Mistä tietää olevansa vanhempi?

16.8.2015

No ensinhän on tietty itsestäänselvyydet kasvavasta mahasta, ruumiinreiästä ulos tulevasta vesimelonista ja väsymyshorroksesta lähtien, mutta vanhemmuuteen liittyy niin paljon muutakin. Mistä asioista sitä sitten todella tietää olevansa vanhempi?

Kun keskellä yötä pimeässä painat hyväuskoisena jalkasi lattiaan vain astuaksesi jonkin mikroskooppisen pienen, mutta niin saamarin kovan ja kulmikkaan legon päälle. Kipu sumennuttaa silmät mutta sitä ehtii juuri ja juuri purra kieltään ennen kuin karjaisee keuhkojensa täydeltä ärräpäitä, koska ei halua herättää muita. Etenkään perheen pienempiä, joiden uudelleen nukuttamiseen menisi vuosi.

Käsitys siisteydestä on muuttunut. Jos lelut ovat korissa, on hyväksyttävän siistiä vaikka se kori sattuisikin olemaan ruokapöydällä.

Vauva-aikana näin äidin näkökulmasta ensimmäinen todellinen maistiainen äitiydestä on ne hetket, kun nännit ruvella ja verillä yrität keskellä yötä imettävää huutavaa vauvaa, tukka pystyssä ja silmät ristissä ja aivot ihan sumussa. Niin, ja tietenkin alapää jatkuvasti jomottaen ja särkien. Onneksi se vaihe ei kestä kauaa.

Jotkut sanovat, että oman lapsen kakka ei ole ällöttävää. Tätä en allekirjoita. Se on ihan yhtä oksettavaa ja ällöttävää kuin kenen tahansa random aikuisen kakka, mutta sitä oppii sietämään, koska pakkohan ne vaipat on vaihtaa. Mutta vaikka se kakan duunaaja on maailman söpöin olento omissa silmissä, ei se siitä itse tuotoksesta sen söpömpää tee.

1608mistatietaa01

Kun uhmaikäisen kiukuttelut on vienyt viimeisetkin hermonrippeet, ja koko päivän kestänyt hampaiden yhteen pureminen ja kymmeneen asti laskeminen rauhallisesti hengitellen ei enää auta, ja lapselle ärähtää. Ja sitä morkkista joka siitä tulee! Kaikki me ollaan vain ihmisiä ja on täysin luonnollista, että joskus sitä korottaa ääntään jos rajojen testailu koettelee vanhemmankin joka ikistä rajaa aamusta iltaan, mutta silti siitä aina jää paha mieli, jos tulee karjahdettua.

Yhtäkkiä ei ole yhtään outoa käydä vessassa toisen ihmisen ollessa vieressä. Se ihminen kun varmaankin hengailee sitterissä ja yrittää tarkentaa katsettaan metrin päähän.

Päivänsä oppii ajastamaan ihan uudella tavalla. On ruoka-aika, päikkäriaika, todennäköisin kakkoshädän aika, nukkumaanmenoaika ja yleinen aika, jolloin pitäisi olla kotona, että ehtii hoitaa iltajutut ennen sitä nukkumaanmenoaikaa. Lisäksi tietty on ajat, jolloin pitää alkaa kokkaamaan että esimerkiksi päivällinen ehtii päivällisajaksi valmiiksi. Lapsettomat tuttavat ei ymmärrä ollenkaan, että paras kahvitteluhetki nyt vaan on klo 14:15-16:15.

1608mistatietaa02

Aluksi voi tulla syyllisyyttä siitä, jos ottaakin omaa aikaa lapsesta. Syyllisyyttä usein pahentaa katkerat huutelut siitä, miten paska vanhempi täytyy olla, jos käy yksin ruokakaupassa ja jättää kuusiviikkoisen kotiin isänsäkanssa. Kuitenkin viimeistään jonkun kamalan uhmakiukkukohtauksen sattuessa sitä lähtee heittämään roskia huutaen halleluujaa parin minuutin ylhäisestä yksinäisyydestä.

Moni ällö asia ei olekaan niin ällö. Mainitsin jo kakan ällöyden pysyvän omanaan, ja väitän että myös puklu on ällöä, mutta esimerkiksi sinne tänne sotkeentuva kuolansekainen sose ympäri pieniä pullaposkia on oikeasti aika söpöä. Myös kuola omalla naapalla voidaan laskea söpöksi, jos se on tullut siihen pienoisen pusuista ja rakkaudenosoituksista.

Vaikka vanhemmuuteen liittyy paljon sellaista mistä voi repiä irti huumoria, päällimäisenä on aina se mieletön, pyytteetön ja puhdas rakkaus, jota lastaan kohtaan tuntee ja jota lapseltaan saa. Mikään ei tunnu yhtä hyvältä kuin oman taaperon kädet kiertymässä kaulaan, märkä pusu poskelle ja kuiskaus korvaan "äiti, minä lakastan sinua."

Kuvituksena taas Shirin ottamia kuvia!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti