvilumpioitasi. Nouse vaan ylös ja juokse!

Kauhu ja erotiikka herättelevät ilmeisesti samoja osia aivoissa, eli ymmärrän varsin hyvin, miksi seksiä näkyy niin paljon kauhuelokuvissa. Ilmeisesti vaan haureudesta rankaistaan, koska yleensä juuri se himokas pariskunta on ensimmäinen, jotka kuolevat.

cli1

Kaikki on jotenkin aina ihan käsittämättömiä säkkejä. Olet avaamassa ovea, avaimet tippuu viisi kertaa maahan. Kompastut omiin jalkoihisi. Törmäät ison niityn ainoaan puunrunkoon. Kun pitäisi olla hiljaa, tiputat neljänsadan lautasen keräilyastiaston lattialle tai hengität niin kovaa, että naapurikin kuulee. (Mutta sitä murhatapahtumaahan se muuten ei tietenkään kuule että voisi soittaa apua.) Puhelimessa ei ole kenttää tai siitä loppuu akku juuri kun olet kertomassa hätäkeskukselle osoitetta, auto ei käynnisty ja taskulamppukin väpättää. On se niin vaikeeta.

Hiljaa olemisesta muuten - aina, kun karkaillaan murhaajaa, pitää kuitenkin kovaan ääneen huudella omien frendien perään. Ei se mitään, että yrität pakoilla sekopäätä jolla on ase ja selkeä halu vetää sulta sisukalut ulos - kilju ny sitä Perttiä joka nurkan takaa seuraksi.

Mieti itsesi tilanteeseen, jossa olet ihan varma, että jotain hirveää on tapahtumassa. Kuulet alakerrasta selkeitä murron ääniä, sänkysi alta kuuluu demonimaista örinää, lapsesi pää kääntyy sulavasti 180 astetta, kellarin oven alta hehkuu vihreää valoa... Mitä tahansa sellaista, joka ei nyt vaan noin niinkun ole ihan normaalia. Mitä ihan tosielämässä tekisit? Koska kauhussahan rakkaat päähenkilömme aina menevät tutkimaan asiaa vähän lähempää. Aina pitää mennä sinne pahuuden kitaan, murhaajan syliin, demonin ulottuville. Koska miksei hei.

clic2

Jumpscare-tyyppiset yllätyssäikytykset on oikeasti aika helppoa tehdä niin, että katsoja säpsähtää, mutta niitä on kahdenlaisia - on se jumpscare, jota säikähdät ihan vaan koska on normaali refleksi säpsähtää kun jotain tulee puskista, mutta oikeasti onnistunut jumpscare on sellainen, joka todellakin toi sen kauhun jäytävän tunteen vatsanpohjaan. Ikävä kyllä hyvin usein jumpscaren tulemisen näkee jo kaukaa - päähenkilömme kävelee pitkin käytävää ja musiikki luo tunnelmaa sille, että just siitä nurkan takaa hyökkää joku. Tai se ikiklassikko, peilikaapin ovesta kurkistaa pahis kun hampaidenpesun yhteydessä se suljetaan. Ja kun kirkaisten käännytään ympäri, siellä ei olekaan mitään.

Yksi tyyppi, yleensä lapsi tai teini, on ainona tajuamassa jonkin pahan paskan tapahtuvan. Hän on ainoa, joka näkee kummituksen tai jollain muulla tavalla vaan tietää, että nyt ei oo kaikki hyvin ja meidän pitäisi lähteä täältä pois mahdollisimman pian. Mutta kukaan ei tietenkään usko, vaan kaikki muut, yleensä auktoriteettiasemassa olevat aikuiset, vähättelee ja heiluttelee kättä. Ihan oma moka sitten kun suolistetaan, oisit kuunnellut.


Ja vaikka näitä kliseitä on paljon ja vihaan niitä, niin omalla tavallani myös rakastan niitä. Kauhu on, kuten mainittua, todella moniulotteinen genre eikä kaikki kauhu välttämättä ole pelottavaa, mutta se voi olla monella muulla tavalla viihdyttävää ja mielenkiintoista. Hyvänä esimerkkinä myös kauhukomediat (siis oikeat kauhukomediat kuten Teeth, ei kauhuteemaiset "komediat" kuten Scary Movie), joissa kauhua ja komediaa yhdistetään niin, että naurat samalla kun kuitenkin pikkusen kuumottaa.

Iso, paha seksi

16.7.2017

Ah. lempiaiheitani. (Taidan aloittaa kaikki seksiin liittyvät postaukset samalla tavalla?) Oon käsitellyt seksiä ja seksuaalisuutta blogin puolella ennenkin, vanhoja tekstejä voi lueskella seksi-tägin alta, en ole itsekään niitä vähään aikaan selaillut eli en tiedä mitä sieltä edes löytyy ja onko siellä ns. vanhentuneita mielipiteitä omaltakin osalta. Otan siis riskin, että toistan itseäni, mutta aihe itsessään on mulle niin mielettömän mielenkiintoinen ja postaukset seksiin liittyen aiemmin saaneet paljon keskustelua aikaan kommenttiboksissa, että mennään taas uudestaan aiheeseen.

Tällä kertaa haluaisin vähän analysoida sitä, minkälainen "asema" seksillä ja seksuaalisuudella tuntuu noin yleisesti ottaen olevan, koska se tuntuu olevan ihan perverssillä (heh heh) tavalla negatiivinen.

Seksiähän on siis tosiaan ihan joka puolella. Seksi myy, jne jne. En tietenkään tarkoita seksillä nyt pelkkää yhdyntää vaan yleisesti kaikkea seksiin liittyvää - kaikkea sellaista, jonka tarkoitus enemmän tai vähemmän on herätellä juuri niitä seksuaalisia osia ihmisistä. Sellainen mainoskampanja saa enemmän huomiota, jossa mallit keikkuvat vähissä vaatteissa, oli kyseessä sitten alusvaatemalliston tai jugurtin myyminen. Klikkiotsikot niin lehdissä, YouTubessa kuin missä tahansa mediassa kerää enemmän huomiota, kun niissä mainitaan taikasanoja kuten tissit, porno, seksi tai alaston. Lähdetään ihan perusasiasta: seksi on luonnollinen asia, joka kuuluu jokaisen meidän elämään (puhun nyt tahallani melko normatiivisesti - tiedostan aseksuaalien olemassaolon enkä missään nimessä halua vähätellä heitä, mutten tiedä aiheesta tarpeeksi, jotta kokisin voivani puhua aseksuaalisuudesta) ja juuri siksi se kiinnittääkin meidän huomiomme.

adssss

Kun tullaan murrosikään, alkaa oma seksuaalisuus ja seksi ylipäätänsä kiinnostamaan. Nuori alkaa etsimään itseään, tunnistamaan mistä ja kenestä tykkää, alkaa masturboimaan. Kouluissa on seksuaalivalistusta, joidenkin kotona puhutaan asioista avoimesti - vaihe on varmasti kaikille tuttu, päätyy seksuaalisuutensa ja himojensa kanssa mihin tulokseen tahansa. Kuitenkin se, mitä pidän ihan sairaana, on se, miten paljon häpeää seksiin liitetään edelleen. Juuri se vaihe, kun nuori helposti häpeilee muuttuvaa kehoaan ja kasvavia halujaan, on niin tärkeää saada kokea ilman mitään ylimääräistä sheimaamista. Kuitenkin sitä tulee joka tuutista - myös niistä samoista tuuteista, jotka sitä seksuaalissävytteistä mediaa muuten naamalle iskee. Katso tätä puolialastonta mallia joka imeskelee sormeaan bikinimainoksessa, mutta älä nyt helvetti kiihotu siitä, senkin ällötys.

Pornoteollisuus on mielettömän suuri bisnes, koska ihmiset ovat kiinnostuneita seksistä. Porno on helppo tapa löytää omia mieltymyksiään, tutustua omaan kehoonsa ja seksin maailmaan yleensä. Sinänsä en torppaa pornoa seksin opettajan täysin, koska koen itse ainakin oppineeni pornosta paljon hyvää, mutta se riippuukin ehdottomasti vastaanottajasta - stereotyyppisenä esimerkkinä, teinipoika joka uskoo pornon olevan täydellinen kopio todellisuudesta saattaa pettyä, kun kaikki mimmit ei saakaan orgasmia pelkästään peniksen näkemisestä ja eivät välttämättä nautikaan siitä, kun eritteitä lentelee pitkin silmämunia ja sieraimia. Onhan toki mimmejäkin tosin kaikenlaisia.

