Välillä vihaan ihmisiä

30.8.2015

Vaikka yleensä pyrinkin pitämään blogin positiivisena, joskus ottaa pannuun. Ja aika usein ottaa pannuun ihmisten ilmoilla liikkuessa, joten päätin purkaa kaiken ihan tänne bloginkin puolelle - en nimittäin voi olla ainoa, jota nää asiat ärsyttää. On itsestäänselvää että on paljon isompiakin ärsytyksiä kuin nämä piirteet, mutta kyllä nääkin osaa olla raivostuttavia juttuja!

2908viha01
- Kun julkisen kulkuneuvon ovet aukeaa pysäkillä, pysäkillä seisovat ihmiset rynnii sankoin joukoin oville ja yrittää jyrätä tiensä sisälle kulkuneuvoon sieltä poistuvien ihmisten yli ihan kuin pysäkille sataisi laavaa. Urvelot hei, ei se spora/dösä/metro/juna teitä jätä siihen pysäkille, jos pyritte sisään ja olette siinä pysäkillä ajoissa. Päästäkää ensin ihmiset ulos ja survoutukaa vasta sitten sisään. Ihme paniikkia ja kauhua siitä, ehtiikö sisälle - kyllä se kuski osaa odottaa, että te odotatte ensin ihmisten tulevan ulos. Uskomattoman rasittavaa joutua tunkemaan tiiviin muurin läpi, etenkin vaunujen kanssa!

- Vaunut ignooraavat törpöt ja yleensäkin vaunuilla liikkuminen ulkona. Ymmärrän, että on ihmisiä jotka jyrää vaunuilla ja on tökeröitä itse, mutta en itse kuulu tähän sakkiin ollenkaan. Väistelen vaunuillani ja kiinnitän huomiota siihen, etten esim. jätä niitä keskelle käytävää kaupassa. Käytetään tällä hetkellä vielä sateenvarjorattaita ihan jo siksi, että ne vie vähiten tilaa. Ja kuitenkin on näitä sankareita, jotka törmäilee vaunuihin kun jotenkin ei vaan osaa varoa niitä - yrittää ohittaa minut, niin vetää polvi päin vaunuja ja mulkoilee sitten MINUA, vaikka itse olen ollut koko ajan paikallani.

2908viha02

- Lapsen jokaisesta pihahduksesta mulkoilevat urpot on todella rasittavia. Vihaan itsekin riehuvia kakaroita (kts. seuraava kohta), mutta täällä nauravaakin lasta mulkoillaan. Shiri on kova juttelemaan ja usein esim. Shirin istuessa kärryissä siinä lapsille tarkoitetussa kohdassa jutellaan niitä näitä samalla, kun teen ostoksia kaupassa. Mitä syödään, mikä mikäkin juttu on ja mitä otan, mitä kuuluu, kaikenlaista. Shiri naureskelee välillä, välillä älähtää haluavansa jotain. Jo ihan perusjuttelusta jotkut yrmyt mulkoilevat kulmat kurtussa. Etenkin kassajonossa tulee murhaavia katseita jo siitä, jos Shiri nauraa. Ihan oikeesti ihmiset, kyllä lapsista saa tulla ääntä - etenkin ihan peruskeskustelua ja naurua!

- Kauhukakarat, joita ei edes yritä hallita, on ärsyttäviä. Kyllä, uhmaikä on rankkaa aikaa eikä lapsi aina noin vaan rauhoitu vaikka mitä tekisi, eikä mielestäni pidäkään mennä aina siitä mistä aita on matalin ja alkaa lahjomaan lasta jäätelöllä ja pillimehulla heti, jos vähänkään turhautuu tai tylsistyy. Mutta siinä vaiheessa kun iso lapsi juoksee aiheuttamassa kaaosta ja sekasortoa, kirkuu, heittäytyy lattialle, huutaa, kiroilee ja potkii, ja vanhempi vain seisoo tuijottaen eteensä esittäen ettei mitään tapahdu, ollaan menty väärään suuntaan. Ignooraaminen ei ole hyvä lähestymistapa eikä todellakaan kanssaihmisille mukavaa - jos lapsi ei ota rauhoittuakseen, asialle tehdään jotain. Jos ei jaksa tehdä mitään tai mikään ei auta, poistutaan paikalta.

