Kirjat top 10

30.11.2016

Sain jokin aika sitten hyvän idiksen kirjoittaa blogiin eräänlaisen listauksen kaikkien aikojen lempikirjoistani. Mun on oikeasti todella vaikea valita lemppareita, mutta olen aiemmin blogissa tehnyt eräänlaisia kirjatärppipostauksia. Edellisen tein vuonna 2014, eli ehkei haittaa, että nämäkin kirjat niistä löytyvät, haha!

Kymmentä lempparia valitessa kesti jonkin aikaa, ja voi hyvinkin olla, että lista näyttäisi erilaiselta jos se olisi kysytty 6kk sitten tai ensi vuoden puolella - lempparitkin kun vaihtelevat paljon fiiliksen mukaan. Nämä kirjat ovat kuitenkin kaikki sellaisia, jotka jollain tavalla jättivät jäljen ja jotka herättävät edelleen niitä muistellessa samoja tunteita kuin niitä aikanaan ensi kertaa lukiessa. Aloitetaan!

kirjat1

Pedro Juan Gutiérrezin Trilogia sucia de La Habana eli Likainen Havanna kertoo kuubalaisesta freelance-toimittajasta, Pedro Juanista, joka yrittää pysytellä hengissä karussa kotikaupungissaan huolimatta köyhyydestä. Hän antautuu päihteille, irtosuhteille ja oikuilleen yrityksissään pitää päänsä ja elämänsä kasassa silloin, kun se ei vaikuta millään muotoa mahdolliselta. Kirja on likaista realismia, raatorehellisesti kerrottu roisi ja rivo tarina elämän hurmioista ja himoista kaiken paskan keskellä. Jokin tässä kirjassa iski ja iskee edelleen, usean lukukerran jälkeen. Kirjoitystyyli on rönsyilevää ja persoonallista, tapahtumat vuoroin naurattaa ja vuoroin itkettää.

Irvine Welsh on lempikirjailijani, jonka teos Filth eli Paska päätyi tähän listaukseen ehkä siksi, että se yhdistää mielestäni  Welshin parhaat palat keskittymättä liikaa vain yhteen. Siinä missä jokainen Welshin teos on kultaa, Filth on jotenkin ihan omaa luokkaansa monella tavalla. Kirja kertoo korruptoituneesta ja kuvottavasta poliisista sekä tämän sisällä asuvasta lapamadosta. Welshille tuttuun tyyliin saamme yksityiskohtaisia kuvauksia mm. panemisesta, dokausreissuista ja ihmismielen nurjasta puolesta, kuvauksia pimeimmistä ajatuksista ja miltei taiteellisen sekavaa monologia itse lapamadolta. Kirjasta on tehty myös leffa, joka on myös erittäin katsottavan arvoinen.

Riikka Pulkkisen Raja on kirja, jonka uskoin olevan huono sen aloittaessani, mutta jonka valitsin koulun pakollisen lukulistan kirjoista lukioikäisenä. Teinin silmillä lukiessa kirja ihastutti jo parin ensimmäisen sivun jälkeen Pulkkisen kerronnan ja kuvailun vuoksi - omanlainen tyyli miellytti. Se kertoo useamman ihmisen tarinan ja niiden sekoittumisesta yhteen: on Anja, jonka miehellä on pitkälle edennyt Alzheimer; Mari, lukiotyttö joka rakastuu kolmekymppiseen opettajaansa; Julian, kyseinen opettaja joka aloittaa Marin kanssa suhteen ja Anni, Julianin kuusivuotias tytär. Tarinat soljuvat niin omillaan kuin yhdessä kertoen niin kaunista ja raakaa tarinaa, että ensimmäisellä lukukerralla aloin oikeasti itkemään. Luin kirjan muutama vuosi sitten uudelleen, ja vaikka padot eivät tällä kertaa auenneet kirja herätti tunteet ja puristi niitä lujaa.

Jeff Longin The Descent eli Helvetin piirit on minulle, joka olen hävettävän vähän lukenut kauhukirjallisuutta, paras koskaan lukemani kauhukirja ja yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Maailmassa menee kaikki uusiksi, kun maapallon kuoren alta löydetään koko pallon kiertävä luolaverkosto, jossa asuu hadaaleja, villejä ja verenhimoisia olentoja, joiden uskotaan olevan ihmisistä aikojen alussa erkaantunut heimo, joka jäi maan alle asumaan. Kirja on monikerroksinen: on mm. kirjaimellisesti selkäpiitä karmivia kuvauksia hadaalien uhrien näkökulmasta, yhtä karmivia kuvauksia ihmiskunnan (ja etenkin valtahenkilöiden) reagoinnista ja toimista tunneliverkostoon liittyen, luoliin lähetetyn tutkimusmatkailijaryhmän matkan kuvailua ja niin paljon klaustrofobiaa.

Michael Cunninghamin A Home at the End of the World eli Koti maailman laidalla on herkkä, hauras ja kaunis kertomus Jonathanista ja Bobbysta, lapsuudenystävistä, sekä myöhemmin heidän polyamorisen suhteensa kolmannesta osapuolesta, Claresta. Jonathan ja Bobby kasvavat pienessä jenkkilän esikaupungissa, jossa toinen ei viihdy, toinen kokee liikaa, mutta molemmat rakastavat toisiaan - vaikkei mikään niin yksinkertaista olekaan. New Yorkissa he ja Clare löytävät kolmistaan jotain kaunista, vaikkei mikään niin yksinkertaista olekaan. Cunninghamin tapa kirjoittaa koskettaa, ja kirja on vuosikausia pysynyt mielessä yhtenä kauneimmista asioista, joita olen koskaan lukenut.

kirjat2

Frank McCourtin Angela's Ashes eli Seitsemmänen portaan enkeli on omaelämänkerrallinen ensiteos irlantilaiselta opettajalta, jonka kaksi muutakin romaania kertovat hänen elämänsä eri vaiheista. Seitsemännen portaan enkeli kuvaa McCourtin elämää köyhässä Irlannissa 1900-luvun alussa, perheessä, jossa isä meni töihin tehtaaseen Englantiin ja ryyppää kaikki tienaamansa rahat jättäen perheen äidin kerjäämään avustusta ja rahaa. Perheen tragediat eivät tietenkään lopu vain nälänhädän partaalla pomppimiseen, vaan mm. käytännössä köyhyydestä kuolevat lapset, äidin mielenterveyden horjuminen, tiukka katolinen koulu ja isän satunnaiset kaoottiset visiitit kotiin tekevät pienen irlantilaispojan elämästä lukemisesta kipeää. Myös McCourtin kirjoitustyyli on omaperäinen, se on kielellisesti lahjakasta mutta tuntuu silti melkein puhekieleltä, kuin juttelisi herran kanssa kasvokkain.