Olen bloggaillut aiemmin kaksinaismoralismista liittyen naisten ja miesten seksuaalikäyttäytymiseen (tuoreempi postaus tässä, noin kuusi vuotta sitten kirjoitettu tässä) eli en nyt mene siihen sen syvällisemmin, mutta seksiin liittyy sheimaamista muutenkin kuin vain mies-nainen-asetelmassa. Vaikka miesten isot kumppanimäärät ovat yleisesti ottaen hyväksytympiä kuin naisten, viime aikoina olen törmännyt paljon myös asenteisiin siitä, että miehilläkin usea kumppani on ällöttävä asia. Jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseensä, mutten ole vaan koskaan pystynyt ymmärtämään, miten jonkun seksikumppanien määrä liittyy mitenkään hänen persoonaansa, moraaleihinsa, itsekunnioitukseensa, ihmisarvoonsa tai mihinkään muuhun kuin siihen nimenomaiseen lukuun, jota käsitellään. Ainoa teoria, jossa näen mitään järkeä on se, että vahvasti tätä mieltä olevat ihmiset jotenkin ovat omaksuneet eräänlaisen häpeäkulttuurin seksiin liittyen. On täysin okei, jos itse on sitä mieltä, että haluaa harrastaa seksiä vain yhden ihmisen kanssa koko elämänsä ajan - sehän on ihanaa, että voi seksin suhteen tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Mutta se ei ole enää okei, että pitää itseään sen vuoksi parempana ihmisenä ja tuomitsee ne, jotka taas tykkäävät harrastaa seksiä useiden eri kumppanien kanssa. Yhdessä tai erikseen tai ihan miten vaan.

Mielenkiintoisia ovat myös erikoiset fantasiat ja fetissit ja ihmisten reagointi niihen. Kinkshaming eli ihmisten kinkien (seksuaalisten mieltymysten, ehkä erikoisten) tuomitseminen on mielestäni jo ihan suoralta kädeltä typerää niin kauan kuin ihminen ei harrasta seksiä eläinten, lasten tai ylipäätänsä elävän, tuntevan ja puolustuskyvyttömän jutun kanssa. Hyvin paljon törmää kuitenkin siihen, että ihmisten seksuaalisia mieltymyksiä paheksutaan, pilkataan, haukutaan ja kauhistellaan. Joo, mun mielestä jalat on ällöttäviä, mutta miten se on multa pois, jos jollakulla on jalkafetissi? Miten se on keneltäkään pois, jos joku tykkää olla sidottuna, piiskattavana ja rajusti pantavana? Miten se on keneltäkään pois, jos joku tykkää pukeutua nunnaksi tai koiraksi tai vaikka vesimeloniksi? Onko se joltakulta pois, jos jonkun parhaiten mehut jylläämään saava fantasia on leikkiä lehmää navetassa, jota naapurin Pertti käy painamassa yön pimeinä tunteina? Selailin joskus Wikipediasta kaikenlaisia erilaisia fetissejä ja mieltymyksiä ja vaikken itse ymmärtäisi jonkun tietyn asian viehätystä ollenkaan, ei se ole mun asiani tuomita niitä, jotka siitä tykkäävät.

Juuri tämä seksuaalisuuteen liittyvä sheimaaminen ja häpeäkulttuuri on se, mikä mielestäni on niin kieroutunutta nykymaailmassa. Toisaalta seksistä puhutaan, sitä näytetään, on yleisesti tiedossa että suurin osa sitä tekee eikä siinä itsessään ole mitään häpeällistä, mutta kollektiivisesti on valkattu jotain käytösmalleja, jotka sitten ovatkin jotenkin likaisia verrattuna muihin. Mä tiedän olevani liiankin avoin seksiin liittyen ja painotankin usein ystäville, että jos menee liian tmi:ksi, pitää sanoa rohkeasti. On täysin okei, jos ei halua puhua seksistä avoimesti, jos pitää seksiä henkilökohtaisena asiana josta puhuu ja jota tekee vain luotetun ja rakastetun kumppanin kanssa - mutta kuten mainittua, ei ole okei yrittää saattaa häpeään niitä, jotka ovat erilaisia.

Seksi on ihanaa eikä siitä pitäisi olla niin mielettömän häpeällistä puhua avoimesti. Helposti törmää siihen, että avoimesti seksistä puhuvien oletetaan jotenkin mahtailevan asialla, mitä en myöskään ymmärrä - mahtailevan siis millä, seksin harrastamisella? Eikö se ole aika normaali asia - mahtaillaanko sillä, että mäpä söin aamulla aamupalaa? Mäpä kävin suihkussa eilen? Enkä tarkoita nyt ihmisiä, jotka puhuvat avoimesti seksikumppaniensa määristä tai tavastaan seksiä harrastaa, vaan ihan tämänkaltaisen postauksen tekstin tyyppistä yleismaallista keskusteluakin pidetään usein joko jotenkin mahtailevana, huomionhakuisena tai ällöttävänä. Miksi?

Seksissä ei ole mitään pahaa, eikä niissä ihmisissä, jotka sitä tykkäävät harrastaa. Mitä jos ei myöskään yritettäisi tuomita, häpäistä tai muuten vaan aiheuttaa pahaa meltä niille, jotka vaan kokevat sen olevan kiva keskustelunaihe siinä missä sää tai lempparileffat.

100% varmasti toimivat laihdutusvinkit

14.7.2017

Aina kesän korvilla jokainen media alkaa tursuamaan laihdutusvinkkejä - onhan kesällä tapana pukeutua vähempiin vaatteisiin ja käydä esimerkiksi rannalla, jossa pitäisi uskaltautua näyttäytyä uimapuvussa. Kesäähän on jo jonkin aikaa kulunut, mutta ajattelin jakaa laihdutusvinkkejä, jotka itse koen oikein toimiviksi. Oon itse asiassa oikeastikin laihtunut noin 15kg viime lokakuusta, eli ehkä näissä on jotain perääkin! :)))

Keskity pukeutumiseen. Koska laihdutus harvemmin tapahtuu yhdessä yössä ilman kirurgisia toimenpiteitä, kannattaa projekti aloittaa keskittymällä pukeutumiseensa niin, että vaatteilla saa itsensä näyttämään hoikemmalta. Voit esimerkiksi pukeutua toppeihin, jossa on jenkkakahvojen ja maharöllyköiden kohdalla maastokuviota tai John Cenan kuvia - kukaan ei enää näe läskejäsi! Hyväksi todettu keino on myös näkymättömyysviitan hankkiminen ja sen kääräiseminen ylimääräisten rasvakertymien kohdalle.

Välttele napsimista aterioiden välissä. Miten estää ne hetket, kun vaellat kohti jääkaappia tai ruokakomeroita pienen naposteltavan toivossa? Lukitse kaikki ruokaa ja juomaa sisältävät kaapit, komerot, laatikot ja piilot raskaan sarjan ketjuilla ja lukoilla ja sulata avaimet yhdeksi isoksi köntiksi metallia. Vaihtoehtoisesti voit virittää karhuansoja pitkin keittiön lattiaa tai muuttaa sillan alle.

miksoonniinnolo1

Havainnollistava kuva ykköskohdan vinkistä. You can't see me.

Hyötyliiku. Liikuntaa on helppo lisätä pieninä paloina päivän mittaan, mutta miksi jäädä siihen, että ottaa hissin sijaan portaat? Älä liiku enää ikinä millään kulkuneuvolla. Lopeta duunit ja vietä unelmiesi lomamatka Etelä-Amerikassa uiden perille. Nuku samalla kun hölkkäät juoksumatolla. Harrasta seksiä vain sillä ehdolla, että saat samalla nostella kahvakuulia, vaikka osuisitkin välillä vahingossa partnerisi naamaan (protip: etsi partneri, joka tykkää siitä). Ota joka toisella askeleella syväkyykky aina kävellessäsi. Jos työ- tai koulumatkallasi on pelkkää suoraa asfalttia, mene kiertoreittiä, jonka varrella on mahdollisimman monta korkeaa vuorta - kierrä esim. Lapin tunturien kautta.

Syö terveellisesti. Älä syö mitään, mitä et itse kasvata, pyydystä ja/tai teurasta. Syö kaikki raakana. Vältä gluteenia, hiilihydraatteja, proteiinia, maitotuotteita, maitoproteiinia, laktoosia, sokereita, suoloja, rasvoja, kiinteää ruokaa, paistettua ruokaa, keitettyä ruokaa, nestemäistä ruokaa, uuniruokaa, grilliruokaa, mikroruokaa, kaloreita, vitamiineja, hivenaineita ja ravintoaineita. Juo pelkkää pyhää vettä ja sitäkin mieluiten light-versiona pillillä yksin pimeässä.

Onko hankala välttää ruokaa? Poistata kaikki hampaasi ja vedä ravintosi pelkästään nestemuodossa. Kanafilee-viherkaali-avokado-raejuusto-maitorahka-chiansiemen-chili-smoothie on herkullista JA helppo tehdä! Toimivaksi huomattuja keinoja ovat myös ommella huulet yhteen tai poistattaa kirurgisesti ruokatorvi ja/tai mahalaukku.

miksoonniinnolo2

Ahdistaako ulkomuoto? Pysy yksin kotona ikuisesti tai vaihtoehtoisesti pyydä ihmisiä olemaan katsomatta sinua liikkuessasi ulkona. Modern Family-sarjasta voi myös napata toimivan vinkin - osta tabletti ja sille kauko-ohjattava teline, jossa on pyörät alla. Voit asetella kameran kotona edustavaan kuvakulmaan ja rullailla ystäviesi seurassa rauhassa.

Meal prep. Valmistele ateriasi etukäteen, jotta vältyt houkutuksilta kaupan hyllyjen välissä miettiessäsi päivittäin aterioidesi sisältöä. Pakasta kokonainen grillattu porsas ja järsi siitä pari suupalaa kahdeksan tunnin välein. 

