Netflixin dokkarit: Osa 1 - Naiset

31.7.2015

Mä oon vähän geek monellakin tapaa - yksi niistä on, että rakastan dokumentteja! Dokkarien suhteen oon sinänsä kaikkiruokainen, mutta kuitenkin aika kranttu - moni aihe kiinnostaa, joskus katson aiheesta joka ei kiinnosta ihan vain avartaakseni maailmankuvaani, mutta usein mielenkiintoisen aiheenkin dokkari voi jäädä katsomatta, jos se tuntuu huonolta. En esimerkiksi kestä yhtään sellaisia jenkkityylillä tehtyjä "O-M-G LOOK AT THIS SHOCKING DISCOVERY!!1"-tyylisiä "dokumentteja" ollenkaan.

Yksi mun lempijuttuja Netflixissä onkin se, että siellä on laaja valikoima dokumentteja. Joitakin olen blogissa aiemminkin sivunnut aiheena, mutten ole tehnyt varsinaista kokoelmapostausta koskaan.  Koska valikoima on niin laaja enkä ole katsonut niistä kuin murto-osan, päätin jakaa postaukset kategorioihin - ja ensimmäisenä on vuorossa dokumentit, jotka liittyvät jollain lailla naisiin ja naisten oikeuksiin.



After porn ends käsittelee entisten aikuisviihdetähtien elämää nykyään - heidän lopetettuaan uransa pornonäyttelijöinä. Näyttelijät avaavat elämäänsä vähän joka osa-alueelta, niin ennen uraansa, uransa aikana kuin sen jälkeen, ja osa on ihan järkyttävää kuunneltavaa. Nykytilanteet eroaa aina fanaattisesta uudelleensyntymisestä uskoon yritykseen elää mahdollisimman tavallista elämää kotiäitinä.

Hot Girls Wanted ei myöskään anna kovin hyvää kuvaa pornoteollisuudesta. Se kuvaa firmaa, joka välittää mimmejä leffoihin. Mimmit haetaan Craigslistin ja vastaavien netin ilmoitustaulujen kautta, heidät lennätetään asumaan yhdessä ja heitä lähetellään kuvauksiin. Suurin osa kestää maksimissaan 3kk uudessa ammatissaan. Dokkari tuo oikeasti aika pahan mielen, eli jos on kovin herkkä, en suosittele tätä katsomaan.



Born into brothels on itkettävä dokkari, niin hyvässä kuin pahassa. Kaksi dokumenttikuvaajaa matkustaa Intiaan kuvatakseen punaisten lyhtyjen alueen prostituoituja, mutta päätyykin ystävystymään prostituoitujen lasten kanssa ja opettamaan heitä valokuvaamaan. Dokumentti koostuu lasten omista kuvista ja kertomuksista heidän jokapäiväisestä elämästään bordelleissa, ilotaloisa, prostituoitujen lapsina.

The world before her kertoo myös Intiasta - mutta käsittelee kahta aivan eri ääripään nyky-Intian nuorta naista. Ruhi haluaa olla seuraava Miss India, Prachi taas kouluttautuu äärioikeistolaisen hindunationalistijärjestön riveissä vastustamaan Intian länsimaalaistumista ja modernistumista. Kummankin maailma on omalla tavallaan ahdistava. Siinä missä Prachin väkivaltaan innoittava sotilastyyppinen koulutus pelottaa, Ruhin maailman uskomus, että ainoa tapa olla mitää on olla kaunein, masentaa. Dokkari on todella ajatuksia herättävä ja monissa kohtaa myös sydäntäsärkevä - esimerkiksi kohtauksessa, jossa Prachi tuo ilmi ettei halua mennä naimisiin, mutta hänen isänsä kertoo toimittajille, että avioliitto on naisen tehtävä ja tyttären toiveilla ei ole mitään väliä.


Brave miss worldistä (ja seuraavasta) puhuttaessa sanon heti ensimmäisenä trigger warning - molemmat dokumentit käsittelevät raiskausta. Brave miss world kertoo Linor Abargilistä, vuoden 1998 Miss Maailmasta, joka muutamaa viikkoa ennen missikilpailun voittoaan joutui kidnapatuksi, raiskatuksi ja pahoinpidellyksi. Voitettuaan Linor vannoi, että aikoo käyttää asemaansa auttamaan raiskauksen uhreja, ja on sen sijaan omistanut elämänsä taistellakseen seksuaaliväkivaltaa vastaan. Dokkarissa käsitellään niin Linorin kuin lukemattomien muidenkin väkivallan uhriksi joutuneiden naisten tarinoita ja kohtaloita.

The invisible war oli yllättävä dokkari siitä, etten ollut kuullut aihepiiristä ennen kuin bongasin kyseisen pätkän Netflixistä. Se kertoo seksuaalisesta väkivallasta Yhdysvaltain armeijassa. Dokkarissa usealla eri osa-alueella armeijan riveissä olleiden veteraanien kertomuksia omista kokemuksistaan, raiskauksista, jotka ovat jättäneet ikuisia fyysisiä vammoja heihin. Hyökkääjät ovat armeijatovereita ja asennoituminen uhreihin armeijan puolelta usein ynseää - uhrien syyttelyä, asioiden lakaisua maton alle ja hyssyttelyä. Dokumentissa on yhtenäinen teema alusta loppuun - USA:n armeija ei tee mitään korjatakseen ongelmaa armeijan sisällä, lupauksistaan huolimatta.