- Ihmiset, jotka ei osaa kävellä, jos kadulla on yli kolme ihmistä. Tää on jotenkin ihan suomalainen juttu, pakko sanoa - en ole missään muualla nähnyt vastaavaa. Ehkä Helsinki on kasvanut vasta niin hiljattain, ettei suurin osa ole vielä sopeutunut? Oli miten oli, vilkkaalla kadulla suurin osa ihmisistä urveloi ja törmäilee kuin päättömät kanat. Pysähdytään ilman varoitusta yhtäkkiä keskelle tietä, kävellään viiden ihmisen tiiviissä rivissä, laahustetaan kolmen metrin tuntivauhtia, pysähdytään juttelemaan kaverin kanssa keskelle kävelytietä eikä siirrytä senttiäkään sivuun... Ei osata väistää, ei osata varoa, ei osata ottaa huomioon ettei ollakaan ainoa elävä olento sillä kadulla. Bonuspisteitä niille, jotka ei reagoi mitenkään siihen, jos heille sanoo jotain. Jos saisin euron joka kerta kun sanon kuuluvalla äänellä "anteeksi. pääsiskö tästä" ja saan vastaukseksi kummastuneen vilkaisun eikä mikään muutu, mulla olisi enemmän kuin yksi euro. I shit you not.

2908viha03

- Asiakaspalvelutilanteissa osaamattomat ihmiset. Niin asiakaspalvelijat kuin asiakkaatkin! Itse periaatteessa aina asiakaspalvelua tehneenä olen nähnyt vaikka minkämoista, mutta sitä joutuu ikävä kyllä kokemaan niin asiakkaana aspalta kuin todistaa asiakkaiden tökeröä käytöstä aspaa kohtaan. Mikä siinä asiakaspalvelutilanteessa voi olla monelle niin vaikeaa? Molemminpuolin tervehditään, ollaan ystävällisiä, katsotaan kohti kun puhutaan, hymyillään, kiitetään ja hyvästellään. Uskomatonta, että jotkut ei vaan osaa näin yksinkertaista asiaa. Kaupan kassan nimi ei ole muovipussi tai lämän sininen, eikä asiakkaan nimi ole kolmeviiskymmentäkiitti.

- Puhumattomuus tilanteissa, jotka vaatisivat sanoja. Tiedättehän, ne tilanteet joissa suomalainen tuppisuisuus pääsee oikeuksiinsa? Joku esimerkiksi haluaa päästä ohitsesi, etkä huomaa häntä koska et sattumoisin omaa silmiä takaraivossasi, mutta kyseinen ihminen ei todellakaan päästä ääntäkään ilmaistakseen aikeensa. Hommahan hoituisi helpoiten ähkäisemällä vaikka vain "sori", mutta kun ei vaan voi. Sen sijaan höngitään niskaan ja jupistaan partaan ja mulkoillaan.

- Kilpailu huonoilla jutuilla. Joo, on ihan oma juttunsa, jos jonkun jakaessa jotain vaikeaa kokemusta tai arkielämän harmitusta haluat jakaa oman samankaltaisen kokemuksensa. Tässä ei ole mitään pahaa. Mutta kaikki varmaan tietää just sen yhden tyypin, jonka täytyy aina pistää "paremmaksi". Ai, sulla murtui nilkka? No mullapa murtui viime vuonna molemmat nilkat ja ranne ja oli vielä ripuli päälle. Ai, etkö päässyt haluamaasi kouluun? No minä en oo päässyt viitenä hakukertana peräkkäin ja potkutkin sain ja koirakin kuoli. Ai, oletko surullinen? No minä oon kyllä surullisempi, katsokaa minua, MINUA!

- Mainitaan nyt pari itsestäänselvyyttäkin: rasismi, homofobia, junttius, typeryys, empatiakyvyttömyys, ilkeys, kaksinaamaisuus, epärehellisyys, selkärangattomuus, epähygieenisyys.

Mitkä asiat teitä ärsyttää muissa ihmisissä?

8 kommenttia :

  1. Ah miten ihana lukee muidenkin ärsytyksiä :D!!! Mullakin on aina välillä pikkunen ihmisviha kun ihmiset on a) yksinkertasia tai b) ei osaa käyttäytyä. On niin helpottavaa nähä välillä jotain hyvää frendiä ku niiden kanssa en turhaudu niinku normaalisti aisoissa sosiaalisissa tilanteissa täällä jyväskylässä jossain kaupassa missä näkee jos jonkinmoista junttia ja narkkaria. Just toi ettei osata väistyä ja muut yhtä raskaat tavat, tai oikeestaan tapojen puutteet :D mulla tuli tästä postauksesta kunnon I FEEL YOU-fiilis :D

    VastaaPoista
  2. Joo tapojen puute on paha! :D Ihan yksinkertasia pikkujuttuja voi tehdä että kaikilla ois parempi mieli, mut eeeeei, kun pitää olla perseestä :D ärsyttää sairaati esimerkiksi ihmiset jotka tönäsee kadulla eikä pyydä anteeks, ihmiset jotka kattoo murhaavasti ja puoljuoksee karkuun jos niiltä yrittää kysyä jotain, känniset ihmiset julkisella paikalla ja ja ja :D lista jatkuis!