Jeffrey Eugenidesin The Virgin Suicides eli Kauniina kuolleet kerrotaan naapurin poikien näkökulmasta niin kauniisti, että kurkkua kuristi useammassakin kohtaa. Pojat seuraavat uskonnollisen perheen viittä tytärtä, joille pojat luovat jumalhahmomaisen mysteerisen verhon - tytöt ovat kuin vaaleanpunaisessa hattaralinnassa asuvia keijuja, satuolentoja, joiden olemassaoloa pojat saavat onnekkaana seurata. Sisaruskatraan nuorin yrittää viiltää ranteensa, hänet pelastetaan, ja hän hyppää ikkunasta lävistäen itsensä aitaan. Yksitellen kaikki sisaret seuraavat perässä poikien seuratessa lohduttomina vieressä.

Virginie Despentesin Baise-moi eli Pane mua on raivokas tarina kahdesta ranskalaisnaisesta, jotka kyllästyvät maailmaan ja miehiiin. Toinen työskentelee prostituoituna, toinen on pikkurikollinen joka joutuu raiskauksen uhriksi. Naiset kohtaavat pikkukylänsä juna-asemalla, bondaavat löytäessään yhteisen vihan maailmaa kohtaan ja hyppäävät autoon lähteäkseen rajulle matkalle haistattaakseen vitut kaikille. Thelma ja Louise olivat tarhalapsia verrattuna tähän tarinaan. Pane mua on rivo, raju ja vihainen kirja, joka huutaa sanat sivuilta lukijalle.

Augusten Burroughsin Running with scissors eli Juoksee saksien kanssa on myös omaelämänkerrallinen teos - Burroughsin muistelma hänen omasta lapsuudestaan. Burroughs piti pakkomielteisesti huolta järjestyksestä ja hygieniastaan ja eli pääasiassa onnellisesti vanhempiensa avioeroon asti. Mielenterveysongelmien kanssa kamppailevan äidin kanssa jäätyään Burroughs passitettiin pian asumaan psykiatrinsa luo, jonka mielisairaalaa tai sirkusta muistuttava koti oli törkyinen, täynnä toinen toistaan oudompia ihmisiä ja älyttömiä tapahtumia. Kirja on siitä omanlaisensa, että se onnistuu olemaan samanaikaisesti ääneen naurattavan hauska ja sielua runnovan surullinen.

Paulo Coelhon By the river Piedra I sat and wept eli Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on säilyttänyt asemansa suosikkinani Coelhon teoksista. Coelho itsessään on mielestäni loistava ja ajatuksia herättävä kirjailija, vaikka hänen tarinansa ovatkin usein turhan hengellisiä makuuni. Pilar jättää tylsän arkensa ja lähtee matkalle, jolla hän tapaa uudestaan nuoruuden kadotetun rakkautensa, joka on nykyään ihmeparantaja ja hengellinen johtaja ja Pilar päätyy karkaamaan hänen kanssaan Ranskaan. Samalla kirja kuitenkin myös tutkii jumaluuden naiseutta ja pakanallista uskoa naisen jumaluuteen - se herättelee ajattelemaan niin montaa eri asiaa, että välillä on pakko vaan pitää taukoja sivujen välillä.


Mitä lemppareita teillä on?

SARJAVINKKI: Black Mirror

27.11.2016

blackmirror01

Kun kaksi eri kaveria, joiden makuun yleisesti ottaen luotan, mainitsi mulle Black Mirror-sarjasta ja suositteli sen katsomista, päätin antaa Netflixin suosituksissa roikkuneelle sarjalle mahdollisuuden. Ja ai jumalauta että olen siitä onnellinen! Näin uniikkia sarjaa saa ihan oikeasti etsimällä etsiä - ja mikä parasta, uniikki tarkoittaa tällä kertaa myös taattua laatua.

Pähkinänkuoressa brittiläisessä sarjassa jokaisella jaksolla on oma muihin jaksoihin liittymätön tarinansa (paitsi anyone...) ja jokainen niistä käsittelee jonkinlaista dystooppista tulevaisuudenkuvaa. Yleisin teema on, että ihmiskunta on perseestä - ja sitä tarkastellaan mm. teknologian, sosiaalisen median, normimedian ja parisuhteiden kautta. Muutamalla sanalla kuvailtuna Black Mirror herättelee ajattelemaan, järkyttää, saa pahoinvoivaksi, inhottaa, saa päästämään aaaw-ääniä, vihastuttaa ja ihastuttaa. Jaksoista ei voi paljoa kertoa ettei mitään spoilaa, mutta koska tuotantokaudet ovat lyhyitä, kasasin pienen infopaketin jokaisesta - mukaanlukien oman arvosanani ja älyttömän läjän mulle tuttuja naamoja.

blackmirror02

The Nathional Anthem on ensimmäinen jakso, jonka aikana meinasin soittaa kaverilleni ja kysyä, mitä helvettiä se on pistänyt mut katsomaan. Brittein prinsessa on kidnapattu ja kidnappaajan lunnasvaatimus ei ole rahaa, vaan jotain aivan puskista tulevan kuvottavaa ja tragikoomista.

Tutut naamat: Donald Sumpter (Game of Thrones)
Arvosana: 5/5

Fifteen Million Merits sijoittuu jonkinlaiseen suureen futuristiseen rakennukseen, jonka sisällä asuvat ihmiset polkevat kuntopyörillä kerätäkseen pisteitä, joilla sitten mm. syövät, pesevät hampaansa ja katsovat videoita. Seuraamamme apaattinen asukki tutustuu uuteen tyttöön ja elämä menee kertaheitolla uusiksi. Molemmilla.

