KAUHUSARJA: Scifikauhu

31.5.2015

Kauhusarja jatkuu taas, tällä kertaa yksi mun lemppariaiheista, eli scifi! Scifi käsitteenä on tietenkin harvinaisen laaja eikä kaikki scifi ole pelottavaa, eli käsittelen sitä tässä postauksessa nyt nimenomaan kauhunäkökulmalla. Scifin ja kauhun välinen suhde on mulle ainakin ihan pyhä, tykkään scifikauhusta ihan älyttömästi!

Scifikauhua miettiessä useampia kirjoja ja leffoja hyppää mieleen saman tien, riippuen toki siitä, mikä tässä tilanteessa lasketaan scifiksi. Monelle scifi on synonyymi avaruusoliojutuille, mutta scifihän on paljon laajempi käsite - lyhenteenä sanoista science fiction, tiedefiktiota, se käsittää myös esimerkiksi futuristiset kuvaukset. Siinä mielessä esimerkiksi zombieleffat, jossa furutistiseksi käsitettävä supervirus muuttaa ihmiset eläviksi kuolleiksi, ovat omalla tavallaan scifiä. Post-apokalyptiset teokset ovat omalla tavallaan scifiä, jos ne sijoittuvat tulevaisuuteen ja niissä on antropologisen näkökulman sijaan kuvailtu esimerkiksi tulevaisuuden tekniikkaa.

scifi1
Sphere (1998)

Scifikauhussa on kuitenkin niitä selkeitä nyrkkisääntöjä, tottakai, ja kategoriasta löytyy ikävä kyllä myös paljon ihan kamalaa sontaa. Tuntuu, että useimmiten scifikauhu on nimenomaan örkkikauhua - eli siis scifiaspekti tulee siitä, että tarinassa esiintyy jokin fiktiivinen monsteri. Oli kyseessä sitten avaruusoliot (Alien, Pandorum, Prometheus), zombiet/taudit (Resident Evil, 28 Days Later, World War Z), merenelävät (Sphere, Humanoids from the deep), ihmisen luomat hirviöt (Frankenstein, Splice, The Blob) tai muut epänormaalit olennot. Toki lyötyy myös mieletöntä scifikauhua ilman varsinaisia örkkejä, kuten esimerkiksi ehdottomiin lemppareihini kuuluvat Cube-leffat, mutta helpoin scifi on varmasti örkkiscifi.

Ensimmäinen kosketukseni scifikauhuun lienee ollut juuri Sphere-leffa, jossa ryhmä tiedemiehiä lähetetään tutkimuskeskukseen meren pohjaan tutkimaan sinne ilmestynyttä kummallisuutta. Leffassa on niin kuumottavia mereneläviä, avaruusolentoviboja kuin friikahtaneita ihmismieliä - ja olen siitä asti ollut myyty tälle lumoavalle genrelle. Toinen aika aikainen scifirakkauteni oli vähän teinimpi versio - The Faculty (Kauhun Oppitunnit), jossa ah-niin-ihanat Elijah Wood ja Josh Hartnett esittävät osaa joukosta lukionuoria, jotka yrittävät estää avaruusolioiden hyökkäyksen. Rusinoiden löytäminen valtavasta pullasta on vähän vaikeaa, mutta monia ehdottomasti tsekkaamisen arvoisia olen matkani varrelta löytänyt. Aiemmassa kappaleessa listattujen lisäksi myös aiemmin blogissa hehkuttamani Jeff Longin kirjasarjan, joka alkaa teoksella Helvetin piirit, voi laskea scifiksi sen kertoessa ihmisistä "väärään" suuntaan kehittyneestä örkkilajista, joka löytyy remuamasta syvältä maanpinnan alta.

scifi2
Cube (1997)

Se, mikä scifikauhussa niin kiehtoo, on nimenomaan se out of this world-piirre. Erinäiset kummituskauhut ei säväytä, koska en pysty uskomaan kummituksiin - on paljon luontevampaa uskoa avaruusolioihin ja tieteen luomiin hirviömäisyyksiin, ihmisen pahuuteen. Eritoten tulevaisuuteen ja avaruuteen sijoittuvat elokuvat ja tarinat on mun mieleeni. Twist ending on aina plussaa. Ihanan freesin ernutuulahduksen tuo mielestäni kategoriaan semilöyhästi sopivat Rocky Horror Picture Show ja Repo! The Genetic Opera. Wikipediasta löytyy iso lista kauhuscifileffoja.

Scifin historian katsotaan olevan vaikea määrittää, mutta pääasiassa sen alkuperäisinä paikannäyttäjinä pidetään mm. Mary Shelleytä (Frankenstein), H.G. Wellsiä (Maailmojen sota) ja Jules Verneä (Matka maan keskipisteeseen) 1800-luvulta. Scifin suosio on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa ja nykyään se on aika perushuttua - aina Star Warseista X-Filesiin, Isaac Asimovista ja Philip K Dickistä Smallvilleen. Googlettelemalla löytyy niin paljon erilaista subgenreä että sitä menee jo itsekin sekaisin - löytyy ihan kaikkea aikamatkustelusta steampunkkiin.

scifi3
Altered States (1980)

Scifi on kuin mielettömän vilkas ja värikäs mielikuvitus, joka joskus toimii tiukasti fysiikan lakien säännöillä, joskus rönsyilee avaruuden lopputomilla mahdollisuuksilla. Vaikka en itse pärjää ollenkaan pelissä, jossa yritetään etsiä kovasti tieteelle uskollisestä hard science fictionistä tieteellisiä virheitä, nautin mielettömästi scifigenrestä yleensä ja etenkin scifikauhusta. Vihaisten kämppää kummittelevien sielujen katselu tuntuu turruttavalta, kun taas laadukas scifikauhu tuntuu päinvastoin aivoja stimuloivalta ja mieltä avartavalta.

Onko siellä muita scififriikkejä?

Lapsivihan luvattu maa

30.5.2015

Olen ennenkin kirjoittanut tänne lapsivihasta ilmiönä, mutta olin muistaakseni silloin vielä raskaana - nyt on asiaan jo enemmän sitä omaa näkökulmaa, kun liikun usein Shirin kanssa ihmisten ilmoilla. Haluan aloittaa sanomalla, että todella usein kohdataan aivan ihania ihmisiä, tänään oli parikin ihanaa tilannetta!

Oltiin menossa enkuntunnille, kun Shiri alkoi kiukutella junassa haluavansa minun aurinkolasit omiensa sijaan. Kieltäydyin, ja Shiri alkoi kirkumaan. Vieressä istunut nainen alkoi lempeästi puhua Shirille sanoen, "nuo sinun lasithan on paljon hienommat, minäkin haluaisin noin hienot lasit kuin sinulla on." Huuto loppui heti, ja Shiri ylpeänä esitteli lasejaan naiselle. Kotimatkalla junassa vaunuosaston vastapäisille penkeille istui pariskunta, joilla oli söpö keskikokoinen koira mukanaan, jolle Shiri alkoi iloisesti hihkumaan "moi hauva!" - ja pariskunta tuli istumaan meidän viereen, antoi Shirin silitellä hauvaa ja jutteli meille loppumatkan ajan koirastaan. Tämmöisiä tapauksia tulee aika usein, ihania ihmisiä jotka juttelevat Shirille, hymyilevät tälle ja ovat ystävällisiä.

Mutta ikävä kyllä löytyy myös kääntöpuoli, joka tuntuu olevan enemmän esillä, vaikka usein esiintyy perisuomalaisena hiljaisena yrmyilynä. Tiedättehän?

Astuu ratikkaan, ja vaunupaikat on täynnä ihmisiä. Kukaan ei liikauta eväänsäkään kun alkaa rymistelemään ovesta sisään, ja kun itse pyydät pääsyä vaunupaikoille vaunujen kanssa, siirrytään sanaakaan sanomatta mulkoillen kauemmas. Menet ravintolaan lapsesi kanssa ja ihmiset alkavat heti tuhahtelemaan ja pyörittelemään silmiään. Kuka nyt lapsen kanssa liikkuu kodin ulkopuolella? Lapsienhan pitäisi olla vaan kotona, etteivät vahingossakaan häiritse kenenkään aikuisen elämää pitämällä, luoja sentään, ääntä.

aaaaaaaaaa

"Apua, se nauraa!"