Älä ole tyytyväinen itseesi. Mitä ikinä teetkin, jos kehosi rasvaprosentti on yli 3, älä missään nimessä ilmaise minkäänlaisia positiivisia tunteita itseäsi kohtaan. Se on kaikki sairaalloista lihavuuden ihannoimista, syömishäiriöiden levittämistä ja kansanterveyden rappiota. Muista vihata itseäsi päivästä toiseen. Hauku itseäsi varmuuden vuoksi peilin edessä, jos joku armollinen sivustakulkija ei ole muistanut sinua tänään vielä arvostella.

Löydä urheilumuoto, joka jaksaa kiinnostaa sinua. Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa. Nauraminen vahvistaa vatsalihaksia ja kuluttaa kaloreita, eli toivottavasti räkätit tälle postaukselle edes murto-osan siitä, mitä minä itse tätä kirjoittaessani. Protip: naura itsellesi. Koko ajan. Sekin on hyötyliikuntaa!

Frank the rabbit

12.7.2017

IMG_20170711_162757_863
20170712_145726

Vuosia mielessäni on pyörinyt ajatus halfsleevestä oikeaan käsivarteen, ranteen ja kyynärpään väliin - eli siis aika lailla koko ihoalueen peittäminen tatuoinneilla. Haluan kauhu/scifi-teemaisen käsivarren ja ajatuksen muhittua päässäni ikuisuuksia, päätin vihdoin pistää homman alkuun. Paikaksi valitsin tottakai Jätkäsaaressa sijaitsevan VS Tattoon, jossa kävin Villellä ottamassa viime vuonna Game of Thrones-aiheisen tekstitatuoinnin solisluuni holleille. Alunperin kuulin paikasta kaverin kautta ja tykkään siitä mielettömästi - hyvää jälkeä, taitava ja mukava tatuoija, joka ei ylihinnoittele vaikka siellä onkin jatkuvasti n. kuukauden jonot.

Suunniteltiin yhdessä hihaa, joka rakentuu siis muutama vuosi sitten tehdyn Marilyn Manson naaman ympärille. En ole vielä varma haluanko Mansonia vahvistettavan jossain vaiheessa, se kun näyttää tietenkin haaleammalta kuin uunituore kuva sen vieressä, mutta opiskelijabudjetin vuoksi päätimme tehdä hihan yksi valmis kuva kerrallaan, koska tatuointikertojen välit saattavat venähdellä. Suunnitelmaan kuuluu tehdä Mansonin jatkeeksi kaksi isompaa kuvaa, jolloin kolmikko kiertää käsivarren ympäri, ja täyttää sitten tyhjät kohdat taustalla ja pikkukuvilla.

Halusin aloittaa kuvasta, josta olen eniten innoissani, eli Donnie Darko-leffan Frank-nimisestä hahmosta, jolla on kuumottava jänisasu. Donnie Darko on yksi suosikkileffojani, menee enemmän scifi-kategoriaan ja on ehdottomasti katsomisen arvoinen kaikille - se on sen verran mindfuck, että se pitää katsoa ainakin kahdesti. Tiesin siis haluavani Frankin, mutta googlaillessani inspiraatiokuvia törmäsin ideaan, jossa twenty one pilotsin lyriikoita oli yhdistetty Frankin kuvaan. Koska kyseessä on yksi lempibändeistäni, innostuin ideasta heti. Lyriikka on "Death inspires me like a dog inspires a rabbit" ja on aika selkeä, mutta toki sille voi mainita useampiakin diipimpiä merkityksiä. Itse koen lauseen perimmäisenä pointtina halun elää, nyt heti, koska kaikki loppuu kuolemaan. Jänis pelkää koiraa joten se juoksee nopeammin - ihminen pelkää kuolemaa, ja se voi motivoida pyrkimään elämään mahdollisimman onnellista ja rikasta elämää.

Seuraava kuva tulee olemaan vanhan ajan ruttolääkäriasuun pukeutunut hahmo, pikkukuvia en ole vielä päättänyt satavarmasti koska tahdon ensin nähdä kolme isoa kuvaa valmiina ja miettiä sitten miten ja mitkä kuvat sopivat väleihin. Ideoina on viittauksia mm. Babadookiin, American Psychoon, Rocky Horror Picture Showhun ja X-Filesiin.

Olen aivan rakastunut uusimpaan leimaani enkä malttaisi millään odottaa jatkoa!

KAUHUSARJA: Yliluonnollisuus ja okkultismi

24.6.2017

Muistatteko vielä kauhusarjan? Blogin kulta-aikoina (lol) eli enemmän bloggailevana aloitin kauhusarjan eli postauksia, joissa käsittelin erilaisia kauhun maailmaan liittyviä ilmiöitä. Aiempia postauksia on vampyyritsarjamurhaajatscream queensfreakshowscifikauhu ja sarjamurhaajanaiset. Nyt kun olen tietoisesti halunnut vähentää tarkkoja kuvauksia omasta ja tytön elämästä, olen taas intoutunut vähän enemmän tekemään kaikenlaisia muita postauksia - ja mikäs sen parempaa kuin kirjoittaa omasta intohimon aiheesta, eli kauhusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Tällä kertaa niinkin kliseinen aihe kuin yliluonnollisuus ja okkultismi kauhugenressä.

Postauksessa on kuvakaappauksia eri kauhuleffoista jotka saattavat järkyttää joitain, eli laitoin tekstin Lue lisää-linkin taakse. Jos siis olet blogin etusivulla, klikkaa alla olevaa linkkiä. Jos avasit postauksen suoraan esim. Facebookin linkin kautta, scrollaa vain alaspäin lukeaksesi.

Kesälomalainen

23.6.2017

mk1

Hupsis kappas moikka! Heti kun koulusta alkoi kesäloma aloin tekemään töitä kokopäiväisesti - mutta nyt olenkin about kuukauden ajan kesälomalla molemmista. Fiilis on aika mieletön, koska en ole aikuisiällä viettänyt koskaan kuukauden pituista kesälomaa töistä. Tähän asti lomaan on mahtunut skidin kanssa hengailun lisäksi niin frendien kanssa hengailua, parit bileet kuin ihan vaan sitä tärkeää rentoutumista ja paikallaan olemista. Niin, ja tatuointiajan varaaminen, halfsleeve alkaa vihdoin pikkuhiljaa muotoutumaan! Ensi kuun puolella Donnie Darkosta tuttu pupuhahmo tulee Mansonin pääkuvan vierelle koristamaan mun ihoa ja aloittaa virallisesti oikean kyynärvarren täyttämisen. Pikkuhiljaa, sanoi opiskelija kun roposiaan laski...

mk2

Jade-galleriassa Punavuoressa pyörii ystävän ja tämän tyttöystävän yhteinen taidenäyttely, jota suosittelen myös käymään vilkaisemassa, vaikkei sielläpäin liikkuisikaan muuten vaan. Kaunista taidetta kun ei voi koskaan tapitella liikaa, ja kuvassa näkyvät työt ovat vain murto-osa näyttelyn kokonaisuudesta! Sisäänpääsy on ilmainen, eli tekosyitäkään ette keksi. Sinne siis.

Ensi viikolla onkin jännät paikat, kun skidi menee sovitusti isälleen kokonaiseksi viikoksi. Meillähän on koko ajan rullannut tämä vanhemmuus yhdessä aika hyvin tältä kannalta, että lapsi asuu toki mun kanssani ja on valtaosan ajasta täällä, mutta näkee isäänsä silti viikottain parin yön ajan. Nyt mietittiin, että kun kerran ollaan samaan aikaan kesälomalla töistä, olisi sekä isälle että lapselle ihan mielettömän ihanaa ja tärkeää saada pidempi rykäys rikkoutumatonta yhdessäoloa. Mua vähän jännittää, koska en ole vielä koskaan ollut viikkoa erossa tyttärestäni, eikä mulla ole koulua eikä töitäkään, eli en tiedä miten päin olisin kokonaisen viikon.

Ollaan ehditty touhuamaan paljon näin alkukesästä ja tarkoituksena olisi touhuta paljon muutenkin, eli hymäilen taas onnessani semitäyden kalenterin kanssa näin lomallakin. Mitä teille kuuluu?

Deep in OITNB S5

14.6.2017

Noin vuorokausi siinä meni - mukaan mahtui illallinen vanhempien kämpillä ja kunnon yöunet, mutta vähän yli vuorokaudessa sain ahmittua Orange Is The New Blackin uusimman kauden alusta loppuun. Tää on muodostunut perinteeksi: vuosi odotellaan uutta kautta ja sen ilmestyessä se pitää katsoa niin nopeasti kuin mahdollista, ja sitten kirjoittaa blogiin pitkä analyysipostaus. Linkit kahteen edelliseen tässä - neloskausi ja kolmoskausi!

Luonnollisesti vahva spoiler alert. Jos olet blogin etusivulla, klikkaa kuvan alla olevaa linkkiä lukeaksesi loput postauksesta. Jos avasit postauksen Facebook-linkin kautta, scrollaa kuvan ohi lukeaksi postauksen.

oitnbs5


Vapaus valita

30.5.2017

En ole ihan satavarma olenko jotain tännepäin kirjoittanut aiemminkin blogiin, mutta antaa mennä joka tapauksessa - kirjoittaminen on kivaa ja terapeuttista, eli kirjoitetaan sitten lisää.

