"Kohta ei ole sukupuolia ollenkaan ja mennään naimisiin koirien kanssa ja pedofiilit valtaa maailman"

27.2.2016

Sukupuolineutraalius herättää ihmisissä monenlaisia reaktiota - joissakin hyväksyvää nyökyttelyä, joissakin niskavillojen törröttämistä ja vihaa. Terminä se ehkä onkin hankala, koska tuntuu jokaiselle tarkoittavan vähän eri asiaa, mutta keskustelu näistä asioista on aina tärkeää ja tervetullutta.

Minulle ajatus sukupuolineutraaliudesta ei ole se, joka joillekin on kauhukuva - että kohta kaikki ovat androgyynistä massaa, kaikkien nimi on Syyslehti tai Tammenterho ja lapsi ei itsekään tiedä fyysistä sukupuoltaan. Että olisi väärin olla naisellinen tai miehekäs.

Ei se niin mene. Yksi feminismin perusajatuksista on valinnanvapaus molemmille sukupuolille - ja siihen valinnanvapauteen kuuluu juuri niin stereotyyppinen kuin normista poikkeava tapa olla oma itsensä, kuin itse tuntee hyväksi. Ja jos lähdetään miettimään valinnanvapautta, pitää puhua myös sosiaalisesta paineesta ja yhteiskunnan ja/tai ympäröivien ihmisten odotuksista ja oletuksista. (Turha kommentoida "ai jos saa olla just mitä haluu nii voix raiskarit ja murhaajatki sit olla lol jos kerta valinnanvapaus xd ebin" koska pliis.)

Sukupuolineutraalius tarkoittaa minulle sitä, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet valita. Mutta tätä vapautta ei ole, jos olettamuksia tehdään sukupuolen perusteella - jos kasvatamme lapsemme niillä eltaantuneilla sukupuolirooleilla, joiden mukaan pojat leikkii astronauttia tai supersankaria tai presidenttiä ja tytöt leikkii siivoamista tai hädässä olevaa prinsessaa. Odotukset ja oletukset iskostetaan niin syvälle meidän päähämme jo vauvaiästä lähtien, että niistä voi olla hankalaa irroittautua ja oikeasti tehdä valintoja täysin omien mieltymysten pohjalta, ottamatta lainkaan huomioon "mitähän muut ajattelee" - olen esimerkiksi keskustellut useammankin miehen kanssa, joka kävi armeijan vain koska "kaikki ois dissannu jos oisin käyny sivarin", vaikka heitä ei intti kiinnostanut pätkääkään.

Suomessa ollaan jo todella tasa-arvoisia, mutta sosiaalinen puoli ei mielestäni ole edelleenkään läheskään sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Edelleen vanhemmat miettivät, onko ok ostaa pojalle pinkki My Little Pony-paita. Edelleenkin poikia kannustetaan poikien leikkeihin ja tyttöjä tyttöjen leikkeihin. Erotellaan värit, kiinnostuksenkohteet, leikit, aivan kaikki, genitaalialueen pohjalta. Ja kyllä, nimenomaan genitaalialueen, koska sukupuoli ei ihan oikeasti kerro mitään siitä, mistä lapsesi tulee kiinnostumaan. Vaikka juuri sinun oma poikasi olisi tykännyt autoista jo pienenä tai tyttösi tykännyt vain pinkeistä poneista, se ei todellakaan ole mikään "noni, koska näin tää nyt kaikilla vaan menee"-keissi.



En väitä, etteikö sukupuolten välillä olisi eroja. Mutta väitän, että erot eivät ole läheskään niin suuria kuin mitä niistä tehdään - ja väitän myös, että niihin vanhentuneisiin eroihin nojaamalla me viemme yksilöiltä mahdollisuuden olla juuri sellaisia, kuin haluavat olla. Jos se poika haluaa leikkiä vain autoilla ja pelata jalkapalloa, se tekee sitä kyllä, vaikka vaihtoehtona olisikin tarjottu Barbieta ja balettia.

