No ne håmåt

26.6.2014

Ennen kuin kukaan sankari rynnii kommenttiboksiin sitä huutelemaan, tiedostan kyllä että asiasta päätetään vasta syksyllä ja hiljattain tehty äänestys ei ole absoluuttinen. Ajattelin kuitenkin lyödä lusikkani nyt bloginkin puolella tähän soppaan - eli tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

Ihan ensimmäisenä mainitsen, että olen tietenkin sen kannalla. Koska ihmisillä on pakollinen tarve antaa kaikelle nimitys ja leima, myös mun mieltymyksiin sellainen löytyy. Olen panseksuaali. Pähkinänkuoressa se tarkoittaa sitä, että koen romanttista ja seksuaalista vetoa kiinnostuksenkohteeseeni huolimatta siitä, onko hän nainen, mies, trans tai mitä tahansa siltä väliltä. Sukupuoli-identiteetillä ja genitaalialueella ei ole siinä asiassa mitään merkitystä.

Vaikka yritän yleisesti ottaen elää elämäni tuomitsematta, tää on aihe jossa en vaan pysty hyväksymään vastustusta. Tässä on kyse ihmisoikeuksista, ei mielipiteestä. Jos kirjoittaisin tässä, että mustat ja valkoiset eivät mielestäni saisi mennä naimisiin keskenään, mut teilattaisiin nopeasti. Mutta asia oli joskus niin. Miksi siis saman sukupuolen edustajien liitto saa niin paljon vastustusta? Mietitään joitain yleisimpiä argumentteja.



Avioliitto on kirkollinen asia.
Se ei ole alunperin kirkollinen asia. Avioliittoja on solmittu jo antiikin ajalla ennen kristinuskon syntyä ja leviämistä, ja historioitsijoiden mukaan avioliitto on pitkään ollut vain taloudellinen sopimus kahden perheen välillä, jossa molemminpuoleisella rakkaudella ei ollut niin paljoa väliä. Avioliittoja on kautta aikain solmittu myös poliittisista syistä - ystävämaat ylläpitävät hyviä suhteita, kun kuninkaat naittavat lapsensa keskenään.

Miksi pitäisi muuttaa sitä, mitä avioliitto on aina ollut?
Edellisen pointin lisäksi tahtoisin huomauttaa, että Raamattu kieltää avioeron. Tässä suora lainaus: ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:6 - lähde) Siispä jos nyt ihan OIKEASTI aletaan halkomaan hiuksia siitä, että saman sukupuolten edustajien liittoja ei tulisi hyväksyä koska vakiintunutta avioliiton uskonnollista ideaa ei pitäisi muuttaa, ei pitäisi myöskään avioerojen olla sallittuja.

Ja jos viedään ajatus pidemmälle, ei myöskään saisi olla siviilivihkimistä. Kirkkoon kuulumattomat eivät saisi mennä naimisiin ollenkaan, koska jos avioliitto jonkun mielestä ihan tosissaan on VAIN kirkollinen perinne joka tulee säilyttää Raamatun sanojen mukaan - avioliitosta tulkoot siis vain kirkkoon kuuluvien etuoikeus, josta on ehdottomasti kiellettyä erota.

Kirkkoa ei tulisi pakottaa vihkimään homoja, kun Raamattu ne kieltää.
Onko kukaan tätä argumenttia käyttänyt oikeasti tutustunut aloitteeseen? Nimittäin siinähän ei haeta kirkon siunausta. Siinä haetaan muutosta lakiin. Heterot saavat pitää kirkkohäänsä, tässä haetaan oikeutta olla oikeasti avioliitossa rakastamansa ihmisen kanssa. Homoliitot vihittäköön maistraatissa. Kelpaako?

Homoliitot uhkaavat avioliiton asemaa/perinnettä/minun avioliittoani.
Jos toisten ihmisten rakkaus ja petipuuhat uhkaavat sinua henkilökohtaisesti, ongelma on sinussa, ei heissä. Avioliitto ei ole enää sitä mitä se ennen oli - ne perinteet on uhattu ja rikottu ajat sitten. Kts. aiemmat kohdat postauksessa.

Homous on sairasta, koska he eivät voi lisääntyä.
Kieltäkää ehkäisy, ihmiskunnan ainoa tehtävä on lisääntyä! Eihän seksiä saa harrastaa jos ei halua lisääntyä!

