Alkoholi ja lapset

24.2.2014



Tästä on ehkä tässä vaiheessa vähän hassu kirjoittaa, kun Shiri on vielä niin pieni ettei ymmärrä mitä äiti tai isi siinä ruokapöydässä juo, mutta mulla on jo jonkinlainen käsitys siitä, millä lailla alkoholi meidän perheessä tulee näkymään. Ehkä mä muutaman vuoden päästä voin lukea tän merkinnän ja olla ylpeä siitä, että pidin tästä kiinni! Oon aihetta aiemminkin vähän käsitellyt.

Alkoholi ja lapset ihan ensi ajatuksena ei sovi samaan lauseeseen. Mut tässä herää kysymys, mistä tää ensiajatus johtuu - ja uskon sen juontavan juurensa nimenomaan suomalaisuuteen. Ihan ilman mitään dissausta totuus on, että Suomessa on hirveästi alkoholiongelmia ja alkoholin liika- ja väärinkäyttöä. Ei oo mitenkään outoa, jos jonkun kaverin tai tutun vanhempi tai jopa molemmat vanhemmat on jollain tasolla alkoholisteja, eikä ainakaan täällä pk-seudulla välty spurgujen näkemiseltä päivittäin jos ulkona liikkuu. Siispä ainakin mulle on ihan täällä kasvaneena jo tullut alkoholista negatiivisia mielikuvia, vaikka mulla ei koskaan sen käytön kanssa mitään ongelmia olekaan ollut.

Kuitenkin alkoholista on ihan turhaa tehdä mörkö. Alkoholin käyttö kun ei automaattisesti tarkoita dokaamista, eikä jokapäiväinenkään juominen alkoholiongelmaa. Tarkoitan tällä nyt siis sitä, että jos joku juo lasillisen viiniä tai tuopin kaljaa joka päivä päivällisen yhteydessä, ei varmaan kukaan kyseistä tyyppiä lähtisi juopoksi leimaamaan. Mutta se kuulostaa paljolta, juoda alkoholia joka päivä - vaikka kyseessä onkin yksi annos ruoan kanssa. Italialaisuus on näkynyt meidän perheessä monessa asiassa, ja yksi niistä on se, että alkoholi on aina ollut aikuisilla normaali ruokajuoma ja täysi-ikäistyttyä meillekin perheen pöydässä on aina tarjottu halutessa viiniä ruoan kanssa. Mun vanhemmat ei kuitenkaan dokaa, enkä ole koskaan nähnyt kumpaakaan niistä humalassa. Ja meistä neljästä lapsesta kaikista onkin kasvanut fiksuja alkoholin käyttäjiä - vaikka mullakin on ollut villimmät kauteni jossa biletettiin usein, ei mulla ole koskaan ollut alkoholin kanssa mitään "pakko saada"-meininkiä tai pakollista darrojen tasoitusta.

Siispä, alkoholi mun pienessä perheessä nyt ja tulevaisuudessa. En allekirjoita sitä, etteikö äiti- tai isäihminen saisi koskaan olla humalassa. Sen tosin allekirjoitan, alleviivaan ja boldaan, että humalassa ei todellakaan olla lasten seurassa. Ulos lähteminen niin, että toinen vanhempi jää kotiin tai lapsi menee käymään mummolassa, on kohtuudella mun mielestä enemmänkin kun okei ja paskamyrskyn uhallakin olen täällä blogissa kertoillut niistä kerroista. Mä koen kuitenkin, että vaikka Shiri ja äitiys on mun elämäni ihanimmat ja hienoimmat ja isoimmat asiat, joista saan kaikista eniten sisältöä ja fiilistä, olen mä muutakin kuin äiti ja välillä on kivaa päästä kavereiden kanssa reivaamaan. Jos alkoholi kuuluu sellaiseen iltaan mukaan, niin sitten kuuluu - Shiri viihtyy isovanhempien hoivassa hirmu hyvin enkä koe skidin siis siitä mitenkään kärsivän, ja parempi aina vaan jos minä tai Nico ollaan kotona toisen mennessä huitelemaan.

Vauvaan ei kuitenkaan edes hiprakassa mun mielestä kosketa, mulla tulee vaan heti mieleen kauhuskenaariot vähän örveltävästä vanhemmasta joka epähuomiossa skidin tiputtaa tai täräyttää huonekalua päin. Näin pienen kohdalla on paha sanoa tajuaisiko lapsi ite jos äiti on juonut pari ja kikattelee vähän enemmän, mutta en haluaisi isomman lapsen näkevän sammaltavaa vanhempaa. Jos on vaikkapa grillijuhlat kavereiden kesken jossa lapset on mukana, täytyy vanhemman vaan pitäytyä siinä parissa-kolmessa, tai mikä sen näkyvän hiprakan raja kullakin nyt on. En myöskään tykkää ideasta, että muutkaan aikuiset olisi lapsien edessä humalassa. Mun mielestä humalatila ja lapset ei vaan yksinkertaisest sovi samaan tilaan.