Esimerkiksi jos poikalapsi tönäisee tyttölasta, eikä joudu pyytämään anteeksi koska "pojat nyt on poikia ja leikkii rajummin", siinä opetetaan molemmalle lapselle, että pojan on ihan hyväksyttävää olla raju ja väkivaltainen tyttöjä kohtaan, eikä sitä tarvitse pahoitella. Jos poika kaatuu ja tälle sanotaan, ettei pojat itke kun sattuu, poika oppii sulkemaan ison osan itseään sisäänsä koko elämänsä ajaksi. Jos tytölle sanotaan, että tämän pitää istua hiljaa kuin hieno nainen, tälle opetetaan, että hänen sukupuolensa kuuluu olla kuuliainen palvelija. Se voi tuntua itselle vain hassulta lausahdukselta, mutta lapset kasvavat uskoen vanhempiaan ja heille tärkeitä aikuisia. Vitsitkin vaikuttavat lapsen käsitykseen omasta identiteetistä.

Ja mielestäni nämä ei ole pikkujuttuja. Koko suurempi ajatus siitä, että olettamukset ja stereotypiat poistuisivat kokonaan lapsia kasvattaessa, koostuu toki pienistä askeleista - esimerkiksi siitä, että lopetetaan sukupuolijaottelu mm. väreissä, leluissa, harrastuksissa ja uravalintoihin rohkaisemisessa. Ne voi tuntua ihan naurettavilta jutuilta, joilla ei ole väliä, mutta ne ovat tärkeä osa tärkeää kokonaisuutta. Nuorelle pojalle voi olla oikeasti todella paha paikka mennä hakemaan mieluista lelua lelukaupan pinkillä ja glitterillä koristellulta tyttöjen hyllyltä, koska se voi tarkoittaa armotonta kiusaamista ikätovereilta.

Minä ainakin haluan, että lapseni kasvaa niin, että voi ihan oikeasti olla juuri sellainen kuin haluaa pelkäämättä muiden arvosteluja, reaktioita tai tuomioita - eikä vain siksi, että osaisi olla välittämättä niistä vaan siksi, ettei niitä enää tulisi niinkin urpoista asioista kuin omasta tavasta olla nainen tai olla mies.

#FollowFriday: IG edition

19.2.2016

Instagramin ihmeellisestä maailmasta löytyy ihan kaikenlaista käyttäjää ja profiilia, ja itse olen ns. turhantarkka sen kanssa, ketä alan seuraamaan. Käytän IG:tä aika paljon, enemmän kuin mitään muuta somea, enkä jaksa selata epäkiinnostavien tai epämieluisten kuvien läpi. En seuraa esimerkiksi tykkäämääni julkkista, jos hän päivittää tylsiä kuvia.

Pääasiassa seuraankin ystäviä ja tuttuja, mutta joitakin spessumpia löytyy myös listaltani, joten ajattelin vinkata niistä parhaita teillekin. Ketä te vinkkaisitte mulle?

followrec1

NASA löytyy myös Instagramista, ja kuvat on kertakaikkiaan upeita. Henkeäsalpaavan kauniita kuvia avaruudesta, videopätkiä astronauteista ja ilmiöistä tyhjiössä... Ei oikeesti tarvitse edes olla samalla lailla kiinnostunut avaruudesta ja tähtitieteestä kuin allekirjoittanut, että voi nauttia tästä tilistä. Samaan syssyyn voi vinkata myös ISS:n eli International Space Stationin tilin!

followrec2

Sixpenceee saattaa joillekin olla tuttu Tumblr-blogistaan. Neurologiopiskelija jakaa IG:ssään Tumblrinsa tapaan kaikkea supersiistiä - kauhujuttuja, outoja tiedefaktoja, kuumottavia historiatietoja ja ihan muuten vaan päheitä asioita. Esimerkiksi, kuusi esittelykuvassa näkyvää kuvaa ovat järjestyksessä hylätty talo Norjassa, pakkasyö Pohjois-Ruotsissa, taiteilija Lukas Wiktorzakin kuva "Bottled Sky", mieletön sormus miniatyyrikaupungilla, geneerinen ruokakuva ja sudenkorento aamukasteen peittämänä.