Skidin neljävuotisneuvolassa lapsi kertoi terveydenhoitajalle, että hänen paras kaverinsa tarhassa on poika ja he leikkivät yhdessä autoilla. Terveydenhoitaja naurahti, että tieto yllätti, koska sisään astui tyttö Frozen-paidassa ja pinkissä hameessa. Selitin sitten, että kasvatan tottakai tyttäreni niin, että hän saa valita itse kiinnostuksen kohteensa, koska sitähän se oikeasti neutraali kasvatus on.

Varmasti kuitenkin on vanhempia, jotka esimerkiksi halutessaan kasvattaa lapsensa sukupuoliroolien ulkopuolella, vievät lapselta valinnanvapauden tunkemalla hänelle vain neutraaleja tai yleisesti vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksenkohteiksi kategorisoitavia asioita. Tyttölapsi, joka ei saa pukeutua pinkkiin tai leikkiä kotileikkejä Barbeilla, koska se on liiaksi vanhojen sukupuoliroolien mukaista. Mutta voiko silloin todella sanoa kasvattavansa lasta neutraalisti, jos lapsella ei olekaan mahdollisuutta valita itse?

Meillä skidi tykkää niin Barbeista, nukkekotileikeistä, leikkikeittiöleikeistä, prinsessajutuista, pinkistä kuin Frozenista, mutta lisäksi autoista, monstereista, dinosauruksista, merirosvoista ja avaruudesta. Mielestäni on ollut aina itsestäänselvää, että lapsi saa itse valita mistä on kiinnostunut ja mistä pitää, oli kyseinen asia sitten ns. stereotyyppisesti tyttöjen vai poikien juttu.

Sama pätee toki myös aikuisuuteen ja on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Jos tekee valintoja, joita voisi pitää (paremman sanan puutteessa) epäfeministisinä, mutta tekee ne itse omasta tahdostaan tiedostaen valintojensa kaikki näkökulmat, voidaanko silloin edes puhua epäfeministisestä valinnasta? Jos nainen päättää jäädä kotiäidiksi, koska oikeasti haluaa niin, koska se tuntuu hänelle parhaalta valinnalta, voiko silloin oikeasti sanoa tämän naisen ylläpitävän eltaantuneita sukupuolirooleja - eikö olisi ennemminkin väärin pakottaa hänet valitsemaan omien mieltymyksiensä vastaisesti ihan vaan koska ei saa tehdä niinkuin on ennen tehty?

Toki tähän liittyy vahvasti se, että aikuinen tiedostaa valintansa kaikki puolet. Pienempänä arkipäivän esimerkkinä vaikkapa naisen meikkaus. Minä tykkään meikata ja meikkaan päivittäin ja meikkityylini on myös melko vahva ja näytän semisti erilaiselta ilman meikkiä. Tiedostan, että meikkaamalla pyrin tekemään itsestäni viehättävämmän ja tiedostan, että meikkaaminen ylipäätänsä takertuu siihen yhteiskuntamalliin, jonka mukaan naisen ulkonäkö on hänen tärkein ominaisuutensa ja miehiä miellyttääkseen täytyy meikata. Tiedostan kuitenkin myös sen, etten ole omasta mielestäni meikittömänä mitenkään epäviehättävä ja koen meikkaavani ihan omaksi ilokseni - nautin meikkaamisesta jo ihan aktina, ja en oikeastaan koe olevani meikit naamassa niinkään kauniimpi, vaan enemmän "itseni" näköinen. Meikkityylini sopii nimittäin yleiseen habitukseeni muutenkin, vähän tummempaan tyyliin, eli koen yleisen habitukseni olevan yhtenäisempi ja viimeistellympi, kun naama on meikattu.

Nimenomaan se valintojen tekeminen itse, oli se sitten aikuisen ihmisen moniulotteisesti mietitty valinta tai lapsen välitön valinta auton ja Barbien välillä, mielestäni feminismiin ja neutraaliin kasvatukseen kuuluu nimenomaan se, että jokaisella yksilöllä sukupuolesta tai mistään muusta riippumatta on vapaus valita itse. Eikö?

Neljä vuotta

26.5.2017

4e
4a
4b
4c
4d

Pirpana täytti neljä vuotta. Itse arjelle osunutta synttäripäivää vietettiin menemällä Linnanmäelle minä, lapsi ja eksä, ja oli ihana huomata, miten hyvissä väleissä sitä todella onkaan - lapselle on varmasti mielettömän tärkeää saada viettää aikaa välillä "perheenä", kolmen kesken, vaikka vanhemmat ei olekaan enää parisuhteessa. Shiri oli onnensa kukkuloilla koko päivän kun kierreltiin ilmaislaitteita ja kirjaimellisesti kirkui ilosta kuullessaan minne ollaan matkalla.

Syntymäpäiväjuhlat olikin viikonloppuna, tänne meidän kaksioon ahtautui parisenkymmentä vierasta juhlimaan merirosvoteemalla pientä päivänsankaria. Yllätin itsenikin onnistumalla kaiken ajoittamisessa niin, että koti oli siisti ja koristeltu ja tarjoiltavat valmiita ja maistuvia (vaikka mun näemmä perinteeksi muodostuneen näköisiä............) juhlien alkuun mennessä. Launtai meni nimittäin aika nätisti niin, että imuri, sähkövatkain ja tenttikirja vaihteli vuorotellen paikkaa käsissä ja heilui niissä välillä samanaikaisestikin. Onnistuneesti meni kuitenkin synttärijuhlat!

Nyt olen ollut neljä vuotta virallisesti äiti ja kuten olen kliseisesti usein huokaillut, lapseni äitinä olo on parasta, mitä olen ikinä tehnyt ja varmasti tulee olemaan. Voin tehdä vaikka mitä siistiä, upeaa, mieletöntä ja mahtavaa ja nauttia siitä kaikesta täysillä, mutta tottakai oma lapsi on aina se oman elämän keskipiste ja siistein juttu. Vaikka välillä stressaa, vahvasta luonteesta pitää olla ylpeä ja mikään ei pysty vesittämään sitä ehdotonta rakkautta. Suurimman osan ajasta jaksaa niin skidi kuin minäkin olla hyvällä tuulella ja nauttia yhteisestä arjesta.

Koulun osalta hommat on kesän ajaksi ohi, kun viimeinen taloustiedettä sisältävä kauhutentti menikin yllättävän hyvin viime tiistaina. Vielä jännitetään neljän kevään lopulla olleen tentin/kokeen arvosanoja, mutta uskon vakaasti, että pääsin kaikista kyllä läpi enkä joudu uusimaan mitään syksyllä - sormet ristissä jne! Edessä on nyt duunia kokopäiväisesti, mutta kesään mahtuu myös kuukauden mittainen kesäloma sieltäkin. Kaikki siis hyvin tälläpäin, kuten yleensäkin.

RED RABBIT

24.5.2017

Huhtikuu oli mun kuukausi sillä tapaa, että sain kutsun osallistumaan kahteen eri aikuisten kauhukokemukseen - eli ymmärtänette, että intotärisin koko kuukauden odottaessani näitä kahta tapahtumaa, jotka sijoittuivat samalle viikolle. Keskiviikkona oli After Dark Helsingin uusin kauhutalo, Motel, ja sunnuntaina Red Rabbit, uudenlainen immersiivinen kokemus, joka nimettiin seuralaiseni Idan kanssa seikkailupeliksi paremman sanan puutteessa. Tässä postauksessa kerron nyt jälkimmäisestä.

En tiennyt yhtään mitä odottaa, koska tapahtumaa hehkutettiin ihan uudenlaisena - ja myös ennakkoon saadut sähköpostit kielivät jostain ihan erilaisesta kuin niistä kauhutaloista, joita After Dark on järjestänyt ja armeliaasti antanut mun testata aiemmin. Tarkkaa lokaatiota ei ollut, vaan meidän käskettiin mennä Keskuskadulle tasan kolmelta. Tapahtuman kestoksi kerrottiin kolme tuntia.

Kymmenisen minuutin odottelun jälkeen puhelimiimme kilahti tekstiviestit, jotka käskivät menemään Rautatientorin pääoville kello 15:30 ja odottamaan siinä lisäohjeita. Minuutintarkasti puhelimiin tuli silloin uudet viestit, jotka käskivät etsimään pääovilta punahattuisen, puhelimeen puhuvan naisen, ja sanoa hänelle "punainen jänis". Teimme työtä käskettyä ja nainen antoi meille avaimen ja kehoitti menemään etsimään Rautatientorin tallelokeroista oikean. Kun pääsimme lokerolle numero 24, sen sisältä alkoi kuulua puhelimen pirinää. Lokerossa oli reppu, jonka sisällä oli puhelin, johon vastatessa kuultiin äänite, josta ei saanut kunnolla selvää - onneksi perään tuli tekstiviesti, joka kertasi samat asiat. Reppua ei saanut hävittää, omia puhelimia ei saanut enää käyttää vaan kaikki kommunikaatio, peliin tarvittavat mapsit yms piti hoitaa heidän antamallaan puhelimella. Repussa oli sekalaista sälää kuten kertakäyttöhanskoja, isoja teippirullia sekä lompakko, jossa oli lappusia, rahaa ja matkakortti.

