Raskaus ja seksi

3.9.2013

Mua pidemmän aikaa blogimaailmassa seuranneet muistanee mun vanhan sivuni, joka jakautui kolmeksi blogiksi - personal lifestyle blog, beauty/fashion blog ja se paras, eli sex & relationships. Seksi, seksuaalisuus, seksuaalipsykologia ja kaikki näihin aiheisiin liitettävät asiat on aina olleet mun mielestä todella mielenkiintoisia. Se, miten vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa ihmisen elämään, minäkuvaan, ystäväpiiriin. Se, miten erilaiset seksuaaliset tapahtumat vaikuttavat ihmisen asennoitumiseen seksiin, mitä ihmisten reagointi seksiin yleensä kertoo ihmisestä. En oo tähän blogiin paljoa näistä asioista puhunut, mm. koska oon huomannut että ihmiset usein kiusaantuu kun tästä suuresta tabusta puhutaan, ja koska blogissa kuitenkin vilahtelee myös vauva. Nyt kuitenkin haluaisin vihdoin tuoda tänkin aihealueen tähänkin blogiin, kommenttiboksiin voi sitten kertoa tahtooko lisää näitä!

Raskausajan seksi tuntuu olevan aika iso tabu - luultavasti siksi, että jokainen reagoi siihen niin eri lailla. Monella on kuitenkin se harhaluulo, että seksi raskauden aikana voi olla sikiölle vaarallista. Totuushan on, että missään vaiheessa raskautta seksissä ei ole mitään vaarallista - sitä voi ja saa harrastaa niin paljon kuin huvittaa koko raskausajan. Se onkin sitten eri asia, haluaako, mutta vaaraa siitä ei ole, eikä sitä tarvitse pelätä.

Raskaana voi kuitenkin olla myös esteitä seksin harrastamiselle. Ensimmäisenä mieleentulevia on esimerkiksi:
  • Pahoinvoinnit tai muut fyysiset oireilut
  • Kasvava vatsa
  • Hormoniheittelyt
  • Pelko sikiön epämukavuudesta seksin aikana
  • Loppuraskauden yleinen epämukava olo
Kaikki nämä voi viedä halut pois, ja joissain tapauksissa sille ei voi mitään. Seksiä ei pitäisi harrastaa, jos jompikumpi osapuoli ei sitä halua - vaikka allekirjoitankin sen, että seksi ei ole vain yhdyntää, ja on se paremman sanan puutteessa "reiluakin" tyydyttää kumppani, vaikka itsellään olisi tikkejä synnytyksen jäljiltä. Jokainen pariskunta kuitenkin tekee tyylillään, eikä seksiin pidä pakottautua tai painostaa.

Kuitenkin tuntuu, että monella pariskunnalla seksi jää pitkäksi aikaa pois raskausaikana ja lapsiperheenä ihan tyhmistä syistä. Halujen muutoksia voi tapahtua, ja elämässä tulee varmasti kausia, kun seksi ei kiinnostakaan niin paljoa. Jos kumppanin kanssa on sitoutunut olemaan niin kauan kuin mahdollista, ei lyhyet kuivat kaudet vaikuta pitkällä mittakaavalla. Jos kuitenkin ollaan puoli vuotta ilman, voi jo miettiä, miksi ihmeessä. Jos raskaus sujuu normaalisti sen suuremmitta oireitta ja kivuitta, seksin harrastamisen esteet ovat korvien välissä. Pienen lapsen kanssa spontaania seksiä ei välttämättä ole niin paljoa, mutta lapsetkin nukkuvat, ja läheisyyttä ehtii kyllä ylläpitämään suhteessa. Seksin ei aina tarvitse olla kolmen tunnin juttu, ja kun puhutaan yleisesti suhteen laadusta, pienet pikapanotkin ylläpitää intohimoa suhteessa, vaikka aikaa tai jaksamista ei pitkän kaavan rakastelulle olisikaan.