followrec3

Nikkietutorials on IHANA! Kuten mainittua, oon innostunut viime aikoina aina vaan enemmän meikkauksesta (sitä toki ~12v harrastaneena, mutta vasta nyt....) ja yritin bongailla hyviä tutoriaaleja jakavia käyttäjiä YouTubesta. Moni on varmasti nähnyt Nikkien videon "The Power of Makeup", jossa mimmi meikkaa puolet naamastaan - ja sitä kautta bongasin itsekin kyseisen taiturin. Nikkie jakaa IG:ssään kauneusjuttuja ja lyhyitä meikkivideoita linkkaillen kokopitkiin tutoriaaleihinsa YouTubeen. Inspistä joka tuutista!

followrec4
followrec5

Niputin profiilit Things Bitches Say ja The Fat Jewish samaan, koska pointti on molemmissa sama - hauskat kuvat ja videopätkät. Ensin mainittu keskittyy lähinnä vähän sukupuolistereotyyppiseen läpänheittoon, kun taas toinen on laajaskaalaisempi, mutta molemmat saa mut hörähtelemään ääneen maatessani sohvalla viiden kaksarini kanssa kännykän valo kasvojani hivellen.

AUTHOR LOVE: Irvine Welsh

14.2.2016

irvinewelsh01

Olen useampaakin otteeseen jo hehkuttanut kyseistä ihmistä blogissani, mutta nyt lempparikirjailijoitani listaavan postaussarjan merkeissä, pakkohan se on toistaa itseäni. Mun ultimaalinen lempparikirjailijani koskaan on Irvine Welsh. Siitä asti, kun 13-vuotiaana ensi kertaa hivelin Trainspottingin sivuja, olen ollut pahasti koukussa skottikirjailijan raadolliseen tekstiin.

Welsh on kuuttakymppiä puskeva Edinburghilainen kirjailija, joka sekoili skidinä Lontoon punkskenessä, päätti parantaa tapansa ja siunasi maailmaa lopulta vuonna 1993 esikoisteoksellaan Trainspotting. Kulttimaineeseen noussut kirja (ja sen leffaversio) takasivat pitkän ja loistava uran, jota Welsh on parantanut jatkuvasti julkaisemalla kasoittain tekstiä. Olkaamme kiitollisia.

Welsh ei ole sitä kaunokirjoiliden aatelia, joiden proosa soljuu täydellisesti kauniine kielikuvineen maalaten herkkiä tauluja lukijan aivoihin. Welshin teksti on likaista, rosoista, täynnä skottiaksenttia, kirosanoja, vaihtuvia rivejä ja pätkiviä lauseita säännöistä välittämättä sekavia tilanteita kuvatessa, oksettavia mielikuvia, väkivaltaa, seksiä, ällöttävää seksiä, huumeita, narkkareita, alkoholisteja, paskaa, oksennusta, kusta ja sylkeä. Welsh on täysin anteeksipyytelemätön kirjailija, joka pistää mustalla valkoiselle kaiken hirveän paskan ja tekee siitä mestariteoksia. Welshin teokset ovat hyvin usein kantaaottavia ja tökkivät epäkohtia niin Iso-Britanniaa, USA:ta kuin ihmiskuntaa kohtaan yleensä. Vaikka Welshiä ei voi pitää filosofisena kirjailijana, usein hahmojen kannanotot ja mielipiteet pysäyttävät miettimään asioita. Provokatiivinen teksti onkin herättänyt maailmalla huimasti pahennusta ja sekasortoa, mutta myös ylistystä ja kulttiaseman kirjailijoiden joukossa.

