Analyzing Skins

5.1.2014

Postaus sisältää reippaasti juonipaljastuksia!

Skins on ollut yksi mun lempisarjojani siitä asti, kun ykköstuontatokausi alkoi näkymään täällä kylmässä kotimaassamme. Se oli joko vuonna 2007 tai 2008 - muistaako joku?! - ja mielenkiintoni sarjaan heräsi alunperin lehtijutusta, jossa sarjaa esiteltiin vihdoinkin oikein autenttisena nuorten sarjana, koska toinen sarjan kirjoittajista oli itsekin nuori sarjaa luodessaan.

Skins lienee suurimmalle osalle tuttu, mutta pähkinänkuoressa kerrattuna sarja kertoo Lounais-Englannin Bristolissa asuvista nuorista ja heidän elämästään. Sarjassa on seitsemän tuotantokautta ja kolme sukupolvea. Sukupolvi lienee vähän harhaanjohtava nimitys, mutta englanniksi käytetään sanaa generation, joka kääntyy sukupolveksi. Sillä tarkoitetaan sitä, että kahdessa ensimmäisessä tuotantokaudessa esiintyy generation 1, kolmannessa ja neljännessä on uudet hahmot jotka ovat generation 2, ja viides ja kuudes taas ovat generation 3:sen tarina. Seitsemännessä tuotantokaudessa on kuusi jaksoa kahden ensimmäisen sukupolven hahmoilla, eräänlainen "Where are they now"-juttu, jonka kaksi ensimmäistä jaksoa käsittelevät Effyn nykyistä elämää, kaksi seuraavaa Cassietä ja kaksi viimeistä Cookia.

Ylläolevassa kuvassa esiintyy ensimmäinen sukupolvi, eli kahden ensimmäisen tuotantokauden pääasialliset hahmot. Sarjan kasvot oli Tony, purppurassa villatakissa hymyilevä manipuloiva narsisti, jolta puuttuu täysin empatiakyky ja syy-seuraussuhteen ymmärtäminen. Sarjassa käsitellään laajassa skaalassa erinäisiä teini-iän ongelmia - neitsyyden menettämisen tarvetta, eroavia vanhempia, juhlimista, sydänsuruja, yksipuolisia ihastumisia, syömishäiriöitä, parhaan kaverin homouden hyväksymistä, ulkonäköpaineita... ja sitten vähän muutakin. Chrisin kuolemaa, Tonyn epäkuntoisia aivoja tämän jäätyä bussin alle, Jalin raskautta, Sketchin stalkkeritasolle menevää sairaalloista rakastumista ja Cassien sulkemista mielisairaalaan. Kaksi tuotantokautta juttuja, jotka veivät ainakin mun sydämeni ja nostivat tän sarjan yhdeksi lemppariksi. Sarjaa on arvosteltu paljon sen vuoksi, että teini-ikäiset hahmot vetävät vähän kaikkea alkoholista laittomiin aineisiin, bilettävät ja harrastavat irtosuhteita - koska eikös ne teinit istuneetkaan vaan himassa kutomassa sukkia....?

Sarjan luojat tekivät Tonystä ensimmäisten kausien päähenkilön, ja jatkoivat samaa linjaa myös kakkossukupolven kohdalla. Ykkösukupolvessa esiintyy vähän väliä Tonyn pikkusisko Effy, joka ei paljoa puhu, mutta näkyy yllättävän paljon muutaman vuorosanan hahmoksi. Ensimmäisen sukupolven viimeisessä jaksossa on Chrisin hautajaiset ja kaverusten päättöarvosanat, Anwar lähtee Lontooseen Maxxien ja tämän poikaystävän kanssa jättäen Sketchin yksin Bristoliin, Jal suree Christin kuolemaa, Tony & Michelle päättävät lähteä eri yliopistoihin ja Sid lähtee New Yorkiin etsimään Cassietä. Jakson viimeisessä kohtauksessa Effy maksaa Tonyn sängyllä virnuillen, vinkaten seuraavan sukupolven päähahmoa.