Ymmärrän kyllä, että lapset voivat olla ärsyttäviä. Jokainen lapsi ei ole söpö ja ihana, on paljon todella rasittavia kakaroita ja hetkiä, kun he kirkuvat kurkku suorana kaupan lattialla ja vanhemmat eivät reagoi mitenkään. Se on kamalaa. Ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvaa kiukuttelua, kaikista vähiten ne vanhemmat, mutta kanssaihmisiä pitäisi sen verran kunnioittaa, ettei sen oman kullannupun anna pilata kaikkien päivää karjumalla keuhkonsa pihalle vartin ajan, koska ei saanut jäätelöä. Lapsen kiukkuun pitää aina reagoida jo ihan kasvatuksellisista syistä, ja jos pieni ei rauhoitteluyrityksistä huolimatta ala käyttäytymään, hänen kanssaan poistutaan paikalta. Mun mielestä ihan itsestäänselvää.

Mutta on myös niin paljon asioita, joita ulkopuolinen ei voi tietää. Lapsella voi olla uhmaikä, eikä uhmaikäisen kanssa vaan voi jäädä kotiin istumaan kolmeksi vuodeksi. Joskus uhmis ei rauhoitu heti eikä minuutinkaan päästä. Emme voi tietää, onko lapsella ehkä jokin lääketieteellinen syy siihen, ettei käyttäydy ns. "normaalisti" koko ajan. Siksi on aika vahingollista, että heti lapsen päästäessä ensimmäisenkin pihahduksen viisi ihmistä kääntyy mulkaisemaan vanhempaa murhaavasti. Joskus tuhahdellaan ja naksautellaan kieltä, joskus mutistaan muka-hiljaa kaverille kuinka "sairaan rasittavia tommoset kirkuvat kakarat on" - ei onneksi ole sattunut jälkimmäisiä vielä mun kohdalleni, koska en varmasti osaisi olla vastaamatta.

Kaikista pahinta on kuitenkin tyypit, jotka alkaa sen epämukavan älähtelynsä, mulkoilunsa ja tuhahtelunsa jo siitä, että lapsesta lähtee ylipäätänsä mitään ääntä. Monta kertaa on esimerkiksi junassa tullut niitä murhaavia katseita jo siitä, kun Shiri on nauranut tai jutellut. Ihan oikeasti.

Ja kyllä, olen itse törmännyt tähän vain ja ainoastaan Suomessa, enkä siis tietenkään vain oman lapsen kohdalla vaan myös ihan seuraamalla. Suomessa ei pitkällä raskaana olevalle anneta edes istumapaikkaa julkisessa ja julkisesti imettävää katsotaan pahasti vaikka olisi minkälaiset harsoviritelmät peitteenä. Lapsia pidetään usein vain ja ainoastaan ärsyttävinä räkänokkina joiden ei kuuluisi kuulua eikä mielellään edes näkyä, kaikista vähiten "aikuisten paikoissa" kuten esimerkisi ravintoloissa. En tiedä johtuuko tämä siitä yleisestä suomalaisesta hiljaisuuden piirteestä, ettei julkisissa saisi edes puhua puhelimessa, vai mistä - mutta järkkyä se on.

Lapset ovat osa tätä maailmaa ja he ovat todella tärkeä osa sitä. Jos jotakuta ihan oikeasti häiritsee jo pelkkä lasten olemassaolo ja keskusteluääni, ehkä kyseisen juntin pitäisi itse linnoittautua kotiinsa ja miettiä elämänsä uudelleen. Lasten ei ole tarkoitus olla ilmeettömiä nukkeja, jotka istuvat kiltisti paikallaan päästämättä ääntäkään kolme tuntia putkeen - ei sellainen ole normaalia. Niin kauan kuin lapset eivät juokse ympäri ravintolaa kirkuen ja tavaroita heitellen, ei juttelu ja nauru voi ketään häiritä. Tai jos häiritsee, ota safkat ensi kerralla mukaan.

ccccccc

DIY kesätukka

28.5.2015

P1010022

Latvat oli aika huonossa kunnossa, mutta ei koskaan aiemmin niin pitkät, eli pitkitin tätä niin pitkään kuin kehtasin - mutta tänään oli aika sanoa heipat kaksihaaraisille ja pätkiä kevyempi ja terveempi kesätukka. Tyylilleni uskollisena nappasin siis keittiösakset käteeni ja napsuttelin menemään ehkä kymmenen minuutin ajan kylppärissä - ja voilá! Niistä ei tullut ihan niin rikotut kuin suunnittelin alunperin, mutta oon tosi tyytyväinen lopputulokseen. Pää tuntuu kevyemmältä ja hiukset heti paljon terveemmiltä, kun hamppulatvat ei enää kummittele!

