Deep in OITNB S5

14.6.2017

Noin vuorokausi siinä meni - mukaan mahtui illallinen vanhempien kämpillä ja kunnon yöunet, mutta vähän yli vuorokaudessa sain ahmittua Orange Is The New Blackin uusimman kauden alusta loppuun. Tää on muodostunut perinteeksi: vuosi odotellaan uutta kautta ja sen ilmestyessä se pitää katsoa niin nopeasti kuin mahdollista, ja sitten kirjoittaa blogiin pitkä analyysipostaus. Linkit kahteen edelliseen tässä - neloskausi ja kolmoskausi!

Luonnollisesti vahva spoiler alert. Jos olet blogin etusivulla, klikkaa kuvan alla olevaa linkkiä lukeaksesi loput postauksesta. Jos avasit postauksen Facebook-linkin kautta, scrollaa kuvan ohi lukeaksi postauksen.

oitnbs5


Vapaus valita

30.5.2017

En ole ihan satavarma olenko jotain tännepäin kirjoittanut aiemminkin blogiin, mutta antaa mennä joka tapauksessa - kirjoittaminen on kivaa ja terapeuttista, eli kirjoitetaan sitten lisää.

Skidin neljävuotisneuvolassa lapsi kertoi terveydenhoitajalle, että hänen paras kaverinsa tarhassa on poika ja he leikkivät yhdessä autoilla. Terveydenhoitaja naurahti, että tieto yllätti, koska sisään astui tyttö Frozen-paidassa ja pinkissä hameessa. Selitin sitten, että kasvatan tottakai tyttäreni niin, että hän saa valita itse kiinnostuksen kohteensa, koska sitähän se oikeasti neutraali kasvatus on.

Varmasti kuitenkin on vanhempia, jotka esimerkiksi halutessaan kasvattaa lapsensa sukupuoliroolien ulkopuolella, vievät lapselta valinnanvapauden tunkemalla hänelle vain neutraaleja tai yleisesti vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksenkohteiksi kategorisoitavia asioita. Tyttölapsi, joka ei saa pukeutua pinkkiin tai leikkiä kotileikkejä Barbeilla, koska se on liiaksi vanhojen sukupuoliroolien mukaista. Mutta voiko silloin todella sanoa kasvattavansa lasta neutraalisti, jos lapsella ei olekaan mahdollisuutta valita itse?

Meillä skidi tykkää niin Barbeista, nukkekotileikeistä, leikkikeittiöleikeistä, prinsessajutuista, pinkistä kuin Frozenista, mutta lisäksi autoista, monstereista, dinosauruksista, merirosvoista ja avaruudesta. Mielestäni on ollut aina itsestäänselvää, että lapsi saa itse valita mistä on kiinnostunut ja mistä pitää, oli kyseinen asia sitten ns. stereotyyppisesti tyttöjen vai poikien juttu.

Sama pätee toki myös aikuisuuteen ja on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Jos tekee valintoja, joita voisi pitää (paremman sanan puutteessa) epäfeministisinä, mutta tekee ne itse omasta tahdostaan tiedostaen valintojensa kaikki näkökulmat, voidaanko silloin edes puhua epäfeministisestä valinnasta? Jos nainen päättää jäädä kotiäidiksi, koska oikeasti haluaa niin, koska se tuntuu hänelle parhaalta valinnalta, voiko silloin oikeasti sanoa tämän naisen ylläpitävän eltaantuneita sukupuolirooleja - eikö olisi ennemminkin väärin pakottaa hänet valitsemaan omien mieltymyksiensä vastaisesti ihan vaan koska ei saa tehdä niinkuin on ennen tehty?

Toki tähän liittyy vahvasti se, että aikuinen tiedostaa valintansa kaikki puolet. Pienempänä arkipäivän esimerkkinä vaikkapa naisen meikkaus. Minä tykkään meikata ja meikkaan päivittäin ja meikkityylini on myös melko vahva ja näytän semisti erilaiselta ilman meikkiä. Tiedostan, että meikkaamalla pyrin tekemään itsestäni viehättävämmän ja tiedostan, että meikkaaminen ylipäätänsä takertuu siihen yhteiskuntamalliin, jonka mukaan naisen ulkonäkö on hänen tärkein ominaisuutensa ja miehiä miellyttääkseen täytyy meikata. Tiedostan kuitenkin myös sen, etten ole omasta mielestäni meikittömänä mitenkään epäviehättävä ja koen meikkaavani ihan omaksi ilokseni - nautin meikkaamisesta jo ihan aktina, ja en oikeastaan koe olevani meikit naamassa niinkään kauniimpi, vaan enemmän "itseni" näköinen. Meikkityylini sopii nimittäin yleiseen habitukseeni muutenkin, vähän tummempaan tyyliin, eli koen yleisen habitukseni olevan yhtenäisempi ja viimeistellympi, kun naama on meikattu.

Nimenomaan se valintojen tekeminen itse, oli se sitten aikuisen ihmisen moniulotteisesti mietitty valinta tai lapsen välitön valinta auton ja Barbien välillä, mielestäni feminismiin ja neutraaliin kasvatukseen kuuluu nimenomaan se, että jokaisella yksilöllä sukupuolesta tai mistään muusta riippumatta on vapaus valita itse. Eikö?

Neljä vuotta

26.5.2017

4e
4a
4b
4c
4d

Pirpana täytti neljä vuotta. Itse arjelle osunutta synttäripäivää vietettiin menemällä Linnanmäelle minä, lapsi ja eksä, ja oli ihana huomata, miten hyvissä väleissä sitä todella onkaan - lapselle on varmasti mielettömän tärkeää saada viettää aikaa välillä "perheenä", kolmen kesken, vaikka vanhemmat ei olekaan enää parisuhteessa. Shiri oli onnensa kukkuloilla koko päivän kun kierreltiin ilmaislaitteita ja kirjaimellisesti kirkui ilosta kuullessaan minne ollaan matkalla.

Syntymäpäiväjuhlat olikin viikonloppuna, tänne meidän kaksioon ahtautui parisenkymmentä vierasta juhlimaan merirosvoteemalla pientä päivänsankaria. Yllätin itsenikin onnistumalla kaiken ajoittamisessa niin, että koti oli siisti ja koristeltu ja tarjoiltavat valmiita ja maistuvia (vaikka mun näemmä perinteeksi muodostuneen näköisiä............) juhlien alkuun mennessä. Launtai meni nimittäin aika nätisti niin, että imuri, sähkövatkain ja tenttikirja vaihteli vuorotellen paikkaa käsissä ja heilui niissä välillä samanaikaisestikin. Onnistuneesti meni kuitenkin synttärijuhlat!

Nyt olen ollut neljä vuotta virallisesti äiti ja kuten olen kliseisesti usein huokaillut, lapseni äitinä olo on parasta, mitä olen ikinä tehnyt ja varmasti tulee olemaan. Voin tehdä vaikka mitä siistiä, upeaa, mieletöntä ja mahtavaa ja nauttia siitä kaikesta täysillä, mutta tottakai oma lapsi on aina se oman elämän keskipiste ja siistein juttu. Vaikka välillä stressaa, vahvasta luonteesta pitää olla ylpeä ja mikään ei pysty vesittämään sitä ehdotonta rakkautta. Suurimman osan ajasta jaksaa niin skidi kuin minäkin olla hyvällä tuulella ja nauttia yhteisestä arjesta.

Koulun osalta hommat on kesän ajaksi ohi, kun viimeinen taloustiedettä sisältävä kauhutentti menikin yllättävän hyvin viime tiistaina. Vielä jännitetään neljän kevään lopulla olleen tentin/kokeen arvosanoja, mutta uskon vakaasti, että pääsin kaikista kyllä läpi enkä joudu uusimaan mitään syksyllä - sormet ristissä jne! Edessä on nyt duunia kokopäiväisesti, mutta kesään mahtuu myös kuukauden mittainen kesäloma sieltäkin. Kaikki siis hyvin tälläpäin, kuten yleensäkin.

RED RABBIT

24.5.2017

Huhtikuu oli mun kuukausi sillä tapaa, että sain kutsun osallistumaan kahteen eri aikuisten kauhukokemukseen - eli ymmärtänette, että intotärisin koko kuukauden odottaessani näitä kahta tapahtumaa, jotka sijoittuivat samalle viikolle. Keskiviikkona oli After Dark Helsingin uusin kauhutalo, Motel, ja sunnuntaina Red Rabbit, uudenlainen immersiivinen kokemus, joka nimettiin seuralaiseni Idan kanssa seikkailupeliksi paremman sanan puutteessa. Tässä postauksessa kerron nyt jälkimmäisestä.