Tutut naamat: Daniel Kaluuya (Skins) ja Jessica Brown Findlay (Misfits)
Arvosana: 4.5/5

The Entire History Of You keskittyy pariskuntaan, jotka elävät tulevaisuudessa, jossa kaikkien silmiin/aivoihin on asennettu laite, jonka avulla kaikki heidän näkemänsä nauhoitetaan ja he voivat katsella muistojaan joko suoraan silmillään yksityisesti tai heijastamalla niitä vaikkapa televisioon muidenkin katseltavaksi. Parisuhteeseen ilmenee ryppyjä, kun naisen eksä ilmestyy kuvioihin.

Tutut naamat: Ei tällä kertaa ollut!
Arvosana: 3/5

blackmirror03

Be Right Back kertoo naisesta, jonka aviomies kuolee traagisesti, ja jonka muistoa hän alkaa ylläpitämään uuden ohjelman avulla - ohjelma, jolle ladataan kaikki kuolleen läheisen tietokoneella olevat tiedot, puhelimessa olevat tiedot ja olemassaolevat kuvat ja videot. Ohjelman kautta voi esimerkiksi jutella puhelimessa tekoälylle, joka puhuu kuolleen rakkaasi äänellä ja imuroi antamistasi tiedoista hänen persoonallisuutensa ja puhetapansa.

Tutut naamat: Ei tässäkään!
Arvosana: 2/5

White Bear alkaa siitä, kun sekavan oloinen ja näköinen nainen herää oudosta talosta muistamatta mitään mistään. Hän hoipertelee alakertaan, nappaa mukaansa pienen tytön valokuvan ja rämpii ulos etsimään apua ja ihmisiä, jotka tietäisivät, missä mennään - mutta astuu keskelle maailmanloppua.

Tutut naamat: Michael Smiley (Kill List), Tuppence Middleton (Sense8)
Arvosana: 6/5

The Waldo Moment kertoo miehestä, joka tienaa elantonsa olemalla Waldo-nimisen sinisen piirrosnallen äänenä. Waldo on aikuisten ohjelmissa esiintyvä rääväsuinen hahmo, joka sekoittuukin politiikkaan parin sattuman kautta.

Tutut naamat: Tobias Menzies (Game of Thrones)
Arvosana: 3/5

White Christmas on itse asiassa ylimääräinen jouluspesiaali, mutta löytyy Netflixissä kakkoskaudelta. Siinä sekoittuu useampi eri tarina - kaksi miestä istuu mökissä ja keskustelee elämistään. Toinen kertoo menneisyydestään auttaessaan yksinäisiä miehiä saamaan seuraa katselemalla maailmaa heidän silmiensä läpi ja neuvoen treffitilanteissa sekä epäeettisestä duunistaan. Toinen kertoo vähän rajumpaa tarinaa rikkonaisesta parisuhteestaan.

Tutut naamat: John Hamm, Oona Chaplin (Game of Thrones), Natalia Tena (Game of Thrones)
Arvosana: 6/5

blackmirror04

Nosedive kertoo naisesta, jonka tulevaisuuden maailmassa kaikilla ihmisillä on eräänlainen synnynnäinen someprofiili, jonka voi lukea katsomalla heidän naamaansa. Muut antavat heille yhdestä viiteen tähteä milloin missäkin tilanteessa, ja näiden tähtien keskiarvo on kaikkien elämän keskipiste.

Tutut naamat: Bryce Dallas Howard (The Village), Cherry Jones
Arvosana: 4/5

Playtest kertoo reppureissaavasta miehestä, joka rahapulan iskiessä briteissä ilmoittautuu testaajaksi eräänlaiseen uuteen, hyperrealistiseen kauhupeliin mukavaa rahasummaa vastaan.

Tutut naamat: Hannah John-Kamen (Game of Thrones)
Arvosana: 5/5

Shut Up and Dance kertoo pojasta, joka monen muun pojan tapaan harrastaa nettipornolle runkkaamista. Tällä kertaa koneeseen olikin tunkeuduttu ja hakkerit uhkaavat julkaista videon, jos poika ei toimi heidän käskyjensä mukaan.

Tutut naamat: Jerome Flynn (Game of Thrones)
Arvosana: 4/5

San Junipero kertoo vähän sekavasta aikahyppelystä keinotekoisessa San Juniperon maailmassa, jossa kaksi naista tapaa toisensa ja rakastuu välittämättä ulottuvuuksien rajoista.

Tutut naamat: Gugu Mbatha-Raw (Easy), Mackenzie Davis (Halt and Catch Fire)
Arvosana: 2/5

Men Against Fire kertoo armeijajoukosta, jonka päätehtävänä on taistella roaches-nimityksellä kutsuttavia örkkejä vastaan. Yksi mies kuitenkin hämmentyy.

Tuttuja naamoja: Madeline Brewer (OITNB/Hemlock Grove)
Arvosana: 4/5

Hated in the Nation alkaa, kun etsivä Karin Parke alkaa kertomaan tarinaa viimeisimmästä työkeissistään. Sosiaalisessa mediassa kohua aiheuttaneet ja paljon vihaa niskaansa saaneet ihmiset alkavat kuolemaan oudoilla tavoilla ja on Parken tehtävä selvittää mysteeri.

Tutut naamat: Kelly Macdonald (Trainspotting), Faye Marsay (Game of Thrones)
Arvosana: 6/5


Oma kolmoiskärkeni on siis kakkoskauden White Bear, jouluspesiaalijakso White Christmas sekä kolmoskauden päätösjakso Hated in the Nation. Kolmoskausi ilmestyi tämän vuoden lokakuussa, eli mahdollista neloskautta joudutaan itku kurkussa odottamaan ihan liian kauan! Ilmeisesti kolmoskauden piti alunperin olla kahdentoista jakson pituinen, mutta se jaettiin puoliksi - eli näillä näkymin ainakin kuusi jaksoa neloskauden muodossa olisi tulossa.

Tuleva opiskelijamutsi

24.11.2016

MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?

