Miten minusta tuli minä?

18.9.2014

P1010012

Jokaisen ihmisen persoona muotoutuu koko elämän ajan. Persoona käsityksenä on laaja nimitys mm. ihmisen maailmankuvalle, minäkuvalle, temperamentille, arvoille ja luonteelle. Se määrittää, miten me käyttäydymme, mistä pidämme, millaisia olemme. Persoonaan vaikuttaa ympäristö ja vuorovaikutus sen kanssa - erilaiset kokemukset muokkaavat meitä ja tekevät meistä sen ihmisen, joka me olemme. Jokainen ihminen on uniikki ja omanlaisensa, mutta meissä kaikissa on myös samankaltaisuuksia. Se, mikä mielestäsi tekee juuri sinusta oman spesiaalin sinun, on luultavasti monen muunkin persoonassa - maailmassa kun aika paljon ihmisiä. Nämä kliseet on tietenkin tuttua huttua.

Oon bloggaillut usein itsetunnosta, etenkin itsensä rakastamisesta ja arvostamisesta. Kertauksena voin pähkinänkuoressa kertoa, että tie hyvään itsetuntoon on usein todellakin kivinen, ylä- ja alamäkiä täynnä, solmua ja kiemuraa suoran viivan sijaan. Vihasin ja inhosin itseäni koko angstisella teinivuosien voimallani hirveän pitkään. Huono itsetunto saattoi lähteä jo lapsuudesta, ehkä esiteininä, ehkä vasta teininä. En oikein muista kunnolla. Muistan kuitenkin kokeneeni kamalaa alemmuuskompleksia, koska olin pullukka. Lapsena siis tosiaan pullukka, en oikeastaan edes kovin ylipainoinen, ennemminkin pehmeän pyylevä.

P1010013

Huonoon itsetuntoon on varmasti vaikuttanut moni asia jo ennen teini-ikää, mutta en koe tarvetta syyllistää ketään tai kantaa kaunaa - en edes keksi, keneen mitään vihaa aiheesta syyllistäisin. Muistan monia kertoja, kun kuvittelin jonkin asian tapahtuvan vain kokoni takia. Jos en esimerkiksi saanut pääroolia koulunäytelmässä tai saanut pitää esitelmääni ensimmäisenä, ajattelin pienessä mielessäni "tää johtuu siitä, että oon tämmönen läski." Käsitykseni itsestäni ja maailmasta oli niin suunnattoman vääristynyt, että ihan oikeasti kuvittelin, että onnen lahjat jakautuvat sen mukaan, kuinka laiha tai läski ihminen on.

Ei varmaan tarvitse paljoa alleviivata sitä, että huonon itsetunnon kanssa kasvaminen on ajoittain aika kipeää. Olen elämäni aikana jättänyt lukemattomia asioita tekemättä, koska olen kuvitellut, etten ansaitse niitä - tai pelännyt muiden nauravan, koska olen iso. Kun esiteini-ikä tuli ja tytöt ja pojat kiinnostuivat toisistaan, jokainen hereilläolon sekunti voisi mahdollisesti olla koko elämäni nöyryyttävin hetki. Jos kaaduin talvella ulkona, se tuntui maailmanlopulta, koska ajattelin läskin näyttävän tosi nololta, kun kaatuu. Jos vastasin väärin tunnilla, sekin johtui siitä, että ei tämmönen läski nyt mitään osaa tehdä oikein.

P1010014

Yksipuoliset ihastukset tuntuivat tietenkin pahalta, ja siinäkin oli tietenkin aina syynä kokoni, ei suinkaan vaikkapa persoonien yhteensopimattomuus. Halusin ja tarvitsin kaiken hyväksyntäni ulkopuolelta, muilta ihmisiltä, että tuntisin oloni edes hieman tärkeäksi ja arvokkaaksi. En asettanut itselleni omassa päässäni minkäänlaista arvoa. Jos koin, että joku läheinen ihminen ei enää pitänyt minusta, arvoni romahti pohjamutiin, koska koko ihmisarvoni omassa mielessäni tuli muilta ihmisiltä. Jos en kelvannut muille, en kelpaisi kenellekään, koska itselleni en todellakaan kelvannut.

Teininä se tietenkin paheni, teini-ikä kun on aika mullistavaa aikaa ihmisen elämässä ilman itsetunto-ongelmiakin. Mulla oli ihana kaveripiiri jotka jaksoi muistuttaa mua jatkuvasti siitä, että olin heidän mielestään aivan ihana ja tärkeä ja korvaamaton ja ilman minua he olisivat pulassa, ja se tuntui hyvältä. Luulin, että itsetuntoni oli hyvä, vaikka tosiasiassa peiliin katsominen itketti. Kun luottaa vain ulkopuolisten hyväksyntään, oikeaa itsetuntoa ei ole. Oma mielipiteeni itsestäni oli edelleen negatiivinen. Tarvitsin ympärilleni ihmisiä, jotka tarvitsivat minua, koska muuten en kokenut itselläni ja elämälläni olevan minkäänlaista tarkoitusta tai arvoa.