En tiennyt yhtään mitä odottaa, koska tapahtumaa hehkutettiin ihan uudenlaisena - ja myös ennakkoon saadut sähköpostit kielivät jostain ihan erilaisesta kuin niistä kauhutaloista, joita After Dark on järjestänyt ja armeliaasti antanut mun testata aiemmin. Tarkkaa lokaatiota ei ollut, vaan meidän käskettiin mennä Keskuskadulle tasan kolmelta. Tapahtuman kestoksi kerrottiin kolme tuntia.

Kymmenisen minuutin odottelun jälkeen puhelimiimme kilahti tekstiviestit, jotka käskivät menemään Rautatientorin pääoville kello 15:30 ja odottamaan siinä lisäohjeita. Minuutintarkasti puhelimiin tuli silloin uudet viestit, jotka käskivät etsimään pääovilta punahattuisen, puhelimeen puhuvan naisen, ja sanoa hänelle "punainen jänis". Teimme työtä käskettyä ja nainen antoi meille avaimen ja kehoitti menemään etsimään Rautatientorin tallelokeroista oikean. Kun pääsimme lokerolle numero 24, sen sisältä alkoi kuulua puhelimen pirinää. Lokerossa oli reppu, jonka sisällä oli puhelin, johon vastatessa kuultiin äänite, josta ei saanut kunnolla selvää - onneksi perään tuli tekstiviesti, joka kertasi samat asiat. Reppua ei saanut hävittää, omia puhelimia ei saanut enää käyttää vaan kaikki kommunikaatio, peliin tarvittavat mapsit yms piti hoitaa heidän antamallaan puhelimella. Repussa oli sekalaista sälää kuten kertakäyttöhanskoja, isoja teippirullia sekä lompakko, jossa oli lappusia, rahaa ja matkakortti.

Reb Rabbit-niminen henkilö alkoi viestitellä meille puhelimen välityksellä. Tehtävänämme oli auttaa häntä ja tehdä, kuten käsketään, kommunikoiden koko ajan hänelle viestien välityksellä. Ensimmäinen tehtävämme puhelimen välityksellä oli mennä Elielinaukion Vltava-ravintolaan ja etsiä sieltä kirjahylly. Kirjahyllystä piti löytää Hanna-nimisen henkilön lapsuuden lempikirja, vihjeeksi kerrottiin, että Hanna tykkää kännissä kutsua itseään perhoseksi. Perhonen-nimisen kirjan sisältä löysimme Hannan puhelinnumeron, johon meidän piti soittaa ja pyytää Pasia.

Hanna oli äkäinen, vaikka tottelin ohjeita ja kehuin ja lepertelin häntä ennen kuin pyysin Pasia puhelimeen. Hanna löi meille luurin. Red Rabbit käski meidän soittaa uudestaan ja sanoa, että Pasille on tarjolla lähettihommia, joista maksetaan hyvin. Hannan kysyessä paljonko Pasille maksettaisiin sanoin ensimmäisenä mieleen tulleen asian - 3000e kuukaudessa - ja luuri lyötiin taas kiinni. Red Rabbit nauroi meille viestien välityksellä, ettei kyse ole mistään kuukausipalkkahommista. Naurun seasta huomattiin uusi viesti, käsky mennä metrolla Sörnäisiin ja Kolme Kaisaa-ravintolaan. Siellä meidän käskettiin istua alas ja mennä puhelimen Facebook-applikaatiolla jonkun Sergiyn profiiliin ja etsiä hänestä mahdollisimman paljon taustatietoa. Sitten meidän piti löytää Sergiy baarista ja saada hänet jotenkin ulos.

Sergiy, tutummin Sere, istui jonkun muun miehen kanssa pöydässä pelaten Trivial Pursuitia. Istuin heidän viereensä ja aloin juttelemaan - Sere hei, mä oon sun vanhan koulukaverin Villen pikkusisko, muistatko mua? Teetkö vielä haudankaivajan hommia? Onko sulla liput Scooterin keikalle? Seren kanssa istunut Tero suuttui ja vaati huutaen saada tietää kuka tää vitun horo on joka keskeytti pelin, ja viereisen pöydän pelistä tietämättömät asiakkaat alkoi vilkuilemaan meitä hyvin hämmentyneesti. Sere innostui siitä, että "tommone bööna tulee iskee mua" ja lähti kanssani käymään ulkona. Red Rabbit ohjeisti pyrkimään Seren kotiin, ja pian kännissä keikkuva elämänkoululaisemme Sere pyysikin meidät kämpilleen "ottaa vähä viinaa ja sutinoimaan". Seren kämppä oli Kattilahallin lähellä ja koko kävelymatkan sinne Sere huusi miltei jokaiselle vastaantulijalle "Kattokaa hei, kattokaa miten kuumii mimmei oon viemässä mun kotiin! Nää on tulos mun kotiin ottaa vähä viinaa! Tulkaa teki, meil on siel bileet!" ja voitte arvata, millaisia katseita nämä tapahtumasta täysin tietämättömät ihmiset meihin loi.

Hoiperteleva, meitä sammaltaen "kuumiksi bööniksi" kehuva Sere sai meidät lopulta vietyä kotiinsa asti. Paskaisessa pienessä huoneessa istuuduttiin sohvalle ja ovesta hyökkäsi sisään täydellisesti lähiön pubiruusuksi puettu nainen, joka vaati saada tietää, kuvittelimmeko saavamme Seren vain itsellemme. Nainen istui Idan syliin, suukotteli tätä ja kyseli kummalla meistä on isommat rinnat samalla kun Sere istui taakseni, kopeloi ja veti yhteiskuvaan. Ennen kuin tilanne pääsi pidemmälle, aiemmin Seren kanssa baarissa istunut Tero iski sisään ja hyökkäsi Seren kimppuun. Hirveän huudon ja raivoamisen saattelemana kaikki kolme katosivat ulos ja me jäimme pöllämystyneenä sohvalle. Saimme käskyn ottaa Seren mukanaan kantama pussi mukaamme ja poistua asunnosta kohti Kalasataman metroasemaa. Sieltä piti napata metro Kulosaareen.

Kulosaaressa tehtävänämme oi kaivaa puhelimen navigaattorista Pasin kotiosoite ja suunnata sinne. Kävelimme hetken aikaa ja päädyimme kerrostalolle, saimme Red Rabbitilta ovikoodin ja nousimme asuntoon, jonka ovi oli jätetty auki. Asunnossa oli sotkuista, pöydällä ase ja sen näköistä kuin sieltä olisi lähdetty vauhdilla. Tero alkoi soittelemaan puhelimeen - "MISSÄ VITUSSA TE OOTTE?" - ja löimme hänelle luuria. Sitten Hanna soitti. "Mä tiedän, missä Pasi on." Emme kertoneet Hannalle missä olimme tai missä paketti oli, mutta hän kertoi Pasin lymyilevän punaisessa pakussa kämpän lähistöllä. Kun pääsimme pakun luo, Hanna saapui myös paikalle ja kiipesi sisään. He tappelivat hetken Pasin kanssa sisällä.

Red Rabbit käski meitä kertomaan Pasille, että hänellä on hommia hoidettavana ja me tulimme auttamaan. Pasi oli aivan hermona, huusi meille että hän ei halua olla kanssamme tekemisissä, homma ei kuulu enää hänelle. Lopulta hän suostui lähtemään hoitamaan hommia. Hanna kiipesi pakun taakse, minä ja Ida kiipesimme eteen Pasin ajaessa. Pasi oli hätääntyneen oloinen, kirosi ja raivosi ettei häntä kiinnosta tehdä tätä, vaihteli radiokanavaa parinkymmenen sekunnin välein ja ajoi holtittomasti. Red Rabbit laittoi viestinä gifejä autokolareista - "tehtiin Pasin viime kyydistä tämmönen..." Pasi hätkähdytti meidät huutamalla yhtäkkiä "Ida, mitä sä teet!" - vaikka tietää, että he ovat näyttelijöitä jotka tottakai tietävät nimemme, tilanne hämmästytti hetkeksi.

Ajoimme jonnekkin pellolle keskelle ei-mitään. "Sofia, ota lapio", kuului käsky ja kävelimme mutaisessa maassa pensaiden sekaan. Sain käskyn alkaa kaivamaan ja kuuliaisesti kaivoin kuoppaa samalla kun Pasi kaivoi jostain kumisen jänisnaamarin ja puki sitä Hannalle. Yhtäkkiä Ida, jolle Red Rabbit viestitteli, alkoi käskystä laulamaan Paljon onnea vaan-laulua. Hanna liittyi mukaan, kehoitti minua lopettamaan kaivamisen ja yhdessä lauloimme "mitä vittua" hokevalle Pasille synttärilaulun. Hanna hihkui ilosta, "Pasi tää on sun synttäriyllätys!" ja kallisarvoinen Seren kantama paketti, jonka varastimme ja jonka takia Teron sanottiin jahtaavan meitä, paljastui kakunpalaksi, jota Hanna survoi Pasin suuhun. Naurava Hanna kehoitti meitä palaamaan pakulle, josta Sere nappasi meidät kyytiin.

