Telkkaritärpit

18.11.2013

Useitakin erilaisia tärppipostauksia tänne blogiin on tullut tehtyä, ja tykkään hirveästi tehdä niitä. Hyvä pitää jakaa, etenkin jos kyseessä on asia, joka ei mielestäni ole vielä levinnyt Suomeen tarpeeksi paljon. Tällä kertaa ajattelin esitellä pari telkkarisarjaa, joita uskon myös joidenkin lukijoideni löytävän jotain intoa. Alempana esitelty sarja käsittääkseni alkaa nyt/on hiljattain alkanut näkymään myös Suomessa, mutta esittely ei ole koskaan pahitteeksi! Kaksi aivan erilaista sarjaa, toinen Briteistä ja toinen Jenkeistä, toinen käsikirjoitettua ja toinen realityä (eli käsikirjoitettua...), molemmat loistavia ohjelmia. Pidemmittä puheitta!


My Mad Fat Diary on uunituore tammikuussa 2013 alkanut nuortensarja, joka pohjautuu kirjailija Rae Earlin omaelämänkerralliseen kirjaan (My Mad Fat Teenage Diary, 2007) joka kertoo Raen nuoruudesta 80-90-lukujen vaihteessa Britannian Lincolnshiressä. En ole itse lukenut kirjaa, mutta ilmeisesti se on Raen teini-ikäisenä pitämä päiväkirja sellaisenaan. Televisiosarjassa Rae on reilu satakiloinen 16-vuotias tyttö, joka kotiutuu juuri psykiatrisesta sairaalasta, jossa on viettäny edelliset 4kk itsetunto-, kehonkuva- ja paino-ongelmiensa sekä itsetuhoisuuden takia. Rae ei kuitenkaan uskalla kertoa poissaolonsa todellista syytä parhaalle ystävälleen Chloelle, jonka kanssa Rae alkaa viettämään uudestaan aikaa ja tutustuu tätä kautta Chloen uusiin ystäviin. Rae on tyypillinen teinityttö siinä iässä, että pojat kiinnostavat harvinaisen paljon - ja Rae yrittää tehdä vaikutuksen Chloen kaveriporukan poikiin. Päiväkirjaansa hän unelmoi ensisuudelmista ja ensiorgasmeista. Kotiolot ikuisesti sekopäisellä dietillä olevan äidin ja tämän uuden miesystävän, joka on laiton maahanmuuttaja jota Raen äiti piilottelee naapureilta, eivät välttämättä ole omiaan auttamaan tyttöä ongelmiensa ratkaisussa. Rae tapaa niin Chloen kaveriporukkaa kuin mielisairaalaan jäänyttä suloista ystäväänsä nimeltä Tix.

Sarjaa on ilmestynyt vasta yksi tuotantokausi, ja toista kuvataan parhaillaan. Itse olen aivan totaalisen rakastunut. Törmäsin sarjaan sen alkuperäisen kanavan vuoksi - E4, jossa myös mm. lempisarjoihini kuuluvat Skins ja Misfits ovat saaneet alkunsa. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa! My Mad Fat Diary jotenkin puhuttelee miljoonalla eli levelillä, enkä usko että vain minua. Paino-ongelmat teini-iässä tuntuvat tuskallisen tutuilta, puhumattakaan yksipuolisista ihastuksista ja epätoivoisesta halusta kuulua joukkoon ja saada itselleen joku, joka rakastaa. Rae on hahmona samaan aikaan mielettömän symppis ja mielettömän raivostuttava. Vaikka sarja luultavasti on suunnattu mua vähän nuoremmille, tykkään siitä ihan hurjasti ja katsoin koko ykköstuottiksen parissa päivässä. Enkä jaksa odottaa kakkosta!


Tämä neitonen tuskin on monellekaan tuntematon. Alana Thompson (synt. 2005), tutummin Honey Boo Boo, tuli tutuksi alunperin TLC:n reality-sarjasta Toddlers & Tiaras, josta olenkin bloggaillut aiemmin. Sarja kertoo siis lapsimissikisoista ympäri Amerikkaa, ja syötävän söötti energinen Alana jäi niin hyvin mieleen, että sai lopulta ihan oman sarjansa. Jenkkien eteläisestä Georgiasta tuleva perhe kutsuu itse itseään rakkaudella redneckeiksi ja elää isossa talossa nykyisin kuusihenkisenä perheenä - neljästä lapsista vanhin synnytti esikoistyttärensä ykköstuottiksen aikana. Vauva syntyi niin, että toisessa kädessä oli kaksi peukaloa. Tähän Alana sanoi: "I wish I had an extra finger. Then I could grab more cheeseballs!" Ja vauvasta muuten tyttö heitti "Baby Kaitlyn is so small... I poop bigger!"

Here Comes Honey Boo Boo alkoi näkymään TLC:llä elokuussa 2012, ja sitä on tullut kaksi tuotantokautta ja muutama spessujakso. Kolmas tuotantokausi on varmistettu, ja se alkaa ensi Tammikuussa. Sarjassa seurataan tätä perhettä, joka jakaa mielipiteitä hyvinkin kärkkäästi suuntaan kuin toiseen. Alunperin katsoin sitä ihan viihdetarkoituksessa, mut nyt itsekin äitiydyttyäni löydän siitä ihan uusia ulottuvuuksia. Vaikka perhe tekeekin monia asioita eri tavoin kuin minä tekisin, mä olen silti ihan ylpeästi heidän puolellaan. Katsotaampas:

Perheen äiti, June, on sairaalloisen lihava ja lukuisten "yritysten" jälkeen diettailee lähinnä läpällä. Itsekin isona äitinä pidän tätä huonona juttuna, koska en itse tahdo olla lapsilleni esimerkkinä siitä, että lihavuus olisi jotenkin hyvä juttu. Sinänsä paino olisi vielä ihan Junen oma juttu, mutta neljästä lapsesta kolme on ylipainoisia - vaikkeivät ihan yhtä sairaalloisesti kuin äitinsä - ja sarjassa esiintyneet ruokatottumukset kyllä kertovat syypään. Koko perheen yhteinen lempiruoka on schetti, joka siis on spagettia, jonka kastike valmistetaan laittamalla paketti voita ja ketsuppia mikroon, kunnes ne sulavat yhtenäiseksi mössöksi. Tämä mössö kipataan keitetyn spagetin päälle, ja koko perhe istuu ruokapöydän ääressä maiskuttamassa kovaan ääneen ja hehkuttamassa tätä lempiruokaansa. Ei enää yllätä yhtään, että lapsetkin ovat isoja.

Vaikka sarjassa sivuutetaan aihetta melko vähän, fakta on, että Alana on lapsimissikisojen tähti. Perhe käyttää tukuttain rahaa ja aikaa siihen, että alle kouluikäistä tyttöä roudataan ympäri maata osallistumassa kisoihin, joista suurin osa on full glitz. Jos ette jaksaneet klikata aiempaa linkkiäni T&T-sarjaan, pähkinänkuoressa näissä lapsimissikisoissa lapset siis käyvät suihkurusketuksessa, käyttävät omien hampaidensa yllä tekohammasrivistöä, saavat rakennekynnet, meikataan ja puetaan ja hiukset laitetaan lisäkkeineen niin, että he näyttävät minikokoisilta kaksfemmoilta. Skandaaleja sarja on aiheuttanut sillä, että monituntiset kisat ajavat monet vanhemmat antamaan lapsilleen erinäisiä piristeitä, jotta he jaksavat kisata useammassa kategoriassa ja odottaa palkintojenjakoa. Alanan äiti antaa tälle "erikoismehua", joka on sekoitus Mountain Dew-limuaja Redbull-energiajuomaa. Tämä, ja kisat yleensä, on heti alkujaan mun mielestä jo sairasta ja väärin, mutta Alanaa seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että mimmi ihan oikeasti tykkää niistä ja nauttii kisaamisesta. Se, onko tämä tykkäys iskostettu hänen päähänsä ronttaamalla häntä kisoihin jo niin pienestä ettei varsinaisesti tajunnut mitä tapahtuu, onkin sitten asia erikseen. Mutta nyky-Alana vaikuttaa tykkäävään saamastaan huomiosta, voittamistaan palkinnoista ja yleensäkin esiintymisestä. Kunhan lopettaisi sen hemmetin mehun litkimisen.

Alana on kuitenkin aivan valloittava persoona. Tyttö on energinen ja iloinen, heittää koko ajan vitsejä ja naureskelee myös itselleen. "Beauty comes in all type of sizes - my size is cute!"-tyyppiset lausahdukset sulattavat munkin sydämen. Alana sai ykköstuottiksessa lemmikkipossun, jolle antoi nimeksi Glitzy, ja puki tämän mekkoon. Alanan sisko mainitsi, että possu on poika, joten mekossa se on sitten homopossu. Johon Alana vastasi saman tien, "Everybody's a little gay! Ain't nothing wrong with being a little gay!" Tyttö on kertakaikkiaan ihana. Myöskään tytön perhe ei ole automaattisesti kamala, vaan (virallisten tietojen mukaan) vähän köyhempänä aina elänyt perhe, jossa June-äiti harrastaa kovalla kädellä kuponkien keräilyä säästääkseen mahdollisimman paljon rahaa, ei ole muuttanut elintapojaan radikaalisti vaikka tienaavatkin suuria summia mm. tämän sarjan myötä. June laittaa suurimman osan rahoista säästöön, mm. Alanan tulevalle opiskelutilille - Jenkeissä kun college maksaa, ja hyvät colleget ne vasta maksavatkin.

Sarja on sympaattinen, vaikka onkin kovin jenkki, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja Alana on suloinen. So shoot me!

Psst! Shiri tänään 6kk ♥ postausta tulee torstaina, kun on neuvola! Parin viikon päästä tulee myös se lupaamani 300 lukijan arvonta, siitä lisää kunhan oma kappaleeni tulee kotiin asti ja saan kuvattua sitä postausta varten!


Ulkonäköjuttuja

11.11.2013

Kehonkuva.
Ihmisen käsitys niin omasta kuin muidenkin vartaloista.

Polttava puheenaihe, joka tuntuu puskevan jokaisesta tuutista ja luukusta jatkuvalla syötöllä. Ulkonäkö on jatkuvasti tärkeämpi asia ja ihmisen oma käsitys omasta vartalostaan surullisen usein vääristynyt. Googlettamalla löytyy lukemattomia tutkimuksia siitä, miten niin moni pitää itseään lihavampana kuin oikeastaan on. Toisaalta kolikon kääntöpuolella lihavat ihmiset usein pitävät itseään laihempana kuin ovat. Realismi omasta vartalosta tuntuu puuttuvan itse kultakin.

Kehoasiat ovat myös harvinaisen ristiriitainen asia. Samoissa naistenlehdissä puuskutetaan siitä, miten jokainen on kaunis omalla tavallaan ja jokainen keho on ihana - ja seuraavalla sivulla esitellään uusi superdietti, jolla voi laihtua kolme housukokoa kuukaudessa. Fiksumpikin hämmentyy.

Toisaalta koen positiivisena sen, että on jatkuvasti kampanjoita, joissa toitotetaan että yleinen kauneusihanne langanlaihuudesta on sairaalloinen. Että nuoret, uskaltaisin sanoa että etenkin nuoret tytöt, kasvavat hirveiden ulkonäköpaineiden alla ja heille asetetaan käsittämättömiä ja täysin valheellisia tavoitteita. Kauniita laihoja naisia kuvataan joka paikassa, mutta usein kauniit ja laihat naiset muokataan vielä kauniimmaksi ja laihemmiksi kuin he todella ovat. Nuoret katsovat kuvaa uusimmasta Hollywood-tähtösestä katumainoksessa käsittämättä sitä, että se piskuinen vyötärö, leveä lantio, isot ja terhakkaat tissit, selkeästi paistavat solisluut, korkeat poskipäät ja suuret nukensilmät pusuhuulineen ovat Photoshopilla muokattuja. Eikä se edes ole kovin vaikeaa.

Alla on esimerkki siitä, mitä totaalinen amatööri voi tehdä. Se on siis minun muokkaamani kuva. Vasemmalla alkuperäinen kuva Sarah Jessica Parkerista, jota muokkailin vain ns. "kauniimmaksi", eli siis vähensin juonteita, tasoitin ihoa, kirkastin silmien väriä, valkaisin hampaita, tummensin meikkejä ja muutenkin "parantelin". Lopputuloksen ei siis ole tarkoitus näyttää aidolta, vaan näyttää teille, että jos amatööri osaa tehdä tämän, kuvitelkaa mitä ammattilaiset osaavat. No, ammattilaiset osaavat alla olevan kollaasin kuvia. Keräilin siihen mielestäni semi järkyttävän paljon muokattuja kuvia.


Tämä ei kuitenkaan ollut pääpointtini, koska en jaksa uskoa että tämä shoppailu tulisi jollekulle yllätyksenä. Sen sijaan halusin ihmetellä sitä, miten jengillä menee nää asiat joskus vähän överiksi.

Kyllä, on positiivista, että anorektisen laihasta "täydellisestä" kauneusihanteesta yritetään päästä irti. On hienoa, että lapsia kasvatetaan ymmärtämään, että he ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat. Että ei tarvitse pakottautua tiettyyn muottiin ollakseen arvokas. Kaikki tämä on todella positiivista. Mutta.

"REAL women have curves"-tyyppiset lauseet eivät ole positiivisia.
"Apua, sä oot ihan luuviulu!"-tyyppiset lauseet laihoille on ihan sama asia kuin se, että haukkuisi lihavaa läskiksi.

