Super Mega Horror Pack #2

14.1.2014

Tätä kakkosta onkin jonkin aikaa leivoskeltu! Super Mega Horror Pack #1 sai teiltä lukijoilta aika paljon suosiota, eli kakkonen piti tietenkin tehdä. Osan näistä olin entuudestaan jo nähnyt mutta edellisestä listauksesta unohtanut, osan katsoin ihan varta vasten.

Ennen kuin päästän teidät listausta lukemaan, oon huomannut yhden mielenkiintoisen (ja aika itsestäänselvän) asian keskustellessani kauhuleffoista ihmisten kanssa niin kasvokkain kuin netissäkin. Tuntuu, että todella moni luulee olevansa jotenki tosi kovis ja rohkea, jos suurin osa kauhuleffoista ei pelota, ja moni tuntuu luulevansa olevansa jotenkin kauhean nössöjä jos säikkyy leffoja helposti. Tämä ei ole millään tasolla totta!

Jokaisella ihmisellä on omia juttuja, jotka pelottaa jotenkin. Tietenkin elokuvan laatu itsessään vaikuttaa siihen, onko se oikeasti pelottava, mutta ihmisillä on myös oma tasonsa eläytyä. Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa eläytyä mihinkään elokuvaan tai sarjaan kunnolla, koska tiedostaa koko ajan että se on feikki ja tehty, eivätkä siksi säiky. Esimerkiksi itse en säiky helpolla yliluonnollisia kauhuleffoja, koska en usko sieluun enkä siis aasinsillalla myöskään kummitteluihin, eli tiedostan leffan olevan feikki. Kuitenkin jotkin paranormaalipätkät saattavat karmia selkäpiitä, jos kyseessä onkin scifipohjaisuus eikä kuolleen tyypin kostonhimoinen haamu.

Moni munkin tuttu on sellainen ihminen, että eläytyy ihan täysillä kaikkeen, mitä katsoo. Tiedättehän, niitä, jotka aina itkee kun jossain tapahtuu jotain surullista. Olen kateellinen tästä eläytymiskyvystä, koska heille myös kaikenlaiset kauhuelokuvat ovat hemmetin pelottavia.

Pähkinänkuoressa halusin siis ilmaista, että jengin on ihan turhaa yrittää pönkittää egoaan "no siis mua se leffa ei kyl pelottanu yhtää mut mä oonki tämmönen et tykkään vähän rankemmista jutuista, oon aika sillee badass"-tyylisillä lausahduksilla, koska ne tekee susta vain nolon. Olen puhunut, klikatkaa nyt Lue Lisää-linkkiä! Yritän välttää spoilereita parhaani mukaan ja kerron juonesta vain pätkän.





The Eye on oikeastaan vähän huono, mutta pääsi huonosta kategoriasta tänne lähinnä sen takia, että Jessica Alba oli todella osuva valinta päärooliin. Yleensä en pidä aasialaisten kauhuelokuvien jenkkiversioista ja yleensä tunnetun Hollywood-tähtösen laittaminen kauhuelokuvan rooliin on huono valinta, mutta tässä kohtaa elokuva on kokonaisuutena aika toimiva. Jenkkiversio pysyi melko uskollisena edeltäjälleen, ja kertoo menestyneestä viulistista (Alba), joka sokeutui viisivuotiaana ja pääsee nyt aikuisiällä leikkaukseen, jossa saa kuolleelta verkkokalvot. Näön palattua viulisti alkaa kuitenkin näkemään näkyjä kuolemasta ja tuskasta ja päättää selvittää näkyjen alkuperän.

Don't be afraid of the dark oli teattereissa pari vuotta sitten ja kävin sen silloin katsomassa teatterissa. Olin harvinaisen positiivisesti yllättynyt! Elokuva kertoo 8-vuotiaasta tytöstä, joka isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa muuttaa suureen taloon, jossa alkaa tapahtumaan kummia aina hämärän tullen ja asiaa selvittäessään tyttö kohtaa karmivia pikkuolentoja, jotka toimivat vähän hammaskeijun tapaan. Tyttöä näyttelevä Bailee Madison on kertakaikkiaan hurmaava, ja yllättävää kyllä myös äitipuolta näyttelevä Katie Holmes vakuuttaa tässä roolissa.

Skeleton Key on elokuva, joka jostain mulle täysin tuntemattomasta syystä on ollut huono kaikkien niiden mielestä, joille on sitä hehkuttanut! Mainstream-kauhuksi se on mun mielestä todella hyvä, Kate Hudsonin kanssa ja kaikki! Se kertoo naisesta nimeltä Caroline, joka aloittaa työskentelyn kodinhoitajana vanhalle pariskunnalle, jotka asuvat isossa talossa keskellä ei-mitään. Pikkuhiljaa Caroline alkaa huomata kummia asioita talossa ja pariskunnassa ja alkaa tutkimaan hoodoo-taikaa.

Sinister oli yksi niistä leffoista, jotka katsoin tätä listaa varten. Sitä suositeltiin monelta taholta ja kuulin vielä useammalta taholta, että se on ihan hirveän pelottava ja kamalin leffa koskaan. Voi johtua tästä ennakko-odotuksesta, mutta olin aika pettynyt leffaan. Se on kyllä hyvä ja paikoin karmiva, mutta odotin kai jotain paljon pahempaa. Sinister kertoo perheestä, joka muuttaa taloon, jossa ennen heitä asunut perhe on murhattu. Perheen isä löytää talosta vanhoja kotileffoja, joista selviää, että yksi toisensa jälkeen perheitä on murhattu ja alkaa selvittämään, kuka heitä murhaa. Kuumottavia lapsukaisia tässä leffassa ainakin on.