Lisäksi Welsh kaataa hunajaa meidän fanien päälle tekemällä kirjoistaan monin paikoin intertekstuaalisia - samoja hahmoja esiintyy monissa teoksissa, yhden päähenkilö onkin toisessa sivulauseessa mainittu tutun tuttu. Yleensä tämäntyyppisiä juttuja kuvaillaan yhtenäisenä universumina, mutta koska Welshin kirjallisuus on niin raadollisen aidosti tähän maailmaan sijoittuvaa, en osaa ajatella "yhtenäistä universumia" vaan ennemminkin niin, että viittauksillaan Welsh tekee kirjoistaan huomattavasti todentuntuisempia. Ja itselleen antaa fiktiivisen kultaisen tähtitarran aina, kun kiljahtaa innosta huomatessaan tutun nimen ihan toisen kirjan kansien välissä.

Welshin kirjat on usein kuvattu useamman eri henkilön näkökulmasta, ja yksi herran mielettömiä taitoja onkin se, miten uskottavasti lukija pääsee eläytymään erilaisten ihmisten elämiin. Jokainen hahmo oikeasti kuulostaa "itseltään", oli kyseessä sitten miespuolinen narkkari vai naispuolinen personal trainer. Samassa kirjassa on usein sekaisin rosoista skottiaksenttia kuvaamassa tapahtumia kirosanoja viljellen yhdeltä hahmolta, ja venyvää, sivistyssanoja vilisevää kuvailevaa hienompaa tekstiä toiselta hahmolta.

Olen toki puolueellinen, koska olen yli kymmenen vuotta elämästäni käyttänyt hänen kirjojensa parissa niitä palvoen, mutta yksikään muu kirjailija ei ole saanut mussa samanlaista fanivaihetta päälle kuin Irvine Welsh. Yksikään hänen tekstinsä ei ole ollut silmissäni huono. Minulle lukijana jokainen fiktiivinen teos on oikeasti rakas ja palaan lukemaan niitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Kokonaisuudessaan mun kokoelmani, johon kaikki julkaistut fiktiiviset teokset kuuluu, näyttää meidän olohuoneessa tältä, kirjojen ollessa ilmestymisjärjestyksessä:

irvinewelshcollection

Trainspotting (1993) sijoittuu 1980-luvun loppuun ja on kirjoitettu ikäänkuin kokoelmana lyhyitä tarinoita Edinburghilaisen joukon eri näkökulmista. Jengi koostuu heroiininarkkareista, heidän ystävistään (ja näiden omista riippuvuuksista) ja jokaisen oma kokemus luetaan tämän aksentilla, äänellä ja tajunnanvirralla. Leffaversiossa on typistetty hahmomäärää paljon.

The Acid House (1994)
on kokoelma 3-20 sivua pitkiä novelleja, joissa jokaisessa on oma tarinansa ja hahmoryhmänsä. Esimerkkinä nimikkonovelli: salama osuu samaan aikaan jalkapallohuligaaniin, joka on LSD-tripillä, ja keskiluokkaiseen naiseen, joka on juuri matkalla synnyttämään. Salaman seurauksena identiteetit vaihtuvat, ja vauva syntyy maailmaan aikuisen miehen puhekyvyillä - ja haluilla. Kolmesta kokoelman novellista on tehty kokoelman kanssa samaa nimeä kantava elokuva.

Marabou Stork Nightmares (1995) kertoo Roy Strang-nimisestä miehestä, joka on maannut kaksi vuotta koomassa. Päänsä sisällä Roy on kuitenkin hyvinkin hereillä, ja kertoo meille tarinaa elämästään ja kieroutuneesta perheestään hallusinoiden vähän väliä olevansa kurkienmetsästäjä Etelä-Afrikassa. Roy avaa lukijalle syytä koomaansa ja luo tietä shokkilopetukselle.

Ecstasy: Three Tales of Chemical Romance (1996) on novellikokoelma, joka sisältää kolme keskenään hyvin erilaista tarinaa. Ensimmäisessä elämäänsä kyllästynyt kioskiromanssien kirjoittaja haluaa kostaa aviomiehelleen tämän salatut perversiot, toisessa äitinsä raskauden aikana syömän lääkkeen epämuodostama tyttö etsii apua jalkapallohuligaanista halutessaan kostoa lääkkeen silloiselle markkinoijalle, kolmannessa ikääntyvä reivaaja ja tylsästä keskiluokkaisesta elämästään pakoa haluava miehensä jättävä nainen kohtaavat reiveissä. Tästä on myös tehty elokuvaversio, jota en ole uskaltanut katsoa, koska olen kuullut sen olevan aivan uskomattoman surkea ja loukkaavaan alkuperäistä kirjaa.