Jokainen parisuhde, oli kyseessä sitten avioliitto, avoliitto tai "pelkkä" seurustelu, vaatii työtä. Ei voi olettaa, että asiat vain rullaa putkeen, vaikka joskus siltä tuntuukin. Liian usein kuulee, miten sitä herää ja huomaa, että siitä on niin ja niin kauan, kun viimeksi rakasteltiin, halattiin, suudeltiin, käytiin treffeillä ihan vaan kahdestaan. Kumppanista erkaantuu ja kasvaa erilleen salakavalasti, eikä sitä välttämättä edes huomaa ennen kuin on liian myöhäistä. Suhde vaatii ihan tietoista duunia, ja siihen kuuluu seksi. Jokainen kokee seksin eri lailla, enkä aseksuaalien puolesta voi puhua, mutta seksi on tärkeä osa suhdetta. Usein jos petihommat ei toimi, koko suhteessa alkaa mättämään. Suhteessa onkin tärkeää löytää seksissä se yhteinen sävel - ei mennä vain toisen halujen mukaan. Stereotyyppinen tilanne, jossa toinen haluaa paljon ja toinen hyvin vähän, on hankala pattitilanne koska kumpikin kokee olevansa oikeassa. Miksei se anna, kun suhteessa kuitenkin ollaan? Ja miksi toi haluaa niin paljon, eikö arvosta mua muuten? Seksissä pitää löytää kompromisseja.

Palatakseni kuitenkin itse pointtiin, eli raskausajan seksiin. Pelko sikiön liiskaantumisesta tai muuten vain seksin vahingollisuudesta masuasukille on aiheetonta, ja se pitää vain uskoa, jos tahtoo päästä sen yli. Seksiähän pidetään hyvänä käynnistyskeinona, jos pikkuinen ei meinaa tulla ulos itsestään. Eniten kuitenkin tuntuu raskausajan seksissä häiritä se vatsa, joka kasvaa ja kasvaa. Se voi olla tiellä, mutta se ei ole silti este - seksi vain vaatii sitten vähän kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta!

Kikka kolmosena ajattelin näyttää pari asentoa, joissa seksi onnistuu isonkin raskausmahan kanssa vaikkapa ylimenneillä raskausviikoilla. Mielikuvitus käyttöön ja keksikää lisää!

(Kuvat täältä)
Seksi on ihana ja luonnollinen asia, jota ei pitäisi hyssytellä, eikä lopettaa raskauden ajaksi automaattisesti. Pienellä yrityksellä ja vaivalla seksiä voi harrastaa koko raskausajan ihan huoletta!

38 kommenttia :

  1. Tää oli hyvä. :) lissää näitä!!

    VastaaPoista
  2. Pakko myöntää että oli kiusallista lukea tätä, kun tietää sut ja poikaystäväs naamalta.. Tän kaltaisia on ihan ok lukea ja keskustella niinkun anonyymisti mutta mutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän mä puhunu tässä meijän seksielämästä mitään :) ja aviomies se on.

      Poista
    2. Aa, anteeksi väärästä tittelistä. Ymmärrät kuitenkin varmaan mitä tarkoitan, varsinkin kun oot juuri ollut raskaana ja puhut raskauden aikaisesta seksistä ja synnytyksen jälkeisestä kumppanin "tyydytyksestä".. Huh huh :D

      Poista
    3. No mitä? En nyt siis tarkoita olla vittuileva, mut mulla meni oikeesti nyt vähän ohi sun pointti. Tuskin se kellekään tulee yllätyksenä, että pariskunta joilla on lapsi harrastaa seksiä, ja enhän mä tosiaan siis edes sanonut tässä mitään meidän seksielämästä :) eri asia jos oisin tyylii kirjottanut jotain "joo kyllähän minä poskeen otan" :D

