Erikoisista nimistä

24.3.2015

Yksi mun mielestä ehdottomasti jännimpiä asioita vanhemmaksi tullessa on lapsen nimen keksiminen. Suunnittelu alkaa (ainakin meillä alkoi...) jo silloin kun päätettiin jättää ehkäisy pois ja jatkuu mahakummun kasvaessa. Nimivaihtoehtojen lista kasvaa ja pienenee sitä mukaa, kun yhteisymmärrykseen ei vaan päästä.

Meillä kävi niin, että oikean nimen tultua pöydälle se tiedettiin heti oikeaksi. Molemmat oli heitellyt lukemattomia nimiä jotka toinen oli kieltänyt jyrkästi. Kun sitten kaivelin muististani nimiä, joihin olin rakastunut nuorempana, sanoin mietiskellen "miten olisi Shiri?" - ja Niconkin ilme kirkastui. Se oli täydellinen nimi ja sopi molemmille, ja valittiin siltä istumalta tulevan käärön etunimeksi, kunhan vauva sitten vaan näyttäisi siltä. Tämä hetki oli pari kuukautta ennen synnytystä. Kun Shiri, jonka "työnimi" siis oli Papu, synnärillä pääsi ekaa kertaa syliini synnytyksen jälkeen, ensivilkaisu skidin kasvoihin varmisti nimipäätöksen. Kyllähän se ihan Shiriltä näytti!

Olen aina tiennyt, että haluan lapsilleni erikoiset nimet. Syitä siihen löytyy muutamiakin - ensi kertaa päätin antavani lapselleni erikoiseni nimen, kun ala-asteella luokallamme oli toinen Sofia ja minua alettiin kutsua yhdistelmänimellä Sofia-Erika. Erika on toinen nimeni, mutta siinä ei ole väliviivaa vaan minulla on erikseen yksi etunimi ja yksi toinen nimi, mutta opettajien mielestä se oli helpompi väliviivalla. Toinen Sofia lähti ala-asteen lopulla luokaltamme, mutta kaksoisnimi jäi ja jouduin vielä ysillä korjaamaan opettajia, että nimeni todella on vain se Sofia. Se ärsytti pientä minua kovasti ja päätin, että annan sellaisen nimen omille lapsilleni, ettei varmana ole kaimaa samalla luokalla.



Aikuisiällä ajatus erikoisesta nimestä jäi. Osittain siinä on sitä "erikoisuuden havittelua", sitä fiilistä, että oma lapsi on niin spesiaali että nimenkin täytyy olla uniikki (tai Cheek, höhöhöhö), mutta pääsääntöisesti kyse on ihan mieltymyksestä. Muiden nimillä ei ole minulle mitään väliä, mutta kun mietin omaa lapsea, jonka nimi on minun vastuullani, en tykkää ollenkaan perinteisistä suomalaisista nimistä. Toki moni perinteinen nimi on kaunis, mutta en vain osannu nähdä itseäni antamassa lapselleni nimeksi vaikka Aino, vaikka nimessä ei olekaan mitään vikaa. Halusimme erikoisen nimen, joka kuitenkin istuu suomalaiseen suuhun ja on kaunis.

Kuitenkin kartoin sitä toista ääripäätä. Vaikka haluaisi antaa erikoisen nimen, mielestäni siinäkin pitäisi olla rajoituksensa. Kun lastaan nimeää, pitää muistaa, että lapsi todella kantaa sitä nimeä lopun ikäänsä - tai ainakin siihen asti, että on täysi-ikäinen ja voi halutessaan vaihtaa nimensä. Kiusaamispointti on vähän hölmö, koska kiusaajan syy kiusaus aina on ja kiusaajat löytää ihan mitä tahansa syitä kiusata jos niin tahtovat, ja Suomessa nimilaki on aika tiukka. Kuitenkin jos nimeksi antaa tyyliin Sikuriina-Ulpukka Tammenterho, voisi jo vähän miettiä, meneekö liian pitkälle erikoisuuden tavoittelemisessaan. Voin käsi sydämellä sanoa, että olisin edellämainitun tyylisestä nimestä vanhemmilleni todella katkera.

Shirin nimen joudun usein toistamaan, joskus kertomaan kirjoitusasun, mutta ainakin kasvokkain se on poikinut vain positiivisia kommentteja. Se tosin kummastuttaa, että useaankin otteeseen Shiriä on joko suoraan kutsuttu Siiriksi, tai kysytty minulta, lausutaanko se sitten Siiri. Millä logiikalla se h muuttuisi i:ksi? Miksi kirjoittaisin Shiri, jos se lausuttaisiin Siiri?  Henkilökohtaisesti en tykkää siitäkään jos joku lausuu s:n ja h:n kuuluvasti erikseen, ja korjaankin sen aina. Shiri lausutaan siis niin, että alun sh yhdistetään - se lausutaan, kuin pyytäisit jotakuta olemaan hiljaa: shh, hiljaa. Ei siis Ss hhiri, vaan Shiri.

Onko teidän muksuillanne erikoisia vai perinteisiä nimiä? Mikä sai teidät päätymään juuri niihin nimiin?

22 kommenttia :

  1. Meillä esikoisen nimi on yleinen - aikoinaan jotenkin mietittiin vain kalenterissa olevia nimiä. Kuopusta kun aloin odottaa tajuttiin aika äkkiä ettei kalenterissa ollut enää yhtään meitä miellyttävää nimeä ja piti sitten miettiä jotain muuta. Niinpä kuopukselle päätyi harvinaisempi nimi jolle varmaan ihan hetki saadaan nimipäivää odotella. :D Vaikka nimi oli etukäteen päätetty, kyllä poika ensisilmäyksellä tasan sen nimiseltä näyttikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy tuuri ja näyttää ihan etukäteen päätetyltä nimeltä! :) Shirin nimipäivää en odota kalenteriin edes tulevan, mut niitä vietetään sit Siirin päivänä, se on lähimpänä Shiriä :)

      Poista
  2. Mulla oli sama juttu ala-asteella, meitä oli kaksi Heidiä luokassa :) Aluksi mua kutsuttiin Pikku Heidiksi ja toista Isoksi Heidiksi, mutta sitten opettajat päätti että alkavat kutsua mua Heidi-Mariaksi toisen nimeni takia :D Mutta se onneksi jäi kun siirryttiin yläasteelle.
    Mä en kanssa jotenkin ite halua antaa lapselle nimeä joka on Suomen 10 suosituimman etunimen joukossa, Alina taisi olla sijalla 48 jos oikein muistan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa, oisin pienenä varmaan ottanu pahasti itseeni jos oisin ollut iso-Sofia :'D ihana että teillä jäi, en tiedä johtuko se siitä että kävin sillon siis steineriä eli luokka ja opet pysy samalla 6lk ja 7lk ettei ne oppineet, ettei mun nimessä oikeasti ollut väliviivaa :D

      Poista
  3. Mua itteeni häiritsee vähän sellainen jos etunimi on erikoinen tai eksoottinen ja sit perässä on kuitenkin joku niin basic suomalainen nen-päättyinen sukunimi. :D Vaikka tälläinen vähän särähtää omaan korvaan, en kuitenkaan lähte arvostelemaan ketään sen takia. Se on ihan väärin alkaa arvostella vanhempia mistään nimenanto asioista.

    Mulla itsellänikin on vähän erikoisempi nimi. Perinteinen suomalainen nimi, mut vaan vähän harvinaisempi. Oon sitä mieltä, että varmaan aika harvoin lapsi itse kokee loppupeleissä nimeään huonona juttuna, vaikka se oliskin tosi erikoinen. Mä oon nuorempana saanu paljon kysymyksiä ja kommentteja tyyliin "täh, eiks se ookkaan pojan nimi" tai yleistä päivittelyä nimen outoudesta ja kysymyksiä sen alkuperästä. Joskus se on tuntunu ärsyttävältä, mut silti en osais kelata itteeni millään muulla nimellä. Myöskin sillon lapsena nimi on tuntunu aina omalta. :)

    Erikoisissa nimissä on myös puolensa kun ne jää helposti mieleen. Samalla tää voi olla myös haittapuoli. Meidän luokalla oli ylä-asteella mun lisäks toinenkin tyyppi hieman erikoisemmalla nimellä varustettuna. Jos luokassa kukaan ei viitannut, opettaja kysyi aina ensimmäisenä vastausta meiltä ja luultavasti vain siksi että ei muistanut suoraan kenenkään muiden nimiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, että spessumpi nimi jää mieleen! Mulla on aina kauhee ongelma muistaa onko joku Emmi vai Emma, Maija vai Maiju, Jenni vai Jenna jne :D jos siis en niin paljoa hengaa sen kanssa niin usein meen sekaisin.

