Hyvästi, 9+0

19.10.2014

Vähän aikaa mietin kirjoitanko tästä ollenkaan, mutta kirjoitus on aina ollut mulle paras terapiamuoto - joten tässä mennään. Olen myös varma että lukijoistani löytyy monia asian läpikäyneitä, toivoisinkin teiltä (jos uskallatte, anonyymisti voi aina kommentoida) kokemuksia, jälkiviisaita sanoja, tsemppiä, vertaistukea. Mulle tämä on niin tuoretta, etten tiedä vielä, miten päin olla.

P1010002

Meillä koettiin tänään keskenmeno. Ehdittiin pari kuukautta yrittää toista lasta, tein positiivisen raskaustestin pari viikkoa sitten. Ehdin käydä ensimmäisessä neuvolassa, jossa lasketuksi ajaksi veikattiin 27.5. ensi vuodelle. Tänään oli rv 9+0.

Aamulla oli mun vuoro nukkua pitkään, heräilin vasta reippaasti kymmenen jälkeen. Venyttelin sängyssä makeiden, miltei 12h yöunien jälkeen ja nousin ylös. Vessassa huomasin verta. Purskahdin saman tien itkuun ja juoksin Nicon luo olohuoneeseen.

Soitin kunnalliselle, jossa vakuuteltiin, ettei mitään hätää ole. Käskettiin seurata tilannetta. Seurasin, ja huomasin muutoksia, soitin uudestaan. Edelleen vakuuteltiin, ettei hätää ole - kuvailin puhelimeen sillä kerralla runsaampaa vuotoa ja kuukautiskipumaisia kipuja. Ei hätää, ihan normaalia, seuraile vaan, ei tarvitse tarkistaa mitään. En uskonut.

Menin yksityiselle, jossa naislääkäri teki sisätutkimusta. Makasin pöydällä selälläni ja irvistelin ronkkimista, johon ei totu vaikka kävisi gynekologilla päivittäin. Hetken kuluttua lääkäri puhui hiljaa. "Olen pahoillani, mutta näyttää siltä, että se on keskenmeno." Purskahdin saman tien itkuun. Lääkäri näytti mulle sitä möykkyä, en pystynyt kuin vilkaisemaan.

Ida lähti kyyditsemään koko perhettä Kätilöopistolle, jossa tyly ja välinpitämätön mieslääkäri ultrasi sisäkautta (ja vastasi samalla toisella kädellä puhelimeen) ja tuli siihen tulokseen, että kohtu on nyt ihan tyhjä. Puin päälleni ja menin Nicon ja Shirin luo aulaan, hetken aikaa istuimme siinä. Shiri leikki jännillä leluilla, minä aloin tekstailemaan niille, jotka raskaudesta tiesivät. Puhelimen näyttö täyttyi sydämillä. Loppupäivän on sattunut vähän kohdun alueelle, mutta se on mennyt nyt ohi.

P1010026 (2)

Onneksi on Shiri, joka on ollut koko päivän jostain taikaiskusta aivan extraihana. Olen itkenyt tänään silmät päästäni, vaikka looginen puoleni hokee lohduttavia asioita, joita yksityisen lääkärikin sanoi - ollaan niin ajoissa, että spontaani keskenmeno tarkoittaa sitä, ettei se olisi selvinnyt kuitenkaan pitkälle. Parempi siis nyt kuin sitten, kun keskenmenon sijaan olisi jo puhuttu synnytyksestä, josta sikiö ei selvinnyt. Ollaan niin ajoissa, että kyseessä on vielä karusti sanottuna sölymöykky. Olen tiennyt raskaudesta vasta pari viikkoa. Toivottu pikkusisarus, mutta ei vielä pikkusisareksi kehittynyt.

Helvetin kipeäähän tämä on. Oon ollut koko päivän vähän sumussa, välillä naureskellut normaalisti Nicon kanssa jotain arkijuttuja, välillä leikkinyt kutitushippaa Shirin kanssa, välillä maannut sohvalla ja tuijottanut kattoon ja itkenyt. Yritän vakuuttaa itselleni, ettei tämä ole maailmanloppu, mutta vielä tänään tuntuu siltä, hetken vielä. Yritämme varmasti uudestaan, mutta haikea kaipuu jäi tähän nimenomaiseen yksilöön, joka ei koskaan päässyt kehittymään vauvaksi. Mulla oli vahva poikaolo.