Päätin hakea syksyn AMK-haussa sosionomiksi. En ajatellut pääsevän sisään, koska en ehtinyt eron ja muuton tuoksinassa valmistautua soteliin ollenkaan ja pääsykokeeseen ei valmistautumaan pystynyt. Tänään kilahti kuitenkin shokeeraavia ilouutisia sähköpostiin.

OMGOMGOMG

Tammikuusta lähtien minä olen opiskelija, ja 3,5v päästä valmistuva sosionomi! Ensireaktio oli vain tärinä, kirjauduin opintopolkuun varmistamaan ettei joku pilaile mun kustannuksella, soitin pomolle paniikinsekaisin tuntein ja vastaanotin koulupaikan.

Tuntuu tosi haikealta, koska kuten olen toitottanut, rakastan mun työpaikkaa - mutta jään sinne edelleen tekemään vuoroja, opiskelijana kun rahaa ei voi koskaan olla liikaa (paitsi ilmeisesti Kelan mielestä) ja vannotin jo duunikavereita siitä, ettei unohda mua vaikka niin pieni ja huomaamaton olenkin. Heh.

Jännittää ihan sikana, mutta päällimäisenä olen mielettömän innostunut! A p u a!

KOTI: Oma nurkkaus

22.11.2016

Koti alkaa pikkuhiljaa valmistumaan enemmän kodiksi ja mun oma nurkkaukseni olohuoneesta on käytännössä valmis - joskin naureskelin kuvia muokatessani, että aika raatorehellisellä meiningillä mennään taas. On semisti hämärää, lapsen muovailuvahamurua päiväpeitolla, "laitan tän kohta paikalleen"-tavaraa kirjahylly täynnä ja seinätarra repsottamassa... mutta tältähän meillä useimmiten näyttääkin, eli ei ainakaan voi mistään blogisiloittelusta syyttää.

PB210002
PB210010

Meillähän on siis kaksio, eli makkari on varattu Shirin huoneeksi, jonka esittelinkin jo aiemmin. Olohuone ja keittiö ovat iso yhtenäinen tila, josta pääsee eteseen/vessaan ja parvekkeelle. Kun eteisestä astuu olohuoneeseen, heti seinän jälkeen oikealla nurkan takana on siis minun nurkkaukseni, jonka sivulla on sängyn toisella puolella ovi Shirin huoneeseen. Tämä lyhkäisempi seinä oli edellisen asukkaan harmaaksi tapetoima ja tykästyin siihen, joten annoin sen olla sellaisenaan. Sänky on aiemmin tänä vuonna Stemmasta ostettu 160cm leveä jenkkisänky.

PB210012
PB210011
PB210016
PB210019

Sängyn molemmin puolin on Ikean valkoinen kirjahylly. Kirjahylly osana sisustusta on aina ollut mulle silmää miellyttävä asia, juontaa varmasti juurensa lapsuudenkodista, jossa olohuonetta hallitsi valtavat kirjahyllyt täynnä vanhempieni kirjakokoelmaa. Oma kirjakokoelmani ei ole mitenkään erityisen mittava, mutta kasvattelen sitä pikkuhiljaa ja sängyn vierelle kirjahyllyt meni juuri täydellisesti. Väliin viritin punaisen sydänvalonauhan ja yhden hyvin haaleasti toimivan tavallisen valonauhan, seinällä on Wishistä tilattu seinätarra. Toisen kirjahyllyn edessä on aikoinaan pelastettu ja Veeran tuunaama yöpöytä, jolla lepää öisin läppäri, kesken oleva kirja ja puhelin.

PB210022
PB210027

Kattolamppu onkin viimeisin DIY-projektini! Muuttaessa ostin vain peruslamppusettejä kattoon, en siis ollenkaan varjostimia, ja kaipasin ehdottomasti omaan nurkkaani jotain kivaa lisää lamppuuni. Googlailin aikani DIY-varjostimia ja bongasin tämän ohjeen, jonka avulla toteutin "tää meni kai melkeen oikein"-tyylilläni vähän vinon ja hassun näköisen pillivarjostimen, johon rakastuin heti sen kattoon kiinnitettyäni. Öisin pimeässä punainen sydännauha täyttää sängyn hämärällä punaisella valolla (pornoluolavalolla, kuten pari kaveria sen risti...) ja kattolamppu heittää hämärässä päälle mennessään seinälle päheän raitakuvion.

PB210005

Meidän kotona vallitsee aika rauhallinen värimaailma - mustaa, harmaata ja valkoista lähinnä. Väripilkkuja olen lisäillyt ihan randomillä esimerkiksi seinätarrana, kirjahyllyn ihanana kaaoksena ja mm. viherkasveina ja tauluina, jotka näkyy sitten kun esittelen olkkaria/ruokailutilaa/keittiötä enemmän. Omaan nurkkaukseeni olen ihan rakastunut ja tässä on ollut oikeasti tosi hyvä nukkua ja olla. Olkkarissa nukkuminen on myös käytännöllistä - sänkyni ollessa heti Shirin huoneen oven edessä herään mimmin herätessä joka aamu. Skidi on myös niin omatoiminen, että jos jätän leipäpussin illalla keittiön tasolle, tyty ottaa tuolin avulla jääkaapista voin, voitelee leivän, laittaa telkkarin ja pleikkarin päälle ja istuu sängylle mutustamaan aamupalaa lastenohjelmien pyöriessä, antaen mun vielä venytellä ja laiskotella ennen uuteen päivään nousua.

Vielä kun saisi kirjahyllyn rojut järjestykseen... haha!

After Dark Helsinki - THREE ACTS OF FAITH

21.11.2016

After Dark Helsinki järjesti uuden kauhukokemuksen, tällä kertaa nimellä Three Acts of Faith, ja minä pääsin Halloweenin aikaan kokemaan sen ennakkonäytöksenä kutsuvieraistilaisuudessa. Tämä oli kolmas heidän järjestämä kauhuproduktio, johon pääsin osallistumaan, enkä voi kiittää tarpeeksi - nämähän ovat jokaisen kauhufriikin märkiä unia.