      Poista
    4. Heh no luojan kiitos et kirjoittanut noin :D mutta esim. "allekirjoitankin sen, että seksi ei ole vain yhdyntää, ja on se paremman sanan puutteessa "reiluakin" tyydyttää kumppani, vaikka itsellään olisi tikkejä synnytyksen jäljiltä" kuulostaa kiiiuuusallisen omakohtaiselta.. Kuten sanoin, tälläisista on ok puhua anonyymisti, mutta tämä blogipostaus ei tuntunut sellaiselta. Ja kuten sinä sanoit, tälläisesta tyylistä jotkut kiusaantuvat. Ei yksinkertaisesti kuulu omiin tapoihini tollaiset puheet julkisesti tuntemattomille

      Poista
    5. Okei, no, mun tapoihin kuuluu :) tai en koe mitenkään kiusallisena puhua seksistä julkisesti, koska se on niin luonnollista ja suurin osa maapallon ihmisasukkaista sitä harrastaa. Harmi, ettet tykännyt.

      Poista
    6. mun on kyl pakko olla sofia sun kans samaa mieltä. en oo ikinä tajunnut miten joillekki ihmisille seksi ja siitä puhuminen on jotenki tosi kamalaa, ja ahistavaa ja siitä vaivaannutaan. se on ehkä maailman luonnollisin asia. ei tietenkään tartte omakohtasii asioit välttämättä kaikille kertoa (mut tässäkään et tosiaan puhunut TEIDÄN seksistä suoraan)ja mua ei kyllä haittaa mitenkään lukea tällästa vaikka tiedänki teidät molemmat myöskin naamalta ja miehes kanssa olin kuus vuotta samalla luokalla ala-asteella :D jatka samaan malliin vaa (:

      Poista
    7. Haha, Nico sanoo terkkuja! Kiitos kommentista, allekirjoitan :) ei siitä tietenkään tartte puhua jos kiusaantuu, mut ei mun mielestä kyllä kannata sit myöskään esim. lukea seksiä käsittelevä blogipostauksia, jos se häiritsee :)

      Poista
    8. Mun mielestä on aivan ihanaa että joku kirjoittaa näistä asioista rehellisesti, avoimesti ja omilla kasvoillaan :) ja se että kiusaantuu tälläisestä on tietenkin aivan oikeutettu tuntemus mutta tarkoittaa
      Mun mielestä vaan sitä että sitten kannattaa painaa sitä ruksia ja sulkea sivu tai siirtyä johonkin toiseen postaukseen. Kun otsikossakin on sana seksi, niin sen voi ihan huoletta skipata jos ei seksiasioista tykkää lukea VARSINKAAN ihmisiltä joiden kasvot tietää.

      Tulipas nyt taas avautuminen mutta tällästä tarvitaan, avoimuutta ja rohkeutta puhua asioista :) kaikenlaisista asioista!

      Lav juu sofia, tiiät sen <3 !

      Poista
  3. Että mä tykkään sun kirjotustyylistä ja aiheista mistä kirjoitat, koska kovinkaan moni bloggaaja ei näistä kirjoita! JA OIOIOIOI harmi ku mies on töissä sillä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Haha, nyt sit vaan hyökkäät kun se tulee kotiin :'D seksi on mun lempiaihe!

      Poista
    2. Näytin ton mun kommentin miehelle ni se vaa tokas " en tiiä mitä se on sinne kirjottanu, mutta käske kirjottaa jatkossaki!" Haha :D tiiät varmaa!

      Poista
    3. :'DDD hyvä että olin hyödyksi!

      Poista
  4. Lisää näitä ja etenkin kertomus mitenkä tuo ylhäällä keskimmäinen asento toteutetaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah en oo ite testannut sitä! :D Olettaisin et mimmi on kontillaan ja jäbä nappaa jaloista kiinni ja nostaa :D

      Poista
  5. Saanko kysyä että MIKSI IHMEESSÄ sun blogissa on näin vähän lukijoita, kun blogi on näin mahtava? :-D

    VastaaPoista
  6. Nyt on munkin pakko avautua!