Seconds Apartia mulle suositteli Netflix, eikä mennyt ollenkaan metsään. Se kertoo koulusta, jonka oppilaita alkaa kuolemaan. Poliisista, joka on menettänyt vaimonsa tulipalossa ja tutkii kuolemia. Identtisistä kaksosista, joilla on pahansuopa telepaattinen yhteys ja halu kuvata karseita juttuja. Kun toinen kaksosista rakastuu koulutoveriinsa, veljesten välille syntyy kitkaa. Vaikka idea on vähän tönkkö, leffa oli mielestäni toteutettu hyvin ja kaksospoikien näyttelijät on oikeasti aika creepy.

Whisper oli myös Netflixin suosittelema, mutta tällä kertaa meni vähän metsään. Kirjaimellisestikin, heh heh. Se kertoo Josh Hollowayn näyttelemästä miehestä, joka vapautuu vankilasta ja haluaisi Sarah Wayne Calliesin näyttelemän tyttöystävänsä kanssa perustaa rehellisen yrityksen, mutta pankin evättyä heidän lainapyyntönsä he värväävät vielä yhden kaverin mukaan ja kidnappaavat rikkaan perheen pojan saadakseen lunnasrahat. Poika ei kuitenkaan olekaan mikään ihan normaali poika, ja mökissä metsän keskellä alkaa kuumotukset. Kokonaisuutena leffa on ihan hyvä, ja näyttelijävalinnat hyviä, mutta jokin tässä vähän tökkii - vähän sekava ehkä?


Cube, Cube 2: Hypercube & Cube Zero ovat kaikki samaa sarjaa (yllätys). Ensimmäinen Cube ilmestyi vuonna 1997 ja muistan elävästi, millon näin sen ensi kertaa - isäni katsoi sitä olohuoneessa, ja hiivin huoneestani olonhuoneen nurkkaan katsomaan sitä salaa. Isäni huomasi minut ja antoi minulle luvan katsoa sen loppuun. En muista tarkkaan minkä ikäinen olin, mutta luulisin, että 8 tai 9? Joka tapauksessa uskon, että Cube on varsinainen syy siihen, miksi rakastan nykyäänkin scifiä niin paljon. Nyt tulee spoilereita! Ensimmäinen osa kertoo joukosta ihmisiä, jotka heräävät kummallisesta koneesta, jossa neliönmuotoiset huoneet on yhdistetyt luukkuovilla ja joissakin niistä on tappavia ansoja - vailla muistoja siitä, keitä ovat tai miten päätyivät sinne. Elokuva seuraa heidän matkaansa huoneesta toiseen, kuolemia, pikkuhiljaa avautuvaa selvitystä siitä mikä laitteisto oikein on ja miksi he ovat siellä ja lopulta vain yhden ulospääsyä valkeaan valoon. Laitteisto on ilmeisesti hallituksen ihmiskoe. Cube 2: Hypercube on melkein sama asia pienellä väännöksellä. Tällä kertaa kyseessä ei olekaan tavallinen huoneita täynnä oleva kone, vaan hypercube, jossa normaaliin maailmaan sekoittuu muita ulottuvuuksia ajassa. Joukko törmäilee itseensä menneisyydessä ja tulevaisuudessa, ansat ovat kekseliäämpiä ja tällä kertaa jopa näemme niitä, jotka ovat siitä vastuussa. Cube Zero on sarjan kolmas osa, joka kuitenkin sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä elokuvaa. Siinä seurataan kahta työntekijää, jotka työskentelevät hallitukselle duunareina seuraamalla tietokoneelta alkuperäisen kuutiolaitteiston sisällä matkaavista ihmisistä. Työntekijöille uskotellaan, että sisällä olevat ovat kaikki kuolemantuomion saaneita vankeja, jotka ovat allekirjoittaneet suostumuksen joutua kuution sisään kuolemantuomion sijaan. Toinen työntekijöistä alkaa kuitenkin epäillä kaikkea yhden sisällä olevan naisen vuoksi, ja lopulta lähtee itse kuutioon pelastamaan naista.

Apollo 18 on found footage-scifikauhupätkä Apollo 18-kuulennosta, jonka NASA oikeasti oli ilmoittanut tekevänsä, mutta Apollo 18-20 lennot peruutettiin erinäisistä syistä - mm. Apollo 1:sen tulipalon takia ja teknisten ongelmiaen vuoksi. Tämä elokuva kuitenkin vääntää historian niin, että Apollo 18-lento todella tehtiin, mutta se ei mennyt ihan putkeen. Lennon kolme astronauttia törmäävät kuussa vihamielisiin avaruusolentoihin, jotka muistuttavat hämähäkkejä ja tartuttavat heihin jonkin sortin hitaasti tappavan avaruusviruksen. Elokuvassa epäonnistunut Apollo 18-lento siivottiin maton alle ja väitettiin, että se oli peruttu.

The Faculty! Ihana ihana Faculty! Tämä ysärileffa on niin nostalginen että huokailen vaan ihastuksesta aina tätä katsoessani. Mm. Elijah Woodin, Clea DuVallin ja Josh Hartnettin tähdittämä teinikauhu kertoo joukosta high school-nuoria, joiden kouluun leviää yksitellen kaikkien kehoja hallintaansa ottava avaruusoliolaji. Nuorten täytyy tappaa avaruusolioiden kuningatar, se ensimmäisenä maahan tullut, voidakseen pysäyttää ne. Kauhunakin aika toimiva ilman sitä nostalgia-aspektiakaan, koka vähän pilke silmäkulmassa tehdyssä elokuvassa nuoret mm. huomaavat, että avaruusolio kuolee, kun sen päälle levittää Josh Hartnettin hahmon valmistamaa pirimäistä huumetta.

