Itsetunto 101

6.9.2013

Itsetunto, tuo taianomainen asia. Jokaisella se on, mutta jokaisella se on niin erilainen. Jokaisella se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään eri tavoin. Mitä itsetunto tarkoittaa? Arkikielellä kysyessä selittäisin, että se pähkinänkuoressa tarkoittaa ihmisen omaa käsitystä itsestään, ja sitä kautta ihmisen suhtautumista omaan itseen. Wikipedia sanoo näin:

Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.

Itsetunto-ongelmista tietää jokainen. Jos ei omalla kohdallaan, niin ainakin jonkun muun. Ihmisellä on huono itsetunto; hän pitää itseään ehkä rumana, lihavana, riittämättömänä, huonona, kamalana. Peilistä katsoo takaisin tyyppi, jonka seurassa ei oikein tykkää olla.

Jokaisellahan on joskus ongelmia itsetunnon kanssa. Tai enhän mä tietenkään absoluuttisesti voi puhua, mutta epäilisin, että aika harva ihminen maailmassa ei ole koskaan ollut tyytymätön johonkin osaan itsessään. Mutta huonosta itsetunnosta ei voi vielä puhua, jos välillä on huonoja päiviä - siitä puhutaan siinä vaiheessa, kun se vaikuttaa elämään. Kun ei uskalla lähteä bileisiin, koska pelkää, että ei ne kuitenkaan tykkää musta. Ei uskalla pukeutua haluamallaan tavalla, koska mä näytän tässä paidassa niin läskiltä. Ei uskalla olla oma itsensä, koska oma itse on omasta mielestään niin karsea.

Ja se on ihan kamalaa. On hirveää, että ihminen ei hyväksy itseään, ei rakasta itseään. On kamalaa, että ihmisellä on paha olla, koska hän ei koe olevansa arvokas. Asiaa pahentaa, jos tielle sattuu joku kusipää, joka käyttää toisen huonoa itsetuntoa hyväkseen manipuloimalla, alentamalla sitä entisestään ja näin pönkittämällä omaa itsetuntoaan. Tiedättehän, ne tyypit, joiden kaikki kaverit on isokokoisempia, koska he haluavat näyttää vertailessa kauniimmalta.

Mäkin olen kierinyt itsetunto-ongelmissa, enkä koe olevani niistä vieläkään ihan täysin yli - mutten usko, että koskaan tulen olemaankaan. Teininä ryvin itsesäälissä, koin olevani ruma ja läski ja huono, en uskonut koskaan löytäväni seurustelukumppania. Kaveripiirini kamppaili samojen ongelmien kanssa, mikä on tosi surullista koska olen edelleen sitä mieltä, että ne ihmiset on todella kauniita ja upeita tyyppejä, joilla ei ole koskaan ollut syytä vihata itseään - mutta milloin ihminen kuuntelisi järjen ääntä? Itsetuntoa ei voi aina nähdä ihmisestä päältäpäin - ainakin allekirjoittanut kätki sen nimenomaan vastakkaiseen käytökseen. Sen sijaan, että olisin sulkeutunut maailmalta vihaamaan itseäni, olen aina ollut räväkäs, kovaääninen ja puhelias. En oikein osaa analysoida tälle mitään psykologista selitystä, mutta mitä enemmän koin olevani kamala ja riittämätön, sitä kovemmin yritin tutustua ihmisiin ja toin itseäni esille. Kai se oli jokin luontainen suojelumekanismi siltä syrjäytymisen pahalta ololta. Ehkä se liittyy luontaiseen temperamenttiini.

Olen saanut blogini kautta kommentteja siitä, että olen tosi ärsyttävä, koska olen niin ylpeä. Että se, miten toitotan etten kadu tai häpeile, on tosi ärsyttävä piirre. Uskon, että joidenkin mielestä voikin olla, ja harmihan se on, mutta tiedättekö mitä? Sittenpähän on. Tämän kilometrin mittaisen aloituksen jälkeen postaukseni pointti on siinä, että halusin jakaa kanssanne tieni huonosta itsetunosta hyvään itsetuntoon, ja ehkä yltää tarpeeksi syvälle johonkuhun lukijaan, että auttaisin heitäkin rakastamaan itseään. Aloitetaan.

Mitä?
Tein joskus listan asioista, joista en pidä itsessäni. Listaa ei ikävä kyllä enää löydy, mikä harmittaa tosi paljon, koska olisi kiva päästä katsomaan, ovatko kyseiset asiat kadonneet tai vaihtuneet. Mutta jokaisen kannattaisi sellainen lista tehdä. Täysin rehellisesti, vain omille silmille, lista kaikista niistä asioista, joista ei itsessään tykkää. Ihan kaikki, myös tyhmät jutut. Listaan tähän nyt omani.

