Tyttö, poika, lapsi, puu?

14.6.2013

Viime aikoina on ollut paljon esillä lastenkasvatuksessa sukupuoli ja se, miten lapselle se selitetään. Mikä tekee tytöstä tytön, mikä pojasta pojan, mitkä jutut on tyttöjen juttuja ja mitkä poikien. Sukupuolineutraali kasvatus alkaa pikkuhiljaa nousta trendiksi, niin ääripääversiona ("lapsi on vain lapsi, ei tyttö eikä poika") kuin jokaisen vanhemman itsensä sopivaksi katsottuna versiona. Feminismi ja sukupuolten välisen tasa-arvon ajaminen herättää kysymyksen - oppivatko lapset vanhanaikaiset ja sovinistiset sukupuoliroolit jo pieninä lapsina kotona? Mikä on vanhempien vastuu sukupuolikasvatuksessa, niin esimerkkeinä kuin ohjeistajina? Ja vaikuttaako se paidan väri oikeasti lapsen käsitykseen itsestä tyttönä tai poikana?

Kohua on nostanut Angelina Jolie ja Brad Pitt, joiden tytär Shiloh tahtoo, että häntä kutsutaan nimellä John, ja haluaa näyttää pojalta. Brangelina on reagoinut asiaan antamalla lapselleen vapauden ilmaista itseään haluamallaan tavalla, ja antaa tytön pukeutua pojaksi ja kutsuvat häntä hänen haluamallaan tavalla. Tästä on jostain syystä noussut hirveä paskamyrsky, ja pariskunnan syytetään tekevän hallaa lapselleen. Alla vertailu pikkuisen muutoksesta. 

(x, x)

Aihe kosketti mua, koska oon itse käynyt saman vaiheen kun Shiloh nyt. Pienenä mulla oli vaaleat enkelikiharat, joista äiti edelleen puhuu haikeaan sävyyn ja jotka oli todella suloiset ja kauniit. Rasavilli olin aina, mutta tarhaiässä iski vaihe, että halusin olla poika. Vaadin äitiä, että saisin leikata hiukseni, mutta lupaa ei herunut. Kun mulle tuli yllättäen täitä, äiti yritti pitkään päästä niistä eroon shampoolla ja kammalla, mutta ne tuli aina takaisin. Äiti lopulta luovutti, ja sain sen mitä halusin - millisiilin. Vaadin, että mua kutsutaan nimellä Roope - en muista, kutsuttiinko mua oikeasti sillä nimellä, mutta käsitin itse itseni Roopeksi. Olin tosi poikamainen tosi kauan, halusin olla poika, ja isompanakin kun en enää halunnut varsinaisesti olla poika pukeuduin silti poikamaisesti. Aloin olemaan tyttömäinen oikeastaan vasta teini-iässä. Alla todisteaineistoa! Vasemmanpuoleisessa kuvassa olen joko 2 tai 3 ja oikeanpuoleisessa kai 5 tai 6. En ole ihan varma.


Mulle kuitenkin teki hyvää, että mun annettiin olla poikamainen. Pelasin futista ja olin joukkueen ainoa tyttö. Pitkälle teini-ikään olin aina parempaa pataa poikien kuin tyttöjen kanssa. Faija meinas laittaa mut pelamaan jenkkifutista, mutta koki (onneksi) sen olevan noin pienelle vähän liian raju laji. Ihastuin poikiin ihan samalla lailla kuin muutkin tytöt, mutta en kokenut itseäni tytöksi. En kyllä sinänsä pojaksikaan. Olin oikeastaan sukupuoleton teiniksi asti, jolloin koko käsitys identiteetistä muuttui muutenkin murrosiän myötä. Vanhemmat antoi mulle aina vapauden olla ja ilmaista itseäni haluamallani tavalla, ja se on mun mielestä todella tärkeää. Vaikka onkin sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla poikamainen tyttö kuin tyttömäinen poika, jokaisen lapsen pitäisi antaa löytää itsensä omalla tavallaan. Tuntuu pahalta ajatella lapsia, joiden vanhemmat tämmöisen vaiheen esiintullessa pakottaisi oman sukupuolen normeihin eikä antaisi lapsen olla, mitä haluaa olla. Pienelle lapselle kyseessä ei ole mitään seksuaaliseen suuntautumiseen viittaavaakaan. Tykkäsin leikkiä niin Barbieilla kuin kauko-ohjattavailla autoilla.