Reb Rabbit-niminen henkilö alkoi viestitellä meille puhelimen välityksellä. Tehtävänämme oli auttaa häntä ja tehdä, kuten käsketään, kommunikoiden koko ajan hänelle viestien välityksellä. Ensimmäinen tehtävämme puhelimen välityksellä oli mennä Elielinaukion Vltava-ravintolaan ja etsiä sieltä kirjahylly. Kirjahyllystä piti löytää Hanna-nimisen henkilön lapsuuden lempikirja, vihjeeksi kerrottiin, että Hanna tykkää kännissä kutsua itseään perhoseksi. Perhonen-nimisen kirjan sisältä löysimme Hannan puhelinnumeron, johon meidän piti soittaa ja pyytää Pasia.

Hanna oli äkäinen, vaikka tottelin ohjeita ja kehuin ja lepertelin häntä ennen kuin pyysin Pasia puhelimeen. Hanna löi meille luurin. Red Rabbit käski meidän soittaa uudestaan ja sanoa, että Pasille on tarjolla lähettihommia, joista maksetaan hyvin. Hannan kysyessä paljonko Pasille maksettaisiin sanoin ensimmäisenä mieleen tulleen asian - 3000e kuukaudessa - ja luuri lyötiin taas kiinni. Red Rabbit nauroi meille viestien välityksellä, ettei kyse ole mistään kuukausipalkkahommista. Naurun seasta huomattiin uusi viesti, käsky mennä metrolla Sörnäisiin ja Kolme Kaisaa-ravintolaan. Siellä meidän käskettiin istua alas ja mennä puhelimen Facebook-applikaatiolla jonkun Sergiyn profiiliin ja etsiä hänestä mahdollisimman paljon taustatietoa. Sitten meidän piti löytää Sergiy baarista ja saada hänet jotenkin ulos.

Sergiy, tutummin Sere, istui jonkun muun miehen kanssa pöydässä pelaten Trivial Pursuitia. Istuin heidän viereensä ja aloin juttelemaan - Sere hei, mä oon sun vanhan koulukaverin Villen pikkusisko, muistatko mua? Teetkö vielä haudankaivajan hommia? Onko sulla liput Scooterin keikalle? Seren kanssa istunut Tero suuttui ja vaati huutaen saada tietää kuka tää vitun horo on joka keskeytti pelin, ja viereisen pöydän pelistä tietämättömät asiakkaat alkoi vilkuilemaan meitä hyvin hämmentyneesti. Sere innostui siitä, että "tommone bööna tulee iskee mua" ja lähti kanssani käymään ulkona. Red Rabbit ohjeisti pyrkimään Seren kotiin, ja pian kännissä keikkuva elämänkoululaisemme Sere pyysikin meidät kämpilleen "ottaa vähä viinaa ja sutinoimaan". Seren kämppä oli Kattilahallin lähellä ja koko kävelymatkan sinne Sere huusi miltei jokaiselle vastaantulijalle "Kattokaa hei, kattokaa miten kuumii mimmei oon viemässä mun kotiin! Nää on tulos mun kotiin ottaa vähä viinaa! Tulkaa teki, meil on siel bileet!" ja voitte arvata, millaisia katseita nämä tapahtumasta täysin tietämättömät ihmiset meihin loi.

Hoiperteleva, meitä sammaltaen "kuumiksi bööniksi" kehuva Sere sai meidät lopulta vietyä kotiinsa asti. Paskaisessa pienessä huoneessa istuuduttiin sohvalle ja ovesta hyökkäsi sisään täydellisesti lähiön pubiruusuksi puettu nainen, joka vaati saada tietää, kuvittelimmeko saavamme Seren vain itsellemme. Nainen istui Idan syliin, suukotteli tätä ja kyseli kummalla meistä on isommat rinnat samalla kun Sere istui taakseni, kopeloi ja veti yhteiskuvaan. Ennen kuin tilanne pääsi pidemmälle, aiemmin Seren kanssa baarissa istunut Tero iski sisään ja hyökkäsi Seren kimppuun. Hirveän huudon ja raivoamisen saattelemana kaikki kolme katosivat ulos ja me jäimme pöllämystyneenä sohvalle. Saimme käskyn ottaa Seren mukanaan kantama pussi mukaamme ja poistua asunnosta kohti Kalasataman metroasemaa. Sieltä piti napata metro Kulosaareen.

Kulosaaressa tehtävänämme oi kaivaa puhelimen navigaattorista Pasin kotiosoite ja suunnata sinne. Kävelimme hetken aikaa ja päädyimme kerrostalolle, saimme Red Rabbitilta ovikoodin ja nousimme asuntoon, jonka ovi oli jätetty auki. Asunnossa oli sotkuista, pöydällä ase ja sen näköistä kuin sieltä olisi lähdetty vauhdilla. Tero alkoi soittelemaan puhelimeen - "MISSÄ VITUSSA TE OOTTE?" - ja löimme hänelle luuria. Sitten Hanna soitti. "Mä tiedän, missä Pasi on." Emme kertoneet Hannalle missä olimme tai missä paketti oli, mutta hän kertoi Pasin lymyilevän punaisessa pakussa kämpän lähistöllä. Kun pääsimme pakun luo, Hanna saapui myös paikalle ja kiipesi sisään. He tappelivat hetken Pasin kanssa sisällä.

Red Rabbit käski meitä kertomaan Pasille, että hänellä on hommia hoidettavana ja me tulimme auttamaan. Pasi oli aivan hermona, huusi meille että hän ei halua olla kanssamme tekemisissä, homma ei kuulu enää hänelle. Lopulta hän suostui lähtemään hoitamaan hommia. Hanna kiipesi pakun taakse, minä ja Ida kiipesimme eteen Pasin ajaessa. Pasi oli hätääntyneen oloinen, kirosi ja raivosi ettei häntä kiinnosta tehdä tätä, vaihteli radiokanavaa parinkymmenen sekunnin välein ja ajoi holtittomasti. Red Rabbit laittoi viestinä gifejä autokolareista - "tehtiin Pasin viime kyydistä tämmönen..." Pasi hätkähdytti meidät huutamalla yhtäkkiä "Ida, mitä sä teet!" - vaikka tietää, että he ovat näyttelijöitä jotka tottakai tietävät nimemme, tilanne hämmästytti hetkeksi.

Ajoimme jonnekkin pellolle keskelle ei-mitään. "Sofia, ota lapio", kuului käsky ja kävelimme mutaisessa maassa pensaiden sekaan. Sain käskyn alkaa kaivamaan ja kuuliaisesti kaivoin kuoppaa samalla kun Pasi kaivoi jostain kumisen jänisnaamarin ja puki sitä Hannalle. Yhtäkkiä Ida, jolle Red Rabbit viestitteli, alkoi käskystä laulamaan Paljon onnea vaan-laulua. Hanna liittyi mukaan, kehoitti minua lopettamaan kaivamisen ja yhdessä lauloimme "mitä vittua" hokevalle Pasille synttärilaulun. Hanna hihkui ilosta, "Pasi tää on sun synttäriyllätys!" ja kallisarvoinen Seren kantama paketti, jonka varastimme ja jonka takia Teron sanottiin jahtaavan meitä, paljastui kakunpalaksi, jota Hanna survoi Pasin suuhun. Naurava Hanna kehoitti meitä palaamaan pakulle, josta Sere nappasi meidät kyytiin.

Edelleen jäätävässä jurrissa oleva Sere jutteli mukavia ajaessaan meitä takaisin Kattilahallin kämppäänsä kohti. Red Rabbit laittoi meille kuvan Pasista pupunaamari päässään, verisenä ja kuolleena. Kysyimme miksi ja hän vastasi, että Pasin aika oli loppunut. Red Rabbit kiitti meitä vuolaasti avusta, koska nyt kaikissa lokaatioissa ja Pasin tavaroissa oli meidän sormenjälkiämme. Sitten hän lähetti meille liudan valokuvia meistä - kaukaa otettu kuva meistä Kolmessa Kaisassa tutkimassa Seren Facebook-profiilia, kerrostalon ikkunasta otettu kuva meistä kävelemässä Seren kanssa kadulla, käyttämämme puhelimen etukameralla huomaamattomasti etänä otettuja kuvia Idasta, joka kantoi heidän antamaansa puhelinta melkein koko seikkailun ajan ja hoiti kommunikaation Red Rabbitin kanssa. Sere ajoi meidät Kattilahallin eteen, rikkoi roolinsa pariksi sekunniksi kiittääkseen meitä ja jatkoi jurrista sammallustaan meidän noustessa autosta.