Ei yhteiskunta/yksilö ole valmis muutokseen. Muutos on pahasta.
Tää on mahdollisesti mun lemppari näistä. Joitakin muutoksia, joihin aika hyvin ollaan sopeuduttu: naiset saivat äänioikeuden, erottelu ihonvärin mukaan esimerkiksi bussin istumapaikoissa loppui, internet keksittiin, avioliiton sisäistä raiskausta alettiin kutsua raiskaukseksi pahoinpitelyn sijaan (vasta vuonna 1994!).... Muutos ei ole pahasta. Ihmiset, jotka vastustavat positiivista muutosta ovat.

Sitten alkaa ihmiset menemään naimisiin lasten/eläinten/autojensa kanssa!
Oletan, että jokainen, joka tätä on käyttänyt, on sanonut sen vitsillä. Koska ei kukaan oikeasti voi olla noin tyhmä. Tasa-arvoisessa avioliittolaissa on kyse kahden aikuisen ihmisen yhteisestä halusta mennä keskenään naimisiin. Siihen ei liity mitenkään pedofilia, objektofilia tai eläimiin sekaantuminen. Kyse on kahdesta aikuisesta. Jotka ovat vapaaehtoisesti menossa naimisiin.

Homoilla ei tulisi olla adoptio-oikeutta, koska homojen lapsia kiusataan kouluissa.
Tää ärsyttää mua suunnattomasti. Mistä lähtien ihminen on niin heikko, että antaa kiusaajan voittaa ennen kuin kiusaaminen on edes tapahtunut? Ensinnäkin, kukaan ei synny homofoobikkona. Kukaan ei myöskään synny kiusaajana. Lapsi oppii vanhemmiltaan nämä asiat - eli jos jonkun lapsi kiusaa toista koska tällä on kaksi äitiä, voi tämä lapsi ja hänen perheensä katsoa pikkuhiljaa peiliin. Sen sijaan kiusauksen uhrin ei pidä MISSÄÄN NIMESSÄ, koskaan, antautua, pelätä ja perääntyä. Päinvastoin. Kiusaajia vastaan pitää nousta tarmolla, eikä vain kiusattu itse vaan kaikki ihmiset joista ihmisyyttä löytyy.

Lisäksi - homousko on ainoa asia, mistä kiusataan? Entäs sitten lihavat lapset? Ulkomaalaiset lapset? Silmälasipäiset lapset? Puhevikaiset lapset? No hei, pois kouluista vaan kaikki! Kotiopetukseen jokainen muksu, joka yhtään poikkeaa stereotyyppisestä eloveenalapsesta! Niitähän voitais vaikka kiusata!

Ei mulla siis oo mitään homoja vastaan, mut jos joku on homo niin sehän varmaan haluaa panna mua ja se ällöttää mua.
Ei huolta, se homo ei yritä panna sua. Se ei halua sua, koska olet homofoobikko ja juntti. Kerron teille hassunhauskan tiedonjyväsen: vaikka ihminen olisi jotain muuta kuin hetero, hänellä on silti maku. Mieltymyksiä. Se, että mies tykkää miehistä, ei tarkoita että se mies haluaa jysäyttää joka ikistä vastaantulevaa miestä.


Hyvin yksinkertaisesti laitettuna - en ole vielä koskaan kuullut selitystä sille, miksi tämä lakialoitus ei saisi mennä läpi, jossa olisi ollut jonkinlaista perää. Kyseessä on aina kyseisen ihmisen omat syvälle juurtuneet fobiat, ennakkoluulot, erilaisuuden pelko, muutoksen pelko ja ihan yleinen juntteus.

Lisäksi haluaisin mainita ihan oman mielipiteeni tähän lisäksi vähän ohi aiheen, mutta mun henkilökohtainen mielipiteeni on, että aikuisten ihmisten tulisi näissä asioissa saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Esimerkiksi polyamoriset avioliitot, jossa siis on enemmän kuin kaksi kumppania, tulisi myös olla laillisia - koska kyseessä on aikuiset ihmiset, jotka sitä haluavat.

Älkää kieltäkö ihmisiltä heidän rakkauttaan, heidän tapaansa ilmaista sitä ja heidän oikeuksiaan toisilleen kumppaneina. Tässä maailmassa on jo paljon pahaa - emmekö voisi juhlistaa ja arvostaa niinkun kaunista ja iloista asiaa kuin rakkaus?

