Unelmieni matkakohteet TOP 5

30.10.2013

Unelmointi on kivaa, eli jatketaan unelmointilinjalla! Oonkin jo useampaan otteeseen blogissa toitottanut sitä, miten tärkeänä pidän matkustelua, ihan jokaiselle ihmiselle. Vaikka olisi kuinka kirjaviisas, se nyt vaan on niin, että vieraasta kulttuurista ja maailmasta yleensä oppii vasta, kun sen oikeasti näkee. Tutkia voi vaikka kuinka paljon, mutta vasta kun pääsee itse paikan päälle näkemään ihmisiä, tapahtumia, elämää täysin toisella tavalla kuin omallaan, voi ymmärtää kuinka perustavanlaatuisen erilaista voikaan olla toisessa maassa. Pidän matkustelua myös todella tärkeänä osana lasten kasvatusta, koska haluan lapsieni oppivan jo nuorella iällä, miten rikas maailma onkaan väreillä, kansoilla, kulttuureilla... Haluan lapsieni oppivan elämästä ja maailmasta käsinkosketeltavalla tavalla.

Olen itse käynyt Euroopan ulkopuolella vain kaksi kertaa - Marokossa ja Hong Kongissa - ja hinku päästä matkustelemaan onkin suuri. Matkustelussa isoin miinuspuoli onkin ehdottomasti sen kalleus, vaikka sekään ei missään nimessä ole este. Pienellä vaivalla voi löytää halpoja lentoja, majoituksia ja tekemistä maailman toisella puolella - jos vain jaksaa kikkailla itse, eikä valitse pakettimatkaa. Harvalla on varaa lähteä tuosta vain, säästämällä matkustelemaan kyllä toki pääsee. Ja lapset eivät missään nimessä ole este matkustelulle - päin vastoin, mielestäni lapsien kanssa on kahta kauheammin syitä matkustella!

Monia paikkoja on kuitenkin tullut nähty, mutta on viisi sellaista spessua paikkaa, jotka ihan ehdottomasti haluan elämäni aikana vielä nähdä ja kokea. Sen saa nähdä milloin, miten ja kenen kanssa, mutta ennen kuin kuolen, toivon voivani katsoa tätä listaa ja ajatella, että nähty on. Nämä eivät sitten ole missään tietyssä järjestyksessä!


Intia on ollut matkakohdetoiveenani jo pitkään. Mulla itse asiassa olisi ollut mahdollisuus päästä sinne kolmeksi viikoksi perheeni kanssa kun olin 17-vuotias, mutta valitsin yksin kotiin jäämisen, koska "hei kämppä tyhjänä 3vko!!1" ja koska en mukamas olisi kestänyt olla erossa silloisesta poikaystävästäni kolmea viikkoa. Hyvät vanhemmat, pakottakaa lapsenne, jos he väittävät etteivät halua lähteä! Niin tai näin, Intiassa kiehtoo eniten kulttuuri ja historiallisuus. En myöskään haluaisi mennä vain yhteen kaupunkiin, vaan haluaisin kierrellä ja nähdä niitä mahdollisimman monta. Mumbai olisi yksi ehdoton, jossa haluan käydä. En oikeastaan edes tiedä mikä Intiassa mua niin viehättää, onko se se eksoottisuus, täydellinen vastakohtaisuus puhtaalle ja rikkaalle haja-asutetulle Suomelle...


Jos saisin valita yhden matkakohteen Aasiasta, se olisi Nepal. Nepalissa eniten kiehtoo sen luonto, ja sen kontrasti kaupunkialueisiin. Haluaisin käydä Mount Everestillä ja piipahtaa Tiibetissä. Haluaisin nähdä Aasialaisia uskontoja, vaikka käsittääkseni Nepalissa moniin temppeleihin saavat mennä vain paikalliset. Vanhempani olivat jokin aika sitten Nepalissa, ja tutustuivat erääseen taksikuskiin. He saivat kutsun tämän kotiin, ja ottivat heidän poikansa kummilapsekseen ja maksavat tämän koulutusta, eli toimivat kuin järjestöjen kautta hankitun kummilapsen kautta, mutta ilman välikäsiä - kaikki rahat suoraan perheelle. Perheellä oli toinenkin lapsi, jolla oli myös kummivanhemmat Norjassa. Vanhempani tarinat Nepalista pysäyttivät ja vain nostattivat matkakuumettani sinne!


