PRAHA

18.6.2015

Nyt on palauduttu yhtenä kappaleena kotiin! Apple TV:n arvonnan voittaja on blogin fb:n puolella julkaistu ja ehdin nyt vasta postailemaan, oon vaan nauttinut tänään Shirin seurasta - tää erossaolo on aika kipurajalla maksimina! Hyvin kuitenkin oli mennyt ja Shiri ollut pääasiassa kiltisti. Tästä tulee aika kuvapainotteinen postaus, kamerassa oli alunperin melkein 800 kuvaa, joista jäi jäljelle vielä vajaa 200 poistettuani epäonnistuneita otoksia ja miltei identtisiä räpsäyksiä. Rajasin ja rajasin, kunnes sain mielestäni päätettyä hyvän potin välittämään reissufiiliksiä!

pra1 pra2

Reissuun lähdettiin siis minä, Nico ja meidän yhteinen ystävä Ida, myös Shirin kummitätinä tunnettu. Lähdettiin maanantainaamuna Helsinki-Vantaalta, josta edellisen pikapostauksen kännykälläni tein, AirBalticin lennolla Riikan kautta Prahaan. AirBalticillä mä en lennä kyllä enää ikinä! Toitotin tätä samaa jo Rooman reissulla loppuvuodesta 2012, mutta nyt oli vihoviimeiset niitit. Kaikesta yritetään nyhtää rahaa, ruumalaukut ei kuulu hintaan, AB on ainoa lentoyhtiö joka on ikinä alkanut nillittämään siitä, jos käsimatkatavaroissa on overnight bagin tai cabin-kokoisen matkalaukun lisäksi pieni käsilaukku - kaikilla muilla lennoilla se on ihan ok. Koneet oli pieniä peltipurkkeja, lentohenkilökunta tympeää ja kokemukset AB:stä aina vaan tosi huonot. Takaisin tultiin onneksi Norwegianilla, joka on sentään parempi!

pra3 pra4 pra5 pra6 pra7 pra8

Lentokentältä napattiin taksi meidän kämpälle. Varattiin Booking.com:in kautta ihan asunto hotellin sijaan - rapunovella tavattiin kämpän omistaja, mukava mimmi joka esitteli meille asunnon, ja se maksoi kahdelta yöltä yhteensä 100€, siis reippaan kolmekymppiä naama, siivouskuluineen. Asunnossa oli kylppäri, makkari, keittiö/ruokailtuila ja olkkari, jossa oli sohvasänky ja takka. Parasta kuitenkin oli, että se oli ihan keskustassa Praha 1-alueen sykkeessä - parinsadan metrin kävelymatkan päässä Václavské náměstí- eli Wenceslas Square-aukiosta. Se oli valtava aukio, jonka varrella oli kymmenttiäin kauppoja ja ravintoloita. Oltiin Prahassa kolmen maissa ja kun oltiin viety tavarat asunnolle ja vähän siistiydytty, lähdettiin syömään ja kiertelemään. Kämppä löytyy Booking.com:ista muuten ihan nimellä Apartment Opletalova!

pra9 pra10 pra11 pra12 pra13 pra14

Koko reissu meni aika chillisti - käveltiin ympäriinsä, pysähdyttiin välillä syömään tai kahville tai kaljalle/drinkeille/viinille, shoppailtiin, ihasteltiin keskiaikaista henkeä, ihasteltiin arkkitehtuuria, käytiin Old Town Hallilla katsomassa astronomisen kellon tasatuntishow ja sen tornissa ihastelemassa näkymiä. Syötiin sen lähistöllä olevassa fiinissä U Prince-hotellin terassiravintolassa, Käytiin kauppakeskuksissa, syötiin paikallista makkaraa, käytiin Hard Rock Caféssa herkullisilla drinkeillä, paahduttiin auringossa Cocoa-nimisen kahvilan terassilla. Käytiin ottamassa tuopit söpössä pienessä laivabaarissa, joka oli ankkuroitu Vltavaan ja jossa mieskaksikko soitti livenä klassikkobiisejä.

pra15 pra16 pra17 pra18 pra19 pra20 pra21

Rahaa tuntui menevän hirveästi, vaikka Praha oli aika halpa kaupunki! Ihan siinä meidän kämpän holleilla oli aika kallista, melkein Suomen hintaista, keskustassa kun oltiin - muttei tarvinnut edes mennä kovin kauas, että sai alle euron cappuccinoja ja viiden euron ravintola-annoksia. Shoppailin myös jonkin verran - muunmuassa ylläolevat paidat, jotka on New Yorkerin miestenosastolta, kännykkäpussukan, hätäinen "pakko löytää joku isompi käsilaukku"-ostos eli valkoinen käsilaukku Mangosta, kosmetiikkaa (esim. hiusten tehohoito maksoi 2,5e ja Ida osti useamman kuukauden hiusvärit kympillä - samaa merkkiä kuin ostaisi siis täältä!) ja Shirille tuli napattua muovailuvahaa, pari mekkoa ja uikkarit. Yhtenä iltana siis tsekkailtiin myös Prahan yöelämää, mistä ei oikein jäänyt mitään mielipidettä, keskellä viikkoa kun siellä oltiin.

