Ekat lomapäivät

12.7.2016

Mun kesälomani on alkanut, ja kunnolla se alkoikin! Viimeiset päivät ennen lomaa hurahti pitkälti töissä, eli blogikin on odotellut loman alkamista ja kirjoitusaikaa. Sunnuntai-iltana sain puhelimeeni Pokémon GO-pelin, ja harva siltä hypetykseltä onkaan voinut välttyä viimeisen viikon aikana. Ettekä välty nytkään! Aika hyvin on ehtinyt parissa päivässä kaikenlaista, eli loma on todellakin alkanut oikein mieluisasti.

Snapchat-6412686722139578674
P7110083
P7110038
P7110116

Eilen maanantaina piirreltiin Shirin kanssa katuliiduilla parvekkeella, käytiin pyörimässä Ikeassa hakemassa pikkuhärpäkettä ja sitten lataamassa puhelimien akut ja matkalaturit - minä ja Ida lähdettiin näes illemmalla Pokémoneja metsästämään. Pokémon GO-peli on siis tosimaailmaan sekoittuva kännykkäpeli, jossa tekemäsi Pokémon-kouluttajahahmo on GPS-paikannuksen voimin siellä missä sinäkin. Hahmosi liikkuu, kun sinä liikut, ja tehtävänäsi on mm. metsästää ja napata Pokémoneja, käydä erinäisiin paikkoihin tehdyissä Pokestopeissa ja treenata otuksiasi taisteluita varten. Pokémon alunperin ilmestyi meille, aikana kun me olimme kohderyhmää - ja itse ainakin olin kovemman luokan fani pienenä, eikä se rakkaus koskaan ole loppunut. Pokémon GO antoi meidän sukupolvelle sen, mistä kaikki unelmoivat pienenä: mahdollisuuden olla oikea Pokémon-kouluttaja!

Seikkailumme alkoi autolla, kun ajeltiin erinäisille hotspoteille hakemaan pokepalloja pokestopeista, etsimään jotain muita kuin lähinaapurustossa pyöriviä rottia ja puluja ja reippailemassa, jotta hautumassa olevat Pokémon-munat kuorituisivat - ne näet kuorituvat vain sitten, kun olet kävellyt tarpeeksi pitkän matkan, yleensä 2-10km. Aina välillä törmättiin muihin GO-pelaajiin ja vaihdettiin virneitä katseiden noustessa kännyköiden ruudusta pokestopin lähellä ja tajuamisen iskiessä. Eihän, toikin pelaa! Hauskin tunnistus oli, kun huomattiin Jumbon läheisellä bussipysäkillä erikoinen pokestop, jolle raakapaska-nimimerkkinen henkilö oli kiinnittänyt laitteen, joka tuo Pokémoneja sitä kohti. Hidastettiin pysäkin kohdalla napataksemme pari ja siinä hitaasti ohi ajaessamme katsoimme pysäkillä istuvaa pariskuntaa, jotka nostivat katseensa puhelimistaan. Tuijotimme toisiamme hetken. Sitten virnistimme. Raakapaskahan se siinä!

Snapchat-4702837988636052106
P7110212
P7110210
P7110222
P7110226

Seikkalumme jatkui useamman tunnin niin, että käveltiin ympäriinsä, ajettiin uuteen spottiin, käveltiin siellä ja ajettiin taas uuteen spottiin. Yhden pokestopin kohdalla päätettiin pysähtyä autoon ja laittaa stoppiin kiinni Pokémoneja se sinne kutsuva laite. Äkkiä autosta loppui akku, vaikka oltiin oltu pysähdyksissä ehkä vartti. Siinä sitten raavittiin päitä ja mietittiin mitä tehdä, kun matkalatureista oli akut loppu ja molemmilla muutama prosentti akkua. Hätäinen pikapuhelu Idan äidille pelasti, ja odotellessamme apujoukkoja yritettiin tehdä mäkistartti. Rinta polleana ylpeydestä kerron, että työnsin yksinäni Fiat Puntoa ensin loivaa ylämäkeä taaksepäin Idan ohjaillessa ratilla autoa viereiseen alamäkeen. Työnsin autoa yksin. (Don't fuck with me.) Starttia ei saatu aikaan, mutta apujoukot sen meille teki ja päästiin ajelemaan vielä hetkeksi akkua ladataksemme. Kotona olin aamuyöstä.

Kaksi 25-vuotiasta naista lähti Pokémon-seikkailulle. Ja oli muuten mielettömän siistiä.