Ykköspolvessa panostettiin selkeästi nimenomaan siihen, että sarja ja sen hahmot olisivat mahdollisimman helposti lähestyttäviä, aitoja ja samaistuttavissa olevia. Vaikka jonkinlaista viihdearvoa tapahtumilla on (esim. luokkaretki Venäjälle ja kaunis Anka), suurin osa sarjan tapahtumista on kuitenkin riipaisevan aitoja ja jokainen löytää varmasti vähintään yhden hahmon, johon voi jollain lailla samaistua. Hahmot itsessään ovat suurimmaksi osaksi ihastuttavia sellaisella teinimäisen kömpelöllä tavalla.


Kakkospolven päähahmona toimii Effy, joka on nyt tarpeeksi vanha aloittamaan itse opiskelut Roundview Collegessa. Effy on hahmona tullut pitkälle ulos kuorestaan - sen lisäksi, että nyt neiti puhuu paljon, hahmoon on lisätty ämpäreittäin seksiä ja charmia, jotka aikaisemmissa kausissa vielä vähän uupuivat. Effy aloittaa koulun parhaan kaverinsa Pandoran kanssa (joka muuten vilahti myös ykköspolvessa) ja tutustuu koulukavereihinsa - Cook, Freddy, Katy, Emily, JJ ja Naomi, sekä myöhemmin myös Thomas, joka on juuri tullut maahan Kongosta etsiessään parempaa tulevaisuutta.

Myönnän heti suoralta kädeltä, että tämä on lempisukupolveni. Vaikka ykköspolvi on kaikessa nostalgisuudessaan ihana, koen kakkospolven jotenkin vaan olevan yhtenäisempi paketti. On Effy, joka sarjan edetessä osoittautuu aina vain rikkinäisemmäksi, kunnes saa hermoromahduksen ja joutuu psykiatriseen sairaalaan. On Cook, jonka daddy issues on tehnyt hänestä kusipään, joka kaiken aggressivisuuden alla on kuitenkin vähän nallekarhu. On Freddy, yllättäen aika normaali tyyppi, joka on sarvet vastakkain Cookin kanssa molempien rakastuttua Effyyn. On Pandora, suloinen ja vähän höpsö Effyn bestis, jonka pääasiallinen tehtävä aluksi on vain seurata Effyä. Thomas, joka on tähän päivään asti ehkä sympaattisin hahmo koko sarjassa, josta tulee pian Pandoran poikaystävä. Emily, identtisten kaksosten toinen osapuoli, joka on siskostaan tavallisempi ja "tylsempi" versio, ja joka huomaa kallistuvansa tyttöjä kohti tutustuessaan Naomiin, jonka kanssa alkaa seurustelemaan. Naomi itsessään on hahmona vähän kummallinen, ikäänkuin hänelle ei olisi ihan kunnolla mietitty persoonaa. JJ on vähän nörtti, vähän ressukka ja onneton, ja siksi niin suloinen poika, jolla todetaan lievä Aspergerin syndrooma. Katy on Emilyn kaksoissisar, joka kolmoskauden alun ghettopissis-lookin jälkeen alkaa pikkuhiljaa olemaan enemmän oma itsensä ja vähemmän, mitä luulee muiden vaativan.

Hahmoissa on paljon samaa kuin ykköspolvessa. Luulen, että se on täysin tahallista - kun hahmot laitettiin muistuttamaan vanhoja, oletettiin, että edellistä polvea rakastavat tykkäisivät tästäkin. Kakkospolven aikana Skins oikeastaan vasta räjähtikin ja sen suosio kasvoi. Suomessakin järkättiin Skins-bileitä, ja paatunut sisäinen hipsterini mainitsee, että kävin niissä ihan ensimmäisissä jotka Playgroundissa järkättiin ja ne oli mahtavia, eksyin myöhemmin Venuen versioon ja ne oli aika lame. Hahmojen samankaltaisuuksia kuitenkin siis vähän mainitakseni - ykköspolven homo onkin kakkospolven lesbopari, JJ:ssä ja Sidissä on paljon samanlaisia piirteitä, Katy ja Michelle muistuttavat paljon toisiaan, mielisairaalaan joudutaan molemmissa polvissa, Freddy kuolee... kuitenkin kakkospolvessa on yritetty myös hakea erilaisuutta, koska ihan suoranaista "tää on ihan niinku toi"-fiilistä ei oikeastaan tule, lähinnä vinkkejä ja viittauksia.