Nyt kun kokemus on pyörinyt aikansa ja loppunut, voin kertoa teille tiedonnälkäisille yksityiskohtaisemmalla selityksellä, millainen se oli - kuten myös kahdella edellisellä kerralla, linkki ja linkki. Oon tykännyt jakaa näitä yksityiskohtaisia kokemuksia, koska monesta eri lähteestä löytyy kyllä niitä ns. ympärpyöreämpiä artikkeleita kokemuksesta, mutta blogin päiväkirjamaiseen luonteeseen sopii kunnon analysointisepustus. Aloitetaan!

Kokemus järjestettiin tällä kertaa Töölössä Restelin ravintola Meritallin tiloissa. Tullessani paikalle parikymmentä minuuttia ennen seitsemää odottelijoita oli jo jonkin verran, mutta tilaisuuden alkaessa meitä oli yllättävän paljon - parilla ekalla kerralla oli ehkä parisenkymmentä osallistujaa, nyt meitä oli monta kymmentä. Saimme alkumaljan ja meille kerrattiin vielä kokemuksen säännöt - ei saa huutaa, näyttelijöihin ei saa koskea ellei niin käsketä tehdä, kaikkien pitää tehdä mitä näyttelijät käskevät tehdä ja jos haluaa keskeyttää kokemuksen, pitää huutaa turvasana. Aiemmin se oli TURVA, mutta tällä kertaa haluttiin meidän anelevan ja turvasana oli ARMO. Teemana oli yhdellä sanalla sanottuna salakultti.

Ensimmäiseksi odoteltiin vähän liian kauan ulkona että meidät kutsuttaisiin noin kymmenen hengen porukoissa sisään eteiseen, jossa meidät käskettiin polvillemme maahan. Kaksi miestä puvuissa, toisella hopeinen puolet kasvoista peittävä naamari ja toisella koko pään yli menevä kuumottava jänisnaamari kasvoillaan, ottivat päällysvaatteemme ja kyselivät, olemmeko valmiita aloittamaan initaatioriittimme ja ansaita Hänen rakkautensa. Saimme valkoiset paperikaavut yllemme, jotka menivät molemmin puolin kehoa reisiin asti ja päässä oli huppu. Kasvoille piti vetää hopeiset, koko naaman peittävät kuumottavat naamarit, jotka toivat vähän mieleen keskiaikaisen teatterin. Asut päällä ei enää tunnistanut muita ollenkaan, kun hiukset, kasvot ja yläkroppa oli peitettynä.

threeactsoffaith01

Eteisestä meidät johdatettiin ns. pääsaliin, jossa muut sisälle päässeet jo odottivat polvillaan eräänlaisen lavan edessä. Huoneessa oli punainen valo ja taustalla pyöri paremman sanan puutteessa musiikki, joka oli enemmän kauhuleffahenkistä mörinää - harvinaisen tunnelmallista. Nurkassa oli suuri näyttö, jolla luuppasi lyhyt video ilmeisesti kultin jumalhahmosta. Pitkä tyyppi, jolla oli yllään kullalla koristeltu asu, joka toi mieleen keskiaikaisen munkin kaavun, joskin aatelisfiiliksellä. Kasvoja peitti koristeinen naamari, jossa oli pitkä koukkunenä, ruttolääkärin naamarin henkeen. Päässä oli eräänlainen kolmikulmainen kruunu, joka toi vähän mieleen jonkun meriörkin sarvet.

Lavalla seisoi kolme ruskeaan munkkikaapuun pukeutunutta papitarta. Kun kaikki olivat paikalla he alkoivat laulamaan "Dominus illuminatio mea", joka pikagoogletuksella tarkoittaa "The lord is my light". Heidän laulaessaan ja kulkiessaan kolmion muodossa lavalla, heidän keskelleen asteli liilaan, juhlavampaan pappispukuun pukeutunut nainen, jonka puolet kasvoista oli peitetty purppuranvärisellä naamiolla. Hän puhui - me olimme alokkaita, alhaisia syntisiä, jotka olimme saapuneet sinne tahtonamme liittyä heidän uskontonsa riveihin, saavuttaa Hänen rakkautensa ja ansaita Hänen valonsa. Edessä olisi koitoksia, jolla irtautuisimme synneistämme ja löytäisimme hurskauden. Lauloimme yhdessä dominus illuminatio mea, toistimme perässä anomustamme päästä Hänen valoonsa ja voimaa voittaa sisällämme asuva Gorgon (jos nimi muistuu oikein mieleen), joka eli meidän nautinnostamme ja synneistämme ja tappaa ja raiskaa. Meidät jaettiin vaivihkaa lattialla hieman siirrellen kolmeen osioon, ja jokainen osio sai oman ruskeaviittaisen papittarensa. Meidän papittaremme oli ankara ja vihainen nainen, joka haukkui muut papittaret lampaiksi ja käski meidän siirtyä heti salin vierellä olevaan toiseen huoneeseen.

Huoneen keskellä oli paalu, jonka ympärille meidän käskettiin kerääntyä ja asettaa kätemme pylväälle. Kaksi pupunaamioon pukeutunutta miestä sitoi meidät nippusiteellä kiinni toisimme ja paaluun, jonka jälkeen valot sammuivat ja miesääni sanoi kajareista "kymmenen minuuttia". Pylväässä oli kiinni kaksi numerolukkoa ja huoneessa välkkyi muutamia spottivaloja valaisemassa erilaisia numeroita ja symboleita sisältäviä kylttejä. Olin itse porukan reunalla enkä siis päässyt selvittelyprosessiin yhtään mukaan - porukka oli liian iso, joten vain lukon välittömässä läheisyydessä olevat pääsivät actioniin käsiksi. Jossain vaiheessa ilmestyi pihdit, joilla leikkelimme itsemme vapaiksi. Papitar kertoi, että yksi meistä oli ollut heikko. Yksi meistä ei ansaitse Hänen rakkauttaan ja hänet kuuluu tappaa. Kierreltyään kaikkien naamalla huutamassa OLETKO SE SINÄ, hän pysähtyi eteeni, sihisi "se olet sinä, ojenna kätesi!" ja piirsi tussilla merkin ranteeseeni. Silloin selvisi, että ryhmässä oli taas näyttelijöitä - yksi meistä hyökkäsi toisen kimppuun, "tappoi" tämän ja juoksi karkuun huoneesta. "Se on tehty", kuului papittaren reaktio, ja jatkoimme pääsaliin odottamaan, että kaikki muutkin palasivat huoneistaan. Huone olisi toiminut mielestäni paremmin pienemmällä porukalla, vaikkei nippusiteessä pimeässä välkkyvässä huoneessa kiinni oleminen mitään kovin kivaa ollut nytkään - ja sitä ei-kivaahan tässä haluttiinkin kokea.