Nyt kun rintakehäänkin on tullut jokavuotinen aurinkoihottuma (..........) oli kesätukankin aika. Mitäs tykkäätte?

ccccccc

Nimetön novelli

23.5.2015

Oon kerran aiemmin jakanut täällä blogin puolella novellin - nyt päätin uskaltautua jakamaan toisenkin. Rehellisesti inspiroiduin todella paljon eräästä toisesta netistä lukemastani tarinasta, miten se sanonta menikään... hyvät taiteilijat kopioivat? Inspiraationlähteenä toiminut tarina oli Redditin nosleep-osastolla, mutten muistaa enää sen nimeä. Teema on ehkä vähän kauhumainen, mutta vähän herkemmille tyypeille ei hätää, tässä ei ole siis mitään yliluonnollisia juttuja tai säikäytyksiä, oikeastaan ehkä vaan vähän ahdistavia tapahtumia.

Teksti on pitkähkö, eli laitan sen etusivulla "lue lisää"-linkin taakse. Pidemmittä puheitta, enjoy:


10+1 vinkkiä onnellisempaan minään

22.5.2015

1. Unohda muut. Aloitetaan heti kliseellä - opettele olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Sinun elämäsi, sinun kehosi, valintasi, onnellisuutesi, mielipiteesi ja persoonasi ovat sinun ja sinulla on oikeus olla sellainen, kuin haluat olla. Miettimällä jatkuvasti mitä muut ajattelevat sinusta tai päätöksistäsi ja yrittämällä jatkuvasti miellyttää muita kulutat vain turhaan energiaa, stressaat itseäsi ja syöt onnellisuuttasi. Dr. Seussin sanoin - Be who you are and say what you feel, because those who mind don't matter, and those who matter don't mind.

2. Älä tuhlaa aikaasi vääriin ihmisiin. Joskus elämässä pitää olla itsekäs, ja se on joskus täysin okei. En sano että pitää koko ajan miettiä vain omaa napaansa, mutta ei myöskään saa antaa itsensä päätyä eräänlaiseksi ovimatoksi. Jos koet, että elämässäsi oleva ihmissuhde syö sinua, on enemmän taakka kuin mukavuus, jos tuntuu, että joku ihminen elämässäsi ei tee sinulle hyvää - sinun ei ole mikään pakko kyseistä ihmistä sietää. Vaikka joku olisi ollut pitkään ystäväsi, vaikka teillä olisi paljon yhteisiä tuttuja, joskus vaikka olisitte sukua, omaa onnellisuutta ei tarvitse vaarantaa sellaisten ihmisten takia, jotka tahallaan tai edes puoliksi tahallaan tekevät sinulle hallaa. Älä jää huonoon parisuhteeseen, älä ole sellaisen ihmisen ystävä joka käyttää sinua vain hyväksi. Irrottaudu myrkyistä.

3. Treffaile itseäsi. Liian usein unohdamme pitää itseämme hyvänä. Moni unohtaa jo ihan itsensä ylläpidon huonoilla elämäntavoilla, mutta unohdamme myös helliä itseämme aika ajoin. Itsensä kanssa kun joutuu koko elämänsä viettämään, tekee välillä hyvää mennä vaikka yksikseen kävelylle, elokuviin, syömään ravintolaan. Joskus mielen tasapainoa parantaa hirveästi jo se, että voi olla ihan rauhassa yksikseen ja lukea vaikka hyvää kirjaa tai ahmia Game of Thronesia maratonina monta jaksoa putkeen. Jokainen ihminen, perheellinen tai ei, sinkku tai varattu, tarvitsee joskus rauhallista aikaa yksikseen, ilman stressinaiheuttajia tai häiriötekijöitä. Ja mitä parempaa keskusteluseuraa onkaan kuin oma mieli?