Girl rising on ihan mielettömän hyvin tehty. En ole kovin itkuherkkä, mut tätä katsoessa pillitin muutamaankin otteeseen. Se on ajatuksia herättävä ja provosoiva dokumentti naisten ja tyttöjen asemasta ympäri maailman maissa, jossa tyttöjen koulutus ei ole itsestäänselvyys. Se on vaatimus, että jokainen maailman tyttö saisi käydä koulua ja elää onnellista elämää lapsena.

Honor diaries on koonnut yhteen yhdeksän naisten oikeuksia ajavaa naista, jotka keskustelevat yhdessä ja erikseen kameran edessä naisten oikeuksissa ja kunniaväkivallasta maissa, joissa kunniaväkivaltaa esiintyy edelleen. Vaikka dokumentissa käsitellään paljolti maita, joissa islam on valtauskonto, se ei kuitenkaan esitä islaminuskoa itseään huonossa valossa, vaan kysenalaistaa joidenkin maiden kulttuurin, joissa naisiin kohdistetaan kunniaväkivaltaa, pakkoavioliittoja ja ympärileikkauksia. Se on mielenkiintoinen otanta mielipiteitä ja kokemuksia naisilta, joiden elämät ovat toisaalta kovin erilaisia, mutta toisaalta kovin samanlaisia.


Love me kertoo joukosta miehiä, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia löytää vierelleen elämänkumppania. Dokkaria katsoessa on hankala asettua millekään puolelle miesten suhteen - joitakin tasolla heitä inhoaa, jollakin tasolla säälii yksinäisinä reppanoina, jollakin tasolla ymmärtää, jollakin tasolla säälii höynäytettävinä hölmöinä. He ovat miehiä, jotka epätoivoisissa yrityksissään löytää itselleen vaimoa ovat ottaneet yhteyttä nk. vaimojen postimyyntifirmaan. Varsinaista katalogikauppaa kyseessä ei ole, vaan miehet etsivät firman nettisivuilta naisia, joiden kanssa viestittelevät, ja jos viestittely etenee hyvällä tavalla, tapaamisia järjestetään yleensä naisten kotimaassa (dokkarissa Ukraina) ja se voi edetä avioliitoksi. Dokkari esittää vaikean kysymyksen - naiset laittavat profiilinsa itse sivuille ja ovat koko ajan vallassa päättää, haluavatko viestitellä miehille takaisin tai loppujen lopuksi aloittaa heidän kanssaan suhteen. Mutta samalla naisten elämäntarinat avaavat tilannetta, jossa naimisiinmeno rikkaan ulkomaalaisen kanssa on monelle ainoa keino päästä pakoon huonoja kotioltaviaan, eli ihan vapaaehtoista toiminta ei kaikille välttämättä olekaan. Onko tämäntyyppinen bisnes oikein vai väärin?

Saving facessä pakistanilais-englantilainen plastiikkakirurgi lentää kotimaahansa tekemään korjaavia leikkauksia naisille, joihin on kohdistunut happohyökkäys. Happohyökkäyksistä on uutisoitu jonkin verran myös länsimaalaisessa valtamediassa - uhrin päälle, tähdäten yleensä kasvoihin, heitetään happoa. Happohyökkäyksiä kohdistuu niin miehiin kuin naisiin, mutta dokumentissa seurataan pääasiassa kahta naista, jotka ovat joutuneet happohyökkäyksen kohteeksi. Pala nousee kurkkuun viimeistään, kun toinen naisista, Rukhsana, kertoo itkien hänen aviomiehensä heittäneen hänen päälleen happoa ja bensaa ja anopin sytyttäneen hänet tuleen - ja että hänen on pakko asua heidän kanssaan yhä, koska hänellä ei ole varaa hoitaa sairaita lapsiaan yksin. Ellei se noussut jo silloin, kuin toinen päähenkilömme Zakia kertoo, ettei hänen todella pahasti haposta palaneisiin kasvoihinsa tehty hyökkäyksen jälkeen minkäänlaista hoitoa paikallisessa sairaalassa ja hänen aviomiehensä kieltää tekonsa vain saadakseen puolustusta kylän muilta miehiltä - koska naiset pilaavat maailman, tämänkaltaisia tapauksia tapahtuu luonnostaan.

Advanced confidence course

26.7.2015

Itsetuntoon liittyvät jutut on ollut tuttu aihe blogin puolella. Jokin aika sitten sain pyynnön tehdä enemmän postauksia ihan konkreettisista tavoista parantaa omaa itsetuntoaan, käsiteltyäni aihetta aika paljon blogin puolella suurpiirteisesti.