Olen aika ristiriitaisilla tunteita jenkkilää kohtaan, mutta haluaisin silti ehdottomasti kokea Californian. Sinänsä en koe USA:ta kiinnostavana matkakohteena, koska mulla on aika negatiivinen kuva USA:n kulttuurista, mutta Californian rannat houkuttelevat silti. Suomi kuitenkin on niin onnettoman pieni paikka, että on ihanaa käydä länsimaalaisissa (tai länsimaalaistuneissa, kuten Hong Kong) suurkaupungeissa vähän tutkailemassa isomman maailman menoa. Oikeastaan ehkä yksi syy haluta nähdä California on nimenomaan niissä ennakkoluuloissani USA:ta kohtaan - enhän mä voi tuomita huonoksi jotain, mitä en ole nähnyt ja/tai kokenut. Jonkinlainen road trip läpi jenkkilän ehkä olisikin mulle paras vaihtoehto!


Myönnetään, Lost sen aiheutti - halun nähdä Fidži! Mähän siis luulin Lostia katsoessani, että se on kuvattu siellä, ja ihastelin luontoa ja innostuin siitä matkakohteena. Sittemmin opin, että se on kuvattu Hawaijilla, mutta Fidži jäi, ja innostuin siitä aina vain lisää vähän googlaillessani. Tarvitseeko tätä toisaalta hirveästi edes selitellä? Paratiisirannat, kirkas vaaleansininen meri, jossa näkee pohjaan... Ah. Ibizalla olen käynyt, ja meri oli siellä myös tietyillä rannoilla/tarpeeksi kaukana rannasta kristallinkirkas, ja se on kaunein meri mitä olen koskaan nähnyt. Ehkä Fidži vielä lyö sen!


Kuuba on ollut myös monta vuotta unelmakohteitteni kärkilistalla. Kuuban eläväinen ja värikäs kulttuuri on kertakaikkiaan hykerryttävän mielenkiintoinen, puhumattakaan upeasta luonnosta. Kuubahinguissani ostin myös takakanttakaan lukematta Pedro Juan Gutiérrezin romaanin Likainen Havanna-trilogia (Trilogia sucia de La Habana), ja se nousi yhdeksi lempikirjoistani jo ennen kuin sain sen loppuun. Gutiérrezin elämänkerrallinen kertomus Havannasta ja sen paheista, ja se on kielletty Kuubassa. Kuubassa haluaisin nähdä Kuuban yöelämän, sen musiikin ja ihmisten sekamelskan kaduilla, baareissa ja yökerhoissa. Kuuba vaan jotenkin on saanut mut pauloihinsa.

Missä te haluaisitte käydä?

Super Mega Horror Pack

8.10.2013

En oo koskaan elämässäni käyttänyt yhtä paljon aikaa postaukseen kuin tähän meni! Luonnoksissa ikuisuuden pyörineenä se on vihdoin valmis. Useasti kauhun ja sen alalajien rakastajaksi itseni tunnustaneena olen saanut kysymyksiä, joissa pyydetään suosittelemaan parhaita. Päätin koota kerrankin tälläisen isomman paketin elokuvia, jotka jaoin omiin kategoiroihinsa ja arvostelin mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi - ja spoilaamatta! Täytyy kuitenkin myöntää, että tässäkään ei ole läheskään kaikki, eli jatko-osaa tälle postaukselle voi ehkä joskus odottaa.

Suojelen nyt herkimpiä ja laitan postauksen kuvineen Lue Lisää-linkin taakse, ettei niiden, jotka ei tämmöisestä tykkää, ole pakko selata kauhukuvia.

