Vähän erilainen cityjuhannus

26.6.2016

Mä olen aina juhannuksen aikaan vapaaehtoisena töissä, koska en oo koskaan oikein juhlinut sitä sen erikoisemmin. En ole mökkeilyn ystävä eikä meillä lapsuudenkodissakaan ollut mitään varsinaisia ns. juhannusperinteitä, vaikka toki sitä ollaan vietetty, mutta nyt aikuisiällä en pidä juhannusta niin tärkeänä. Siksi ilmottaudun duunissa aina vapaaehtoiseksi, jotta juhannuksesta enemmän välittävät pääsevät sitä juhlistamaan - mutta tänä vuonna ei ollutkaan duunia juhannukselle, eli jotain piti keksiä!

P6250007
P6250036

Ja me keksittiin! Idea lähti duunikaverilta - mennään pelaamaan paintballia. En ollut koskaan ennen kokeillut sitä, joten olin tottakai innoissani heti messissä, ja päiväksi päätettiin juhannuslauantai, jotta osallistumaan haluavilla olisi pienemmällä todennäköisyydellä duuniesteitä. Loppujen lopuksi meitä oli minä, Nico, muutama mun työkaveri ja kourallinen yhden kyseisen työkaverin toisen työpaikan työkavereita. Paikkana toimi Armageddon Paintball ja heidän ulkoareenansa Vanhalla Hämeekyläntiellä Espoon puolella. Kaikkien ollessa paikalla jakauduttiin kahteen joukkueeseen ja puettiin vermeet päälle - toiselle joukkueelle maastokuviota ruskeana, meidän joukkueelle vihreänä.

P6250012
P6250018
P6250014
P6250020

Pelattiin vajaa kaksi tuntia ja oli kyllä ihan mielettömän hauskaa. Välillä tehtävänä oli vain tappaa toinen tiimi, välillä hakea keskeltä kenttää lippu ja viedä se omaan leiriin, välillä toinen joukkue piiloutui ja yritti yllättää toisen joukkueen, jonka tehtävänä oli päästä kentän toiselle puolelle. Itse pelialue oli ihan valtava, musta tuntui että pelkästään meidän kenttä oli jo tosi iso, mutta sekin oli vain yksi osa koko mahdollista pelialuetta. Pelaamisessa tuli tajuton hiki, meikit aika lailla suli pois naamasta ja metsässä juoksentelu, suojaan hyppiminen, värikuulien väistely, kyykkiminen ja ryömiminen hengästytti itse kutakin.

Sain ristiriitaista infoa ennen peliä siitä, sattuuko värikuulat - joidenkin mukaan vähän ehkä nipistää, joidenkin mukaan sattuu "aivan saatanasti" - ja itse allekirjoitan jälkimmäisen teorian. Kyllä se sattui, mutta ei kovin pitkään. Kunnes aamulla bongaili mustelmia ympäri kroppaa, jotka todellakin on kosketusarkoja! Alla kuvamateriaalia...

P6250020aaa
P6250020bbbbbbbb
P6260051

Paintball oli siis kuitenkin todella hauskaa ja haluan ehdottomasti mennä joskus uudestaankin, vaikka ensi kerralla pitääkin yrittää panostaa siihen, ettei ottaisi niin paljon osumaa... Sain pari kaatoa, jäin henkiin parilla rundilla, mutta sain kyllä kuulista sisäreiteen, käsivarteen, selkään ja kypärään ihan tarpeeksi niidenkin edestä. Pelin jälkeen grillattiin alueella olevalla grillillä ja hengailtiin vielä muutama tunti siinä, hyttysten armoilla, mutta kotiin tultiin jo kiltisti ajoissa.

Kesähellekin helli meitä vähän spessumman juhannusaktiviteetin kunniaksi!

2 kommenttia :

  1. Näyttää hauskalta ja ei niitä kipuja varmaan paljon mieti jos on kova voitontahto päällä. T. En ole kovinkaan kilpailuhenkinen................. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei siinä metsässä rämpiessä niin paljoa ajatellut itse kipua, mutta kyl nyt on tosi arkana mustelmat ja ne vaan kasvaa isommaksi!:'D

      Poista