JUNAROSE - tuhat sydäntä!

30.9.2015

3009junarose01
Muistatteko, kun melkein tasan vuosi sitten kävin Bestsellerillä JUNAROSEn tiloissa pyörähtämässä - postasin silloin aiheesta? Jo jonkin aikaa on pitänyt tehdä uusi vierailu ja eilen viimein nappasin Idan mukaani ja suunnistettiin Bestsellerin uusiin tiloihin Espooseen käymään Junarosella. Merkin nimeen oon vannonut jo pitkään, mutta pieni kertaus ei koskaan ole pahitteeksi!

3009junarose02
3009junarose03
3009junarose04
3009junarose05
JUNAROSE on siis vaatemerkki plussakoon naisille kokohaarukassa 42-54. Sillä ei ole omaa liikettä vielä Suomessa, mutta sen vaatteita voi tilata heidän nettikaupastaan tai ostaa valikoiduista myymälöistä, esimerkiksi stadin Stockalta. Blogin puolella oon hajoillut usein vaateongelmista plussakokoisena - tuntuu, että valikoima on surkea eikä vaatteita saa oikein mistään muualta kuin netistä. Ja netissäkin niin usein törmää siihen, että plussakoon vaatteet on vaan rumia muodottomia säkkejä ja telttoja, joiden tehtävänä on peittää mahdollisimman paljon kehoa. Ihan niinkuin sitä pitäisi automaattisesti häpeillä, että on isokokoinen. Junarosessa rakastankin nimenomaan sitä, että vaikka merkki on täysin suunniteltu plussakokoisille, vaatteet on mielettömän nättejä ja hyvin istuvia.

3009junarose06
3009junarose07
Plussakokoisena mielestäni nimenomaan ei pidä pukeutua telttoihin. Siinä on nimittäin eroa, onko vaate löysä ja casual ja mukava, vai onko se suunniteltu peittäväksi teltaksi - eikä telttoja Junarosella ole yhtäkään kappaletta. Ihan joka koossa vaatetuksella voi helposti korostaa ja tuoda esille upeasti kehonsa hyviä puolia, ja myös saada kroppansa näyttämään paljon paremmalta, kun vaatteet istuvat oikein ja sopivat kehoon. Junarosen valikoimassa on tyköistyviä vaatteita, tiukkoja vaatteita, rohkeita värejä ja leikkauksia, printtejä, kuvioita, erilaisia materiaaleja ja sellainen valikoima, jonka toivoisin löytyväni vaatekaapistani ihan kokonaisuudessaan.

3009junarose08
3009junarose09
3009junarose10
3009junarose11
3009junarose12
Käytännön esimerkkinä omasta kehostani - isokokoisena mimminä en tykkää käyttää lyhythihaisia paitoja yksikseen, ja hameiden/shortsien kanssa on aina mustat sukkikset tai leggarit. En tykkää liian makkarankuorista enkä liian löllöistä kuteista - mun vyötäröni on selkeästi kapeampi kuin lantioni, ja tykkään tuoda sitä muotoa esille korostamalla vyötäröä esimerkiksi vaatteilla, joissa on vyötä tai nyöriä tai muuten vaan jotain korostusta vyötärön holleilla. Oikeastaan vatsan ja lantion alue on ainoa, jossa vaatteessa voi mun makuuni mielellään olla vähän löysää kangasta, ettei tunnu ihan siltä että makkarat tursuaa ja puristuu joka suunnasta - mutta muuten tykkään pitää tiukkoja vaatteita, jotka päällä tulee heti itsevarmempi olo.

3009junarose13
3009junarose14
3009junarose15
3009junarose16
3009junarose17
Junarosea liputan siis yhä edelleen vaan ihan mielettömänä plussakoon vaatemerkkinä. Hypistelin tälläkin kertaa kuteita huokaillen ja haikaillen, eikä ihme - kattokaa nyt vähän miten herkullisia kuteita löytyy mallistosta! Merkki on ollut olemassa pari vuotta ja kasvaa vaan koko ajan, enkä ihmettelekään. Tälläkin kertaa sain pari vaatekappalettani käynnistä muistoksi, ne esittelen ihan omassa postauksessa myöhemmin!

Onko teistä joku yhtä Junarose-fani kuin allekirjoittanut?

2 kommenttia :

  1. Anni ja lapsukaiset1. lokakuuta 2015 klo 0.36

    Ihania vaatteita! Saako tuotteita myös "normaaleissa" kokoluokissa (kamala sana tuo normaali, en keksinyt tähän hätään mitää muuta) vai ainoastaan plussa kokoisina? Aivan ihania ja laadukkaan näköisiä kuoseja/materiaaleja!

    VastaaPoista
  2. Junarose on vain plussakokoa! Ja siellä Junarose-jehu Heidi sano tähän liittyen: siinä vaiheessa kun kääntyy niin päin, että ihmiset kysyvät onko plussamerkin tuotteita pienemmässä koossa, tietää että merkki on mieletön! :) Meillä isokokosilla siis aiba ongelmana just se että normikokoja löytyy mutta meille ei ja haaveilee vaan vaikka tietystä mekossa omassa koossa. Junarosen pienin koko on se 42, eli ikävä kyllä ihan samoja tuotteita ei pienempänä saa :(

    VastaaPoista