Enjoy!


Musatärpit #2

6.10.2013

Tein jokun aika sitten postauksen muusikoista, jotka mielestäni ansaitsevat enemmän huomiota. Postauksessa ei kuitenkaan tietenkään ollut kaikki, joten päätin tehdä uuden, jossa esittelen heitä pari lisää. Vain pari nyt, koska oikeastaan molemmat ansaitsisivat ihan omat postauksensa - niin paljon rakastan molempia tässä esitettyjä actejä. Kumpikin esitelty ei ole vain musiikillisesti mieleeni, vaan he jollain lailla inspiraoivat mua muutenkin, elämässäni. Toki se musiikkikin sävähdyttää ja tuo mulle kylmät väreet. Pidemmittä puheitta:


Amanda Palmer on yhdellä sanalla sanoen ihana. Tutustuin naiseen kun hän vielä vaikutti Dresden Dolls-duossa, jonka dark cabaret/synkkä sirkus/miksi sen voisi lokeroida?-musiikki ihastutti mua suuresti. (Tyylistä jonkinalisen idean saamiseksi suosittelen kuuntelemaan tän ja tän.) Musiikissa jo vuosia vaikuttanut Amanda on ehtinyt myös tekemään paljon muutakin Dresden Dollsin lisäksi, nyt viimeisimpänä soolomusiikkia, joka sai mun tärykalvoni kerta kaikkiaan laukeamaan.

Mut vasta sitten rakastuinkin, kun seurasin neitosta musiikin lisäksi. Feministinä Amanda vastustaa mm. naisen kehon yliseksualisoimista, eikä alastomuus ole tälle uusi juttu. Brittilehti DailyMail reagoi Amandan vilautukseen tekemällä siitä suurenkin skuupin, johon neiti vastasi parhaalla mahdollisella tavalla - laulamalla heille pienen laulun. Video tässä, ja ekaa kertaa sen nähdessäni aloin hurraamaan. Amanda teki myös aikoinaan työtä elävänä patsaana - tiedättehän, ne katutaiteiljat jotka asussaan seisovat kadulla ja liikkuvat vain, jos joku pudottaa rahaa keräysastiaan.

Pitkään musiikkialalla vaikuttanut Amanda ei kuitenkaan saa läheskään yhtä paljon meriittiä, kuin mielestäni ansaitsisi. Amandalla ei ole vain loistavaa musiikkia, vaan hän on myös älykäs, sanavalmis ja kärkäs - kolme lempipiirrettäni ihmisessä.


Tiedetään, olen maininnut Blue Octoberin blogissa monesti aiemminkin, mutta bändi ehdottomasti ansaitsee paikkansa myös kunnon esittelypostauksessa. En oikeastaan tiedä, miten tää bändi on varastanut mun sydämeni näin kovaa, mutta mä oon aina ihan polvillani nöyränä näistä puhuessani. Jotenkin Blue October on vaan mun ihon alla. Kuulin bändistä ensi kertaa, kun eräs entinen ystävä soitti mulle heidän laulunsa Into The Ocean ja sanoi, "tää on sellainen biisi, jota pitää kuunnella metrossa kun ulkona sataa lunta." Rakastuin saman tien. Jotenkin tää musiikki vaan puhuttelee mua jostain harvinaisen syvältä.