Kakkospolvessa oli edelleen edes jonkinlainen aitouiden ja samaistuttavuuden maku, vaikka tapahtumat alkoivatkin menemään aika överiksi. Kun Effyn pakkomielteinen psykiatri tappaa Freddyn ja Cook lähtee psykiatrin kimppuun kovinkin Skins-fani (allekirjoittanut) vähän irvisteli. Semi kaukaa haettua. Mutta toimi vielä. Kakkospolven viimeisessä jaksossa Freddy on kateissa, Cook saa Freddyn siskolta pojan päiväkirjan jossa saa vihiä psykiatrin sekopäisyydestä, jengi pitää Freddylle synttäribileet tämän poissaollessa ja Cook murtautuu psykiatrin taloon löytääkseen Freddyn veriset vaatteet ja hyökätäkseen psykiatrin kimppuun. Viimeinen kohtaus tosiaan siis loppuu pysäytyskuvaan hyökkäävästä Cookista ja koko juttu jätetään ihan auki.


Noniin. Kolmas sukupolvi. Katsoin muistaakseni ensimmäiset kolme tai neljä jaksoa viidennestä tuotantokaudesta, eli kolmospolven ensimmäisestä tuottiksesta, ja pettyneenä lopetin katsomisen seinään ja kirosin sitä, miten surkean sukupolven tekijät olivat kyhänneet kokoon. Jokin aika sitten kuitenkin päätin, etten voi sanoa kolmospolvesta täysin aitoa mielipidettä, ennen kuin olen nähnyt jokaisen jakson. Siispä katsoin ne alusta loppuun.

Kaksi ensimmäistä sukupolvea on ensinnäkin unohdettu täysin. Siinä missä kakkospolven ensimmäisessä jaksossa Cook saa Sidin vanhan kaapin, Effy on muistutus Tonystä ja esiintyikin ensimmäisen polven jaksoissa ja ykköspolvea muistutellaan muutenkin vähän kakkospolven jaksoissa, kolmoispolvi on ihan kuin kokonaan oma sarjansa. Tutustumme alussa Frankyyn, kuvassa neljäs vasemmalta, outoon tyttöön joka pukeutuu hassusti ja jolla ei vanhassa koulussaan ollut kavereita. Franky on sosiaalisesti harvinaisen kömpelö, Frankyllä on hammasraudat ja oudot vaatteet, Franky oli edellisessä koulussaan kiusattu ja muut ei oikein tiedä onko Franky hetero. Tuntuu, että tekijät yrittivät kehitellä mahdollisimman geneerisesti oudon hahmon. Mutta lupasin antaa mahdollisuuden, eli jatketaan.

Franky tutustuu muihin oppilaisiin ja jengi saadaan koottua. On Mini, kaunis laiha blondi, jolla on syömishäiriö (joka kuitenkin esiintyy koko kolmospolven aikana tasan kaksi kertaa ja nekin samassa jaksossa - Mini syö aamupalaksi tarkkaan mitatun määrän kuivattuja hedelmiä ja siemeniä ja menee sitten salille, myöhemmin salilla Minin personal trainer punnitsee Minin ja tämän lihottua parikymmentä grammaa sanoo tälle "Good girls don't swallow." Jos ihan rehellisiä ollaan, mielestäni syömishäiriö ei ole sellainen piire hahmossa, jonka voi sivuuttaa noin nolosti. Missään muussa kohtauksessa sitä ei edes vilauteta.) ja joka on se suosittu tyttö. On Nick, se suosittu poika, joka alussa seurustelee Minin kanssa mutta lopulta pettää tätä tämän parhaan ystävän kanssa. On Grace, toinen Minin parhaista kavereista, jonka isä on koulun rehtori ja joka on kiltti tyttö geneerisellä tavalla - harrastamalla balettia. On Matty, joka on Nickin veli ja perheen musta lammas, joka välillä tekee katoamistemppuja ja on oudolla tavalla jotenkin kiinnostunut sekä Frankystä että Livistä. On Rich, hevaripoika joka tietenkin vihaa kaikkea joka ei liity jotenkin heviin, etenkin Graceä joka harrastaa balettia eli on tietenkin Richin mielestä niinku tosi karsee, mutta he tietenkin alkavat seurustella kun he - OMG - huomaavat, että musiikkimaku ei olekaan parisuhteen perusta. On Alo, joka on Richin bestis, hassu farmilla elävä poika joka on vähän punkkari. Ja vielä Liv, joka on Minin toinen paras ystävä, joka makaa Nickin kanssa ja on harvinaisen ärsyttävä. Liv on tyyppi, jolle mikään ei kelpaa koska kaikki muu on perseestä paitsi hän itse, paitsi että vähän pitää inhota itteäänkin että voi olla truu teini.