Haluan kuitenkin jatkaa normaalia elämää, enkä varmaan käsittele aihetta tätä postausta enempää. Huomenna starttaa ennaltasuunniteltu blogin synttäriviikko, jonka aion tehdä ennaltasuunnitellulla tavalla - mun selviytymismekanismini on yrittää elää mahdollisimman normaalia arkea.

122 kommenttia :

  1. Voi ei. Onneksi ei ollut suuria fyysisiä kipuja. Kyllä se sieltä vielä tulee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, meni aika "kivuttomasti" noin niinkuin fyysiesti ajateltuna. Niin tulee <3

      Poista
  2. <3 voimia. Mulla tulee itku edelleen toisinaan.
    Elokuussa tuli viikolla 12 tunne että kaikki ei ole hyvinnostunut, ultrattiin ja sykettä ei löytynyt. Jouduin tekemään keskeytyksen ne itse kun ei sieltä itsellään tullut. Kipeitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa :( hirveää, että säkin oon joutunut tämmöistä kokemaan. Kyllä meille molemmille se käärö vielä tulee<3

      Poista
  3. Voi ei :( Jaksamisia sulle, onneksi on Shiri ja Nico piristämässä ja tukemassa <3

    VastaaPoista
  4. Ihan kamalaa, enpä soisi tätä kellekään. Toivon sulle voimia tsempata tästä yli ja saada taas hymyn huulille. Unohtaa ei pidä, mutta josko kipu hellittäis <3

    VastaaPoista
  5. Toi on niin kamalaa. Ihan hirveetä. Mä sain keskenmenon ennen eemiliä, ja kahden kuukauden päästä olin jo kahdeksannella viikolla kun menin valittamaan mahakipuja... Kyllä se siitä, vaik ei nyt siltä tunnukaan. kyllä se helpottaa vaikka se onkin nyt ihan kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa että oot kokenut saman, mutta tosi lohduttavaa kuulla että tulit nopeasti uudestaan raskaaksi, ehkä mäkin<3

      Poista
  6. :( <3 voimia ja haleja rakas <3

    VastaaPoista
  7. <3
    Anna itsellesi aikaa, itke jos itkettää,puhu asiasta,jos siltä tuntuu. Aika, se ei paranna, mutta ajan kuluessa se helpottaa, hiljalleen.

    Haleja ja voimia sinne paljon ♥

    Laitathan fb:ssä vaikka viestiä, jos haluat jutella aiheesta. Tänä vuonna itselläkin mennyt kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä juttutuokiosta fb:n puolella ja tästä kommentista <3

      Poista
    2. Eipä mitään, laita ihan milloin vain viestiä, jos haluat purkaa fiiliksiä. <3

      Poista
  8. Eikä!! Haleja ♡ vetää sanottamaks eikä oikein tiedä mitä vois sanoa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ei tarvii sanoa mitään tähdellistä, tuntuu tosi hyvältä että oon saanut näin paljon tukea!

      Poista
  9. Voimia ja anna aikaa perheelle ja itsellesi varsinkin. xxxx

    VastaaPoista
  10. Voi ei, voimia <3 itsekin keskenmenon koin muutama vuosi sitten. Mielestä ja sydämestä ei koskaan katoa, mutta suru kyllä helpottaa. Nyt vaan otat aikaa itselle ihan niin paljon kun vaan tarvitset. Onneksi sulla on Nico ja Shiri tuomassa iloa päiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä<3 oon tämän viikon sairaslomalla nuolemassa haavojani, sitten aion palata normaaliin arkeen!

      Poista
  11. Oon pahoillani. :( Täällä koettiin keskenmeno huhtikuussa ja heti sitten toukokuussa plussasin uudestaan. Tsemppiä jatkoon, toivottavasti teillekin toinen pikkuinen suodaan heti kun on oikea aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora <3 ihana kuulla, että teilläkin nopsasti tuli seuraava kyytiin. Antaa toivoa tännekin<3