Latteudet heti ensimmäisenä: itsetunto lähtee aina, wait for it, itsestä. Vaikka toteama kuulostaa niin ilmiselvältä, että tuntuu hölmöltä edes kirjoittaa se tähän, se unohtuu yllättävän usein. Ihan liian usein pohjaamme itsetuntomme, kokonaan tai edes osittain, toisten ihmisten versioihin meistä. Kauneus, komeus, seksikkyys, haluttavuus, kaikki ulkoiset tekijät jotka vaikuttavat itsetuntoon - ne eivät tule siitä, että joku toinen on sitä mieltä sinusta. Ne lähtevät siitä, että sinä itse uskot olevasi niitä asioita. Tottakai on mieltäylentävää jos joku kehuu kauniiksi, mutta jos ei itse usko omaan kauneuteensa, ei tuhat kehuakaan muuta sitä. Siihen pitää uskoa itse. Mutta miten sitä itseuntoa sitten ihan konkreettisesti voi kohottaa?

conf

Itsetutkiskelemalla. Terve itsetunto lähtee siitä, että tietää omat hyvät ja huonot puolensa - ja miten ne löytää? Itsetutkiskelulla. Joku voi nauttia meditoinnista lootusasennossa, toinen voi maata kuulokkeet korvisa sängyllä ja tuijotella kattoon - joku voi lukea kirjaa tai katsoa elokuvaa ja saada ahaa-elämyksiä omasta persoonastaan sitä kautta. Tärkeintä on, että tiedostaa itsestään sekä ne ylpeydenaiheet että ne jutut, joiden eteen voisi tehdä töitä.

Kysy itseltäsi - kenen mielipide on tärkeä? Onko tuntemattoman ihmisen mielipide ulkonäöstäsi, taidoistasi tai ylipäätänsä sinusta tärkeä? Ei ole. On normaalia haluta miellyttää ihmisiä, etenkin läheisiään, mutta loppujen lopuksi vain omalla mielipiteelläsi todella on väliä - ja niiden mielipiteillä, joiden sinä päätät olevan tarpeeksi tärkeitä siihen. Älä siis surkuttele sen perään, että joku joka ei edes ole ystäväsi ei pidä sinusta - se on tasan hänen menetyksensä!

Inspiroitumalla. Kornia, tiedetään, mutta oikeasti auttaa ainakin mua! Joskus kun mieli on maassa ja tekisi mieli jäädä peiton alle häpeämään olemassaoloaan, käännyn netin ihmeelliseen maailmaan. Satoja ja tuhansia apukeinoja löytyy. On piristäviä artikkeleita, on inspiroivia vloggaajia ja bloggaajia, on vertaistukea, on ihmisiä, jotka samaistuvat ja ymmärtävät.

Usko kehuja. Jos joku kehuu sinua, usko heidän sanojaan. On hirveän helppoa heilauttaa kättään ja tuhahtaa jotain tyyliin "älä nyt, ite oot" - me suomalaiset olemme ihan liian vaatimattomia! Jos joku sanoo sinua kauniiksi, hymyile, kiitä, ja usko siihen. Vaikka et itse näkisi itseäsi kauniina, joku muu näkee - ja vaikka tärkeintä on, mitä mieltä olet itsestäsi, ehkä se usko voi lähteä juuri siitä, että ymmärrät muiden näkevän sinussa hyviä asioita.

Peilaa rakkaistasi. Miksi luulet, että elämässäsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja haluavat viettää aikaa kanssasi? Ovatko he masokisteja, jotka hengaavat kanssasi vain kiduttaakseen itseään? Ei - he pitävät sinusta. Peilaa heidän tunteensa sinuun itseesi.

Kokeile kornejakin juttuja. Jenkkileffoista tutut kohtaukset, jossa jengi katsoaa itseään peilistä ja hokee "I can do it, I am beautiful"-tyylisiä mantroja, voi oikeasti kolahtaa juuri oikeaan osoitteeseen sun kohdallasi. Kokeile esimerkiksi hokea itsellesi kehuja tai tehdä inspiraatiokollaasin seinälle leikkelemällä lehtiä ja printtaamalla sitaatteja. Mitä vaan, jos se tuntuu sinusta hyvältä.

Fake it 'till you make it. Kokeile joskus huviksesi esittää, että sulla on mieletön itsetunto. Aina, kun tilanne tulee, esitä olevasi Beyoncé. Oikeasti. Joskus paras tapa on vain esittää, kunnes se muuttuu totuudeksi - aika äkkiä itsetuntoaan saa nostatettua jo ihan sillä, että tekee siitä normin jo ennen kuin se on totta.

Priorisoi. Kun elämässä on paljon muuta sisältöä, ei oikeasti edes ehdi panikoida esimerkiksi ulkonäköään, ainakaan läheskään samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Etenkin stressaavissa elämäntilanteissa on mielettömän tärkeää löytää niitä omia keinoja, joista nauttii - oli se sitten leffojen tai sarjojen katsominen, lenkki, pelaaminen, lukeminen, jooga...

Jokaisella toimii eri asiat, mutta minulla toimi pitkälti aika. Iän karttuessa teiniminän itseinho alkoi väistymään, koska aikuisena ymmärsin, ettei minun loppujen lopuksi tarvitse miellyttää muita kuin itseäni. Tottakai haluan miellyttää minua ympäröiviä ihmisiä, mutta olen velkaa vain ja ainoastaan itselleni. Sen tajuaminen vei aikaa ja aika paljon itsetutkiskelua ja mietiskelyä.

ccccccc

21 years...

