HOUSE OF HORRORS - kauhufriikin märkä päiväuni

26.10.2015

Olen ollut kauhufriikki käytännössä aina, siitä asti kun olen ensimmäiset kosketukset kauhugenreen saanut katsomalla salaa kaverin luona Tiedän mitä teit viime kesänä-leffan herkässä 10-11 vuoden iässä. Kauhufriikkinä rakkauteni genreen ei rajoitu vain leffoihin, vaan koko alakulttuuriin. Ongelmana on, että en koe Suomessa olevan edes melkein tarpeeksi tarjontaa.

Vuosia olen haikeudella katsonut videoita mm. USA:ssa olevista aikuisten kauhutaloista. Ennen sisälle menoa pitää allekirjoittaa eräänlainen vastuuvapautuslomake, ja jopa tuntikausia kestävässä piinassa ihminen etenee teemaan koristellussa (...sotketussa?) talossa näyttelijöiden keskellä. Olen nähnyt pätkiä esimerkiksi taloista, joissa kävijää revitään hiuksista, suuhun tungetaan epämääräistä mönjää, päälle heitetään verta, paiskataan seinään ja korvaan huudetaan, että tapetaan.

2510horror01
Ja koska olen minä, olen halunnut päästä kokemaan edes jotain samantapaista. Joten kun bongasin Nyt.fi:n artikkelin Halloweeninä Helsingissä järjestettävästä After Dark House of Horrors-kauhutalosta, flippasin. Siis ihan oikeasti, miltei tärisin kotona mielessäni vaan "pakko päästä pakko päästä pakko päästä". Laitoin samalta istumalta heille mailia ja tänään täytin akkreditoitumislomakkeen - pääsen sinne blogin kautta testaamaan. Kuolen. Sähköpostiin kilahti virallinen kutsu. Kuolen.

Halloween-lauantaina siis yksi vuosikausien haave toteutuu, enkä yhtään tiedä mitä odottaa. Kokemuksen on määrä kestää korkeintaan tunnin, enkä usko (ehkä vähän toivonkin?) että se olisi yhtä intensiivinen kokemus kuin mainitsemani jenkkiversiot. Kutsu kuitenkin kuumotti mua jo valmiiksi tapahtumaa varten sopivissa määrin.

2510horror02
Sisällä en voi kuvata, mutta teen varmasti kokemuksestani postauksen jälkikäteen - fiilistelykuvilla sitten ulkopuolella ainakin. Kokemus järjestetään hylätyssä hotellissa itä-Helsingissä, joka istuu taas täydellisesti siihen, että American Horror Storyn hotelliteemainen tuotantokausi on paraikaa meneillään.

After Darkin sivuilta löytää lisätietoa kokemuksesta, mutta tällä hetkellä tapahtuma on täysin loppuunmyyty - mitä en ihmettele, viitaten tosiaan siihen, ettei meille kauhufriikeille Suomesta oikein tahdo löytyä kunnon meininkiä. En tiedä, mitä odottaa, mutta vatsanpohjaa kutittelee innostuksesta siihen malliin, etten tiedä miten jaksan odottaa ensi lauantaihin!

Kun arki on paskaa

23.10.2015

Jokin aika sitten risteillessä tuli puhuttua tyttöjen kanssa myös yhdestä mua paljon mietityttävästä aiheesta - siitä, miten "arki" tuntuu olevan kirosanaan verrattava kauhistus ja siitä puhutaan negatiiviseen sävyyn. Puhutaan siitä, miten ihanaa on päästä kerrankin lomalle, pakoon tätä hirveää arkea, ja miten masentavaa sieltä on palata.

Duuni on paskaa, koulu on paskaa, lasten kanssa on paskaa, ilman lapsia on paskaa, siivoaminen on paskaa, koti on paska ja kaverit on paskoja ja kumppani nyt varsinkin on paska. Ja ku on se hiton kesämokkikin jota pitäis laittaa että sinne pääsee, ärsyttävää, kuka sitä jaksaa. Ja on sitä ja tätä tehtävää, ja kaikki tehtävä on paskaa. Ihanaa päästä välillä irrottelemaan, unohtamaan kaikki.