    Ollaan poikaystävän kanssa oltu yhdessä 2 vuotta. Alussa seksiä oli ihan älyttömästi, ihan joka päivä, useasti jopa kolmekin kertaa päivässä. Siis yhdyntöjä. Tähän päälle vielä muunlainenkin seksi. Mutta noin puolen vuoden kohdilla, seksi rupes vähenemään. Erinäisistä syistä. Mutta harrastettiin kuitenkin silti seksiä useamman kerran viikossa.

    Jossain vaiheessa poikaystävä rupes kyselemään, että miks en enää halua häntä niin paljon ja missä mättää. Kyse ei siis todellakaan ollut mistään sellasesta! Sit kerran riidan aikana, poikaystävä sutkautti jotain tällästä "mun eksä ainakin halus mua koko ajan"... Tuli sellanen "öö mitä sä just sanoit". Ja kyllähän se kirpas.

    Oltiin tuossa vaiheessa seurusteltu varmaankin vuosi ja pari kuukautta ja seksiä oli tällöinkin usean kerran viikossa, lähes päivittäin. Mutta joo, kyllä mä joskus kieltäydyn seksistä. Se on ihan normaalia, että joskus ei vaan yksinkertasesti jaksa/huvita/ahdistaa/väsyttää jne.

    Mun mielstä ei voi verrata 5kk suhdetta, jossa nähdään 2-3 kertaa viikossa ja asutaan erillään (tämä siis se hänen edellinen suhde), suhteeseen jossa ollaan oltu yhdessä lähes 1,5 vuotta, asutaan yhdessä, nähdään päivittäin ja jaetaan se arki. Järkikin sen jo sanoo, että ei noita voi verrata!

    En jaksa naputella puhelimella sen enempää tosta aiheesta, vaikka paljon olis sanottavaa :) mutta siis, mitä mieltä oot tollasesta entisiin petikumppaneihin vertailussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tottakai ei voi jaksaa ihan joka päivä, se on ihan normaalia! Monet ei tee sitä edes viikottain, eli monta kertaa viikossa on kyllä ihan hyvä tahti. Painotan taas, että niitä kompromisseja! Kuitenkin monta kertaa viikossa on aika paljon, eli kyllä sun poikaystävänkin pitäis tajuta ja kunnioittaa sitä, että ei sitä välttämättä joka ikinen päivä jaksa. Ja nimenomaan toi yhdessä asuminen ja arjen jakaminen myös aiheuttaa sitä tiettyä "latistumista", että ei enää hyökkää kimppuun joka kerta kun näkee. On ihan normaalia, että suhteen muuttuessa arkisemmaksi myös alkuhuuman duracell pupu-moodi myös vähän rauhoittuu :D

      Henk.koht mielipiteeni tosta vertailusta on suoraan sanottuna, että hyi! Ei noin voi sanoa! Ensinnäkin niitä ei tosiaan voi verrata, niinkuin sanoit - ilmeisesti oot poikaystäväsi eka sellainen suhde, jossa ihan asutaan kimpassa ja on pitkäaikaisempi? Koska luulisi, että jos olis jo jonkun kanssa asunut ja nähnyt pitkän suhteen niin ymmärtäisi, että jokaisessa suhteessa jossain vaiheessa vähenee seksin määrä jonkin verran. Mä oisin varmaan läppässy, jos mulle sanottaisiin jotain tollasta eksään vertailua :D 5kk kohdalla kun vielä usein on se alkuhuuma yhä, eli luonnollisesti tulee myös puuhailtua vähän enemmän.

      Mun mielestä sun poikaystäväsi pitäisi tajuta, että painostamalla ja sanomalla ton tyyppisiä asioita se luultavasti aiheuttaa sen, että seksiä on vielä vähemmän, koska usein seksihalut voi laskea jos siitä tehdään jotenkin velvoite tai pakote ennemmin kuin rakkaudenosoitus. Jutelkaa asiasta rauhassa ja tulkaa johonkin molempia miellyttävään kompromissiin, puhukaa avoimesti siitä miltä tuntuu, ja sano siitä että toi kommentti sattui! Oli se aika möläytys nimittäin.