- Paino
- Keskeytän välillä ihmisiä puhuessani
- Riitelen huonosti: ärsyynnyn helposti ja korotan ääntäni, ilkeilen
- Haluaisin blondit hiukset
- Haluaisin oppia meikkaamaan ammattimaisemmin
- Vaatekaappini sisältö ei miellytä mua, haluaisin erilaisia kuteita
- Oon laiska, en aina jaksa siivota tai mennä salille
- Huono itsekuri, saatan lipsua esim. ruokavaliossa
- En pidä tarpeeksi yhteyttä ihmisiin
- Olen ajoittain vähän kusipää
- Olen välillä tosi dramaattinen ja teen pikkujutuista isoja ongelmia

Saisin tohon varmaan lisääkin, mutta nämä riittää nyt aluksi. Kun lista on valmis sitä pitää analysoida ja tarkastella tarkemmin. Jokainen kohta erikseen.

Kysy itseltäsi jokaisesta kohdasta miksi ja mitä voit tehdä asialle.

Miksi?
Surullista kyllä epäilisin, että listani ensimmäinen kohta on monen muunkin listalla. Mietitään siis, miksi paino häiritsee? Onko kyseessä oikea huoli omasta hyvinvoinnista - huomaako, että ei jaksa samalla lailla kuin muut, nolottaa jos ei mahdu istumaan tuolille, tuntuuko ettei jaksa nousta portaita ilman sydänkohtausta? Vai onko syyt esteettisiä - hävettääkö, jos kaverit on hoikempia, tuntuuko ettei kukaan koskaan tuu haluamaan ja rakastamaan, ällöttääkö röllöt ja makkarat? Asian ymmärtäminen perustavanlaatuisesti auttaa ymmärtämään sitä paremmin.

Itselleen pitää aina olla ehdottoman rehellinen. Valehtelemalla itselleen ei koskaan saavuta mitään. Jos ainoa syy miksi paino häiritsee on se, että ei kehtaa pitää minihametta, sitten se on syy ja se on hyvä syy.

Mitä asialle voisi tehdä?
Asioita ei pysty muuttamaan hetkessä, vaan hyvän itsetunnonkin luominen vaatii töitä, aikaa ja kärsivällisyyttä. Liian korkeiden tavoitteiden asettaminen itselleen aiheuttaa usein vain pettymyksiä ja vielä huonomman itsetunnon. Melkein kaikelle kuitenkin voi jotain - onkin sitten eri asia, onko se jokin helppoa vai hankalaa. Mutta tärkeintä onkin käsittää, että kaikki, siis ihan kaikki on omien korvien välissä. Huono itsetunto on omien korvien välissä, ja myös siitä eroon pääseminen.

En voi painottaa tarpeeksi, miten tärkeää on olla rehellinen itselleen, miten tärkeää on tuntea itsensä ja olla realistinen itsestään. Realistinen, ja mieluusti vähän optimistin puolelle enemmän kallistuva.

Yksinkertaisesti ilmaistuna hyvä itsetunto tarkoittaa sitä, että pitää itsestään. Ei sitä, että pitää itseään täydellisenä ja kauniina ja upeana ja maailman parhaana, vaan pitää itsestään vioistaan huolimatta - niinkuin oletamme kumppanimme rakastavan meitä. Että tietää, että no, oishan mulla painoa pudotettavana. Oonhan mä välillä vähän päällepäsmäri, oonhan mä kännissä aika idiootti, oonhan mä aika laiska. Mutta silti voi ajatella, että oon mä silti aika hyvä tyyppi.

Sen ajatusmaailman saavuttaminen vaatii työtä ja ihan tietoista pakottamista. Kun itseinho tulee, pitää väkipakolla ajatella itsestään hyvää. Niin typerältä kuin se voi tuntua, peilin edessä "olen kaunis"/"olen hyvä ihminen"-tyyppisten lauseiden hokeminen joka päivä oikeasti auttaa. Ongelman tiedostaessaan sillekin pitää tehä ihan tietoisesti töitä. Mä tiedostan, että välillä dramatisoin asioita ja teen kärpäsestä härkäsen. Kun siis tuntuu, että jokin asia on maailman hirvein vääryys, pysähdyn hetkeksi miettimään, onko se sitä oikeasti. Onko vaikkapa se, että Nico unohti viedä roskat, niin iso juttu että pitäisi laittaa perään vihainen "sä et koskaan tee mitään oikein"-viesti, vai ehkä ens kerralla muistuttaa miekkosen lähtiessä töihin? Tai jos välillä tuntuu, että kauniiden ystävien ympäröimänä olen the fat friend, ajatella heti perään että no, olempahan myös isorintaisin, se jolle ihmiset kertoo huolensa ja joka piristää muita olemalla niin pirtsakka.