#YesAllWomen

19.6.2014

Blogissa on esiintynyt muutamaan otteeseen feminismiaiheisia tekstejä, joiden marginaalinen arvostelu on keskittynyt lähinnä siihen, että käsittelen teksteissäni aina länsimaista tilannetta. Haluaisin tähän alkuun heti sanoa jotain - naisten tilanne kehitysmaissa on karmiva, ja sen tietää varmasti kaikki. En usko, että kukaan on niin pimennossa maailmalta, ettei tietäisi, minkälaisia kauhuja naiset ympäri maailmaa kohtaavat joka päivä. Kuitenkin kirjoittaessa on kaikista helpoin käsitellä aiheita, joita pystyy itse konkreettisesti ymmärtämään ja käsittelemään. Olen esimerkiksi tässä postauksessa tuonut esille myös naisia niissä maissa, joissa naisten asema on pohjamudissa, ja taistelu heidän eteensä on tietenkin paljon tärkeämpää kuin ne feminismiaiheet, joita yleensä käsittelen blogissa. Mutta muutosta ei tapahdu siellä, jos sitä ei tapahdu myös täällä. (Psst - kaikki feminismiaiheiset postaukseni löytyvät tägin alta.)

Katselin dokumenttia nimeltä Miss Represented, joka käsittelee naisten asemaa amerikkalaisesta näkökulmasta mediassa, politiikassa ja johtoasemissa. En ole vielä saanut dokkaria loppuun, eli en siis nyt tee siitä mitään arvostelua, mutta se löytyy Netflixistä ja on arvokasta katseltavaa kaikille miehille ja naisille. Ja se herätteli mut taas kirjoittamaan - tällä kertaa kokonaisvaltaisesti ongelmakohdista, joita feministinä haluan tuoda esille. Saatan toistaa tässä itseäni, mutta tarkoituksenani on tehdä kattava kokoelma ajatuksiani. Aloitetaanpas.

Media on nyky-yhteiskunnassa kaikille tuttu ja kaikkien elämään vaikuttava voima. Ihmiset käyttävät suurimman osan ajastaan erilaisten medioiden kohdeyleisönä - kuunnellaan radiota, selataan nettiä, katsotaan telkkaria tai leffoja, nähdään mainoksia kadulla, pelataan pelejä, luetaan lehtiä ja kirjoja. Ei ole siis yllättävää, että media vaikuttaa jokaiseen meistä. Olen aiemmin postaillut mediasta kasvatuksessa ja allekirjoitan edelleen sen, että vanhemmilta saadut esimerkit ja opit vaikuttavat enemmän kuin median vaikutus, mutta medialla on silti tiukka ote ihmisiin. Naisen asemaa mediassa pitää tarkastella skeptisesti, koska omia johtopäätöksiä on liian helppo vetää. Otetaan kuitenkin esille joitakin faktoja.

Vuonna 2013 ilmestyneistä elokuvista 15%:ssa pääosassa oli nainen. Sarjakuvasankareista tehdään elokuvia kilpaa, mutta Wonder Woman-elokuvaa ei kuulu. Jos asiaa miettii itsekin, sen huomaa nopeasti - naisten roolit elokuvissa ja televisiossa ovat hyvin usein sivurooleja, jotka tukevat pääosamiehen roolia komeana, vahvana sankarina. Vahvoja naisia musiikkiteollisuuden puolella löytyy kyllä - yliseksualisoituina pop-artisteina. Mediassa esiintyvät naiset ovat suurimman osan ajasta pitkälle seksualisoituja naisia, joiden kehot ovat pääsääntöisesti samannäköisiä ja tietenkin mahdollisimman vähän puettuja.

Ja haluaisin ilmaista, että seksuaalisuudessa ei ole mitään pahaa. On mieletön fiilis tuntea itsensä seksikkääksi, ja jokaisen tulisikin yrittää miellyttää omaa silmäänsä parhaansa mukaan - itsensä kauniina tai komeana pitäminen on voimaannuttavaa ja tekee ihmiselle hyvää. Feminismiin kuuluu nimenomaan se, että jokaiselle annetaan valinnanvapaus olla mitä on, eikä arvostella muita valintojensa perusteella. Päivittäin kuulee, miten vähäpukeisia naisia arvostellaan huoriksi, lutkiksi ja epätoivoisiksi munahaukoiksi, ja se on ihan yhtä negatiivista kuin naisen pakottaminen koko kehon peittävään asuun. Mutta. Jos mietitään, miten media vaikuttaa kasvaviin lapsiin ja nuoriin, jokin on pielessä.

