Kehoni on minun

30.6.2016

Minun kehoni on minun.

Itsestäänselvää, eikö? Tottakai se on minun, sehän olen minä. Minä kehityin äitini kohdussa, synnyin, kasvoin ja kehityin omana itsenäni. Opin ryömimään, kääntymään, konttamaan ja kävelemään. Opin hallitsemaan kehoani, juoksemaan, hyppäämään, käymään itse potalla. Kasvoin pituutta, tulin murrosikään, lantioni leveni, rintani kasvoivat.

Kaikki normaaleja asioita, itsestäänselviä suurimmalle osalle meistä.

Kasvoin myöskin leveyttä. Ja olen kasvanut, pienentynyt, kasvanut taas, koko elämäni ajan. Se on asia, josta olen monesti puhunut blogissa avoimesti - hei, olen Sofia ja olen ylipainoinen. Hei, olen Sofia ja toiveenani on päästä normaalipainoon terveyssyistä. Hei, olen Sofia, olen vihannut itseäni ja kehoani käytännössä koko esiteini- ja teini-ikäni, mutta aikuisiällä olen löytänyt rakkauden itseeni. Ja se, että rakastaa itseään, on ihan mieletön tunne jonka toivoisin kaikkien voivan kokea.

Rakastan vartaloani, koska se antoi minulle lapseni. Tulin raskaaksi, kasvatin lastani sisälläni niinkuin äitini kasvatti minua, synnyttäessäni toin maailmaan toisen elävän ihmisen. Rakastin kehoani, vaikka imetys ei onnistunut haluamallani tavalla. Vaikka sain myöhemmin keskenmenon. Rakastan kehoani koska ymmärrän, ettei se ole täydellinen - siinä on virheitä ja se tekee virheitä. Se kuitenkin myös tekee uskomattomia asioita, lähtien jo ihan siitä, että se pitää minut hengissä.

Syyt laihdutuksen haluamiseen olivat teini-iän raivokkaan itseinhon aikana lähinnä ulkonäkökeskeisiä toiveita olla Juuri Oikealla Tavalla Kaunis. Uskoin täysin jokaisella solullani, että on olemassa tietynlainen universaali kauneuden muotti, johon kaikkien piti kuulua, jos halusi oikeasti olla hyvä ihminen. En lukenut siihen mitään tiettyä tyyliä, hiusmallia tai meikkaustapaa, vaan nimenomaan kehoon liittyvät asiat. Pidin itseäni huonompana ihmisenä kuin laihat ystäväni. Huonompana ihmisenä. On aivan helvetin hirveää, että nuori tyttö pitää itseään ala-arvoisena, huonona, paskana ihmisenä, koska on isompi kuin vierellä oleva toinen nuori tyttö. On aivan helvetin hirveää, että elämme maailmassa, jossa tämä on ihan normaalia.

fuckyeahflabbyarms

Nykyään asenteeni on muuttunut, vaikka edelleen on välillä vaikeaa - mutta vaikeaa minulla on vain muiden ihmisten vuoksi. Kun katson peiliin, en näe rumuutta. Jos peilistä katsoo takaisin aamuinen minä, meikittömänä, hiukset takussa, ilman rintsikoita, yllä vain toppi ja pikkarit jotka päästää kaikenlaiset makkarat ja löllöt valloilleen, näen homssuisen version minusta, joka on kuitenkin ihan yhtä ihana, tärkeä ja kaunis kuin laittautunut ja pukeutunut minä. Minä en missään nimessä ole ruma, enkä missään nimessä ole huono, ala-arvoinen, laiska tai saamaton kokoni vuoksi. Silti joskus on vaikeaa olla lyhythihaisessa paidassa ulkona. Silti kun tapaa puolitutun, jonka on nähnyt viimeksi hoikemassa kunnossa, ilkeä pieni häpeä tuntuu vatsanpohjassa - miettiiköhän toi nyt, että mä oon turvonnut viime näkemästä.

Mutta tiedättekö mitä? Haistakaa vittu.

Minun kehoni on minun, ja sillä tarkoitan sitä, että kenelläkään muulla kuin minulla ei ole oikeutta kommentoida sitä. Minun kokoni ei kuulu kenellekään muulle. Minun laihdutusprojektini eteneminen tai etenemättömyys ei kuulu kenellekään muulle. Millä oikeudella kukaan muu ihminen tuijottaa vatsamakkaraani kulmat kurtussa, millä oikeudella kukaan tuijottaa allejani, millä logiikalla kukaan muu ihminen kokee oikeudekseen aiheuttaa minussa negatiivisia tunteita omaa kehoani kohtaan?