Sen lisäksi että hahmot on oikeasti todella typerästi rakennettuja, kolmospolven tapahtumat on jostain ihan toisesta universumista ja pistää oikeasti lähinnä naurattamaan. Cassietä yritettiin apinoida Minillä, jonka syömihäiriö kuitenkin siis tosiaan rajoittuu yhteensä alle minuuttiin. Franky muuttuu ihan yhtäkkiä friikistä peruspisariksi, joka Mattyn kanssa seurustellessaan karkaa jonkun gangsteripojan mukaan, ja heidän takaa-ajonsa johtaa auto-onnettomuuteen, jossa Grace joutuu ensin koomaan ja sitten kuolee. Ennen kuin puhun siitä kuolemasta, mainittakoon että Rich ja Grace ovat karkaamassa naimisiin, mutta Gracen isä keskeyttää häät koska on asentanut seurantakojeen tyttärensä rintakoruun. Rich kuuroutuu vähän vajaa päiväksi, koska haluaa todistaa maailmalle olevansa todellakin metal!!1 ja kuuntelee jotain superüberhevilevyä kuulokkeilla napit kaakossa. Matty tulee ja menee miten huvittaa ja hurmaa sekä Livin että Frankyn, paneskelee eka vähän aikaa Liviä ja siirtyykin sitten Frankyyn. Mutta, asiaan.

Gracen kuolemasta on tehty idioottimainen. Ei siis itse kuolemasta, vaan sitä ympäröivistä asioista. Ensinnäkin Rich on ilmeisesti piilevästi jotenkin mielisairas, koska hän hallusinoi Gracen tulleen kotiin, he rakastelevat yöllä ja aamulla hän puhuu rikkinäisen kännykän välityksellä Gracen kanssa. Tämän koko ajan Grace olikin kuollut, eikä hän missään vaiheessa edes herännyt koomasta, vaikka Rich on monta kertaa puhunut tämän kanssa. Kuolemansa jälkeen Grace ilmestyy miltei joka hahmolle, pärähtää vain viereen ja alkaa juttelemaan, eikä yksikään hahmo pysähdy miettimään että HEI, ehkä mulla on päässä vähän jotain vikaa, jos mä ihan for real näen kuolleen ystäväni tässä mun edessä, puhun sille ja halaan sitä? EHKÄ mun kannattaisi hakeutua hoitoon? No ei tietenkään.