Nyt mulla itselläni on tytär. En ole ääripään sukupuolinetraalin kasvatuksen kannataja, kyllä Papulla on mekkoja ja vaatekaapissa sitä pinkkiä. Mutta siellä on myös farkkuja ja sinistä, poikamaisiksi käsitettyjä kuteita, enkä pikkuista pukiessani mieti, kummalta sukupuolelta pikkuinen nyt sitten näyttää. Tulevaisuudessa asia muuttuukin kasvatukselliseksi - miten selitän, kun Papu ensi kertaa kysyy, miksi hän on tyttö ja joku muu on poika? Mitä vastaan, jos Papu kysyy, miksi on olemassa tyttöjen juttuja ja poikien juttuja?

Eihän niitä ole. Ei mikään ole varattu vain toiselle sukupuolelle. Lelukatalogien sukupuolilokerointi ärsyttää - pojille markkinoidaan päheitä pyssyjä, autoja, hurjia juttuja. Tytöille on nuket, nukkekodit, leikkikeittiöt ja leikki-imurit. Missän näissä leluissa ei itsessään ole mitään pahaa, mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikkien lelujen pitäisi olla kaikille, ilman lokerointeja. Jos poika haluaa pukea Barbielle pinkin mekon ja leikkiä ballerinaa, miksi sitä pitää pitää tyttömäisenä - ja etenkin, miksi sitä pitää pitää huonona juttuna? Omille lapsille tulen opettamaan, ettei ole erikseen tyttöjen ja poikien juttuja. Värejä, leluja, leikkejä. Että tytöissä ja pojissa on toki eroja - fyysisesti. Sisältäpäin kaikilla on samat lähtökohdat, samat tavat tuntea ja olla.

Sukupuolirooleja ei tarvitse mun mielestäni raivokkaasti rikkoa ja paiskoa alas - se, että tyttöä ei suostu pukemaan mihinkään punaisen sävyyn tai ei anna tytön leikkiä nukella vaikka tämä haluaisi, on mielestäni lähtökohtaisesti typerää. Lapsen pitää antaa olla juuri oma itsensä, vaikka se sitten tarkoittaisikin joissain kohdin stereotyyppisiä sukupuolimalleja. Iso kysymys on myös se, minkälaiset esimerkit minä ja Nico annamme sukupuolista ja niiden välisistä suhteista Papulle ja tuleville muille lapsille. Äiti on kotona ja isä töissä-asetelma on suoralta kädeltä katsottuna vanhanaikainen (vaikka oonkin sitä mieltä, että aito feminismi ja tasa-arvo on nimenomaan sitä, että jokainen saa valita mielensä mukaan - eli myös sen vanhanaikaisen tavan - eikä tarvitse pakottaa itseään mihinkään koska "mun nyt pitää rikkoa normeja koska pitää nyt vaan"), minä meikkaan, laitan hiuksia, tykkään vaatteista. Nico katsoo urheilua ja syö mieluiten pakastepizzaa. Stereotyyppisiä sukupuolipiirteitä meistä siis löytyy. Oma äitini rikkoi enemmän naisten normeja, ei meikannut kuin juhliin, enkä ole tainnut koskaan nähdä äitiäni hameessa tai mekossa. Vaikuttiko se poikavaiheeseeni? Miksei neljästä tyttärestä sitten muut ole kokenut poikavaihetta, jos vaikutti?

Nyrkkisääntönä kasvatuksessa haluaisin pitää nimenomaan sitä vapautta. Vapautta olla ja ilmaista itseään, niin tyttömäisellä kuin poikamaisellakin tavalla. Vapautta leikkiä just niitä leikkejä just niillä leluilla, kuin lapsi itse ilmaisee haluavansa. Opettaa, että kaikki ihmiset on lähtökohtaisesti samanarvoisia ja yhtä tärkeitä, katsomatta sukupuolta, kansalaisuutta, "yhteiskunnallista asemaa" tai seksuaalista suuntautumista. Se, miten tää käytännössä onnistuu, näkyy sitten tulevaisuudessa.