Blue October on siis alunperin Texasista kotoisin oleva yhtye, joka perustettiin vuonna 1995, ja myönnän ihan suoralta kädeltä että rakkauteni bändiin kohdistuu lähinnä musiikkiin ja laulaja Justin Furstenfeldiin. Justin kamppailee bipolaarisen mielialahäiriön, johon liittyy psykoottisia oireita, sekä paniikkihäiriön kanssa, ja on ollut hoidossa niin mielenterveys- kuin päihdeongelmien takia. Tämä, ja tapahtumat Justinin elämässä, heijastuvat bändin musiikissa, jonka pääasiallinen kirjoittaja Justin on. Avioero ex-vaimosta, jonka kanssa Justinilla on tytär Blue, kirvoitti melankolisen levyn, kun taas uusin levy Sway on huomattavasti iloisempi - nyt kun Justin on uusissa naimisissa ja saanut toisen tyttären. Albumeja bändiltä löytyy seitsemän, joista äsken mainittu uusin Sway ilmestyi ihan hetki sitten, ja alkaa pikkuhiljaa ehkä nousta lempilevykseni. Nimikkobiisi Sway on soinut täällä toistolla levyn ilmestymisestä asti, Nicolla alkaa jo pikkuhiljaa menemään pata jumiin sen kanssa... Turhaa nippelitietoa, muuten: Stephenie Meyer kertoo, että Twilight-kirjasarjaa kirjoittaessaan hän haki inspiraatiota musiikista, ja on maininnut Blue Octoberin ja Musen suurimmiksi inspiraationlähteekseen.

Vaikka Blue October on menestynyt hyvin, myynyt platinaa ja sillä on maailmanlaajuinen kulttiseuraajakunta, mun mielestä se ansaitsisi vielä niin paljon enemmän mainetta. Vaikka seitsemässä albumissa on paljon kuunneltavaa, suosittelen ehdottomasti kaikkia rockin ystäviä antamaan heille mahdollisuuden. Jokainen albumi on ihan oma juttunsa ja kovin erilainen muista - suosikkejani ovat platinaa myynyt melankolinen Foiled, sekä se mainittu uusin Sway.

Minä, feministi

1.10.2013

Tuskin on jäänyt ihmisiltä huomaamatta, että käsitän itseni feministiksi - tuon sitä melko usein esillekin. Feminismi terminä vaan on niin kovin väärinymmärretty että sen joutuu usein vääntämään rautalangasta.

Feministi ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Feministi ei vihaa miehiä, ei pidä naisia parempana sukupuolena, ei tahtoisi naisten olevan korkea-arvoisempia kuin miesten. Feministi haluaa, että nainen on niin laillisesti kuin sosiaalisesti samalla viivalla miehen kanssa. Aina, ja kaikessa.

Puhutaan nyt siis stereotypioista. Valitettavan monelle feministi tuo heti mieleen kuvan lihavasta, vihaisesta lesbonaisesta, joka tahtoisi tappaa jokaisen miespuolisen vastaantulevan henkilön. Joka on vihainen ihan naurettavistakin asioista, kuten Blondin Koston hahmo, joka raivoaa sanasta "semester", koska se kuulostaa sanalta semen, sperma ja on siksi miehinen sana.

Toki tämä stereotypia ei ole täysin tuulesta temmattu, vaan tämänkaltaisia ihmisiä varmasti löytyy. Mutta jokaisen feministin leimaaminen miehiä vihaavaksi raivottareksi kertoo lähinnä leimaajan älynlahjoista, ei suinkaan feminististä itsestään. Vai mitäs sanotte -

Onko jokainen muslimi terroristi? Onko jokainen katolisen kirkon pappi pedofiili? Onko jokainen kristitty samanlainen kuin Westboron baptistikirkon jäsenet? Onko jokainen mies täysin sukupuoliviettinsä vietävissä oleva idiootti, joka ei kerta kaikkiaan pysty hillitsemään himojaan?

Ei, ei ole. Myöskään jokainen feministi ei mene siihen idioottimaiseen leimaan, joka nykyään kaikille feministeille otsaan lämäistään. Miten minä siis käsitän feminismin?


Feministinä unelmani on maailma, jossa mies ja nainen ovat todella, oikeasti, joka vinkkelistä katsottuna täysin samanarvoisia ja samalla lähtöviivalla. Kirjoitin naistenpäivän aikaan Rakkain terveisin, feministi-tekstin, joka on edelleen blogin toisiksi suosituin teksti, jonka ohitti vain A Beautiful Body-haasteen osallistumispostaukseni. Ehdotan lukemaan sen aikaisemman feministipostaukseni, koska aika ammentavasti selitän siinä, miksi feminismiä mielestäni nykymaailmassa tarvitaan. Pähkinänkuoressa toistaisin kuitenkin pointtini.