Alkoholi itsessään kuitenkin voi sopia. Toivon, että meidän perheessä voidaan jatkaa samaa linjausta kuin meillä kotona, kun mä olin pieni. Siideriä, viiniä ja kaljaa voi juoda lasillisen ruoan kanssa, saunassa tai vaikka vaan iltapuhteeksi telkkarin edessä, ilman että siitä pitää tehdä isoa numeroa. Toivon nimenomaan iskostavani lapsilleni, että alkoholi on nautiskelujuoma, ei dokausjuoma. Ja onneksi puhuessani Nicon kanssa ollaan huomattu, että ollaan samaa mieltä näistä asioista. Nico on kans sellainen että tykkää joskus juoda kotona jotain kalliita Alkon import-kaljoja, ja aina maistelee niitä ja kertoo mulle aina oikein tuotearvostelun. Mä juon yllättävän vähän alkoholia kotona muuten vaan, mut joskus se yksi siideri saunan yhteydessä on kyllä kivaa kitata.

Minkälaisia periaatteita teillä on lapsiperheissä alkoholin suhteen?

Funny like f !

22.2.2014

Nauraminen tekee aina hyvää. Lauantai-illan laiskana postauksena haalinkin vaan kokoon joitakin mun lemppareita YouTuben syövereistä, olkaa hyvät!












Got your back

14.2.2014

Oletko yksin tänä rakkauden päivänä, jota Suomessa jostain täysin järjettömästä syystä kutsutaan ystävänpäiväksi? Vai etkö kenties olekaan yksin, mutta päivästä puuttuu se tietynlainen romantiikka? Vai tykkäätkö kenties vaan katsella kuumia ihmisiä?

Oli syy mikä hyvänsä, tämä vuoden Valentine's Day on täällä ja olen varautunut taas palvelemaan teitä lukijoita. Älä murjota, jos et syystä tai toisesta tänä vuonna saakaan tänään helliä rakkaudentunnustuksia - eiköhän nämä allekirjoittaneen väsäämät kortit korjaa asian!




You're so very welcome. Viimeinen on tietenkin tasa-arvon nimissä, siltä varalta että tätä postausta lukee joku kauniimmasta sukupuolesta tykkäävä. Käyttäkää kortteja vapaasti tänä rakkauden päivänä parantamaan sitä niin itselle kuin muille! Mwah!

Itsetunnon jatkokurssi

12.2.2014

Kirjoitin viime vuoden puolella postauksen itsetunnon alkeista, ja sen olisi nyt aika saada jatkoa. Hyvä itsetunto on matka, joka ei missään nimessä ole suora lineaarinen viiva pisteestä A pisteeseen B, mutta mutkikasta ja kiemurtelevaakin tietä voi mitata. Mihin siis ollaan päästy sitten syyskuun, jolloin tietoiset `päätökset tehdä Sofiasta astetta kivempi Sofia tehtiin suurella tarmolla?

Edellisessä postauksessa on lista asioista, joista en pidä itsessäni. Mitä listalle kuuluu?


- Paino. Listan tekemisestä on jokunen kilo tippunut, ja peilikuva kertookin jo jonkinlaisesta muutoksesta, kuten blogissakin oon pari kertaa hehkutellut. Ennemminkin olisi pitänyt kirjoittaa listan tähän kohtaan ulkonäkö eikä paino, mutta tähän kohtaan olen kuitenkin panostanut ja saanut jotain aikaankin. Tää on ehdottomasti isoin projektini ja ottaakin aikansa, kuten kuuluukin jotta muutos on pysyvä. Elämäntapoihin on saatu tehtyä muutoksia ja tuntuu ihanalta huomata jaksavansa treenatessa kauemmin, kovempaa ja isommilla painoilla.
- Keskeytän välillä ihmisiä puhuessani. Tähän olen myös yrittänyt kiinnittää huomiota ja tuloksia tulisi kai kysyä ennemmin läheisiltäni, mutta mielestäni olen petrannut siinä, että osaan kuunnella toisen pointin kunnolla loppuun asti ennen kuin kommentoin sitä.
- Riitelen huonosti: ärsyynnyn helposti ja korotan ääntäni, ilkeilen. Nicoltahan tätä pitäisi kysyä, mutta olen vähentänyt pikkuasioista mäkätystä ja yrittänyt muutenkin hengitellä ja laskea sataan aina kun on ketutuskäyrä on uhannut räjähtää.
- Haluaisin blondit hiukset. Suunnitelmia on ainakin tehty ja hopeashampoo tilattu, onhan se jotain!
- Haluaisin oppia meikkaamaan ammattimaisemmin. Oon käyttänyt häpeällisen määrän minuutteja ja tunteja selaillen tutorialeja ja harjoitellut nenän varjostamista ja banaanivarjostuksia. Oon muutenkin panostanut vähän enemmän ulkonäkööni verrattuna siihen ensimmäisten vauvakuukausien verkkarit-jaksan ehkä harjata tukan-lol mitä on meikit-meininkiin.
- Vaatekaappini sisältö ei miellytä mua, haluaisin erilaisia kuteita. En viitsi hirveästi ostella itselleni vaatteita, koska tykkään ajatella että ne olisi kohta jo liian isoja mulle.
- Oon laiska, en aina jaksa siivota tai mennä salille. Tässä oon petrannut hurjasti, vaikka oonkin edelleen mielestäni liian laiska! Oon siivonnut joka päivä edes vähän ja oon myös saanut itseäni niskasta kiinni treenaamisen suhteen. Aina ei nappaa joka ikinen päivä tehdä jotain, mutta kahta taukopäivää kauemmin en pidä. On se kuntoilun muoto sitten sali tai kodin kahvakuulatreeni tai Kinectin tanssipeli.
- Huono itsekuri, saatan lipsua esim. ruokavaliossa. Olen niin ylpeä ettei mitään rajaa - tässä oon pysynyt miltei täydellisesti. Mullahan on edelleen meneillään se Facebook-herkkulakko, jossa yksi tykkäys oli yksi päivä lakkoa, ja se on maaliskuun puoliväliin asti. Herkkulakon myötä oon kiinnittänyt muutenkin paljon huomiota ruokavaliooni ja syönyt paljon tuoretta ja panostanut enemmän itse tehtyyn ruokaan.
- En pidä tarpeeksi yhteyttä ihmisiin. Paranee koko ajan, siinä missä jossain vaiheessa näin yhtenä tai kahtena päivänä ystäviä, nykyään viikossa on ehkä yksi tai kaksi päivää kun en näe ainakin jotakuta.
- Olen ajoittain vähän kusipää. No jaa, taidan olla edelleen.
- Olen välillä tosi dramaattinen ja teen pikkujutuista isoja ongelmia. Kuten mainittu riitelykohdassa, oon vähentänyt pikkuasioista vänkäämistä reippaasti. 