      Ja toikin on totta, että joku Josephinezza Jokinen on ehkä vähän karu :D mut toisaalta sama pätis myös siihen, jos oisin meidän erikoiseen sukunimeen iskenyt etunimeksi Liisa!

      Poista
  4. Mä olisin halunnut antaa lapselleni vanhan suomalaisen nimen, vaan eipä näyttänyt hän "sellaiselle" ollenkaan! :D Saatiin rakenneultrassa niin selkeä kasvokuva, että suunnitelmat meni kerrasta uusiksi. :D Niinpä hänellä on vähän erikoisempi etunimi (kuitenkin täysin suomalainen, sai tänä vuonna oman nimipäivänkin) ja toinen ja kolmas nimi sitten juurikin niitä oikeasti vanhoja nimiä. :) Mun korvaa ei miellytä mitkään kovin erikoiset nimet, haluan kuitenkin että kun ollaan Suomessa niin suomalaiselta saa kuulostaa. :) Mulla on itselläni sellainen ensimmäinen nimi mitä on tosi vähän ja oon joutunut tavaamaan sitä varmaan miljoona kertaa, joten en halunnut lapselleni samaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se on kyllä totta, meidän sukunimen kaa aina nolotti kun kukaan ei osannu lausua sitä ja joudun edelleen aina tavaamaan sen kirjain kirjaimelta :D se on kyllä totta, että paikalliseen kieleen istuva nimi on hyvä olla! Suomessa esim. enkunkieliset nimet menee, kun täällä englantia laajalti osataan, mutta en välttämättä antaisi mitään "hankalaa" italialaista nimeä skidille. Mut ymmärrän että jotkut haluaa ehdottomasti säilyttää kulttuuriperimää ja antaa siksi "epänormaaleja" nimiä suomalaisen mieleen :)

      Poista
    2. Niin aivan siis toki jos kyseessä on esimerkiks se että lapsi on kahdesta kulttuurista, niin kivahan se on jos sen mukaan nimensä saa. :) Me ollaan aivan umpisuomalaisia _todella_ suomalaisella sukunimellä niin mun korvaan kuulostaisi hassulle jos poika olis saanut kovin "kansainvälisen" nimen. :D

      Poista
    3. Kieltämättä! :D esim. nimi James, jos sen siis lausuu oikein eli englantilaisittain kuulostaa hönöltä suomalaisen sukunimen kaa :D

      Poista
  5. Siun muksuisella on ihana nimi<3 :) mie oon koko elämäni taistellu tän miun nimen kanssa! Tykkään miun nimestä tosi paljon, mutta ensimmäinen reaktio on yleensä: "Ootko sie venäläinen?!" -Joo en ole, oon kyllä ihan suomalainen. Ja sitte seuraavana: "Mikä? Miten se oikein kirjoitetaan?" "S ja sitten Elina..." :D alkaa jo luonnostaan hoitua nuo vastakommentit! Ja mikä ärsyttää eniten on se ettei sitä nimeä osata silti kirjoittaa tai lausua oikein! Oon ollu Selena, Celina, Cesilia ja mikä parasta SOLINA! ::D voi jessus..mutta en kyllä siitä huolimatta menisi nimee vaihtamaan :DD !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITEN siitä saa väännettyä Solina :'DDDD jännä ettei ihmiset jotenkin vaan opi vähän erikoisempia nimiä!

      Poista
    2. En todella tiijä :D ja se tuli vielä yläasteella meidän kemian opettajan suusta ja eikö siitä muut sitten muistutella jonkin tovin! :D

      Poista
    3. Haha voi ei :D joillain ei suu millään taivu mihinkään vähänkään vaikeempaan kun Ville ja Anneli!