Filth (1998) kertoo skotlantilaisesta poliisista, joka on sairas kusipää. Kaikkia paitsi itseään vihaava Bruce Robertson kiskoo kaiken käsiinsä saavan viinan ja kokaiinin, panee kaikkea mikä liikkuu (eikä todellakaan harrasta mitään terveitä seksisuhteita kenenkään kanssa) ja yrittä pilata kollegoidensa elämät "peleillä", joita pelaa mielessään jakuvasti. Robertsonin kuvakulmasta kerrottu tarina on raju spiraali kohti hirveää keskipistettä, kun jätkä menee koko ajan huonompaan happeen ja muuttuu koko ajan kusipäisemmäksi. Leffaversio löytyy, jonka pääosassa on upea James McAvoy, ja se on melkein yhtä mieletön kuin kirja.

Glue (2001) on viisiosainen kertomus neljästä skottimiehestä - "Juice" Terry Lawson, Andrew "Gally" Galloway, Billy Birell ja Carl Ewart - ensin heidän ollessaan lapsia 1970-luvulla, teinejä kasarilla, nuoria aikuisia lomalla Saksassa ysärillä ja lopulta vuosituhannen vaihteen tienoilla Edinburghin festivaaleilla aikuisina. Kirja kerrotaan eri näkökulmista jätkien omilla äänillä ja teemoina esiintyvät esimerkiksi huumeet, väkivalta ja seksi.

Porno (2002) on jatko-osa Trainspottingille ja siinä esiintyy pääsääntöisesti samat hahmot, mutta kertojia on vain viisi -  Renton, Sick Boy, Nikki, Frank Begbie ja Spud. Kaksi viimeiseksi mainittua puhuvat tekstissään vahvalla skottiaksentilla, jonka lukemista jouduin ns. harjoittelemaan, Trainspottingin olin lukenut suomeksi ja Porno oli seuraava Welshin kirja, jonka luin. Sen enempää en halua spoilata, koska tapahtumat tottakai kertovat Trainspottingin lopusta liikaa infoa.

The Bedroom Secrets of the Master Chefs (2006)
 oli mielestäni Welshin ensimmäinen teos, jossa hän kokeili erilaista tyyliä. Vaikka fiilis on ihan Welshiä, tarina on melkein scifi - kaksi keskenään erilaista kollegaa, terveystarkastajia, huomaavat olevansa kytköksissä toisiinsa. Danny Skinner on alkoholisti, joka huomaa kaiken hallan juomisestaan aiheutuvan jostain syystä Brian Kibbylle, nördelle työkaverilleen.

If You Liked School You Will Love Work (2007)
 on viiden novellin kokoelma, jossa ei ole mitään yhtenäistä teemaa. Esimerkiksi ensimmäisessä novellissa jenkkinuoret päätyvät aavikolla kahden aseistautuneen meksikolaisen seuraan, kun yhdellä heistä on käärmeenpurema peniksessään, kun taas kolmannessa yläluokkainen jenkkinainen tuskailee mukavaikeaa elämäänsä ja epäilee yläkertaan muuttanutta korealaista kokkia koiransa kokkaamisesta.

Crime (2008)
 on myös Welshin erikoisuus - todella erilainen hänen yleisestä tyylistään. Se on periaatteessa jatko-osa Filthille, mutta ainoa yhtäläisyys on, että Crimen päähenkilö on sivuroolissa Filthissä. Poliisi Ray Lennox on muuttanut USA:han, jossa hän vahingossa sotkeutuu ihan väärän naisen kautta pedofiilirinkiin ja on ainoa, joka voi pelastaa ringin kynsiin joutumaisillaan olevan kymmenvuotiaan tytön. Crime on dekkari, joka ei seuraa yhtään Welshin yleistä ällötystä hakevaa kerrontaa, vaan järkyttää tarinallaan.

