House of Horrors

3.11.2015

0311horrors01
0311horrors01
0311horrors02
0311horrors03
0311horrors04
0311horrors05
Kuten olen aikalailla kaikissa somekanavissani jonkun aikaa jo hypettänyt, pääsin blogini kautta testaamaan Halloweeninä After Dark House of Horrors-kauhutaloa. Suomessa kauhufriikkinä olo on siitä yksinäistä, että tarjonta on loppujen lopuksi aika pientä - eli kuullessani tästä tapahtumasta uusi elämäntehtäväni oli päästä kokeilemaan sitä. Pari sähköpostia myöhemmin kiljahtelin innosta kutsu inboxissani. Koska tapahtuma oli kertaluontoinen, voin spoilata sitä tässä mielin määrin!

Rastilan metroasemalta kävelin kännykän navigaattori päällä kohti merenrantaa metsäpolkujen läpi. Hotelli Vuoranta on hylätty hotelli, jossa vuoden 2009 jälkeen on ollut vain satunnaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi nyt kauhutalo. Ovella soitettiin ovikelloa ja kuolleet respatyöntekijät ottivat sisälle, laittoivat kertaamaan säännöt ja turvasanan sekä allekirjoittamaan vastuuvapautuslomakkeen. Ovelta saatettiin hotellin baariin, joka henki Twin Peaksiä hämärässä välkkyvillä valoilla ja takaperin soivalla musiikilla. Baarimikko tuli kertomaan tarinan Annista, tytöstä joka joutui muuttamaan lamassa köyhtyneen perheensä kanssa hotelliin omaisuutenaan vain vaatteensa ja rakas soittorasiansa. Tarina toimi ponnahduslautana omalle kululleni hotellin sisällä, ja siihen liittyi huone 36, jossa kummitteli.

Tunnelmanluonti oli siitä mieletöntä, että kuumotin jo tässä vaiheessa niin paljon, että multa pääsi hermostuneita kikatuksia. Näyttelijät olivat niin täysin roolissaan, että pelotti jo se, että joku heistä olisikin oikeasti hullu ja alkaisi jahtaamaan mua. En ole satavarma muistanko järjestyksen kulkureitille ihan oikein, mutta yritän parhaani. Tarinaa lukiessa voi kelailla, että hoin melkein koko matkan "hyi saatana hyi hyi hyi hyi saatana hYI"

Baarista päästiin ensin keittiön näköiseen huoneeseen, jonka toisella laidalla seisoi vaaleahiuksinen mies verisissä haalareissa, isoja ketjuja kanniskellen. Aluksi jäädyin täysin, koska mies oli oikeasti helvetin pelottavan näköinen, mutta muutaman "tule tänne, tule tänne"-kutsun jälkeen hiivin kohti avointa ovea, jolla mies seisoi. Sen takaa paljastui pieni huone, kuin walk-in pakastin, jonka hyllyillä lepäsi raajoja ja päitä. Mies kikatteli itsekseen ja pyysi mua sitten koskettamaan yhtä päätä. Aluksi en suostunut, mutta kurotin sitten kohti päätä, johon mies vastasi huutamalla äkisti mulle melkein sydänkohtauksen ja kirkumalla sitten toistolla "MENE POIS, MENE", juosten jahtaamalla mut seuraavaan huoneeseen.

Pääsin vessaan, jossa kuolleen näköinen verinen teini-ikäinen tyttö alkoi raivoamaan kadonneesta poikaystävästään - joka hyökkäsi takaapäin päälle ja kaatui lattialle ilmeisesti kuolleena. Tyttö oli yhtä aggressiivinen kuin edellinen pakastinmies ja pisti mut kaivamaan roskiksesta nukenpään. Mut huudettiin taas pihalle "PAINU HELVETTIIN TÄÄLTÄ"-huudoilla ja ohjattiin eteenpäin ihmisten toimesta, jotka oli pukeutunut kauttaaltaan mustiin, jopa litistyneitä kasvoja ja hiuksia peitti ikäänkuin mustat sukkahousut. Jouduin mädältä lihalta ja vereltä haisevaan isoon keittiöön, jossa sukkahousutyypit hyökkäili mun kimppuun kävellessäni, ja johdatti komeroon, jossa avattuani soittorasian ovi lämästiin kiinni. Jäin täydelliseen pimeyteen ahtaaseen koppiin soittorasiamusiikin soidessa ja he hakkasivat ovea huutaen, etten pääse koskaan pois. Tässä kohtaa suljin silmät ja hoin mielessäni, ettei he voi pitää mua siellä kauaa. Ahdisti.