Tottakai on ihanaa lomailla. On ihanaa päästä ulkomaille ja on ihanaa päästä välillä irrottelemaan ja unohtamaan velvollisuudet. Mutta ero onkin siinä, elääkö vain lomaa ja irrotteilua varten, vai onko ne kiva bonari siihen arjen päälle - eikä ainoa tapa yrittää olla edes hetken onnellinen sen paskan arjen keskellä.

2310arki01
Otetaan huomioon, että arki on se, mistä elämäsi koostuu, ja se on kaikilla erilainen. Kokopäivätyö ja -opiskelu tottakai vievät suuren osan hereilläoloajasta, ja onhan niitä velvollisuuksiakin mitä pitää hoitaa - siivota kotia, hoitaa asioita, huolehtia siitä ja tästä. Jonkun muun arki voi olla miljonäärinä elämistä, myöhään nukkumista, matkustelua maailman joka kolkkaan ja löhöämistä rannalla. Lähtökohtaisesti jokainen tekee itselleen sellaisen arjen, kuin haluaa - niillä eväillä, mitä käytössään on.

Mutta kun se arki nyt vaan on suurin osa elämästäsi, miksi siitä ei tee mahdollisimman mukavaa itselleen? Miksi hankkii kesämökin, jos sen ylläpito on ärsyttävää ja turhauttavaa eikä sitä haluaisi tehdä, ja koko mökkeilystä menee into kun ei jaksaisi ylläpitää mökkiä ja tonttia? Miksi tekee töitä joista ei pidä, opiskelee alaa josta ei tykkää? Tottakai voi olla vaikka minkälaisia pakotteita mutta loppujen lopuksi jokaisen arki on omien valintojen summa, ja jos ei edes yritä tehdä arjesta itselleen siedättävää, en ymmärrä miksi siitä koko ajan valittaa.

Asumme Suomessa, jossa käytännössä kaikilla kuitenkin on mahdollisuus yrittää tehdä elämästään sellaista, kuin realistisesti siitä voi haluta. Sen sijaan, että kuluttaa kaiken energiansa valittaakseen miten perseestä oma arki on, voisi yrittää asialle jotain tehdä. Ja ennen kuin kukaan tulee kommenteihin asiasta sanomaan, en edes sivua tässä nyt aiheena masennusta ja siitä parantumista, vaan ns. terveitä ihmisiä jotka kuitenkin vellovat negatiivisuudessa näihin asioihin liittyen.

Kun arki on suurin osa elämästä, eikö arjen silloin pitäisi olla ihanaa - jotta elämä olisi ihanaa? Ja eikö siihen oikeasti voi edes pienillä asioilla vaikuttaa itse?

HPD SINCE 2012

22.10.2015

Blogi täyttää tänään (huomenna? Poistin joskus ihan ekan postauksen enkä ole enää varma....) kolme vuotta! Tasan kolme vuotta sitten olin harrastanut bloggausta noin kahdeksan vuotta, kun päätin siirtää aina englanninkieliset ja kokonaan itse koodaamaani nettisivut Bloggerin blogiksi ja kirjoittaa äidinkielelläni. Olin raskaana ja halusin vertaistukea ja uusia ystäviä blogini kautta - ja niitä sainkin sylin täydeltä ja enemmänkin!


Kolmeen vuoteen on mahtunut ihan mielettömästi kaikkea blogiin liittyvää - uusia ystäviä, blogibileitä, tapahtumia, pressitilaisuuksia, yhteistöitä, kokemuksia, ainakin omasta mielestäni kohentumista niin kirjoittajana kuin kuvaajana ja mikä ehkä blogin kannalta suurinta, siirtyminen harrastuksesta sivutuloksi. Vaikka en blogilla elantoani tienaakaan, tuntuu ihan uskomattomalta että juuri minä olen saanut mahdollisuuden blogata ison mediatalon alla ja saada siitä palkkaa - en voi uskoa, että niin montaa ihmistä oikeasti kiinnostaa mun juttuni.