Reheated Cabbage (2009)
 on novellikokoelma, jossa miltei kaikki novellit on harvinaisuuksia, jotka on aiemmin julkaistu esimerkiksi lehdessä, jota ei enää ole saatavilla. Yksi novelleista kertoo Frank Begbien perhejoulusta, yksi teini-ikäisestä avaruusoliosta joka tuli tänne Roswellin iskussa, yksi Carl Ewartin ja Juice Terryn kohtaamisesta vanhan opettajansa kanssa... Yhteensä novelleja on kahdeksan.

Skagboys (2012) on esiosa Trainspottingille ja Pornolle. Welsh jätti Trainspottingista paljon tekstiä pois, ja näistä teksteistä hän kokosi ja uudelleenkirjoitti Skagboysin, joka kuvaa Trainspottingin hahmojen elämää nuoruudessa, ennen heroiinia ja esikoisromaanin tapahtumia. Seuraamme, mikä teki hahmoista sellaisia, kuin he ovat - miten ja miksi.

The Sex Lives of Siamese Twins (2014) eroaa siinä monista Welshin kirjoista, että sen kaikki päähahmot ovat naisia ja kaikki minä-kerronta tapahtuu naishahmon kautta. Se kertoo personal trainer Lucysta ja lihavasta taiteilijasta Lenasta, joiden tiet kohtaavat, kun Lucy pelastaa kaksi koditonta miestä heidän perässään juoksevalta pistoolimieheltä, ja Lena kuvaa koko hoidon videolle. Naisten välille kehittyvä tuttavuus eskaloituu ja voin täydestä sydämestä sanoa, ettei kirjan juonenkäänteitä voi mitenkään arvata ennalta.

A Decent Ride (2015) on ainoa kirja, jota en ole vielä lukenut. Tämä ja edellinen saapui mulle postissa vasta viime viikolla, eli en ole ehtinyt vielä! The Blade Artist (2016) taas on ilmestymässä tänä vuonna.

Ja jotta saisitte jotain ideaa siitä, mistä puhun, napsin joitakin lempisitaattejani Welshin kirjoista vielä postauksen loppuun. Löytyykö muuten lukijoista muita faneja?

"By definiton, you have to live until you die. Better to make that life as complete and enjoyable an experience as possible, in case death is shite, which I suspect it will be." - Trainspotting

"Cigarettes, alcohol, heroin, cocaine, speed, poverty, media mind-fucking: capitalism's weapons of destruction are more effective than Nazism." - Porno

"This is what being alive's all about, all those fucked up feelings. You've got to have them; when you stop, watch out." - The Acid House

"I wouldn't care about hurting myself or anybody else. Because I know now that doing things doesn't hurt you; you get hurt by avoiding them." - The Bedroom Secrets of the Master Chefs

KAUHUSARJA: Sarjamurhaajanaiset

11.2.2016

Kauhusarja jatkuu vihdoin! Sivupalkissa olevasta tunnistelistasta voi selata "kauhusarja"-tägin alta kaikenlaista blogissa olevaa kauhuun liittyvää, mutta tässä varsinaisessa kauhusarjassa olen ikäänkuin analysoinut jotain genreen liittyvää osaa. Aiemmat osat ovat vampyyrit, Scream Queens, freakshow, scifikauhu ja sarjamurhaajat, ja vaikka viimeksi mainitun tosiaan olen jo käsitellyt, mielestäni naispuoliset sarjamurhaajat ovat todella mielenkiintoinen ilmiö - mm. siksi, että niitä on huomattavasti vähemmän kuin miespuolisia.

Koska aihe voinee taas järkyttää herkempiä, laitoin postauksen "Lue lisää"-linkin taakse. Jos siis olet blogin etusivulla, klikkaa alta linkkiä - muuten scrollaa vaan alaspäin!