"Kohta ei ole sukupuolia ollenkaan ja mennään naimisiin koirien kanssa ja pedofiilit valtaa maailman"

27.2.2016

Sukupuolineutraalius herättää ihmisissä monenlaisia reaktiota - joissakin hyväksyvää nyökyttelyä, joissakin niskavillojen törröttämistä ja vihaa. Terminä se ehkä onkin hankala, koska tuntuu jokaiselle tarkoittavan vähän eri asiaa, mutta keskustelu näistä asioista on aina tärkeää ja tervetullutta.

Minulle ajatus sukupuolineutraaliudesta ei ole se, joka joillekin on kauhukuva - että kohta kaikki ovat androgyynistä massaa, kaikkien nimi on Syyslehti tai Tammenterho ja lapsi ei itsekään tiedä fyysistä sukupuoltaan. Että olisi väärin olla naisellinen tai miehekäs.

Ei se niin mene. Yksi feminismin perusajatuksista on valinnanvapaus molemmille sukupuolille - ja siihen valinnanvapauteen kuuluu juuri niin stereotyyppinen kuin normista poikkeava tapa olla oma itsensä, kuin itse tuntee hyväksi. Ja jos lähdetään miettimään valinnanvapautta, pitää puhua myös sosiaalisesta paineesta ja yhteiskunnan ja/tai ympäröivien ihmisten odotuksista ja oletuksista. (Turha kommentoida "ai jos saa olla just mitä haluu nii voix raiskarit ja murhaajatki sit olla lol jos kerta valinnanvapaus xd ebin" koska pliis.)

Sukupuolineutraalius tarkoittaa minulle sitä, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet valita. Mutta tätä vapautta ei ole, jos olettamuksia tehdään sukupuolen perusteella - jos kasvatamme lapsemme niillä eltaantuneilla sukupuolirooleilla, joiden mukaan pojat leikkii astronauttia tai supersankaria tai presidenttiä ja tytöt leikkii siivoamista tai hädässä olevaa prinsessaa. Odotukset ja oletukset iskostetaan niin syvälle meidän päähämme jo vauvaiästä lähtien, että niistä voi olla hankalaa irroittautua ja oikeasti tehdä valintoja täysin omien mieltymysten pohjalta, ottamatta lainkaan huomioon "mitähän muut ajattelee" - olen esimerkiksi keskustellut useammankin miehen kanssa, joka kävi armeijan vain koska "kaikki ois dissannu jos oisin käyny sivarin", vaikka heitä ei intti kiinnostanut pätkääkään.

Suomessa ollaan jo todella tasa-arvoisia, mutta sosiaalinen puoli ei mielestäni ole edelleenkään läheskään sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Edelleen vanhemmat miettivät, onko ok ostaa pojalle pinkki My Little Pony-paita. Edelleenkin poikia kannustetaan poikien leikkeihin ja tyttöjä tyttöjen leikkeihin. Erotellaan värit, kiinnostuksenkohteet, leikit, aivan kaikki, genitaalialueen pohjalta. Ja kyllä, nimenomaan genitaalialueen, koska sukupuoli ei ihan oikeasti kerro mitään siitä, mistä lapsesi tulee kiinnostumaan. Vaikka juuri sinun oma poikasi olisi tykännyt autoista jo pienenä tai tyttösi tykännyt vain pinkeistä poneista, se ei todellakaan ole mikään "noni, koska näin tää nyt kaikilla vaan menee"-keissi.



En väitä, etteikö sukupuolten välillä olisi eroja. Mutta väitän, että erot eivät ole läheskään niin suuria kuin mitä niistä tehdään - ja väitän myös, että niihin vanhentuneisiin eroihin nojaamalla me viemme yksilöiltä mahdollisuuden olla juuri sellaisia, kuin haluavat olla. Jos se poika haluaa leikkiä vain autoilla ja pelata jalkapalloa, se tekee sitä kyllä, vaikka vaihtoehtona olisikin tarjottu Barbieta ja balettia.

Esimerkiksi jos poikalapsi tönäisee tyttölasta, eikä joudu pyytämään anteeksi koska "pojat nyt on poikia ja leikkii rajummin", siinä opetetaan molemmalle lapselle, että pojan on ihan hyväksyttävää olla raju ja väkivaltainen tyttöjä kohtaan, eikä sitä tarvitse pahoitella. Jos poika kaatuu ja tälle sanotaan, ettei pojat itke kun sattuu, poika oppii sulkemaan ison osan itseään sisäänsä koko elämänsä ajaksi. Jos tytölle sanotaan, että tämän pitää istua hiljaa kuin hieno nainen, tälle opetetaan, että hänen sukupuolensa kuuluu olla kuuliainen palvelija. Se voi tuntua itselle vain hassulta lausahdukselta, mutta lapset kasvavat uskoen vanhempiaan ja heille tärkeitä aikuisia. Vitsitkin vaikuttavat lapsen käsitykseen omasta identiteetistä.

Ja mielestäni nämä ei ole pikkujuttuja. Koko suurempi ajatus siitä, että olettamukset ja stereotypiat poistuisivat kokonaan lapsia kasvattaessa, koostuu toki pienistä askeleista - esimerkiksi siitä, että lopetetaan sukupuolijaottelu mm. väreissä, leluissa, harrastuksissa ja uravalintoihin rohkaisemisessa. Ne voi tuntua ihan naurettavilta jutuilta, joilla ei ole väliä, mutta ne ovat tärkeä osa tärkeää kokonaisuutta. Nuorelle pojalle voi olla oikeasti todella paha paikka mennä hakemaan mieluista lelua lelukaupan pinkillä ja glitterillä koristellulta tyttöjen hyllyltä, koska se voi tarkoittaa armotonta kiusaamista ikätovereilta.

Minä ainakin haluan, että lapseni kasvaa niin, että voi ihan oikeasti olla juuri sellainen kuin haluaa pelkäämättä muiden arvosteluja, reaktioita tai tuomioita - eikä vain siksi, että osaisi olla välittämättä niistä vaan siksi, ettei niitä enää tulisi niinkin urpoista asioista kuin omasta tavasta olla nainen tai olla mies.

6 kommenttia :

  1. Just näin! (Hitusen sivusin aihetta tässä tekstissäni http://kuvastimeni.blogspot.fi/2016/02/mina-olen-tytto-ole-sina-se-poika.html Ihmiset, erityisesti lapset on mielestäni nähtävä yksilöinä, eikä vaan sukupuoligenrejen jäseninä).

    VastaaPoista
  2. Asiallinen kirjotus. Sellanen lisäpointti, että lapset ite rakentaa tosi vahvasti sitä poika/tyttö-stereotypiaa, tutkimusten mukaan esim. päiväkotiryhmissä on todettu että se tapahtuu riippumatta aikuisista. Et ilmeisesti kuuluu osana kehitykseen sukupuoli-identiteettiä luodessa, sitä ei pidä tukahduttaakaan. Meillä ei oo ohjattu kauheesti mihinkään suuntaan, ja silti meillä on yks prinsessa, joka ei käytä lainkaan housuja, ja poika joka leikkii ainoastaan "poikien leluilla", ja tosi tarkkoja ollaan jokaisen smurffin sukupuolesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikin on muuten jännä et onko siinä kuitenkin vanhemmilta ollut jotain esimerkkiä, koska mulla on aina ollut jo tosi pienenä tosi paljon kavereita molemmista sukupuolista ja olin pienenä tosi poikamainen! Mut nää on näitä, aina on joku oma esimerkki kaikkeen :D

      Poista