P1010022

4. Löydä omat apukeinosi. Jokaisella on joskus huonoja päiviä ja surullisia hetkiä, ja jokaisella on myös omat keinonsa selviytyä niistä. Joillekin auttaa vain iso kuppi kaakaota, joillain juoksulenkki, joku purkaa stressin itkulla, joku sopii tällit nyrkkeilysäkin kanssa. Oli keino mikä hyvänsä, pidä siitä kiinni äläkä nolostele sitä. Minä esimerkiksi olen niin korni, että voimaannuttavat sitaatit hienosti asetelluissa kuvissa oikeasti antavat puhtia ja tuovat paremman olon - monen mielestä ne ovat vain noloja, mutta se on minun keinoni monissa asioissa. Kirjoittaminen on taasen terapiamuotoni. Apukeinoja voi olla monia ja eri tilanteisiin erilaisia, mutta yritä löytää ne omasi!

5. Ole kova - ole pehmeä. Kasvata kova ulkokuori niille hetkille, kun joku yrittää pahoittaa mielesi - look at all the fucks I give, ei niillä ihmisillä ole tarpeeksi arvoa päästäkseen tekemään sinulle hallaa. Päästä kuitenkin läheisesi tarpeeksi lähelle - opettele tunnistamaan tunteesi ja niiden syyt ja kertomaan niistä. Siitä pääsemmekin seuraavaan kohtaan...

6. Pidä huolta ihmissuhteistasi. Niistä, jotka ovat sinulle tärkeitä. Esimerkiksi kumppanin kanssa on mielettömän tärkeää jakaa myös niitä negatiivisia tunteita ja päästää toinen sisimpään - puhumalla esimerkiksi harmituksesta heti välttyy aika monelta riidalta, kun asiat eivät pääse pään sisällä eskaloitumaan naurettaviin mittasuhteisiin. Kun rakastamansa ihmisen kanssa voi täysin pelotta puhua ihan mistä tahansa, suhde on oikealla tiellä - oli kyse sitten parisuhteesta tai ystävyydestä.

7. Tunnista omat huonot puolesi. Omien huonojen puoliensa tutkiskelu ja tunnistaminen on rehellisesti aika kipeä prosessi. Kuka nyt haluaa miettiä omia virheitään ja epäkohtiaan? Kuitenkin niiden tiedostaminen on tärkeää, koska se jo ihan ensimmäisenä auttaa luomaan todenlaisen minäkuvan. Yksi minun huonoja puoliani on se, että olen liian räjähtelevä luonne - ja tarkoitan nyt nimenomaan kiukkuista. Olen parantanut siinä tapojani jo paljon, mutta edelleen on niitä päiviä, kun Nicon ei tarvitse edes tehdä mitään erikoista kun alan tiuskimaan. Ei todellakaan tuntunut hyvältä alkaa tunnistamaan tätä puolta itsessäni, myöntää että käyttäydyn väärin ja yrittää tietoisesti muuttaa sitä. Mutta koen, että sekä suhde että minä itse voimme paremmin nyt, kun yritän päästä siitä piirteestä eroon.

P1010025

8. Panosta kokemuksiin. Jokainen käyttää tietenkin rahansa ihan miten haluaa, mutta mietitään nyt, että olemme kuolinvuoteillamme. Muistelemmeko todennäköisemmin esimerkiksi matkojamme ulkomailla ja hetkiä perheemme kanssa, vai omistamiamme laukkuja, autoja ja vaatteita? Ymmärrän varsin hyvin materialismionnellisuuden enkä peräänkuulutakaan tässä nyt mitään askeettista elämäntyyliä, mutta kannattaa muistaa panostaa myös kokemuksiin sen materian lisäksi. Reissut ulkomaille ja omankin maan sisällä, erikoiset tapahtumat, uudet kokemukset... ne kaikki avartavat mieltä ja tekevät sinusta onnellisemman.

9. Ole positiivisempi. Ei, en tarkoita nyt sitä, että kaikesta pitää väkipakolla yrittää löytää se hopeareunus. Jotkut asiat ovat perseestä, piste, mutta ihan oikeasti positiivisuus ja negatiivisuus vetävät samankaltaisuutta puoleensa. Testaapa joskus, kumpana päivänä sinulla on parempi olla - sellaisena, kun olet muille ystävällinen ja yrität pitää positiivista asennetta yllä, vai sellaisena, kun valitat kaikesta ja tuomitset muita mielessäsi? Ylenpalttinen valittaminen ja kaikesta huonojen puolien esiin repiminen ei aiheuta mitään muuta kuin negatiivisuutta ja pahaa mieltä niin sinulle kuin sinua ympäröivillekin ihmisille. Hymyile.

