KAUHUSARJA: Sarjamurhaajanaiset

11.2.2016

Kauhusarja jatkuu vihdoin! Sivupalkissa olevasta tunnistelistasta voi selata "kauhusarja"-tägin alta kaikenlaista blogissa olevaa kauhuun liittyvää, mutta tässä varsinaisessa kauhusarjassa olen ikäänkuin analysoinut jotain genreen liittyvää osaa. Aiemmat osat ovat vampyyrit, Scream Queens, freakshow, scifikauhu ja sarjamurhaajat, ja vaikka viimeksi mainitun tosiaan olen jo käsitellyt, mielestäni naispuoliset sarjamurhaajat ovat todella mielenkiintoinen ilmiö - mm. siksi, että niitä on huomattavasti vähemmän kuin miespuolisia.

Koska aihe voinee taas järkyttää herkempiä, laitoin postauksen "Lue lisää"-linkin taakse. Jos siis olet blogin etusivulla, klikkaa alta linkkiä - muuten scrollaa vaan alaspäin!




Sarjamurhaaja on henkilö, joka tekee vähintään kolme erillistä henkirikosta, joiden välisenä aikana hänen tarpeensa surmata kasvaa ja johtaa vietinomaisesti murhan uusimiseen.

Suurin osa maailman historian tunnetuista sarjamurhaajista on miehiä - ja tätä ilmiötä on tutkittu ja yritetty löytää sille syytä. Mielestäni selitys "miehet ovat väkivaltaisempia" on laiska ja vanhanaikainen, mutta täysin varmaa selitystä ilmiölle ei löydy. Mies- ja naissarjamurhaajissa on myös monia eroja. Stereotyyppi sarjamurhaajanaisista on "nuori, keskiluokkainen nainen, naimisissa oleva kristitty keskiverrolla älykkyydellä ja kasvatuksella. Hän työskentelee sairaan- tai lastenhoitajana tai pyhäkouluopettajan - jossain, missä hän työskentelee itseään avuttomampien ihmisten kanssa" (lähde), kun taas miespuolisilla kollegoilla on tapana tappaa tuntemattomia ihmisiä esimerkiksi seksuaalisen mielihyvän perässä.

Sarjamurhaajanaisia on myös vaikeampi kategorisoida kuin miespuolisia versioita, mutta käytösmalleja ja psykologisia profiileja voi tietty soveltaa myös heihin. Jokainen murhaaja on tottakai myös oma yksilönsä, mutta napsin näitä lukuja Wikipediasta selventääkseni enemmän sitä, miksi naispuoliset sarjamurhaajat ovat oma lukunsa.

Heille on tyypillistä, että he tuntevat uhrinsa. Suosituin tappokeino on myrkytys, ja tapa on yleensäkin matalaprofiilisempi ja vähäverisempi kuin miespuolisilla - myrkytyksen lisäksi suosittuja tapoja ovat mm. hukuttaminen, tukehduttaminen ja ampuminen. Kategorioita on useita, mutta suurin osa naispuolisista sarjamurhaajista ovat joko mustia leskiä (tappavat kumppaninsa yleensä perinnön perässä) tai tiimitappajia eli kaksi tai useampi tappajaa toimivat yhdessä. Muita luokitteluita oli mm. kuoleman enkeli (esimerkiksi potilaitaan tappava hoitaja) ja koston vuoksi tappavat. Motiivit naispuolisilla sarjamurhaajilla olivat useimmiten raha, valta ja nautinto.

Ja vaikka sarjamurhaajista suurin osa on ollut miehiä, myös naispuolisia on ollut lukuisia - joten napsin heistäkin mielestäni ne sairammat ja/tai tunnetuimmat lähempään tarkasteluun, kuten tein edellisessä sarjamurhaajapostauksessanikin. Se muuten kannattaa lukaista myös läpi jos aihe kiinnostaa!