25.7.2015

IMG_20150725_172223 IMG_20150725_172019

Äiti kekkasi kivan idean meille - me uusittiin pari meidän lapsuusajan kuvaa! Näissä kuvissa meistä nuorin on juuri syntynyt, eli nää on otettu vuoden 1994 lokakuussa. Siis melkein 21 vuotta välissä! Toisiksi vanhin on myrtsinä kun ei saanut ekana pidellä sylissä kuopusta, mä ilveilen omaan tapaani, vanhin on onnesta soikeana ja nuorin on ryppyinen vastasyntynyt. Näitä oli kyllä tosi hauska ottaa! Pitänee tehdä tästä tapa ja räpsiä näitä aina, kun ollaan kaikki samassa paikassa tulevaisuudessakin.

Sisarusrakkaus on kyllä jännä juttu. Sitä kasvaa samassa kodissa, samassa ympäristössä samojen vanhempien lapsina, mutta persoonat on silti niin erilaisia. Yksi meistä on järjestelmällinen ja luonnostaan siisti, yksi vähän hömppä ja aina niin elämäniloinen, yksi aina ollut vuosiaan kypsempi ja sydämellä on monta kotia, minä vähän rasavilli ja kapinoitsija. Välillä dynamiikka toimii ja meillä on ihania siskoiltoja ja hetkiä ja keskusteluja, välillä tulee kränää ja riitaa, toiset ottaa hermoon ja ihmettelee, voidaanko me muka olla sukua toisillemme. Sisarussuhteissa tungetellaan, ollaan tietävinään ja usein tiedetäänkin, päsmäröidään, huolehditaan ja rakastetaan.

Meillä on aina ollut räiskyvä dynamiikka, joka ei ole aikuisiälläkään laantunut. Mutta kaiken pohjalla on aina vahva sisarusrakkaus, joka on kestänyt ja tuleekin kestämään kaiken maailman sotatilat ja yhteisymmärryksen puutteet. Ollaan me aika siisti nelikko! ♥

ccccccc

Outoja tapoja

22.7.2015

Kaikilla meistä on jotain kummallisia tapoja, vaikkei niitä itsekään aina edes tiedosta. Monesti en ole yhtään itse ymmärtänyt, että jokin tapani onkin outo, kunnes muut ovat maininneet siitä - joten mikäs sen parempaa kun vähän nolata itteensä täällä blogin puolella ja jakaa teille mun outoja tapojani!

Aina, kun menen vessaan, otan pois isot pitkähihaiset. Eli siis en jotain ihonmyötäsiä 3/4-hihaisia cardiganeja, mutta esimerkiksi hupparin tai vastaavan "isomman" päällispaidan otan aina pois. En ollut koskaan käsittänyt tän olevan outoa, kunnes kaverini nauroi tavalleni. Ja tarkemmin mietittynä en todellakaan tiedä mitä se paita siinä pissatessa haittaa, mutta silti se pitää aina ottaa pois!

1436966913568

En ole mitenkään kovin järjestelmällinen tyyppi tosielämässä - en järjestele esimerkiksi kaappejani, vaatteet ei ole viikattuna kaapissa vaan mytyssä, ei haittaa pieni sotkuisuus. Mutta tekniikan kanssa olen aivan älyttömän tarkka. Sähköpostini jaan mukaan kansioihin (esim. yhteistyöjutut, salasanat...), on tietty järjestys johon laitan aina välilehdet nettiselaimessa, ahdistun jos työpöydällä on turhia ikoneita joten siirrän ne omaan säläkansioonsa, kännykässä/tabletissa ei saa olla turhia appeja ollenkaan ja niilläkin on tietty järjestys, jossa niiden pitää olla. Poistan turhien sähköpostien lisäksi aina myös heti turhat tekstiviestit, vaikka en tekstaakaan enää ollenkaan kun käytän WhatsAppia. Lisäksi kännykässä ei saa olla turhia ohjelmia auki taustalla, vaan sammutan kaikki ohjelmat aina kokonaan, joita en käytä.

Ärsyynnyn, jos mun Netflix-profiililla on katsottu lastenohjelmia. Shirillä on oma profiilinsa Kids-suojalla, ja mun suositukset jne menee ihan pilalle kun sinne kauhun ja hyvien sarjojen keskelle tulee "Sofia, suositeltu sinulle - katso nyt Mansikka-Marja!" En siis tietenkään ärsyynny Shirille, mutta muistan tietty aina mainita Nicolle, että muistaa vaihtaa profiilin Shirin omaksi seuraavalla kerralla.

IMG_20150718_114651

Herään aina, myös siis aamuina kun on muutenkin aikainen lähtö johonkin, vähintään tunnin ennen kuin pitää poistua kotoa, vaikka aamupalan syömiseen ja meikkaukseen/valmistautumiseen menee ehkä 20 minuuttia, maksimissaan puoli tuntia. Eli esimerkiksi jos mun pitää olla kello 9 jossain, tähtään että olen siellä viimeistään 8:50 eli esimerkiksi puolen tunnin matka-ajalla lähden kotoa 8:20. Tällöin ensimmäinenherätykseni on 6-6:15 aikoihin, torkutan 15-30min ja käytän suurimman osan ajastani ihan vaan jumittamiseen. Tarvitsen paljon aikaa ja kofeiinia, että herään! Herätyksiä pitää myös laittaa aina joku kuusi erillistä, vaikka torkutan niitä kuitenkin.

