Äitiyden ikuinen syyllisyys

9.9.2015


Aamuisin jaksan harvoin lähteä ulkoilemaan ennen päikkäreitä. Ollaan koko perhe aamu-unisia ja Shiri nukkuu päikkärit yleensä 3-4h heräämisen jälkeen - se väli käytetään rennosti loikoillen, aamupalaa katsellen, leikkien ja esimerkiksi piirrellen, maalaillen tai muovailuvahalla muovaillen.

Aina ei jaksa siivota. Koti on harvoin ihan täysin tiptop, elämisen jäljet näkyy ja Shirin leikeistä voi olla merkkejä keittiössä asti barbimekon muodossa nurkassa.

Minä kipeänä. Ei jaksettu tehdä oikein mitään. Nicokin töissä. Katsottiin lastenohjelmia ja luettiin kirjoja lähinnä, omalta kuumeelta ei jaksanut.

Piti sitten tämäkin kokea. Korotin ääntäni ja ärähdin lujaa, kun Shiri kävi kaatamassa kissan vesikupin pitkin keittiön lattiaa. Nyt itkettää.

Päivälliseksi oli samaa kuin lounaaksi, kun sitä jäi yli enkä jaksanutkaan kokata kaapissa olevaa kanaa. Se siirtyy huomisen lounaaksi. Kasvatanko krantuksi, kun hyvin alas menevät ja hyväksi todetut toistuu?

Ei pirpana tänäänkään tarpeeksi syönyt. Ahdistaa ja pelottaa ja turhauttaa ja ärsyttää. Hirveä huoli siitä, että toinen saa tarpeeksi ravinteita, mutta kaksivuotiaalle ei sitä ruokaa voi oikein kurkkuun tunkeakaan jos ei suostu syömään. Eikä sille voi antaa rahkaa ja croissantteja joka päivä, vaikka ne varmasti menisikin alas. Meneekö lapsi rikki jos missaa yhden aterian?

Annoinko tänään tarpeeksi virikkeitä? Oliko Shirillä tänään tylsää? Onnistuinko selittämään tarpeeksi rauhallisesti ja selkeästi miksi äidin kahvikupin heittäminen lattialle oli tuhmasti tehty, eikä niin saa enää tehdä? Katsoinko liikaa kännykkää? Keskityinkö tarpeeksi lapseeni? Luinko iltasadun kiireellä vai annoinko lapselle aikaa nukahtaa ääneni rauhalliseen monotoniin? Onko minun syytäni, ettei se nukkunut päikkäreitä tänään? Ollaanko nähty ikätovereita tällä viikolla tarpeeksi? Osaako Shiri kaikkea mitä tässä iässä pitäisi osata? Harrastaako se tarpeeksi?

Pitäisikö syyllistyä? Tästäkin? Taas? Tuosta? Entäs tästä?

Ei. Lopeta. Ja lopettakaa!


Jos jotain on tullut huomattua vanhemmuudesta oman kokemuksen ja ystäväpiirin kautta, niin se, että vanhemmat syyllistyvät aivan liian helposti. Tuntuu, että on niin kovat paineet suoriutua täydellisesti kaikesta, että mikään ei enää riitäkään ja kaikki on aina omaa syytä. Sellaisetkin asiat, joissa ei syyttävää sormea pitäisi edes esiintyä. On normaalia, ettei uhmaikäinen aina syö kaikkea, mitä eteen isketään. On normaalia, että joskus vanhemman pinna katkeaa, ja tulee ärähdettyä rauhallisen selittämisen sijaan. On täysin normaalia, ettei joka ikinen päivä aamusta iltaan ole koko ajan menoa, meininkiä, ohjelmaa, virikettä, kaveria ja kaikkea mitä maan ja taivaan väliltä voi lapselle keksiä.

Lapsi tarvitsee ensisijaisesti ravintoa, kodin jossa asua, vaatteet ylleen ja rakkautta. Ne ovat lapsen perustarpeet - fyysisen terveyden ylläpito ravinnolla ja liikkumalla, perustarpeet kuten hygienia, koti ja vaatteet, sekä rakkaus ja lämpö vanhemmilta ja läheisiltä ihmisiltä. Kaikki muu on tietenkin myös tärkeää - kaverit, lelut, virikkeet, taitojen kehittäminen... Mutta niistä ei pidä ottaa niin mielettömiä suorituspaineita, että joka ilta pähkäilee, tehtiinkö tänään tarpeeksi, onko lapseni nyt rikki, kasvaako se kieroon. Lapsellekin tekee hyvää saada joskus rennompi päivä, kun ei juoksennella pää kolmantena jalkana siellä täällä tekemässä sitä ja tätä.