      Poista
  12. Eikä :( Voimia sulle ja koko perheelle<3

    VastaaPoista
  13. Suruun auttaa aika! Uskoppa mua. Mulla meni ihan ensimmäinen kesken ennen ekaa UÄ:ta suurinpiirtein viikolla 8-9, (sairaalassa tarkistettiin että tyhjä ja sain jotain pillereitä) siitä aikaa jo 12 vuotta. Toinen keskenmeno oli esikon jälkeen kun tulin raskaaksi esikoisen ollessa hiukan alle 1v. Samaten viikoilla 8-9... jälkivuotoa oli kauan ja suru. Mutta nyt meillä on pian 4 lasta. Tosin kaikissa raskauksissa keskenmenojen jälkeen olen mm.käynyt "varmistus ultrassa" ennen kuin olen edes neuvolaa varannut juuri siksi, etten pety" jos käykin huonosti...... vaikka eihän sitä koskaan tiedä... vielä nytkin jännitän ja pelkän meneekö kaikki loppuun saakka hyvin kun laskettu on alle kahden viikon päästä. VOIMAHALI&PÄRJÄILYT JA VIELÄ SE ILOKSI MUUTTUU. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä jääkö pelko seuraavaan raskauteen, että menenkö mäkin sitten ns. varmistusultraan yksityiselle ennen kunnallisen rv12 np-ultraa. Kiitos<3

      Poista
  14. Ihan kamalaa :( meilläkin yritetään kakkosta ja pelkään keskenmenoa jo valmiiksi. Paljon voimia teille ja onnea uuteen yritykseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ei sitä kannata pelätä, jos se tulee niin se tulee, sitä ei oikein voi "estää", riskit tietty voi minimoida ja niin olin tehnytkin suurimmaksi osaksi :/

      Poista
  15. Voi ei.. iso halaus myös multa :( ♥

    VastaaPoista
  16. Hei valitettavasti tiedän ihan liian hyvin tuon kaiken mitä käyt lävitse. Keskenmenoja mulla on kuusi tapana päin. Jos haluat kirjoittaa mulle niin laita fb viestiä mä laitan sulle jos vain löydän sut ♡♡ voimia

    VastaaPoista
  17. Tsemppiä! <3 itsellä myös yksi keskenmeno takana mutta nopeasti sen jälkeen tärppäsi uudestaan. Aika nopeasti teillä oli onnistunut raskaus, kyllä se ajan kanssa helpottaa. Voimia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 toivotaan että onnistuu nopeasti seuraavakin!

      Poista
  18. Lisää sydämiä sataa täältä: <3 <3 <3
    Halauksia sinne.

    VastaaPoista
  19. Voimia <3 mä sain keskenmenon vuosi sitten, se oli elämäni kovimpia kokemuksia. Kamalaa oli kalenterista yliviivata ensimmäinen ultra aika. Odotimme ensimmäiset menkat ja yritimme uudesaan ja nyt sängyssään nukkuu 3kk ikäinen Viivi. Suru helpottaa, ja sitä ei tule ajateltua joka päivä mutta koskaan ei unohda. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ihanaa, että teilläkin nopsasti onnistui.

      Poista
  20. Osanotot ja voimia <3

    VastaaPoista
  21. Hirmusesti voimia sinne <3

    -N

    VastaaPoista
  22. Voimaa ja valoa sinne! Itse uskon että asioilla on tarkoituksensa tapahtua, jokaisella omansa. Tämä lohduttaa miuta vaikeilla hetkillä, mutta ei siun tietenkään ole pakko uskoa niin. Meillä oli pitkä aika ennen Aislaa yritystä (tai no ei laskettu mitään, mutta ei ollut ehkäisyä) ja yksi keskenmenokin siihen osui ennen neitiä. Rv oli muistaakseni hiukan päälle 11. Oikeestaan lähes tasan vuosi takaperin oli tämä keskenmeno ennen kuin Aislasta plussasin. Aluksi tuntui tietty kamalalta, mutta nyt jälkeenpäin en tunne oikeestaan kuin pientä haikeutta, kun on se oma tytär jo olemassa. Eiköhän teitäkin vielä onnista! En ole itse kirjoittanut blogiin tästä koska me ei olla kerrottu oikeestaan edes omille läheisille. Jos joku tän kommentin nyt täältä bongaa, niin onnea vain.. Niin ja silloin tuntui tosi karulta myös miuta hoitaneet lääkärit ja niiden kommentit, ne kun on niin objektiivisia. Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui kyllä tosi harmilliselta se Kättärin lääkärin asennoituminen, se oli tosi tyly :/ sörkki ja törkki ja kun inahtelin että sattuu niin huokaili lähinnä. Ja vastas tosiaan ultralaite mun sisällä puhelimeen... kylmästi selitti, että kohtu on tyhjä, en näe täällä raskautta, okei moi. Kysyi onko kysyttävää johon mutisin että ei sit kai, johon sit vastasi huokaisemalla ja monotonisella "et olisi voinut tehdä mitään toisin ei ole sun vika"-litanialla joka kuulosti ihan ulkoaopettelulta :D lisäksi kysyin miten työt, niin vastasi ettei näe mitään syytä miksen voisi mennä töihin. Tänään työterveyslääkäri soitti (olin sopinut puhelinajan ultraan liittyen viime viikolla) ja se järkyttyi, ettei kättärillä ollu annettu parantumisaikaa ja määräsi mulle tämän viikon toipumista. Ymmärrän että lääkärin ns. pitää olla objektiivinen eikä esim. kiintyä, mutta kyllä jonkinlainen ihmismäisyys voisi asiakkaan/potilaan kanssa jutustellessa olla :(