Equilibrium on dystooppiseen tulevaisuuten sijoittuva scifipläjäys, jota tähdittää Christian Bale. Tulevaisuuden maailmassa kolmannen maailmansodan jälkeen kansaa hallitaan tekemällä tunteista laittomia. Kansalaiset syövät joka aamu pillerin, joka pitää heidät tunteettomina, ja kaikki tunteita aiheuttava (kuten taide) on laissa kiellettyä. Christian Bale on hallitukselle työskentelevä agentti, jonka vaimo teloitettiin tunnerikoksesta ja joka alkaa tutkimaan itsekin elämän tunnepuolta. Aika action-pakattu leffa on siitäkin huolimatta oikeasti tosi hyvä. Suomessa jostain syystä elokuva on nimellä Cubic!

Donnie Darko oli monta vuotta sellainen elokuva, joka oli katselulistallani. Valehtelematta ainakin viiden vuoden ajan tiesin sen olemassaolosta ja mietin aina, että kohta mä sen katson, mutta en koskaan sitä tehnyt. Vihdoin viimein jokin aika sitten istahdin katsomaan sen ja halusin saman tien potkia itseäni päähän siitä, että olin jumittanut sen katsomista niin kauan. Tämä mielettömän loistava scifidraama kertoo nuoresta Jake Gyllenhaalin esittämästä Donnie Darkosta, jonka elämässä alkaa tapahtumaan harvinaisen outoja asioita. En tahdo spoilata tätä ollenkaan, mutta suosittelen ehdottomasti kaikille! Tää on just sellainen leffa, joka pitää katsoa useammin kuin kerran ennen kuin se avautuu kunnolla. Eikä se avautunut silloinkaan ihan täysin. Jonkinlainen oma käsitys juonesta päässäni googlettelin elokuvan pointtia, ja törmäsin lukemattomiin eri teorioihin. Niistä suosituin/tunnetuin menee lähimmäksi omaa teoriaani.

Pandorum oli pyörinyt pitkään Netflixin suosituslistalla mulle, mutten koskaan katsonut sitä koska oletin sen olevan aina tylsä. Googletellessani siitä tietoa ajatuksella "kantsiiko kattoa" huomasin, että pääosassa on Ben Foster, joka esittää maailman symppiksintä henkisesti vajavaista Eli-poikaa sarjassa Freaks&Geeks, joten pakkohan tämä oli katsoa. Enkä pettynyt ollenkaan! Se kertoo kahdesta miehestä, jotka heräävät avaruusalukselta ilman minkäänlaista muistikuvaa miksi he ovat siellä tai minne alus on menossa. Pikkuhiljaa muistot palaavat ja aluksesta paljastuu karmeita olentoja. En spoilaa enempää!

Moonin tarina mun kohdalla on melkein prikulleen sama kuin Pandorumissa - Netflix suositteli, en katsonut, koska kelasin sen olevan tylsä. Pääosaa näyttelevä Sam Rockwell aiheuttaa mussa automaattisesti kylmiä väreitä Vihreän Mailin jälkeen, mutta uskaltauduin katsomaan elokuvaa. Se kertoo siis Sam Rockwellin näyttelemästä miehestä nimeltä Sam, joka työskentelee tulevaisuudessa kuussa olevalla kaivauksella. Maasta on loppunut energianlähteet, mutta Lunar Industries-yhtiö löysi kuusta suuren määrän helium-3-nimistä ainetta, jota Maassa käytetään uutena energianlähteenä. Samin seurana on vain tekoälyllä varustettu robotti GERTY, jonka äänenä toimii ihana Kevin Spacey. En halua spoilata tätäkään, koska elokuva on oikeasti todella hyvä ja se vei huonot vibat Sam Rockwellistä mun silmissä pois kokonaan.

Requiem for a Dream olisi melkein mennyt jo klassikoihin, sen verta kulttiseuraajia sillä on. Se on uskomattoman hyvin tehty psykologinen draama kolmeasta vuodenajasta hahmojen elämässä. Seuraamme kolmea narkkaria - Harryä, Marionia ja Tyronea - sekä Harryn äitiä Saraa. Kolmikon heroiniinetsintä saa koko ajan epätoivoisemmat mittasuhteet ja Saran mieli alkaa särkymään laihdutuspillerisekoituksesta, jossa hän ottaa päivällä amfetamiinijohdannaista lääkettä ja iltaisin rauhoittavia. Kaikki hahmot sekoavat omalla tavallaan koko ajan enemmän. Elokuva on riipaisevan ahdistava.

Dog Pound on kertomus aikuisuuden kynnyksellä olevista teinipojista nuorisovankilassa. Kylmä Rinki-henkisessä vankiladraamassa seurataan poikien väkivaltaista elämää kaltereiden takana ja hinkua vapauteen, joka johtaa lopulta vankilamellakkaan. Vaikka elokuva ei sinänsä välttämättä tarjoa mitään uutta, se silti jotenkin pitää otteessaan ja jää mieleen kummittelemaan.

Repeaters on trilleri kolmesta katkaisuhoidossa olevasta ex-narkkarista, jotka oudon myrskyn seurauksena huomaavat heräväänsä joka aamu samaan päivään, mutta ovat ainoat ihmiset koko maailmassa jotka ovat tietoisia tästä ajan uudelleen alkamisesta. Aluksi kolmikko ottaa tietenkin kaiken irti siitä, että mitä tahansa he tekevätkin pyyhkiytyy aamun mennessä pois, mutta kun kaksi heistä tahtoo selvittää mistä se johtuu ja normalisoida asiat, heistä kolmas suuttuu ja vajoaa pikkuhiljaa väkivaltaiseen hulluuteen. Leffa on saanut aika huonoja arvosteluja, mutta mun mielestä tää oli oikein viihdyttävä.

