NEW LOVE: Melanie Martinez

30.1.2016

mel5

Aina välillä bongaan mulle uusia nimiä musiikin saralla, ja aina välillä ne saa sydämen läpättämään - ja silloinhan ne pitää tottakai laittaa jakoon, anna hyvän kiertää jne. Kun kuulin ensi kertaa Melanie Martinezista (thanks again, Tumblr) en itse asiassa syttynyt erityisemmin, mutta tiesin, että aivan varmasti jossain vaiheessa rakastun. Ja niinhän siinä kävi, eikä edes kestänyt kauaa.

mel2
mel4

Melanie Martinez on parikymppinen laulaja USA:sta, joka nousi alunperin pinnalle osallistuttuaan jenkkien The Voice-laulukilpailuohjelmaan. Martinez ei voittanut, mutta koska karsastan näitä kilpailuohjelmia, olen siitä todella onnellinen - en usko kilpailuohjelmien voittosopparien olevan kovinkaan vapaamielisiä, ja Martinez on todellakin uniikki tuulahdus musiikkibisnekseen.

Keijumainen lauluääni sekoittuu pehmeään elektroniseen taustaan. Alakuloista, tunteita ja ajatuksia herättävää settiä, joka ui ihon alle ei pelkästään surullisuutensa vaan myös sydänjuuria tökkivien melodioiden avulla - Wikipedia kuvailee musiikkia genreillä electropop, alternative pop ja dark wave.

mel1
mel3

Mun ihastukseni on Martinezissa ihan kaikessa - persoonassa, imagossa, äänessä, musiikissa, musavideoissa. Rakastan kaikkea outoa ja "way out there"-kamaa, ja Martinezin taide on sitä juuri sopivissa määrin. Rakastan ylisöpön, tyttömäisen ja lapsellisen yhdistämistä rosoisuuteen, tatuointeihin, vahvoihin meikkeihin ja neonhiuksiin. Martinez on uskomattoman kaunis juuri sillä parhaalla tavalla, eli itsevarmasti ja vioistaan välittämättä.

Koska upotukset aina kusee jollain tasolla, en linkkaa tähän postaukseen hänen biisejään - tähän asti on tullut yksi studioalbumi, eli musavideoitakin on se kourallinen, ja ne on kaikki ihan kultaa. Eli päädyttepä Spotifyhyn tai YouTubeen (suosittelen jälkimmäistä, koska ne musavideot!), ihan mikä tahansa biisi on hyvä esittelybiisi.

IMAGINE DRAGONS @ HELSINKI

28.1.2016

Kauan sitä odotettiin, ja nyt surettaa kun se on ohi. Mikäpä muukaan kuin Imagine Dragonsin eilinen keikka Hartwall Areenalla! Odotettu päivä saapui vihdoin ja ranasin pää kolmantena jalkana duunista kotiin suihkuun ja syömään ennen suunnistusta Pasilaan. Kameraa en uskaltanut ottaa kuvaan, eli keikkahehkutukseni on nyt lumoavalla kännykkälaadulla...

Snapchat-4810824540067848863
20160127_190839
20160127_223812
20160127_213422
20160127_215520
20160127_220720

Mä olen muistaakseni viimeksi ollut keikalla ennen kuin tulin raskaaksi, mikä on mulle tosi outoa, koska etenkin teini-iässä ravasin keikoilla ihan jatkuvasti. Seurakseni nappasin kaksi työkaveria - yhden entisen, yhden nykyisen - ja meillä oli mielettömän kiva ilta. Lämppäribändi Sunset Sons oli ihan ok, ei mitään kovin innostavaa, mutta Imagine Dragons olikin sitten ihan toisesta maailmasta.

Oli nimittäin aivan älyttömän hyvä show! Imagine Dragons on todella kova livebändi, biisit soi huikeina muunnelmina lavalle sopivaksi, oli medleytä ja sekoitusta ja yllättäviä ihan ylimääräisiä lauluja. Keikalta lähdettiin ääni käheänä ja jalat kipeänä, niinkuin kuuluukin.

Tähän pitäisi vain iskeä loputon rivi sydänsilmäemojeita, eli lopetan pieneen videopätkään jonka kuvasin konsertin loppuhulinoista. Imagine Dragons, nähdään seuraavallakin kerralla!


BEING 25

22.1.2016

Puolikas viiskymppisestä. Neljännes vuosisadasta. Jos päivätkin lasketaan, nyt lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä. Kaksikymmentäviisi vuotta olen tällä pallolla palloillut. Mutta olenko oppinut mitään? Olenko nyt aikuisten oikeasti aikuinen? Kaksikymmentäviisivuotiaana...