Lista näyttää siis oikein hyvältä, vaikka helppoa muutosten tekeminen ei missään nimessä ole. Eräässä Facebook-ryhmässä juteltiin jokin aika sitten siitä, miten lapsuuden perhe vaikuttaa hirveästi siihen, minkälainen ihminen on aikuisena. Ja sehän on ihan totta, usein tulee huomattua itsessä piirteitä ja tapoja, jotka selvästi ovat tulleet kasvuympäristöstä. Jotkin niistä ovat miellyttäviä, jotkin eivät (esimerkiksi juuri se dramaattisuus...) mutta se, että tiedostaa mistä ne tulevat, auttaa käsittelemään niitä ja ultimaalisesti pääsemään niistä eroon, jos se on tavoitteena.

On tärkeää muistaa, että vaikka yrittääkin tiedostaa omat huonot piirteensä ja muuttaa niitä, se ei missään nimessä saa tarkoittaa itsensä inhoamista tai moittimista. Itsetuntoa ei voi kohottaa, jos ei kohtele itseään hyvin. Eikä myöskään saa keskittyä vain negatiiviseen, vaan huonojen puolien listan rinnalle pitää tehdä lista niistä asioista, joissa tykkää itsessään. Voiton puolella ollaan, kun positiivisten lista on pidempi kuin negatiivisten. Oon pari kertaa jo listannut juttuja joista tykkään itsestäni eli ei toisteta, mutta kokonaisuudessaan hyvien puolieni lista on pidempi kuin huonojen. Ja se on ihanaa.

Itsensä muokkaaminen paremman itsetunnon saavuttamiseksi on täysin hyväksyttävää. Plastiikkakirurgian vastustajien lempiargumentti on "no mä ainakin oon ihan sinut itseni kanssa enkä tarvii mitään feikkii" - ja sehän on tietenkin tosi hienoa, mutta kaikilla asia ei ole näin. Jos mulla olisi rajaton budjetti kävisin aivan varmasti vähän leikkelemässä itseäni. Jos itsensä rakastaminen vaatii pysyvää muutosta synnynäiseen itseen, sitten se vaatii sitä ja sen tavoitteleminen on okei. Luin netistä yhden aika hauskan pointin - ihmiset puhuvat usein niin, että jos hankit tekorinnat, ne eivät ole sinun rintasi. Se on totta etteivät ne ole alkuperäiset rinnat jotka kehittyivät kehoosi luonnostaan, mutta jos sinä olet ostanut ne, eivätkö ne ole sinun? Jos ostat paidan, eikö se paita ole sen jälkeen sinun?

Puhuin edellisessä itsetuntopostauksessa siitä, miten asiat pitää tiedostaa, laittaa tärkeysjärjestykseen, muistaa olla stressaamatta ja itsetunnon salaisuus piilee siinä, että vaan opettelee. Allekirjoitan tämän edelleen. Koska fake it 'till you make it-asenne voi olla hyvin hankala saavuttaa ja itselleen valehtelu joskus vaikeaa, on myös ihan konkreettisia vinkkejä. Olkaapa hyvät.

 Pidä ympärilläsi vain sellaisia ihmisiä, jotka tekevät sinulle hyvää. Kenenkään ei ole pakko olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä, jonka kokee tuovan elämäänsä negatiivisuutta - jos kaverisi tuntuu imevän sinusta kaikki mehut antamatta ystävyyteen itse mitään, jos kumppanisi tuntuu laskevan itsetuntoasi, jos ystäväsi on ilkeä tai valehtelee tai saa sinulle pahan mielen, sano hyvästit. Emme ole enää hiekkalaatikolla, jossa kaikki on pakko ottaa leikkiin mukaan ettei kenellekään tulee kiusattu olo. Sinun ei ole pakko pitää elämässäsi ihmisiä, joita et halua elämässäsi pitää.

 Kun katsot peiliin, kuuntele ensimmäistä reaktiotasi peilikuvaasi. Sanooko mielesi saman tien hyi, vai kenties aah? Vai onko reaktiosi itseesi täysin neutraali? Menemättä narsismin puolelle optimaali on, että peiliin katsoessa tuntuu hyvältä. Sen voi saavuttaa muokkaamalla itseään treenillä tai kirurgialla, mutta matkalla siihen omaan kauneusihanteeseen itsensä vihaaminen aiheuttaa enemmän hallaa kuin hyvää. Peilistä voi katsoa ihana, kaunis ja upea yksilö, vaikka se ei olisikaan vielä valmis sellainen.