Blindness on samannimiseen romaaniin perustuva kertomus siitä, miten ihmiskunta reagoi kun maailmassa alkaa levitä tauti, joka sokeuttaa siihen sairastuneet. Sairastuneet tungetaan ensin karanteeniin hylättyyn sairaalaan, jossa he ilman varsinaista valvontaa ja apua vaipuvat pian viidakon lakeihin. Spoiler! Ulkomaailmaan päästyään he huomaavat, että karanteeni oli täysin turha, koska tauti on levinnyt joka puolelle. Spoiler päättyy. Näyttelijäntyö lienee yksi syistä, miksi tää leffa oli mun mielestäni niin törkeän hyvä. Vaikka yleisesti ottaen nämä leviävät virukset-leffat on aika nähtyjä, tää tuntui silti tuovan jotain uutta tarjontaan.

The Experiment on jostain syystä suoraan DVD-levitykseen mennyt tarina psykologisesta kokeesta, joka perustuu  Philip Zimbardon vankilakokeeseen. Joukko ihmisiä suljetaan vankilaan, jossa puolet heistä esittävät olevansa vankeja ja puolet vartijoita. Vankien tulee totella vartijoita kaikessa ja väkivaltaa ei saa esiintyä, tai kukaan ei saa palkkiota. Koska kaikki ovat epätoivoisessa taloudellisessa tilanteessa omalla tavallaan, vartijoiden päähän nopeasti kihahtava valta saa jyllätä melko lailla estoitta.

The Cave ei oikeasti ole kovin hyvä kauhuelokuva, mutta mun entisessäkin horror packissä mainitsemani luolapelko tuo sen tälle listalle sontaläjälistan sijaan. The Cave kertoo ryhmästä arkeologeja, jotka tutkivat entuudestaan tuntematonta luolastoa, jossa maan alla virtaa joki ja jossa he uskovat Temppeliherrain ritarikunnan ritatien aikanaan kulkeneen. Luolasta kuitenkin paljastuu jo asukkeja, jotka eivät ole kovin ystävällisiä. Elokuva on vähän sellaista B-luokan kauhua, mutta klaustrofobiset kohtaukset luolan karmeiden asukkien kanssa syvällä maan alla sai ainakin mut vähän paniikkiin.

Extractedin idea on tosi hyvä. Tiedemies Tom keksii koneen, jolla pystyy tunkeutumaan toisen alitajuntaan ja katsella hänen muistojaan kuin olisi paikan päällä. Yleinen syyttäjä keksii, että tätä laitetta voisi käyttää saamaan varmoja todisteita rikollisia vastaan, mutta Tomin mennessä tyttöystävänsä murhasta syytetyn pikkurikollisen alitajuntaan, jokin menee vikaan ja hän jää sinne jumiin. Elokuvassa on sinänsä kaikki elementetit, joita mielestäni hyvä scifitrilleri tarvitsee - tuntemattomat näyttelijät (että elokuva tuntuisi aidommalta, kun näyttelijän ei tiedosta heti olevan näyttelijä muistamalla tyypin muita rooleja), ihan hyvin värkätyt lavasteet ja tehosteet ja näyttelijätkin on ihan taitavia hommassaan. Jokin tässä kuitenkin jotenkin jää vähän lagaamaan. Heh.

Would You Rather? aiheutti mussa vyöryn ennakkoluuloja ennen kuin edes katsoin sen - siinä näyttelee pornotähti Sasha Grey. Ymmärrettävästi olen hyvin skeptinen sitä ilmiötä kohtaan, että pornotähdet yrittävät liikkua oikeiksi näyttelijöiksi - mutta Sashan rooli oli aika pieni ja loppujen lopuksi aika hyvin näytelty. Oli miten oli, elokuvan päähenkilönä on Iris, jonka veljellä on leukemia. Kahdestaan asuvilla sisaruksilla ei ole varaa kallisiin hoitoihin. Iristä lähestyy hänen veljensä lääkärin kautta mies, joka ehdottaa pientä seurapeliä kotonaan - pelin voittaja saa huomattavan summan rahaa (ja jos Iris voittaa, myös luuydinluovuttajan tämän veljelle) ja Irikselle luvataan, ettei kukaan joudu tekemään mitään, mitä ei halua. Iris lähtee mukaan ja saapuu illalliselle mysteerisen miehen kotiin. Siellä selviää, että seurapelinä toimii sairas leikki, jossa vieraat vuorollaan valitsevat koko ajan kauheampia kidutuskeinoja ja kuolintapoja itselleen ja toisilleen. Elokuva oli sinänsä hyvä, muttei mun mielestä mitenkään erikoinen.

Choose on vähän samantyyppinen kuin edellisenä mainittu. Päähenkilömme Fionan isä on poliisi, joka tutkii sairaita hyökkäyksiä, jossa naamioitu henkilö pakottaa uhrinsa valitsemaan kahdesta kauheasta vaihtoehdosta - elokuvan ensikohtauksessa teini-ikäisen tytön pitää joko puukottaa isänsä kuoliaaksi tai antaa naamioidun miehen tappaa koko perhe. Fiona alkaa saamaan tältä pakottajamurhaajalta viestejä ja alkaa tutkimaan asiaa omillaan. Vähän tönkkönä kauhuna soljuva leffa ei vakuuta ihan täysillä.

Walled Inissä Mischa Bartonin näyttelemä Sam matkustaa syrjäiseen rakennukseen hoitamaan sen purkamista. Rakennuksessa asuu vain sen siivoaja Mary ja tämän poika Jimmy, ja ennen pitkää Sam saa selville, että rakennuksesta löytyi kuusitoista ruumista seiniin haudattuina. Sam alkaa näkemään painajaisia ja näkyjä ja tutkii rakennuksen salaisuutta. Idea elokuvan takana on aika hyvä, Jimmyn pakkomielteinen ihastuminen Samiin ja rakennuksesta paljastuvat karmivat salaisuudet - mutta se ei yllä ihan hyvän elokuvan kastiin.

The Exam on psykologinen trilleri joka kertoo joukosta ihmisiä, jotka ovat hakeneet töihin firmaan, joka valmistaa lääkettä maailmassa levinneeseen tappavaan virukseen. Lääke itsessään kuitenkin aiheuttaa kovaa riippuvuutta. Kokeessa kahdeksan kandidaattia istuutuvat huoneeseen, jossa kokeen kerrotaan kestävän 80 minuuttia. Kolme sääntöä: älä puhu ovella seisovalle vartijalle, älä pilaa paperia äläkä poistu huoneesta. Paperit osoittautuvat tyhjiksi ja joukko alkaa selvittämään outoa koetta koko ajan vihaisempina. Taas kerran idea on hyvä, toteutuskin ihan ok ja twist ending kertakaikkiaan maittava, mutta ilmeisesti mun näkemykseni ei vaan osu yksiin ohjaajan näkemyksen kanssa ja leffasta jäi tönkkö vaikutelma.

Amityville Horror oli myös lukijoiden suosittelema ja jonkin aikaa hillunut katselulistallani. Se kertoo perheestä joka muuttaa taloon, jossa siinä ennen asunut perhe oli kuollut kun yksi heistä oli seonnut ja tappanut kaikki. Perheen isä alkaa näkemään näkyjä ja alkaa sekoamaan. Tähän sopii erittäin hyvin eräs Tumblrista bongaamani kuvaus nykykauhuleffoista: White people move into house. Turns out there's some shit in the house. White people deny that there's anything in the house. Turns out there's some ultrashit in the house. Leffa on muuten ihan maittavaa peruskauhua, mutta tuntuu kovin teinikauhulta.

Buried tuli Netflixin suosituslistalle katsottuani Amityville Horrorin, oletettavasti koska molempien pääosassa on Ryan Reynolds. Olin kuullut tästä leffasta aiemminkin, ja kun se tuli teattereihin mua jollain tasolla kiehtoi se - elokuvahan on siis kuvattu alusta loppuun vain ja ainoastaan ahtaassa puuarkussa, johon Ryan Reynolds on haudattu. Ainoa muu, jonka kasvot näemme Ryanin lisäksi, on epäselvä kännykkävideo tämän työkumppanista. Ryan näyttelee siis rekkakuski Paulia, joka työkeikalla Irakissa kidnapataan ja suljetaan arkkuun mukanaan vain joitakin tavaroita - mukaanlukien kännykkä, johon kidnappaaja soittaa ja vaatii Paulia soittamaan suurlähetystöön ja pyytämään viiden miljoonan dollarin lunnasrahoja. Elokuva seuraa Paulin kauhua arkun sisällä, epätoivoista yritystä saada selville kidnappaajansa, epätoivoisia yrityksiä soittaa kotiin ja saada yhteys perheeseensä ja panttivankitilanteisiin erikoistuneen poliisijoukon epätoivoista yritystä löytää Paul ennen kuin aika loppuu. Leffa oli juuri niin hyvin tehty, kun näillä puitteilla voi, mutta kai se johtuu Ryan Reynoldsista etten pystynyt pitämään tätä ihan mestariteoksena kuitenkaan. Yksi sananvaihto Paulin ja kidnappaajan välillä kuitenkin jäi mieleeni.

Kidnappaaja: You talk to embassy? They give money?
Paul: No, I talked to someone... Government. They said that they won't pay the money.
K: No pay?
P: No. They said that they don't negotiate with terrorists.
K: Terrorists? I am terrorist?
P: Yes. You are terrorist, you son of a bitch.
K: You are terrified, so I am terrorist?
P: What did I ever do to you?
K: Ever do?
P: Yeah. I'm here because it's a job, to make money. That's it.
K: I have job until you come. Now, my family have nothing.
P: That's not my fault!
K: 9/11 was not my fault, but still you are here! Saddam was not my fault, but still you are here!

Niinpä.


Omen on klassikkokauhuelokuva pariskunnasta, joiden lapsi kuolee synnytyksessä. Samaan aikaan sairaalassa on syntynyt vauva, jonka äiti kuoli synnytyksessä, ja sairaalan pappi suostuttelee kuolleen vauvan isän adoptoimaan tämän orvoksi jääneen vauvan salaa, kertomatta vaimolleen ettei lapsi olekaan heidän. Lapsi ei kuitenkaan ole ihan normaali lapsi, vaan syntyi 6.6. klo 6 aamulla. Tämä ennusmerkki, eli omen, jää mieheltä kuitenkin huomiomatta, ja pikku Damian kasvaa heidän hellässä hoivassa. Lapsessa on kuitenkin jotain pahaa. Ihanan 70-luvun tuntuinen paranormaalikauhu, jonka uusintaversio tältä vuosituhannelta on myös ihan varteenotettava - mutta alkuperäiset jatko-osat eivät.

Hellraiser kertoo eräänlaisesta demonijoukosta, joka tulee tuonpuoleisesta verenhimoisina tähän maailmaan, jos joku selvittää heidän aivojumppakuutionsa. Näin niinkuin pähkinänkuoressa. Elokuvasta on tehty lukuisia jatko-osia, joista en ole nähnyt vielä yhtäkään - mutta alkuperäinen vuodelta 1987 on klassikkokauhuksi kyllä harvinaisen selkäpiitä karmiva. Elokuvan alussa Frank pähkäilee kuution salaisuuden selville, ja joukko demoneita (joita johtaa kuvassa näkyvä Pinhead) vetää hänet Helvettiin kidutettavaksi. Uuden perheen muuttaessa samaiseen taloon, jossa Frank katosi, perheen teinityttö noutaa ihmisuhreja herättääkseen Frankin eloon ja vanhaan loistoonsa. Klassikkona asemansa ansainnut kulttielokuva säväyttää kyllä, vaikkei olisikaan maailmankaikkeuden paras kauhupätkä.