Vessaan mennessä pitää ensin sytyttää valot, odottaa että ne syttyy, ja astua sinne vasta sitten. Vaikka heitän vaan jonkun sukan pyykkikoriin. En tiedä miksi, koska en pelkää pimeää mitenkään erityisesti, eikä muissa huoneissa pimeys haittaa. Mutta vessassa on pakko olla valo ennen kuin sinne astuu sisään. Jos vessajutuilla vielä jatketaan, niin vessapaperirullan pitää olla niin päin, että se paperi tulee päältä, eli oikein päin. Käännän rullat jos käyn vessassa jossain, jossa se on eri päin - vieraillessa jonkun kodissa, töissä, yleisessä vessassa....

IMG_20150720_174647

Jos kuljen tietyllä kulkuneuvolla usein, valitsen sen oman paikan. Lapsuudenkotiin sporassa piti istua aina vasemman puolen soolopaikoilla, ratikan takaosassa, siinä tokavikassa jonka edessä olevan tuolin alla oli se musta laatikko, niin siihen sai jalat. Kentällä työskennellessä istuin bussissa aina takaovesta kaksi riviä eteenpäin oikealla puolella ikkunapaikalla. Jos mun paikka on varattu, valitsen toisen ja tuskailen mielessäni, ettei matka ole yhtä kiva.

Lakkaan varpaankynnet aina mustiksi. Ennen lakkasin sormetkin aina vain ja ainoastaan mustalla, mutta oon oppinut käyttämään välillä vähän muitakin värejä käsissä - mutta varpaankynnet ei voi olla mitään muuta kuin mustat. Oon niiden kanssa myös aika laiska, enkä kovin usein jaksa poistaa vanhoja ja laittaa uusia. Varpaat on mun mielestä myös ällöjä, Shirin varpaat on ainoat jotka ei aiheuta pientä pahoinvointia.

Mitä outoja tapoja teillä on?

ccccccc

Ylläripylläri

12.7.2015

la4 la11 la1 la2 la7

Eilen oli aika tapahtumarikas lauantai! Kuten moni saattaa jo tietää, Klara odottaa toista lastaan ja laskettu aika on jo ensi viikolla. Julia kekkasi järjestää mimmille vielä baby showerit, jotka pidettiin eilen jännäten koko ajan, tuleeko Klaralle lähtö synnärille ennen bileitä! Kaikki meni kuitenkin hyvin, saatiin avaimet ja päästiin sisään, koristeltiin ja laitettiin pöytä kuntoon ja odotettiin olohuoneen suulla, kun Klara tuli kotiin. Kovaa kajahtanut YLLÄTYS! ja sitä seurannut naurunremakka säikäytti sekä Klaran että pari vieraina ollutta vauvaa, raasut!

la5 la3 la6 la8 la9

Yllätys ainakin onnistui ja oli tosi kivaa. Aiemmin oon ollut vain yksissä showereissa jotka oli omani, eli oli siistiä päästä järkkäämään juhlia ystävälle. Itse juhlat meni aika normaalisti - oli ylläri, oli meidän tekeiä tarjoiltavia, lahjana oli Julian tekemä vaippakakku, jonka sisällä oli kaikenlaista tarviketta leluista vaatteisiin, tutteihin ja nännirasvoihin. Klara pääsi myös maistelemaan vaippoihin sulatettuja suklaapatukoita ja veikkamaan, mikä suklaa on kyseessä, ja arvailemaan meidän vauvakuvista, kuka vieras on kyseessä. Oli kyllä ihanan lämpimät juhlat, nyt jännätäänkin milloin baby#2 päättää maailmaan putkahtaa.

la12 la10

Kävin kotona aika lailla vaan siivoamassa ja meikkaamassa, kun olikin jo aika lähteä isosiskoni Auran ja tämän miehen Federicon kämpille illalliskutsuihin. Paikalla oli meidän lisäksi meidän pikkusisko ja Auran ystäviä, syötiin todella hyvää ruokaa ja nautiskeltiin viiniä ja istuttiin tuntikausia pöydän ääressä. Kotona olin vasta myöhään ja sain aamulla vielä nukkua myöhään, luksusta!

ccccccc

Pieneneekö venytykset?

10.7.2015

Yleisin kysymys venytettyihin korvalehtiin liittyen on, mitä aion tehdä, kun ne alkavatkin kaduttaa. Tähän olen aina pyöräyttänyt silmiä ja sanonut, että jos joskus tahdon ne pois korvistani ottaa, niin sitten otan ja katsotaan, pieneneekö itsestään. Jokaisella on toki omat urbaanilegendansa millimääristä jonka jälkeen korvat eivät pienenä enää koskaan milliäkään, mutta ne kannattaa aina ottaa pienellä lähdekritiikillä vastaan.