Se, laihdunko ikinä normaalikokoiseksi, on yksin minun asiani. Tiedostan itse oikein mainosti, että olen puhunut blogissakin kroppaprojektista jo pari vuotta, mutta muutos on jäänyt noin kymmeneen tippuneeseen kiloon. Mutta hei, minä olen taistellut kehoni kanssa 12-vuotiaasta asti. Huonoina päivinä en usko koskaan lopettavani tätä sotaa - mutta se on minun sotani, ja minä sodin sitä niinkuin haluan. Ymmärrän, että joskus esimerkiksi läheiset voivat huolestua jonkun heille rakkaan ihmisen terveydentilasta, mutta se ei anna kenellekään oikeutta kommentoida ilkeästi tai aiheuttaa paskaa fiilistä yhtään millään tavalla. Kaiken keskellä jokaisen keho on heidän omansa, eikä sen koko, ulkonäkö, makkarat, selluliitit, roikkumiset, timmiydet, kiinteytykset, lihakset, iho tai mikään muukaan fyysinen aspekti kuulu millään muotoa kenellekään muulle.

Tämän postauksen kirvoitti keski-ikäinen mies, jonka suuri vatsa pilkotti t-paidan ja sepaluksen välistä roikkuen. Minulle tämä näky ei aiheuttanut mitään tunteita, koska olen kunnollinen ihminen. Minun lyhythihainen paitani taas vei miehen tuijotuksen käsivarsiini, kasvoille pikaisen ällöttyneen irvistyksen ja sitten hätäisen vilkaisun kasvoihini tajutessaan minun huomanneen. Kyllä, minä näin, että sinua ällötti ihminen, joka kehtaa kulkea lyhythihaisessa paidassa, vaikka hänen käsivartensa eivät ole timmit. Ja ensi kertaa ikinä minä en hävennyt ja äkkiä kaivanut ylleni mukana ollutta takkia. Minä nostin leukaani ylemmäs ja kävelin eteenpäin ylpeänä. Fuck yeah, this is my arm fat. Eat your heart out honey.

Olen väsynyt kokemaan huonoja fiiliksiä itseäni kohtaan muiden takia. Jos minä itse peiliin katsoessani näen toki keskeneräisen työn, mutta sellaisena kuitenkin arvokkaan, rakkaan, kauniin ja tärkeän, kuka kukaan muu on viemään siltä tunteelta pohjaa? Ei, ylipainoa ei pidä hehkuttaa, real women have curves-tyylinen skinny shaming on ihan yhtä kamalaa kuin läskien haukkuminen, terveellisiä elämäntapoja ja terveellisiä kehoja tulisi ylistää ja suosia ja siihen pitäisi pyrkiä. Mutta se, miten, millä tahdilla ja milloin minä siihen pyrin, on minun asiani. Minä en ole vain minun kehoni, eikä mitään osaa ihmisarvostani mitata vartaloni perusteella.

Minun kehoni on minun, jokaisella mahdollisella tavalla.

28 kommenttia :

  1. Tämä teksti. Minun sanat tässä! Olet mahtava!

    VastaaPoista
  2. Huh. Aggressiivinen postaus :) Mutta ei yhtään sen vähempää totta.

    VastaaPoista
  3. Oot niin upee oon kateellinen sun hyväst itsetunnosta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos, mut älä oo kateellinen! Se vaati aikaa, aikuistumista ja itsetutkiskelua mut hyvä itsetunto on kaikille kyllä mahdollinen <3

      Poista
  4. Kiitos! Tästä tuli niin hyvä fiilis juuri omissa tuskissani mietin etten kelpaa koskaan kenellekään tällaisena, mutta sun teksti sai sellaisen itsetunto puuskan aikaan ettei ehkä koskaan ole ollut näin hyvä fiilis mennä nukkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletöntä! Upeeta kuulla, että tää vaikutti suhun, kiitos kun jaksoit kommentoida! Ja muista että jos et "kelpaa" jollekulle sä voit itsekin PALJON paremmin ilman sellaista ihmistä. Joku päivä löytyy sellainen ihminen jolle sä et vain kelpaa, vaan joka onnensa kukkuloilla saadessaan sinut :)

      Poista
  5. Erittäin hyvä teksti. Oon itse kärsinyt lähes koko ikäni ristiriitaisista tuntemuksista oman painoni ja ulkonäköni suhteen, ja kuullut siitä myös muilta ihmisiltä niin pitkään kuin muistan. Vasta nyt päälle parikymppisenä alan pikkuhiljaa rakastaa itseäni juuri tällaisena, ja löytää ympärilleni myöskin ihmisiä jotka arvostavat mua juuri näin. Oot muuten todella kaunis :)

    lily.fi/blogit/ps-never-stop-smiling

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kehusta! <3

      En ymmärrä miten jotkut kehtaa kuittailla toisille jatkuvasti niiden ulkonäöstä. Uskomattoman törkeetä olla piikittelemässä! Ja usein vaikka tarkoitus olis hyvä, eli just vaikka läheisten huoli, ulosanti on kuitenkin sellanen että tulee vaan paska fiilis ja itsetunto tippuu pohjamutiin. Siitä onkin tosi hyvä yrittää pitää itsestään huolta...

      Poista
  6. Juuri eilen pohdin ääneen miehelleni, pitäisikö ottaa silarit sitten kun tämä toinen lapsi on syntynyt ja sen on imettänyt. Kelpaisinko sitten itselleni? Tuskin. Minuakin töllistellään kadulla tyylii "onks toi raskaana vai vaan läski?" Ja sen jälkeen huomattavaa kuiskuttelua. Ylipainoa on ainakin 30kg. Kiitos tekstistä. Oot upea, voi kun itsekin joskus voisin ajatella noin itsestäni. Pysy vahvana ja yhtä kauniina kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua itkettää kun jätätte niin ihania kommentteja - kiitos <3

      Ehdottomasti mun mielestä saa muokata itseään jos ITSE haluaa ja kokee sen parantavan omaa itsetuntoa. En kiellä, ettenkö olisi itsevarmempi normaalikokoisena - ehkä niitä huonoja päiviä suhteessa itseeni olisi silloin vähemmän? Mutta tärkeintä mun mielestä onkin tiedostaa milloin haluaa parantaa itseään itsensä vuoksi, haastaakseen itsensä ja ollakseen itse ylpeä itsestään, ja milloin taas yrittää miellyttää muita.

      Poista
  7. Mulla on toisinaan samoja fiiliksiä - mutta päinvastoin. Olen luiseva rimpula, nainen "teinipojan kropassa". Lantio on kapoinen, vaikka onhan minunkin kropastani ulos tullut lapsi. Imetys vei ne vähäisetkin rinnat, ilman rintsikoita näytän täysin rinnattomalta. Ja peppu, se kuuma puheenaihe - mullahan se on pieni, lättänä ja ei-imarteleva.

    Keväällä kauhistelin, kun takit lyheni (paljastaa pepun) ja pian vähenisi vaatteetkin. Mitä hittoa, en mä voi mennä topissa tai t-paidassa, mun kädet on kuin luurangolla! En mä voi pitää lyhyitä paitoja ja farkkuja, kun ei mulla oo peppua ja näytän typerältä takaa päin. Vaatekaupassa "hei sori, oisko teillä 24- tai 25-tuumasia farkkuja, mut et pituutta ois vähintään 32-34?". Mä olen tällainen rimpula, pitkäjalkainen, kuin lukki tai hevosvarsa.

    Mut sitten mä rupesin miettimään. Ketä v*ttua varten mä stressaan!? Mitä sitten, jos oon laiha? Kattokoot muualle jos häiritsee! Mitä sitten, jos mulla ei oo fitnesspeppua? Eihän mun kroppa muutenkaan oo kenenkään muun, miks mun pepun pitäis tyydyttää tuikituntemattomia? Entä sitten, vaikka mulla on niin pienet tissit, että jopa mun kaksvuotias lapsi sanoo "äitillä ei oo tissiä" (:DDD), so what? Niillä hyttysenpuremilla mä kuitenkin imetin mun lasta 11 kuukautta - koostaan huolimatta ne teki sen, mihin ne on luotu (tällä en vähättele jos ei imetä, vaan tarkoitan että ei mulla tarvi olla mitään megarintoja kun pienetkin riittää).