Feminismiä tarvitaan, koska naissukupuoli ei monella tapaa ole mitenkään tasa-arvoinen miehen kanssa. Naiset kohtaavat uskomattoman määrän salakavalaa seksismiä päivittäin. Joitakin suurimpia ketutuksen kohteitani:

- Raiskattu nainen on osasyyllinen raiskaukseensa, jos hänellä oli paljastavat vaatteet, tai jos hän oli humalassa, tai jos hän oli "antanut ymmärtää" tai jos hän oli lähtenyt baarista miehen mukaan. Eikö kellään todella tulee mieleen, että oli tilanne mikä tahansa, raiskaus on aina väärin? Edes sellaisten asioiden kysyminen tai esiintuominen saa mun vereni kiehumaan. Ai, sut raiskattiin, no mut olithan sä aika kännissä ja sulla oli se minihame, että oisko kannattanut vähän miettiä... Aijaa, että miehillä on vapaa pääsy jokaisen minihameisen naisen sisään?

- Abortin kieltäminen naisilta. Oli näkökulma asiaan mikä tahansa, abortin kieltäminen on myös feministikysymys. Tiesittekö, että jos kuolette, ruumiistanne ei saa ottaa toimivia ja terveitä elimiä eikä edes verta jos ette ole siihen erikseen suostunut ennen kuolemaasi, vaikka sillä pelastaisi kuolevan lapsenne? Sitä kutsutaan keholliseksi autonomiaksi, eli itsemääräämisoikeudeksi. Se tarkoittaa siis sitä, että jokaisella on oikeus päättää itse omaan kehoonsa liittyvistä asioista. Kuolleella ruumiilla on kehollinen autonomia. Mutta naisilta sitä yritetään viedä pois? Pölyiset vanhat miehet korkeissa asemissa päättävät, että koska pölyinen vanha kirja vihjaa näin, naissukupuolelta tulee poistaa oikeus, joka on jopa kuolleilla. Eikä kukaan näe tässä mitään väärää?

- Kun itsensä feministiksi lukevat ihmiset tuomitsevat naiset, jotka nauttivat naisellisuudesta, kotiäitiydestä, meikkaamisesta, ja miksei vaikkapa alistamisesta sänkykammarin puolella. Aito, perustavanlaatuinen feminismi ajaa naisten valinnanvapautta - eikä sitä ole se, että jokaisen naisen olisi pakko rikkoa normeja, vaikka kokisi sen epämukavaksi, ihan vain pointin tehdäkseen.



- Naisten ja miesten asettaminen eriarvoiseen asemaan samasta käytöksestä. Tästä perusesimerkki se, miten paljon naisia sänkyynsä kaatava mies on ihailtava uros, kun taas paljon miehiä sänkyynsä kaatava nainen on kuvottava lutka. Ja viime ajan mediaesimerkki tästä on se surullisenkuuluisa Miley Cyruksen ja Robin Thicken esiintyminen VMA-gaalassa jokin aika sitten. Ihmiset pöyristelivät sitä, että Miley kehtasi hetkuttaa takamustaan itseään paljon vanhemman, naimisissa olevan miehen edessä ja häntä vasten - mutta kukaan ei pöyristellyt sitä, että naimisissa oleva mies hinkkasi haarojaan itseään huomattavasti nuoremman naisen takalistoa vasten.

- Moni tyttö fanittaa Justin Bieberiä, vaikka kakara ihan oikeasti on sanonut, että abortti on väärin myös raiskaustapauksissa, koska jumalalla on syy kaikkeen ja näin ollen myös raiskauksella on perimmäinen tarkoitus. Mulla sauhuaa savu korvista vain tätä kirjoittaessa.