Käytävillä huoneiden välissä oli paljon pikkukuumotuksia - sukkahousuihmisiä yhtäkkiä sivelemässä tai tarttumassa, mutta myös ihmisiä, jotka vain seisoivat. Ei mitenkään erityisen pelottavasti puettuja tai maskeerattuja, mutta he vain seisoivat käytävällä ja tuijottivat, ja heidän ohitseen oli pakko kävellä. Kuumotin niin paljon sitä, että he hyökkäävät kimppuun mennessäni ohi, että kun niin ei tapahtunut, pelko ei poistunutkaan. 10+.

Muistaakseni seuraavana oli sukkahousutyyppi, joka murahti "ryömi". Jouduin kontilleni ja ryömimään täydelliseen pimeään käytävään, johon korkeuden puolesta aika lailla juuri ja juuri mahtui konttaamaan. Mulla ei sinänsä ole ahtaan paikan kammoa, mutta tunneli oli helvetin ahdistava - en tiennyt yhtään, kauanko se kestää, joten päätin yrittää kontata niin nopeasti kuin mahdollista. Siispä kun samanaikaisesti käteni osui isoon karvatuppoon lattialla ja tunnelin katosta työntyi käsi joka siveli selkääni, meinasin tyhjentää rakkoni. Karvamytyn jälkeen lattialla oli märkää, lehtiä ja mutaa ulkoa ilmeisesti, ja ylhäältä työntyvät kädet olivat koko ajan vihaisempia repien hiuksiani ja työntäen minua voimalla kohti lattiaa yrittäen estää kulkuni. Konttasin paniikinomaista pikasähellystä niin, että housut meinasi tippua päältä.

Päästyäni poistumisluukusta ulos The Ringin Samara-henkinen tyttö (ei ihan lapsi kuitenkaan, parikymppinen?) juoksi mua kohti, tarrasi musta kiinni ja itki korvaani, ettei ole tappanut ketään tahallaan. Että mun on pakko uskoa häntä, mun pitää auttaa häntä. Tyttö piti kiinni ja lähti taluttamaan kohti ovea, kun yhtäkkiä jostain hyökkäsi kaksi helvetin isoa jätkää pellemaskeissa ja paksuissa ulkovaatteissa. Pellet repi meidät erilleen, puoliksi raahasi ja puoliksi kantoi mut viereiseen huoneeseen, jossa heitti tuoliin, sitoi kädet käsinojiin kiinni ja laittoi säkin päähän, jonka läpi näin vain ääriviivoja. Toinen pelle alkoi "hakkaamaan" tyttöä, kun toinen oli mun kimpussani kysyen, mitä tyttö oli sanonut. Kaulalle painettiin veistä ja korvaan huudettiin, että mut tapetaan, mun maksa syödään. Pellet oli mielestäni ehdottomasti kauhutalon pahin kohta. Menin aivan jäihin, vaikka takaraivossa koko ajan pieni ääni muistutti että ne oli näyttelijöitä, jäbät oli niin vakuuttavia että pelkäsin oikeasti saavani turpaan. Jotenkin tilanne, jossa kaksi miestä pitää panttivankina ja uhkaa väkivallalla, oli aika kammottava. Mutisin mitä tyttö oli puhunut mulle ja mut raahattiin käytävälle, jonka toisessa päässä oli hotellihuone 36.

Huone oli valtava ja muuten pimeä, mutta keskellä sitä oli lastensänky, jonka päällä oli nukke. Sukkahousutyypit ohjasi mut sängylle istumaan, ja äkkiä huoneen nurkasta pimeästä kuului soittorasian ääntä, ja soittorasian valo valaisi toisen Samara-henkisen tytön naamaa. Tyttö hiipi lähemmäs ja istui lopulta eteeni. "Miksi sä jätit mut yksin" - "mitä?" - "Tää on sun syytä!" Ja äkkiä tyttö hyökkäsi mun kimppuun, kuristi ja painoi päälle. Sukkahousutyypit repi meitä erilleen, juoksutti mut ylös käytävään ja piti paikallaan mimmiä, joka yritti kaikin voimin päästä päälle. Kirmasin kohti avointa ovea, ja olinkin yhtäkkiä ulkona, kauhutalon idean isä edessäni. Ensimmäinen asia, jonka sanoin, oli "Loppuko se jo?"