Psst! Papun nimeä saa veikkailla!

23 kommenttia :

  1. Mun siskolla oli kans joku "poikavaihe" pienenä ja hän halusi olla Eero mutta sekin sitten jäi. Ja mun kaverin poika 7vee käyttää korkkareita ja on tyttömäinen ja mun kaveri antaa hänen olla sellainen. Mun mielestä just se tekee lapselle enemmän hallaa,kun kielletään olemasta sellainen kun on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Lapsilla on monia erilaisia vaiheita, ja niitä kaikkia pitäisi ymmärtää ja antaa niille tilaa :)

      Poista
  2. Mä en oo mikään yltiösukupuolineutraali, ja Leon kyllä useimmiten tunnistaa pojaks. En kuitenkaan kaihda juttuja, jotka on "liian tyttömäisiä" monen mielestä, ja Leoo onkin luultu tytöks useinkin. En mä sitä mihkään röyhelöihin pue, mutta kuitenkin!

    Aion jatkaa Leon pukemista enemmän tai vähemmän poikamaisesti/neutraalisti kunnes Leo on itse tarpeeksi vanha päättämään mihin haluaa pukeutua. Jos Leo haluaa pukeutua röyhelöön ja lakata kyntensä, niin mä ostan sille röyhelöhameen ja lakataan kynnet yhdessä. Jos taas Leo haluaa pukeutua pelkkään siniseen ja leikkiä vaan vaan autoilla, niin sitten ostan sille pelkkiä sinisiä vaatteita ja autoleluja. :) Sama pätee tietysti kaikkiin välimuotoihinkin.

    Haluan kasvattaa Leon olemaan oma itsensä, eikä mikään malliesimerkki siitä mikä mun mielestä on biologisesti pojaksi syntynyt ihminen. Jos Leo kokee itsensä pojaks niin hän on poika, jos tytöks niin tyttö, jos ei mikskään niin sekin on jees!

    ...Kirjoitin tän kommentin valmiiks jo ennen kuin luin sun koko tekstin, ja nyt vasta huomasin, että kirjotit ihan samalla tavalla Papusta!! :D

    Tuli muuten tästä ja siitä rape culture -keskustelusta vielä mieleen se, että kun tyttärille opetetaan että ei saa pukeutua liian paljastavasti ja pitää olla varovainen eikä saa kulkea yöllä yksin ja kaikkea muuta, niin mä haluan opettaa Leolle jo pienestä pitäen, että kenellekään ei ikinä saa tehdä mitään ilman lupaa. Vastuu raiskauksista ja muusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta sälytetään niin usein naisille, ja kukaan ei mieti, että mitäpä jos ei sittenkään "annettais poikien olla poikia" ja opetettais pojille lapsesta asti, miten muiden ihmisten kanssa käyttäydytään. Ei tarkoittaa ei, ja vastuu omista teoista on aina itsellä, eikä ketään muuta voi syyttää mistään mitä itse tekee.

    Tykkään tosi paljon että kirjottelet tämmösistä jutuista blogissas! Kirjoittaisin itsekin ehkä enemmän, mut oon kauheen huono pukeen tällasia ajatuksia sanoiks D: Varsinkin kun en oo juurikaan puhunut näistä asioista kenenkään kanssa suomeks, haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava toi sun pointti rape culturesta ja kasvatuksesta! Nimenomaan yhteiskunnassa ei pidä opettaa "älä tuu raiskatuksi, jos liikut yöllä yksin paljastavassa mekossa se on sun oma vika" vaan pojille, että ei saa raiskata. Ja etenkin se, että jos uhri ei kykene sanomaan ei (on esim. sammunut), se ei meinaa että sitten se on okei. On ihan uskomatonta ajatella, että nykymaailmassa on oikeasti edelleen niin paljon väkivaltaa naisia kohtaan. Ja toki myös miehiä. Ja kiitos ♥ ja ajan kanssa se tulee, harjottelemalla! Joissain merkinnöissä kestää kauan, ne on luonnoksissa sen aikaa että mietin ja muokkailen kunnes oon tyytyväinen :)

      Poista
  3. Puhut asiaa! Musta tärkeintä on tukea sitä lapsen oman sukupuoli-identiteetin kehitystä (se kun on monille, ei tietenkään kaikille, tärkeä osa identiteettiä), kehittyy se sitten mihin suuntaan ja kuinka poukkoillen hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa kaikille, koska sukupuolettomuuskin on periaatteessa sukupuoli-identiteetti :) kiitos!