Ja kun tänä aamuna syyllistyin syyllistymistäni siitä, että väsytti ja päätin siirtää kaupassakäynnin päikkäreiden jälkeisiksi, Shiri istui viereen, tarttui kädestä kiinni ja sanoi, "äiti, minä rakastan sua."

Ja se riittää. Ja minä riitän. Välillä se on vaan vaikea muistaa.

Kamerattomana kierrätin kuvan - Pikku-Shiri viime vuoden lokakuulta <3

14 kommenttia :

  1. KIITOS! Mun vauva on nyt 4kk, ja nyt jo on välillä niin paska mutsi fiiliksiä kun ei jaksa koko ajan heilutella helistintä ja lauleskella vauvalle , vaan laittaa leikkimatolle makoilemaan ja itse makaa sohvalla koomassa.
    Pitää muistaa olla itselleen armollinen, ei se haittaa vaikka välillä väsyttää. Ja tiskit ehtii odottaa huomiseenkin!

    VastaaPoista
  2. Todellakin pitää muistaa! Teillä on vielä niin pieni pallero siellä että ihan parasta ajanviettoa on vaan saada olla iskän tai äiskän sylissä <3

    (hajosin muuten nimimerkille : DDD)

    VastaaPoista
  3. No juu! Muutama äiti jonka tiedän on joutunu jaloittelemaan itselleen että ovat hyviä äitejä kaikesta huolimatta, omasta ajasta koetaan hirveää syyllisyyttä jne. Kävin yhden nuoren äidin kans samalla salilla ja aina hän perusteli mulle kauhean syyllisenä että saa olla nyt tunnin salilla eikä lapsi mene siitä rikki.

    Sama se on koiramaailmassa, facessa on vielä suora vastine ihmismaailman äityleille, jos siellä kerrot mokanneesi tai kysyy tyhmiä niin soppa on valmis :D oot paskamutsi ja se siitä. Usein kyllä ihan mukavaa keskusteluakin on. :D
    Hyviä tekstejä nää kaks viimistä, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Joo, toi oman ajan ottaminen on tosi yleinen syyllisyyden aiheuttaja! Ja musta eritoten hölmöä jos lapsi on sillon isänsä kanssa, eli ei oo siis edes hoidossa missään. Ja aina mun mielestä tekee lapsellekin hyvää luoda suhdetta esim. isovanhempiin olemalla välillä heidän kanssaan ilman vanhempia! :)

    VastaaPoista
  5. Moi! Kirjoitin ennemmin täällä, että sun postaukset ei näy bloglovinissa, mutta nyt ne on päivittynyt sinne. Jee pääsee taas lukemaan sun jutut heti ilmestyttyään!

    VastaaPoista
  6. I feel u! silloin ku kaikki menee päin persettä ni tulee kyl niin epäonnistunu olo, juuri nimenomaan et ois epäonnistunu koko äitiydessä ja varsinkin väsyneenä ne tunteet moninkertaistuu :/

    VastaaPoista
  7. Joo, just sellaset päivät että on nukkunu huonosti ja väsyttää, turhautuu helpommin ja tulee tosi helposti ihan paska fiilis :(

    VastaaPoista
  8. Joo, sain vihdoin hoidettua asian Bloglovinin kanssa!:) meillä oli vähän kommunikaatiokatkosta:'D siellä on kuitenkin sen verran seuraajia etten halunnut vaan tehdä uutta sinne, kiitos kun jaksoitte dotella:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos!! Ihana postaus, ihan oikeasti! Sofia, olet mahtava :)! Tämä postaus antoi oikeasti voimaa, ja auttaa taas eteenpäin. On ollut hieman hankalaa viime aikoina, mutta usko omaan äitiyteen on taas huipussa. Rakastan lapsiani, ja he ovat varmasti onnellisia lapsia. Tämä kirjoitus antoi niin paljon.

    VastaaPoista
  10. Apua! Kiitos paljon kommentista, mieletöntä kuulla että auttoi!:) tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  11. Voi Sofia! <3 Kiitos tästä postauksesta. Päivähoidon aloituksen ja remppa/muuttorumban myötä musta tuntuu että mä en oo mitään muuta tehnytkään kun syyllistänyt itseäni. Tää herätti, kiitos! <3 :)

    VastaaPoista
  12. Olen aikanaan lukenut blogiasi blogloving' kanavan kautta. Tämähän ei mitenkään asiaan liity, mutta ihanaa, että postaukset saa myös tuolle kanavalle! Minullakin on nuo muutamat sivut joita tutkin säännöllisesti, tämä on yksi niistä. On ihanaa lukea kuulumisia ja muita juttuja yhä!

    VastaaPoista
  13. Ihana kuulla, kiitos! :) kameran pitäisi saapua pian ja koneen joudun lähettämään ensi viikolla huoltoon, eli toivottavasti pian pääsisin taas tahtiin kiinni, nyt on ollut niin hiljaista!

    VastaaPoista