Edelleen jäätävässä jurrissa oleva Sere jutteli mukavia ajaessaan meitä takaisin Kattilahallin kämppäänsä kohti. Red Rabbit laittoi meille kuvan Pasista pupunaamari päässään, verisenä ja kuolleena. Kysyimme miksi ja hän vastasi, että Pasin aika oli loppunut. Red Rabbit kiitti meitä vuolaasti avusta, koska nyt kaikissa lokaatioissa ja Pasin tavaroissa oli meidän sormenjälkiämme. Sitten hän lähetti meille liudan valokuvia meistä - kaukaa otettu kuva meistä Kolmessa Kaisassa tutkimassa Seren Facebook-profiilia, kerrostalon ikkunasta otettu kuva meistä kävelemässä Seren kanssa kadulla, käyttämämme puhelimen etukameralla huomaamattomasti etänä otettuja kuvia Idasta, joka kantoi heidän antamaansa puhelinta melkein koko seikkailun ajan ja hoiti kommunikaation Red Rabbitin kanssa. Sere ajoi meidät Kattilahallin eteen, rikkoi roolinsa pariksi sekunniksi kiittääkseen meitä ja jatkoi jurrista sammallustaan meidän noustessa autosta.

Hihkuttiin koko matka metroasemalle, että nyt oli oikeasti ihan helvetin siistiä. Kokemus ei oikeastaan ollut niinkään pelottava kuin se oli jännittävä ja molemmille kokemuksena ihan uudenlainen. Muutamaa tuntia kokemuksen jälkeen molempien omiin puhelimiin kilahti tekstiviesti - minulla Seren ottama yhteiskuva minusta ja hänestä ja teksti "Sofia, onko jo huilittu tarpeeksi? Seuraava tehtävä alkaa N.Y.T... - Red Rabbit. PS. Terkkuja Sergeiltä." Ida taas sai viestin "Ida, mikä lokaatio? Paketti on liikkumassa sinne päin. Näetkö miehen muovikassi kädessä? - Red Rabbit" - viestit olivat siis toki vain kuumottelua eikä juttu oikeasti jatkunut, mutta olivat erittäin toimiva loppu "mitä helvettiä"-fiilis meille molemmille. Kruunasi homman!

Pelottavuuden kannalta pelissä olisi toki voinut olla enemmän ns äkkisäikäytyksiä ja meihin käsiksi käymistä, mutta koko kokemuksen ajan jännitys ja adrenaliini jylläsivät meissä molemmissa, eli kokemuksena se oli todella onnistunut. Seikkailu oli hauskaa ja näyttelijät olivat kaikki uskomattoman hyvin aivan koko ajan roolissaan (lukuunottamatta sitä parin sekunnin hetkeä lopussa, kun "Sere" kiitti meitä selvänkuuloisesti ennen kuin jatkoi jurrista sammallusta, mutta sekin oli meistä hauska ylläri) ja kaiken kaikkiaan unelmoin vaan siitä, että näitä kokemuksia tulee lisää ja pääsen kokemaan ne kaikki. Mieletöntä!

After Dark Helsinki: THE MOTEL HORROR EXPERIENCE

9.5.2017

Tämänkertainen selitykseni After Dark Helsingin uusimmasta kauhukokemuksesta on paljon lyhyempi kuin edellisillä kerroilla. Syy on yksinkertainen - kokemus pyörii tällä kertaa paljon pidempään kuin aiemmin, ja vaikka sain vapaat kädet kirjoittamiseen, tulin siihen tulokseen, etten halua spoilata kokemusta kokonaan netissä. Joku tuleva osallistuja voisi googlettaa sen, päätyä tähän tekstiin ja tietää etukäteen kaiken, mitä on tapahtumassa - enkä halua näin tapahtuvan, eli estän sen kertomalla suurpiirteisesti kokemuksesta. Red Rabbit-kokemus taas pyörii vain tämän kuun, eli siitä kirjoitan kyllä yksityiskohtaisemmin myöhemmin!

Mikko-Roininen-6

Seison Kulttuuritalon pihalla kaverini kanssa. Paikalle tulee Ylen toimittaja mikrofoni kädessä, joka kysyy meiltä olemmeko osallistumassa The Motel-kokemukseen ja ottaa meiltä pienet haastattelut. Neljäs osallistuja seisoskelee holleilla ja liittyy seuraan. Odottelemme hetken siinä, kunnes puhelimiin pärähtää tekstiviestit, jotka ohjaavat lyhyisiin videoihin. Niiden avulla suunnistamme kohti motellia, jonka ovella henkilökunta kutsuu meidät ovelta nimillä sisään.

Punaisella valolla valaistu hotellihuone yhteiseksi minulle ja kaverille, kaksi muuta omiin huoneisiinsa. Stringejä, koruja, huulipunahylsyjä, viinapulloja, eläinkasvoisia naamareita, kirjoja, tupakantumppeja ja ikoneita levällään ympäri huonetta, televisiossa pyöri videota huoneessa työskennelleestä prostituoidusta. Joku hakkaa välillä seinää. Vanhanaikainen lankapuhelin pirisee välillä ja sieltä kuuluu välillä läähätystä, välillä pieniä vinkkejä. Emme uskalla astua käytävään heti, mutta lopulta kokoonnumme taas neljän osallistujan kesken ja alamme yhdessä selvittämään mysteeriä siitä, mihin meidän pitää mennä ja miten.

LIEVÄ SPOILER ALERT SEURAAVASSA KAPPALEESSA - kuvan jälkeen turvallista taas!

Ratkaisemme arvoituksia, kuljemme ahtaissa ja hämärissä tiloissa, yritämme vältellä motellin henkilökuntaa, joka tiuskii meille vihaisesti hiljaisuuden alkaneen jo. Löydämme motellin syövereistä salaisuuden, vuosikausia huoneessa vankina olleen tytön, jonka isä ei ole kovin onnellinen yllättäessään meidät teurastushuoneestaan. Valot sammuvat, pieni paniikki iskee, lipevä motellinomistaja pääsee vihdoin toivottamaan meidät tervetulleiksi henkilökohtaisesti. Kädet sidotaan selän taa, polvilleen maahan, loppu on nyt lähellä. Mutta ollaan kauhutalossa kokemassa - eli pääsemme tottakai karkuun. Ja äkkiä ollaankin takahuoneessa After Darkin henkilökunnan tervehdittävänä.

Mikko-Roininen-5

Olin kymmenisen minuuttia epäluuloinen, olin ihan varma että tapahtuma jatkuu vielä ja odotin koko ajan jonkun hyökkäävän jostain nurkan takaa. En osannut yhdistää loogisesti sitä, että koska esityksen kesto oli suurin piirtein sama kuin aiemmilla kerroilla mutta tällä kertaa siihen kuului ulkona liikkumista ja arvoitusten ratkaisemista, itse näyttelijöiden kyllästämä ns. action-osuus jäi tottakai lyhyemmäksi. Toisaalta harmitti kun kauhutalo tuntui loppuvan kesken, mutta se johtui tietty siitä, että aiemmat After Darkin kauhukokemukset, joissa olen ollut, ovat olleet koko esitysaikansa ajan sitä näyteltyä osuutta hyvin vähäisellä itsenäisellä osallistumisella meiltä kävijöiltä. On siis ohjailtu liikkumaan oikeaan suuntaan ja itse ei ole joutunut tekemään muuta kuin vastaanottamaan näyttelijöiden luomat tapahtumat. Tällä kertaa oltiin panostettu siihen, että tutkimme, etsimme, löysimme, ratkaisimme ja metsästimme itse tarinan kulkua ja juonta.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että uudet ulottuvuudet olivat todella toimivia - pakohuonepelimäinen adrenaliiniryöppy toimii myös kauhuskenaariossa erittäin hyvin, ja siitä asti, kun katsoimme videoita Kulttuuritalon pihalta liikkuessa oli koko ajan vähän hermostunut tärinä päällä. Kuitenkin jäin kaipaamaan aikaisempien kertojen pidempää actioniä, eli kokemuksen keston voisi mielestäni helposti venyttää ainakin pariin tuntiin, jos osa siitä on arvoitusten ratkaisemista ja itsenäisesti liikkumista sen lisäksi, että näyttelijät ohjaavat kauhukokemuksen tarinaa eteenpäin. Mä nyt toisaalta olen vähän siitä vinksahtanut, että voisin helposti viettää tuntikausia kauhukokemuksen syövereissä.