femaleserialkillers01

Elizabeth Báthory (oikelata etunimeltään Erzsébet) eli 1500- ja 1600-lukujen vaihteen Unkarissa kreivittärenä. Kaunis kreivitär oli tunnettu turhamaisuudestaan ja julmuudestaan, ja erään legendan mukaan löi kerran palvelijatartaan kasvoihin niin lujaa, että verta roiskui hänen iholleen. Elizabeth uskoi, että hänen ihonsa nuoreni ja kaunistui veren johdosta, ja aloitti kidutusmurhiensa laajan kirjon. Legendojen mukaan Elizabeth kidnappasi, kidutti ja murhasi yli 600 naista, suurin osa nuoria neitsyitä, ja kylpi heidän veressään pitääkseen ihonsa nuorena ja kauniina - ja mm. puri paloja irti heidän kasvoistaan ja näännytti tai jäädytti heitä kuoliaksi. Aatelisarvonsa vuoksi Elizabethia ei voinut tekojen paljastuessa teloittaa, joten hänet muurattiin vangiksi huoneistoon, jossa hän kuoli neljä vuotta myöhemmin.

Suomalaissukuinen, yhdysvaltalainen Aileen Wuornos lienee suurimmalle osalle tuttu nimi, ainakin Charlize Theronin tähdittämästä elokuvasta jos ei muuten. Aileenin isä, johon hän ei onneksi sen kummemmin tutustunut, oli psykopaatti ja pedofiili, joka hirttäytyi vankilassa Aileenin ollessa teini - yhdeksän vuotta sen jälkeen, kun Aileenin äiti hylkäsi kaksi lastaan Oulusta Michiganiin muuttaneiden vanhempiensa huostaan. Aileenin mukaan hänen isovanhempansa pahoinpitelivät ja käyttivät hyväkseen häntä ja veljeään, ja isoäidin kuoleman jälkeen teini-ikäinen Aileen karkasi kotoaan ja eli kadulla selviytyen pikkurikollisuudella ja prostituutiolla. Vuonna 2002 hänet teloitettiin Floridassa myrkkyruiskeella tunnustettuaan seitsemän murhaa. Aileenin kertomuksen mukaan jokainen seitsemästä uhrimiehestä oli yrittänyt raiskata hänet hänen työskennellessään prostituoituna, ja murhien olleen itsepuolustusta. Oikeus ei uskonut itsepuolustukseen, ja Aileen teloitettiin.

femaleserialkillers02

Myra Hindley oli toinen syyllinen 1960-luvulla nykyisen suur-Manchesterin alueella tapahtuneissa "Moorsin murhissa", yhdessä Ian Bradyn kanssa. Myra ja Ian kidnappasivat noin kahden vuoden aikana yhteensä viisi lasta, ikävuosiltaan 10-17, ja hautasivat heidän ruumiinsa Saddleworth Moor-nummialueelle. Viidestä uhrista ainakin neljä he olivat raiskanneet ennen murhaamista, viidennen kohdalla asiasta ei voida olla varmoja, koska hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Kaksikko houkutteli nuoret mukaansa mm. pyytämällä apua etsimään kadonnutta käsinettä tai kantamaan ostoksia autoon. Molemmat saivat elinkautiset tuomiot - Myra yritti lukuisia kertoja päästä ehdonalaiseen, mutta pyynnöt evättiin joka kerta, ja hän kuoli lopulta luonnolisista syistä vankilassa vuonna 2002. Ian taas ei halunnut vapauteen, mutta vaatii oikeutta saada kuolla. Häntä pidetään vankimielisairaalassa, ja koska häntä hoidetaan mielisairauden vuoksi, häntä esimerkiksi pakkosyötettiin tämän yrittessä tappaa itsensä lopettamalla ruokailun. Hän on edelleen elossa.

Belle Gunness oli norjalais-amerikkalainen sarjamurhaaja, joka eli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Yhdysvalloissa. Vuosikymmenien mittaan Belle murhasi vakuutusrahojen perässä kaksi aviomiestään, toisen aviomiehensä lapsen edellisestä liitosta, kaikki kosijansa ja ainakin kaksi omista lapsistaan - vaikka epäilys onkin, että hän tappoi kaikki lapsensa. Uhriluvun katsotaan olevan 25 ja 40 välillä. Bellen kohtalo on jäänyt epäselväksi, sillä vuonna 1908 hän katosi jäljettömiin, eikä häntä tai hänen ruumistaan koskaan löydetty.