10. Mitäs pienistä, kun ei nekään meistä? Ihan joka asiasta ei tarvitse ottaa kuumaa eikä stressiä. Pienet asiat helposti kertyvät ja niistä tulee yksi iso asia joka ottaa päähän, mutta niistä pienistä yksittäisistä ei tarvitse hermostua jokaisesta eriksee - joo, on ärsyttävää huomata, ettei kumppani olekaan vienyt roskia aamulla, vaikka lupasi. Ei kuitenkaan ehkä kannata laittaa perään vihaista tekstaria. Yksittäin, yksittäistapauksena, se ei ole iso asia. Kun pienet asiat oppii suodattamaan harmittomina, ei energiaa pala turhuuksista valittamiseen ja huolehtimiseen.

+1 Lähde kävelylle kaatosateessa! Mä rakastan sadetta. Inhoan toki sateen huonoa ajoitusta jos on meikannut ja laittanut hiukset ja vaatteet ja on pakko mennä ulos ja lapselle pitää pukea kaikki sadevaatteet ja sateenvarjo unohtui kotiin ja ja ja ja ..... Mutta kun sataa ja on mahdollisuus, pue päälle jotkut runttavaatteet ja lähde yksin kävelylle. Kuuntele tilanteeseen sopivaa lempimusaa ja anna sateen kastella, älä välitä siitä. Jokin siinä vaan tuntuu niin vapauttavalta ja rentouttavalta että aina kunnon sateen sattuessa hingun ulos kävelemään.

ccccccc

Netflix-tärpit vol 2

12.5.2015

Viime kuun alussa jaoin teille Netflix-tärppejä, ja nyt on ehdottomasti jo korkea aika seuraavalle tärppilistaukselle. Netflixin suurkuluttajana ja bloggaajayhteisön jäsenenä tutkailen valikoimaa aika paljon ja myös tottakai maistelen sieltä täältä sarjoja ja leffoja - tässä siis mun tänkertaiset suositukset! Tällä kertaa mennään vähän synkemmillä vinkeillä.

tarp1

Klassinen kauhuleffa Psycho, tai ainakin sen suihkupuukotuskohtaus, lienee monelle tuttu. Spoilaamista en nyt vältä koska leffan ilmestymisestä on 55 vuotta eli oma häpeä jos ei ole sitä nähnyt - se kertoo naisesta, joka piiloutuu Norman Batesin omistamaan motelliin ja ilmenee, että Norman on vähän vinksahtanut tappaessaan  mimmin ja pitäessään äitinsä lahonnutta ruumista kotonaan. Normanista on tullut keskusteluissa esimerkki liian pitkälle menevästä äiti-poika-suhteesta ja leffa ei syyttä ole ansainnut klassikon titteliä.

Bates Motel on uusi sarja, jossa Jali ja Suklaatehtaasta tuttu pieni söpöläinen näytteleekin nyt Norman Batesiä, teini-ikäisenä. Normanin äiti, Norma Bates, on juuri ostanut itselleen motellin pienestä tuppukylästä aviomiehensä kuoltua, aloittaakseen uudestaan puhtaalta pöydältä. Motelliin kuuluu myös mäen päällä oleva iso kartanomainen talo, johon Batesit muuttavat asumaan ja alkavat pyörittää motellia yhdessä. Sarjassa seurataan siis niin kuuluisan motellin kuin Batesin perheen tarinaa - pikkuhiljaa Norman alkaa muuttua sellaiseksi, kuin on.

Sarjassa on paljon kaikkea pientä nippeliä mistä tykkään, ja alleviivaan nyt, että mikään leffan fani ei tarvitse olla tästä pitääkseen - elokuvaan ei edes oikeastaan viitata, sehän sijoittuu sarjan kannalta tulevaisuuteen. Tykkään kuitenkin esimerkiksi siitä, että lumoavan Vera Farmigan näyttelemä Norma-äiti on kuin suoraan kuusikymmenluvulta vaatetuksen ja kampausten osalta, mutta esimerkiksi Normanin älypuhelin, autot ja muiden hahmojen vaatteet kielivät nykyajasta. Norma on ikäänkuin ainoa tuulahdus leffan aikakauteen. Sinänsä kauhusarja tämä ei ole, ennemmin jännäri.