threeactsoffaith02

Seuraavaksi meidät vietiin ulos terassille, laitettiin jonoon niin että pidimme käsiä edelläolevan hartioilla ja päähän vedettiin ruskeat kankaiset säkit - jos aiemmin hopeisen naamarin alla tuntui vähän vaikealta nähdä ja hengittää, niin nyt ei nähnyt kyllä yhtään mitään. Meitä kuljetettiin jonossa jonkin matkaa, äänistä päätellen kohti viereistä järveä ja laituria - kulkeminen oli hankalaa, kun ei nähnyt mitään ja mentiin niin jyrkempää alamäkeä kuin portaita ja ovikynnyksiä. Jouduimme pieneen huoneeseen, jossa saimme ottaa säkit pois päästä ja seisoimme vähän aikaa hölmistyneinä. Sieltä meidät vietiin isompaan huoneeseen, jonka seiniä koristivat rujot sotkut. Kymmenittäin ripsipiirakoita ja "ime kyrpää", "kyrpää perseeseen", "vitun huora"-tyylisiä tekstejä meni koko huoneen ympäri. Keskellä huonetta oli kylpyamme, jonka päällä oli vaalea lakana. Meidän käskettiin kerääntyä sen ympärille ja lakanan alta alkoi kuulumaan "mitä vittua, kuka vittu tänne on tullut."

Lakanan alta hyppäsi täysin alaston ja veren peitossa oleva mies, joka alkoi karjumaan meille. Te olette himojenne orjia! Saatanan pervot! Mies hyökkäsi kimppuun, puristeli rintoja, nylkytti, kysyi yhdeltä mieheltä "jos mä tunkisin mun sormet sun perseeseen, huutaisitko sä kivusta vai nautinnosta?" ja laittoi päälle nurkkaan heijastavan laitteen, joka heijasti seinän täydeltä pornovideoita. Niiden välissä pyöri meidän kuviamme, joita meitä oltiin pyydetty lähettämään heille päivää ennen kokemusta. Mies repi meidät kaikki ulos laiturille, jossa roikkui kaikille omat hirttosilmukat, jotka meidän piti laittaa kaulaan. Mies käski meitä huutamaan koko maailmalle likaiset lihalliset syntimme, mutta kysyi meiltä sitten vain yksitellen olemmeko päästäneet irti synneistämme. Kun myönsimme päästäneemme irti pääsimme takaisin sisälle. Siellä meidät vielä laitettiin riviin ja kolme meistä käskettiiin nelinkontin maahan. Meidän muiden piti laittaa kätemme heidän päälleen ja sivellä ja silitellä ja hieroa ja puristella heitä - samalla kun mies istahti kylpyammeen reunalle ja alkoi runkkaamaan. Lähdimme sieltä erittäin helpottuneina takaisin pääsaliin.

Viimeinen huone oli iso ruokailuhuone, jota hallitsi pitkä ruokapöytä. Sen päässä puoliksi pöydällä nukkui iso kalju mies ja meidät istutettiin pöydän ääreen. Mies heräsi ja oli täysin mielipuoli - kaksin käsin ahtoi suuhunsa kakkua ja räki ne meidän päällemme, imi viiniä karahvista ja sylki ne meidän päällemme. Sotki ruokaa, tunki mandariininpaloja nenäänsä ja onki ne sieltä kielellä suuhunsa. Papitar ja mies kävivät keskustelua - papitar syytti miestä siaksi, kysyi meiltä onko ahneudessa järkeä, syödä itseään tämmöiseksi kuvottavaksi lihavaksi kasaksi kuin mies tässä. Mies aneli päästä pois yhdellä sekunnilla ja seuraavalla nauroi hysteerisesti ja ahtoi kanaa suuhunsa. Meidän kaikkien eteen tarjoiltiin vaippa, jonka sisällä oli tummanharmaan ja vihreän väristä mössöä. Kaikki pakotettiin maistamaan - se ei maistunut oikein miltään, mutta ajatus oksetti, enkä syönyt yhtä pientä maistiaista enempää. Pääsimme lähtemään maistettuamme, ja mies jäi itkemään olevansa nälkäinen.

Palasimme pääsaliin, jossa purppurapapittaren saarnan jälkeen eteemme tuotiin jokaisen ryhmän näyttelijä, joka oli murhannut toisen näyttelijän - nämä syntiset oli tuomittu kuolemaan. Heidän kurkkunsa viillettiin. Sitten lavalle asteli itse jumalhahmo (ja katosi samalla näytöstä - siisti yksityiskohta!) ja seisahtui keskelle lavaa. Purppurapapitar pyysi lavalle ne henkilöt, jotka saivat käteensä merkin. Minä ja kolme muuta hiivittiin epäröivinä lavalla jumalhahmon eteen ja jouduimme taas polvillemme. Papitar puhui muille sanoen, että vain me olimme ansainneet Hänen rakkautensa - että kaikkien muiden tuli poistua. Kaikki muut lähtivät, ja jumalhahmo siunasi meidät kaikki kädellään. Nousimme seisomaan, saimme ranteisiimme punaiset nauhat joissa luki sen päivän päivämäärä, ja lauloimme jumalhahmolle dominus illuminatio mea. Papitar kertoi, että me näemme vielä, että matkamme on vasta alkanut, mutta olemme nyt Hänen lapsiaan - mutta aikamme oli nyt poistua.

Kokemuksen jälkeen fiilis oli päällimmäisenä ahdistunut. Juttelin hetken yhden tuottajan kanssa ja hän selittikin, että he hakivat erilaista kokemusta kuin ennen - ennenhän kokemuksissa on ollut lukuisia huoneita, joiden välillä on juoksutettu melko nopeasti ja kokemus on ollut todella pelottava ja sisältänyt paljon jump scare-pelotteita. Nyt he halusivat vähän hidastempoisemman kokemuksen, joka on enemmän ahdistava kuin pelottava, minä sanoisin että myös paljon enemmän mindfuck.