      Hirvee romaani! Mutta siis, kiitos kommentista ja harmi että teilläkin on käynyt näin :(<3

      Poista
    2. Miekin kirjotin tähän aiemmin päivällä hirveen romaanin ja poistin sen vahingossa. Pointti taisi olla se että miusta on kamalaa kuinka moni joutuu km lisäksi kokemaan vielä tuon kamalan lääkärin vastaanoton, joka on jo niin asiallinen että se on asiatonta. Et/en ole ainut jolle kuulen käyneen noin. Toi puhelimeen vastaus oli kyllä törkeyden huippu. Jotenkin siinä tilanteessa, kun on niin surullinen muutenkin, ei osaa lisäksi pitää puoliaan. Tyltä myös toi sairaslomattomuus, onneksi sait työterveydestä, mutta sen pitäisi kyllä olla automaatio. Eikä miuta tahrvitse lohduttaa, keskittykää vain teidän perheeseen, halusin vain kertoa koska miula ei ehkä mitenkään ole enää kauhean kamala olla asian kanssa. Tai ikäänkuin että sen ylitse on mahdollista päästä ja tulevaisuus voi olla valoisa, vaikka tuntuisikin nyt eriltä. Onneksi siekin olet vahva nainen <3 Voimaa vielä toistamiseen!

      Poista
  23. Onpa ikäviä uutisia... voimia <3 Itseäni tämä koskettaa, sillä tämän nykyisen raskauden alkumetreillä koin hyvin samanlaisia oireita ja luulimme jo kaikki pienen ihmisenalun kuolleen. Viikkoja oli tuolloin 8. Omalla kohdallani kävi kaikkien pienoiseksi yllätykseksi lopulta hyvin ja oireiden syy oli keskenmenon sijaan hematooma, mutta voin vain kuvitella miten pää on sekaisin kun tilanne osoittautuukin pahimmaksi mahdolliseksi. Kuten joku jo aiemmin kommentoi, uskon ajan auttavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että teillä kävikin noin päin ja kaikki päättyi hyvin<3

      Poista
  24. Otan osaa :( Mulla on yksi keskenmeno takana ja mun mielipide on että lohduttavia sanoja ei ole olemassakaan. Aika auttaa ja ajan kanssa sen asian hyväksyy. Mun mielestä sun suunnitelma että yrität elää normaalisti kuulostaa parhaalta terapialta. Ja parhaalta lohdulta. Itket kun itkettää ja suret kun surettaa mutta et anna maailman pysähtyä tähän. Aika auttaa, lupaan sen.

    En tarkoita sanoa tuolla että lohduttavia sanoja ei ole olemassakaan, sitä että ei saisi lohduttaa. Toki saa mutta mulla itsellä ainakin kävi parin ihmisen kanssa niin keskenmenon kohdalla että mä pikemminkin päädyin lohduttamaan heitä. Ja kun sain jonkunverran sellaisia "mä en kyllä selviäisi tuosta"-tyyppisiä tai "elämä antaa ja elämä ottaa"-kommentteja niin siitä lähtien olen itse pyrkinyt olemaan mahdollisimman varovainen puheissani kun keskenmeno tapahtuu. Joskus se lohduttaminen kääntyy kuulostamaan väkinäiseltä vittuilulta. Vaikka se ei ole tarkoitus. Läsnäolo on parasta lääkettä ja sillä ei voi mennä vikaan. Toivottavasti sulla on lähipäivinä seuraa eikä tarvitse olla yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kamalaa että sullakin on tämä ollut :( koen joo että paras keino on nyt olla surullinen kun asia on tuore, mutta sitten yrittää elää normaalisti, eikä jäädä vellomaan. En ole onneksi saanut mitään töksähteleviä kommentteja ainakaan vielä, toivottavasti niitä ei tulekaan!