The Shining eli Hohto nyt on varmaankin melkein kaikille tuttu, klassikkojen klassikko kauhun saralla. Silloin kun Jack Nicholson vielä oli mahtava, vuonna 1980 Stephen Kingin romaaniin perustuvassa ja Stanley Kubrickin ohjaamassa Hohdossa hän näyttelee perheenisää joka vaimonsa ja poikansa kanssa muuttaa väliaikaisesti syrjäiseen hotelliin työskentelemään talonmiehenä ja työstämään uutta kirjaansa. Hotellissa on kuitenkin jotain pahasti vialla - edellinen talonmies tuli siellä hulluksi ja tappoi perheensä. Oudot näyt vaivaavat etenkin perheen poikaa, ja Jack Nicholsonin hahmo vaipuu koko ajan lähemmäs hulluutta. Romaania en ole lukenut!

Carrie on ehdottomasti yksi lempielokuviani. Vuonna 1976 ilmestynyt Stephen Kingin romaaniin (joka muuten on myös mahtava!) perustuva kauhuelokuva kertoo nuoresta ja koulukiusatusta Carriestä, jonka äiti on kiihkouskovainen hullu. Spoilereita! Carrien elämä alkaa muuttua helvetiksi kun hänellä alkavat kuukautiset. Muut koulun tytöt pilkkaavat häntä hänen paniikinomaisesta reaktiostaan eivätkä voi uskoa, ettei Carriellä ole mitään käsitystä siitä, mitä kuukautiset ovat. Carrien äiti kun on sitä mieltä, että jos tyttö pysyy neitsyenä, kuukautiset eivät koskaan ala. Kiusaaminen pahentuu koulussa ja Carrien äiti rankaisee häntä kotona kovin ottein. Lopulta koulukaverit järjestävät karmean yllätyksen Carrielle - koulun tanssiaisissa hän voittaa kruunun, ja lavalla sen vastaanottaessaan saa päähänsä ämpärillisen sian verta. Kukaan muu ei kuitenkaan tiedä sitä, että Carriellä on telekineettisiä kykyjä suuttuessaan. Alkaa verilöyly, jonka aikana Carrie purkaa vuosien vihan ja katkeruuden murhanhimoon.

Kaikki tämän kategorian kuvaukset sisältää spoilereita!

Blackout kertoo kolmesta ihmisestä, jotka jäävät jumiin hissiin ja yksi heistä on murhaaja. Mua nauratti jo vain tän lauseen kirjoittaminen... leffassa seurataan siis lähinnä näitä ihmisiä täällä hissin sisällä, Tommya ja Carlia ja Claudiaa, ja fläsäreitä heidän elämästään. Selviää, että Claudia elää mummonsa kanssa, joka on juuri jäänyt auton alle ja on sairaalassa tajuissaan mutta kuoleman partaalla - Claudia lähti hakemaan kuvaa edesmenneestä isoisästään isoäidilleen lohduksi, kun jumittui hissiin. Karl on murhaaja, joka tykkää aiheuttaa ihmisille kipua, ja katsojille näytetään kohtaus jossa hän sitoo naisen sänkyynsä, viiltelee tätä, hieroo itseensä suolaa ja sitten raiskaa naisen. Tommy taas on entinen narkkari jonka jalka menee mäsäksi, kun hän yrittää kiivetä pitkin hissikuilua mutta putoaakin alas. Ajan kuluessa heitä ei edelleenkään tulla pelastamaan, ja Karl alkaa käyttäytyä koko ajan väkivaltaisemmin, kunnes lopulta tilanne kulminoituu siihen, että hän tappaa Tommyn ja hyökkää Claudian kimppuun aikeinaan raiskata ja tappaa tämä. Käsirysyn seurauksena hissi putoaa vähän alaspäin, kunnes on kerroksen kohdalla, ja Claudia pääsee kipeämään ulos. Hissi tippuu alas Karl ja kuollut Tommy vielä sisällä. Näyttelijät ovat surkeita, elokuvan kauhuaspekti oikeastaan olematon ja koko juttu tuntuu oikeastaan läpällä väännetyltä - muttei surullista kyllä ole sitä.

Doomsdaytä katsoessa mulla oli koko ajan todella vahva deja vu-fiilis, ja leffan loputtua varmistuin siitä, että olen joskus nähnyt sen ennenkin. Elokuva kuitenkin tehtiin vuonna 2008, mutta elokuvan huomioon ottaen ei ole yllätys, että olen unohtanut sen viiden lyhyen vuoden aikana miltei kokonaan. Elokuva sijoittuu Skotlantiin, jossa alkaa levitä Reaper-niminen virus. Brittihallitus taktikoi rakentamalla valtavan aseistetun muurin infektoituneen alueen ympärille, ettei virus pääse leviämään vaan voi jyllätä rauhassa ja tappaa riskialueella olevat ilman sen suurempia kustannuksia muilta. 27 vuotta myöhemmin kuitenkin virus tekee comebackin, tällä kertaa Lontoon kaduilla, ja Skotlannista bongataan satelliitin välityksellä eläviä ihmisiä. Kasataan tiimi, jonka johtaja on tietenkin tosi badass ja tosi tylyn oloinen ja puhuu lyhyitä tönkköjä lauseita mutta tappelee kuin paraskin ninja - ja leffan ohjaaja kelasi yrittää tehdä tämäntyyppisestä hahmosta jotenki erikoisen laittamalla naisen esittämään sitä. Ei vaan tainnut tajuta, että ne on aika nähty jo, kummalla genitaalilla tahansa. Joka tapauksessa, tiimi lähetetään muurien sisäpuolelle tutkimaan tilannetta. He selvittävät, että Skotlannissa on ihmisiä, joilla on luonnollinen vastustuskyky virukselle ja jotka ovat jakautuneet kahteen keskenään sotivaan leiriin - kannibaalipunkkareihin ja keskiajan tyyliin eläviin larppaajiin. Molemmat tahtovat tietenkin tappaa tiimin, mutta kunnon action-kohtauksien saattelemana he karkaavat molemmilta. Mainittakoon, että larppaajilla oli jostain täysin tuntemattomasta syystä piilossa urheiluauto. Brittien vallan kaapannut pääministerin neuvonantaja ei kuitenkaan tahdo luoda rokotusta, vaan aikoo käyttää virusta luonnollisena väestönhallintana, kunnes tiimimme timmi johtajamimmi nauhoittaa keskustelun jossa kyseinen hyypiö myöntää aikeensa ja menettää tietenkin työnsä. Jostain täysin idioottimaisesta syystä johtajamimmi päättää jäädä Skotlannin muurien sisäpuolelle. Just. Tämäntyyppisiä elokuvia on ihan oikeasti kolmetoistatuhatta tusinassa.