On negatiivista, jos tiettyä kehoa yritetään pönkittää paremmaksi haukkumalla sitä toisenlaista. Se ei tee kenestäkään yhtään kauniimpaa tai parempaa, että haukkuu muut ympäriltään maanrakoon. Päinvastoin. Tämäntyyppinen ajattelutapa on haitallista kaikille - ei kenenkään itsetunnon pitäisi perustua siihen, että madaltaa jonkun muun itsetuntoa. Se, että jotakuta on vaikkapa kiusattu lihavuuden vuoksi koulussa ei oikeuta siihen, että aikuisena kyseinen tyyppi haukkuu kaikki laihat ihmiset kostoksi. Katkeruudesta on osattava päästää irti. Ja mikä tärkeämpää, on ymmärrettävä, että jos joku sanoo kaikkien kehojen olevan kauniita, niin silloin se on kaikki, ei vain ne joilla on samanlainen tai isompi kroppa kuin itsellä.

Toinen asia, joka mua myös tässä vähän häiritsee, on se mainitsemani överiksi vienti. On totta, että hirveän moni normaalipainoinen tuntee olevansa lihava ja hampaat irvessä yrittää laihduttaa muutaman hassun kilon. Toki ihminen itse tietää parhaiten mikä paino tuntuu parhaimmalta, mutta tietenkin se särähtää korvaan - "Apua, mä oon niin läski," sanoo koon 36 housuja käyttävä tyttö. Etkä ole. Ja on hirveää, että yhteiskunta ja media saa sinut uskomaan niin. Mutta.

On negatiivista, jos lihavuutta yritetään mainostaa hyvänä asiana. Mietitään nyt ihmisen terveyttä. Kukaan ei voi väittää, että liikalihavana on oikeasti täysin terve - ainakaan pitkällä mittakaavalla. Vaikka ei kokisikaan yleitä lihavuuden haitallisia oireita (kuten vaikkapa diabetestä, hengästymistä parin portaan jälkeen, kipeitä polvia ja niveliä, kolesteroliarvojen heittelyä taivaissa tai sosiaalisiakin "oireita" kuten vaikkapa noloa fiilistä, kun ei mahdu istumaan johonkin), ei voi tosissaan väittää, että +40kg ylipainoisena olisi koko elämänsä terve kuin pukki. Lihavuus aiheuttaa ihan hirveästi sairauksia ja vaivoja, jotka voisi välttää ihan yksinkertaisesti elämällä terveemmin. Vaikka pidänkin hirveästi tästä uudesta ilmiöstä, että jokainen keho on kaunis, tuntuu karsealta kuulla 160-senttisen reilusti yli satakiloisen ihmisen mainostavan, että kun minä vaan olen niin onnellinen ja terve tässä kehossani ja ainoa syy miksi te haluatte että laihdutan on ulkonäköpaineet!11 No ei ole, vaan vaikka sekin, ettet kuole sydänkohtaukseen kolmekymppisenä.

Mutta ulkonäkökin voi toki pettää. Pulleakin voi olla urheilullinen, joka nyt vaan tykkää syödä, kun taas laiha voi olla todella epäterveellinen. Eikä välttämättä edes syömishäiriöitä miettiessä. Esimerkiksi nämä kuuluisat kaikkien kadehtimat tyypit, joiden ruoansulatus on luokkaa läpipaskoja, jotka voivat syödä ihan mitä tahansa eivätkä koskaan liho. Joskus tämän kaltaiset ihmiset syövät ihan mitä sattuu ihan milloin sattuu, eivätkä harrasta mitään liikuntaa ollenkaan. Silloin tämä ihminen, vaikka onkin hoikka, ei kuitenkaan omista tervettä kroppaa. Huono ruokavalio ja epäaktiivinen elämä voi johtaa yleensä lihavuuteen linkattuihin tauteihin ja vaivoihin myös laihoilla, jos elämäntavat ovat perällään. Ja moni pitäisi vierekkäin laitettuna laihaa sohvaperunaa pulleaa urheilijaa terveempänä. Toistan, ulkonäkö voi pettää.

Siispä, tämän ajatusvirran jälkeen perimmäinen pointtini tulee tässä.

Sen sijaan, että puhumme siitä miten joka keho on kaunis, ihannoidaan terveyttä. Ihannoidaan sitä, että ihminen on aktiivinen ja arvostaa ruokaa, syö hyvin ja elää tasapainossa. Ihanteen ei pitäisi olla luurankolaihuus, muttei myöskään liikalihavuus - miten olisi terve keho, jossa ihminen voi oikeasti hyvin?