KAUHUSARJA: Scifikauhu

31.5.2015

Kauhusarja jatkuu taas, tällä kertaa yksi mun lemppariaiheista, eli scifi! Scifi käsitteenä on tietenkin harvinaisen laaja eikä kaikki scifi ole pelottavaa, eli käsittelen sitä tässä postauksessa nyt nimenomaan kauhunäkökulmalla. Scifin ja kauhun välinen suhde on mulle ainakin ihan pyhä, tykkään scifikauhusta ihan älyttömästi!

Scifikauhua miettiessä useampia kirjoja ja leffoja hyppää mieleen saman tien, riippuen toki siitä, mikä tässä tilanteessa lasketaan scifiksi. Monelle scifi on synonyymi avaruusoliojutuille, mutta scifihän on paljon laajempi käsite - lyhenteenä sanoista science fiction, tiedefiktiota, se käsittää myös esimerkiksi futuristiset kuvaukset. Siinä mielessä esimerkiksi zombieleffat, jossa furutistiseksi käsitettävä supervirus muuttaa ihmiset eläviksi kuolleiksi, ovat omalla tavallaan scifiä. Post-apokalyptiset teokset ovat omalla tavallaan scifiä, jos ne sijoittuvat tulevaisuuteen ja niissä on antropologisen näkökulman sijaan kuvailtu esimerkiksi tulevaisuuden tekniikkaa.

scifi1
Sphere (1998)

Scifikauhussa on kuitenkin niitä selkeitä nyrkkisääntöjä, tottakai, ja kategoriasta löytyy ikävä kyllä myös paljon ihan kamalaa sontaa. Tuntuu, että useimmiten scifikauhu on nimenomaan örkkikauhua - eli siis scifiaspekti tulee siitä, että tarinassa esiintyy jokin fiktiivinen monsteri. Oli kyseessä sitten avaruusoliot (Alien, Pandorum, Prometheus), zombiet/taudit (Resident Evil, 28 Days Later, World War Z), merenelävät (Sphere, Humanoids from the deep), ihmisen luomat hirviöt (Frankenstein, Splice, The Blob) tai muut epänormaalit olennot. Toki lyötyy myös mieletöntä scifikauhua ilman varsinaisia örkkejä, kuten esimerkiksi ehdottomiin lemppareihini kuuluvat Cube-leffat, mutta helpoin scifi on varmasti örkkiscifi.

Ensimmäinen kosketukseni scifikauhuun lienee ollut juuri Sphere-leffa, jossa ryhmä tiedemiehiä lähetetään tutkimuskeskukseen meren pohjaan tutkimaan sinne ilmestynyttä kummallisuutta. Leffassa on niin kuumottavia mereneläviä, avaruusolentoviboja kuin friikahtaneita ihmismieliä - ja olen siitä asti ollut myyty tälle lumoavalle genrelle. Toinen aika aikainen scifirakkauteni oli vähän teinimpi versio - The Faculty (Kauhun Oppitunnit), jossa ah-niin-ihanat Elijah Wood ja Josh Hartnett esittävät osaa joukosta lukionuoria, jotka yrittävät estää avaruusolioiden hyökkäyksen. Rusinoiden löytäminen valtavasta pullasta on vähän vaikeaa, mutta monia ehdottomasti tsekkaamisen arvoisia olen matkani varrelta löytänyt. Aiemmassa kappaleessa listattujen lisäksi myös aiemmin blogissa hehkuttamani Jeff Longin kirjasarjan, joka alkaa teoksella Helvetin piirit, voi laskea scifiksi sen kertoessa ihmisistä "väärään" suuntaan kehittyneestä örkkilajista, joka löytyy remuamasta syvältä maanpinnan alta.

scifi2
Cube (1997)

Se, mikä scifikauhussa niin kiehtoo, on nimenomaan se out of this world-piirre. Erinäiset kummituskauhut ei säväytä, koska en pysty uskomaan kummituksiin - on paljon luontevampaa uskoa avaruusolioihin ja tieteen luomiin hirviömäisyyksiin, ihmisen pahuuteen. Eritoten tulevaisuuteen ja avaruuteen sijoittuvat elokuvat ja tarinat on mun mieleeni. Twist ending on aina plussaa. Ihanan freesin ernutuulahduksen tuo mielestäni kategoriaan semilöyhästi sopivat Rocky Horror Picture Show ja Repo! The Genetic Opera. Wikipediasta löytyy iso lista kauhuscifileffoja.

Scifin historian katsotaan olevan vaikea määrittää, mutta pääasiassa sen alkuperäisinä paikannäyttäjinä pidetään mm. Mary Shelleytä (Frankenstein), H.G. Wellsiä (Maailmojen sota) ja Jules Verneä (Matka maan keskipisteeseen) 1800-luvulta. Scifin suosio on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa ja nykyään se on aika perushuttua - aina Star Warseista X-Filesiin, Isaac Asimovista ja Philip K Dickistä Smallvilleen. Googlettelemalla löytyy niin paljon erilaista subgenreä että sitä menee jo itsekin sekaisin - löytyy ihan kaikkea aikamatkustelusta steampunkkiin.

scifi3
Altered States (1980)

Scifi on kuin mielettömän vilkas ja värikäs mielikuvitus, joka joskus toimii tiukasti fysiikan lakien säännöillä, joskus rönsyilee avaruuden lopputomilla mahdollisuuksilla. Vaikka en itse pärjää ollenkaan pelissä, jossa yritetään etsiä kovasti tieteelle uskollisestä hard science fictionistä tieteellisiä virheitä, nautin mielettömästi scifigenrestä yleensä ja etenkin scifikauhusta. Vihaisten kämppää kummittelevien sielujen katselu tuntuu turruttavalta, kun taas laadukas scifikauhu tuntuu päinvastoin aivoja stimuloivalta ja mieltä avartavalta.

Onko siellä muita scififriikkejä?

2 kommenttia :