Red State... niin. Westboron baptistikirkkoa muistuttava täysin psykoottinen kiihkouskovaisten lahko lahtaa ihmisiä, joiden kokee olevan uskoaan vastaa (lue: homoja) ja kaappaa kolme poikaa, jotka vastasivat netti-ilmoitukseen jossa nainen lupaili ottavansa kaikki kolme samaan aikaan. Tällä logiikalla lahko pitää heitä homoina, koska olivat valmiita painamaan naista samaan aikaan, ja aikoo lahdata heidät kaikki. Pojista söpöin onnistuu tietenkin pakenemaan jonkin aikaa, kun taas kaksi muuta kuolee tavalla tai toisella. Poliisitkin tulevat paikalle ja lahko kaivaa järjettömän kasan aseita piilostaan ja alkaa armoton eestaastulitus, jossa tuntuu että molemmat puolet ampuvat puoli tuntia koko ajan liipaisimet pohjassa mutta osumia tulee ehkä kaksi. Perus jenkkileffojen ampumista siis. Leffan lopussa lahkolaiset tulevat pihalle poliiseja vastaan ammuskelun loputtua ja äkkiä jostain kuuluu jumalattoman kova torven ääni, jonka lahkolaiset tietenkin lukevat maailmanlopun aluksi ja huutelevat halleluujaa. Selviää että se olikin naapurin käytännön pila ja lahkolaiset laitetaan vankilaan. Ja se söpökin poika kuoli. Hö.

A Darker/Reality on niin onnettoman huono, että mua itketti ja nauratti lopputekstien pyöriessä. Se on niin huono ettei sille edes löydy Wikipedia-sivua, josta käyn lunttailemassa unohtuneita hahmojen nimiä. Se on niin huono, että meinasin jättää sen listasta pois koska mua vaan hävetti, että olen sen edes katsonut. Ja tämmösiä elokuvia on niin paljon - surullista kyllä suurin osa kauhuleffoista on nykyään yhtä surkeita kuin tämä. Elokuva kertoo sadistisestä miehestä, jolla on jälkeenjäänyt veli, ja yhdessä he kidnappaavat naisia ja kiduttavat heitä ja raiskaavat heitä kunnes lopulta tappavat heidät. Siinä koko elokuva, ihan oikeesti. Naiset yrittää karata mutta ei pääse karkaamaan, poliisit yrittää etsiä mutta ei löydä, näyttelijät on Salkkari-näyttelijöiden tasoa (lue: koelukutilaisuuksissa ihmisiä on käännytetty kotiin, koska ovat olleet liian hyviä ja uskottavia) ja koko juttu vaan yksinkertaisesti haisee.

Splinter on hyvä esimerkki siitä, että joskus ihmiset vaan haluavat tehdä kauhuelokuvan. Ihan sama mikä tarina, ihan sama ketkä näyttelijät, ihan sama tuleeko siitä hyvä, mut tehdään nyt hei äkkiä joku kauhupätkä. Splinter kertoo pariskunnasta, joiden romanttinen vuosipäivän telttailuretki keskeytyy, kun narkkaripariskunta hyökkää ja kidnappaa heidät saadakseen auton käyttöönsä. He ajavat huoltoasemalle, jossa esiin pulpahtaa kummallinen olento, joka ottaa uhrinsa ruumiin haltuunsa ja kasvattaa piikkisikamaisia piikkejä. Niin, ja on tietenkin murhanhimoinen. Lukittuna huoltoasemalle nelikko, josta tulee hyvin äkkiä trio, yrittää päästä karkuun otusta ja pelastua. Koska tietenkin narkkarimies heitti heidän kännykkänsä metsään ja rikkoi huoltoaseman puhelimen ennen otuksen ilmaantumista. Ja tietenkin paikalle tuleva poliisi ei usko heitä ennen kuin otus hyökkää hänen kimppuunsa. Lopussa on tietenkin sankaritekoja ja martyyrikuolema ja vaikka mitä siistiä, mutta se on turhaa koska otuksen tartuttamia ruumiita lojuu metsässä hujan hajan. Niin jenkkikauhua kuin olla ja voi, vaikka ohjaaja ei edes ole Amerikkalainen.