P1010041

Aikuisuuden kynnyksellä koin jonkinlaisen valaistumisen, kun olin ensi kertaa pitkästä aikaa sinkku. Pikkuhiljaa oli pakko yrittää löytää sitä hyväksyntää, arvostusta ja tarvitsemista omasta itsestä. Oon siitä onnekas, että ystäväni on aina olleet ihania ja tehneet minulle selväksi, että olen heille tärkeä ja korvaamaton, mutta aloin siinä vaiheessa elämääni ymmärtämään, että se ei riitä. Niin ihanalta kuin tuntuukin kuulla jonkun toisen suusta olevansa mahtava tyyppi, se ei yksinkertaisesti riitä. Pitää itse pitää itseään mahtavana tyyppinä.

Olen nyt aika paljon isompi kuin sinä sinkkukautenani, jolloin tämä muutos mussa lähti. Sinä aikana aloin kuitenkin pikkuhiljaa arvostamaan itseäni. Kuuntelin paljon tunteitani - mitä minä haluan, mikä on minulle hyväksi, kuka minä olen ihan itsekseni. Huomasin, että tekemällä juuri niinkuin itse halusin ja välittämättä muiden mielipiteistä olin hyvin onnellinen. Aiemmin menin aina paineen mukana ja välttelin ihan viimeiseen asti kaikkea, joka olisi voinut saada ihmiset kurtistelemaan mulle kulmiaan, koska tarvitsin heidän hyväksyntäänsä. Vihdoin tunsin, että voin tehdä juuri niinkuin itse haluan, koska tämä elämä on minun ja on vain minun vastuuni pitää minut onnellisena. Ystävien ihanuutta todistelee myös se, että ne oikeat heistä ovat aina hyväksyneet minut juuri sellaisena, kuin olen. Tuomitsematta, vaikka olisikin eri mieltä.

Menin naimisiin ja tulin raskaaksi. Nico on tietenkin ollut iso apu itsetunnon kohottamisessa - jossain vaiheessa alkaa olla vaikea nähdä itsessään paljoa huonoja puolia, kun ihminen jota rakastaa ja pitää suuressa arvossa ei näe sinussa kuin hyviä puolia. En etsinyt hyväksyntää ja arvostusta itselleni Nicosta niinkuin aiemmin ympäristöstäni, vaan aloin ennemminkin miettimään, miksi se tykkää musta niin paljon. Miten se näkee minut? Mitä puolia arvostaa? Miksi oon hänen mielestään näin hemmetin hyvä tyyppi?

P1010015

Raskaus muutti kroppaa paljon ja yllätyin itsekin siitä, miten vähän välitän siitä. Vaikka tavoitteenani onkin laihduttaa, en esimerkiksi vain osaa vihata raskausarpiani. Ne ovat melko rumia, mutta ne ovat minun ja ne koristavat vatsaani, koska siellä kasvoi Shiri, oma tyttäreni. En osaa vihata tietystä kuvakulmasta nenässäni näkyvää "italiamöykkyä", en välimereläisen kuivakkaa tukkaani, en hyllyvää ihraakaan. Koska se kaikki on minun, ja se kaikki on tehnyt minusta minun, ja se kaikki on minua juuri nyt. Ei ehkä tulevaisuudessa, mutta juuri nyt minä olen juuri tälläinen.

Olen aina ollut sosiaalinen, mutta pelännyt vähän uusiin ihmisiin tutustumista, koska olen ajatellut heidän pitävän minua huonona tai ällöttävänä kokoni vuoksi. Olen aina pystynyt tutustumaan ja juttelemaan ihmisten kanssa, mutta samalla seurannut heidän silmiensä liikettä - katsooko se mun vatsaa tai alleja, eikä, nyt se ei enää tykkää musta. Kun aloitin uudessa duunipaikassani tajusin, etten enää huomioinut niitä asioita. Tutustuin ihmisiin ja jos koen, ettei joku varsinaisesti tykkää musta, en osaa enää ajatella, että se johtuisi ulkonäöstäni. Kaikkien persoonat ei vaan sovi yhteen.

Minusta tuli minä, koska lakkasin odottamasta hyväksyntää muilta ihmisiltä. Haluan hyväksyä itse itseni. Minusta tuli minä, koska lopetin peiliin katsoessa vikojen etsimisen ja aloin sen sijaan etsiä hyviä puolia. Koska sen sijaan, että odottaisin muiden ihmisten antavan minulla arvoa, annan arvoni itselleni. Haluan olla vahva, haluan jäädä ihmisten mieleen, haluan olla minunlaiseni, vaikka se tarkoittaisikin että kaikki ei tykkäisi minusta tai olisin samanlainen kuin moni muu. Haluan olla vahva esikuva Shirille, koska mieluummin luovun kaikesta tästä edistyksestä kuin annan hänen kokea itseinhoa. Haluan opettaa hänelle, miten rakastaa itseään aina juuri sellaisena kuin on.

Minusta tuli minä, koska en luovuttanut, uskalsin puhua asioista ääneen ja vaadin itse itseltäni voimaa, rakkautta, arvostusta ja minäkäsitykseni uudelleenluontia.

Ja tiedättekö mitä? Minä todellakin rakastan itseäni. Ekaa kertaa.


30 kommenttia :

  1. voi Sofia <3 Sä oot kyllä yks upeimpia ja ihanimpia ihmisiä mitä oon ikinä tavannut ja oon joka päivä niin ilonen että tutustuttiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana! Kiitos muru, ja samat sanat<3

      Poista
  2. Todella voimauttava teksti, vähä nous kyyneleet silmiin ku oma matka itsensä arvostukseen on vielä kesken. ♥ Oot mahtava nainen ja tän postauksen myötä ropsahdan kyllä lukijaksikin.

    Jatka samaan malliin, oot kultaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja kiitos ihanasta kommentista! Onnea matkalle, ei se koskaan varsinaisesti "pääty", itseään pitää osata rakastaa aina vaikka se joskus tekiskin tiukkaa :) oli pakko käväistä sun blogia kurkkaamassa profiilisi kautta ja oot todella kaunis nuori nainen! ♥

      Poista
  3. IHANA! Niiiiin hyvä kirjotus. Pystyn todellakin samaistumaan tohon lapsuus ja teiniaikaan.. edelleen välillä kyllä samat ajatukset mutta ehkä vielä joskus mäkin oon sujut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä nyt oot niin ihana että alappa heti rakastaa itseäs! :D ♥

      Poista
  4. Ihana kuulla, Sofia. Nauti itsesi rakastamisesta!

    VastaaPoista
  5. Tuli melkein kyyneleet silmiin kun tätä luki. :) Itse olen rypenyt itseinhossa niin kauan kun muistan ja sanonutkin ihmisille pahasti tai käyttäytynyt itsekkäästi, sen takia että olen itseäni inhonnut ja mahdollisesti myös kadehtinut muita. Yritys on kova täälläkin päin oppia itseään rakastamaan, ennen kun vauva on sen ikäinen että ymmärtää. Sitten voisi lastakin opettaa rakastamaan niin itseään, kuin hyväksymään muutkin sellaisenaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) joskus tuntuu unohtuvan että se, että joku muu on kaunis, ei tarkoita etteikö itse olis kaunis. Hienoa, että huomaat itse jos oot käyttäytynyt väärin :)

      Poista
  6. Ei vitsi, ei osais yhtään kuvitella mitä kaikkea kurjaa sun mielees onkaan ennen mahtunut verrattuna siihen miten vahvalta ja itsevarmalta nyt vaikutat ! Blogin kautta ei tietenkään todellakaan saa oikeaa kuvaa, mutta silti, tuli ihan yllätyksenä ! Mulla oli kauhea kiire nukkumaan mutta onneks luin vielä tän, aivan mahtava teksti ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 välillä joo blogiinkin vähän tämmöstä henkilökohtaisempaa, oon tehnyt jotain oikein jos yksikin ihminen lukee tätä ja alkaa itse tehdä työtä parantaakseen itsetuntoaan :)♥

      Poista
  7. "Minusta tuli minä, koska lakkasin odottamasta hyväksyntää muilta ihmisiltä", oon niin samaa mieltä tästä. Toinen ihminen voi kyllä auttaa sua näkemään itsesi uudessa valossa, mutta loppujen lopuksi kauniilla sanoilla ei ole mitään vaikutusta, jos et itse opi näkemään itseäsi hyvänä tyyppinä. Sanon silti, että oot hieno, kaunis ja rohkea ihminen, ja kiitos rohkeasta postauksesta! Mä oon jo puolisen vuotta suunnitellut kirjoittavani omista, osin jo menneistä itsetunto-ongelmistani, mutta en oo ihan vielä uskaltanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti kauniista sanoista <3 toivottavasti löydät uskalluksen kirjoittaa, se on parasta terapiaa! Tuu sitten linkkaamaan mulle :)

      Poista
  8. Voi Sofia!! ♥ Tää oli tosi hyvä juttu ja sä oot kyllä yks mahtavimmista persoonista joihin mä oon tutustunu! OLET IHANA! ♥