femaleserialkillers03

Amelia Dyer eli 1800-luvun englannissa ja hänen uhrilukunsa uskotaan olevan yli 400 - mutta vain kuusi on varmistettu. Kaikista karmivinta Ameliassa on, että hänen uhrinsa olivat kaikki vastasyntyneitä. Sairaanhoitajana toimiva nainen oli ns. "baby farmer", vauvafarmari. Vauvafarmarit tarjoutuivat adoptoimaan epätoivottuja vauvoja maksua vastaan, mutta maksimoidakseen voittonsa, tappoivat vauvat adoption jälkeen. Dyerin sanotaan näännyttäneen vauvat nälkään, huumaamalla joko opiaateilla tai alkoholilla ne, jotka itkivät kovaa. Dyer tuomittiin ensimmäistä kertaa pelkästään heitteillejätöstä, mutta aikanaan sai kuolemantuomion ja hänet hirtettiin.

Delphine LaLaurie on AHS-faneille varmaankin tuttu nimi. 1700- ja 1800-luvun vaihteessa New Orlenaissa elänyt Delphine oli socialite eli yläluokkainen henkilö, jolla oli korkea sosiaalinen asema asuinseudullaan. Kolmannen aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa Delphine rakennutti itselleen kolmikerroksisen valtavan talon, jossa eli perheensä ja orjiensa kanssa. Vuonna 1834 talossa oli tulipalo, jonka johdosta paljastui Delphinen karmivat teot - tulipalon yhteydessä talosta vapautettiin orjia, joita oli kuukausikapalla kidutettu hirvittävin tavoin. Pihalta kaivettiin ylös orjien ruumiita. Delphine perheineen onnistui karkaamaan vihaiselta väkijoukolta, joka oli tulossa tuhoamaan heidät ja heidän kotinsa, ja pääsivät Pariisiin, jossa elivät ainakin Delphinen kuolemaan saakka. Häntä ei siis koskaan tuomittu rikoksistaan.

femaleserialkillers04

Ensiksi haluan mainita, etten ole aivan varma, että kuvassa on Magdalena Solis - sama kuva esiintyy nimittäin kahden eri sarjamurhaajan kuvana monissa eri lähteissä. Magdalena Solis oli kuitenkin lempinimeltään The High Priestess of Blood, ja köyhään perheeseen Meksikossa syntynyt nainen aloitti prosituution nuorella iällä, sutenöörinään oma veljensä. Magdalenaan ja tämän veljeen otti lopulta yhteyttä kaksi veljestä, jotka aivopesivät erään pikkukylän asukkaita ja loivat kultin, jossa he väittivät olevansa inka-jumalien profeettoja ja käyttivät asukkaita seksiorjinaan. Kun asukkaat kyllästyivät odottamaan ihmeitä, veljekset etsivät prostituoitua, joka suostuisi juoneen mukaan - ja esittivät Magdalenan kultin jäsenille uudelleensyntyneenä inkajumalattarena. Magdalena vaipui psykoosiin, otti vallan kultissa ja harjoitti rituaaleja, joissa kultin kapinoivia jäseniä kidutettiin ja murhattiin, heidän verta juotiin ja jopa sydämet leikattiin edelleen elävien uhrien rintakehästä. 1960-luvulla paikallinen kulttiin kuulumaton teinipoika näki vahingossa yhden rituaalin ja kertoi poliisille vampyyreista - kun poika ja tätä kotiin saattanut poliisi katosivat jäljettömiin, asiaa alettiin tutkia ja Magdalena sai 50 vuoden vankilatuomion.

Mary Bell ei ole ihan virallisesti sarjamurhaaja, koska uhreja oli vain kaksi, mutta tavallista kammottavaman hänestä tekee se, että hän oli tekojensa hetkellä vuonna 1968 vain 11-vuotias. Maryn äiti oli prostituoitu, joka sai tyttärensä 17-vuotiaana, eikä tytön biologista isää koskaan varmistettu. Mary on aikuisena kertonut joutuneensa usein väkivallan ja hyväksikäytön kohteeksi äitinsä ja tämän asiakkaiden toimesta. Vuonna 1968 päivää ennen 11-vuotissyntymäpäiväänsä Mary Bell kuristi kuoliaaksi neljävuotiaan pojan. Murha tapahtui hylätyssä talossa. Pari kuukautta myöhemmin Mary lyöttäytyi yhteen ystävänsä Norman kanssa ja he murhasivat kuristamalla kolmevuotiaan pojan, ja lisäksi leikkelivät hänen ruumistaan saksilla murhan jälkeen, mm. kaivertaen M-kirjaimen tämän ihoon. Mary Bell tuomittiin nuorisovankilaan, josta hän vapautui 12 vuotta myöhemmin täyden anonymineetin turvin, ja nykyään hänellä on aikuinen tytär ja lapsenlapsi.