 Niin typerältä kun se voi edelleenkin tuntua, mantrojen hokeminen itselleen auttaa. Se on eräänlaista aivopesua. Siinä missä treenatessa viimeisten vetojen kohdalla päässä raikaa jaksaa jaksaa, myös itsetunnossa se auttaa. Jos peilikuva inhottaa, sano peilikuvallesi joka ikinen päivä että se on kaunis. Kehu itseäsi, häpeilemättä, peilin edessä. Puhu itsellesi niinkuin yrittäisit hurmata itsesi. Jossain vaiheessa uskot omat kehusi.

 Älä vähättele itseäsi. Jos mokaat, se on inhimillistä, eikä mokaamisen pelossa pidä jättää asioita tekemättä. Paras reaktio virheisiin on kohdella niitä oppitunteina - ensi kerralla tiedät paremmin. Olet taitavampi ja parempi kuin uskotkaan, jos vain uskallat luottaa itseesi.

 Älä itse tuo negatiivisuutta jonkun muun elämään. Kateus, katkeruus, yleinen kusipäisyys ja tylsyys johtavat liian usein siihen, että toisesta puhutaan pahaa. Jos ei ääneen, niin ainakin omassa päässään. Mutta se, että haukkuu päässään omasta mielestään kauniin ihmisen rumaksi ällöttäväksi horoksi ei tee sinusta sen kauniimpaa. Oikeastaan päinvastoin. Roald Dahl kirjoitti joskus, että ihminen, jonka mieli on täynnä pahoja ja ilkeitä ajatuksia on ruma myös ulospäin, ja oli ihan oikeassa. Et voi olettaa saavasi positiivisuutta elämääsi ja itsetuntoosi, jos et yritä olla positiivinen elämäsi joka saralla.

 Rentoudu. Löydä itsellesi paras keino päästä irti stressistä - se voi olla mitä tahansa. Lenkkeily, leffamaratoni, pelaaminen, lukeminen, meditointi, jooga, nyrkkeily, kirjoittaminen, nukkuminen... Löydä oma keinosi, tarraa siihen kynsin hampain ja käytä sitä vähentämään stressiäsi niin usein kuin ehdit. Jos et koskaan ehdi, tee sille aikaa. Priorisoi.


Edellisessä postauksessa oli lause "Yksinkertaisesti ilmaistuna hyvä itsetunto tarkoittaa sitä, että pitää itsestään. Ei sitä, että pitää itseään täydellisenä ja kauniina ja upeana ja maailman parhaana, vaan pitää itsestään vioistaan huolimatta - niinkuin oletamme kumppanimme rakastavan meitä" - ja sen paremmin en osaa tätä postausta lopettaa.

The Fall

9.2.2014

Mä en olekaan tainnut tähän blogiin tehdä yhtäkään leffa-arvostelupostausta (yksittäisestä leffasta, horror-packejä ei lasketa!) ja nyt tuli katsottua siihen tarkoitukseen ihan täydellinen seikkailu-/fantasiapätkä. Kyseessä on The Fall vuodelta 2006, joka sai ensi-iltansa Toronton filmifestivaaleilla mutta pääsi teatterilevitykseen vasta vuonna 2008 ja jonka on ohjannut Tarsem Singh - sama tyyppi, joka ohjasi scifijännärin The Cell vuodelta 2000 ja R.E.M.-yhtyeen "Losing My Religion"-musavideon. Elokuvaa kuvattiin yli neljä vuotta yli kahdessakymmenessä eri maassa, ja toinen päänäyttelijöistä on pieni romanialainen Catinca Untaru, joka suloisella tönkköenglannillaan puhuva hahmonsa on suurimmilta osin improvisoitu - monet tytön vuorosanoista ovat luonnollisia reaktioita vastanäyttelijäänsä. Tytölle esimerksi väitettiin, että vastanäyttelijä Lee Pace oli oikeasti liikuntakyvytön.

Elokuvan realistiset tapahtumat sijoittuvat vuoden 1915 Los Angelesiin, jossa stunttimies Roy (Pace) on joutunut sairaalaan loukkaannuttuaan heti ensimmäisessä stuntissaan - hänen piti hypätä sillalta hevosen selkään, mutta missasi hepan. Sairaalan toisella osastolla on appelsiineja poimiessa pudonnut ja kätensä murtanut 5-vuotias Alexandria (Untaru), joka sairaalaa tutkiessaan päätyy Royn huoneeseen ja tutustuu tähän. Roy ei pysty liikuttamaan jalkojaan, joten hän alkaa kertoa Alexandrialle eeppistä tarinaa viidestä kostonhimoisesta sankarista, jotka jahtaavat kenraali Odiusta jokainen omista syistään. Tytön mielikuvitus laukkaa ja suuri osa elokuvasta on Royn kertomaa tarinaa.

En halua spoilata tätä ollenkaan, eli tarinaa en avaa tämän enempää. Voin kuitenkin kertoa, että vaikka elokuvaa katsoo silmät selällään sen upeiden visuaalien vuoksi, sydän särkyy kahta päänäyttelijää seuratessa. Elokuva on todella surullinen, mutta siitä löytyy myös toivon kipinää.