    VastaaPoista
  9. Mahtava kirjotus! Mulla itsellä on tullut nyt amk- vuosien aikana huonompi itsetunto. Lähinnä poikaystäväni vuoksi. I know kuulostaa varmaan oudolta, mutta niin se vain mennä paukautti mulle suhteen alkuaikoina kaikennäköistä törkeyttä, ei se enää, mutta 2 vuoden jälkeenki saatan nostaa riidoissa ne esiin... Kyllä tollaset vaikuttaa niin pitkälle, vaikka toinen nyt aina pahoittelee ja yrittää ihanuuksilla korvatakin sanomisiaan. Niiiin ja tykkään tästä sun blogista ihan hulluna, kun useasti kirjoittelet tälläsia syvällisempiä ajatuksia. Itsetunto voi olla huono vaikka koko elämän tai vain pari päivää yms, se niin vaihtelee! Mut ihana kuulla, että rakastat itseäsi. Se on aina ihana kuulla kaikkien suusta jotka niin sanoo! Kyllä mieki vielä joku päivä taas ;) Ja niin, itsetunto on kyllä niin kiinnin sisäisestä ja ulkoisesta olemuksesta, sisäistä olemustani ei kyllä kukaan voi nujertaa. Se on niin vakiintuneen varma juttu ollut mulle aina, oon ylpee luonteestani, sivistyneisyydestäni, tilannetajusta ja jopa hiukan mun tempperamenttisuudesta ;) Noniin mut eiköhän tää mun stoori ollut tässä :D Ps. Oot myös todella kaunis kuvissa ja sopii tollein hiukset sulle tosi hyvin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh :( hienoa sentään se, että poikaystäväsi on oppinut virheistään, mutta inhottavaa että on alun alkaenkaan sellaisia sitten sanonut. Toivottavasti säkin pääset niistä pian yli, siis että pystyt unohtamaan ne etkä usko niihin :) kaikilla tulee välillä huonompia päiviä vaikka kuink rakastais iteensä ja se on ihan ok! Löydät itsestäs hyviä puolia ja se on jo iso askel! Kiitos ♥

      Poista
  10. Voihan liikutus! <3 Tää vois olla mun kirjoittama, tismalleen. Paitsi mulla lähti kaikki siitä, että lapsena vertasin itseäni pikkusiskooni, joka oli alipainoinen. En ollut lapsena yhtään pullea, toisin kuin nyt. Itselläni on kanssa luonnoksissa jotain samankaltaista, mutta sen paikka on vielä siellä luonnoksissa.

    Olet kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että samasta jamasta löytyy ihmisiä<3 tuu sinäkin linkkaamaan kun saat valmiiksi, haluun lukea! ♥

      Poista
  11. Todella hyvä kirjoitus, ja on periates vastaus mun kysymyksiin.. Itte oon elämän aikaana pohtinut mitä minussa on vikana, miks ei kukaan musta tykkää, teininä ku olin vielä hoikka, itsetuntoni oli todella maassa, ennen raskaautta ja sen jälkeen aloitin lihoo nopeasti, yksi syy on ollu että rakastan syömistä ja toinen kilpirauhasen vajatoiminta... Oon yrittänyt, tai siis "yrittänyt" laihduttaa, mutta turhaan.. Nyt päättin kunnolla keskittyä laihdutukseen, enkä ole todellakaan sujut ittensä kanssa. Oletan kokoajan että laihaana, ku mulla on viihdoin sen unelma kroppani, nii itsetunto paranne... mutta en tiiä enää. Pitää varma oikeasti hyväksyä itseäni sellaisena ku oon ja varma elämäki maistuisi paremmalta...
    Kiitos sun ihanasta postauksesta, oot todella ihana! ♥

    http://my-life-with-love-alesya.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä on että itse pitää itsestään, eli jos se vaatii laihdutuksen, niin hurjasti tsemppiä sinne ♥ mulla on myös projekti meneillään, oon paljon kompastellut ja kussut, mutta en oo luovuttanut. Enkä aiokaan luovuttaa, vaikka tässä menis kuinka pitkään! Laihdutus voi varmasti auttaa itsetunnon kohottamisessa, mutta laihduttaessa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen itsensä rakastamiseen :) tsemppiä!

      Poista
  12. Sa oot Sofia aina ollut mulle yksi tarkeimmista (no matter what), ja oon todella onnellinen siita etta tutustuttiin vuosia sitten (kelaa nyt et siitakin on yli 10v!!!) Mua harmittaa valilla niin paljon etta asun taalla kaukana. Mutta en malta odottaa kun taas nahdaan ja jutellaan paaaljon! Love you <3 /Nana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, siitä on muuten jo noin kauan, ollaanpa me vanhoja! :'DD mutta samat sanat rakas, ens kerralla ku nähään niin pääsee skiditki tutustumaan toisiinsa<3

      Poista