P1190014

...olen ollut naimisissa n. 3,5v ja toukokuussa olen ollut kolme vuotta myös äiti.

...osaan tehdä sähkösopimuksen ja kaikki kodin yhteyksiin ja elektroniikkaan liittyvät sopparit, ottaa vakuutuksen, varata aikoja ja soittaa tärkeitä puheluita. Osaan tehdä CV:n, hakea päivähoitopaikkaa ja varata neuvolan ajoissa.

...osaan fiksata tökkivän netin ja temppuilevan tietokoneen.

...osaan puhdistaa ikkunat, tiskikoneen ja pesukoneen filtterit, liesituulettimen ja lattiakaivot.

...en osaa käynnistää autoa. Enkä siis tietenkään sellaista myöskään ajaa.

...osaan hoitaa itseni lisäksi myös lasta, varmistaa tälle parhaat eväät, jotka minulla on antaa.

P1190015

...mun huulet rohtuu kovilla pakkasilla aina ihan rikki eikä niihin auta mikään vedenjuonti tai huulirasvoilla läträäminen. Ei sinänsä liity aikuisuuteen, mutta häiritsee mua näissä kuvissa, heh!

...puhun kolmea kieltä sujuvasti, kolmea auttavasti ja, kiitos työkaverieni, osaan useita sanoja ja sanontoja bengaliksi. "Opiskelen" on/off espanjaa Duolingon avulla.

...en osaa ns. ylläpitosiivoamista, vaan meillä mennään syklillä kerralla siistiks -> levähtää vähän -> oho, nyt on paskasta... -> kerralla siistiks.

...nauran hulluna South Parkille, Family Guylle, Louis CK:lle, Tumblrille, Nicolle ja itselleni.

P1190016

...osaan kokata (aika hyvin, jos itse näin saan sanoa) mutta olen siinä loppujen lopuksi aika laiska. Siinä missä lapsuudenkodissani vanhemmat käyttää helposti kolmekin tuntia täydellisen aterian valmistukseen, selaan itse nettireseptit aina "Käytetty aika: Alle 30min"-kategorian alta. Ruuhkavuodet jne.

...en oikeastaan osa olla kovin self-conscious vaan mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen omaksunut sitä ihanaa hälläväliä-asennetta. Uskon tiedostavani itseni ainakin melkein täysin kokonaan niin hyvine kuin huonoine puolineni, ja sitä myötä itsetuntoni on todella hyvä. Pääosin.

...en omista luottokortteja. Osareja tosin löytyy, heh.

...osaan koota Ikea-huonekalut, maalata huonekaluja ja seiniä uuteen uskoon ja heittäytyä inspiraatiopuuskieni vietäväksi. En tosin oikeastaan osaa sisustaa! Tuskailen usein sitä, etten vaan keksi, miten saisin kotini tuntumaan kodilta. Se tuntuu siltä aina hetkittäin, mutta sitten alan hinkumaan sitä ja tätä. Ehkä oon vaan liian tuuliviiri.

P1190018

...nautin siitä, kun pelottaa - jos pelottaa oikealla tavalla. Rakastan kuumottua leffoista, sarjoista ja tarinoista. Luen Reddittin /nosleep-osastoa päivittäin. "Oikealla tavalla" meinaa nyt siis itse itselleni aiheuttamaa pelkoa näiden medioiden kautta. En tykkää pelätä esim. yöllä ulkona kävellessäni.

...olen löytänyt VIHDOIN, vuosien etsinnän jälkeen, täydellisen meikin kulmakarvoille. Anastasia Beverly Hillsin. Nyt on käytössä kulmakynä, seuraavaksi ajattelin kokeilla dip brow'ta.

...en lue enää kovin paljoa oikeita kirjoja, vaikka luenkin sitä Reddittin kauhutarinaosastoa paljon. Tää mua harmittaa todella paljon, mutta tuntuu, ettei aika vaan riitä kirjoille.

...olen sisältäpäin minä, siis juuri se oikea minä. Olen löytänyt itseni ja olo on mieletön.