Visuaalisesti elokuva on kertakaikkiaan pysäyttävä, surrealistinen taideteos jonka jokainen yksityiskohta on pitkälle mietitty. Ohjaaja Singh rahoitti elokuvan pääasiassa itse voidakseen tehdä siitä mahdollisimman oman näköisensä. Kuten aiemmin mainitsin, elokuvaa on kuvattu yli 20 maassa, mukaanlukien Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Italiassa, Intiassa, Argentiinassa, Turkissa,  Fijillä, Ranskassa... Maisemat on lumoavia, on vaaleansinistä kirkasta merta, valtavaa aavikkoa, palatseja, raunioita.... Semijärkyttävä fakta on, että 1910-luvun Amerikkalaista sairaalaa esittävä rakennus on oikeasti nykypäiväinen Etelä-Afrikkalainen mielisairaala, jonka elokuvasta ulos jääneet osat olivat toiminnassa kuvauksien ajan. 

Myönnän nyt ihan rehellisesti olevani puolueellinen siinä, että mun pitkäaikainen ihastukseni Lee Paceen on alkanut saada vähän huolestuttavat mittasuhteet - eli tottakai näyttelijäntyö oli mun mielestä mielettömän hyvää. Mutta rehellisesti puhuen herra on ihan oikeasti todella hyvä näyttelijä ja se kyllä näkyy tässäkin elokuvassa. Royn rooli on aika ristiriitainen, parin tunnin aikana hahmosta tykkää ja ei tykkää jatkuvalla vaihtelulla. Pikkuiselle Catinca Untarulle pitää kuitenkin nyt antaa kaikki kunnia! Uskomattoman suloinen tyttönen on ihan mieletön roolissaan, vaikka tämä oli tytön ensimmäinen rooli ja ensimmäinen kosketus näyttelemiseen yleensä. Hahmona Alexandria on viaton ja utelias tyttö, helposti höynäytettävissä, mutta hirvittävän aito ja lempeä. Royn ja Alexandrian välille kehittyvä suhde on Alexandrian ikävää kuolleeseen isäänsä, Royn epätoivoa ja molempien yksinäisyyttä. Muut näyttelijät jäävät taka-alalle, kaikilla ei ole edes paljoa vuorosanoja vaikka olisivatkin ruudussa melko paljon.

Yleisesti ottaen leffa on saanut Wikipedian mukaan keskivertoja ja hyviä arvosteluja, ja IMDB:ssä sen yleisarvosana on tätä kirjoittaessa 7,9/10. Kympin asteikolla uskaltaisin itse kuitenkin siirtää pisteitä hyvin lähelle kymppiä. Kahden tunnin pätkänä leffa kuitenkin ehti puolivälin tienoilla semisti puuduttaa eli ihan täyteen kymppiin ei pääsisi munkaan kohdalla. ~9½ on kuitenkin jo aika hyvin.

Suosittelen sitä ehdottomasti kaikille, jotka haluaa nähdä ainakin todellakin uniikin elokuvan! Suurin osa leffoista tuntuu nykyään olevan niin samasta muotista väännettyä, että on tosi virkistävää välillä katsella vähän taiteellisempaa teosta. Täntyyppisiä elokuvia saisi ehdottomasti tulla lisää - tosin toista tämänkaltaista tuskin tulee.

Onko joku teistä nähnyt tän? Mitä tykkäsitte?

Welcome to the dark side

6.2.2014

Usein kuulee miten ihmiset valittaa siitä, että blogeissa kaikki on aina siloteltua kiiltokuvaa eikä bloggaajat koskaan myönnä virheitään tai huonoja puoliaan. Blogissa on elämästä sellainen kiillotettu versio näkyvillä, asunto on aina tip top ja kaikki aina täydellisesti. Itse puolustaudun sillä, että mua itseäni ei kiinnostaisi lukea blogia jossa joku vaan nillittää koko ajan, eli keskityn myös omassani lähinnä elämän hyviin puoliin. Mutta listataampas nyt sitten - mun pimeä puoleni, eli huonot ominaisuuteni!

Äkkipikaisuus & temperamentti. Syytän tästä osittain geenejäni, mutta oon nopeasti räjähtävää sorttia. Ärsyynnyn ihan liian nopeasti, mutta toisaalta myös lepyn aika nopeasti. Positiivisesti tätä piirrettä voisi kuvailla käyttämällä sanoja tulinen ja intohimoinen. Esimerkki: En löydä etsimääni tavaraa nanosekunnissa. Reaktio: Ärräpäitä ja "JOKU ON PÖLLINYT SEN IHAN SALEE"-huudot. Mun kanssa ei ainakaan ole tylsää?

Dramaattisuus. Oon just sellainen ärsyttävä ämmä mikä drama queeniksi ymmärretään. "AHA tää oli tässä nyt tuli ero!!1" ei ole mitenkään harvinainen lause kun olen vihainen. Onneksi Nicokin on oppinut, että minuutin päästä oon taas kainalossa kehräämässä eikä ota mua tosissaan.