      Poista
  25. Jätin jo Facebookin puolella viestiä, mutta piti palata vielä uudestaan tänne.. Kun rauhoituin oman itkuni kanssa. Itken siun ja teidän puolesta, niitä murskaantuneita toiveita.. Sitä sanoinkuvaamatonta kipua, yhtäkkistä tyhjyyttä. Olen niin pahoillani, ja halaan teitä ja eritoten sua tällä hetkellä näin virtuaalisesti niin lujaa kuin vain voin! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  26. Voi ei Sofia rakas, mä en ollut edes vielä nähnyt tätä kun oon koko päivän koomaillut sängyssä ilman puhelinta... paljon haleja <3 <3

    VastaaPoista
  27. Virtuaali halirutistus ❤

    VastaaPoista
  28. <3 Anna vaan itselles lupa käydä se suru läpi sillä tavalla kun tuntuu parhaalta. Voimia, tiedän kokemuksesta myös ton kivun, kuten moni muukin. Onneksi me ollaan vahvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän antaa<3 ja niin ollaan!

      Poista
  29. Voimia täältäkin, varmasti ottaa sydämestä. <3

    VastaaPoista
  30. Isot tsemppihalit! <3

    VastaaPoista
  31. Paljon voimia teille kaikille. <3
    Sattuu aivan uskomattoman paljon menettää sikiö ihan noinkin alussa. Itelleni tuli keskenmeno 3. kuulla liki 4 vuotta sitten ja olin silloin vielä vahvasti sitä mieltä että lapsia en koskaan halua. Tein plussatestin päivää ennen keskenmenoa enkä ollut lainkaan pitänyt raskautta mahdollisena. Ihmettelin vain tosi pitkään missä epäsäännölliset kuukautiseni viipyvät ja lopulta tein testin. Seuraavana aamuna tuli sitten erittäin rajua vuotoa ja mahaan koski niin jumalattomasti.
    Olin jotenkin helpottunut asiasta koska olin suunnitellut sen muutaman tunnin ajan aborttia sillä en ollut valmis lapsen saamiseen 21 vuotiaana eikä parisuhde ei ollut mitenkään vakaa. Silti keskenmeno satutti hämmästyttävän paljon ja itkin useita kertoja päivässä todella pitkään, vaikka en lasta ollut edes aikonut pitää.

    Näin jälkeen päin ajateltuna en osaisi (tietenkään) ajatella kuinka paljon keskenmeno voisi satuttaa jos lapsi olisi vielä todella toivottu ja sitä pientä olisi yritetty saada hartaudella. :(
    Toivon paljon voimia sulle ja perheelle muutenkin. Voimia ja jaksamisia. <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon kyllä! En osaa surra alkiota, vaan nimenomaan sitä, mitä siitä olisi tullut, meidän vauva. Voin kuvitella, että vaikka päätös keskeytyksestä on tehty, tuntuu epäreilulta ja pahalta kun päätös ei ollutkaan loppujen lopuksi oma :(

      Poista
  32. Voi :( kyllä kaikki järjestyy ja saatte varmasti Shirille sisaruksen, onnea ja voimia jatkoon, koko perheelle <3

    VastaaPoista
  33. <3 Voimia Sofia ja perhe <3 Toivottavasti pian tärppää uudelleen ja kaikki menee hyvin loppuun asti ! Voimarutistus sinne <3

    VastaaPoista
  34. Voi eikä, paljon voimia ja halauksia! ♥

    VastaaPoista
  35. Mulla oli joskus isoveli joka ei saapunutkaan tähän maailmaan.. vaik en koskaan nähny mun isoveljeä livenä, niin hänestä puhuessa mä tunnen loputonta rauhaa ja rakkautta.
    Lopulta elämä päätti että musta tuli tän mun elämän perheen ja mun kolmen sisaruksen vanhin, mutta tahdon uskoa että mun isoveli päätti tehdä tulonsa perheeseen jonka rakkauden kaipuu olisi ollut tosi tarpeellinen.. rakastan häntä vaikka en koskaan nähnyt..