PLAYLIST: JAN16

19.1.2016

Tykkään välillä jakaa musajuttuja täällä blogin puolella ja tykkään myös itse bongailla muiden blogeista uutta musiikkia - joten mikäs sen parempi kuin listata teille muutamia biisejä, joita on tullut nyt alkaneena vuonna popitettua semiantaumuksella. Ehkä te voitte bongata tästä jotain uutta kuunneltavaa, vaikkei tässä uunituoreita levytyksiä olekaan!



twenty one pilots on mun tuorein hyvin intensiivinen musarakkauteni, jota olen kuunnellut todella antautumuksella jo muutamia kuukausia. Kuitenkin nyt jotenkin oon fiilistellyt enemmän nimenomaan Forest-biisiä - se jotenkin tuntuu sopivan tammikuiseen fiilikseen.



En enää edes muista, mistä bongasin Yat-Khan. Mulla on hämärä muistikuva tylsistyneestä hetkestä, jonka päätin käyttää Wikipedian selailuun, ja päädyin aasialaisen kurkkulaulun maailmaan ja sitä kautta YouTubeen. Kurkkulaulu ei todellakaan ole mitenkään lähellä mun sydäntä, mutta tähän biisiin tykästyin jotenkin todella paljon - siinä on taianomainen fiilis.



Älkää tuomitko! Miley Cyrus on mun mielestä ihana, ja vaikka BB Talkin musavideo on häiritsevä ihan omassa skaalassaan, jokin tässä biisissä iskee. Tykkään hirveästi ainakin melodiasta ja biitistä.



Tää ei ole mulle uusi löytö, mutta löysin sen uudestaan. Eräs läheinen ystäväni tutustutti mut tähän biisiin joskus vuosia sitten, olisiko ollut vuonna 2008, ja kuuntelin tätä silloin paljon. Unohdin koko She Wants Revengen olemassaolon, kunnes katsoin American Horror Storyn uusimman kauden ensimmäisen jakson - ja Tear You Apart soi siinä kokonaisuudessaan. 10+!



Tääkin on uudestaan löydetty vanha rakkaus. Kuuntelin Manic Street Preachersiä silloin tällöin nuorempana, ja tätä biisiä eritoten luukutin kovimpina angstikausinani. Muistin tän biisin yhtäkkiä jokin aika sitten ja kuuntelin, ja onhan tää edelleenkin todella hyvä, vaikkakin semisti ahdistava.

Sarjavinkki: American Horror Story

17.1.2016

Oon jakanut blogin puolella säännöllisen epäsäännöllisesti erinäisiä arvioita, vinkkejä ja listauksia telkkarisarjoista (löytyy telkkarisarjat-tägin alta!) ja koska sain juuri loppuun tämän mestariteoksen viidennen kauden, koen sen ansaitsevan kaiken mahdollisen huomion. Sarja ei ole uusi ja teistä suurin osa on varmasti kuullut siitä, mutta mun fanityttöpuoleni vaatii tähän paneutumista.

American Horror Story tuli alunperin tietooni, kun ystäväni Ida hypetti sitä mulle ykköskauden aikaan. Katsoin muutaman jakson, mutta se jäi, koska en katso telkkarikanavia ikinä ja vihaan odottaa viikon seuraavaa jaksoa. Kun lopulta innostuin katsomaan sarjaa Netflixistä, neloskausi oli alkamaisillaan. Ahmin kaikki kolme palvelusta löytyvää tuotantokautta ennätysajassa ja ehdin katsomaan neloskautta reaaliajassa - ja viikon odotus tuntui niin kiduttavalta.

Sarja on genreltään kauhua ja tyyliltään anthology series, eli sarja, jossa jokaisessa tuotantokaudessa on uusi tarina, uudet hahmot, uusi aika ja uudet tapahtumat. Jokaisessa tuotantokaudessa on teema ja tarina, ja suurin osa näyttelijöistä esiintyy myös muilla tuotantokausilla uusissa rooleissa. Kausia on nyt viisi kokonaista.

ahs1

Ensimmäisellä kaudella ei alunperin ollut virallista nimeä, vaan sarja kulki nimellä American Horror Story, mutta sille on myöhemmin annettu lempinimi Murder House. Tuotantokausi seuraa nykyaikaista perhettä, joka muuttaa upeaan isoon taloon, joka kuhisee entisen omistajien kummituksia ja toinen toistaan kuumottavampia otuksia. Talo itsessään on kirottu, eikä naapuritkaan ole kovinkaan tasapainoisia tyyppejä.