Kakkoskaudessa Franky tosiaan muuttuu yhtäkkiä oudosta tytöstä normaaliksi tytöksi, joka seurustelee Mattyn kanssa, aiheuttaa Gracen kuoleman karkaamalla gangsteripojan kanssa, alkaa "seurustelemaan" kyseisen gangsteripojan kanssa kun Matty karkaa ettei saisi syytettä Gracen kuolemasta koska oli auton kuskina, tykkää siitä kun gangsteripoika vähän mätkii ja kuristaa sängyssä, jättää sitten gangsteripojan ja alkaakin paneskelemaan Nickyn kanssa, karkailee ja on ah-niin-rikki koska kaiken pitää aina pyöriä hänen ympärillään. Franky on mahdollisesti ärsyttävin hahmo missään sarjassa koskaan. Mini ja Alo alkavat paneskella, ja Mini tulee raskaaksi. Mini ja Franky ystävystyvät ja viettävät yhdessä aikaa piilossa Minin kämpillä, koska eivät halua kertoa raskaudesta. Hahmot puhuvat, että tytöt ovat olleet piilossa joitain viikkoja, mutta Minillä onkin jo valtava vauvamaha. Ensin Mini ei tahdo seurustella Alon kanssa, koska Alohan nyt on joku nolo farmipoika, mutta muuttaa mielensä. Matty taas tulee ja menee, Liv luulee että hänellä on kohtusyöpä mutta se olikin hänen surunsa Gracen kuolemasta fyysisenä ilmentymänä, Rich näyttää olevan ihan ok Gracen kuoleman kanssa ja Grace välillä ilmestyy jengille. What. Sarja loppuu siihen, että Mini synnyttää tyttövauvan jota emme koskaan näe.

Kolmospolven suurin ongelma on siinä, että yksikään hahmo ei ole millään lailla samaistuttava, tapahtumat on aivan hongasta noudettuja ja koko paketti vaan on oikeasti ihan idioottimainen. Itsenäisenä sarjana tää olisi voinut olla ihan viihdyttävä, mutta jos ajattelee katsovansa Skinsiä tulee lähinnä kusetettu fiilis. En yhtään ihmettele, että sarjan suosio lopahti pohjamutiin tämän polven myötä, eikä seiskakauden "where are they now"-meiningeissä vilahda yksikään kolmoskauden hahmoista. Alunperin suunnitteilla oli, että seiskakauteen olisi lisätty joko Franky tai Mini, mutta sarjan luojat tulivat siihen tulokseen, että molempien hahmojen tarinat saivat luonnolisen päätöksen kutoskauden lopussa. Suomennettuna = ketään ei olisi kiinnostanut.


Seitsemäs tuotantokausi on ihana. Kuten sanottua, siinä seurataan kolmea kahden ensimmäisen sukupolven Skins-hahmoa nyt, muutamia vuosia alkuperäisten jaksojen jälkeen. Kahdessa ensimmäisessä seuraamme Effyä, joka on 21-vuotias ja työskentelee sijoitusrahastofirmassa (....?) ja asuu Lontoossa Naomin kanssa. Naomi on  työttömänä ja yrittää löytää siipiään stand-up-koomikkona, muttei oikein onnistu eli viettää suurimman osan ajastaan kotona joko kännissä tai pilvessä. Effy aloittaa suhteen rikkaan pomonsa kanssa ja saa nopeasti ylennyksen hankkimalla sisäpiiritietoja tuttavaltaan, joka työskentelee kilpailevassa firmassa. Koska firma tienaa useita miljoona Effyn sisäpiiritietojen pohjalta, poliisi kiinnostuu asiasta ja pomo on heittämässä Effyn hyeenoille pelastaakseen oman perseensä - mutta Effy kääntääkin tilanteen toisinpäin ja pomo joutuu vankilaan. Naomi seurustelee edelleen Emilyn kanssa, joka on New Yorkissa valokuvaajaharjoittelijana. Naomilla todetaan syöpä ja vaikka Naomi ei kuole sarjan aikana, on aika selvää, ettei hän selviä. Tämä kaksiosainen osuus päättyy siihen, että Effyä viedään vankilaan.