Niin kliseistä kuin se onkin, te lukijat olette bloggaamisen sielu ja sydän. Ilman teitä ei blogi olisi koskaan päässyt portaaliin, ja mistäs sitä tietää, jaksaisinko edes blogata enää (tai ainakaan näin aktiivisesti), jos teitä ei olisikaan käymässä täällä lukemassa, kommentoimassa, tukemassa ja keskustelemassa. Blogissani on aina ollut aktiivinen kommentointi, josta olen todella kiitollinen - muiden kokemukset ja näkökulmat eivät pelkästään avarra omaa maailmankuvaani vaan myös oikeasti teidän kommentit saa mulle todella hyvän mielen. Oon onnistunut välttämään suuret määrät paskakommentointia, enkä yleensä niitä julkaisekaan, mutta suurin osa on teiltä aina hyvää ja ihanaa. Kiitos teille siis mielettömästi tästäkin blogivuodesta!


Statseja tällä kertaa on hassu jakaa, koska blogi siirtyi kesällä Kaksplussan portaaliin ja statsit ovat siis sitä kautta uusia. Statseja selaillessa näkee kuitenkin mm. sen, että teitä tulee pääasiassa Kaksplussan sivujen, Facebookin ja Google-hakujen kautta tänne. Iso osa teistä on aktiivisia kävijöitä, jotka käy blogissa usein ja suurin osa teistä on Suomesta, mutta top-kymppiin mahtu säännöllisiä kävijöitä myös Iso-Britanniasta, Argentiinasta, USA:sta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Hollannista, Ruotsista ja Australiasta. Chrome ja Safari ovat suosituimmat selaimet, Saunalahden ja Elisan netit yleisimpiä ja mobiililaitteista iPhone ja iPad käytetyimpiä lukijoideni keskuudessa. Yli 90% lukijoistani on naisia, kokonaisikähaarukasta suurin osa teistä on 25-34-vuotiaita.

Joskus joku teistä tulee kertomaan somessa nähneensä minut, joskus olette tulleet livenä juttelemaan ja esittäytymään lukijoina, ja olen aina yhtä puulla päähän lyöty niissä tilanteissa. Tuntuu jotenkin niin hullulta, että tuntemattomat jaksaa lukea mun juttujani ja kiinnostua niistä tarpeeksi tullakseen uudestaan!

Kiitos siis vielä tästä blogivuodesta - kippis seuraavalle ja sen jälkeisille! <3

Vielä ehtii tälle vuodelle...

21.10.2015

...Hoitaa vuoropäällikkökoulutuksen loppuun - vielä puuttuu pari osaa ja sitten, kunhan kaikki menee hyvin, olen virallisesti ylennetty. Siistii!

...Isänpäiväksi pitää keksiä ainakin jotain lahjantynkää!

...Käydä Halloween-bileissä.

...Joulukuussa on synttäriputki meidän perheessä ja loppuvuonna on muutenkin aina iso kasa kutsuja ties mihin pippaloihin ja meininkeihin. Pikkujoulukausi saa ihmiset pitämään jotenkin muutenkin paljon bileitä! Viimeksi kun vilkaisin Facebookin kutsuja, oli joka viikonlopulle yli kuukaudeksi menoa - pitää vähän katsoa, mihin pääsee osallistumaan!

...Joululahjojen suunnittelu, hankinta ja väsääminen. Suunnitelmalistoja on jo aloiteltu ja veronpalautuksista varattu osa lahjabudjettiin.