Hihkuttiin koko matka metroasemalle, että nyt oli oikeasti ihan helvetin siistiä. Kokemus ei oikeastaan ollut niinkään pelottava kuin se oli jännittävä ja molemmille kokemuksena ihan uudenlainen. Muutamaa tuntia kokemuksen jälkeen molempien omiin puhelimiin kilahti tekstiviesti - minulla Seren ottama yhteiskuva minusta ja hänestä ja teksti "Sofia, onko jo huilittu tarpeeksi? Seuraava tehtävä alkaa N.Y.T... - Red Rabbit. PS. Terkkuja Sergeiltä." Ida taas sai viestin "Ida, mikä lokaatio? Paketti on liikkumassa sinne päin. Näetkö miehen muovikassi kädessä? - Red Rabbit" - viestit olivat siis toki vain kuumottelua eikä juttu oikeasti jatkunut, mutta olivat erittäin toimiva loppu "mitä helvettiä"-fiilis meille molemmille. Kruunasi homman!

Pelottavuuden kannalta pelissä olisi toki voinut olla enemmän ns äkkisäikäytyksiä ja meihin käsiksi käymistä, mutta koko kokemuksen ajan jännitys ja adrenaliini jylläsivät meissä molemmissa, eli kokemuksena se oli todella onnistunut. Seikkailu oli hauskaa ja näyttelijät olivat kaikki uskomattoman hyvin aivan koko ajan roolissaan (lukuunottamatta sitä parin sekunnin hetkeä lopussa, kun "Sere" kiitti meitä selvänkuuloisesti ennen kuin jatkoi jurrista sammallusta, mutta sekin oli meistä hauska ylläri) ja kaiken kaikkiaan unelmoin vaan siitä, että näitä kokemuksia tulee lisää ja pääsen kokemaan ne kaikki. Mieletöntä!

After Dark Helsinki: THE MOTEL HORROR EXPERIENCE

9.5.2017

Tämänkertainen selitykseni After Dark Helsingin uusimmasta kauhukokemuksesta on paljon lyhyempi kuin edellisillä kerroilla. Syy on yksinkertainen - kokemus pyörii tällä kertaa paljon pidempään kuin aiemmin, ja vaikka sain vapaat kädet kirjoittamiseen, tulin siihen tulokseen, etten halua spoilata kokemusta kokonaan netissä. Joku tuleva osallistuja voisi googlettaa sen, päätyä tähän tekstiin ja tietää etukäteen kaiken, mitä on tapahtumassa - enkä halua näin tapahtuvan, eli estän sen kertomalla suurpiirteisesti kokemuksesta. Red Rabbit-kokemus taas pyörii vain tämän kuun, eli siitä kirjoitan kyllä yksityiskohtaisemmin myöhemmin!

Mikko-Roininen-6

Seison Kulttuuritalon pihalla kaverini kanssa. Paikalle tulee Ylen toimittaja mikrofoni kädessä, joka kysyy meiltä olemmeko osallistumassa The Motel-kokemukseen ja ottaa meiltä pienet haastattelut. Neljäs osallistuja seisoskelee holleilla ja liittyy seuraan. Odottelemme hetken siinä, kunnes puhelimiin pärähtää tekstiviestit, jotka ohjaavat lyhyisiin videoihin. Niiden avulla suunnistamme kohti motellia, jonka ovella henkilökunta kutsuu meidät ovelta nimillä sisään.

Punaisella valolla valaistu hotellihuone yhteiseksi minulle ja kaverille, kaksi muuta omiin huoneisiinsa. Stringejä, koruja, huulipunahylsyjä, viinapulloja, eläinkasvoisia naamareita, kirjoja, tupakantumppeja ja ikoneita levällään ympäri huonetta, televisiossa pyöri videota huoneessa työskennelleestä prostituoidusta. Joku hakkaa välillä seinää. Vanhanaikainen lankapuhelin pirisee välillä ja sieltä kuuluu välillä läähätystä, välillä pieniä vinkkejä. Emme uskalla astua käytävään heti, mutta lopulta kokoonnumme taas neljän osallistujan kesken ja alamme yhdessä selvittämään mysteeriä siitä, mihin meidän pitää mennä ja miten.

LIEVÄ SPOILER ALERT SEURAAVASSA KAPPALEESSA - kuvan jälkeen turvallista taas!

Ratkaisemme arvoituksia, kuljemme ahtaissa ja hämärissä tiloissa, yritämme vältellä motellin henkilökuntaa, joka tiuskii meille vihaisesti hiljaisuuden alkaneen jo. Löydämme motellin syövereistä salaisuuden, vuosikausia huoneessa vankina olleen tytön, jonka isä ei ole kovin onnellinen yllättäessään meidät teurastushuoneestaan. Valot sammuvat, pieni paniikki iskee, lipevä motellinomistaja pääsee vihdoin toivottamaan meidät tervetulleiksi henkilökohtaisesti. Kädet sidotaan selän taa, polvilleen maahan, loppu on nyt lähellä. Mutta ollaan kauhutalossa kokemassa - eli pääsemme tottakai karkuun. Ja äkkiä ollaankin takahuoneessa After Darkin henkilökunnan tervehdittävänä.

Mikko-Roininen-5

Olin kymmenisen minuuttia epäluuloinen, olin ihan varma että tapahtuma jatkuu vielä ja odotin koko ajan jonkun hyökkäävän jostain nurkan takaa. En osannut yhdistää loogisesti sitä, että koska esityksen kesto oli suurin piirtein sama kuin aiemmilla kerroilla mutta tällä kertaa siihen kuului ulkona liikkumista ja arvoitusten ratkaisemista, itse näyttelijöiden kyllästämä ns. action-osuus jäi tottakai lyhyemmäksi. Toisaalta harmitti kun kauhutalo tuntui loppuvan kesken, mutta se johtui tietty siitä, että aiemmat After Darkin kauhukokemukset, joissa olen ollut, ovat olleet koko esitysaikansa ajan sitä näyteltyä osuutta hyvin vähäisellä itsenäisellä osallistumisella meiltä kävijöiltä. On siis ohjailtu liikkumaan oikeaan suuntaan ja itse ei ole joutunut tekemään muuta kuin vastaanottamaan näyttelijöiden luomat tapahtumat. Tällä kertaa oltiin panostettu siihen, että tutkimme, etsimme, löysimme, ratkaisimme ja metsästimme itse tarinan kulkua ja juonta.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että uudet ulottuvuudet olivat todella toimivia - pakohuonepelimäinen adrenaliiniryöppy toimii myös kauhuskenaariossa erittäin hyvin, ja siitä asti, kun katsoimme videoita Kulttuuritalon pihalta liikkuessa oli koko ajan vähän hermostunut tärinä päällä. Kuitenkin jäin kaipaamaan aikaisempien kertojen pidempää actioniä, eli kokemuksen keston voisi mielestäni helposti venyttää ainakin pariin tuntiin, jos osa siitä on arvoitusten ratkaisemista ja itsenäisesti liikkumista sen lisäksi, että näyttelijät ohjaavat kauhukokemuksen tarinaa eteenpäin. Mä nyt toisaalta olen vähän siitä vinksahtanut, että voisin helposti viettää tuntikausia kauhukokemuksen syövereissä.

After Dark teki sen siis taas, ja olen mielettömän kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta päästä tsekkaamaan heidän uusin kauhukokemuksensa. Kuten mainitsin aiemmin postauksessa, samalla viikolla oli myös Red Rabbit-kokemus, jonka esitysaika on lyhyempi kuin tämän - eli josta kerron yksityiskohtaisemmin esitysten loputtua omassa postauksessaan. Nyt jään odottamaan kärsimättömästi lisää, lisää, lisää!

Kuvat ottanut Mikko Roininen.

SARJAVINKKI: Hot Girls Wanted: Turned On

4.5.2017

Pari vuotta sitten tekemässäni koosteessa Netflixin naisiin liittyvissä dokkareissa (linkki!) mainitsin dokumentin nimeltä Hot Girls Wanted, Rashida Jonesin tuottama katsaus pornoteollisuuteen ja etenkin naisten asemaan ja kohteluun sen sisällä. Dokkari on synkkä ja tuo oikeastaan vain pahan mielen, vaikka aikuisviihdeteollisuus muuten onkin mun mielestä todella mielenkiintoinen aihe.

Nyt Jones on tuonut Hot Girls Wantedille jatkoa kuusiosaisena dokumenttisarjana, jonka jokainen jakso käsittelee aikuisviihdeteollisuutta tai nykyihmisten seksi- ja deittailukäyttäytymistä yleensä. Se on tajuttoman mielenkiintoinen vilkaisu asioihin, jotka koskettavat jollain tasolla meitä kaikkia, ja jokaisella jaksolla on oma teemansa. Kokonaisuudessaan Turned On on edeltäjäänsä vähemmän tuomitsevalla tyylillä tehty, ei yhtä synkkä, mutta samalla tavalla rehellinen. Pyrin olemaan spoilaamatta jaksoista paljoa, mutta tässä pienet esittelyt jokaisesta.

turnedon1

Women On Top/Naiset huipulla aloittaa sarjan kuvaamalla kahta pornoteollisuudessa yrityksiä pyörittävää naista. Toinen on pornossa työskennelleen pariskunnan tytär, jonka tavoitteena on kuvata korkealaatuisia, hyvän maun mukaisia eroottisia kuvia kuten äitinsä aikoinaan. Hänen äitinsä oli Playboyn ensimmäinen naiskuvaaja ja kertoo tarinoita mm. siitä, miten häntä kohdeltiin sukupuolensa vuoksi aloittaessaan uraansa. Toinen on espanjalainen yrittäjä, jonka tavoitteena on kuvata eroottisia lyhyitä pornoelokuvia, joissa on oikeasti intohimoa. Hän kuvailee, ettei halua kuvata näyttelijöitä jotka näyttelevät pornoa, vaan näyttelijöitä jotka harrastavat yhdessä seksiä.