Murder Housen voima on ehdottomasti monimutkaisissa henkilötarinoissa - talon kummitusten historiassa - yllättävissä käänteissä ja kuumottavassa ilmapiirissä talon sisällä.

ahs2

Toinen kausi on mielestäni huomattavasti ensimmäistä rohkeampi. Siinä missä ykköskausi oli toki ehtaa kauhukamaa, kakkosessa tuotiin esille vielä enemmän sitä aitoa friikkiä tavaraa, joka sarjassa esimerkiksi mua niin kiehtoo. Kakkoskausi sijoittuu kuusikymmentäluvun mielisairaalaan, sen potilaisiin, sitä pyörittäviin nunniin ja lääkäreihin sekä sitä tutkivaan reportteriin. Mielisairaalassa on ihan hirveät olot sadistisen nunnan ja vielä sadistisemman lääkärin valvonnan alla, puhumattakaan juoneen sekoittuvista riivaavista saatanoista, sarjamurhaajista ja avaruusolioista.

Asylumin voima on mielestäni nimenomaan siinä, miten sekava se kaikkine kuumottavine säätöineen on - mutta ei niin sekava, etteikö useampaa eri tarinaa pystyisi seuraamaan.

ahs3

Kolmas tuotantokausi alkaa siitä, kun nykyaikainen teini-ikäinen tyttö huomaa omaavansa ihmeellisiä voimia - ja hänet lähetetään New Orleansiin eräänlaiseen noitakouluun, jossa Salemin noitien jälkeläiset asuvat ja opettelevat hallitsemaan voimiaan ja soluttautumaan yhteiskuntaan. Jokaisella noitien sukupolvella on Supreme - noita, joka omaa mahtavimmat voimat ja pystyy suorittamaan ns. seitsemän taikaihmettä. Koulun sisällä ja eri coveneiden välillä on mitä monimuotoisempia ongelmia, salaliittoja, draamoja ja sotia.

Covenin voima on mielestäni paljolti Jessica Langen uskomattomassa roolisuorituksessa vanhenevana Supremenä, sekä omassa ikuisessa kiinnostuksessani noituutta kohtaan. Tykkäsin myös siitä, että kolme hahmoa - Axeman, Marie Laveau ja Marie Delphine LaLaurie - ovat oikeasti olleet olemassa.

ahs4

Neljäs kausi sijoittuu viisikymmentäluvun Floridassa toimivaan friikkisirkukseen, jota johtaa laulajanurasta edelleen haaveileva, ikääntymistä pelkäävä Elsa Mars. Sirkus on taloudellisessa ahdingossa, jota Mars yrittää parantaa etsimällä jatkuvasti uusia "friikkejä" talliinsa. Sirkuksen esiintyjien väliset suhteet eivät ole aivan täydellisiä, eikä ongelmia auta lähistöllä ihmisiä murhaava kuumottava sirkuspelle tai naapurustossa asuva sosiopaatti Dandy, joka rakastuu sirkuksen uusiin vetonauloihin, siamilaisiin kaksosiin.

Freakshown voima on mielenkiintoisen teeman lisäksi mielestäni ehdottomasti siinä, että suurin osa "friikeistä" on sitä myös oikeasti. Vaikka esimerkiksi Evan Petersin "hummerikädet" eivät ole aidot, melkein kaikki muut sirkuksen esiintyjät ovat oikeasti sellaisia kuin sarjassa. Se tuo ihan tietynlaista aitoutta niin tuotantokauteen itseensä kuin hahmoihinkin. Myös Freakshowssa oleva Edward Mordake on oikeasti elänyt ihminen.

ahs5

Hotel on uusin, juuri päättynyt tuotantokausi, jossa ensimmäistä kertaa esiintyy Jessica Langen tilalle tullut Lady Gaga. Se sijoittuu nykyhetken Los Angelesiin, johon Hotel Cortez rakennettiin 1920-luvulla. Hotelli ei tietenkään ole normaali hotelli, vaan sitäkin asuttaa erinäiset örkit kummituksista demoneihin ja "vanhaa verivirusta" kantavat olennot. Kun hotellin omistaja vaihtuu, vanhat asukkaat alkavat panikoimaan kotinsa tulevaisuutta ja ottavat kovemmat keinot käyttöön. Tarinaan sekoittuu hotellin "pysyvät" asukkaat, uudemmat vieraat sekä mm. sarjamurhaajaa metsästävä rikosetsivä.