Ekaa kertaa venytin toisen korvalehteni teininä, muistaakseni 15-vuotiaana, 16mm asti. Se tulehtui malttamattomuuteni takia ja otin sen pois, ja se näytti ihan karmivalta, mutta pieneni aika lailla vanhoihin mittoihinsa. Ei ihan pieneksi korvisreiäksi, mutta ehkä 2-3mm levyiseksi. Muutama vuosi sitten aloin pikkuhiljaa venytellä molempia korvalehtiä, ja nyt olen pitkään pitänyt korvissani 20mm venytyksiä molemminpuolin.

ear1

Rakastan venytettyjä korvalehtiä, omaa silmää ne hivelee ja mielestäni venytetyt korvalehdet (koruilla, tottakai...) on ihanan näköisiä. Kuitenkin nyt on alkanu kalvaa kova korvisikävä - en itse ole pitänyt mitään normikorviksia korvalehdet venytettyäni, koska ne eivät näytä mielestäni hyvältä yhdessä. Oon alkanut kaipaamaan normaaleja korvakoruja, etenkin roikkuvia, ihan jo somisteeksi saadakseen asuihin vähän jotain lisää. Siispä otin venytyskoruni pois!

Olen nyt ollut reippaan viikon ilman korujani, ja korvat on pienentyneet huomattavasti. Ennen sain etusormeni kokonaan reiästä läpi, nyt ei sormenpääkään mahdu kunnolla. Kokeilin laittaa vanhaa 20mm korua takaisin eikä se mene mitenkään päin vähääkään enää vanhalle paikalleen. Sinänsä haikeaa, koska venytyksistä tykkään niin paljon, mutta innoissani odotan pienenisikö korvareiät itsekseen tarpeeksi, että voin alkaa taas hamstraamaan korvakoruja.

P1010049

Kai se voi olla kyllästymistä, kyllästyn melko helposti ja siksi esimerkiksi hiuksilleni olen aina vähän väliä tehnyt jotain muutoksia. Mutta yleistä luuloa vastaan en missän nimesäs kadu korviani venyttäneeni, ne näyttivät ihanalta ja ehkä joskus innostun venyttelemään uudestaan - mutta juuri nyt kaipaan "normaalimpaa" korvakorukokoelmaa kuin silikoniplugini. Tällä hetkellä, kuvat otettu muutama päivä sitten, korvareiät siis näyttävät about siltä miltä kuvissa - odotin niiden näyttävän tuhannesti pahemmalta! Toivon, että nämä pienenisivät taas sinne max muutamaan milliin ihan itsekseen. Tällä hetkellä ainakin näyttää lupaavalta.

ccccccc

Smoothie to go (lempparireseptit!)

8.7.2015

Meikä jälkijunassa vaihteeks, heh! Mutta nyt minäkin oon hurahtanut näihin "otappa tästä toveri smoothie suoraan messiin"-blendereihin. Meidän vanha normaali blenderihän hajosi silloin kun Shiri vielä söi soseita, eli ehkä oli oikeastikin aika hankkia uusi. Bongasin Prismasta naurettavan halpaan 15€:n hintaan Melissa/merkkisen Smoothie to go-blenderin ja pakkohan se oli ostaa.

P1010019 P1010018

Smoothie to go-blenderin idea siis on siinä, että tavallisen tehosekoittimen kannumaisen astian sijaan ainekset asetetaan pulloon ja blenderi blendaa ne suoraan sinne. Melissa toimii yksinkertaisesti - pullo täytetään haluamillaan aineksilla, siihen kierretään kiinni teräosa ja puteli kiinnitetään koneeseen. Nappia painamalla sisältö muuttuu nestemäiseksi herkuksi, joka sitten nautitaan vaikkapa suoraan pullosta vaihtamalla teräosan tilalle juomapullon suun sisältävä osa.

Itsehän olen suuri smoothieiden ystävä, voisin kiskoa niitä päivät pitkät. Valmiina ostettavista versioista ne oikeasti hyvät tuppaa kuitenkin olemaan aika hintavia, eli olen tottunut väsäämään näitä itse blenderin avulla. Samalla pystyy paremmin tarkkailemaan, mitä kaikkea sekaan ja samalla omaan systeemiin joutuukaan. Olen aika nössö ja pysyttäydyn yleensä aika samanlaisissa sekoituksissa, joten päätin nyt jakaa mun lempparimössöni teille! Omiin smoothiereseptilemppareihini (...on se sana!) kuuluu siis muunmuassa allaolevat, joillakin yleisillä nyrkkisäännöillä.

P1010023 P1010024

En koskaan lisää smoothieihini sokeria tai hunajaa, koska tykkään kuitenkin kuvitella, että näiden juominen on edes melkein terveellistä sopivissa määrissä. Hedelmäversioihin eritoten ei todellakaan tarvitse ylimääräistä makeutusta, hedelmät kun ovat itsessään jo niin makeita. Määrissä menen aika silmämääräisesti.

Käytän mieluiten tuoreita ainesosia, mutta myös pakaste- ja säilykeversioita tulee käytettyä. Myös Shiri tykkää juoda smoothieita, eli ihan senkin takia pyrin suosimaan tuoreita ainesosia. Sekoittelen myös allaolevia reseptejä paljon keskenään ja teen usein ihan fiilispohjalta, eli ei kannata ihan raamatullisesti ottaa oppia resepteistä vaan testailla myös omia makuyhdistelmiä!