      Poista
  4. Tosi mahtava blogi sulla! Tykkään tästä, kun välillä on tosi asiapitoista pohdiskelua arkielämän kuulumisten keskellä. Hyviä ajatuksia tässäkin postauksessa. :)

    VastaaPoista
  5. Olinpa onnistunut välttämään uutiset Angelinan ja Bradin tytöstä! Ohhoh.

    Mutta siis "asiaan": täälläkin yksi, jolla on ollut poikavaihe. Ilmoitin n. 4-vuotiaana kaikille, että olen poika ja ihan ihan oikeasti halusin ja ehkä uskoinkin olevani oikeasti poika. Joku kysyi minulta sitten kerran, että no missäs sinun pippeli on ja olin kuulemma vastannut että se kasvaa myöhemmin :D En kuitenkaan keksinyt itselleni mitään poikanimeä tms. Tuota kunnon poikavaihetta ei kyllä kestänyt kovin kauan, ehkä vuoden?

    Koskaan en ole viihtynyt esim mekoissa, ennen kuin nyt aikuisella iällä! Ja pinkki ei vain sovi minulle! Ja edelleen meikkaan harvoin tai meikkaan vain vähän. Mua kiinnosti kyllä pienenä oikeastaan enemmän ns tyttöjen leikit, mutta viihdyin paremmin poikien kanssa ja niin on edelleen.

    En voi kuitenkaan sanoa, että olisin saanut jotenkin sukupuolineutraalin kasvatuksen, minut on kasvatettu vain lapsena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kasvaa myöhemmin :D lapsen logiikka!

      Poista
  6. Asiallinen teksti. Itsekin tuppasin melko poikamainen lapsena olla ja edelleenkin tietyissä asioissa melko äijämäinen. Sitten taas pikkubroidia luultiin aina tytöksi, koska se tietenkin sai mun vanhoja vaatteitani ja mutsi piti tukkamallin pitkänä, koska sen hiukset kihartu ihanasti latvoista tarpeeksi pitkinä. :) Kuitenkin, esimerkiksi tuota lapsien kutsumista niiden haluamalla nimellä mä en hyväksy enkä sulata. Mullakin oli jossain vaiheessa se vaihe, ettei Maija kelvannut, mutta vanhemmat sanoi tähän aina, että mulle on kasteessa annettu kaunis nimi ja sillä mua myös kutsutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mä en vaan missään nimessä halunnut olla Sofia koska se on tytön nimi ja en halunnut olla tyttö! :D

      Poista
  7. Tuollainen kasvatus pitäisi ottaa yleiseksi periaatteeksi nykymaailmassa. Muuttuva maailma kaipaa muutoksia myös näihin syvälle pinttyneisiin sukupuolirooleihin ja lastenkasvatukseen. Edelleenkin kun näkee harmittavan paljon niitä vanhempia, jotka kasvattavat lapsiaan biologisen sukupuolen myötä suoraan stereotyyppisiksi pojiksi tai tytöiksi. Hienoa, että sinä olet valinnut toisenlaisen polun!

    Lapsen kehitykseen vaikuttavat myös monet muutkin seikat kuin vain vanhempien tyrkyttämät ajatustavat ja tarjoama ympäristö virikkeineen. Media on nykyään helposti jo taaperoikäisten saatavilla. Päiväkotien ja muiden hoitopaikkojen, myöhemmin koulun, ikätoverit vaikuttavat yhtä lailla. Lapset ovat aktiivisia oppijoita, jotka matkivat sosiaalisen ympäristönsä käyttäytymismalleja halutessaan olla yhtä sen kanssa, eikä tämäkään edistä lapsen vapautta olla aito, yksilöllinen itsensä. Asiaan tulisi kiinnittää huomiota myös näissä tilanteissa, ei pelkästään kotona, jotta tällainen ideaali voisi yleensäkään toteutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja erittäin hyvä pointti, että lapsen muutkin ympäristöt ja tuntemat ihmiset kodin ulkopuolella vaikuttaa valtavasti lapsen kehitykseen.