Hotelin voima on useammassa asiassa - sen lisäksi, että siinä on mielestäni oikeasti mieletön tarina ja juonenkäänteet, Gaga yllätti todella positiivisesti. Pidän sinänsä Gagasta muutenkin, mutta pelkäsin hänen pilaavan rakkaan sarjani. Onneksi olin täysin väärässä. Gaga toi omanlaisensa hohdon vitoskauteen, jossa on myös kauhuaspektin kannalta sellaisia kohtauksia, että minua ahdistaa ajatella niitä jälkikäteen, kun taas viittaukset oikeisiin sarjamurhaajiin on kaltaiselleni kauhufriikille musiikkia korville. Lisäksi tuotantokaudessa on Rudolph Valentino-niminen hahmo, joka perustuu oikeasti eläneeseen samannimiseen 1920-luvun kuuluisaan näyttelijään.

Tuotantokaudet myös sekoittuvat keskenään, jokainen. Hahmoja ja tapahtumia näkyy yllättäen siellä täällä toisessa kaudessa, viittauksia ja vinkkejä on paljon. Esimerkiksi Sarah Paulsonin ensimmäisen kauden hahmo tekeekin yllärivisiitin viidennessä kaudessa, Lily Raben kakkoskauden hahmo uusii nelosessa, mielisairaalan potilas onkin vuosikymmen taaksepäin ollut friikkisirkuksessa esiintyjänä... Esimerkkejä on monia, joita en spoilaamatta voi nyt luetella sen enempää - mutta se tuo sarjan tämmöiselle tosifanille ihan uuden ulottuvuuden sen seuraamiseen.

Jos luet tätä tekstiä blogin etusivulta, tämän kappaleen alla pitäisi näky jonkinlainen "Lue Lisää"-linkki. Nyt alkaa nimittäin SPOILERIT! Jos avasit postauksen suoraan tulemalla esim. Facebookin kautta et näe linkkiä vaan suojattu sisältö alkaa suoraan. Suosittelen lukemisen lopettamista tähän jos et halua sarjasta mitään spoilereita. Jatkaminen omalla vastuulla.


Super Mega Horror Pack IV

13.1.2016

SITÄ ON ODOTETTU! Tai no, mä ainakin olen. Nimittäin mun kauhuelokuvakokoelmapostauksieni neljättä osaa! Linkit aiempiin osiin löytyvät tästä: yksi, kaksi ja kolme - ja koska tuntuu, että leffat alkaa loppumaan kesken, neljäs paketti tuntuu vähän pienemmältä kuin edelliset. Edellinen on kuitenkin julkaist yli vuosi sitten, joten on todellakin aika putkauttaa uusi listaus pihalle.

Sen pidemmittä puheitta - tässä lisää listausta kovan luokan kauhufriikiltä. Moni näistä löytyy Netflixistä!

smhp4a

The Signal on ihastuttava indiekauhu, jossa maailmaan leviää mm. televisioiden ja radioiden kautta kummallinen signaali, joka tekee ihmisistä hulluja ja murhanhimoisia. Elokuva kerrotaan kolmessa osassa, joissa seurataan pääasiassa Myaa ja tähän liittyviä henkilöitä tämän yrittäessä selviytyä apokalyptisessa maailmassa etsiessään rakastaan. Leffassa on vahva ug-fiilis, jota sana "ihastuttava" kuvaa oikeasti parhaiten, ja se täyttää paljolti myös aidon, oikean ja hyvän kauhukomedian kriteerit.

The Canalin juoni ei ehkä ole mitenkään erityisen uniikki - perheenisä tutkii murhaa, joka on tapahtunut hänen uudessa kodissaan vuosikymmeniä aikaisemmin, ja epäilee vaimonsa pettävän tätä. Kun vaimo katoaa, alkaa ajojahti, jossa miestä epäillään murhaajaksi ja tämä yrittää epätoivoisesti todistaa syyttömyytensä ja samalla ratkoa talonsa vanhaa murhamysteeriä. Kuitenkin leffa on onnistuttu tekemään harvinaisen kuumottavaksi, ja lisämausteen tuo sen irlantilainen alkuperä.

The last house on the left - niin vanha kuin uusikin versio - ovat aika karua katsottavaa. Etenkin 70-luvulla ilmestynyt alkuperäinen aiheutti paljon paheksuntaa ja sensuroitiin vahvasti ympäri maailmaa. Elokuvassa kahden teinitytön kimppuun hyökkää kolmen miehen ja yhden naisen joukko, jotka raiskaavat ja murhaavat heidät. Tämän jälkeen nelikko päätyy toisen teinitytön vanhempien kotiin, eikä se tietenkään pääty hyvin.