    "Elämällä on merkillinen tapa toimia.. meidän tiedemiehet ymmärtää sen sulkemalla pois siitä kaiken henkisen, -ja silti itsestä tuntuu, että kun kuuntelee sydäntänsä ei voi tehdä asiat kun vain oikein :) hyväksymällä asioita on aina enemmän tilaa omalle ilolle.. :) mä lähetän sulle kaikki mun iloset ajatukset

    VastaaPoista
  36. eilen illalla postauksesi luettuani, päätin, että heti huomenna aamulla menen tietokoneen ääreen, jossa helpompi pidemmästi kirjoittaa.
    tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu. omasta keskenmenostani ei ole vielä kovinkaan pitkä aika. raskaus oli ensimmäinen ja enemmän kuin toivottu. aikaa on nyt kulunut hiukan yli kuukausi ja asia on vieläkin mielessä päivittäin. hmh, sisältä riipaisee, kun taas edes ajattelen asiaa enemmän.. parille läheiselle tuli raskaudesta kerrottua, muutaman viikon tietämisen jälkeen. olinhan aivan täpinöissä ja jotenkin aivan kummallisesti täynnä rakkautta - eihän tuossa olotilassa vaan voi olla hiljaa. ehdin tietää raskaudesta pari päivää vajaan kuukauden, kunnes meni kesken kuus plus jotain. sain siis tietää raskaudesta todella aikaisessa vaiheessa. keskenmeno alkoi pienellä vuodolla, joka voimistui sitten parissa päivässä koko ajan. lopulta runsaan vuodon ja verihyytymien seassa tuli myös useamman kerran ulos raskausmateriaalia. kipeä ei onneksi tarvinnut olla. lääkärillä kävin seuraavana päivänä asian vielä tarkistamassa, vaikka asia selvä jo olikin. lääkärin sanat pysäyttivät; "lähes 80% naisista kokee alkuraskauden keskenmenon". minussa ei siis olekaan mitään vikaa? tämä on noin yleistä? onko jossain joku joka tietää, miten pahalta tuntuu? tuossa ajatuksia jotka tulivat mieleen vähän myöhemmin ja vasta nyt niihin on alkanut oikeasti jopa uskomaan.
    läheiset jotka raskaudesta tiesivät, ovat toki viljelleet lohdullisia sanoja, mutta niinkuin tuolla ylempänä joku vähän samaan tyyliin sanoi, eivät ne ole asiaan auttaneet mitään. ihanaa huomata, että välittävät ja ovat tarvittaessa tukena, mutta kyllä kaikissa menetyksissä, tässäkin, se aika on se, joka parantaa ja auttaa. itse olen niin supisuomalainen ja vielä pohjalaanen, että en paljo turhia fiiliksiä muille ääneen puhu. ehkä olisi ihan hyvä. eli, puhuminen ja asian läpikänyti auttaa. myös muiden kokemuksien lukeminen on auttanut mua. me ei olla asian kanssa yksin!
    itseeni on kolahtanut vähän liiankin paljon livillä pyörivä toisenlaiset äidit. joka jaksossa, kun nainen synnyttää lapsen ja näkee sen äidin/isän tajuttoman rakkauden määrän, mikä heissä puhkeaa, kun lapsi syntyy, saa mut katkeraksi. miksi minä en ole tuossa tuon naisen tilalla? miksi kaikki muut saavat lapsia, mutta minä en? miksi minulle annettiin lahja tulla äidiksi, mutta sitten se vietiinkin minulta pois?
    tällä hetkellä olo on todella tyhjä. tarpeeton. onneton. surullinen. katkera. silti toiveikas ja positiivinen usko tulevaan. ehkä mekin saamme vielä joskus pidellä omaa lastamme sylissä ja pussata se puhki. laittaa aina hänen tarpeensa meidän edelle. olla aina läsnä. tehdä kaikkemme sen pienen ihmisen eteen koko loppuelämämme ajan. ja ennen kaikkea rakastaa, joka päivä.
    anteeksi tästä romaanista, mutta koin suurta tarvetta tulla kertomaan sulle, että et ole asian kanssa yksin. aika auttaa, muista puhua asiasta, älä jää murehtimaan yksin. hae voimaa ennen kaikkea shiristä <3 kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä missään nimessä pyydä anteeksi, ihanaa että jaoit noin paljon ajatuksia ja tunteita mun kanssa! Se todella helpottaa kun tietää ettei ole asian kanssa yksin, moni on sanonut ja allekirjoitan sen itekkin että keskenmenoista puhutaan ihan liian vähän, ja siksi sen kokevat tuntee usein jääneensä ihan yksin ja olevansa jotenkin pahoja, kun sen yleisyys ei ole niin hyvin tiedossa. Moni nainenhan saa keskenmenon ennen kuin edes tietää olevansa raskaana, eikä koskaan tiedä keskenmenoa edes kokeneensa :/