pra22 pra23 pra29 pra24 pra25 pra26 pra28 pra27

Reissu oli tosiaan niin lyhyt, ettei ehditty mitenkään mielettömästi mitään tekemään, mutta siellä oli tosi ihanaa. Praha on todella kaunis kaupunki, etenkin tämmöiselle pienelle historianörtille se keskiaikainen fiilis oli todella lumoava. Ruoka ja juoma oli tosi hyvää, sää helli kun oli koko ajan lämmintä, vaikka välillä aurinko menikin pilvien taakse piiloon. Fiilis on todella rentoutunut, otettiin sen verta chillisti eikä panikoitu tai stressattu tai tehty tiukkoja aikatauluja ja suunnitelmia. Ehdittiin kuitenkin näkemään kaunista kaupunkia, vanhoja rakennuksia ja paikallista meininkiä. Eilen napattiin lentokentälle taksi, lennettiin suorana takaisin Suomeen, masennuttiin säästä ja napattiin taksi kotiin. Shiri tuli meille aamupäivällä ja ollaan vaan ihasteltu meidän vaahtosammutinta, ihanaa olla takaisin Shirin luona, vaikka reissussa aina iskeekin pieni suomiviha!

Näin pikkureissunkin jälkeen suosittelen kyllä Prahaa tämmöiseksi lyhyeksi kaupunkimatkaksi - kuten sanottua, kaupunki on kaunis ja uhkuu historiaa, eikä matka ole kovin kallis, ellei päätä törsätä ihan hulluna. Reissussa on aina helppoa tuhlata ihan liikaa, mutta ainakin hintataso on Suomea vähän alhaisempi yleisesti ottaen. Turisteja oli paljon, italiaa ja englantia kuuli eniten paikallisten puheen lisäksi, mutta kaiken kaikkiaan Praha on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto, jos harkitset kaupunkimatkaa!

Onko siellä Prahassa käyneitä? Onko samantyyppisiä kokemuksia kuin meillä? :)

ccccccc

16 kommenttia :

  1. Hei moi! Tulin vaan kertoon, että jostain syystä siun kuvat ei ikinä lataa kokonaan vaan jää pikseleiksi osaksi! En tiedä mistä vois johtua, mutta missään muualla ei tunnu olevan tätä probleemaa! Chromella selaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kumma, lataan ihan Flickrin kautta ja pienennän ne vielä samankokosiksi joten ei pitäis olla liian isojakaan. Onkohan muilla samaa ongelmaa :|

      Poista
  2. Oooo wau hei onks tuol prahaski vai pilvii! :::::D
    Lol t. mä

    VastaaPoista
  3. Oltiin pari vuotta sitten viettämässä mutsin synttäreitä Prahassa ja aivan ihana kaupunki! Me oltiin siellä tosin marraskuussa mutta voin vain kuvitella kuinka ihanaa siellä on näin kesällä.

    Suosittelen muuten visitoimaan myös Krakovassa. Olin siellä nyt huhtikuun alussa ja jos Prahasta tykkää, niin Krakovaan rakastuu varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu kiitos vinkistä! Kesä kyl helli siellä, arvaa paljon masensi kun katteli että täällä on luvattu pariks viikoks sadetta :D

      Poista
  4. Mulla näkyy kyllä kuvat!:) praha kuulostaa kivalta paikalta!:)

    VastaaPoista
  5. Mulla ei ole ikinä ollut samaa ongelmaa täällä eikä millään laitteella. Kuvat latautuvat hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) toivotaan että kyse yksittäistapauksesta!

      Poista
  6. Ihania kuvia, ja varmasti oli huippureissu!:)
    Ps. Oot älyttömän kaunis noissa sovituskoppi kuvissa, noi paidatki sopii sika hyvin!!

    VastaaPoista
  7. Kuulostipa kivalta reissulta! Praha kuuluu omiinki kaupunkeihin, jotka haluan joskus nähdä :) ps. sulla on tosi kauniit kasvonpiirteet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Tosiaan noita halpoja löytyy, alle 300e lennot+majoitus-settejä helposti lyhyeksi aikaa :) me katottiin lennot Momondosta ja kämppä oli Booking.comista :) ja kiitos!<3

      Poista
  8. Kiitos hyvästä kaupunkipostauksesta!
    Kysymys: Tuntuiko siltä että tuollainen lyhyt reissu oli riittävä Prahan näkemiseen vai jäikö paljon vielä näkemättä?
    Komppaan tuon Julian kommenttia, näytät ihan älyttömän hyvältä noissa uusissa t-paidoissa! Sulle voisi sopia tollainen kevyt "poikarokkari" tyyli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehusta! :)

      Pitempi aika olisi ollut parempi, me pyörittiin keskustan läheisyydessä vain - jos olisi ollut vaikka viikonkin, olisi ehtinyt nähdä paljon enemmän ja laajemmalta alueelta. Nyt tosiaan oltiin vain kävellen menossa eli kävelymatkan päässä kämpiltä pysyteltiin, pidemmällä reissulla ois uskaltautunut ehkä tsekkailemaan metro- ja ratikkareittejä tarkemmin :)

      Kiitos paljon! Mua harmittaa kun mun tyyli on normalisoitunut niin paljon teinivuosien rokkarimeiningistä :D

      Poista