Mielenkiintoisen jaksosta tekee nimenomaan pointti naisen asemasta aikuisviihteen parissa muuna kuin näyttelijänä niin vuosikymmeniä sitten kuin nykyäänkin. Jakso nostaa esille myös dilemman siitä, miten internet on pilannut pornoteollisuuden - nyt, kun pornosta ei tarvitse enää maksaa ja sen kysyntä on valtavaa, tuotantokustannukset on pitänyt myös saada alhaisiksi. Espanjalaisyrittäjä ottaa kiivaasti kantaa siihen, että pornon pariin tarvitaan enemmän naisia tuottamaan, kuvaamaan ja ohjaamaan, koska miesvaltaisella alalla suurin osa pornosta ei ole intohimoista, aitoa ja tasa-arvoista, vaan naisia pahoinpitelevää raiskausfantasiaa. 

turnedon2

Love Me Tinder/Tinder-rakkautta kertoo entisestä nelikymppisestä Big Brother-tähdestä, joka elää ikisinkun elämää jenkeissä ja on mm. Tinderin ja vastaavien deittiappien suurkuluttaja. Seuraamme jakson aikan tyypin deittikäyttäytymistä ja hiljalleen käsityksen muuttumista - jakson alussa miestä tapaileva nainen uskoo heidän tapailevan vain toisiaan ja suhteen olevan menossa vakavammalle asteelle, kun taas mies swaippailee päivät pitkät ja tapailee useita naisia. Mies puolustelee itse käytöstään sanomalla, että koska nämä apit ovat pinnallisia, hänkin on, eikä hänen käyttäytymisensä appideittailun maailmassa kerro mitään hänestä ihmisenä. Siis ihan oikeasti sanoo näin.

Jakso oli erittäin mielenkiintoinen omalla kohdallani koska olen itse Tinderissä ja deittimaailma on mielestäni nykyään monella tavalla todella kiinnostava, nimenomaan appien myötä muuttuneena. Jakso käsittelee erilaisia deittiappeihin liittyviä ilmiöitä tilastojen kautta ja näyttää, mitä tietynlaiset käytösmallit voivat aiheuttaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Toisaalta symppasin miestä ja ymmärsin hänen pointtejaan, toisaalta pudistelin päätäni epäuskoisena siitä, että kukaan oikeasti käyttäytyy näin.

turnedon3

Owning It/Tee se ylpeydellä alkaa kertoen naisesta, joka on aikuisviihdeteollisuudessa webcam-tyttönä ja näyttelijänä, mutta omistaa oman toiminimensä ja sisältönsä kokonaan itse. Hän työskentelee sivussa toiselle yritykselle eräänlaisena kykyjenmetsästäjänä, hakien muita camgirlejä heidän riveihinsä töihin. Yksi värvätyistä camgirleistä ei handlaakaan tilannetta psyykkisesti niin hyvin kuin pitäisi, ja vaikka bisnesnaisemme toruukin kovasti hänen käytöstään, hän myös itse mainitsee dokaavansa esitystensä aikana, koska se auttaa. Jää vähän auki, onko tilanne oikeasti se, että nainen tekee sen ylpeydellä.

Yksi lempiaiheitani onkin nimenomaan seksityöntekijöiden oikeudet ja niihin liittyvä laaja skaala aiheita. Seksityö on kliseisesti maailman vanhin ammatti ja ollut aina iso osa maailmaamme, vaikka kuinka moralisoimme sitä saastaisena piiloon. Prostituutio, strippaus, porno, camgirlit ja kaikki muut aikuisviihdeteollisuudessa työskentelevät miehet ja naiset vastaavat valtavaan kysyntään mutta saavat osakseen vihaa, tuomitsemista, maton alle pyyhkimistä ja yleisesti negatiivista asennetta valinnoistaan. Mielestäni seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi tarvitaan nimenomaan avointa keskustelua aikuisviihdeteollisuuden tilasta, sen ongelmista ja hyvistä puolista ja uudenlaista asennetta koko hommaan. Jotkut ihan oikeasti haluavat työskennellä aikuisviihteen parissa ja se ei ole ammatinvalintana sen alhaisempi kuin mikään muukaan.

turnedon4

Money Shot/Kliimaksi kuvaa pornon parissa työskenteleviä näyttelijöitä ja agenttia (joka oli myös alkuperäisessä Hot Girls Wanted-dokkarissa), jotka kertovat omia kokemuksiaan teollisuudesta ja siihen liittyvistä stigmoista. Agentilla on yritys, johon hän on kiinnittänyt näyttelijöitä, joiden kanssa hän kuvaa elokuvansa. Pääasiassa seuraamme kahta tummaihoista miesnäyttelijää, jotka avautuvat pornoteollisuuden epäreilusta kohtelusta nimenomaan tummaihoisia näyttelijöitä kohtaan.

En ollut edes tajunnut itse sitä, mutta toisen näyttelijän esiinnostamat faktat tuntuivat aika järkyttäviltä nykymaailmassa - ensinnäkin, tummaihoisia miesnäyttelijöitä palkataan esiintymään lähinnä valkoisten naisten kanssa. Toisekseen näille valkoisille naisille tarjotaan usein rahallinen lisäbonus siitä, että he työskentelevät tummaihoisten miesnäyttelijöiden kanssa. Tämänkaltaiset interracial-videot keskittyvät usein samoihin teemoihin - valkoinen nuori nainen tulee tuhotuksi ison mustan miehen toimesta. BBC jne. Ja se, missä kaikki ovat samaa mieltä, on se, että tilanteen on aiheuttanut nimenomaan kysyntä. Interracial on muotia, mutta interracialiksi käsitetään vain edellämainitun kaltaiset tuhoamisvideot.

turnedon5

Take Me Private/Ota minut privaatisti kertoo camgirlinä työskentelevästä naisesta, jonka työtoimenkuva siis on esiintyä kotonaan tietokoneensa ääressä webcamin kautta häntä katsoville asiakkaille. Aika kovista lisähinnoista yleishuoneesta pääsee privaattiesitykseen. Nainen kertoo nauttivansa työstään ja tuovansa asiakkaidensa elämään positiivisia asioita, auttavansa heitä jaksamaan stressaavissa elämäntilanteissa ja luovan heille turvallisen hyvän mielen paikan. Jenkeissä asuva nainen, joka on naimisissa mutta kertoo olevansa polyamorinen, pakkaa laukkunsa täyteen vakioasiakkaan hänelle ostamia vaatteita ja leluja ja lentää tapaamaan häntä Australiaan neljä vuotta sen jälkeen, kun miehestä tuli ensi kertaa hänen asiakkaansa.

Tästä jaksosta on pakko sanoa, että ihan hirveän mielenkiintoinen se ei ole muiden jaksojen tavalla. Se on toki hyvä jakso ja omalla tavallaan on kiinnostavaa seurata niin kummallista tilannetta - mies on aivan rakastunut naiseen, jolle hän on neljä vuotta maksanut nähdäkseen hänet tietokoneruudullaan privaatisti, ja kun he tapaavat livenä, homma ei tietenkään mene kuin saduissa. Molemmat ovat kiusaantuneita ja heillä on selkeästi erilaiset odotukset reissusta. Kuitenkin tuntuu, että jakson aihe ei ole ollut ihan yhtä asiatäyteinen kuin muut, ja sitä on venyttämällä venytetty olemaan yhtä pitkä kuin muut jaksot.

turnedon6

Don't Stop Filming/Älä lopeta kuvaamista onkin sitten ihan yhtä synkkä, ellei jopa synkempi, kuin alkuperäinen dokumenttielokuva. 18-vuotias Moskovasta USA:han muuttanut tyttö käyttää aktiivisesti Periscope-sovellusta ystäviensä kanssa. Eräänä iltana hän kuvaa, livenä kuten Periscopessa tapana on, ystävänsä raiskauksen. Sen sijaan, että hän tekisi mitään auttaakseen ystäväänsä tai lopettaakseen tilanteen, hän jatkaa kuvaamista ja jakaa sen koko maailman kanssa. Hän sai tottakai syytteet avunannosta raiskaukseen ja kohtaa samat syytteet kuin itse raiskaaja, ja jakson ajan seuraamme hänen oikeudenkäyntiään ja elämäänsä sen aikana, asianajajineen kaikkineen.