      Puhuminen kyllä auttaa, toivottavasti tämän kommentinen jättäminen auttoi edes vähän! Toivotaan että meillä molemmilla tärppää pian uusiksi<3

      Poista
  37. Hei! Ikävää että joudut keskenmenon kokemaan. Itselläni on takana 4 raskautta, 2 synnytystä. Ennen esikoista oli tuulimuna raskaus joka havaittiin vasta rv. 12 ensimmäisessä ultrassa. Se oli surullista kun oli kerennyt 3kk ajatella että meille tulee vauva ja oli voimakkaat raskausoireet muttei siellä mtn vauvaa ollut. Sain lääkkeet ja tein tyhjennyksen kotona, seuraavana päivänä menin jo kouluun ja en kertonut kenellekkään(kuin miehelleni ja siskolle). Silloin kuin asia oli tuore olin ehkä myös vihainen että miksi näin ja ajattelin miksi surra kun siellä mtn ollutkaan jne. Halusin vain unohtaa tulla pian uudestaan raskaaksi.

    No 3kk myöhemmin raskauduin uudelleen ja kävin varhaisultrassa selvittämässä että vauva siellä on. Sitten vasta tuli se suru ja pelko ensimmäisestä raskaudesta ja se oli pakko käsitellä. Vollotin varmaan päivittäin ekat 3kk kun pelkäsin että jotain menee pieleen. Rakenneultran jälkeen uskoin että tämän vauvan minä saan. Ja niin sain♡

    toista yrittäessä tuli spontaani km rv 6. Ja heti sen sälkeen raskauduin uudelleeen. Nyt minulla on kaksi poikaa 2,5v ja 7kk.

    Toivottavasti sait tästä jotain lohdutusta, asioilla on tapana järjestyä. Ja sanoisin että itke nyt kun itkettää, se suru tulee kuitenki jossain kohtaa ja se täytyy käsitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tästä ehdottomasti lohdutusta! Tuntuu ensinnäkin todella hyvältä jo se, ettei ole yksin (vaikka tietenkään ei toivo että kukaan tätä ikinä joutuisi kokemaan - mutta helpottaa kun tietää, että edes joku ymmärtää, miltä tuntuu) ja myös se, miten valtavasti te olette tulleet kommentoimaan ja jakamaan omia tarinoitanne. Lohduttaa myös ajatus siitä, että niin moni on kokenut keskenmenon, mutta jatkanut elämäänsä ja saanut sen jälkeen terveitä lapsia. Kiitos siis tästäkin kommentista tuhannesti <3

      Poista
  38. ..mahtaakohan tulla kahteen kertaan, noh, kokeillaan..

    Heippa.
    Olen kovin pahoillani teidän puolesta :( <3 Voimia, jaksamista. Otat oman aikasi suremiseen, se on sulle oikeutettua. Puhu, se helpottaa.
    Hienoa kuitenkin, että jaoit tarinasi lukijoiden kesken. Mun mielestä keskenmeno on edelleen jonkinlainen kirosana. Tai naiset häpeilee kertoa siitä..

    Mä olen kokenut myös keskenmenon vuonna 2011. Jos sopii, kerron tarinani:
    Pääsin raskausviikolle 15 + 4, kunnes tilanne kirjaimellisesti räjähti käsiin ja jouduin hätäleikkaukseen, jossa menetin oikean munanjohtimen ja sikiö oli kuollut. Raskaus oli kohdun ulkoinen, jossain surkastuneessa ihosarvessa kasvanut, mutta ultassa se oli niin kohdun päällä, että kaikki näytti olevan kunnossa ihan sinne leikkauspöydälle saakka.. Mulla oli kovia vatsakipuja viikon verran ennen tätä, kävin päivystyksessä kaksikin kertaa, mutta kun sydänäänet kuului eikä verta tullut, niin eipä sitä osattu epäillä mitään näin kamalaa.. Heräämössä kun asia kerrotiin, se jotenkin.. jotenkin sen jo tiesi. Ei se tullut järkytyksenä, vaikka se suretti..