tarp2

Oikeasti hyviä kauhusarjoja on rikollisen vähän - ja kun ekaa kertaa luin Hemlock Groven kuvausta, en ollut yhtään vakuuttunut. Vampyyrijutut ja ihmissusijutut on jo niin nähnyt että lähinnä pyörittelin silmiäni. Sarja kuitenkin roikkui suosituksissani ja huomasin lopulta, että siinä näyttelee mieletön Famke Janssen ja se on kaiken lisäksi Netflixin originaalisarja - olin vakuuttunut antamaan mahdollisuuden.

Sarja kertoo pienestä Hemlock Groven kaupungista, jossa muhii paljon sisäisiä ongelmia paikallisen tehtaan sulkeuduttua ja asukkaiden jakauduttua aika lailla kahteen leiriin - ökyrikkaat ja rutiköyhät. Kaupungin periaatteessa omistaa Godfreyn snobiperhe, joiden hallinnassa on paikallinen sairaala ja tutkimuslaitos, jossa huhutaan tehtävän kyseenalaisia kokeita. Kun asukkaita alkaa löytyä yön jäljiltä aamun hämärissä rikki raadeltuina, huhut kertovat kiertelevän mustalaisperheen teini-ikäisen pojan olevan ihmissusi. Ja varmaan jotain muitakin örkkejä Hemlock Groven yössä liikkuu?

Olin todella positiivisesti yllättynyt sarjaan - se on oikeasti kauhusarja, mutta sillä hyvällä tavalla. Ei korneja äkkiäsäikäytyksiä, vaan selkäpiitä karmivaa tarinaa, joka avautuu jakso jaksolta kamalammaksi. Kaupungin kiemurat, niin perhe-, parisuhde-, työ- kuin valtakiemurat, ovat umpparille kiskottu solmu, joka loksauttelee suuta vähän väliä auki. Teinimeininki sarjasta puuttuu vaikka puhutaankin teini-ikäisistä myyttisistä olennoista ja muutenkin koko setti on niin hyvin tehty, että julistaudun ylpeänä faniksi.

tarp3

Orange is the new black onkin varmasti melkein kaikille tuttu! Netflix original-sarja tämäkin, mutta eroaa edellisestä sen verran, etten ehtinyt edes lukea kuvausta loppuun kun iskin jo ensimmäisen jakson pyörimään. OITNB:iä olen seurannut ihan alusta saakka, ja on rikollista, miten hitaasti sarjaa tulee. Ihan oikeasti.

Sarja kertoo Piper-nimisestä neitosesta, joka menneisyydessä on eksynyt vähän vääriin piireihin. Idyllinen elämä Larry-kihlatun kanssa nykissä menee kertaheitolla uusiksi, kun entisen tyttöystävän kanssa sekoiltu huumediili pistää Piperin telkien taakse. Vankilasarjat eivät sinänsä ole uusi juttu, mutta on virkistävää nähdä kerrankin naistenvankilasta tehty versio - vaikka niitä toki ennen on ollut, jokin tässä on todella freesiä. Komedia-draamana tuntuu, että sarjalla on todella ainutlaatuinen ote ja näkökulma vankilaelämään.

Sarjan hahmot on tehty sellaisiksi, että heitä vihaa ja rakastaa, mutta ainakin kiintyy heti. Otan itseeni aina, kun jollekulle käy jotain pahaa. Ja nimenomaan hahmoista löytyy myös yksi iso syy siihen, miksi tykkään sarjasta niin paljon - pääasiassa naispuolinen näyttelijäkaarti on jotain niin virkistävää. Surullisen useat sarjat eivät läpäise Bechdelin testiä, eli seuraavia kriteerejä: Siinä on oltava ainakin kaksi naista, naisten pitää keskustella keskenään ja keskustelunaiheena on oltava jokin muu kuin miehet. Normitettu sukupuoliroolitus on laitettu tässä sarjassa nurinpäin, kun kaikki isoimmat ja tärkeimmät hahmot ovat naispuolisia, ja sivuosia/täydentäviä hahmoja esittävät miehet. Tykkään.


Onko ruudun sillä puolen joku, joka on samaa mieltä näistä? Onko teillä mulle lisää tärppejä?

ccccccc