Jakso oli oikeasti aika järkyttävä ja sen näkökulma tuntui vähän pomppivan. Ensin meitä johdatellaan tuntemaan empatiaa tyttöä kohtaan, häntä kuvaillaan vain lapseksi, ei rikolliseksi ollenkaan, nuoreksi ihmiseksi joka teki inhimillisen virheen ja joka saattaa joutua maksamaan siitä lopun elämäänsä jos joutuu seksuaalirikollisten rekisteriin. Toisaalta syyttäjä kertoo kyseisen Periscope-lähetyksen, jota emme tietenkään näe, olleen erittäin graafinen ja tytön tienneen tasan tarkkaan, mitä tekee - ystävä itki ja aneli raiskaajaa lopettamaan samalla kun jakson päähenkilö kuvasi tilannetta kikatellen ja nauttien siitä, miten paljon ihmisiä lähetystä tuli seuraamaan. Raiskaaja myöntää syyllisyytensä ja saa tuomionsa, mikä vaikuttaa negatiivisesti tytön puolustuksen aiempaan linjaan, jossa he vetosivat hänen olevan syytön mihinkään rikokseen, koska eihän sitä nyt olla ihan varmoja, halusiko kaveri sittenkin sitä seksiä vai ei. Jakso ei kuitenkaan missään vaiheessa anna täysin mustavalkoista kuvaa kummastakaan näkökannasta.



Ehdottomasti tämän dokumenttisarjan synkin jakso lopettaa sen samalla nuotilla johon alkuperäinenkin dokumenttielokuva jäi - tulee paha mieli. Mutta kuten edeltäjänsä, tämäkin sarja on mielettömän mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja katsomisen arvoinen.

Hyvät vs huonot tyypit

26.4.2017

Sain mielenkiintoisen postausehdotuksen, joka pisti heti miettimään ja sitä kautta tähän näppiksen äärelle paasaamaan. Ideana oli listata viisi ihmistyyppiä, joita halveksin, ja viisi ihmistyyppiä, joita arvostan. Sinänsä aihe on hankala, koska kukaan ei ole absoluuttesti paha tai absoluuttesti hyvä. Kaikki ovat monikerroksisia ja kaikilla on hyviä ja huonoja puolia. Siispä on helpompi luetella luonteenpiirteitä suorien ihmistyyppien sijaan. Positiiviset ensin!
piirr1
Ystävällisyys on piirre, jota arvostan ihmisessä paljon. On helppoa muuttua vähän ovimatoksi jos on liian ystävällinen, mutta arvostan ensitapaamiselta eniten sellaisia ihmisiä, jotka ennakkoluulottomasti ja ystävällisesti tutustuvat sinuun sillä oletuksella, että olet hyvä tyyppi. Sen pitäisi aina olla oletusarvo - tapaamani uusi ihminen on hyvä tyyppi, kunnes hän tekee jotain, joka tekee hänet minulle huonoksi tyypiksi. Siispä kaikkiin tulee tutustua aluksi avosylin, toki omilla varauksilla, mutta ystävällisesti. On ihanaa, jos joku sanoo, että hänellä oli tervetullut olo seuraani heti ensihetkestä alkaen. Muutenkin arvostan sitä, jos ihminen on ihan perusluonteeltaan ystävällinen ja kiltti ja haluaa ensin kaikille hyvää eikä pahaa. Empaattisuus liittyy tähän vahvasti.

Rehellisyys on myös hyvä piirre. Eräs ystäväni sanoo aina, että rehellisyys on aina oikea tapa toimia, kohdella ihmistä ihmisenä. En ole niin naiivi, että kuvittelisin aikuisten maailmassa pärjäävän täydellä rehellisyydellä ihan koko ajan kaikessa, mutta rehellisyyteen pyrkiminen on mielestäni tärkeää. Se on tietyllä tavalla toisen ihmisen kunnioittamista - uskoa siihen, että hän on tarpeeksi kypsä kestämään rehellisyyden, vaikkei se aina olisikaan niin mukava totuus. Kääntöpuolella töksäyttelyä en kestä, mutta siitä lisää negatiivisessa listassa.

Itsensä arvostaminen ja hyvä itsetunto ovat asioita, joita rakastan nähdä muissa. En tietenkään tarkoita sitä, että huonon itsetunnon omaava olisi mielestäni mitenkään huono ihminen, mutta rakastan nähdä ihmisiä, joilla on hyvä olla itsenään, jotka ovat rehellisesti omanlaisiaan ja itsevarmoja sellaisina kuin ovat. Jokaisen pitäisi oppia rakastamaan itseään ja kaikissa meissähän on hyviä, ihania puolia, joita kannattaakin korostaa ja arvostaa,
piirr2
Töksäyttely on paha, sitä en oikein kestä. Tiedättekö ne, jotka sanovat "mä vaan olen suorapuheinen ja rehellinen!", mutta käyttävätkin tätä selitystä sille, että ovat helvetin törkeitä ihmissuhdetaidottomia mulkkuja? Suorapuheisuus on hyvä, rehellisyys on hyvä, mutta muille ilkeily, vittuilu, haukkuminen ja tahallinen pahan mielen aiheuttaminen eivät ole suorapuheisuutta ja rehellisyyttä vaan ihan suoraan kusipäisyyttä.

Liika itsekeskeisyys ei myöskään iske. Tiedättehän, sellainen tyyppi, joka pitää itseään universumin lahjana muulle ihmiskunnalle, pitää itseään kaikista fiksuimpana, kuumimpana, parhaana tyyppinä koko planeetalla. Muut ihmiset ovat hänelle vain sivuhahmoja, sidekickejä joista hyötyä jotenkin oman etunsa tavoittelussa. Itsevarmuuden ja itsekeskeisyyden välinen raja on häilyvä, mutta sen vetämistä helpottaa mielestäni ehdottomasti se, tuleeko se positiivisesta paikasta - rakastaako ihminen itseään ja tuoko itseään esille, koska realistisesti tiedostaa omat hyvät ja huonot puolensa, vai uskooko ihminen olevansa virheetön ja parempi kuin kaikki muut. Sellainen tietynlainen itsensä korostaminen uniikkina lumihiutaleena.

Putkiaivoisuus on myös piirre, joka yleensä saa mut vähän irvistelemään. Jotkut elävät pienen pienessä kuplassa, heidän omassa todellisuudessaan, jonka uskovat olevan koko maailman todellisuus ja kaikki, mikä poikkeaa heidän kuplamaailmastaan on automaattisesti huonoa. Tämä ongelmahan ehdottomasti on rasisteilla, homofoobikoilla ja kaikilla muilla ennakkoluuloisuudellaan maailmaan pahaa aiheuttavilla ihmisillä. Kun itse ei ole jotain, koe jotain, tunne jotain, ei vain riitä aivokapasiteetti ymmärtämään, että miljardien ihmiskunnan jäsenten joukossa voi olla ihmisiä, joille se itselle tuntematon asia on todellisuutta.


Millaisia piirteitä teillä sitten tulee mieleen huonoina tai hyvinä?

BID & IBA 2017

23.4.2017

P4220105

Eilen oli taas vuoro viettää päivää Indiedaysin Blogger's Inspiration Day-päivätapahtuman ja Blog Awards-iltagaalan merkeissä! Aiemmin kaksi kertaa vuodessa järkätty tapahtuma on ollut mun ja äitiporukan vakkarijuttu jo jonkin aikaa ja eilenkin kasauduttiin yhteen ja suunnattiin kohti Kattilahallia, jossa tapahtuman molemmat osiot tällä kertaa järjestettiin. Päivätapahtuma kului eri sponsorien tiskejä koluten ja herkullisia maistiaisia syöden ja siemaillen.

P4220025
P4220049
P4220025aaaaaaaaaa
P4220049aaaa
P4220069
P4220078
P4220081
P4220082

Päivätapahtuman jälkeen kävin viemässä vahingossa nyysimäni avaimen takaisin After Darkin tyypeille - kirjoittelen keskiviikon kauhutalokokemuksesta jossain vaiheessa! - ja kotona viemässä tuotekassit pois jaloista ja vaihtamassa vaatteet. Mentiin vielä Jeninalle hengailemaan ennen kuin lähdettiin iltatapahtumaan, joka meni sinne tänne pyörien ja hyörien ja palkinnonjaon katsomisen merkeissä.

P4220083
P4220091
P4220098
P4220100
P4220119
P4220120
P4220132
P4220134
P4220142
P4220147
P4220158
P4220162
P4220167

Iltatapahtumasta ei ikävä kyllä ole omia kuvia, koska en ottanut kameraa sinne mukaan, mutta sekä päivä- että iltatapahtumassa oli virallinen kuvausseinä, jossa käytiin mimmien kanssa räpsäisemässä itsestämme kuvat. Iltatapahtuman asuna mulla oli nimittäin mun uusin lempparivaatteeni, Facebook-kirpparilta käyttämättömänä löydetty ihana kissailluminatimekoksi nimeämäni mekko! Kuvat on ottanut Henri Ilanen.

P4220167aaa
P4220167bbbb

Kaiken kaikkiaan eilen oli ihana päivä ja ilta/yö, ihanien frendien seurassa! Käsittääkseni Indiedays järkkää tällä kertaa BIDin ja IBAn vain kerran, aiemmin siis on ollut blogipäivä ja gaalailta sekä keväällä että syksyllä. Mulla on ollut muutenkin ihan mieletön viikko - tiistaina olin siskon kanssa teatterissa katsomassa Taaperosuihkun, keskiviikkona oli After Darkin kauhutalo, eilen nämä bibikset ja tänään olin testaamassa myös Red Rabbitin, immersiivisen kauhukokemuksen joka on tehty yhteistyössä After Darkin kanssa. Siitäkin bloggailen jossain välissä!