Laiskuus. Itseäni ehkä eniten ärsyttävä piirre. Oon oikeesti aika saamaton ja laiska ja tosi huono puskemaan itseäni tekemään asioita joita ei huvittaisi tehdä tai keskittymään johonkin joka ei kiinnosta. Tää on näkynyt aikanaan esimerkiksi koulussa niin, että kiinnostavat aineet on ollut 8-10 ja epäkiinnostavat aineet pahimmillaan vitosta. Hyvänä esimerkkinä myös se, että Shiri on päikkäreillä ja siivomisen sijaan kirjoitan tätä luonnoksiin...

Yhteydenpito-ongelmat. Tää tuntuu tosin olevan melkein kaikilla! Voi hurahtaa helposti hyvinkin pitkiä aikoja niin, etten ota yhteyttä, vaikka tyyppi olisikin mielessä ja/tai mulla ei olisi mitään negatiivisia fiiliksiä tyyppiä kohtaan. Hyvä puoli tässä piirteessä tosin on se, että kun huomaa että jonkun kanssa juttu luistaa ihan samalla lailla kuin ennenkin vaikka olisi pitkiäkin radiohiljaisuuksia välissä, tietää että kyseessä on tosiystävä.

Ylianalysointi - vastakohtana hälläväliä-asenne. Tarkoitan tällä nyt sitä, että joskus olen ihan liian "ihan sama", joskus taas ihan liian kiinni mitättömyyksissä. Osaan käsitellä stressiä ihan hyvin ja päästä siitä eroon tavalla tai toisella, mutta joskus jokin asia vaan mättää ihan liian kauan. Ja joskus taas en osaa kiinnittää tarpeeksi huomiota sitä kaipaavaan asiaan. Esimerkki: Pyykit on koneessa kolme päivää ja pyörii joka päivä uudestaan mutten saa aikaiseksi pistää niitä kuivumaan. Samalla stressaan vieläkin jotain tyhmää juttua jonka sanoin vuonna 1996.

Onko pakko lajitella kaappiin ja laittaa uudet lakanat jos ei haluu....







Rahankäyttö - toisaalta piheys. Oon petrannut tässä oikeesti kyllä ihan hurjasti verrattuna edelliseen, mutten vieläkään ole mitenkään erityinsen hyvä käyttämään rahaa. Oon nyt yrittänyt tehdä budjetteja viikoille ja kuukausille ja tilanne onkin parantunut, mut törsään helposti. Piheys tulee vastaan taas siinä, että törsään jokseenkin oudolla tavalla. Saatan esimerkiksi ottaa liikaa osamaksulaskuja tai tuhlata ostamalla ruokakaupasta kalliimpaa, mutta olen älytön pihi mitä tulee itseeni. Haluaisin ripsienpidennykset, mutten todellakaan aio käyttää niihin niitä määriä massia mitä niistä kiskotaan. Sama pätee kynsiin, kauneudenhoitotuotteisiin ja kampaajaan. Tänä vuonna tulee itse asiassa kymmenen vuotta siitä, kun olen viimeksi käynyt kampaajalla!

Jaarittelu. Eiköhän tää postaus ole tästä jo esimerkki.


Best Songs Ever vol 1

4.2.2014

Koska en mitenkään saisi tehtyä näin lyhyttä listaa kaikista biiseistä, olkoon tämä osa yksi ja jatko-osia tulkoon tulevaisuudessa! Tässä siis otsikon jo kertomana lyhyt lista mun mielestä joistakin maailman parhaista biiseistä. Mitkä on teidän?



Charli XCX - You (Ha Ha Ha) on aika uusi rakkaus ja listalla koska on soinut lähes tauotta meillä parisen viikkoa. Jotkut biisit vain on sellaisia, että ne jotenkin iskee ja pääsee ihon alle vaikkei edes osaisi sanoa mistä syystä. Tää on sellainen biisi. Se kertoo päättyneestä suhteesta ja biisin tuoma fiilis on energinen, pirteä ja sellainen "fuck all of you"-asenne, erittäin hyvä biisi kuunnella just ennen treeniä.

Marilyn Manson - Tourniquet on ehkä lempparibiisini Mansonilta, jos olisi pakko valita, vaikka moni muu pääsee kyllä hyvin lähelle. En ole ihan varma miksi juuri tämä biisi. Se on ahdistava, se kertoo painajaisista ja huonoista suhteista. Ehkä teini-Sofia otti tän biisin niin lähelle sydäntä koska aikoinaan Mansonin elämänkertaa lukiessani herra kertoi nauhoittaneensa kuiskauksen "This is my most weakest moment" joka kuuluu biisin alussa takaperin.



Marina & The Diamonds - Homewrecker (acoustic) on ihana. En oikeastaan tykkää biisin normiversiosta, mutta tää akustinen versio jotenkin vaan pääsee luihin ja ytimiin. Se kertoo kasautuvista epäonnistuneista suhteista ja suhteiden aluista, siitä miten ei kuulu kellekään, mutta vihjaa kuitenkin tahtovansa. I guess you could say that my life's a mess, but I'm still looking pretty in this dress. Se kertoo siitä, miten menneisyys voi kummitella ja miten leimat on jäädäkseen.

Blue October - Sway, ah! Oonkin aiemmin Blue Octoberista selittäessäni sanonut sen, että laulaja tekee levyistä tosi henkilökohtaisia ja hänen elämäntilanteensa vaikuttaa levyn yleisfiilikseen. Uusi rakkaus ja uusi lapsi muovasivat uudesta Sway-levystä positiivisen levyn, ja nimikkobiisi on IHANA! Sitä kuunnellessa iskee pakonomainen tarve vaan huojua puolelta toiselle silmät kiinni hymyillen. Se kertoo hetkistä rakkaan kanssa.