After Dark teki sen siis taas, ja olen mielettömän kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta päästä tsekkaamaan heidän uusin kauhukokemuksensa. Kuten mainitsin aiemmin postauksessa, samalla viikolla oli myös Red Rabbit-kokemus, jonka esitysaika on lyhyempi kuin tämän - eli josta kerron yksityiskohtaisemmin esitysten loputtua omassa postauksessaan. Nyt jään odottamaan kärsimättömästi lisää, lisää, lisää!

Kuvat ottanut Mikko Roininen.

SARJAVINKKI: Hot Girls Wanted: Turned On

4.5.2017

Pari vuotta sitten tekemässäni koosteessa Netflixin naisiin liittyvissä dokkareissa (linkki!) mainitsin dokumentin nimeltä Hot Girls Wanted, Rashida Jonesin tuottama katsaus pornoteollisuuteen ja etenkin naisten asemaan ja kohteluun sen sisällä. Dokkari on synkkä ja tuo oikeastaan vain pahan mielen, vaikka aikuisviihdeteollisuus muuten onkin mun mielestä todella mielenkiintoinen aihe.

Nyt Jones on tuonut Hot Girls Wantedille jatkoa kuusiosaisena dokumenttisarjana, jonka jokainen jakso käsittelee aikuisviihdeteollisuutta tai nykyihmisten seksi- ja deittailukäyttäytymistä yleensä. Se on tajuttoman mielenkiintoinen vilkaisu asioihin, jotka koskettavat jollain tasolla meitä kaikkia, ja jokaisella jaksolla on oma teemansa. Kokonaisuudessaan Turned On on edeltäjäänsä vähemmän tuomitsevalla tyylillä tehty, ei yhtä synkkä, mutta samalla tavalla rehellinen. Pyrin olemaan spoilaamatta jaksoista paljoa, mutta tässä pienet esittelyt jokaisesta.

turnedon1

Women On Top/Naiset huipulla aloittaa sarjan kuvaamalla kahta pornoteollisuudessa yrityksiä pyörittävää naista. Toinen on pornossa työskennelleen pariskunnan tytär, jonka tavoitteena on kuvata korkealaatuisia, hyvän maun mukaisia eroottisia kuvia kuten äitinsä aikoinaan. Hänen äitinsä oli Playboyn ensimmäinen naiskuvaaja ja kertoo tarinoita mm. siitä, miten häntä kohdeltiin sukupuolensa vuoksi aloittaessaan uraansa. Toinen on espanjalainen yrittäjä, jonka tavoitteena on kuvata eroottisia lyhyitä pornoelokuvia, joissa on oikeasti intohimoa. Hän kuvailee, ettei halua kuvata näyttelijöitä jotka näyttelevät pornoa, vaan näyttelijöitä jotka harrastavat yhdessä seksiä.

Mielenkiintoisen jaksosta tekee nimenomaan pointti naisen asemasta aikuisviihteen parissa muuna kuin näyttelijänä niin vuosikymmeniä sitten kuin nykyäänkin. Jakso nostaa esille myös dilemman siitä, miten internet on pilannut pornoteollisuuden - nyt, kun pornosta ei tarvitse enää maksaa ja sen kysyntä on valtavaa, tuotantokustannukset on pitänyt myös saada alhaisiksi. Espanjalaisyrittäjä ottaa kiivaasti kantaa siihen, että pornon pariin tarvitaan enemmän naisia tuottamaan, kuvaamaan ja ohjaamaan, koska miesvaltaisella alalla suurin osa pornosta ei ole intohimoista, aitoa ja tasa-arvoista, vaan naisia pahoinpitelevää raiskausfantasiaa. 

turnedon2

Love Me Tinder/Tinder-rakkautta kertoo entisestä nelikymppisestä Big Brother-tähdestä, joka elää ikisinkun elämää jenkeissä ja on mm. Tinderin ja vastaavien deittiappien suurkuluttaja. Seuraamme jakson aikan tyypin deittikäyttäytymistä ja hiljalleen käsityksen muuttumista - jakson alussa miestä tapaileva nainen uskoo heidän tapailevan vain toisiaan ja suhteen olevan menossa vakavammalle asteelle, kun taas mies swaippailee päivät pitkät ja tapailee useita naisia. Mies puolustelee itse käytöstään sanomalla, että koska nämä apit ovat pinnallisia, hänkin on, eikä hänen käyttäytymisensä appideittailun maailmassa kerro mitään hänestä ihmisenä. Siis ihan oikeasti sanoo näin.

Jakso oli erittäin mielenkiintoinen omalla kohdallani koska olen itse Tinderissä ja deittimaailma on mielestäni nykyään monella tavalla todella kiinnostava, nimenomaan appien myötä muuttuneena. Jakso käsittelee erilaisia deittiappeihin liittyviä ilmiöitä tilastojen kautta ja näyttää, mitä tietynlaiset käytösmallit voivat aiheuttaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Toisaalta symppasin miestä ja ymmärsin hänen pointtejaan, toisaalta pudistelin päätäni epäuskoisena siitä, että kukaan oikeasti käyttäytyy näin.

turnedon3

Owning It/Tee se ylpeydellä alkaa kertoen naisesta, joka on aikuisviihdeteollisuudessa webcam-tyttönä ja näyttelijänä, mutta omistaa oman toiminimensä ja sisältönsä kokonaan itse. Hän työskentelee sivussa toiselle yritykselle eräänlaisena kykyjenmetsästäjänä, hakien muita camgirlejä heidän riveihinsä töihin. Yksi värvätyistä camgirleistä ei handlaakaan tilannetta psyykkisesti niin hyvin kuin pitäisi, ja vaikka bisnesnaisemme toruukin kovasti hänen käytöstään, hän myös itse mainitsee dokaavansa esitystensä aikana, koska se auttaa. Jää vähän auki, onko tilanne oikeasti se, että nainen tekee sen ylpeydellä.

Yksi lempiaiheitani onkin nimenomaan seksityöntekijöiden oikeudet ja niihin liittyvä laaja skaala aiheita. Seksityö on kliseisesti maailman vanhin ammatti ja ollut aina iso osa maailmaamme, vaikka kuinka moralisoimme sitä saastaisena piiloon. Prostituutio, strippaus, porno, camgirlit ja kaikki muut aikuisviihdeteollisuudessa työskentelevät miehet ja naiset vastaavat valtavaan kysyntään mutta saavat osakseen vihaa, tuomitsemista, maton alle pyyhkimistä ja yleisesti negatiivista asennetta valinnoistaan. Mielestäni seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi tarvitaan nimenomaan avointa keskustelua aikuisviihdeteollisuuden tilasta, sen ongelmista ja hyvistä puolista ja uudenlaista asennetta koko hommaan. Jotkut ihan oikeasti haluavat työskennellä aikuisviihteen parissa ja se ei ole ammatinvalintana sen alhaisempi kuin mikään muukaan.

turnedon4

Money Shot/Kliimaksi kuvaa pornon parissa työskenteleviä näyttelijöitä ja agenttia (joka oli myös alkuperäisessä Hot Girls Wanted-dokkarissa), jotka kertovat omia kokemuksiaan teollisuudesta ja siihen liittyvistä stigmoista. Agentilla on yritys, johon hän on kiinnittänyt näyttelijöitä, joiden kanssa hän kuvaa elokuvansa. Pääasiassa seuraamme kahta tummaihoista miesnäyttelijää, jotka avautuvat pornoteollisuuden epäreilusta kohtelusta nimenomaan tummaihoisia näyttelijöitä kohtaan.

En ollut edes tajunnut itse sitä, mutta toisen näyttelijän esiinnostamat faktat tuntuivat aika järkyttäviltä nykymaailmassa - ensinnäkin, tummaihoisia miesnäyttelijöitä palkataan esiintymään lähinnä valkoisten naisten kanssa. Toisekseen näille valkoisille naisille tarjotaan usein rahallinen lisäbonus siitä, että he työskentelevät tummaihoisten miesnäyttelijöiden kanssa. Tämänkaltaiset interracial-videot keskittyvät usein samoihin teemoihin - valkoinen nuori nainen tulee tuhotuksi ison mustan miehen toimesta. BBC jne. Ja se, missä kaikki ovat samaa mieltä, on se, että tilanteen on aiheuttanut nimenomaan kysyntä. Interracial on muotia, mutta interracialiksi käsitetään vain edellämainitun kaltaiset tuhoamisvideot.

turnedon5

Take Me Private/Ota minut privaatisti kertoo camgirlinä työskentelevästä naisesta, jonka työtoimenkuva siis on esiintyä kotonaan tietokoneensa ääressä webcamin kautta häntä katsoville asiakkaille. Aika kovista lisähinnoista yleishuoneesta pääsee privaattiesitykseen. Nainen kertoo nauttivansa työstään ja tuovansa asiakkaidensa elämään positiivisia asioita, auttavansa heitä jaksamaan stressaavissa elämäntilanteissa ja luovan heille turvallisen hyvän mielen paikan. Jenkeissä asuva nainen, joka on naimisissa mutta kertoo olevansa polyamorinen, pakkaa laukkunsa täyteen vakioasiakkaan hänelle ostamia vaatteita ja leluja ja lentää tapaamaan häntä Australiaan neljä vuotta sen jälkeen, kun miehestä tuli ensi kertaa hänen asiakkaansa.