...Shirin kanssa jouluaskartelua mahdollisimman paljon! Shiri tykkää hirveästi näperrellä ja tähänastisiin askartelujuttuihin on osallistunut onnesta soikeana. Haluan tänä vuonna yrittää tehdä usein ja paljon kaikenlaisia joulukoristeita ja muita meille kotiin, joita Shiri voi sitten myöhemminkin ihastella että hei, minä tein ton äidin kanssa.

...Shirin pussikalenterin väkertäminen! Viime vuonna jo suunnittelin tätä, mutta tänä vuonna päätin viedä askeleen pidemmälle ja oikeasti toteuttaa sen. Meillä oli lapsuudessa pussikalenteri joten haluan pitää perinteen yllä - tämä on mun ensimmäinen Shirille joten se on vähän suureleisempi.

....JOULU!!!!!!!! Ja kaikki siihen liittyvä! Ja joulu!

...Uudeksi vuodeksi ei vielä ole mitään suunnitelmia, saa nähdä miten se menee tänä vuonna - meneekö Shiri yökylään ja juhlitaanko me vanhemmat kaverien kanssa, vai juhlitaanko tänä vuonna perheenä.

...Nauttia perheestä, ystävistä, fiiliksestä ja elämästä. Tiedän olevani jo ihan ällö näiden mun juttujen kanssa, mutta yritän aina pitää positiivisen asenteen ja luoda elämästäni mulle sellaista, että nautin siitä ja olen onnellinen.

Mitä te meinaatte vielä tälle vuodelle ehtiä tehdä? :)

Laeval

19.10.2015

1910laeval01
1910laeval02
1910laeval03
1910laeval04
1910laeval05
1910laeval06
1910leavel07
1910laeval08
Me kokoonnuttiin porukalla äitejä taas uudelle 22h kestävälle risteilylle, edellisestä olikin aikaa jo reippaasti yli vuosi. Demin sanoin on tosi terapeuttista hengailla meidän porukalla - vaikka ystävät, joilla ei ole lapsia, voi olla ihan yhtä rakkaita kuin ystävät, joilla lapsia on, välillä on tosi vapauttavaa päästä puhumaan lapsiin liittyvistä jutuista sellaisten ihmisten kanssa, joilla on juuri nyt ihan samat jutut omien lastensa kanssa! Bloggaamisen myötä oon löytänyt vierelleni kyllä joitakin mielettömiä kultakimpaleita ystäviksi, ihan mieletöntä.

Meillä oli pääasiassa tosi hauskaa, käytiin syömässä, tanssimassa ja maissakin vähän shoppailemassa sataman lähistöllä. Shirille nappasin tuliaisiksi mitäpä muutakaan kuin Frozen-sälää sekä söpön yksisarvisen, itselleni en löytänyt muuta kuin ripsivärin. Risteilyt on ihan kivoja minilomia välillä, vaikka ikävä ehtikin iskeä aika kovana ennen kotiinpaluuta!

Someen spämmättiin kaikki jo aika paljon kuvia, joten postaukseen säästin vain kameralla otetut kuvani. Meitä oli yhdeksän hengen porukka, jotka mm. instassani vilahteli kokonaisuudessaan - ja mun tukasta tuli aika kiva sillä messuilta hankitulla colormaskilla!

I love me-messut 2015

16.10.2015

1610iloveme01
1610iloveme02
1610iloveme03
1610iloveme04
1610iloveme05
1610iloveme06
Semi-extemporena päätettiin lähteä tänään pyörimään I love me-messuilla - siis minä ja Shiri seuranamme pirpanan kummitäti Ida ja meidän pian poksahtava ystävämme Sini. Mä en ole niinkään messutyyppiä tai edes tämän messun kohdeyleisöä varsinaisesti, mutta yllätyinkin siitä, miten paljon kaikkea jännää siellä olikaan! Enkä mäkään siellä ihan shoppailematta selvinnyt...