The Purge kuvaa meidän maailmaamme, jossa USA on tehnyt yhden todellisesta maailmasta poikkeavan teon - hillitäkseen väkivaltaa maa on asettanut yhden päivän vuodessa, jolloin kahdentoista tunnin ajan kaikki rikokset ovat sallittuja. Muutamalla säännöllä (ei ydinaseita, tietyillä tärkeillä henkilöillä koskemattomuus jne) höystetty yö antaa siis jokaiselle vapaat kädet ryöstää, polttaa, murhata, raiskata, pahoinpidellä... Ensimmäinen leffa kuvaa yhden perheen kokemusta suojatun, mutta ei tarpeeksi hyvin suojatun, talonsa sisällä Purge-yön aikana.

The Purge: Anarchy on edellisen jatko-osa, joka eroaa ensimmäisestä kuitenkin hyvin paljon. Siinä seurataan sekalaista joukkoa ihmisiä - autonsa hajottanutta pariskuntaa, kodistaan ryöstettyä äitiä ja tytärtä sekä heidät pelastanutta supermies-miestä - jotka ovat syystä tai toisesta jääneet loukkuun ulkomaailmaan Purge-yönä ilman suojapaikkaa. Sinänsä leffoja ei oikein osaa edes pitää toisiinsa liittyvinä Purge-yön pointtia lukuunottamatta, koska siinä missä ensimmäinen leffa keskittyy lähes täysin yhden perheen kotiin, kakkosessa kierretään siellä täällä hyvin erilaisissa paikoissa ja tapahtumissa. Molemmat leffat kuitenkin omalla tavallaan uivat sydämeeni.

smhp4b

Babadook tuli suosituksena ystävältä ja yllätyin todella paljon siitä, miten kuumottava leffa se oikeasti onkaan. Tässäkään ei nimittäin mitään kovin uutta ole - yksinhuoltajaäidillä on ongelmia poikansa kanssa, ja kirsikkana kakun päälle yliluonnollinen hirviö alkaa jahtamaan heitä omassa kodissaan. Perushuttua. Kuitenkin elokuva on jotenkin mielettömän freesisti tehty, ja Babadook itsessään on oikeasti todella karmiva örkki. Myös lopetus oli ihanan omaperäinen tuulahdus tähän örkkileffojen äärettömään suohon.

Gothikan näin alunperin ihan junnuna, mutta katsoin sen uudelleen nyt listausta varten. Halle Berryn näyttelemä psykiatri herää friikin onnettomuuden jälkeen potilaana mielisairalaasta, jossa aiemmin työskenteli, syytettynä aviomiehensä murhasta ja kummituksen riivaamana. Hän alkaa selvittämään tapahtunutta ja avaakin samalla vanhan kunnon viihdyttävän salaliittovyyhdin. Gothikan tarina itsessään ei vielä ole mitään mielettömän pelottavaa, mutta tunnelmalla ja Halle Berryn näyttelijäntyöllä siitä on onnistuttu tekemään kunnon paniikkikamaa.

As above, so below oli mulle todellinen yllättäjä. Luin suosituksia ja kuvauksia ja olin ihan varma, että tulen tuhlaamaan vajaa pari tuntia elämästäni siihen itseensä - mutta sen sijaan sitä itseään löytyi korkeintaan mun housuistani. Elokuvassa seurataan alkemistia, joka isänsä jalanjäljissä laskeutuu Pariisin katakombeihin sekalaisen tuttavajoukkonsa kanssa löytääkseen viisasten kiven. Porukka päätyy helvettiin. Kirjaimellisesti. En tiedä onko osasyynä mun mieletön luolakammoni, mutta tämä leffa pelotti ihan oikeasti. Paljon.

Insidious oli myös mun "luultavasti paskea"-listallani, mutta päädyin yllättymään positiivisesti. Vaikka juoni mahdollisesti hengen riivaamasta lapsesta ja tämän perhettä auttamaan tulevista manaajista voisi voittaa "maailman karsein klisee"-mitalin, tässäkin pätkässä on onnistuttu tuomaan karmivaa tunnelmaa muilla avuilla. Ensimmäinen kosketukseni oli gifi Tumblrissa just siitä kohtauksesta, jossa demoni kurkkaa korvan takaa, ja jo se pisti ihon kananlihalle.