Tästä jaksosta on pakko sanoa, että ihan hirveän mielenkiintoinen se ei ole muiden jaksojen tavalla. Se on toki hyvä jakso ja omalla tavallaan on kiinnostavaa seurata niin kummallista tilannetta - mies on aivan rakastunut naiseen, jolle hän on neljä vuotta maksanut nähdäkseen hänet tietokoneruudullaan privaatisti, ja kun he tapaavat livenä, homma ei tietenkään mene kuin saduissa. Molemmat ovat kiusaantuneita ja heillä on selkeästi erilaiset odotukset reissusta. Kuitenkin tuntuu, että jakson aihe ei ole ollut ihan yhtä asiatäyteinen kuin muut, ja sitä on venyttämällä venytetty olemaan yhtä pitkä kuin muut jaksot.

turnedon6

Don't Stop Filming/Älä lopeta kuvaamista onkin sitten ihan yhtä synkkä, ellei jopa synkempi, kuin alkuperäinen dokumenttielokuva. 18-vuotias Moskovasta USA:han muuttanut tyttö käyttää aktiivisesti Periscope-sovellusta ystäviensä kanssa. Eräänä iltana hän kuvaa, livenä kuten Periscopessa tapana on, ystävänsä raiskauksen. Sen sijaan, että hän tekisi mitään auttaakseen ystäväänsä tai lopettaakseen tilanteen, hän jatkaa kuvaamista ja jakaa sen koko maailman kanssa. Hän sai tottakai syytteet avunannosta raiskaukseen ja kohtaa samat syytteet kuin itse raiskaaja, ja jakson ajan seuraamme hänen oikeudenkäyntiään ja elämäänsä sen aikana, asianajajineen kaikkineen.

Jakso oli oikeasti aika järkyttävä ja sen näkökulma tuntui vähän pomppivan. Ensin meitä johdatellaan tuntemaan empatiaa tyttöä kohtaan, häntä kuvaillaan vain lapseksi, ei rikolliseksi ollenkaan, nuoreksi ihmiseksi joka teki inhimillisen virheen ja joka saattaa joutua maksamaan siitä lopun elämäänsä jos joutuu seksuaalirikollisten rekisteriin. Toisaalta syyttäjä kertoo kyseisen Periscope-lähetyksen, jota emme tietenkään näe, olleen erittäin graafinen ja tytön tienneen tasan tarkkaan, mitä tekee - ystävä itki ja aneli raiskaajaa lopettamaan samalla kun jakson päähenkilö kuvasi tilannetta kikatellen ja nauttien siitä, miten paljon ihmisiä lähetystä tuli seuraamaan. Raiskaaja myöntää syyllisyytensä ja saa tuomionsa, mikä vaikuttaa negatiivisesti tytön puolustuksen aiempaan linjaan, jossa he vetosivat hänen olevan syytön mihinkään rikokseen, koska eihän sitä nyt olla ihan varmoja, halusiko kaveri sittenkin sitä seksiä vai ei. Jakso ei kuitenkaan missään vaiheessa anna täysin mustavalkoista kuvaa kummastakaan näkökannasta.



Ehdottomasti tämän dokumenttisarjan synkin jakso lopettaa sen samalla nuotilla johon alkuperäinenkin dokumenttielokuva jäi - tulee paha mieli. Mutta kuten edeltäjänsä, tämäkin sarja on mielettömän mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja katsomisen arvoinen.

Hyvät vs huonot tyypit

26.4.2017

Sain mielenkiintoisen postausehdotuksen, joka pisti heti miettimään ja sitä kautta tähän näppiksen äärelle paasaamaan. Ideana oli listata viisi ihmistyyppiä, joita halveksin, ja viisi ihmistyyppiä, joita arvostan. Sinänsä aihe on hankala, koska kukaan ei ole absoluuttesti paha tai absoluuttesti hyvä. Kaikki ovat monikerroksisia ja kaikilla on hyviä ja huonoja puolia. Siispä on helpompi luetella luonteenpiirteitä suorien ihmistyyppien sijaan. Positiiviset ensin!
piirr1
Ystävällisyys on piirre, jota arvostan ihmisessä paljon. On helppoa muuttua vähän ovimatoksi jos on liian ystävällinen, mutta arvostan ensitapaamiselta eniten sellaisia ihmisiä, jotka ennakkoluulottomasti ja ystävällisesti tutustuvat sinuun sillä oletuksella, että olet hyvä tyyppi. Sen pitäisi aina olla oletusarvo - tapaamani uusi ihminen on hyvä tyyppi, kunnes hän tekee jotain, joka tekee hänet minulle huonoksi tyypiksi. Siispä kaikkiin tulee tutustua aluksi avosylin, toki omilla varauksilla, mutta ystävällisesti. On ihanaa, jos joku sanoo, että hänellä oli tervetullut olo seuraani heti ensihetkestä alkaen. Muutenkin arvostan sitä, jos ihminen on ihan perusluonteeltaan ystävällinen ja kiltti ja haluaa ensin kaikille hyvää eikä pahaa. Empaattisuus liittyy tähän vahvasti.

Rehellisyys on myös hyvä piirre. Eräs ystäväni sanoo aina, että rehellisyys on aina oikea tapa toimia, kohdella ihmistä ihmisenä. En ole niin naiivi, että kuvittelisin aikuisten maailmassa pärjäävän täydellä rehellisyydellä ihan koko ajan kaikessa, mutta rehellisyyteen pyrkiminen on mielestäni tärkeää. Se on tietyllä tavalla toisen ihmisen kunnioittamista - uskoa siihen, että hän on tarpeeksi kypsä kestämään rehellisyyden, vaikkei se aina olisikaan niin mukava totuus. Kääntöpuolella töksäyttelyä en kestä, mutta siitä lisää negatiivisessa listassa.

Itsensä arvostaminen ja hyvä itsetunto ovat asioita, joita rakastan nähdä muissa. En tietenkään tarkoita sitä, että huonon itsetunnon omaava olisi mielestäni mitenkään huono ihminen, mutta rakastan nähdä ihmisiä, joilla on hyvä olla itsenään, jotka ovat rehellisesti omanlaisiaan ja itsevarmoja sellaisina kuin ovat. Jokaisen pitäisi oppia rakastamaan itseään ja kaikissa meissähän on hyviä, ihania puolia, joita kannattaakin korostaa ja arvostaa,
piirr2
Töksäyttely on paha, sitä en oikein kestä. Tiedättekö ne, jotka sanovat "mä vaan olen suorapuheinen ja rehellinen!", mutta käyttävätkin tätä selitystä sille, että ovat helvetin törkeitä ihmissuhdetaidottomia mulkkuja? Suorapuheisuus on hyvä, rehellisyys on hyvä, mutta muille ilkeily, vittuilu, haukkuminen ja tahallinen pahan mielen aiheuttaminen eivät ole suorapuheisuutta ja rehellisyyttä vaan ihan suoraan kusipäisyyttä.

Liika itsekeskeisyys ei myöskään iske. Tiedättehän, sellainen tyyppi, joka pitää itseään universumin lahjana muulle ihmiskunnalle, pitää itseään kaikista fiksuimpana, kuumimpana, parhaana tyyppinä koko planeetalla. Muut ihmiset ovat hänelle vain sivuhahmoja, sidekickejä joista hyötyä jotenkin oman etunsa tavoittelussa. Itsevarmuuden ja itsekeskeisyyden välinen raja on häilyvä, mutta sen vetämistä helpottaa mielestäni ehdottomasti se, tuleeko se positiivisesta paikasta - rakastaako ihminen itseään ja tuoko itseään esille, koska realistisesti tiedostaa omat hyvät ja huonot puolensa, vai uskooko ihminen olevansa virheetön ja parempi kuin kaikki muut. Sellainen tietynlainen itsensä korostaminen uniikkina lumihiutaleena.