      Poista
  6. No siis Aisla. Joo ei me ihan perinteistä nimeä lähdetty hakemaan, mutta jotain kaunista luontonimeä tai vanhanajan nimeä. Eipä tullut kumpaakaan :D Lempi oli pitkään meidän ykkönen, mutta kaverin lapsi saikin sen puoli vuotta aiemmin toiseksi nimekseen, niin jätettiin se sitten. Luontonimistä ei oltu yhtä mieltä. Mie olisin tykännyt Kuurasta tai Kaarnasta ja Toni varmaan jostain Leinikistä (no ei nyt oikeesti). Isla viehätti, mut ei haluttu muotinimeä ja jokin siinä mätti. Sitten törmäsin Aislaan niin se kolahti. Illusia oli koko ajan kakkosnimenä, tykkään siitä edelleen ihan simona. Hahha. Joo mutta aina törmää että "Ai Kaisla? Ai Isla? Ai Aila?" :D Voi tyttö rukkaa. Tiedän miltä se tuntuu.... :D Haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aisla on kyl ihana nimi! Hajosin Leinikille :'D

      Poista
  7. Yks perinteinen Aino täällä hei! Onneks mun ikäisiä Ainoja ei oo ihan hirveästi niin ei koulussakaan ollut yleisyys ongelmana, niin kuin varmaan nykyään. Mua kyl luullaan nykyään viikottain mieheksi nimen perusteella, kun saksankielisten mielestä o-kirjaimeen päättyvä nimi on automaattisesti mies :( Meillä ei oo vielä lapsia mut sit jos sellaisia saadaan niin pitää miettiä sellainen nimi joka käy sekä Itävaltaan että Suomeen. Onneksi niitä on paljon, saksankieliset nimethän on melkein identtiset ruotsalaisten nimien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä muuten nyt kun alkoi miettimään, että esim. nimi Aino on näin mulle suomalaisena ollut o:sta huolimatta naisen nimi automaattisesti, mutta esim. Italian Nicola tuntui tosi oudolta kun kuulin, että se on miehen nimi!:D

      Poista
  8. Löysin sun blogin Iinan "Mutta olen ihminen enkä sämpylä"-blogin kautta :D vaikuttaa kerranki taas blogilta, jota jaksaisin seurata :) Mutta aiheeseen: mun nimi on Mirka ja rakastan sitä, että melkeen missään ei ikinä ole ketään toista Mirkaa. Tosin päiväkodissa meitä oli sillon ysikytluvulla neljä Mirkaa yhtä aikaa :D Mikä lie buumi.. Mutta mä oon kans aina toisinaan Mirkka, Mirja, Mirva, Milla, Mira. Mutta eipä siinä mitään, nimittäin meidän luokalla oli myös joskus kaksi Anniinaa, kaksi Joonasta ja kaksi Mikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa! :) niinhän se on että alueetkin vaikuttaa tosi paljon, just vähän aikaa sitten oli se uutisjutty (olikohan ylen vai hs:n sivuilla?) jonka mukaan esim. tietyillä alueilla Helsingissä perinteiset suomalaiset nimet on tosi suosittuja ja toisilla erikoiset. Sofiakin oli aika erikoinen vielä kun mä synnyin, mut nykyäänhän se on suosituin! :D

      Poista
  9. Viivi täälä huutelee! Nuorena ei paljon muita saman nimisiä tullu vastaan, nykyään taitaa olla jo yleisempi. Tykkään kyl omast nimestä hurjasti ja se kyllä sopii mulle tosi hyvin :) Ei oo nii tavallinen mut ei liian erikoinenkaa, harvemmin tarvii korjailla ihmisä (jos ei ala-asteen äidinkielen opettajaa oteta lukuun joka sanoi mua joskus viivaks? o.O)

    Omalle lapselle oon aina ajatellu et haluaisin saman tyyppisen nimen ku omani. Kovin erikoinen kuulostaa hassulta supi suomalaisen sukunimen kanssa, vaikka erikoiset nimet on monet tosi kauniita! Mies taas sitten tykkääki tosi perus nimistä joten on saatu kyllä kättä vääntää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, Viiva :'D mikähän logiikka siinäkin on ollu taustalla! Moni ihan supisuomalainenkin nimi on erikoisempi, sekin on ihan totta!

      Poista