Ginger Snaps on klassikko, jonka sain aikaiseksi katsoa vasta vähän aikaa sitten. Se kertoo teini-ikäisistä siskoksista, joilla on sairaalloinen pakkomielle kuolemaan ja kaikkeen ah-niin-synkkään - ja joiden kimppuun hyökkää ihmissusi. Ja tottakai toinen siskoista saa tartunnan. Melko kulttileffana käsitetty pätkä on omalla tavallaan hellyyttävä (........se ihmissusi.......), mutta ansaitsee ehdottomasti paikkansa hyvien leffojen joukossa.

Dead Silence meinasi päätyä fifty-fifty-kategoriaani, koska en osannut päättää, onko se hyvä vai ei. Koska vatsastapuhujan nuket ovat luonnostaan harvinaisen karmivia, päädyin siihen, että se on hyvä. Leffa kertoo miehestä, joka alkaa selvittämään kotikylänsä vanhaa urbaanilegendaa Mary Shaw-nimisestä vatsastapuhujasta, jonka sanotaan kuolemansa jälkeenkin tappavan ihmisiä. Spoilaamatta sen enempää leffassa on pari twistiä juonessa, joita ei osannut odottaa (toisaalta ehkä siksi, että ne on omalla tavallaan todella typeriä) ja lopetuskaan ei seuraa geneeristä kaavaa.

smhp4c

3096 days kertoo tositarinaa Natascha Kampuschista, jonka moni varmasti muistaa. Vuonna 1998 10-vuotiaan Nataschan kidnappasi Wolfgang Přiklopil ja piti tätä vankina viiden neliön kokoisessa kellarissaan kahdeksan vuoden ajan ennen Nataschan onnistunutta pakoa. Natascha vietti leijonaosan vankeudestaan kellarisellissään, mutta pääsi ajan kuluessa asteittain ensin muihin osiin taloa ja myöhemmin ulos kidnappaajansa seurassa.

The Gift on mulle nostalgialeffa, ensimmäisiä näkemiäni kauhuelokuvia. Se kertoo Cate Blanchettin näyttelemästä leskestä, joka omaa yliluonnollisia kykyjä ja elättää itsensä ja lapsensa ennustamalla kotikylänsä asukkaille. Hän kuitenkin alkaa saamaan näkyjä kadonneesta ja myöhemmin kuolleena löydetystä paikallisnaisesta ja sekoittuu mukaan murhan tutkintaan - ja tottakai ratkaisee sen lopulta itsekseen kykyjensä avulla.

Machinist on ahdistava jos ihan vain Christian Balen ulkomuodon vuoksi tässä leffassa. Leffa kertoo Balen näyttelmästä miehestä, joka vakavan unihäiriön johdosta on kuihtunut sairaalloisen alipainoiseksi eikä ole muutenkaan mitenkään erityisen tasapainoinen tyyppi. Pikkuhiljaa hänen elämänsä alkaa tuntumaan epätodelliselta monella tapaa ja hän alkaa selvittämään, miksi kaikki häntä ympäröivät ihmiset tuntuvat lyöttäytyneen häntä vastaan.

The Others sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin ja kertoo naisesta, joka asuu upeassa suuressa talossa kahden lapsensa kanssa odottaen aviomiestään sodasta kotiin. Kotona alkaa kuitenkin tapahtumaan kaikenlaista outoa, etenkin uusien palvelijoiden saavuttua, ja nainen päättää löytää syyn oudoille tapahtumille kodissaan.

smhp4e

At the devil's door kertoo vanhaa tuttua tarinaa riivaamisesta. Siinä kiinteistövälittäjä kuolee kummallisissa olosuhteissa ja tämän sisko yrittää selvittää siskonsa kohtaloa ja joutuukin myös itse kohteeksi. Periaatteessa leffa on kauhugenresssä ihan viihdyttävä, mutta siitä jäi puuttumaan se itse kauhuaspekti aika pahasti.

Rebound on indieleffa, jossa petetty nainen päättää muuttaa kauas kipeistä muistoista vain päätyäkseen psykopaatin vangiksi. Sinänsä se on debyyttiohjaukseksi ihan hyvä, ja tarina itsessään on ihan ok, mutta näyttelijät eivät vakuuta paljoa ja itse tarina on kiduttavan hidastempoinen

Black death on periodikauhu 1300-luvun englannista, jossa riehuu mustana surmana tunnettu rutto. Joukko ritareita ja yksi munkki lähtevät tutkimaan syrjäistä kylää, joka kuin taikaistusta on välttynyt kokonaan rutolta. Ideana leffa on hyvä, mutta sillä oli potentiaalia olla paljon parempikin - siinä missä keskiaikaista kidutusta on käytetty hyvin ällöjen kohtauksien luomiseksi ja historiallista noitapelkoa tuodaan ruudun kautta katsojaankin, on pätkä loppujen lopuksi aika tylsä.