Putkiaivoisuus on myös piirre, joka yleensä saa mut vähän irvistelemään. Jotkut elävät pienen pienessä kuplassa, heidän omassa todellisuudessaan, jonka uskovat olevan koko maailman todellisuus ja kaikki, mikä poikkeaa heidän kuplamaailmastaan on automaattisesti huonoa. Tämä ongelmahan ehdottomasti on rasisteilla, homofoobikoilla ja kaikilla muilla ennakkoluuloisuudellaan maailmaan pahaa aiheuttavilla ihmisillä. Kun itse ei ole jotain, koe jotain, tunne jotain, ei vain riitä aivokapasiteetti ymmärtämään, että miljardien ihmiskunnan jäsenten joukossa voi olla ihmisiä, joille se itselle tuntematon asia on todellisuutta.


Millaisia piirteitä teillä sitten tulee mieleen huonoina tai hyvinä?

BID & IBA 2017

23.4.2017

P4220105

Eilen oli taas vuoro viettää päivää Indiedaysin Blogger's Inspiration Day-päivätapahtuman ja Blog Awards-iltagaalan merkeissä! Aiemmin kaksi kertaa vuodessa järkätty tapahtuma on ollut mun ja äitiporukan vakkarijuttu jo jonkin aikaa ja eilenkin kasauduttiin yhteen ja suunnattiin kohti Kattilahallia, jossa tapahtuman molemmat osiot tällä kertaa järjestettiin. Päivätapahtuma kului eri sponsorien tiskejä koluten ja herkullisia maistiaisia syöden ja siemaillen.

P4220025
P4220049
P4220025aaaaaaaaaa
P4220049aaaa
P4220069
P4220078
P4220081
P4220082

Päivätapahtuman jälkeen kävin viemässä vahingossa nyysimäni avaimen takaisin After Darkin tyypeille - kirjoittelen keskiviikon kauhutalokokemuksesta jossain vaiheessa! - ja kotona viemässä tuotekassit pois jaloista ja vaihtamassa vaatteet. Mentiin vielä Jeninalle hengailemaan ennen kuin lähdettiin iltatapahtumaan, joka meni sinne tänne pyörien ja hyörien ja palkinnonjaon katsomisen merkeissä.

P4220083
P4220091
P4220098
P4220100
P4220119
P4220120
P4220132
P4220134
P4220142
P4220147
P4220158
P4220162
P4220167

Iltatapahtumasta ei ikävä kyllä ole omia kuvia, koska en ottanut kameraa sinne mukaan, mutta sekä päivä- että iltatapahtumassa oli virallinen kuvausseinä, jossa käytiin mimmien kanssa räpsäisemässä itsestämme kuvat. Iltatapahtuman asuna mulla oli nimittäin mun uusin lempparivaatteeni, Facebook-kirpparilta käyttämättömänä löydetty ihana kissailluminatimekoksi nimeämäni mekko! Kuvat on ottanut Henri Ilanen.

P4220167aaa
P4220167bbbb

Kaiken kaikkiaan eilen oli ihana päivä ja ilta/yö, ihanien frendien seurassa! Käsittääkseni Indiedays järkkää tällä kertaa BIDin ja IBAn vain kerran, aiemmin siis on ollut blogipäivä ja gaalailta sekä keväällä että syksyllä. Mulla on ollut muutenkin ihan mieletön viikko - tiistaina olin siskon kanssa teatterissa katsomassa Taaperosuihkun, keskiviikkona oli After Darkin kauhutalo, eilen nämä bibikset ja tänään olin testaamassa myös Red Rabbitin, immersiivisen kauhukokemuksen joka on tehty yhteistyössä After Darkin kanssa. Siitäkin bloggailen jossain välissä!

Normista poikkeavat suhteet

20.4.2017

vvvvv

Parisuhteet on kinkkinen juttu. Uskaltaisin melkein väittää, että ihmissuhteet on elämän hankalimpia asioita - ei siksi, että ne itsessään olisi automaattisesti vaikeita, vaan koska niillä on meille niin järjettömän suuri arvo, vaikkemme oikeastaan tajua niistä paljoa.

Oletusarvo pitkälti on, että ihminen on yksiavioinen olento ja jokaisen tulisi tähdätä pitkään avioliittoon, lasten pyöräyttelyyn, koiraan ja valkoiseen aitaan. Ajathan ovat (onneksi) muuttuneet ja ihmiset määrittelevät paljon vapautuneemmin itse omien suhteidensa tavat, tyylit, tavoitteet ja jutut yleensäkin, mutta paljon löytyy edelleen tabujakin.

Minä olen sitä mieltä, että ihminen ei ole yksiavioinen olento ollenkaan. Mutta pääpointti onkin siinä, mitä ihmissuhteiltaan hakee - yksiavioisuus toimii silloin, kun on löytänyt kumppanin, jolta todella saa kaiken sen, mitä parisuhteelta haluaa. Silloin tarvetta suhteen ulkopuoliselle säätämiselle ei ole millään muotoa. Yksi iso tekijä on myös siinä, minkälaiset rajoitukset itse kunkin parisuhteessa on ja minkälaisten tarpeiden tyydytys kuuluu tiukasti suhteen osapuolien välille.

Esimerkki: olet ns. tavallisessa parisuhteessa, jossa pettämiseksi ei lasketa yleisesti ystävien väliseksi kanssakäymiseksi lasketut jutut. Voit siis kokea rakkautta, syvää yhteyttä, henkistä harmoniaa ja kaikkea ihanaa emotionaalista ja psyykkistä hyvää myös muiden ihmisten kanssa kuin kumppanisi kanssa - kunhan ne eivät ole romanttisia. Voit halata ja koskea ystäviisi epäseksuaalisilla tavoilla. Mutta kaikki seksuaalinen kosketus, romanttinen rakkaus ja ehkä flirttailukin on suhteen säntöjä vastaan ja laskettaisiin pettämiseksi. Jos tarpeesi seksin ja romanttisen rakkauden suhteen tulevat tyydytetyksi kumppanisi kanssa, olet ihannetilanteessa etkä koe tarvetta hakea romanttisia tai seksuaalisia asioita muualta.

Mitäs kuitenkin sitten, kun ne tarpeet eivät tulekaan tyydytetyiksi parisuhteen sisällä? Alleviivataan nyt heti ensimmäisenä, etten puhu nyt todellakaan pettämisestä - vaan niistä muista, vaihtoehtoisista suhdemuodoista, jotka niin tabuja tuntuvat olevan.

Polyamorinen suhde on pähkinänkuoressa suhde, joka koostuu useammasta kuin kahdesta ihmisestä. Avoin suhde on sellainen, jossa parisuhteen osapuolilla on keskinäisten sääntöjen puitteissa lupa tehdä yleisesti ottaen parisuhteen sisällä pysyviksi asioiksi käsitettyjä asioita suhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Näistäkään ei ole mitään oppikirjamääritelmää, koska jokainen suhde on omanlaisensa - säännöt sovitaan osapuolten kesken juuri sellaisiksi, kuin he ne haluavat. Voi olla vaikkapa pariskunta, jotka harrastavat yhdessä kimppoja, mutta omillaan muiden näkeminen on kiellettyä. Tai pariskuntia, joilla on yhteisiä ylimääräisiä kumppaneita, muttei ketään pysyvää polyamorisen suhteen kolmatta osapuolta. Tai ihan mitä tahansa muuta.

Varmastikaan tämänkaltaiset järjestelyt eivät sovi kaikille. Omalla kohdallani voisin ajatuksen tasolla kuvitella pystyväni erinäisiin ns normista poikkeaviin järjestelyihin, mutta kokemusta asiasta ei ole, eli en voi varmaksi sanoa mitään. Olen kuitenkin tutustunut muutamaan "epänormaaliin" pariskuntaan ja on ollut jotenkin ihanan virkistävää keskustella heidän kanssaan - heille heidän tapansa on tietenkin ihan normaali, juuri sellainen joka sopii heille, ja on ollut kiehtovaa kuulla heidän kokemuksiaan asiasta, joka on ollut oman kuplani ulkopuolella. On ollut myös kamalaa kuulla, miten paljon ennakkoluuloja ja ihan suoraa vihaakin he kohtaavat valintansa vuoksi.

Ihmiset ovat vihamielisiä, koska eivät ymmärrä asiaa itse - ja siksi se on heille oletusarvoisesti väärin. Se, mikä menee minulta ohi, on se, miten ihmeessä muiden pariskuntien valinnat näissä asioissa vaikuttavat millään lailla kenenkään muun elämään.