Vaikka kokemus oli ihan erilainen verrattuna edellisiin, se oli silti ihan yhtä mieletön kuin aiemminkin. Ahdistuselementti kirkumispelkoelementin tilalla toimi harvinaisen hyvin ja etenkin siitä kylpyammemiehestä jäi oikeasti todella likainen ja ahdistunut fiilis pitkäksi aikaa. Ainoa miinus oli tosiaan ryhmien suuruus ja pitkät odotteluajat - huoneiden välillä istuttiin ahdistavassa pääsalissa odottamassa, että kaikki ryhmät olivat palanneet ennen pääsyä seuraavaan huoneeseen. En jaksa odottaa seuraavaa!

kuvat: Mikko Roininen

Viime aikoina olen...

19.11.2016

lately04

...fiilistellyt omaa naamaani, heh.

...ostanut sohvan harvinaisen onnistuneella tavalla - sen piti mahtua autoon, mut ei sittenkään... Duunikavereista mulla on kyl aika kerma, kun saan kyydin, kantoavun ja kokoamisenkin kahvipalkalla.

lately01

...fiilistellyt olkkarin nurkkausta, joka on mun ikiomani. Harmaa tapetti oli siis ilmeisesti edellisen asukkaan laittama ja tykkäsin siitä, joten päätin pitää sen - se on eräänlaisessa puolikkaassa seinässä, johon mun sänky ja kirjahyllyt meni ihan täydellisesti. Peuratarra on tilattu Wishistä ja siinä oli alunperin sarvetkin, mutta laitto oli niin saatanallista, että leikkelin sarvista pienen osan peuran alle ja leikkelin niistä kukkia koristeiksi sinne tänne.

lately03

...ottanut joulukuusen esille heti marraskuun alussa, hakenut siihen uudet Shirbulan valkkaamat koristeet ja koristellut yhdessä skidin kanssa. Tästä taisinkin tosin jo blogata.

...leikkinyt muovailuvahalla lukemattomia kertoja - oli pakko ikuistaa se ohikiitävä hetki, kun värit vielä erottaa toisistaan. Skidi rakastaa sekoittaa ne vihreänharmaaksi mössöksi.

lately02

...fiilistellyt vaihteeksi niitä tatskoja, joita en usein vaatteiden tai sijainnin alta näe.

...pakkohehkuttanut keikkaa vielä vähän!

...käynyt leffassa katsomassa Don't Breathe ja pettynyt tosi paljon. Haluisin rahat takaisin.

Edustus - ja miksi se on niin tärkeää

13.11.2016

Kun uutiset levisivät uuden Ghostbusters-leffan naisvoittoisesta näyttelijäkaartista, osa internetistä repesi järkyttäviin itkupotkuraivareihin. Sama ilmiö tapahtui, kun uuteen Star Warsiin napattiin päähenkilöiksi nainen ja tummaihoinen mies. Jokainen tietää kliseen, että muuten valkoihoisten hallitsemassa roolituksessa on pakollinen "kiintiömusta" (looking at you, Stranger Things, ikävä kyllä...) ja monien mielestä se tuntuu pakotetulta ja kornilta.

Ilmiön takana on kuitenkin jotain tärkeää, mitä moni ei ehkä tulekaan ajatelleeksi. Jos otetaan kärkkäästi esimerkiksi nyt valkoihoinen poika, joka kuluttaa hänen ikäluokalleen suunnattua mediaa, hän näkee itsensä kaikkialla. Kaikessa on valkoihoihisia miehiä - sankareina, päähenkilöinä, syvällisinä pahiksina, huomion keskipisteenä, esiteltävänä ja ylistettynä. Toki heitä on myös pienissä rooleissa, vähemmän näkyvinä, huonoina hahmoina, mutta pointti on tässä: valkoihoisen pojaksi syntyneen pojan ei tarvitse kuin avata telkkari, tietokone, älypuhelin tai mikä tahansa väline päästäkseen käsiksi mediaan, joka esittelee hänen näköisiään ja kaltaisiaan ihmisiä, joihin hän pystyy samaistumaan edes jollain tasolla.

Mutta jos esimerkkiin vaihtaa tytön, sukupuoli- tai suuntautumisidentiteeltitään normista poikkeavan lapsen, tummaihoisen lapsen, aasialaisen, ruskean, minkä tahansa muun kuin valkoisen normiin uppoavan pojan, joutuu jo vähän aikaa etsimään. Heitäkin toki näkyy, mutta huomattavasti vähemmän. Ja huomattavan usein pelkästään pieninä rooleina, kiintiöinä, generalisoituina ja stereotypisoituina kategorioina. Me joudumme etsimään itsellemme sankareita, jotka eivät olisi jollain tasolla problemaattisia - me joudumme kaivelemaan valkoisten miesten täyttämästä suosta ne muutamat esikuvat, jotka esikuviksi yltävät, jotka näyttävät meiltä.

representation01

Tätä on edustus. Toki esikuva voi olla joku, joka ei näytä itseltään, mutta etenkin pieni lapsi tarvitsee itsensä kaltaisia esikuvia luodessaan omaa identiteettiään ja itsetuntoaan. Keskustelu esimerkiksi tyttöihin kohdistuvista ulkonäköpaineista olisi ihan erillinen postauksensa, eli puhutaan nyt ihan vaan edustuksesta yleensä - siitä, mitä me näemme, kun kulutamme mediaa. Näemmekö me vahvoja naishahmoja? Vahvoja, moniulotteisia ei-valkoisia hahmoja?

Pikkuhiljaa me alamme näkemään niitä enemmän - mutta tottakai aiemmin niin paljon edustusta itselleen saaneiden ihmisten vastustusten saattelemina. En suostu uskomaan hetkeäkään, että laajempi edustus sukupuolista, suuntautumisista, kulttuureista, perimästä tai mistään muusta voi olla kenellekään haitallista. Naishahmoja videopeleissä arvostellaan, koska miespelaajan on (kuulemma) niin vaikeaa samaistua naishahmoon - ihan niinkuin naispelaajat eivät joutuisi yrittämään samaistua mieshahmoon miltei kaikissa suuren suosion peleissä, joissa hahmon sukupuolta ei voi valita.