    Meitä on monenmallista ja vaan harva osuu JUST SIIHEN MUOTTIIN, mitä markkinoidaan "oikeana". Paskat, ei oo mitään oikeeta. Mä meen usein peilin eteen mun tytön kanssa, tyttö kattoo meitä ja totee "me ollaan niin kauniita". Damn right girl, me ollaan kauniita. Ihan jokainen meistä. Läskillä tai ilman, hiuksilla tai ilman, lihaksilla tai ilman. Se kauneus lähtee itsestä ja rakkaudesta itseensä.

    Kiitos postauksesta! Se herätti (selkeästi :D) ajatuksia 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, NIMENOMAAN näin! Ulkonäköneskeisyys yhteiskunnassa aiheuttaa paineita ihan kaiken kokoisille ja näköisille ihmisille. Mullakin on ystäviä joilla on se ns. tavoiteltava kroppa, mut heilläkin on monia osia ulkonäössään mistä stressaavat. Ja just toi - kenen vuoksi me oikein stressataan? Jonkun naapurin Teron? Tuntemattomien ihmisten? Sehän on typerää!

      Mahtava tyttö, kunpa lapset pitäisi ikuisesti kiinni tosta rakkaudesta itseensä <3

      Poista
  8. Mä oon vasta ihan vähän aikaa sitten (oon 26-vuotias) tajunnut etten edes halua olla laiha. Normaalipainoinen kyllä, mutta rakastan sitä että mulla on iso pylly ja rinnat ja jopa paksuista reisistäni tykkään. Ajatus laihduttamisesta on tähän asti jopa ahdistanut, koska en halua olla laiha. Ehkä tää viime vuosien aikana alkanut fitness-buumi on jotenkin alitajuisesti luonut paineita sille että muka pitäis olla tosi timmi ja laiha ja pelkkää lihasta.

    Mutta tosiaan tajusin sen että normaalipainoisenakin mulla voi olla muotoja. Kapean vyötärön haluaisin, ja semmosen mahan joka ei roiku :D mutta se vasta ois kauheeta jos mulla olis peppu kokoa 32. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan samaa mieltä kyllä et mä rakastan sitä et mulla on isot reidet, tissit ja peppu! Toivon etten laihdu niistä liikaa, tai et vaikka oisin joskus normaalipainoinen niin jäis semmoset mehukkaat jiggly-reidet jne!:'D

      Poista
  9. Hieno teksti. Tuli itsellenikin parempi fiilis 😊 vau. Kiitos

    VastaaPoista
  10. Loistava teksti täynnä hyviä pointteja. Voimasanat väleissä tekivät hyvin kirjoitetusta tekstistä vähän "epä-ammattimaisen". Voi olla, että häiritsi vain minua. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan harrastus bloggaaminen minulle on, eli ei "ammattilaiselta" ole tarkoituskaan kuulostaa :) kirjoittaessa blogiin kirjoitan usein samaan tyyliin kuin puhun, eli painotan voimasanoilla. Kiitos kehuista:)

      Poista
  11. Upea teksti! Agressiivinen, mutta upea. <3

    VastaaPoista
  12. Mahtava teksti! Niin totta joka sana! Kenelläkään toisella ei ole oikeutta kommentoida tai inhota toisen kehoa. Ihanaa että rakastat kehoasi, itse en vielä rakasta kehoani mutta tällaisista teksteistä on apua oman kehon hyväksymisen opettelussa.

    Itse olen painoindeksin mukaan juuri ja juuri normaalipainoinen mutta tunnen olevani liian lihava. En ole ollenkaan sinut kehoni kanssa mikä on todella surullista koska kellään ei pitäisi olla syytä inhota omaa kehoaan. Toivon että jonain päivänä opin rakastamaan kehoani sellaisena kuin se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on työmaa, mutta ihan mahdollista! On tosi vaikea neuvoa muita konkreettisesti kun kaikkien mieli toimii ihan omalla lailla, mutta ite yritin aluksi vaan miettiä mistä ne negatiiviset tunteet johtuu. Vaikuttaako median päähän pakottama kuva kauneudesta? Vaikuttaako se käsitys, että naisen ulkonäkö olisi tässä kauneinta? Vääristääkö mieleni oman peilikuvani - miten minulle tärkeät ihmiset näkevät minut? Tsemppiä <3

      Poista