Netflix-tärpit vol 3

19.3.2016

Hupsis, edellisestä varsinaisesta tärppipostauksesta on hirveästi aikaa! Netflix näkyy mun blogissa ja muualla somessa aika ajoin, koska olen ollut sen ylpeä suurkuluttaja jo vuosia. Ja kuten täällä ennenkin mainittua, jonkin aikaa olen kuulunut myös Netflixin bloggaajaporukkaan - haluan aina mainita tästä näitä Netflix-teemaisia postauksia tehdessäni, koska tiedän, miten tärkeää bloggaajan rehellisyys yhteistöistä lukijoilleen on. En kuitenkaan hyödy tästä postauksesta erikseen mitään, vaan haluan jakaa teille mun mielestä tsekattavan arvoisia sarjoja palvelun valikoimasta!

Oon jakanut täällä mm. dokumenttivinkkejä sun muita, mutta näitä sarjavinkkipostauksia on ollut aiemmin kaksi - tässä ja tässä. Välttelen ns. itsestäänselvyyksien jakoa, eli pitkään jatkuneita mun mielestä jo kaikkien tuntemia sarjoja, kuten Pako, How I Met Your Mother, Modern Family ja vastaavat, ja välttelen myös sarjoja, joista olen postauksia jo tehnyt.

tarp1

How To Get Away With Murder oli mun tiedossa pitkään, mutten koskaan vaan alkanut seuraamaan sitä. Siinä näyttelee Matt McGorry, joka lukeutuu mun ultimaalisiin lemppari-ihmisiini, mutta varsinaisen katsomismotivaation sain sarjaa kehuvalta ystävältäni. Sarja kertoo Annalise Keatingistä, puolustusasianajajasta ja professorista, joka opettaa lakia paikallisessa yliopistossa asianajajatyönsä lisäksi. Keating palkkaa uusista oppilaistaan viisi parasta tiimiinsä ja heidän avullaan selvittää asiakkaidensa tapauksia ja alkaa myös tutkia paikallisen opiskelijatytön murhaa.

Sarja on todella koukuttava ja jokaisessa jaksossa leuka loksahtelee vähän väliä auki. Paljon kehuja se on saanut, ja ylistän asiaa myös itse, päähahmostaan - on edelleen melko harvinaista nähdä pääosissa ja sarjojen/leffojen kantavina voimina naishahmoja, jotka ovat emotionally complex, vahvoja, monimuotoisia, aitoja ja tässä tapauksessa myös tummaihoisia.

tarp2

Salem kertoo, kuten nimestä saattaa arvata, noidista. Mary Sibley on puritaanien johtohahmoja avioliittonsa kautta ja valaa hysteriaa ihmisiin noitavainojen jyllätessä viedäkseen huomion pois itsestään - Sibley on nimittäin itse noita, joka on aloittanut valmistelut omaa Suurta Riittiään varten. Sibley joutuu kuitenkin taistelemaan omien tunteidensa kanssa, kun tämän kauan sitten kuolleeksi luultu vanha rakastaja palaakin Salemiin.

Salem on mulle vähän ristiriitainen sarja. Sinänsä tykkään siitä ja se on mun mielestä kiehtova, mutta toisaalta tiedostan, ettei se ole mikään mestariteos - mutta tylsäähän se olisi, jos ei suostuisi katsomaan mitään vain esimerkiksi viihdearvon vuoksi. Salem on kuitenkin todella mielenkiintoinen, koska mua on aina kiinnostanut noituus todella paljon, ja Salemin noitavainot ovat täyttä totta ja oikea tapahtumavyyhti, josta sarja on ottanut inspiraatiota. Kiintymystä aiheutti myös se, että sarjan tunnusmusiikkina toimii Marilyn Mansonin biisi...

tarp3

The 100 on postapokalyptinen sarja, joka sijoittuu aikaan sata vuotta maapallon pilanneen ydinsodan jälkeen. Eloonjääneet asuvat avaruudessa suuressa aluksessa, jota kutsutaan Arkiksi. Koska avaruudessa asuessa resurssit ovat vähemmällä, rangaistus rikoksesta täysi-ikäisille on julmasti heittäminen avaruuteen ulos aluksesta ilman avaruuspukua. Alaikäiset rikolliset säilytetään aluksen vankilassa. Kun aluksen elämää ylläpitävä teknologia alkaa menemään epäkuntoon, sata teinivankia lähetetään takaisin maapallolle selvittämään sen mahdollisuuksia olla taas asutettu. Teinit saapuvat maahan ja kohtaavat ongelmia mm. toimivan yhteiskunnan luomisessa ja astetta diipimpiä eloonjääneitä planeetan pinnalta.

The 100 on myös sellainen sarja, jonka tiedostaa vähän tönköksi aika ajoin, mutta joka on silti omalla tavallaan katsomisen arvoinen. Postapokalyptiset jutut ovat myös kiehtovia, etenkin liittyessään avaruuteen, eli mielenkiintoinen tarina ja asetelma takaavat sen, että sarjaa jaksaa todellakin katsoa, vaikka siihen onkin jenkkiläisittäin sotkettu semiturhia rakkaustarinoita.

tarp4

The Characters on mielettömän siisti idea - Netflix kokosi kahdeksan melko aloittelevaa koomikkoa, joista jokainen kirjoitti ja näytteli puolen tunnin pituisen jakson. Tehtävänä oli tehdä puolituntisesta sketsi, mahdollisimman roisia ja hauskaa komediaa, jossa on monia eri hahmoja ja tarinoita. Koomikot ovat, jaksojärjestyksessä, Lauren Lapkus, John Early, Henry Zebrowski, Kate Berlant, Natasha Rothwell, Paul W. Downs, Tim Robinson ja Dr Brown.

Tätä kirjoittaessa olen vasta katsonut ekat kolme jaksoa, mutta oon nauranut ääneen jokaisessa. Jokainen koomikko tuo omaa persoonaa esille sketseillään ja läpät vaihtelevat esimerkiksi jeesuksen viereen ristiinnaulitusta rasittavasta nillittäjästä riehuvaan crack-narkkariin. Pääsyy miksi alunperinkään tästä kiinnostuin oli ensimmäisen jakson Lauren Lapkus, joka siis näytteli OITNB:issä!

6 kommenttia :

  1. Näistä toi ensimmäinen kolahti ja oonkin muutamaan kertaan meinannut sen aloittaa. Ehkä alotankin sen kun saan hawaii 5-0:n katsottua loppuun :) the 100 vaikuttaa toisaalta mielenkiintoiselta, mut toisaalta siltä et aloittaisin sen katsomisen vaan jos ei olis sillä hetkellä mitään muuta katsottavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyl ehdottomasti ekaa, oon ihan koukussa! :) The 100 oli ehkä joo mullekin vähän sellanen, mut se on oikeesti ihan viihdyttävä :)

      Poista
  2. Höh oisin toivonu enemmän näitä :D Mutta ainakin tuo eka menee listalle odottamaan ja ehkäpä myös the 100.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hö, katotaa jos seuraavaan saisin enemmän! Laitan yleensä ns fiilispohjalta sellasia mitä oon viime aikoina katsonut :)

      Poista
  3. Eka kuulostaa mielenkiintoiselta! Kiva kun teet näitä, netflix on niin täynnä kaikkea ettei oikeen aina osaa valota mitä katsois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla että on hyödyks!:) Netflixin valikoima on joo niin iso, että sielt voi olla hankala napsia ne mieleiset!

      Poista