      Poista
  8. Mulla ei ikinä ollut mitään varsinaista poikavaihetta, mutta muistan pitkään halunneeni sellaista Lego-merirosvolaivaa. Ikinä en sitä saanut. :<

    Ootko muuten lukenut Pilluparvi-nimistä kirjaa? Kannattaa, itse luin sen 14-vuotiaana, ja vaikka se olikin vähän ehkä järkky silloiselle viattomalle minulle (:D), niin kertaakaan en oo katunut sen lukemista. Sitä lukiessa itseasiassa ensimmäisen kerran ajattelin, että on olemassa "tyttöjen juttuja ja poikien juttuja" (vaikka ei pitäisi). Siinä on nimittäin yksi luku, joka alkaa siitä, kun teini-ikäisten tyttöjen jalkapallojoukkuetta valmentavalta naiselta yksi tytöistä kysyy "kuinka kauan tytöt SAA pelata jalkapalloa?".

    VastaaPoista
  9. Tollanen sukupuolijaottelu on suoraan sanotusti perseestä... Meillä on nyt 1v 6kk tyttö ja 2vk poika... Poju käyttää Tildan vanhoja vaatteita ja osa on punasia/pinkkejä tilanteesta riippuen saatan välillä laittaa jonku pinkin tai vaaleen punasen paidan tai housut jalkaa pojulle :D Mut puettii pienenä melko poikamaisiin vaatteisiin ja näytin sillon vauvana/taaperona aika pojalta, mutta silti mulla kouluaikana oli aina pitkät hiukset ja käytin mekkoja ja muita "hilirimpsis" vaatteita, vaikka äitiä en nähny koskaan mekko tai hame päällä :D

    Ja mulla on mua 6 vuotta nuorempi pikkuveli mä "pakotin" sen nuorempana leikkimää mun kanssa baletti-/tanssikoulua, barbeilla ja kotia ja itse hänen kanssa leikin autoilla ja pyssyillä, eikä se kumpaakaan tuntunut haittaavan :)

    Mutta blogisi on ihana ja sinun kirjoituksia on kiva lukea!! :) Olet kaunis ja Papu on ihana ja niin suloinen!! :)

    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilirimpsis!! Ihana sana :D ja niinhän se on, että ei se että lapsena olis poikamainen tyttö että sitä on vanhempanakin :) se kun tuntuu vanhempia välillä huolestuttavan. Ihanaa että sielläkin ollaan avoimempia! Ja kiitos paljon ♥

      Poista
    2. Ja eihän silläkään mitään väliä ole, vaikka tyttö säilyttäisi poikamaisuuden / poika tyttömäisyyden myöhemmässäkin iässä.

      Poista
  10. Ihanan nimen sai prinsessa! Vaikka kylläkin vaikea häntä on kuvitellu muuksi kuin Papuksi , kun oon lukenu sun blogia jo jonkin aikaan niin Papu hän mulle edelleenkin on ennen kun totun tuohon viralliseen nimeen:)!

    http://vauvvablogi.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tulee varmasti vähän aikaa kestämään :D mut kiitos! ♥

      Poista
  11. mulla oli myös lapsena 'poika-vaihe' ja pottatukka :D esikoulussa otettiin sisaruskuva pikkuveljen kanssa ja kuvaaja sanoi pikkuveljelle että mee tohon isoveljen viereen istuun. olin vaan mielessäni ihan ähähää oon tyttö! musta tuntuu että osaltaan itellään aiankin johtu poikamaisuus siitä että kyllähän sitä lapsi huomaa miten pojat saa tehdä eri juttuja ja helpommin monia asioita anteeksi. esim. just esikoulutyöntekijät oli huomattavasti suopempia poikien riehumiselle kuin tyttöjen. mikä onkin ehkä se suurin ongelma, että meille opetetaan etttä 'pojat on poikia' ja sillä saa huonon käytöksen anteeksi, eikä vaan lapsena mutta vanhempanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tyttöjen riehumista pidetään sit jotenkin poikamaisena ja siitä torutaan herkemmin :/ ei välttämättä enää nykyään, mut omassa tarhassa oli sama!

      Poista