Kahdessa seuraavassa jaksossa seurataan Cassietä, joka asuu myös Lontoossa. Cassie työskentelee kahvilassa, asuu jonkinlaisessa kommuunissa ja on tuuliajolla. Kahvilan asiakas näyttää Cassielle nettisivua, joka on täynnä valokuvia hänestä. Valokuvat on otettu salaa ja hän esiintyy niissä täysin tietämättään kadulla, töissä ja oman kodinsa ikkunassa. Peloissaan Cassie selvittää asiaa ja saa selville, että kahvilassa työskentelevä kokki Jacob on kuvien takana ja alkujärkytyksen jälkeen aloittaa oudon ja ujon suhteen tämän kanssa ja antaa Jacobille luvan jatkaa hänen kuvaamistaan, tällä kertaa tietoisesti. Jacob kuitenkin suuttuu kun Cassie käy kuvattavana muotilehteä varten, he eroavat, Cassie päätyy sänkyyn kahvilan toisen työntekijän kanssa, Jacob ja toinen työntekijä tappelevat, Cassie jättää molemmat taakseen ja ottaa pikkuveljensä hoiviinsa alkoholisti-isänsä luota. Kaksiosainen osio päättyy Cassien ja pikkuveljen yhteiseloon. Olin näihin jaksoihin vähän pettynyt - aika tylsää.

Kaksi viimeistä jaksoa kuvaavat Cookia, joka asuu Manchesterissä ja työskentelee diilerinä. Selviää, että Cook tappoi psykiatrin ja karkasi Bristolista. Cook näkee diilerikollegansa Robin ja pomonsa Louien tyttöystävän Charlien paneskelevan, ja pian todistaa, kuinka Rob hukutetaan petturuutensa vuoksi. Cook joutuu paniikkiin, koska on itsekin ihastunut Charlieen, ja lähtee karkumatkalle sekä tämän että oman "hoitonsa" Emman kanssa. Karkumatkalla Louie seuraa heitä, tappaa Emman vanhemmat, Cook ei osaa päättää kumman tytön haluaisi ja he asettuvat johonkin kummalliseen minimökkiin yöksi. Mustasukkainen Emma katoaa yön aikana, ja Cook&Charlie löytävät hänet hirtettynä läheiseltä pellolta. Louie on tullut kostamaan, mutta jouduttuaan tappeluun Cookin kanssa häviää ja jää jäälle makaamaan hakattuna ja lähes kuolleena. Cook lähettää Charlien matkoihinsa yksin, kutsuu poliisit hakemaan Louien ja lähtee itse uudestaan karkumatkalle. Vaikka Cookin kaksijaksoinen osio ei välttämättä ole ihan sitä ominta Skinsiä, tykkäsin niistä yllättävän paljon. Näillä näkymin seitsemäs kausi on Skinsin loppu.

Skinsin suosio ei jäänyt Jenkeissäkään huomiotta, mutta sen sijaan, että sarja olisi viety sinne sellaisenaan, jenkki-MTV päätti tehdä siitä oman versionsa. On edelleen vähän hämärää, miksi. Skins US pyöri vain yhden tuotantokauden ajan - syynä tähän lienee joko se, ettei se kerännyt hirveästi katsojia tai se, että amerikkalaiset vanhemmat vetivät maailmanlopun pultit siitä, että sarjassa teini-ikäiset käyttävät huumeita, dokaavat ja harrastavat irtosuhteita. Niin tai näin, sarjan elinkaari oli vain yhden tuotantokauden.

Skins US kuitenkin on periaatteessa brittisarjan ensimmäinen sukupolvi, pienillä muutoksilla. Vasemmalta oikealle on Chris, Tea (joka oli jenkkien versio Maxxiestä, homopojan sijaan lesbotyttö), Abbud (Anwarin jenkkiversio), Tony, Michelle, Daisy (jenkki-Jal), Stanley (jenkki-Sid), Cadie (jenkki-Cassie) ja Eura, jenkki-Effy. Joitakin brittiversion tapahtumia on myös otettu sarjaan mukaan - Tonyn yritykset auttaa Stanleytä menettämään poikuutensa, Stanleyn rakkaus Tonyn tyttöystävää Michelleä kohtaan, Cadien skidi sekopäisyys ja rakkaus Stanleytä kohtaan, auto-onnettomuus järveen jonka vuoksi sekopäädiileri jahtaa Stanleytä koska auton mukana upposi iso määrä pilveä, luokkaretki (tosin jenkkiversiossa Kanadaan), Chrisin suhde opettajaan, Euran puhumattomuus... kuitenkin sarjassa luotiin omaa kuvaa, ja siinä on paljon tapahtumia, joita brittiversiossa ei ollut.