Feardotcomin olin myös nähnyt jo joskus junnumpana, mutta katsoin sen nyt uudestaan, ja juma miten paljon mua häiritsi se, että pääosanainen oli Natasha McElhone, eli se saamarin rasittava Karen Californicationista. Yritin kuitenkin pitää ärsytykseni kyseistä hahmoa ja sitä kautta näyttelijää kohtaan aisoissa, mutta ei elokuvasta silti ole oikein mihinkään. Tuntuu, ettei leffan tekijät olleet ihan varmoja, halusivatko tehdä paranormaalikauhua vai peruskauhua, eli sekoittivat erittäin epäonnistuneesti molempia. On siis nettisivu Feardotcom.com (..................) jossa vierailleet ihmiset alkavat pikkuhiljaa kuolemaan. Juttua tutkiva poliisi on ymmällään, koska on aiemmin jahdannut miestä joka tappoi uhrinsa netissä, mutta loi aina uuden nettisivun jokaisen uhrin jälkeen. Kuitenkin sama murhaaja tuntuu olevan nytkin kyseessä, mutta ah, ei olekaan, vaan kyseisen murhaajan ensimmäinen uhri on vähän raivona. Nettisivun kautta uhrin henki rankaisee niitä, jotka katsovat videota hänen kuolemastaan, kunnes Karen (tai siis, tässä elokuvassa Terry...) alkaa selvittämään juttua. Murhaaja siis edelleen kiduttaa mimmejä kuoliaaksi, ja edelleen netissä, mutta juttu keskeytyy kun poliisi ja Karen-Terry iskevät paikalle ja vapauttavat ensimmäisen uhrin hengen murhaajansa kimppuun. Niin surkeasti tehty, niin tönkkö ja niin onneton kauhuelokuva on saanut ihan aiheesta harvinaisen huonoa palautetta joka suunnalta.

The Bayn idea on harvinaisen ällöttävä. On siis ihan oikeasti olemassa loinen, jota ei hallelujah esiinny lähelläkään Suomea, joka päätyy kalan vatsaan ja sieltä liikkuu ylös kalan nielua, syö tämän kielen ja asettuu kielen paikalle. Jos hermot kestää, tässä Wikipedia-sivu. Mulla menee kylmät väreet ihan vaan tästä kirjoittaessa. The Bay on found footage-tyylillä kuvattu elokuva, jossa loinen onkin oppinut tarrautumaan ihmisiin. Hyi hyi hyi hyi apua apua apua apua, kammoksun kaikennäköisiä ötököitä, hyönteisiä, loisia ja kaikkea niihin liittyvääkään, mutta jopa kammoni kanssa elokuva oli silti todella huono. Niin ällöttävä kuin loinen olikin, elokuva itsessään oli soopaa. Vaikka leffassa toki oli monta kohtausta, jotka saivat irvistämään, ei se silti yllä millään tasolla hyvien elokuvien joukkoon. Found footage-tyylillä on harvinaisen hankalaa tehdä ihan oikeasti hyvää elokuvaa, eikä tässä kohtaa onnistuttu ollenkaan.

Wolf Creekin kanssa taisi käydä vähän sama juttu kuin Sinisterin - mulle paljon hehkutettu hirvittävän pelottavana elokuvana, johon petyin kovasti. Lähdetään nyt vaikka siitä, että tämän geneerisempää ja yleisempää kauhuleffajuonta saa oikeasti välillä ihan hakemalla hakea. Joukko nuoria reissaa jossain, auto hajoaa, murhaaja tulee. Tällä kertaa kolmipäinen joukko kiertelee Australiaa, ja heidän ihastellessaan Wolf Creekin puistossa kraateria, heidän kellonsa menevät rikki ja auto ei käynnisty. Ja pum, murhaaja tulee ja esittää kaveria, ohjaa heidät johonkin syrjäiseen latoonsa ja sitten alkaa riehumaan. Loppuelokuva on sitä samaa soopaa kuin muitkin tämäntyyliset elokuvat - armoton yritys paeta kammottavalta murhaajalta, jota ei kuitenkaan saada kiinni, jotta jatko-osamahdollisuus säilyy. Buu.

8 kommenttia :

  1. Täytyykin kaivaa tää lista esille ku seuraavan kerran tekee mieli kattoo kauhua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva! :) ykkösosa sai aika paljon kävijöitä (ja saa edelleen) eli meinasin että kakkososa ois ehdottomasti tarpeellinen 8)

      Poista
  2. Mua pelottaa jo nyt. :D Ei vaa, hyviä nää sun listaukse, on tullu paljon uusia leffoja vastaan nyt joita vois kahtoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä et näistä on jotain hyötyä :) !

      Poista
  3. Aiai, monta hyvää löyty listalta. Carrie, The Faculty, Hohto ja The Experiment ovat kyllä parhaat. Katoin just joku päivä Skeleton Keyn ja oli odotuksia sen suhteen, mutta voi että... hirveää roskaa mikä meni välillä yli hilseen. :/ En muutenkaan tykkää mistään paranormal jutuista tai voodoohoodoosta. Don't be afraid of the dark oli ekalla kerralla huono, mutta myöhemmin muuttuikin jopa aika hyväksi. :D

    Oon itekkin kauhuleffafani joten arvostan listaasi! Mulla on aikalailla se ongelma että tiedostan leffat feikeiksi, mutta jotenkin onnistun nollaamaan pääni kauhuleffojen aikana enkä mieti juonta etukäteen niin osaavatkin yllättää. Sama myös että surulliset leffat taas pistää itkemään samantien. :) (oon siis kieltämättä kiitollinen siitä ettei tarvi katsoa leffoja pää sumussa vaan ne herättää tunteitakin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhuleffat ♥ mulla kans tosi usein just se että tiedostan ihan liikaa juttuja leffaa katsoessa, siis vaikkapa mietin jotain kuvakulmia ja valaistuksia vaikka en siis edes tiedä niistä mitään kun en ole koskaan leffoja ohjannut :D ja näyttelijöissä tosiaan usein se, että jos he on nähnyt muussa roolissa niin tiedostan koko ajan sen olevan näyttelijä ja se vähän syö itse leffalta sitä uskottavuutta.

      Poista
  4. ootko kattonu Descentiä? mun mielestä ihan hemmetin pelottava. Mihin kategoriaan laittasit sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon! Ykkösessä olikin Descent 2, koska katoin sen jostain syystä ennen ykköstä, tosi fiksuu :D siellä laitoin sen peruskauhuun! Mut tykkään niistä, mul on kauhee luolakammo nii kaikki luolajutut on hiton kuumottavia :D

      Poista