1610iloveme07
1610iloveme08
1610iloveme09
1610iloveme10
1610iloveme11
1610iloveme12
Taaperon kanssa messuilu on aina vähän haasteellista, etenkin nyt kun siellä ei ollut lapsille oikein mitään, mutta Shiri meni vaunuissa ihan kiltisti suurimman osan ajasta - muutamia kiukkukohtauksia lukuunottamatta, parivuotiaan kanssa niiltä on hankala välttyä normaaliolosuihteissakaan...

I love me-messuillahan on siis vähän kaikenlaista kauneudenhoidosta terveyteen ja muotiin. Kohteita oli niin tutuilta kuin mulle entuudestaan tuntemattomiltakin firmoilta ja merkeiltä, kaikkialla joko tuoksui hyvältä tai oli ties minkälaisia killuttimia helkkymässä valossa.

1610iloveme13
1610iloveme14
1610iloveme15
1610iloveme16
Omat ostoskassit täyttyi tällä kertaa kengillä, muutamalla halmismeikillä ja Biozellin color maskilla, joka päässä istun tässä tätä kirjoittaessa. Olenkin bloggaillut projektistani saada oma väri takaisin, ja nyt jonkin aikaa pysynyt blondi kuontalo on vaaleampi kuin tyvikasvuni - katsotaan, jos tällä sävytteellä saisi lähelle omaa väriä! Sinänsä ei pelota vaikka pieleen menisikin, koska näähän ei montaa pesua päässä pysy.

Huomenna sitten ollaankin jännän äärellä, koska meidän äitiporukka, tutummin kanalauma, lähtee taas laivalle! Tätä on odotettu, huomenna pääsee mammaporukalla irroittelemaan arjesta! <3

Ketä muka kiinnostaa?

14.10.2015

Niin kauan kuin some on ollut valtavirran käytössä, on jengi myös nillittänyt samoista asioista siihen liittyen. Klassissimmat olette varmasti kuulleet.

Ketä kiinnostaa sun selfiet? Ketä kiinnostaa sun päivällisesi, lounaasi, aamupalasi tai ruokailuhetkesi yleensä? Ketä kiinnostaa kenen kanssa olet, mitä teet, mitä mieltä olet asioista, mitä sinulle kuuluu? Kaikki ärsyttää jotakuta, oli kyse sitten kissakuvista, lapsikuvista, naamakuvista, omakehuista, valituksesta, poliittisista mielipiteistä tai YouTube-videoiden jaosta. Aina on joku, jonka mielestä juuri sun jutut on harvinaisen rasittavia. (Mutta silti se seuraa sua somessa...)

Saanko kysyä vastakysymyksen - mitä sinne someen sitten saa laittaa? Jos on narsisti laittaessaan selfien, itsekäs lapsensa yksityisyydenoikeudesta välittämätön paskamutsi lapsen kuvan jakaessa, rasittava eläinhullu lemmikkikuvan jälkeen, ärsyttävä paasaaja poliittisen mielipiteen sijaitsevan jaon jälkeen, humble bragiä harrastava itsekeskeinen ääliö kertoessaan menestyksestään tai itsesäälissä rypevä säälittävä pelle puhuessaan vaikeuksistaan, mitä somessa sitten on sopiva jakaa?

En tiedä teistä, mutta itse valikoin melko tarkasti, ketä jaksan alkaa seuraamaan somessa. Seuraan joko ystäviäni, jotka tunnen oikeassakin elämässä, netin kautta saatuja ystäviä tai julkkiksia, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia. Ja kaikista näistä kolmesta ihmistyypistä mua - apua - kiinnostaa heidän elämänsä. Naamakuvat, ruokakuvat, surut, ilot,  onnistumiset ja epäonnistumiset. Niitä asioita mä nimenomaan haluan nähdä.