Asioiden tärkeys pitää osata priorisoida, ja stressiä vähentää keinoin, jotka itseä rentouttaa - oli se sitten juoksulenkki, Sims-maratoni, meditointi (kannattaa muuten harjoitella, uskomattoman rentouttavaa ja virkistävää), sauna tai sohvalla lojuminen. Pitää oppia tunnistamaan asiat, joilla ei ole väliä. Ja jos asia on vähäpätöinen, pitää oppia olemaan välittämättä. Fake it 'til you make it, eli uskottelemalle itsellesi ja maailmalle olevasi hyvä tyyppi alat pikkuhiljaa uskomaan sen.


Vaikka "pitää vaan oppia"-neuvo on ärsyttävä eikä asiaa noin vaan opi, se on silti ainoa oppi jonka tähän voi liittää. Ihmisen pitää vaan opetella rakastamaan itseään ja elämäänsä. Hyvän itsetunnon myötä elämänlaatu paranee niin paljon! Ihmissuhteista ja hetkistä saa enemmän irti, ja mieli on kevyempi.

Siispä opetelkaa rakastamaan itseänne!

10 kommenttia :

  1. Mun lista on hyvin paljon samanlainen ku sun.. Ennen mulle oli yks paskan hailee tykkäskö joku musta vai ei, mut lasten myötä ku vartalo on muuttunu ja kahdella uudella paikkakunnalla asumisen myötä kavereita ei ole pelkään koko ajan torjumista. Ennen tutustuin ihan helposti ihmisiin, nykyään oon vaivaantunut ja jollain tapaa arka enkä haluu joutuu torjutuks... Olis kivaa saada kavereita täältä päin, mutta en jotenkin enää osaa.. "Moi mikä sun nimi on?" ei varmaa enää tän ikäsenä toimi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh :/ kavereita löytää kyllä isommallakin iällä! Varmasti vaikkapa leikkipuistossa, jos muksut on vielä sen ikäisiä, voi törmäillä joihinkin lähimaaston muihin äiteihin, nyt ekana mieleentulevana esimerkkinä :) ei kannata pelätä torjuntaa, koska jos joku torjuu niin kantsii aina ajatella että ne siinä menettää etkä sinä!

      Poista
  2. Hieno postaus, asiaa. Sustahan vois tulla vaikka psykologi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :D itse asiassa mun ultimaalinen unelma-ammatti, jos voisin tehä mitä tahansa, on kirjailijan jälkeen vankilapsykologi :D

      Poista
  3. Joskus huono itsetunto johtuu esimerkiksi vuosien koulukiusaamisesta tai jopa vanhempien ja sisarusten negatiivisesta suhtautumisesta. Sellaisesta on huomattavasti vaikeampaa päästä yli kuin pelkästä "asennevammasta", varsinkin, jos edelleen elää sen keskellä päivittäin. On mahdotonta kehittää hyvää itsetuntoa, jos kuulee jatkuvasti niiltä kaikkein tärkeimmiltä(kin) ihmisiltä, miten huono/tyhmä/ruma/läski/jne on.
    Musta sellainen teini-iän perushuono itsetunto paranee iän myötä lähes jokaisen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en sanoisi, että on olemassa mitään "teini-iän perushuonoa itsetuntoa", koska ei kaikki teini-ikäiset painiskele itsetunto-ongelmien kanssa, ja tosiaan ei mitään satunnaista voi nyyh mulla on finni voi oikein pitää oikeana ongelmana. Ja ei, se ei ole mahdotonta sittenkään! Mun ongelmani johtuivat myös koulukiusaamisesta, ja koin kotona saavani huonoa kohtelua (vaikka nyt myöhemmin ajateltuna oon dramatisoinut paljon) mutta pääsin niistä silti yli.

      Sanoinkin postauksessa, että mikään ei ole mahdotonta, mutta onkin eri asia onko se helppoa vai vaikeaa. Mun mielestäni jos joku ihminen vetää alas ja tuhoaa itsetuntoa, ja se on jatkuvaa ja systemaattista ja siitä on sanottu jo aiemmin muttei se lopu, ei kyseistä tyyppiä tarvitse elämässään pitää. Oli se vanhempi, sisarus tai kuka tahansa. Allekirjoitan kyllä, että tietyistä ihmissuhteista pitäisi parhaansa mukaan pitää kiinni, mutten myöskään kyllä allekirjoita sitä "no mutku se on AINA sun perheenjäsen", jos kyseinen tyyppi sattuu oikeasti olemaan kusipää, joka on myrkyllinen kanssaihmisilleen olemalla jotenkin ilkeä. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä takia koet, että saat joka päivä kuulla perheeltäsi olevasi huono, ruma, tyhmä ja läski - sanovatko he ihan oikeasti niin? Ja jos sanovat, miksi kuuntelet, miksi annat heille siihen mahdollisuuden?

      Kaikenlaisista ongelmista on mahdollista päästä yli, koska tosiaan ultimaalisesti kaikki on omassa päässä :)

      Poista
  4. tää sun blogi on ihan huippu!!

    VastaaPoista