On upeaa, että ihmiset uskaltavat tutkia enemmän itseään, seksuaalisuuttaan, tarpeitaan, halujaan ja kiinnostuksiaan ja haluavat avoimesti ja vapautuneesti toteuttaa itseään. Ja on mielettömän upeaa, että tämänkaltaiset ihmiset löytävät toisensa ja voivat elää juuri sellaisessa suhteessa, joka sopii heille.

Millaista on olla lähivanhempi?

14.4.2017

Joskus lapsi suuttuu tullessaan kotiin, koska äiti on ihan tyhmä ja vaan isi on kiva. Isiä on ikävä ja pitää päästä takaisin isin luo nyt heti.

Joskus ärsyttää se, ettei kukaan muu tee täällä mitään. Kukaan muu ei siivoa, imuroi, tiskaa, käy kaupassa, kokkaa, maksa laskuja. Kämppäkaveri on metrin mittainen ja sotkee niin uskomatonta vauhtia että tekisi mieli nakata kaikki kaatopaikalle ja elää askeettisesti ihan vaan ettei olisi siivottavaa.

Joskus lapsi suuttuu, koska ei saa jotain tai ei saa tehdä jotain, mitä (kuulemma) isillä saa. Se onkin eri asia, saako oikeasti sielläkään.

Joskus lapsi suuttuu, kun mennään johonkin kylään, koska haluaisi olla äidin kanssa kotona vaan. Joskus lapsi suuttuu kun menee yökylään isovanhemmille, joskus suuttuu kun ei saakaan jäädä yöksi.

Joskus huutaa sekä äiti että lapsi ja kaikkia vituttaa kaikki. Etenkin kaikki.

Joskus on jäätävä ikävä pari yötä poissa olevaa lasta.

Mutta se on myös aamuja, kun herää siihen, että lapsi tulee viereen makaamaan ja kuiskaa "herää äiti, mä rakastan sua."

Se on ihanaa, vapauttavaa itsenäisyyttä, hyvää yksinäisyyttä, tapa oppia tuntemaan itsensä ihan uudella tavalla ja rakastua itseensä. Se on ylpeyden hetkiä siitä, kun pyörittelee arkea itsekseen.

Se on valtava määrä "lapsivapaata" aikaa, mahdollisuuksia tehdä aikuisten juttuja ihan vapaasti ilman aikarajoituksia tai pakotteita. Päiviä, jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa.

Se on loputtomia tunteja ystävien kyläilyä. Viikossa on yleensä yksi tai kaksi iltaa kun joku kaveri ei olisi kylässä.

Se on ihan ihmeellisiä luksushetkiä, joita kutsutaan myös aamuiksi, jolloin herää ilman herätyskelloa, yksin kotoa, ilman velvoitteita lähteä mihinkään ainakaan pariin tuntiin. Aamuja, jolloin Netflix menee päälle heti aamusta, aamupala syödään sängyssä ja vaatteet puetaan päälle vasta kun on pakko.

Se on ylpeyttä lapsesta, joka on sopeutunut niin hyvin ja osaa pistää sanoiksi niin hyvät kuin huonot tunteensa.

Se on öitä, kun lapsi saa tulla viereen nukkumaan ja pieni vartalo hakeutuu kainaloon turvaan ja sydän meinaa pakahtua.

Se on tilanne, jonka olen valinnut, ja josta suurimmaksi osaksi nautin täysin rinnoin. Vaikkei se aina niin iisiä olekaan.

Lumi suli, kevät tuli!

8.4.2017

P4080007
huihiuhi
P3300027

VIHDOIN! Aurinko, lämpimät kelit, joka vuonna tähän aikaan vuodesta iskevä eksponentiaalisesti kasvava buusti mun jo valmiiksi rasittavan ylipirteään luonteeseen. Energiataso kasvaa, fiilis on korkealla, oon innostunut kaikesta ja kaikki vaan on ah-niin-ihanaa. En sinänsä pode mitään kaamosmasennusta ja pimeässä vuodenajassa on oma kauneutensa, mutta on lämpö ja valo vaan mun luonnollinen elinoloni.

Viime aikoina olen käynyt Pjazzassa syömässä Demin ja Jeninan kanssa herkullisia pizzoja, juhlinut siskon baby showereita (mustaa tulee ensi kertaa täti pian!), mennyt ja tullut kavereiden kanssa, tehnyt muovailuvahasta krokotiileja, liukastunut viimeisenä takatalven lumipäivänä ja murtanut ranteeni (koneella on yllättävän hankalaa kirjoittaa vasen käsi kipsissä...), aloittanut koulussa uuden jakson, nähnyt ja mennyt. Vuosi 2017 on alkanut ihan mielettömän kivalla tavalla, vaikka mitään ihan superspesiaalia ei välttämättä olekaan tapahtunut. Tuntuu vaan niin siltä, että kaikki rullailee juuri niin kuin pitäisikin, vaikkei täydellisyys sinänsä mahdollinen olotila olekaan ja aina voisi alkaa keksimään parannettavaa siinä ja tässä.

Keväälle on myös tiedossa ihan hirveästi kaikkea jännää - jo hehkuttamani After Darkin tuleva kauhutalo, Red Rabbit-niminen kokemus samoilta tyypeiltä, Indiedaysin blogigaala, teatteri-ilta siskon kanssa (ja muuten kaikki nämä samalla viikolla, haha!), vanhimman siskon viikon visiitti Suomeen, äitiporukan kanssa suunnitteilla olevat yhteiset bibikset... ja tietty se normaali arki, jota hehkuttelen myös. Tänne kuuluu siis, ylläri ylläri, erittäin hyvää taas kerran.

Ja kun on tapahtumia, on blogattavaakin! Niin paljon kuin arjestani tykkäänkin, tuntuisi tönköltä hehkuttaa parin päivän välein ihan tavallista skidin kanssa hengaamista, kaverien kanssa riekkumista tai tavallista elämää opiskelijana. Ainahan mulle saa tietenkin postaustoiveita laittaa, tajusin juuri etten ole todella pitkään aikaan edes kirjoittanut mitään mielipidejuttuja - ja musta on ihanaa huomata, että vaikka kirjoitan nykyään niin harvoin, statsit kertovat teidän käyvän täällä edelleen. Lämmittää mieltä. Ihanaa kevättä!

TULOSSA: The Motel Live Horror Experience

29.3.2017

ad2

Ensin oli kauhutalokokemus hylätyssä hotellissa, sitten Hysteria-kokemus hylätyssä Marian sairaalassa, sitten Three Acts of Faith-kokemus Töölön rannassa. Aika on taas tullut, ja nyt huhtikuussa tulee After Dark Helsingin uusin aikuisten kauhukokemus. Tällä kertaa nimi ja teema on Motel ja sijainnista tiedän vain kaupunginosan. Kallio.

Sähköpostiin kilahti taas kutsu ja tiedote, joka herätteli sisäisen kauhufriikkini taas kertakaikkiaan euforiseen innostukseen. Tällä kertaa on kuulemma tehty suuria panostuksia tehdäkseen kokemuksesta ihan erilainen kuin aiemmin - tarinallisempi, monimediallisempi ja tietenkin kuumottavampi. Matka alkaa Kulttuuritalon pihalta, jolloin osallistujat saavat älypuhelimiinsa lisätietoa siitä, mitä odottaa ja mihin pitää jatkaa matkaa - itse kokemus sijoittuu johonkin teollisuusrakennukseen, jonka tarkkaa sijaintia ei kerrota etukäteen. Seinäjoen kaupunginteatterin lavastussuunnittelija Juho Lindström on luonut tilan, jossa osallistujilla on tällä kertaa vapaus ja velvollisusu etsiä, tutkia ja löytää.

Kuvailuni aiemmista kauhutalokokemuksista löytyvät postauksen alun linkeistä ja en voisi olla innostuneempi uudesta kokemuksesta. Jos käsitin oikein, uusi kokemus tulee olemaan vielä osallistavampi kuin aiemmat ja vastuuta kokemuksen etenemisestä on siirretty myös meille osallistujille. Aiemmilla kerroillahan kokemus on ollut toki osallistava ja intensiivinen, mutta osallistujia on viety ja johdatettu paikasta toiseen niin, ettei itse ole tarvinnut sen erityisemmin tutkia tai päätellä menemisiään.

ad1

Teemana toimii siis motelli ja inspiraatiota on vedetty elokuvista, 1950-luvusta ja hämyisistä tienvarsimotelleista. Kertakaikkiaan kutkuttavaa! Itsehän paniikkivarasin liput heti itselleni ensi-iltaan, koska onhan tää pakko päästä kokemaan mahdollisimman nopeasti. En oikeastaan yhtään tiedä, mitä odottaa, koska vaikka After Darkin kolme aiempaa taloa on tullut koettua, nekin olivat kaikki keskenään hyvin erilaisia kokemuksia.