      Toivottavasti oli jotain apuja ♥ !

      Poista
    2. Oot ihana<3 Mutta siis, mun mielestä se on ihan aliveto vetää eksät mukaan etenkin tollasessa jutussa. Ja on se jättänyt jälkensä, vaikka ollaan asiasta miljoonasti keskusteltu. Mut jos ei tee mieli seksiä joskus, niin siitä tulee jotenkin tosi syyllinen olo.. Ja mietin, että miettiikö se taas että "x kyllä halunnut"... Ei kiva. Ollaan kyllä tostakin puhuttu, mut joskus noi ajatukset vaan nostaa päätään.

      Mut joo, on se vähän jännä että jos harrastetaan vaikka 6 kertaa viikossa seksiä ja 1-2 kertaa kieltäydyn, niin niihin "kieltäytymisiin" vaan keskitytään. Ei sen niin pitäis mennä.

      Ja joo, ei poikaystävällä oo ennen ollut mitään näin vakavaa. Enemmänkin just sellasia yhen illan juttuja, säätöjä ja sit toi 5kk suhde. Eli siis todella typerää verrata tommosia suhteita tämmöseen pidempään, koska luonnollisesti tommosissa on pääosassa se seksi ja se huuma enemmän päällä. Pidemmässä suhteessa se on niin paljon muutakin, niin hyvässä kuin huonossakin (enimmäkseen kuitenkin hyvässä :)!

      Mutta siis mä rakastan ihan älyttömästi seksiä ja haluun sitä paljon. Mutta luonnollista se on joskus olla haluamattakin :) Eikä siitä pitäis potea huonoa omaatuntoa!

      Mutta vielä kerran, sä oot oikeesti ihan älyttömän ihana!! :)

      Poista
    3. Ite oot! Ja onhan se, isku vyön alle, sellanen että tahallaan yritetään tuoda paha mieli. Tai siltä se ainakin kuulostaa! Mut älä missään nimessä syyllisty siitä että aina ei tee mieli, kuitenkin monta kertaa viikossa, en voi painottaa tarpeeks että se on enemmän kun moni muu samassa taloudessa asuva pariskunta (ja sama tahti kun meillä :DD) eli ei todellakaan tarvii tuntea mitään syyllisyyttä.

      Ehkä sun poikaystävällä sit tulee jotenkin epävarma olo siitä kieltäytymisestä? Tiiätkö, sellainen että se pelkää että se ei oo sun mielestä haluttava, tai että se on huono sängyssä? Se voi olla kolaus itsetunnolle. Toivottavasti se ymmärtää, että se ei varmastikaan johdu siitä, että et jaksa 24/7! :D

      Poista
    4. Joo, on se selitellyt miten sitä pelottaa että se ei oo mun silmissä enää haluttava ja ei sillä itsetuntokaan oo aina niin hyvä. Ja mä ymmärrän sitä, mut silti väärin verrata mua sen eksiin! Ihan kun se nyt mitenkään auttais, päin vastoin. Ymmärrän kyllä toisaalta sitä, mut sit toisaalta en yhtään!

      Onneks ei kuitenkaan aina tuu paska fiilis ja nautin meidän seksistä (ja tottakai koko suhteesta), enhän mä tässä muuten olis :) Mut kiitos tosi paljon sulle, oli kiva avautua vähän! :)

      Poista
    5. Kyllä se eksiin vertailu on silti väärin, mutta meinasinkin että ehkä siksi se reagoi niin negatiivisesti torjuntaan! Ihmisolento on vähän kumma, eikä aina osaa reagoida oikein vaikka tietäis mikä olis oikea reagointitapa :D ja ei mitään, mulle saa aina avautua!