Pienestä asti meidät ehdollistetaan uskomaan, että naisen koko arvo on hänen ulkonäössään. Jos olet kaunis universaalisti hyväksytyllä tavalla, sinusta pidetään ja pääset elämässäsi pitkälle. Vaikka olisit kuinka älykäs tai lahjakas, yhteiskunnan rumaksi leimaama ulkomuoto vaikuttaa koko elämään. Mutta sillä ei ole mitään väliä, oletko kaunis vai ruma - jos olet nainen, usein sinua ei oteta tosissaan. Pitkälle politiikassa päässeitä naisia arvostellaan mediassa heidän ulkomuotonsa vuoksi, samalla kun heidän mieskollegojaan arvostellaan nimenomaan tekojensa ja sanojensa vuoksi. Siinä missä miespolitiikko lehden mukaan on todennut jotain, naispoliitikko on valittanut asiasta. Esimerkiksi suurin osa Hillary Clintonia tai Sarah Palinia käsittelevät jutut keskittyvät heidän ulkomuotoonsa - Hillary on ruma ja miesmäinen ja vittumainen ämmä. Sarah Palin taas on runkkausmatskua, mutta silti aika ärsyttävä bitch hänkin, koska nalkuttaa.

Se, miten esimerkiksi elokuvat tukevat tätä käsitystä, on nimenomaan naisten rooleissa. Naiset ovat sivuhahmoja, joiden on tarkoitus olla kauniita. Jos naiset ovat pääroolissa, usein koko elokuva keskittyykin sitten siihen, miten tämä pääosanainen etsii epätoivoisesti itselleen miestä, joka pelastaisi hänet kauhistuttavalta sinkkuuden loukulta. Koska eihän naisella ole mitään arvoa, jos vähintään yksi mies ei pidä häntä pantavana. Nainen on heikko olento, joka ei pärjää yksin, vaan tarvitsee vierelleen voimakkaan ja viriilin miehen pitämään käsivarsillaan.

Joka ikinen mainos ja lehden kansi, jonka näet, on photoshopattu. Naisista muokataan luonnottoman täydellisiä - silmiä suurennetaan, huulia suurennetaan, ihoa siloitetaan, hiuksia kirkastetaan, kehoa pienennetään, rintoja suurennetaan, reisiä kavennetaan, jopa solisluiden paikkaa vaihdetaan. Näitä epätodellisia kuvia läimäistään teini- ja esiteini-ikäisten tyttöjen silmille joka suunnalta, enkä ihmettele yhtään, että syömishäiriöt nuorten naisten keskuudessa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. He eivät ymmärrä tavoittelevansa jotain, mitä ei yksinkertaisest edes ole olemassa - täydellisyyttä, joka on luotu tietokoneella kuvanmuokkausohjelmalla. Koko ilmiön karmivuutta lisää vielä se, että esimerkiksi sairaalloisen laiha malli Karlie Kloss kertoo, että kuvissa hänestä muokataan sairauden merkkejä pois. Mallien ulkonäkövaatimukset laihuudessa tuovat mukanaan esimerkiksi pitkälle törröttäviä kylkiluita, joita kuvissa sitten muokataan pois, koska ne eivät näytä kauniilta. Samalla, kun media antaa mallikuvaa sairaalloisesta laihuudesta, se häivyttää pois sen negatiiviset puolet. Ja edelleen ihmiset tavoittelevat täydellisyyttä, jota ei ole edes sillä kuvassa esiintyvällä mallilla.

On tietenkin täysin okei haluta olla kaunis, haluta olla hoikassa kunnossa ja haluta olla haluttava. Mutta tärkeää onkin funtsia, mistä ja miksi. Mistä se halu tulee? Haluanko olla kaunis, koska haluan itse olla tyytyväinen peiliin katsoessani - vai haluanko olla kaunis, koska koen, etten ole riittävä, jos en saa huomiota miessukupuolelta? Yliseksualisoiminen on kaksipiippuinen juttu. Siinä missä, kuten mainitsin, jokaisella on oikeus yliseksualisoida itseään jos niin tahtoo, motiivi seksualisoimisen taustalla voi olla hämärä. Ulkonäköasioiden pitäisi aina kummuta ihmisen itsensä sisältä - ei huomion, ihailun tai rahan perässä. Ajatukseni tässä siis lähinnä on, että on negatiivista tehdä jotain, mitä ei haluaisi, saadakseen hyväksyntää.

Menestynyt nainen taas on pelottava. Nainen, joka pärjää täydellisesti yksinään ja etenee elämässään omillaan, on vääränlainen nainen - ja tähän ilmiöön tulee vastata viemällä naiselta inhimillisyys. Kuten mainitsin jo aiemmin, menestyneessä asemassa olevia naisia arvostellaan ulkonäkönsa kannalta, ja jos nainen sattuu olemaan vetävä, hänestä tehdään panopuu ja märkä uni - jos taas ei, hänen kaikki ansionsa ja lahjansa yliviivataan, koska sehän nyt on sellanen noita-akka. Siinä missä mies on lujaluontoinen ja johtaja-ainesta, nainen on vittumainen valittava ämmä. Allaolevat videot kiteyttävät pointtini ihan hyvin:


Mediassakin menestyneellä naisella on tietynlainen rooli. Johtoasemassa olevat naiset ovat usein aivan kamalia ihmisiä, jotka ovat kivunneet tikapuiden huipulle luopumalla rakkauselämästään, perhesuunnitelmistaan ja ihmisyydestään. Paholainen Pukeutuu Pradaan ja The Proposal ovat ensimmäiset esimerkit, jotka tulevat mieleen. Tai jos nainen onkin inhimillinen, hän on menestynyt, koska on mennyt polvilleen ja ottanut poskeen miespuolisilta pomoiltaan.

Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa naisten asemaan ja naisiin yleensä? Ihminen on usein jääräpäinen olento, joka jonkin asian omaksuessaan ei helpolla muuta mieltään. Jos meidät nuorena opetetaan uskomaan, että nainen ei voi menestyä, koska hänen arvonsa on täysin ulkonäössä ja leipomistaidoissa, liian usein uskomme sitä vielä vanhempina, vaikka emme edes käsittäisi ajattelevamme niin. Emme ymmärrä kantaamme naisen asemaan, vaikka mielipiteemme olisikin, että eihän nainen nyt voi olla johtajana, kun sehän voi vaikka PMS-oireilun aikaan tehdä tyhmiä päätöksiä. Ja eihän nainen nyt kauheasti voi edetä urallaan, koska mites kun nainen lisääntyy, kuka ne lapset hoitaa? Ja välikysymys - miksi miehiltä ei koskaan kysytä, kuka heidän lapsensa hoitaa kun he etenevät urallaan? Miksi käsitys siitä, että naisen paikka on kotona lapsia hoitamassa ja isän kuuluu olla emotionaalisesti irrallinen rahantienaaja, on niin syvään iskostunut mieliimme?

Kaikista vahingollisinta naisen asemalle onkin nimenomaan ne salakavalat asennoitumiset, jotka ihmisillä on, joiden he eivät edes ymmärrä vahingoittavan naisten asemaa. Moni on varmasti lukenut hetki sitten tapahtuneesta tragediasta, jossa 22-vuotiaana vielä neitsyenä hillunut pojankloppi otti ja tappoi useamman naisen, koska me kamalat vaginalliset emme olleet langenneet hänen sänkyynsä. Male entitlement on oikeasti olemassa ja se tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä miesten asennoitumista, että he pelkällä olemassaolollaan ovat oikeutettuja johonkin. Naiseen. Jos tälläinen mies käyttäytyy ystävällisesti, hän olettaa saavansa ystävällisyytensä kohteena olevalta naiselta pesää, koska hei, olinhan mä sille ihmismäinen. Ja jos nainen ei anna, hän on kylmäkiskoinen ämmä, ja miesrukka laitettuna friendzoneen. Koska miten kummassa nainen voi kieltäytyä? Eikös naisen tehtävä ole miellyttää miestä?

Naisiin kohdistuvat oletukset ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Naisen tulee olla seksikäs ja osoittaa seksuaalisuutensa pukeutumalla seksikkäästi ja meikkaamalla. Naisen pitää miellyttää miestä aina, kun tämän heppi vähänkin värähtää. Mutta samalla nainen ei saa olla lutka. Jos nainen on lutka, nainen on arvoton läjä sontaa, jota kukaan mies ei todellakaan halua kuin ehkä kerran pantavaksi. Nainen ei myöskään saa ilmaista itse halujaan, koska sellainenhan on tyrkky, vaan pitää odottaa että mies lähestyy häntä. Naisen pitää samanaikaisesti olla pornotähti ja kiltti neitsyt. Vähemmästäkin menee vähän sekaisin.

Ja yhden asian haluan vielä nostaa esiin - mediailmiön, joka tapahtui jokin aika sitten. Hyvin usein miehet vastaavat feministien syytöksiin sanomalla, että ei kaikki miehet tollaisia ole. Not all men. Ja sehän on tietenkin ihan täysin totta! Ei jokainen mies ole raiskaaja, ei kusipää, ei sovinisti. Mutta vastaisku oli voimakas ja osallistuin siihen itsekin. Nimittäin siinä, missä not all men, Yes All Women. Kaikki miehet eivät ole kusipäitä, mutta jokainen nainen kokee elämänsä aikana sukupuoleensa kohdistuvaa vääryyttä. Ja ennen kuin haukutte mua yleistäjäksi, kuunnelkaa vielä tämä.

Se, että julkisella paikalla joku tuijottaa ahnaasti rintojasi.
Se, että joku tulee juttelemaan/pokailemaan, eikä suostu lähtemään vaikka olet ilmaissut, ettei kiinnosta.
Se, kun mielipidettäsi ei oteta tosissaan - oli kyse sitten politiikasta, armeijasta, videopeleistä tai auton moottoreista - koska olet nainen, etkä siksi voi ymmärtää aihetta kunnolla.
Se, kun naisten rinnat on niin yliseksualisoituja, ettei naisen tulisi imettää lastaan julkisella paikalla, koska se voi häiritä miehiä.
Se, kun naisten pukeutumiseen esimerkiksi koulussa puututaan - koska lyhyet shortsit ja tuubitobit häiritsevät miespuolisia luokkakavereita.
Se, että baareissa miesten yleisin lähestymistapa on tanssilattialla tunkea haaravälinsä kiinni naisen perään ja nylkyttää ja hinkuttaa. Tietenkin tietämättä, kaipaako nainen tanssiseuraa vai ei. Ja jos nainen lähtee kauemmas, mies usein seuraa ja yrittää vielä kerran. Kun tämä mies luovuttaa, seuraava odottaakin jo mahdollisuuttaan grindata.


Oma osallistumiseni.

Esimerkkejä on hyvin vähän, mutta saanette idean. Kaikki tämä on käytöstä, joka kohdistuu nimenomaan sukupuoleen. En jaksa uskoa, että oikeasti on olemassa yhtäkään naista, joka ei jossain vaiheessa elämäänsä joudu kestämään kaltoinkohtelua, joka kohdistuu hänen sukupuoleensa. Suosittelen selaamaan Twitterissä hashtagia #YesAllWomen, se on kipeä ja valtava kokoelma naisten kokemuksista ympäri maailmaa.

Omakohtaisia kokemuksia on ihan liikaa. Lukioaikoina M-junassa koin viikoittain lähentelyä, joka ei meinannut loppua kiltisti sanomiseen. Miehet tulivat istumaan lähelle, kyselivät ikää, nimeä ja treffimahdollisuutta. KERTAAKAAN pelkkä "ei, en ole kiinnostunut" ei riittänyt. Aina piti selittää, että on poikaystävä - koska miehet kunnioittavat miespuolista kilpailua enemmän kuin naisen omaa kiinnostuken puutetta. Liian usein poikaystävästäkään kertominen ei riittänyt, vaan sitä seurasi mussutus siitä, miten sen ei joko tarvitse tietää, tai kahville pyydellään ihan kaverimielessä.

Yksittäisiä viime ajoilta löytyy ainakin tämä. Kun oli ne Indiedays Blog Awardsit, lähdettiin Veeran kanssa ja seisahduttiin odottelemaan hetkeksi kadulle. Ohi käveli kaksi miestä, joista toinen aivan yhtäkkiä läppäsi mua avokämmenellä takapuolelle. (Näin tapahtui kerran baarissa vähän ennen raskautumistani - reagoin siihen lähtemällä jätkän perään ja antamalla valtaisan avokämmeniskun poskelle.) Mies ei pysähtynyt juttelemaan tai yrittämään mitään, vaan jatkoi matkaansa kuin ei olisi tehnytkään mitään. Aloin huutamaan miehen perään - "What the fuck? What the fuck, you asshole? Don't fucking slap my ass, you piece of shit!" - johon mies vastasi jatkamalla nauraen matkaansa. Lähistöllä seisoi vähintään tusinan verran miehiä, joista yksikään ei tehnyt muuta kuin vilkaisi suuntaamme ja jatkoi omaa jutusteluaan.

Naiset joutuvat kestämään lähentelyä, joka ei todellakaan ole kaivattua, ja joka ei ota loppuakseen ennen kuin mainitaan poikaystävä. Moni miespuolinen ystäväni on joutunut esittämään poikaystävääni baarissa, koska lähentelevä creep ei ole suostunut uskomaan, että mua ei vaan todellakaan kiinnosta. Englanniksi termi tälle julkisella paikalla tapahtuvalle huutelulle, lähentelelylle ja koskettelulle on street harrasment, ja se on karmaisevaa. Naiset pelkäävät turvallisuutensa puolesta, koska male entitlement-mies ei vain suostu uskomaan, että nainen ei kaipaa hänen läheisyyttään, keskusteluaan tai katsettaan. Naiset opettelevat menemään kotiin taksilla tai kaverin kanssa, yksin kävellessään laittamaan avaimet nyrkkiin niin että niistä saa aseen, naiset opettelevat varomaan miehiä ja pimeitä paikkoja - koska meidät opetetaan pelkäämään raiskausta ennemmin kuin miehiä opetetaan olemaan raiskaamatta.

Huh! Kirjoitin kaiken yhdeltä istumalta. Tuli vähän avattua taas lisää ongelmakohtia, jotka maailmassa edelleen vellovat. Herättelikö teksti teissä ajatuksia?

Spurguvirkku?

16.6.2014

Silmiini osui tämä artikkeli, ja postaus alkoi heti kytemään mun mielessäni. Aihe nimittäin osuu aika hyvin maaliin täälläpäin - minä ja Nico ollaan molemmat iltaihmisiä, yöeläimiä ja aamuja vihaavia zombeja. Ennen raskautta tää ei koskaan ollut ongelma, koska vuorotyöläisinä tehtiin molemmat suurimmaksi osaksi iltavuoroja, eli kahteen-neljään valvominen ja keskipäivään-kahteen nukkuminen oli ihan okei.

Iltavirkkuna oleminen aiheuttaa jonkin verran vaikeuksia pysyä yhteiskunnassa messissä. Koulu alkaa luonnottoman aikaisin, ja ensimmäinen oppitunti meni usein zombina istuen, kun aivot ei vaan oo vielä herännyt. Löysin energiajuomat jossain vaiheessa ja aivot sai sillä kyllä hereillä epäinhimilliseenkin kellonaikaan, mutta oma pää ja oma kroppa kertoi kyllä, että oikea vuorokaudenaika ei ollut kyseessä. Mä oon aina ollut sellainen, että eniten energiaa ja tuottavuutta multa löytyy nimenomaan iltaisin, myöhäänkin, mutta koulussa ollessa oli pakko mukautua aamuaikatauluun. Unet jäikin lyhyiksi melkein koko koulu-urani ajan, koska en vaan kykene nukahtamaan klo 22, ellen ole jostain syystä aivan uskomattoman väsynyt. Normaalisti mun kroppani alkoi väsähtämään kouluaikoina keskiyön ja yhden välillä, nykyään klo 23 ja keskiyön välillä, vaikka helposti tuleekin valvottua vähän pidempään.



Työelämässä iltavuorolaisuus oli siis ihan ok, ja välillä pakolliset aamuvuorot olikin aika rankkoja. Klo 5:21 lähtevä bussi oli ihan kamala, ja usein klo 6 aamulla alkavissa vuoroissa olin nukkunut ehkä pari hassua tuntia, koska en vaan saanut aiemmin unta.

Ulkopuolelta paineita vuorokausirytmiin (jos vanhempia ei lasketa) alkoi tulla vasta raskaana. Pyydettiin aina, että neuvola olisi iltapäivällä, ja välillä siitä sanottiin - pitäähän sitä nyt ihmisen kyetä olla neuvolassa klo 10. Joo, tottakai kykenen, mutta oon huomattavasti paremmin messissä ja paremmalla tuulella, jos se on klo 13.

Kun raskauden loppuvaiheella kämmeneni kutisi, varattiin tietty heti aika verikokeeseen raskausmyrkytyksen poissulkemiseksi. Ennen verikoetta piti olla syömättä, ja sitä oltiin varaamassa kello kahdeksaksi. Kysyin, voiko sen mitenkään tehdä myöhemmin, ja puhelimesta ei kuulunut vähään aikaan mitään. "Niin, siis jos se on päivällä, niin sinun pitää koko aamu paastota," ajanvaraaja sanoi. "Joo, jos se on klo 13 herään varmaankin klo 11. Eli se on ihan ok." Ja sitten sieltä tuli ärsyttävä toteamus - "Kyllähän sun nyt pitää vuorokausirytmisi korjata jos vauvakin on tulossa. Ei voi valvoa yömyöhään ja nukkua pitkään, kun talossa on vauva."

Mutta kummasti Shirikin tuntui pitkään olevan yöihminen. Yhdessä vaiheessa Shirin ollessa alta parin kuun ikäinen mentiin Nicon kanssa kolmen-neljän aikaan nukkumaan, koska Shiri nukahti n. klo 23, heräsi 3-4 syömään ja nukkui sitten iloisesti keskipäivään. Me saatiin hyvin unta ja rytmi pysyi samana, eikä se ollut ongelma kellekään muulle kuin aamuvirkuille hoitohenkilökunnan jäsenille. Kun Shiri kolmen kuun iässä alkoi nukkumaan öisin 10-14h heräämättä, nukkumaanmenoaika prinsessalla oli kello yhden ja kahden välillä yöllä. Se alkoi jossain vaiheessa rasittaa meitä, koska sosiaalinen elämä tuntui vähän nuupahtavan siihen että Shirin kanssa ei päässyt ulos kotoa ennen myöhää iltapäivää, ja koska yhteinen aika oli periaatteessa olematonta. Aloin siis vähän muokkaamaan Shirin rytmiä herättelemällä aiemmin ja yrittämällä nukuttaa aiemmin, ja nykyään Shirin nukkumaanmenoaika on klo 18-19 ja heräämisaika 7-9. Seitsemän herätykset tuntuu edelleen selkärangassa, mutta oon onnistunut muokkaamaan myös omaa rytmiäni vähän aikaisemmaksi - nukahdan viimeistään yhden pintaan, kun ennen kello kaksi oli jo aikainen nukkumaanmenoaika.



On kuitenkin tosi ärsyttävää saada tietynlaista kohtelua vain sen takia, että olen iltavirkku. Tuntuu, että heti kun pyydän että jokin meno sovitaan keskipäivän jälkeen, oletetaan että olen jonkinasteinen spurgu. Kuten linkkaamassani jutussakin sanottiin, kaikki lasten harrastukset, usein neuvolat ja muut on aina hirveän aikaisin, eikä perheellä joka tykkää nukkua yhdeksään ole sinne oikein asiaa. Jos en olisi muokannut itse Shirin vuorokausirytmiä, luultavasti meillä nukuttaisiin 12-13 asti edelleen joka päivä.

Enkä mä tule koskaan ymmärtämään, mitä pahaa siinä on! Onko lukijoissani iltavirkkuja?

Merellä

1.6.2014

P1010083
P1010064
P1010080
P1010070
P1010055
P1010086b
P1010086

Laivareissu mamiporukalla - check! Tällä kertaa me lähdettiin pienemmällä porukalla - minä, Karde, Veera, LauraJeninaEssi ja Sirje. Lauantaiaamuna suuntasin ensin Niconn kanssa meidän frendin ylppäreihin ja sieltä suoraan Länsisatamaan, jossa noustiin Silja Europalle 22h risteilyyn. En kyllä oikeesti kestä miten mahtava tää meidän porukka on! Oli ihanaa kävästä tyttöjen kanssa vähän rettelöimässä ja meillä oli tosi hauskaa. Kamera ei hirveesti hillunut mukana, mutta jotain julkasukelposia otoksia olin tajunnut ottaa...

Ihanaa oli myös palata kotiin, jossa Nico ja Shiri ootteli jo innokkaasti. Ostin Shirille laivalta tuliaisiksi setin muovisia leluja, mm. tuttipulloa ja hiusharjaa ja lusikkaa siellä oli, ja ehdin hetken aikaa halailla ja leikkiä skidin kanssa ennen kuin se meni jo yöunille. Ikävä ehti kyllä tulla reissun aikana, vaikkei tää ensimmäinen yö erossa ollutkaan. Varattiin tänään vihdoin meidän juhannusviikonlopun lennot - kuten mainittu, lähdetään Nicon kanssa Dubliniin viikonlopuksi meidän kaveria moikkaamaan, saa nähdä millanen ikävä ehtii iskeä silloin!

Mulla on ensi viikko ihan täyteen ahdettu töitä ja menoa, eli toivon ehtiväni bloggailemaan normaalisti, mut ei saa keihästää jos oon vähän hiljaisempi kuin yleensä! Ja terkkuja myös tätä kautta kaimalleni Sofialle eli lukijalle, joka tuli juttelemaan eilen laivalla, pus ♥ !