Lana Del Rey - Gods & Monsters on neitosen paras biisi ihan hands down. Netissä on satoja eri teorioita siitä mitä biisi voisi tarkoittaa, mutta mä olen aina ymmärtänyt sen niin että se kertoo tietynlaisesta elämäntyylistä, johon kuuluu monenlaista riippuvuutta ja vähän kaikennäköstä tekemistä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Uskonnolliset vertauskuvat lienevät vain vertauskuvia, en usko että biisin tarkoituksena on oikeasti julistaa jumala kuolleeksi ja Lana enkeliksi pahuuden puutarhassa vaikka näitäkin teorioita löytyy ... Biisi itsessään on jumalattoman kaunis. (Pun intended.)

Dresden Ddolls - Missed me on ihanaa teatteria. Se on tarina tytöstä ja vanhemmasta miehestä, tytön rakkaudesta miestä kohtaan, miehen vastatunteista ja miehen vankilaan joutumisesta. Tätä on vähän vaikeampi kuvailla koska se ei ole mitenkään normaalilla tavalla rakennettu biisi, eli kannattaa vaan kuunnella!



Lorde - Tennis Court on biisinä ehdottomasti Royalsia parempi, vaikka sekin toki on tosi hyvä. Tästäkin biisistä löytyy monenlaista teoriaa ja ne on toinen toistaan syvällisempiä mutta mun mielestä biisi ei ole erityisen syvällinen. Se kertoo tytön noususta kuuluisuuteen.

Die Antwoord - Evil Boy esitetään kolmella kielellä (englanti, afrikaans ja xhosa) ja tuli listaan, vaikka bändiltä on aika mahdotonta valita lempparibiisiä, sen merkityksen vuoksi. Musavideo on aiheuttanut aika paljon kohua, ja ihan aiheestakin, mutta se on hemmetin hyvä juttu - koska videon kuuluukin saada näkyvyyttä. Seuraava kertomukseni on Die Antwoordin jäsenen suusta kuultua tässä haastattelussa: biisillä mukana räppäävä Wanga on xhosa-heimoon syntynyt poika, jonka heimossa on tapana ympärileikata pojat heidän tullessaan 18-vuotiaiksi. Wangan verse sisältää lukuisia todella kovia loukkauksia heimoaan ja heidän tapojaan vastaan, joita voi haastattelulinkistä käydä tutkimassa paremmin. Wanga kieltäytyy ympärileikkauksesta jonka heimo uskoo tekevän pojasta miehen - evil boy for life.



David Bowie - Five Years on biisi, joka luo elokuvan mieleesi jos keskityt siihen tarpeeksi. Se on tarina siitä, mitä tapahtuu, kun maailman kansalle selviää, että maailmanloppu tulee viiden vuoden kuluttua. Siitä, miten ihmiset reagoivat uutiseen. Aikanaan haastattelussa Bowie sanoi inspiraation tulleen unesta, jossa hänen kuollut isänsä kertoi hänen kuolevan viiden vuoden kuluttua. Äitini on kova Bowie-fani, eli tietynlainen lämpö herraa kohtaan tulee jo sieltä!

Ben E. King - Stand By Me ei varmaankaan tarvitse paljoa selittelyjä? Ihana, aina samanlaisen lämpöisen fiiliksen sisuskaluihin tuova klassikko ansaitsee paikkansa jokaisella best song ever-listalla. Leffaan yhdistettynä siitä tulee aina vaan ihanampi. Ja pakko vähän nyyhkyttää River Phoenixin puolesta! (Tiesittekö muuten, että leffassa päähenkilöä näyttelevä poika on aina välillä vierailevana tähtenä Big Bang Theoryssä omana itsenään?)



Iggy Pop - Lust For Life on mahdollisesti parhaimpia kuulemiani biisejä livenä. Se toimii niin lavalla kuin nauhalta ja myönnän, että osasyy listallepääsyyn on rakkaassa Trainspotting-leffassa, mutta ei pidä unohtaa että laulu itsessään on oikeasti ihan mahtava. Se on oodi elämälle ja vaaralliseksikin menevälle hedonismille.

Awolnation - Sail on yksi niitä biisejä, joka vaan aiheuttaa tunnemyrskyjä. Ensi kuulemalta olin aivan rakastunut. Tästäkin on monia teorioita mutta loogisin mun korvaani on se, että se kertoo siitä, miten alkoholi- ja huumeriippuvuus voi kusta elämän. "Blame it on my ADD"-lausahdus ei tarkoitakaan tarkkaavaisuushäiriötä vaan Alcohol & Drug Dependancy. Oli tarkoitus biisin taustalla mikä tahansa, se on uskomattoman kaunis ja tunnelmallinen.

Minealle

1.2.2014

Vielä yksi nyyhkypostaus siskostani!

Lokakuu vuonna 1994. Äitini kasvavasta mahasta on lupailtu mulle pikkusisarusta jo jonkin aikaa enkä jaksaisi odottaa enää ollenkaan. Toivon, että siellä olisi mulle isoveli. (Oikeasti...) Vanhin siskomme näyttää mulle, miten pientä vauvaa pitää pitää sylissä. "Koko käsillä, ei vaan sormilla, ettei se tipu ja mee rikki!"