      Poista
  7. Kiitos hurjasti, noista asentokuvista! Kasvavan mahan ja epämukavuuden kanssa tulee helposti epätoivonen olo tai into lopahtaa, tai sitten on esim töissä kun muistaa että ainii, piti ottaa selvää - eikä duunissa iha viitsi seksiasentoja googlata :D

    Seksi kuuluu parisuhteeseen ja monesti terve ja hyvä seksielämä kantaa myös vaikeiden aikojen yli - näin mä oon ainakin itse kokenut 5-vuotta kestäneessä parisuhteessani.
    Mutta ihanaa kun puhut näistä asioista ja fuck it, jos se on jollekki kiusallista - ethän sä ketään pakota sun blogia lukemaan ;)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa et niistä oli hyötyä! Ja kiitos ihanasta kommentista, tulipa hyvä mieli<3

      Poista
  8. Mä tykkään sun tavasta kirjottaa ja mun mielestä on naurettavaa ettei seksistä sais puhua julkisesti blogissaan. Ja viitaten ensimmäiseen anonyymi kommenttiin, on ihan puppua että tästä tekstistä sais täysin sen kuvan että puhut teidän seksi elämästä. Kyllä mä ainakin ymmärsin että yleisesti.
    Ps. GO SOFIA ! <3

    VastaaPoista
  9. "Monella on kuitenkin se harhaluulo, että seksi raskauden aikana voi olla sikiölle vaarallista."

    Tästä tuli mieleen se SATC-jakso, jossa Miranda oli raskaana ja mietti että voiko harrastaa seksiä jonkun random-äijän kanssa. "Could the dick dent the baby?" "What do you think dimples come from?" ::D

    Ei mulla muuta fiksua kommenttia ollut, paitsi että hyvä kirjotus! Jälleen. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha ainii en ees muistanu tota :'DD kiitos!

      Poista
  10. Sun blogis on kyllä niin loistava ja oot ihan huippu bloggaaja! :) itsellä ei vielä toistaiseksi lapsia olekaan (reilun kolmen vuoden päähän on jo kyllä suunniteltuna, täytyy saada tää alotettu koulu loppuun ensin), mutta täältä saa niin paljon irti tulevaisuuttakin ajatellen!

    Ehdottomasti kirjoitat seksistä lisää ja yhtä avoimesti! Aihe on mielenkiintoinen ja siitä ei oikein kukaan kirjoita. Nyt kun olet pariin otteeseen seksistä kirjoittanut, se on lisännyt mielenkiintoa blogiisi entisestään! :)

    En ole yhtä monipuolista ja kiinnostavaa blogia ennen löytänytkään, jatka samaan malliin (ja kirjoita lisää seksistä ;))! Blogisi kuuluu ehdottamasti lempiblogeihini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 Pitää ehdottomasti siis panostaa tähän aihealueeseen, onneksi tykkäsitte koska mä tykkään kovasti kirjoittaa tästä. Ihana kommentti<3

      Poista
  11. Tietty pitää muistaa että painopiste on normaalilla hyvin sujuvalla raskaudella, että voi tuota seksiä harrastaa..

    terkuin: lääkäriltä ehdoton kielto jos haluan vielä pitää sen viimeisen kymmenen viikkoa vauvan mahassa, sillä on supisteluita+kohdunkaulan ja -suun muutoksia :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( tsemppiä sinne loppuraskauteen ja toivotaan että pikkunen pysyy vielä masussa! <3

      Poista
  12. Oon selaillut jo jonkin verran sun blogiasi tänne taaksepäin ja pakko sanoa, että vaikutat aivan huippu persoonalta ! :) u go girl! Tykkään tästä rempseestä kirjotus tyylistä, juttujen laadusta ja tietty tavasta puhua asioista reilusti ja rehellisesti :)!
    Sait just uuden lukijan!
    Täälä meillä odotellaan viikoin 31+2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos ja tervetuloa! Tsemppiä loppuraskauteen ♥

      Poista