The Circle on myös elokuva, jonka idea on tosi hyvä, mutta siitä ei vaan saatu tehtyä ihan niin hyvää. Joukko toisilleen pääasiassa tuntemattomia ihmisiä herää yhtäkkiä pimeästä huoneesta aseteltuina rinkiin - ja yksitellen he alkavat kuolemaan. He kuitenkin huomaavat pystyvänsä vaikuttaa pelin kulkuun - mutta mikä peli on ja kuka sitä pyörittää?

Honeymoon kertoo pariskunnasta, jotka lähtevät syrjäiselle mökille viettämään kuherruskuukauttaan - mutta syrjäiset mökit kauhuleffoissa nyt tiedetään. Mitään ihmispahiksia tässä ei sinänsä ole, vaan enemmin pahisvirus tai vastaava örriäinen, ja pariskunnan vaimo alkaa harmaantumaan inhottavasti. Ei jatkoon, mutta ei roskiinkaan.

Severance on periaatteessa tosi maittava kauhukomedia, jossa esiintyy vielä yksi lemppareistani, Danny Dyer. Siinä työporukka lähtee yhteiselle virkistysreissulle keskelle metsää - tottakai. Reissu muuttuukin aika veriseksi. Sinänsä mulla ei olisi muuten mitään valitettavaa, mutta Severance on ehkä vähän tylsä monessakin kohtaa. Ja myös aika ennalta-arvattava. Ja siinä on aika paljon turhaa.

Case 39 on liian kliseinen, ja Renée Zellweger ei vakuuta kauhunäyttelijänä ollenkaan. Leffassa Zellweger näyttelee sosiaalityöntekijää, jonka 38 aktiivisen tapauksen päälle heitetään vielä #39, jossa tyttölapsi onkin astetta kuumottavampi (lue: demonisempi) kuin muissa.

Suspiria on klassikko vuosikymmenten takaa ja loistavan maanmieheni Dario Argenton tekele, eikä siinä sinällään ole mitään väärin. Se kertoo tanssijasta, joka muuttaa Saksaan opiskelemaan, mutta kouluun sisältyykin synkkiä salaisuuksia ja friikkejä coveneita. Ainoa asia, joka mua siinä häiritsee, on mun oma häpeäni - eli se, että nykyajan lapsena en osaa olla nauramatta erikoisefekteille ennen syntymääni.

smhp4d

Annan itselleni haasteen ja yritän mahdollisimman lyhyesti kiteyttää miksi teidän ei kannata tuhlata minuuttiakaan elämästänne näihin elokuviin. Aloitetaan.

Devilissä joukko huonoja näyttelijöitä jää jumiin hissiin ja yksi heistä onkin pahis.

Annebelle on ylihypetetty paskasti tehty muka-kauhu lelusta.

The Knowing on niin korni etten olisi odottanut edes Nicolas Cagen, jota inhoan, alentuvan tälle tasolle.

You're Next olisi voinut olla ihan hyvä, jos siinä olisi esimerkiksi juoni.

Ouija on luultavasti 12-vuotiaiden tekemä elokuva.

The Thaw-leffaan käytetyt rahat olisi voinut lahjoittaa mieluummin hyväntekeväisyyteen - koska leffa arktisesta tappajaötökästä ei vaan voi olla hyvä, vaikka ne olisikin edes yrittäneet.

Dark Summer on hyvä esimerkki siitä, miksi etenkin indiekauhuleffoista pitää kahlaamalla kahlata ne timantit kaiken tämän pasken keskeltä.

Kun ensimmäinen Human Centipede tehtiin, oli se rikos niin kauhugenreä kuin elokuvateollisuutta yleensäkin kohtaan, mutta jatko-osien tekeminen on ihan suoraa vittuilua. Hävetkää.

The ABCs on death 2 petti mut suuresti, koska tykkäsin ensimmäisestä kokoelmaleffasta niin paljon - mutta ilmeisesti ne päätti tällä kertaa antaa ohjausvuoron kaikille niille, jotka ei päässeet ykköseen mukaan koska ei esimerkiksi osaa tehdä leffoja.

Agnosian jälkeen päällimäisin fiilis oli "Anteeksi, mutta mitähän vittua", eikä todellakaan sillä hyvällä Kuudes Aisti-tavalla.

One Missed Call? More like.. no. Just no.