0311horrors06
0311horrors07
0311horrors08
0311horrors09
Kolme ensimmäistä kuvaa on ottanut Jonna Jusslin
Alimman kuvan on ottanut Lari-Pekka Karisalmi

En itse saanut kuvata sisällä, mutta sain näitä pressikuvia myöhemmin käytettäväksi ja halusin näyttää teille tunnelmaa. Kokemus kesti yhteensä reilu puoli tuntia, mutta tuntui ihan viideltä minuutilta. Olen aiemmin kauhistellu sitä, miten jotkut kauhutalot maailmalla kestää tuntikausia, mutta nyt ymmärrän sen - vaikka olin välillä kauhusta kankeana, juoksin kirkuen karkuun, laskin päässäni sekunteja että pääsisin pois, pulssi ylitti terveet rajat ja ahdistuin kerälle, nautin kokemuksesta ihan mielettömästi. Aika kului nopeasti, koska mulla oli hauskaa. Omalla tavallani.

Ei liene siis kovinkaan tarpeellista edes keksiä tarpeeksi ylisanoja kuvaillakseni miten mieletön kokemus oli. Kauhusta on helppo tehdä kornia, ja myönnän vähän pelänneeni etukäteen kokemuksen menevän överiksi, mutta se pysyi koko ajan nimenomaan kuumottavana, karmivana, pelottavana ja niin todentuntuisena. Olen niin onnellinen että pääsin sen kokemaan, ja haluaisin samantien uusiksi - näitä saisi nyt alkaa tulla Suomeen suurina määrinä!

11 kommenttia :

  1. Melkein huvittaa lukea jälkikäteen näitä muiden tarinoita kyseisestä talosta. Tulee nimittäin itelle ihan uusia juttuja ilmi. "Ai siellä tapahtu noinkin?" Tarkottaen, että olen ehkä pienessä paniikissa ja silmät kiinni mennyt suurimman osan radasta. Onnistunut kauhutalo siis tosiaankin! Onneksi sai sun kanssa kotimatkalla käydä kokemusta jälkikäteen läpi niin selvisin pahimmilta traumoilta!

    VastaaPoista
  2. Hei jee, moikka! :) oli kyllä oikeesti terapeuttista päästä läpikäymään kaikki sun kanssa matkalla takasin, sai prosessoitua kunnolla!

    VastaaPoista
  3. Toinen kauhuhullu täällä!
    Ja tällaiset menee multa aina sivu suun :D Aivan mahtavan kuulonen reissu. Näin lukiessa sitä uskoo, että ei pelästyisi mitään, mutta paikan päällä voisi olla tilanne toinen :)

    VastaaPoista
  4. Oli todellakin! Kauhuleffoja kattoessa aina kelaa mitä ite tekis toisin, mut kun olikin itte keskellä tapahtumia niin kyllä sitä pelkäs enemmän kun rohkeena toimi :D

    VastaaPoista
  5. Hyi hele. Mä oisin varmaan saanu oikeesti jonkun sydärin tuolla, kauhuleffoja tykkään kattoa, mutta niistäkin puolet ajasta oon kädet silmien eessä :D mut sit tollanen missä ite on melkein kun siinä leffan keskellä, niin mun mielenterveys ei kestäisi sitä. Nyt jo ahdisti lukea tätä :D

    VastaaPoista
  6. No mut kertoo ainakin et oli tosi onnistunut! :D

    VastaaPoista
  7. Mä oon niiin onnellinen etten lähteny tohon... Mähän tuleb aina itkien pois jopa linnanmäen kummitusjunasta ja kammokujaa pitkin pääsin pari metriä ja parkuen takas -.- ajattelin et voittaisin pelkoni, mut tuolla olisin varmaanki saanu ikuiset traumat ja paskonu housuuni :DD kauhu ei vaan ole mun juttu. Terveisin nössö 22v

    VastaaPoista
  8. Eeei, mä en ikinä pystyis menemään tollaseen!! Kuulostaa tosi siistiltä, mutta mä oon ihan paniikissa jo linnanmäen kammokujalla.. Yleensä luen sun blogia iltasin ennen nukkumaanmenoa, mutta tää postaus piti lukee päivällä :D

    VastaaPoista
  9. Voi ei, kammokuja ja kummitusjuna on ihan lame! :D

    VastaaPoista