Minäminä vs. äitiminä

11.6.2015

Vanhemmuudessa on niin monta asiaa, jotka jakavat kärkkäästi mielipiteitä puolin ja toisin. Yksi niistä on ehdottomasti se, miten paljon siihen vanhemmuuteen käärön tultua hurahtaa. Lapsettomia tuttavia ärsyttää liiallinen lapsihypetys somessa, mutta se oma nyytti on helposti päivien keskipiste ja asia, johon keskittää kaikista eniten energiaa ja huomiota. Minuus unohtuu.

Vanhemmuuteen on helppo hukkua, etenkin ollessaan kotona lapsen kanssa. On helppo nähdä vain kavereita, joilla on lapsia, että oma jälkeläinen saa samalla seuraa. Kun ei tee mitään omaa ja keskittyy vain lapseen ja tätä ympäröiviin asioihin, ei sitten osaakaan puhua mistään muusta kuin lapsiin liittyvistä jutuista. Kysymykseen "mitä sulle kuuluu" ei keksi yhtään itseensä liittyvää vastausta, vaan alkaa puhumaan pienen ihmeen kehityksestä. Kotiäidit kertovat, että käyvät ensi kertaa ilman lasta kauppareissulla lapsen ollessa eskarissa ja omaksi ajaksi riittää, kun saa kerran päivässä käydä lorottamassa pönttöön kakskytä sekuntia yksikseen.

P1010004

Jokainen tavallaan, mutta onhan se omalla tavallaan aika negatiivista tietyllä tasolla - että ihminen unohtaa täysin oman persoonansa, omat mieltymyksensä ja tekemisensä ja keskittää koko minuutensa toiseen ihmiseen. Mitä tapahtuu sitten, kun lapsi on jo iso ja itsenäistyy kovaa vauhtia, eikä enää tarvitse vanhempaansa koko ajan vierelleen - alkaa jopa työntää tätä pois murkkuiän tarmolla? Mitä vanhempi osaa olla, jos on vuosikausia elänyt ja ollut vain lapsensa tarpeiden mukaan?

Mutta vaikka kultainen keskitie on tärkeä löytää, jokainen lapsi ansaitsee vanhemman, joka on vähän hurahtanut. Vauvan ensimmäiset kuukaudet on ihan ok viettää pääasiassa pienen ihon maidontuoksua itseensä imien, pikkuruisia varpaita kutitellen ja jokaista jokeltelua ihaillen. Oikeastaan lapsen koko elämä omaan kotiin muuttoon asti on enemmän kuin ok viettää pääpaino perhe-elämässä pysyen. Raja perheeseen panostamisen ja lapsen liian kokkoloimisen välillä on aika häilyvä, mutta rakkautta ei maailmassa voi ikinä olla liikaa - etenkään perheissä.

Lapset ovat pieniä vain hetken, ihan oikeasti, eikä niitä vauvantuoksuisia kuukausia ja taaperorakkauden vuosia saa takaisin. Tottakai oma lapsi on rakas missä iässä tahansa, mutta pikkulapsiaika on niin nopeasti ohitse, että siitä kannattaa nauttia kunnolla. Lapsi arvostaa aivan varmasti enemmän vanhempaa, joka oli enemmän lapsen kanssa kuin omissa jutuissa - vaikka ne omatkin jutut täytyy muistaa. Kyllä sen lapsesta huomaa, minkälainen suhde ja side hänellä vanhempaansa kehittyy. Ja varmasti jokainen tietää muistuttamattakin, että suhde vanhempaan on elintärkeä ja vaikuttaa lapsen koko loppuelämän ihmissuhteisiin.

P1010019

Ei ole mitään syytä siihen, etteikö voisi olla sekä minä, että äiti. Minulle oli tärkeää alusti asti pitää kiinni omista jutuista, vaikka annoinkin niiden jäädä vähemmälle ja annoin elämässäni mahdollisimman paljon tilaa äitiydelle ja sille ihmiselämälle, jonka suojelusta ja kasvatuksesta nyt olen vastuussa. Se voi tarkoittaa uhrauksia, mutta se on sen arvoista. Monen mielestä mulla on liikaa omia juttuja ja omaa aikaa, mutta meillä asiat ovat täydellisen tasapainossa - ja se onkin se avain.

Löytää tasapaino nimenomaan teidän perheessänne. Se oikea määrä omaa ja perhettä, jolla kaikki perheen osapuolet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Sen löytämiseen voi mennä aikaa ja voi tulla kömmähdyksiä, mutta sen löytäminen on niin tärkeää kaikkien kannalta. Ja jokaisella se tasapaino on omanlainen - jollekulle riittää vessareissu yksin, joku tarvitsee tunnin lenkin joka päivä.

Minkälainen teidän tasapaino on?

ccccccc

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti