Minealle

1.2.2014

Vielä yksi nyyhkypostaus siskostani!

Lokakuu vuonna 1994. Äitini kasvavasta mahasta on lupailtu mulle pikkusisarusta jo jonkin aikaa enkä jaksaisi odottaa enää ollenkaan. Toivon, että siellä olisi mulle isoveli. (Oikeasti...) Vanhin siskomme näyttää mulle, miten pientä vauvaa pitää pitää sylissä. "Koko käsillä, ei vaan sormilla, ettei se tipu ja mee rikki!"

Lopulta nyytti tuli kotiin. Pieni tuhiseva paketti, siskokatraan viimeinen, Minea. Mulle tutummin nyrkkeilysäkki, heh. Ymmärrettävästi en muista skidiaikoja ihan yhtä hyvin kuin vähän isompana elettyä yhteiseloa, mutta muistan että kiusasin Mineaa aika paljon, oon nyt myöhemmin naureskellut että ehkä se menikin niin päin että mä olin Minealle vähän niinkuin isoveli.


Kun perheessä on neljä lasta, on perheessä tietenkin myös neljä persoonaa. Siinä missä meistä vanhin on aina ollut järkevä, toisiksi vanhin tunteellinen ja minä hirveä raggari, Minea oli lapsena tosi herkkä. Kuitenkin nyt aikuisiällä kun ollaan puhuttu niin en (tietääkseni ainakaan) ole aiheuttanut kiusaamisellani sen suurempia traumoja. Paitsi käsivarressa tytyllä näkyy edelleen mun kynnenjäljet vuosien takaa. HEH.

Molemmat vanhemmat siskot on muuttaneet pois Suomesta, ja ikävä on tietenkin ollut kova. Siskosuhteissa ihaninta on se, että vaikka ei aina pitäisi niin paljon yhteyttä kuin pitäisi, ne säilyy ennallaan. Ja ikävänkin keskellä oon aina ollut ylpeä siitä, että mun siskot on aika badass. Vaatii oikeasti jumalattomasti rohkeutta, että uskaltaa muuttaa pois kaiken tuntemansa luota koetellakseen siipiään kokonaan uudessa maassa. Me Benignit ollaan vaan aika lujaa tekoa, koska isosiskot kukoistaa omillaan ja oon varma, että Mineakin tulee kukoistamaan Argentiinassa.



Minea oli lukion toisen vuotensa Meksikossa vaihdossa ja kasvoi siellä täysin ulos kuorestaan. Vaikka skidi on edelleen oma herkkä itsensä, kasvoi Meksikossa sitä kuuluisaa selkärankaa ja neitosen persoona pääsi kunnolla valloilleen. Kun mä ehdin teini-ikään ja Minea oli vielä lapsi, ajauduttiin vähän erilleen koska mähän olin teininä tietenkin ah-niin-aikuinen. Vähän ennen Minean lähtöä Meksikoon alettiin taas lähenemään, ja sieltä palattuaan meistä on tullut parhaat kaverit. Ollaan molemmat ihan yhtä idiootteja ja nauretaan yhtä huonoille jutuille.

Minde suoritti lukionsa Suomessa periaatteessa kahdessa ja puolessa vuodessa (+ se Meksikon vuosi) ja repäisikin sitten kovempaa kun muut siskot. Tänään Minea on noussut koneeseen Helsinki-Vantaalta ja lentää Argentiinaan, uuteen kotimaahansa, jossa alkaa opiskelemaan meribiologiaa yliopistossa. Argentiina on vähän niinkuin pikkuisen kauempana kuin Saksa ja Italia, eli siinä missä isosiskojani näen pari-kolme kertaa vuodessa, Minean näkemisestä ei ole varsinaisesti vielä hajua. Haluaisin mennä Shirin kanssa sinne, mutta ~20h matkustus näin pienen kanssa on aika mahdoton yhtälö. Tulisi odottaa, että Shiri ei ole enää sylivauva lentokoneessa, mutta tulevaisuudesta ei tiedä ja siinä vaiheessa voi olla jo toinen sylivauvan ikäkategoriaan laskeutuva lapsi. Pitää tietenkin myös ottaa huomioon että Argentiina-Suomi väli ei ole mistään halvimmasta päästä, eli en usko näkeväni pienintä siskoani yhtä usein kuin isoja siskojani. Enkä näe heitäkään tarpeeksi usein!

Myönnän että tätä on vähän hankala kirjottaa, koska itkuhan mulle tässä tuli. Minea sanoi tosi hyvän pointin viikoilla ennen lähtöään, että ei tykkää sellaisista pitkistä itkuisista jäähyväisistä, koska ne tuntuvat niin lopullisilta. Vaikka aika erossa olisi pitkäkin, on parempi lähteä ihan vaan sanomalla moikka, nähään taas kohta, ihan niinkuin nähtäisiin taas ensi viikolla.

Läksiäislahjaksi ostin skidisiskolle päiväkirjan, johon liimailin meidän kuvia. Kuvassa näkyvän tekstin lisäksi siellä on lista otsikolla "35 syytä, miksi Minea on ihana" mutta sitä en viitti jakaa kun jotkut oli henkilökohtaisia :)


Valmistaudun taas uuteen ikävään, joka isosiskojen lähdöistä tuttuna on aina pahin tähän alkuun, kun ei ole vielä tottunut siihen ettei toista näe niin usein. Onneksi eletään tätä vuosituhatta, on sosiaaliset mediat, on Skypet, on kaikki keinot pitää yhteyttä, vaikka sitä ei aina muistaisi tai tajuaisi hetkeen pitää. Shirin kasvaessa yritän parhaani mukaan muistuttaa tyttöä siitä, että on kolme tätiä, jotka on levinneet ympäri tätä meidän maapalloa, mutta jotka rakastaa hurjasti meidän perhettä.

Heippa Minea, nähään ensi viikolla


18 kommenttia :

  1. Arvaa kenelle tuli itku täällä! <3
    Naapuri ja yksi parhaista kavereista on vuoden Jenkkivaihdossa ja tuli mieleen sekin kun jo valmiiksi kaukosuhteesta tuli 7 viikon ulkomaankaukosuhde, eikä sekään ollut helppoa :( <3, vaikka se oli "vaan" 7 viikkoa :(

    Voimia Sofia <3

    VastaaPoista
  2. Aina kun mä luen tällaisia tekstejä, joissa joku kertoo kuinka sen sisarus on ponkaissut maailmalle opiskelemaan, mietin että siinä täytyy kaikkien olla aika hiton rohkeita/vahvoja, koska ite en ainakaan kestäis semmosta! Muistan kun mun isosisko pääsi ylioppilaaksi ja muutti Vaasaan opiskelemaan, ja sekin oli mulle kauheen kova pala koska Vaasa on "niin kaukana". :-D En tiiä miten oisin reagoinut jos se olisi päättänyt lähteä ulkomaille... tai tottakai mä olisin kannustanut sitä ja ollut onnellinen että se oli keksinyt mitä tahtoo elämältään ja ylpeä siitä että se on niin rohkee, mutta kyllä mä olisin myös vähän jäänyt sen jalkaan roikkumaan kun lähdön aika olis tullut. :D Siskot on tärkeitä, onneksi on nykyteknologia joka mahdollistaa yhteydenpidon vaikka maailman toiselta puolen! (Sekin tuli koettua kun isosisko kävi Kiinassa vaihtarina. Se käski mua ja pikkusiskoa hankkimaan Skypen ihan vaan jotta pystyttäisiin keskustelemaan helposti ja ilmaiseksi. :D)

    Hyvää matkaa sun siskolle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin vanhin sisko oli Kiinassa vaihtarina! :) on se aika rankkaa sillee, etenkin kun oikeesti ihan suoraan sanottuna vituttaa infernaalisesti että jään taakse tänne jäätävään koto-Suomeen! :D ois aivan mahtavaa muuttaa itekkin, mut kun on tollanen käärö mukana nii muuttaa voi vaan jos on varma asunto & työ jommallekummalle vanhemmalle. Ehkä sit joskus :) ja kyllä sen eron kestää, verisuhteet pysyy ♥

      Kiitos!

      Poista
  3. Oooooooooo Ihana! Oot huippu sisko <3 Tosi kiva toi sun banneri!!

    VastaaPoista
  4. ♥♥♥ tsemppiä! Sekä sulle ikävään että Minealle myös!

    VastaaPoista
  5. oot paras toilet ikinä<3

    VastaaPoista
  6. Käääääk mä vollotan täällä! Ihana teksti. sisarusrakkaus on ihan mieletön. :)

    VastaaPoista
  7. Mullakin tuli itku koska a) oon tällähetkellä Suomessa ja poden ihan jäätävää koti-ikävää enkä jaksais enää odottaa että kolmen päivän päästä pääsen kotiin mutta silti b) muistan kaikki ne hyvästit joita oman, maailman rakkaimman siukun kanssa oon vuosien varrella joutunut jättämään ja tiedän miltä susta tuntuu.

    Mutta onneks eletään tosiaan 2010-lukua ja tekniikka yhteydenpitoa varten on aika kehittynyttä, mun siukun älykkäässä luurissa on skype joten se soittelee mulle sillä oikeesti joka päivä, välillä useammankin kerran päivässä. Siskojen kanssa se suhde on tosiaan ihan jotain erityistä, kyllä teillekin ajan myötä kehittyy sellainen yhteydenpitotapa ettei se suhde varmasti unohdu, huisin paljon tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katoinki blogistasi että oot tällä! :) skype on onneks molemmilla kännykässä niin sillä voi soitella ♥

      Poista
  8. Voi tuli itku! :') Mulla tää menee vähän toisinpäin, mulla ja mun siskoilla on tosi suuret ikäerot ja meillä on aina mennyt niin että mä olen vaan tylsimys isosisko joka pitää kuria vanhempien kanssa, mutta nyt kun siskolikat alkaa tulla ylä-aste ikään niin nyt me ollaan "oikeesti" siskoksia ja tää 10v ikäero meidän välissä pienenee koko ajan. Musta on ihan mahtavaa että mun siskot kertoo mulle juttuja, mitä ne ei halua ehkä vanhemmille kertoa ja ne tykkää viettää aikaansa mun kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana<3 niin se on että mitä lähemmäksi aikuisuutta kaikki tulee niin sitä läheisemmät ne välit yleensä on :) teineinä ja lapsina parinkin vuoden erot voi tuntua kauheen isoilta!

      Poista