    VastaaPoista
  3. Haluan kommentoida ekaa kohtaa!! Matkustan (tai matkustin, nyt oon hoitovapaalla) paikallisjunalla helsinkiin joka päivä ja just toi tungeksiminen ärsyttää!! Monet jo kyttää asemalla että mihis se junan ovi pysähtyykään. Mutta syynä ei oo pelko siitä että juna jättäis vaan siitä että saadaannhyvä paikka junasta ja ehittäis levittää tavarat siihen ympärille ettei kukaan vaan tuu sun lähelle istumaan.. mä tietenkin tuum ihan kiusallani :D

    Mua ärsyttää kans se kun ihmiset ei jaksa ite avata ovia vaan odottaa että joku toinen avaa ja livahdetaan samalla ovenavauksella sitten.. tapahtuu usein juurikin helsingin rauttiksella :D

    Hyvä postaus muuten. Mäkin aina pohdin että saisin kirjotettu pitkän romaanin ärsyttävistä ihmisistä :D

    VastaaPoista
  4. Hyviä huomioita! Itse asuin aikoinani 10v vuotta Helsingissä, jonka jälkeen olen asunut keskisuurissa kaupungeissa Keski- ja Itä-Suomessa. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että esim. busseissa tunkeminen ja kaduilla tuuppiminen sekä tuo uskomattoman huono "vaunuetiketti" ovat pitkälti pääkaupunkiseudun "tapoja" (..tai pikemmin tapojen puutetta). Meillä Savossa esim. jokainen tervehtii bussikuskia, antaa vaunuille tilaa yms. Nämä kuuluvat perus normeihin meillä päin:)

    Vierailessani vauvan kanssa Helsingissä n. vuosi takaperin pistin merkille juuri nämä samat ärsyttävät tavat! Hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  5. Pinja/norsunluusydän30. elokuuta 2015 klo 22.09

    Me oltiin just viikonloppu Helsingissä ja monta kertaa alkoi kyllä ahdistaa ja tuli semmonen fiilis että en kyllä ikinä muuta tänne. Siis just toi itsekkyys ja tapojen puute paistaa niin pahasti.

    Käytiin yhdessä ruokapaikassa missä tilaussysteemi oli vähän subin tyylinen. Mies kysy siltä työntekijältä että "miten tää toimii?" Niin se myyjä pyöräytti silmiä ja nauroi. Siis.... !?! Ja illalla lähdettiin rauttikselta bussilla niin joku nainen päätti käydä kusella lipputangon juurella keskellä sitä toria mikä siinä on.

    Kotona täällä idässä kaikki myyjät joita oon kohdannut osaa aspan perusteet kuten tervehtimisen. Vaunuihin ei oo koskaan kyllä törmännyt kukaan ja aina oon saanut niiden kanssa apua bussiin mennessä ja esim ovien kanssa pyytämättä. Ja ihmiset hymyilee Ellelle kun se höpöttää ja joskus kun se itkeekin niin tulee siirtämään sen huomion muualle. :D harmi että tommoista on, kuulostaa tosi ärsyttävältä!

    VastaaPoista
  6. Joo, ärsyttävää :D etenkin jos menee ratikalla johonkin sataman lähettyville, niin johan jengi tunkee matkalaukkuineen niin että varpaat murtuu heikommalta :D

    VastaaPoista
  7. Mä en ole vaunuilla paljoa muualla Suomessa liikkunut, mutta kyllä monia huonoja tapoja joita tässä postauksessa toin ilmi oon nähnyt muuallakin! Eniten just se päättömänä kanana kaduilla kulkeminen, ettei osata varoa muita ja pysähdellään keskelle tietä muiden eteen jne :D

    VastaaPoista
  8. Mä en allekirjota ihan tätä jakoa Helsingin (/pk-seudun) ja muun Suomen välillä, koska törppöyttä oon nähnyt kyllä kaikkialla, enemmän koen mm. tän postauksen jutut ihan suomalaisiksi jutuiksi yleensäkin! :D ulkomailla näihin en oo törmännyt.

    VastaaPoista