Fiilikset US-versiosta on vähän ristiriitaisia. Omana itsenäisenä sarjana tää olisi ollut ihan katsottava, mutta tuntuu aika syyhkyltä Skins-versiolta. Ehkä MTV:n olisi vaan kannattanut tuoda sarja alkuperäisversiona.

Löytyyko lukijoista Skins-faneja?

23 kommenttia :

  1. Oon kuullu kyseisestä sarjasta paljon ja monet kaverit ovatkin sitä seuranneet. Mua vaan ei koskaan jaksanut kiinnostaa kun kuulosti niin oudolta ja tyhmältä. Tai sitten vain itse päätin että se on. Mutta jotenkin nyt luettuani tämän postauksen, tekisi mieli alkaa katsoa:D mutta ehkä vain sitten ne 1-4tuottikset....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii antaa kyllä mahis jos vaan täntyyppisistä tykkää :) !

      Poista
  2. Skins - fani täällä kans ! Kakkos sukupolvi oli kyllä paras, kolmas oli vähän könkkö.. Varsinkin kutoskausi oli vähän hohhoijaa - meininkiä. Seiska kausi oli kyllä ihana,ehkä senkin takia että sai vähän nostalgisoida skinssin parissa pitkästä aikaa , "palata tuttujen pariin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kolmonen ei oikeen napannu :s mut oot ihan oikeessa, seiskassa oli ihana kattella just sillä nostalgiafiilikselä :)

      Poista
  3. Ensimmäinen ja toinen kausi oli parhautta, mutta sen jälkeen meni maku. :( Mitä siihen se amerikan versioon tulee niin se painii samassa sarjassa salkkareiden kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl se parempi ku salkkarit on! :D ei vaadi paljoo että on parempi ku salkkarit...

      Poista
  4. Hoiiii tuli hirveästi asiaa kun luin tän postauksen!!
    Ekakskin, mä katoin ekan sukupolven jaksot sillon ku ne tuli telkkarista - olin siis jotain 13v? Ja olin aiiiivan myyty. Chris on mun elämäni rakkaus, mä tahdoin olla yhtä fucked up kuin Cassie, kyl sä tiijät. Eka sukupolvi on ehdottomasti mun lemppari, ja en oo miettiny tätä sarjaa miljoonaan vuoteen, nyt mulla on palava halu kattoa nää uudestaaaaaan.

    Kakkossukupolvi oli mulle pettymys, mä olin niin Chrisin ja Cassien (oikeesti parhaat hahmot telkkarissa ever) lumoissa, että varsinkin JJ ja Katy alko ottaa mua pattiin. Ja mun mielestä toi ykköspolven samankaltaisuus ja noi viittaukset ei ollu kivoja, vaan vähän turhan "yrittääks toi muka olla Maxxie?!" -tyylisiä :D Samoin kun se loppu, kun Effy ja Cook lähti jonnekin minne lie -kohtaus oli ärsyttävä :D Noh, katoin kakkospolven kuiteski loppuun ja valutin räkääkin kun Freddie kuoli.

    Kolmospolvi aivan täyttä kuraa. En kestä miten huono se oli! Joten en katsonut, eikä siitä sen enempää.

    Mä en oo tota seiskatuottista nähnyt, enkä ennen tätä tiennyt sen olemassaolosta! MITÄÄÄ pakko saada se käsiini jostain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netflixistä ainaki löytyy toi seiska! Se on aika uus, tuli 2013 loppupuolella jos en väärin muista :) mä taas tykkäsin siitä et oli vähän jotain viittauksia ykköseen, ärsytti kolmosessa just se et se tuntu ihan jo erilliseltä sarjalta ku ei ollu MITÄÄN samaa! Paitsi ok, yks niistä opettajista, se ärsyttävä OGGY OGGY OGGY-tyyppi :D

      Poista
  5. Niin loistava sarja! Ite oon kattonu just noi kaks ekaa sukupolvea ja harkinann alla on että katsonko sitä kolmatta. Taidan jättää kattomatta kun tän luin.. Mut toi seiska pitää sit ehdottomasti kattoa :)