Smoothien pohja määrää aika paljon en makua. Mitä vähemmän nestemäisiä ainesosia, sen paksumpi smoothie - esimerkiksi turkkilaisella jugurtilla smoothiesta tulee todella paksua. Vesi ja maito ovat vähän tylsiä pohjia ja lorauttelen niitä lähinnä jos smoothiesta on tulossa jo liian paksua, mutta ovat yleisesti ottaen vähän terveellisempiä kuin mehut. Rakastan kookosta, eli kookosmaito on ehdottomasti yksi lempparipohjiani!

P1010031 P1010037

Turkkilainen jugurtti - banaani - mustikka. Paksu ja aika tavallinen juoma, mutta oikeasti tosi herkullista. Banaani ja mustikka sopii yhteen täydellisesti!

Turkkilainen jugurtti - ananas - persikka - mandariini/appelsiini - loraus sitruunamehua. Nam! Tykkään itse paljon hedelmälihasta, jota tästä kyllä mandariinin ja/tai appelsiinin ansiosta kyllä löytyy.

Appelsiinimehu - banaani - mango - ananas. Nestemäisemmässä muodossa kuin edelliset ja ilman maitopohjaisia tuotteita. Tykkään tässä trooppisesta fiiliksestä, ja etenkin näin kesällä kun lasiin heittää vielä jääpaloja saa ihanan vitamiinipitoisen virkistyksen.

Turkkilainen jugurtti - loraus vihreää teetä - kiwi - kurkku - avocado. Makuelämyksenä yllättävän hyvää.

Jäisiä marjoja (mix) - persikka - loraus kookosmaitoa. Tässä on tarkoituskin tuoda jäisistä marjoista ja persikoista todella paksu seos, jota ihan pienellä lorauksella kookosmaitoa tehdään enempi juotavaksi kuin lusikalla syötäväksi.

P1010041 P1010045

Kaurahiutaleita - kookosmaitoa - banaania - rusinoita - turkkilaista jugurttia. Maistuu ihan keksiltä! Kaurahiutaleissa teen yleensä niin, että heitän ne blenderiin ensin yksinään ja teen niistä jauhemaisempaa, ennen kuin lisään muut ainekset. Ne on toki hyviä myös kokonaisina seassa, mutta itse tykkään enemmän näin.

Kaurahiutaleita - banaania - cashew-pähkinöitä - turkkilaista jugurttia. Mielettömän hyvää. Aamupuuro blenderissä, haha!

Kuvissa smoothieen meni turkkilaista jugurttia, kaurahiutaleita, persikkaa ja ananasta. Netistä löytyy tietty googlaamalla tuhansittain smootheireseptejä, mutta tässä on muutama oma lempparini. Jakakaa mulle omianne, kangistun usein kaavoihin ja teen melko samoilla aineksilla aina vaan! Etenkin oikeasti hyviä vihersmoothiereseptejä etsin, itse kun en esim. lehtikaalin suuri ystävä ole, mutta melkein kaikki englanninkieliset reseptit sisältää sitä....

ccccccc

Juoppojen ja kukkahattutätien luvattu maa

5.7.2015

Moni on varmaankin törmännyt Esko Eerikäisen Facebook-päivitykseen siitä, miten ilmeisesti heistä on tehty lastensuojeluilmoitus, koska he ovat istuneet terassilla alkoholijuomien ja ruokien kera. Ja lapsetkin ollut mukana. Kertakaikkiaan järkyttävää, siis lapset ja alkoholi samassa paikassa? Miten me nyt voidaan istuttaa lapsien päähän hysteria siitä, että alkoholi on mörkö, jota kiskotaan vain jos halutaan tukevat persjurrit?

Oon ennenkin puhunut alkoholista ja lapsista blogissa, mutta nyt taas napsahti sen verran, että on pakko päästä avautumaan. Ihan oikeasti nyt hyvät kansalaiset. Mietitään hetken aikaa faktoja.

Suomessa on tiukka alkoholilainsäädäntö. Valtio määrää itsestäänselvyyksien kuten ikärajan ja sikamaisten hintojen lisäksi muunmuassa sen, monelta ja mistä saamme alkoholimme ostaa, missä sitä saa mainostaa ja mihin asti saamme sitä baarissa nauttia. Alkoholin ympärillä jyllää "kielletään kaikki"-hysteria - alkoholi pitää kieltää mahdollisimman monessa paikassa ja eritoten lasten silmien edessä, koska suomalaisten mieliin ei vaan mahdu, että alkoholia voi juoda muutenkin kuin humalahakuisesti. Vaikka meillä on kaikki nämä säännöt ja rajoitukset, kiellot mainoksista ettei lapset vain näe, Suomessa virtaa silti valtava määrä viinaa vuosittain. Joitakin vuosia vanhojen tilastojen mukaan 12,3 litraa puhdasta alkoholia per asukas per vuosi. (Lähde: WHO)

(lähde)