Tänään olikin vuorossa kovasti odottamani juttu, nimittäin tatuointiaika! Kun aiheena on fanituksen kohteisiin liittyvät tatuoinnit, olen yleensä vähän varautunut - itsellänihän on niitä kaksi, Marilyn Mansonin kasvot käsivarressa ja irvikissa korvan takana. Molemmat rakkauteni kohteita jo lapsuudesta, ja sitä olen pitänyt aina isona pointtina. Että fanitatuointeja otan vain ja ainoastaan pitkän linjan fanituksen kohteistani. Kyllä varmaan muutamaa vuotta voi pitää tässäkin kohtaa tarpeeksi pitkänä aikana, koska toteutin aiemminkin mielessä pyörineen idean ja otin Game of Thrones-aiheisen tatuoinnin! Kuudennen kauden finaalin katsottuani päätin, että nyt on todellakin aika - ja varasin ajan VS Tattoolle heti. Alla someen päässyt kuva tatuoinnista pari minuuttia tekemisen jälkeen! Mustavalkoisuus juuri siksi, että tuju punoitus ja turvotus ei olisi niin rajun näköisiä...

IMG_20160712_130307


Visioni oli selvä: siro teksti, käsinkirjoitetun kaunon oloinen, ei ylimääräisiä koukeroita. Rintakehän oikealle puolelle solisluun holleille vähän vinoon ja tekstiksi "For the night is dark and full of terrors", joka on siis Game of Thrones-maailmassa osa Lord of the Light-uskontoa ja usein Melisandre-hahmon suusta kuultua. R'hollorin seuraaminen tai Melisandre eivät ole mitenkään erityisen lemppareita sarjassa tai kirjoissa (tosin oon vasta ensimmäisessä teoksessa...) mutta miettiessäni GoT:iin liittyvää tatuointia selasin ensin eri sukujen sigileitä sunmuita mahdollisia kuvatatuointeja, joissa ei kornisti lue Game of Thrones tai vastaavaa, ja päädyin lopulta lainaukseen. Kyseinen lausahdus on aina ollut mun mielestä "kiva", paremman sanan puutteessa, ja on myös pieni nyökkäys kauhupakkomielteelleni.

Hintaa tatuoinnille tuli 140€ ja suosittelen kyllä lämpimästi VS Tattoota ja Villeä! Itse päädyin sinne tutun suosituksen kautta ja olen niin tyytyväinen valintaani. Ruoholahden metroasemalta ehkä viiden minuutin kävelymatkan (ja muutamankin pokestopin...) päässä sijaitsevassa liikkeessä oli rento tunnelma, mukava artisti ja sen verta hellä käsittely, että se tuntui vain epämukavalta. Minä olen siis juuri sellainen ärsyttävä tatuoitava, jonka kipukynnys on huono, eli kitisen ja vingun aina paikasta ja kuvasta riippumatta koko hakkaamisen ajan. Paitsi tällä kertaa! Ei tatuoiminen mitään nautinnollista musta ikinä ole, mutta kovaa kipua ei tällä kertaa ollut, vaikka kyllähän se tottakai tuntui. Seuraavankin kuvan meen kyllä ehdottomasti ottamaan tonne!

Täällä siis oikein onnellinen lomalainen Pokémoneja metsästämässä ja uutta mustetta ihossa! <3

8 kommenttia :

  1. Heippa,

    kysymys.. minkä merkkisiä tuotteita käytät huulimeikin tekemiseen? :) Oon kiinnittänyt huomiota siihen, että sulla on aina tosi kauniisti laitetut huulet ja sen näköiset, että ne lopputuloksena pysyvät pidempään kuin sen pari tuntia.. käytätkö rajausta ja huulipunaa vai kiilteitä tms? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos! <3 en oo blogin puolella mainostanut, koska en halua mainostaa sitä erityisesti - käytän siis Ebaystä tilattuja kiinapunia! Ne maksaa about punnan kappale ja ne on siis liquid to matte, eli levitetään kuin huulikiiltoa mut kuivuu sitten mataksi huulille. Näitä huulipunia on hyvillä merkeillä paljon ja suosittelen tottakai käyttämään aitoja versioita, otan itse tietoisen riskin käyttäessäni halpiskamaa ulkomailta enkä voi olla 100% mitä ne sisältää, pihi kun olen... Siksi en oo blogissa maininnut huulimeikistä paljoa :) tarkoituksena olis pikkuhiljaa kartuttaa ihan oikeita liquid to matte-punia kokoelmaan :)

      Poista
  2. Mistä toi kettupaita on? Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mekko Forever21:lta! :) tilasin ihan vähän aikaa sitten, eli varmasti löytyy vielä :)

      Poista
  3. Aaa oon kans niin Pokemon-koukussa. Paras juttu parisuhteellemme hetkeen (tai sitten huonoin jos toisella menee överihyvin) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon jää niin pahasti koukkuun heti!:'D

      Poista
  4. MÄ HALUAN TON POKEMON GO -PELIN sydänsilmäemoji.

    VastaaPoista