Intoiluani lisää tietty myös sähköpostin varoitteluosio - joka ei tunnu varoittelulta ollenkaan, koska oon just niin fucked up kauhufriikki että saan kiksejä kaikista näistä.

Ikäraja 18 vuotta. Elämyksessä saatat kohdata ahtaita tiloja, ahdistavia tilanteita, simuloitua väkivaltaa, kovia ääniä, keinotekoista savua/usvaa, voimakasta kielenkäyttöä, seksuaalisia viittauksia, fyysistä kontaktia näyttelijöiden kanssa, voimakkaita hajuja, altistumista vedelle tai muille nesteille, ryömintää, sidontaa, valoefektejä.

Lippuja kokemukseen voi varata täältä, ja After Darkillahan on tapana myydä kokemuksensa loppuun, eli suosittelen pistämään vauhtia! Kokemukseen voi osallistua joko yksin, pareittain kaverin kanssa tai vaikka porukallakin. Esitykset alkavat 19.4. ja jatkuvat siitä pitkään (lippuja saatavilla ainakin kesäkuulle) - eli en osaa yhtään sanoa, milloin ja miten aion kertoa kokemuksestani täällä blogin puolella, yleensä kun olen odottanut esitysten loppuvan. Varmasti tulen jossain vaiheessa asiasta bloggaamaan!

MENOVINKKI: Pjazza pizza & beer bundle

28.3.2017

pjazza

Torstaina tapahtuu! Mulla on perhettä hommissa ravintola Pjazzalle, joka on varmasti monelle teistä tuttu, ja torstaina he järkkäävät 5000 Facebook-tykkääjän kunniaksi pizza & beer bundle-illan ravintolassaan. Pizzan&bissen saa tarjoushintaan koko illan ja lisäksi iltaan kuuluu somekilpailu: ota tapahtumasta hauska, hieno tai taiteellinen kuva, jaa se somessa, tägää Pjazza ja voit voittaa kahden hengen illallisen jälkiruokineen Pjazzassa.

Torstain tapahtumasta lisäinfoa Facebookissa, ja ravintolahan sijaitsee Helsingin keskustassa Yrjönkadulla.

Sinänsähän kyse ei nyt ole yhteistyöpostauksesta (lukijat on tiukkoja näiden suhteen, ja se on hyvä!) vaan frendin jeesaus, mutta itsehän olen menossa käymään Pjazzassa torstaina. Eli tulkaa ihmeessä tekin! Nähdään torstaina :)

Lately again

13.3.2017

IMG_20170311_152141_840

Moikka, mitäs sulle! Mulle kuuluu aika hyvää. Koulu on alkanut rullailemaan jo enemmän normina, vaikka mua harmittaakin se, miten vähän meillä on ollut lähiopetusta. Opin itse kaikista parhaiten joko tekemällä itse tai sitten luentotyyppisessä tilanteessa muistiinpanoja tekemällä - mutta tähän mennessä on välillä sellaisiakin viikkoja kuten nyt, että koulupäiviä on vain kaksi. Aika paljon tehdään siis tehtäviä kotona ja panostetaan tentteihin. Pitää ikäänkuin opetella oppimaan tällä tavalla!

Pari kuukautta on nyt siis eletty niin, että opiskelen, teen pari vuoroa viikossa töitä ja asun lapsen kanssa kahdestaan. Ehkä pitäisi koputella puuta, mutta olen jotenkin yllättynyt siitä, miten hyvältä kaikki on tuntunut - ajattelin olevani paljon väsyneempi. Ja olenhan mä väsynyt, joskus pääsen koulusta niin että lapsi on tarhassa päikkäreillä ja menen itsekin ottamaan päikkärit ennen kuin haen tytön (ja mähän en siis päikkäreitä ole koskaan oikein tajunnut) ja ihan joka päivä ei jaksakaan siivota lattiasta kattoon, tehdä paria tuntia kouluhommia tai muutenkaan olla mitenkään erityisen tuottelias. Mutta tasapaino tuntuu jotenkin silti olevan tässä. Oikeastaan tiukinta on tehnyt totutella siihen, miten paljon olen erossa skidistä - Shiri on isällään 1-3 yötä viikossa, mikä on omalla tavallaan sinänsä ihanaa, koska pystyn vapaammin viettämään aikaa aikuisessa seurassa tai vaihtoehtoisesti vaikka käydä salilla tai lojua Netflixiä katsellen koko päivän. Mutta tottakai pientä on ikävä.

IMG_20170311_152141_840aaaaaaaaaaaa

Puolivahingossa elopainoa on lähtenyt, projekti on edelleen säännöllisen epäsäännöllinen, eli toisaalta juuri tähän elämäntilanteeseen sopiva. Lapsiparkkia salilla ei ole eli sinne pääseminen on aina vähän aikataulusirkuksen takana, mutta otan senkin luksuksena omana aikana - milloin ikinä voi kuunnella yli tunnin putkeen musiikkia molemmilla kuulokkeilla? Skidin kanssa arki on muuten aika sitä perusarkea, välillä tuntuu vähän syylliseltä kun ei tehdä kaikenlaista spessua koko ajan mutta uskon, että ihan perusarkikin on ihanaa myös skidille. Nyt on ollut aika hyvä hetki opetella pois siitä laiskan suorittajan piirteestäni; olen siis aika peruslaiska ainakin omasta mielestäni, mutta hirveä höyryämään ja suunnittelemään ja menemään. Lapsuus tosin koostuu enemmän niistä arkihetkistä, rakkaudesta ja tuesta ja kasvatuksesta, kodista, kuin HopLopista tai eläintarhasta. Ne on sitten niitä bonareita siihen päälle, joita ei pidäkään välttämättä olla koko ajan.

Kevät alkaa kumminkin tulemaan, ja sehän herättä mussa aina hirveän ylipirteyden energiaryöpyn! Parin kuukauden päästä on skidin synttärit, kesällä on täydet kesälomat (viimeinen vuosi vähään aikaan kun näin on!), syksyllä on edessä reissu Roomaan serkun häihin... kaikkea kivaa ja jänskää taas mitä odotella ja hypettää. Elämä hymyilee!

Netflix-tärpit vol 5

7.3.2017

Aika ajoin listailen meidän kaikkien lempparipalvelun uumenista vinkkejä hyviin sarjoihin, dokkareihin ja leffoihin. Huomasin tietynlaisen kaavan viimeaikaisessa katselussani - olen katsonut aika paljon melko kyynisiä, "quirky comedy"-tyyppisiä sarjoja rakkaudesta ja parisuhteista. Ja nehän on todella viihdyttäviä!

netf01

Chewing Gum on brittikomedia (koska brittikomediat on parhaita), joka kertoo parikymppisestä Traceystä, joka on kasvanut hyvin tiukassa kristillisessä nuhteessa. Tracey kokee kuitenkin kiinnostusta seksiin ja haluaisi eroon neitsyydestään, hän haluaa oppia maailmasta ja elämästä muttei oikein tiedä mitä tehdä. Tracey on vähän outo, ihanan kummallinen höyryäjä, jonka elämää on erittin viihdyttävää seurata. Sarja kuvaa Traceyn hullunkuriseksikin kuvailtavaa elämää ja yrityksiä tulla sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa.

netf02

Lovesick kiinnitti huomioni, koska naispääosan näyttelijä on ihana Misfitsistä tuttu Antonia Thomas. Se kuitenkin yllätti muutenkin, koska se oli yksi parhaita sarjoja, joita olen hetkeen katsonut, vaikkei olekaan mikään mestariteos. Tässä brittisarjassa Dylan saa tietää saaneensa klamydian, ja koska ei ole ennen käynyt testeissä, joutuu olemaan yhteydessä jokaiseen entiseen seksikumppaniinsa. Jaksot sekoittavat nykyhetkeä flashbackeihin Dylanin tapaamisista eri naisten kanssa ja menossa mukana ovat Dylanin bestikset Evie ja Luke. Parisuhdejutut on hankalia myös Lovesickin maailmassa.

netf03

Love on mullekin uusi tuttavuus siitä, etten ole saanut ensimmäistä kautta vielä loppuun. Gus on juuri eronnut avoliitostaan inhottavalla tavalla, Mickey on sekoillut erikoisen poikaystävänsä kanssa liian kauan. Seuraamme näiden kahden rämpimistä parisuhteiden ja rakkauden suossa ensin erillään ja sitten kohdaten toisensa. En osaa vielä sanoa mitään varmaa kun en ole nähnyt ykköskautta kokonaan, mutta sarjan komediatyyli on juuri sellainen, kuin niin monessa muussakin Netflix-originellissä - kyyninen, ehkä miltei nihilistinenkin. Ja hyvin viihdyttävä.