    VastaaPoista
  6. Ihan paras sarja! Mä aloin ite kattomaan vasta silloin, kun kolmos tuottari tuli suomessa eli ehkä 2009? Heti en tykänny, mut muutaman jakson ku katto niin se oli rakkautta! Siitä katoin sit nelosen ja sen jälkeen ostin omaks ykkösen ja kakkosenki (+3 ja 4). Ensin katoin niitä jaksoja vähän epäluulosesti, mut jälkeen päin ajateltuna se olikin ehkä mun lemppari sukupolvi, vielä jos Effy ois siinä esiintyny enemmän :)
    Vitosen alussa tosiaan tuli mietittyä että ompas tää sarja menny paskaks, mut silti katoin sen tuottarin kokonaan ja kyllä se parani loppua kohden! Nyt oon kattomassa kutos tuottaria netflixistä ja tää on kyllä niiiiin paljon parempi :) en viittiny lukee sun analysointia enään pidemmälle, koska en haluu juonipaljastuksia :D tulipas taas tarinoitua, mutta pointti tuli varmaan selväks, mä oon fani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee lisää faneja! :D Oon kyl kans sitä mieltä et kutonen oli parempi ku vitonen, mut jotenki se sukupolvi ei kauheesti napannu :s Mini on kyl upee! ♥

      Poista
  7. Tykäsin tosta kakkos "sukupolvesta" enite, muute ei oo oikei napannu ees kattoa :D

    VastaaPoista
  8. just eilen mietin, että sä et oo postannu "pitkään aikaan" (sun postauksia on niin kiva lukea :D).
    itse en skinssiä seuraa, kerran varmaan yhden/kaks jaksoa katsonut (vaikutti kyllä ihan kivalta sarjalta, ei siinä mitään), mutta siis mua ei tämmönen hehtaaripostaus kyseisestä sarjasta kiinnosta, enkä siis lukenut tätä postausta..

    Ajattelen aina, että sulla on jotain reilu tuhat lukijaa, mut sitte katon sivupalkista että "vaan" reilu 300. Sulla on niin laadukas ja kiva blogi, kun joissain tylsissä blogeissa saattaa olla se reilu tonni lukijoita :D

    Eli postaaa taas pian ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo yllätyin itekki ku en ollu postannu kolmeen päivään, kauheen pitkä tauko mulle! :D tänään tulee illemmalla loppiaispostausta :) aina ei vaan jaksa jos on kipeenä tai väsyny ja jos ei oo ns. oikeeta asiaa nii tuntuu hölmöltä kirjottaa vaan jotain randomiä. Kiitos ihana kommentista <3 ehkä mua ei oo vaa vielä löydetty 8)))

      Poista
  9. Mä katsoin joskus aikanaan ykkösgenerationin kun ne jaksot tulivat, mutta sitten se vaan jäi! Koen kuitenkin että Skins on ollut omalla tavallaan suunnannäyttäjä, sen jälkeen monet muutkin teinisarjat ovat olleet kaunistelemattomampia ja raadollisempia :) Oletko muuten seurannut Shamelessia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kattonut, mut oon kuullut siitä paljon hyvää! Pitäsköhän laittaa seuraavaks katselulistalle :D

      Poista
    2. Pitäisi ehdottomasti! :D Toisin kuin yleensä, suosittelen US-versiota. Brittiversio ei oikein uponnut ja mitä olen netistä lueskellut, niin jenkkiversio on saanut yleisesti ottaen paremmat arvostelut. Mielettömän hauska sarja, täynnä mustaa huumoria ja mielettömät näyttelijäsuoritukset, suosittelen ihan varauksetta. Tykkäisit varmasti :D

      Poista
    3. Ai siitäki on kaks versiota!! :o pitää siis tsekata molemmat :D kiitos vinkistä!

      Poista
  10. Skins on maailman paras sarja!! Cook <3 ah

    VastaaPoista
  11. Mä oon kattonu ton kakkosen joskus sillon kun se tuli telkkarista parisen vuotta sitten :D Vitsi olin ihan inlööv Freddyyn :-DD

    VastaaPoista