Arvon valkoiset miehet, teissä ei ole mitään vikaa, eikä tämä liity millään tavalla teihin. Edustuksen laajentaminen ei ole hyökkäys teitä kohtaan eikä se sinänsä vähennä teidän näkymistänne valtamediassa - me pyydämme vain vähän tilaa meidän edustuksellemme. Sarjat kuten How To Get Away With Murder (vahva, moniulotteinen musta naispääosa), Orange Is The New Black (naisvoittoinen, seksuaalivähemmistöt, trans-edustus) ja Sense8 (trans-edustus, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijakauma pääosissa tasapuolinen) ovat yksittäisiä ja niitä ihan syystäkin kehutaan ja nostetaan jalustalle erikoisuutensa vuoksi. Mutta olisi aika siistiä, jos ne eivät olisi erikoisia, vaan tavallisia juttuja.

representation02

Ja jos haette siihen syitä, katsokaa niitä lapsia, jotka ovat löytäneet edustuksensa, esikuvansa, olivat he keitä tahansa. Katsokaa heidän silmiensä syttymistä, kun he katsovat idoliaan - kun he esikuviensa kautta rakentavat itsetuntoaan ja uskoa siihen, että he pystyvät mihin tahansa.

Siksi edustus on niin tärkeää - koska edustus antaa lapsillemme uskoa itseensä. Annetaan edustuksen siis laajeta, jotta sitä uskoa voisivat ammentaa ihan kaikennäköiset lapset.

PLAYLIST OCT16

9.11.2016

Musiikki soi joka päivä ympärillä miltei aamusta iltaan - joko lastenlauluina YouTubesta, taustamusiikkina töissä tai omana musiikkina kuulokkeista tai kajareista missä olenkin. Rakastan jakaa omia lemppareitani teillekin, ehkä tekin löydätte uusia lemppareita näiden seasta joskus. Mitä siis on viime aikoina tullut popitettua eniten?


twenty one pilots on kivunnut reilu vuoden mittaisen rakkauspuuskani aikana ehdottomiin ykkösiini ja fanitukseni keskellä huomaan myös biisivalinnoillani olevan omia kausia. Nyt viime aikoina olen kuunnellut lähinnä bändin vanhempaa tuotantoa, kun jokin aika sitten aina heitä kuunnellessani kuuntelin Vesselin biisejä. Johnny boy on hirveän suloinen.


Awolnation on tauon jälkeen pysynyt uudella levyllään kuuntelussa vakaasti, ja etenkin Woman woman on innostanut viime aikoina. Awolnationin charmi onkin just ehkä siinä, että monista biiseistä tulee vaan niin hyvä fiilis, vaikkei bändi itsessään mikään kevyen pop-musiikin edustaja olekaan.



Melanie Martinez on hänkin pidemmän aikaa roikkunut listoillani (ja blogissakin!), mutta viime aikoina Alphabet Boy on soinut muita enemmän. Johtunee varmasti tuoreesta musavideosta, joka on itsessään maaginen, mutta Martinezinkin kohdalla huomaan samankaltaista kausittaisuutta kuin ensinamainitussa - tosin tässä kohdassa kaudet kohdistuvat albumin sijasta enemmän tiettyihin biiseihin.

BID & IBA 2016

6.11.2016

Lauantaina oli taas aika käydä vähän sosialisoimassa Indiedaysin & Blogiringin bloggaajien ammattitapahtumassa päivällä ja palkintogaalassa illalla - siis Bloggers' Inspiration Day sekä Indiedays Blog Awards! Pari kertaa vuodessa järjestettävään tapahtumaan en päässyt keväällä töiden takia ollenkaan ja edellissyksynä vain päivätapahtumaan illan menojen vuoksi, eli odotin innolla tämänkertaisia bibiksiä.

PB050010
PB050021
PB050033
PB050035
PB050041
PB050175bbbbbb
alin kuva: Emma Tähkäpää

Tavattiin muutaman mimmin kanssa stadissa ja suunnattiin siitä Konepaja Brunoon, jossa sekä päivä- että iltapahtuma tänä vuonna järjestettiin. Mitään asukriiseilyjä en tänä vuonna suostunut ottamaan ja ekaa kertaa en myöskään ostanut mitään uutta tapahtumaa varten, vaan päivätapahtuman kettumekko vaihtui sulavasti iltapahtuman pikkumustaan vaatekaapin perukoilta. Päivätapahtumassa kilisteltiin, sosialisoitiin, syötiin herkullista tuorepuuroa, stailattiin, otettiin hemaisevia photobooth-kuvia, saatiin mukaan kaikkea kivaa ja räpsittiin toki läjäpäin kuvia.

PB050045
PB050048
PB050061
PB050065
PB050068
PB050082
PB050082aa
PB050128
PB050138

Ennen iltapahtumaa menin kuokkimaan mimmien hotellihuoneeseen Marskiin, jossa valmistauduttiin yhdessä iltatapahtumaa varten. Avecikseni nappasin Shirin kummisedän ja pitkäaikaisen ystäväni Erkan, jonka skeneä tämänkaltaiset tapahtumat eivät ole ollenkaan, eli revin huumoria siitä koko illan. Illan gaalassa jännättiin kavereiden puolesta, hurrattiin voittajille, sosialisoitiin lisää, kilisteltiin lisää ja pidettiin hauskaa - oli ihana ilta!

PB050141
PB050147
PB050150

PB050157
PB050157aa
PB050175
PB050175aaaaa

Kiitos siis mimmeille parhaasta seurasta koko päivän, kaikista tutuista ja tuttavista illassa, kauhuleffakokoelmapostauksista juttelemaan tulleelle tytölle ja tietty Indiedaysille & Blogiringille tapahtuman järjestämisestä. Aina näissä jaksaa ravata, vaikka useampi on jo koluttu - ihana syy saada porukkaa kasaan ja pyöriä vähän vähemmän arkinen lauantai yhdessä.