- Naisten neitsyyttä pidetään jotenkin pyhänä asiana, jota tulee varjella, mutta miesten poikuus on häpeällinen juttu, josta tulisi päästä mahdollisimman pian eroon. Neitsyyden ihannointi on ihmisen luoma konsepti siitä, että naisen tulee olla "puhdas" mahdollisimman pitkään. Jokainen varmaan tietää, että ennen vanhaan (ja ikävä kyllä monissa paikoissa myös nykyään) morsiamen tuli hääyönään olla neitsyt, tai hän oli saastainen ja morsiameksi kelpaamaton. Breaking news: Nainen ei menetä mitään ensimmäisellä yhdyntäkerrallaan. (Immenkalvo ei katoa mihinkään, se väistyy.) Naisen neitsyys on ihan yhtä iso tai pieni juttu kuin miehen neitsyys.

- Käsitys friendzonesta. Sitähän siis käyttävät katkeroituneet miehet, jotka väittävät olevansa hyviä tyyppejä, mutta jotka ihastuvat sellaisiin naisiin, jotka eivät ihastu heihin takaisin. Nämä miehet olettavat, että naiset ovat seksirobotteja, jotka toimivat mukavuuskolikoilla - ole naiselle tarpeeksi kiva ja kiltti, niin johan aukeaa jalat. Ja jos ei aukea, nainen on idiootti ja kusipää, joka ei näe edessään olevaa "hyvää miestä". Ja yksikään näistä pelleistä ei edes pysähdy tajuamaan, että tämä koko ajatusmaailma vie koko hyvän tyypin tittelin kauas heidän luotaan.

- Kaksinaismoralismi, jossa naiselle iskostetaan päähän puhtaan neitsyen ihanne - nainen ei saa olla kevytkenkäinen, koska kuka nyt sellaisen naisen haluaisi? "Älä tee huorasta vaimoo"-tyyppiset paskalauseet? Ja kolikon kääntöpuolella naisen oletetaan uhkuvan seksiä ja seksiä mainostetaan maailman ainoana tärkeänä asiana. Fiksumpikin hämmentyy.

- Ylipäätänsä ajatus siitä, että toinen sukupuoli nyt vaan on parempi jossain kuin toinen. En kiellä sitä, etteikö tilastollisesti ole yleisempää, että esimerkiksi naisen hoivavaistot olisivat korkeammat kuin miehellä. En kiellä sitä, etteikö miehissä ja naisissa voi olla fysiologisia eroja, jotka vaikuttavat vaikkapa tunteiden käsittelyyn. Mutta kiellän sen, että nämä yleisyydet pitäisi asettaa jokaisen ihmisen kohdalle. Että tämä ja tämä työ on naisen työ, kun taas tämä on miehen työ. Että naiset nyt on sellaisia että ne enemmän tuntee kuin ajattelee, eikä siksi kelpaa johtajiksi, tai että miehet nyt on sellaisia että ei niistä oikein koti-isiksi ole, ellei ne nyt vähintään ole jotain homoja hei. Tämäntyyppisten yleistyksien myötä ei vain aseteta turhia ennakkoluuloja kaikkia kohtaan, vaan myös aiheutetaan epämukavia tilanteita ihmisille, jotka eivät kehtaa tai uskalla toimia päänsä mukaan, koska pelkäävät ulkopuolista painetta. Nainen, joka ei lähde miesvoittoiselle alalle, koska pelkää koko uran ajan jatkuvaa tytöttelyä ja alentavaa kohtelua - tai mies, joka ei naisvoittoiselle alalle, koska pelkää jatkuvaa pilkkausta "tosimiesten" taholta.



- Mulla tämä ja feminismi kietoutuu niin paljon toisiinsa, että kiitän feminismiäni myös näistä mielipiteistäni - eli seksuaalisuuskysymyksistä. Moni varmaankin jo tietää, että olen ally, eli heteronaiseksi käsittäytyvä ihminen, joka kuitenkin kokee LGBTQ-asiat ja -oikeudet todella tärkeinä. Tasa-arvoa ajavana ajan myös seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa. Eniten ehkä feminismiin liittyvä ongelma onkin transsukupuolisten ihmisten kohtelu. Fysiologinen sukupuoli ja henkinen sukupuoli ovat kaksi eri asiaa, ja ihmistä tulisi kohdella jälkimmäisen mukaan. Ihminen, joka on puolivälissä muutosta yhdestä sukupuolesta toiseksi tulisi saada kohtelua tulevan sukupuolensa mukaan. Jos mies käsittää itsensä naiseksi ja on matkalla naiseksi muuttumisessa, häntä tulisi kohdella naisena, roikkui reisien välissä jotain tai ei. Suomessa on onneksi sukupuolineutraali hän-termi, mutta esimerkiksi englanninkielisissä maissa joillekin vain on ylitsepääsemätön ongelma sanoa she/her puhuessaan ihmisestä, joka on fysiologisesti mies mutta muuten nainen. Ja näissä asioissa muuten en hyväksy vastustavia mielipiteitä - yleensä ihminen saa mun puolesta olla ihan mitä tahansa mieltä, mutta nyt puhutaan ihmisoikeuksista ja vainosta tiettyä kansanryhmää kohtaan. "Mun mielestä tyypeiltä x pitäisi viedä oikeudet lapsiin ja avioliittoon, koska mä en käsitä niiden ajatusmaailmaa" on ihan yhtä sairas ajatus kuin "Mun mielestä tyypit x pitäisi tappaa, koska mä en tykkää niistä".

- Ikuisuuskysymykset naisten työllistämisestä tietyssä iässä koska "se saa kohta kuitenkin lapsia", naisten palkkauksesta miehen palkkaan verrattuna ja yleisesti oikeuksista ja kohtelusta työpaikalla.

- Naiset, jotka sanovat, että eivät ole feministejä eivätkä ymmärrä feminismiä. Todellako? Oikeasti? Oletko ihan varma? Okei, et siis ole feministi etkä ymmärrä mihin heitä tarvitaan. Luovu siis samalla työpaikastasi ja äänioikeudestasi. Varmista, että valitsemasi kumppani onkin vanhempiesi valitsema, koska naisena neitsyytesi on arvokas myyntivara vanhemmillesi. Ole hiljaa. Mene kotiin siivoamaan ja kokkaamaan. Kiellä kaikki, mitä feministit ovat tähän asti saavuttaneet.

On turhaa verrata naisten nykyasemaa siihen, mitä se on joskus ollut, ja käskeä meitä olemaan kiitollisia siitä, ettei enää eletä keskiajalla ja nainen on siis nykyään jo ihan tarpeeksi hyvässä asemassa. Feministinä en hae ihan tarpeeksi hyvää asemaa, vaan totaalista tasa-arvoa.

On täysin totta, että mä olen aivan kullanarvoisessa asemassa. Suomi on yksi maailman parhaita maita sukupuolten välisestä tasa-arvosta puhuttaessa. Mulla on erittäin hyvä tilanne, olen voinut valita itse milloin menen naimisiin ja milloin teen lapsia. Olen voinut valita, etten palaa työelämään heti (tulevaisuudessa näkee, mihin asti olen kotona). Olen naimisissa miehen kanssa, joka rakastaa ja arvostaa kaikkea mitä teen - miehen kanssa, jonka ajatusmaailma on hyvin samanlainen kuin minun, vaikkakin "kesympi". Olen voinut itse päättää kelle ja milloin menetän neitsyyteni, kenen kanssa tahdon seurustella. Olen etuoikeutettu. En ole kokenut paljoa sortamista minua vastaan sukupuoleni vuoksi.

Mutta se ei tarkoita, etteikö minun pitäisi välittää muiden asemasta. Se, että minä olen onnekseni saanut elää naisena vapaasti ei tarkoita sitä, ettenkö saisi olla vihainen siitä, miten sukupuoltani ympäri maailmaa sorretaan.