Jotenkin tuntuu, että maailmassa ihan yleisesti (mutta ehkä etenkin Suomessa?) on vaan sellainen nillittämisen ilmapiiri. Kaikesta kivasta pitää keksiä ja kaivella ne paskat puolet esiin, jotta niistä voi sitten nautinnollisesti valittaa oikein olan takaa.

Ja kun somenillitykseenkin on niin helppo ratkaisu - klikkaa "unfollow". Ei vaan riitä ymmärrys sille, että valitetaan jonkun ihmisen feedistä jatkuvasti, mutta sitten kuitenkin kyseistä ihmistä seurataan!

Itse en onneksi ole nillitystä osakseni jaoistani saanut, mutta pääsee tätä kuuntelemaan sivullisena joka tapauksessa. Mitä te olette mieltä aiheesta?

Saatanallinen alttari

6.10.2015

0610alttari01
0610alttari02
0610alttari03
No ei vaiskaan! Sellaisen lempinimen meidän olkkarin uusi nurkkaus tosin kaverien puolesta on saanut, mutta ei hätää, ei se sellaiseksi ole tarkoitettu. Pikkuhiljaa ollaan saatu meille kotiin miltei kaikki ne huonekalut, jotka halutaan, eli pikkuhiljaa innostun myös ihan sisustushärpäkkeistä - siis tiedättehän, siitä, mikä tekee kodista kodikkaan. Olkkari meillä oli melko tyhjän oloinen kirjahyllyn lähdettyä, ja yksi päivä mä vaan päätin alkaa hommiin. Shirin kummitädiltä irtosi meille ylijäänyt seinähylly ja mimmi hurautti meille porineen päivineen.

0610alttari04
0610alttari05
0610alttari06
Aiemmin tällä seinällähän ei siis ollut yhtään mitään muuta kuin nuo kaksi hääkuvaa. Siinä oli aiemmin Ikeasta hankittu taulu, mutta se on alkanut ajan kanssa olemaan koko ajan epämiellyttävämpi mun silmissä, joten sen oli aika poistua olohuoneesta iloa pilaamasta. Koska seinälle tuli musta seinähylly, päätin hakea valopilkuksi aiemmin keittiötä koristaneen pinkin taideteoksen, jonka Shirin kummisetä teki tälle 1-vuotislahjaksi. Clas Ohlsonilta hankitut paperipallovalot oli aiemmin Shirin huoneessa verhojen ylärajassa, mutta ei niitä sieltä ikinä päälle laitettu, joten niillekin keksin hyödyllisemmän paikan.

Hylly on ihan koristeeksi tarkoitettu, mutta koristeita siihen en heti keksinyt - joten nehän piti tehdä. Mustamusteisen kuulakärkikynän kanssa keskiyön jälkeen googlasin eläinten pääkallojen kuvia ja törmäsin kuvaan, josta sitten piirsin mallista tämän vuohenpään ja hain seuraavana päivänä siihen kehykset Clas Ohlsonilta. Mulla lojuu kotona myös puinen viinilaatikko odottaen sitä, että keksin sille tuunaustavan ja käyttötarkoituksen - nappasin siitä kannen, sudin siihen useamman kerroksen valkoista kuultomaalia ja mattoveitsellä raastoin mustasta kartongista sanoituksenpätkän Marilyn Mansonin "Tourniquet"-biisistä: "I wrapped our love in all this foil, silver tight like spider legs." En ole yhtään kynttiläihminen, mutta löysin kuin löysinkin tuikkuja ja tuikkukippoja!

0610alttari07
0610alttari08
0610alttari09
Kello on myös oma tuunaukseni - idea tuli itse asiassa siitä, että joskus alkuvuodesta tilasin ebaystä kaukaa Aasiasta roomalaisilla numeroilla tehdyn "diy-kellon", eli osissa tulevan seinäkellon jonka osaset voi itse lätkiä seinään. Kellohan tuli tottakai ilman viisareita, kiinnitysmatskua tai oikeastaan mitään elintärkeitä osia - muovisia roomalaisia numeroita, jotka oli puolet pienempiä kuin odotin, tipahteli kuoresta ja siinä se. Nyt nappasin meidän parin euron Ikea-seinäkellon, irrotin siitä viisariosan (ei muuten meinannut lähteä hyvällä, piti hakata saksilla ja riuhtoa ja repiä sormet ruvella) ja mattoveitsen kanssa taas leikkelin kartongista roomalaiset numerot 1-12 ja kiinnitin koko höskän sinitarralla. Numerot näyttää kaukaa paremmalta....