    Kuten huomaat, asia on edelleen mun mielessä, vaikka siitä on jo kolme vuotta. Joka kerta, kun menen sairaalan ohi, mietin sitä viikkoa, kun olin sairaalassa toipumassa, tulee välillä fläshbackeja siitä reissusta.. Nyt mulla on kuitenkin 2v4kk poika ja 2kk pikku poitsu. Loppu hyvin, kaikki hyvin :) <3

    Siispä voimia :) Ja uskoa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertaalleen vaan tuli! ♥

      Mä koen myös että keskenmeno on jotenkin tabu. Ymmärrän että siihen voi liittyä jonkinlaisia häpeän tunteita tai että sen kokee ylipäätänsä todella henkilökohtaisena asiana eikä siitä tahdo puhua, mutta harmittaa kyllä, että moni tuntee olevansa asian kanssa niin yksin, vaikkei tosiasiassa ole lainkaan yksin.

      Karseaa, mitä olet joutunut kokemaan! Mä jouduin eilen ja tiistaina vielä menen antamaan verikokeen, jossa seurataan raskaushormonin määrää juuri jotta suljettaisiin ulos kohdunulkoisen raskauden riski - koko raskauspussi oli ilmeisesti tullut ulos jo siellä yksityisellä, eikä kättärin lääkäri nähnyt kohdussa mitään raskautta, joten tahtoi verikokeet varmistuakseen asiasta. Olen todella pahoillani että olet sen kokenut, mutta ihanaa että kommentistasi jotenkin paistaa, että vaikka asia on edelleen mielessäsi, olet ainakin jollain tasolla päässyt siitä yli ja kuulostat vahvalta. Antaa lohtua ♥

      Poista
  39. Olen pahoillani tapahtuneesta! Itse koin keskenmenon pari viikkoa sitten,viikkoja oli n. 4+jotain eli todella alussa.. oli ns. Yllätys raskaus,mutta olisi ollut toivottu ♥ kerkesin pari päivää tietää että olen raskaana ja sitten alkoi kivut ja vuoto-maailma romahti siinä vaiheessa.. ollaan miehen kanssa oltu 4 vuotta yhdessä ja nyt ekan kerran tiettävästi tärpännyt ja näin surkeasti meni.. vaikka siitä aikaa näin vähän,on meillä uus yritys käynnissä,koska lääkäri ei nähnyt sille estettä.. puhuminen ja vertaistuki auttaa ja mulla on huippu lääkäri,joka ymmärsi.. ♡ joku ajattelee että hullua heti yrittää,mutta jos jäisin asiaa miettimään,en myöhemmin enää voisi edes harkita yrittäväni lasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Ihanaa että yritätte heti uudestaan! Ei siinä oo mitään hullua, jokainen on valmis omalla tahdilla!

      Poista
    2. Ja korjaan tuo toivottu että olisi ollut tervetullut ( mutta toivottu toki) ei osaa kirjoittaa,kun aihe tämmöinen.. monta muutakin asiaa jäi kirjoittamatta,mutta sanon vain nyt että tsemppiä ja plussa tuulia ♡

      Poista
  40. Voimia <3 Itselläni oli keskenmeno rv 12+3,jouduin synnyttämään osastolla koska rv oli niin paljon! Istukkakin oli tosi iso jo...lopulta jouduin vielä kaavintaan useamman viikon päästä tästä koska kohtuun oli jäänyt jotain. Tästä 5kk päästä olin jälleen raskaana ja nyt täällä on kunnon ilopilleri meidän ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kamalaa tuo että joutuu synnyttämään ... ja vielä kaavintaan. Olen pahoillani että oot joutunut tommoista kokemaan :( ihanaa että raskauduit noin pian<3

      Poista
  41. Osanottoni ja voimia tulevaan <3

    T: äiti, jolla takana neljä varhaista keskenmenoa

    VastaaPoista
  42. Kovin pahoillaan teidän puolesta. Olet hurjan rohkea, kun kirjoitat itsellesi arasta asiasta. Voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  43. Voimia !<3 Täällä meinaan saatiin viime viikolla ultrassa tietää, että vauveli kuollut viikolla 8+4 :( Luonnoksissa odottaa postaus keskenmenosta, ehkä uskallan sen vielä joskus julkaista ! :)

    VastaaPoista