femaleserialkillers05

Leonarda Cianciulli oli italialainen sarjamurhaaja, joka eli 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Häntä kutsuttiin myöhemmin nimellä "Correggion saippuantekijä" rikostensa vuoksi. Vuosina 1939 ja 1940 hän murhasi kolme naista, kaikki lähellä asuvia keski-ikäisiä naisia, jotka tulivat Leonardan luokse tämän ennustajamaineensa vuoksi hakemaan apua. Murhattuaan naiset hän teki heidän ruumistaan ja verestän saippuaa ja keksejä, kuvaillen keittäneensä uhriensa ruumiit saippuamassan kanssa ja kuivattaneen heidän verensä jauhaakseen sen ja lisätäkseen keksitaikinaan, joita sitten tarjoili muille naapuruston rouville. Hän kuoli aivoverenvuotoon vankimielisairaalassa vuonna 1970.

Rosemary West kidutti ja murhasti aviomiehensä Fred Westin kanssa ainakin kymmenen nuorta naista 1970-luvulla. Rosemaryn isä sairasti skitsofreniaa ja hänen kerrotaan käyttäneen tytärtään seksuaalisesti hyväksi aika lailla tämän koko elämän ajan. Rosemaryn mennessä naimisiin Fredin kanssa heidän avioelämänsä oli lievästi sanottuna erikoista -  Rosemary toimi paikoin prostituoituna miehensä katsellessa aktia, ja hänen isänsä kerrotaan käyneen samanhenkisillä visiiteillä Rosemaryn luona. Pariskunta pahoinpiteli, käytti hyväkseen ja murhasi niin omat lapsensa kuin kidnappaamiaan nuoria naapurustosta. Ruumiit löydettiin haudattuna tai piilotettuna heidän tontiltaan. Mary sai elinkautisen tuomion, Fred teki itsemurhan ennen kuin hänet ehdittiin tuomita.



Haluaisin nyt tähän loppuun vielä erikseen vääntää rautalangasta, että olen ihan yhtä järkyttynyt näistä asioista kuin kuka tahansa muukin, enkä pidä näitä millään lailla ihailtavina ihmisinä. Mulla vaan on aina ollut jonkinlainen sairas kiinnostus kaikenlaista sairasta kohtaan, ja etenkin psykopaattien ja sarjamurhaajien psykologinen puoli kiinnostaa mua todella paljon. Edellinen sarjamurhaajapostaukseni oli melko suosittu, joten tämä on ikäänkuin jatko-osa sille. Ei tarvitse siis huolestua mun mielenterveydestäni!

4 kommenttia :

  1. Ihan järkyttäviä kyllä! Mielenkiintoinen postaus, monesta en ollut kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selailin joitain listauksia kun tein tätä, pari oli mullekin uutta!

      Poista
  2. Nää on näitä sarjassamme "järki sanoo älä lue, luen kuitenkin" postauksia :D oon kans ollu aina jollain taval tosi kiinnostunut näiden tapausten psykologisista puolista, ja joskus lueskelin tarinoita. Mut oikeesti,yöööök.. miten jotku voi olla noin sairaita??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se siinä musta just onkin niin kiinnostavaa! MIKÄ ajaa ihmiset olemaan näin pahoja? Ymmärrän että monella on lapsuudessa ihan hirveitä juttuja, mutta samankaltasia kokemuksia omaavat muut ihmiset ei välttämättä reagoi läheskään samalla tavalla. Että mikä juuri näiden ihmisten psyykeessä aiheutti sen, että niistä tuli tämmöisiä.

      Poista