Mitä tällä siis on saavutettu? Kansa, jossa on ihan liikaa alkoholisteja, alkoholista suoraan tai epäsuorasti johtuvia kuolemia ja mikä pahinta - lapsia, jotka kasvavat alkoholistiperheissä. Lapsia, jotka kasvavat nähden viinan juuri sinä mörkönä, joka se voi olla. Voidaan aika loogisesti päätellä, että nykyinen hyssyttely, kieltäminen, peittäminen ja panikoiminen ei ole oikea suhtautuminen alkoholiin. Suomalaisia kohdellaan kuin idiootteja, jotka eivät osaa itse annostella alkoholinkäyttöään, vaan valtion pitää tehdä se meidän puolesta - ja surullista kyllä niin myös joskus on. Ja samalla, kun meitä pelotellaan, lehdet ovat täynnä "miten selvitä krapulastasi nopeiten"-tyylistä shaibaa ja suosituimmat biisit kertoo dokaamisesta.

Verrataan nyt kuitenkin johonkin muuhun. Ainoaan toiseen maahan, jossa olen viettänyt tarpeeksi aikaa voidakseni jonkinlaisen mielipiteen sen alkoholikulttuurista muodostaa - eli tietty Italiaan. Italialaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti viini. Viiniä juodaan ruoan kanssa, ja sitä voidaan juoda ruoan kanssa jo lounaalla, Suomessa taas alkoholin nauttimien aikaisin päivästä on kyseenalaista. Alkoholimyynnissä ei ole samanlaisia aika- ja kaupparajoituksia kuin Suomessa 12h myyntiajalla ja Alkon monopolilla. Lähipubeissa ei ole tavatonta nähdä vähän nuorempaakin porukkaa juomassa kaljaa.

Huhtikuussa vieraillessani Roomassa käytiin porukalla pienessä pubissa, ja yhdessä pöydässä istui isompi seurue lapsia ja aikuisia. Pienin oli vaunuissa nukkuva vauva, isoin ehkä yhdentoista. Lapset joi limua ja söi suolaisia snacksejä, aikuiset joi viiniä ja olutta. He pelasivat yhdessä lautapelejä, juttelivat, nauroivat, pitivät hauskaa. Kello oli vähän yli kymmenen illalla. En pitänyt tilannetta ollenkaan outona, kunnes tajusin, että Suomessa joku olisi ihan varmasti tehnyt lasun - jos koko seuruetta edes olisi päästetty sisään pubiin. Mainitsin asiasta muille, ja he tuijottivat minua kuin hullua. Miksei muka voisi mennä lapsien kanssa paikkaan, jossa tarjoillaan alkoholia - jopa pääasiassa alkoholia?
(lähde: WHO, suurempi koko)

Niin. Siellä voi, koska alkoholikulttuuri on niin erilainen. Italiassa alkoholista ei ole tehty mörköä. Sitä nautiskellaan, ruoan kanssa tai ilman, sitä ei ole tarkoitus juoda niin paljoa, että tulee humalaan. En toki kiellä etteikö sielläkin olisi ihmisiä jotka juo humalahakuisesti tai ettei Italiassa olisi alkoholiongelmia ollenkaan, mutta esimerkiksi verrattuna aikaisempaan WHO:n tilastoon, Italian luvuksi puhdasta alkoholilitraa per hlö per v on 6,7. Maassa, jossa alkoholia on normaalia nauttia päivittäin, on silti puolet pienempi luku kuin täällä, jossa leimataan päivittäin lasin viiniä päivällisen kanssa juova auttamatta alkoholiongelmaiseksi. Koska onhan se nyt sairampaa juoda yksi lasi päivässä ja jäädä aina siihen, kuin juoda kerran viikossa koko viikon lasit korkojen kera. Eiku?

Mitä te luulette lapsien oppivan, jos alkoholi näkyy vain ja ainoastaan keinona vetää kännit? Jos lapsi ei koskaan näe alkoholia juomana, jota voi nautiskella esimerkiksi juuri ruoan kanssa tai vaikkapa saunakaljana, eikö ole ihan ilmiselvää, että Suomessa lapset kasvavat koskemaan alkoholiin vain halutessaan örveltää? Onko joku yllätys, että Suomessa on niin paljon alkoholiin liittyviä ongelmia?

Toivon, että Suomessa lisääntyy sellaisten vanhempien määrä, jotka haluavat opettaa lapsilleen alkoholin vastuullisen käytön nautiskelujuomana. Vaikka vanhempi ei itse joisi koskaan alkoholia, ei ole mitään syytä sille, ettei lapselle voi opettaa, että on ihan normaalia ja okei juoda lasi viiniä päivällisen kanssa. Tällä hetkellä lapsille nimittäin opetetaan, ihan jo yhteiskunnan puolelta, että on normaalia ja okei vetää niin kovat jurrit että laatta lentää ja aamulla on hirveä darra.

Tervisin terveen suhteen alkoholiin omaava ihminen, joka nauttii alkoholia joskus ruoan kanssa taaperoni läsnäollessa, joskus harvemmin isompina määrinä baarissa taaperoni ollessa turvallisessa paikassa isänsä kanssa kotona tai isovanhemman hoivassa. Ja joka kasvatettiin siihen, että dokaus ei ole okei, mutta lasilliset on.

ccccccc