Lopulta nyytti tuli kotiin. Pieni tuhiseva paketti, siskokatraan viimeinen, Minea. Mulle tutummin nyrkkeilysäkki, heh. Ymmärrettävästi en muista skidiaikoja ihan yhtä hyvin kuin vähän isompana elettyä yhteiseloa, mutta muistan että kiusasin Mineaa aika paljon, oon nyt myöhemmin naureskellut että ehkä se menikin niin päin että mä olin Minealle vähän niinkuin isoveli.


Kun perheessä on neljä lasta, on perheessä tietenkin myös neljä persoonaa. Siinä missä meistä vanhin on aina ollut järkevä, toisiksi vanhin tunteellinen ja minä hirveä raggari, Minea oli lapsena tosi herkkä. Kuitenkin nyt aikuisiällä kun ollaan puhuttu niin en (tietääkseni ainakaan) ole aiheuttanut kiusaamisellani sen suurempia traumoja. Paitsi käsivarressa tytyllä näkyy edelleen mun kynnenjäljet vuosien takaa. HEH.

Molemmat vanhemmat siskot on muuttaneet pois Suomesta, ja ikävä on tietenkin ollut kova. Siskosuhteissa ihaninta on se, että vaikka ei aina pitäisi niin paljon yhteyttä kuin pitäisi, ne säilyy ennallaan. Ja ikävänkin keskellä oon aina ollut ylpeä siitä, että mun siskot on aika badass. Vaatii oikeasti jumalattomasti rohkeutta, että uskaltaa muuttaa pois kaiken tuntemansa luota koetellakseen siipiään kokonaan uudessa maassa. Me Benignit ollaan vaan aika lujaa tekoa, koska isosiskot kukoistaa omillaan ja oon varma, että Mineakin tulee kukoistamaan Argentiinassa.



Minea oli lukion toisen vuotensa Meksikossa vaihdossa ja kasvoi siellä täysin ulos kuorestaan. Vaikka skidi on edelleen oma herkkä itsensä, kasvoi Meksikossa sitä kuuluisaa selkärankaa ja neitosen persoona pääsi kunnolla valloilleen. Kun mä ehdin teini-ikään ja Minea oli vielä lapsi, ajauduttiin vähän erilleen koska mähän olin teininä tietenkin ah-niin-aikuinen. Vähän ennen Minean lähtöä Meksikoon alettiin taas lähenemään, ja sieltä palattuaan meistä on tullut parhaat kaverit. Ollaan molemmat ihan yhtä idiootteja ja nauretaan yhtä huonoille jutuille.

Minde suoritti lukionsa Suomessa periaatteessa kahdessa ja puolessa vuodessa (+ se Meksikon vuosi) ja repäisikin sitten kovempaa kun muut siskot. Tänään Minea on noussut koneeseen Helsinki-Vantaalta ja lentää Argentiinaan, uuteen kotimaahansa, jossa alkaa opiskelemaan meribiologiaa yliopistossa. Argentiina on vähän niinkuin pikkuisen kauempana kuin Saksa ja Italia, eli siinä missä isosiskojani näen pari-kolme kertaa vuodessa, Minean näkemisestä ei ole varsinaisesti vielä hajua. Haluaisin mennä Shirin kanssa sinne, mutta ~20h matkustus näin pienen kanssa on aika mahdoton yhtälö. Tulisi odottaa, että Shiri ei ole enää sylivauva lentokoneessa, mutta tulevaisuudesta ei tiedä ja siinä vaiheessa voi olla jo toinen sylivauvan ikäkategoriaan laskeutuva lapsi. Pitää tietenkin myös ottaa huomioon että Argentiina-Suomi väli ei ole mistään halvimmasta päästä, eli en usko näkeväni pienintä siskoani yhtä usein kuin isoja siskojani. Enkä näe heitäkään tarpeeksi usein!

Myönnän että tätä on vähän hankala kirjottaa, koska itkuhan mulle tässä tuli. Minea sanoi tosi hyvän pointin viikoilla ennen lähtöään, että ei tykkää sellaisista pitkistä itkuisista jäähyväisistä, koska ne tuntuvat niin lopullisilta. Vaikka aika erossa olisi pitkäkin, on parempi lähteä ihan vaan sanomalla moikka, nähään taas kohta, ihan niinkuin nähtäisiin taas ensi viikolla.

Läksiäislahjaksi ostin skidisiskolle päiväkirjan, johon liimailin meidän kuvia. Kuvassa näkyvän tekstin lisäksi siellä on lista otsikolla "35 syytä, miksi Minea on ihana" mutta sitä en viitti jakaa kun jotkut oli henkilökohtaisia :)


Valmistaudun taas uuteen ikävään, joka isosiskojen lähdöistä tuttuna on aina pahin tähän alkuun, kun ei ole vielä tottunut siihen ettei toista näe niin usein. Onneksi eletään tätä vuosituhatta, on sosiaaliset mediat, on Skypet, on kaikki keinot pitää yhteyttä, vaikka sitä ei aina muistaisi tai tajuaisi hetkeen pitää. Shirin kasvaessa yritän parhaani mukaan muistuttaa tyttöä siitä, että on kolme tätiä, jotka on levinneet ympäri tätä meidän maapalloa, mutta jotka rakastaa hurjasti meidän perhettä.

Heippa Minea, nähään ensi viikolla