Ja tadaa, nyt on olkkarissa väriä ja enemmän fiilistä! Alin kuva on ihana, Shiri siis hyppi jaloissa kuvatessani tätä postausta varten vaatien, että otan kuvia myös hänestä. Tätä kuvaa mimmi vaati sanomalla "äiti minä leikin että minä nukun, ota kuva kato nyt nyt kato!"

Asukuvakriiseilyä & edistystä

4.10.2015

Koko blogihistoriani ajan yksi kategoria on aina ollut vähän ongelmana: asukuvat, vaatepostaukset, kokokroppakuvat yleensä. Osittain syynä on se, etten pukeudu mitenkään erikoisesti enkä ole muutenkaan mitenkään "vaatehullu" - en tykkää shoppailusta, en omista merkkiä, en mieti asujani viittä minuuttia kauempaa ja olen vaatteiden suhteen todella pihi.

Siksi asukuvien ottaminen ja asupostaukset tuntuu edelleen vähän hassuilta. En jotenkin koe olevani minkään tietyn tyylinen, ja siinä missä itse tykkään lukea muiden asupostauksia inspiraation takia ja esteettisistä syistä, en usko, että mun blogista ja asukuvista kumpaakaan sen erityisemmin löytyy. Eikä mitenkään itseäni siis dissatakseni, vaan ihan realistisesti, koska en panosta pukeutumiseeni sen erikoisemmin. Nytkin tajusin jälkikäteen, että mun uudet maiharit olis sopinut asuun paljon paremmin.

0410kriiseily01
0410kriiseily02
0410kriiseily03
0410kriiseily04
Takki JUNAROSE*Farkut JUNAROSE*
Mekko kai H&M
Kengät Stadium

Osasyynä on tietty myös ihan kokokroppakuvien karsastaminen yleensäkin, mutta oikeastaan saankin kiittää asukuvailua tässä asiassa. Jos minulta olisi kysytty kymmenen vuotta sitten asukuvia blogiin olisin vaihtoehtoisesti joko itkenyt tai nauranut itseni tärviölle, koska en missään nimessä olisi laittanut niin paljon inhoamastani kehosta kunnollisia kuvia nettiin. Pikkuhiljaa ajan kanssa, raskausaikana masukuvilla ja itsetuntoa tässä vuosien saatossa rakennellen, kroppakuvat ovat löytäneet tiensä blogiinkin. Oon myöntänyt jo aiemminkin että tottakai kuvakulmilla voi vähän huijata, mutta muutoin muokkaan kroppakuvat kuten muutenkin kuvat - valoa, kontrastia ja tarkkuutta vain.

0410kriiseily05
0410kriiseily06
0410kriiseily07
Koen itsetuntoni ja itsevarmuuteni nousseen sen verran, että nykyään jopa tykkään asupostauksista - olen blogannut ja ollut someaddikti niin kauan, että uusien tavaroiden esittely tuntuu ihan normaalilta ja paljon mieluummin katson jonkun esittelevän uudet vaatteet yllään kuin henkarissa. Ja peräänkuulutan myös sitä, että meitä plussakokoisia olisi enemmän ottamassa asukuvia ja näyttämässä, ettei isokokoisuus aina tarkoita telttoihin pukeutumista ja epävarmuutta itsestä. Mä hei uskalsin laittaa peppukuvankin!

(* = saatu blogin kautta / sponsored through blog)