Tyttö, poika, lapsi, puu?

14.6.2013

Viime aikoina on ollut paljon esillä lastenkasvatuksessa sukupuoli ja se, miten lapselle se selitetään. Mikä tekee tytöstä tytön, mikä pojasta pojan, mitkä jutut on tyttöjen juttuja ja mitkä poikien. Sukupuolineutraali kasvatus alkaa pikkuhiljaa nousta trendiksi, niin ääripääversiona ("lapsi on vain lapsi, ei tyttö eikä poika") kuin jokaisen vanhemman itsensä sopivaksi katsottuna versiona. Feminismi ja sukupuolten välisen tasa-arvon ajaminen herättää kysymyksen - oppivatko lapset vanhanaikaiset ja sovinistiset sukupuoliroolit jo pieninä lapsina kotona? Mikä on vanhempien vastuu sukupuolikasvatuksessa, niin esimerkkeinä kuin ohjeistajina? Ja vaikuttaako se paidan väri oikeasti lapsen käsitykseen itsestä tyttönä tai poikana?

Kohua on nostanut Angelina Jolie ja Brad Pitt, joiden tytär Shiloh tahtoo, että häntä kutsutaan nimellä John, ja haluaa näyttää pojalta. Brangelina on reagoinut asiaan antamalla lapselleen vapauden ilmaista itseään haluamallaan tavalla, ja antaa tytön pukeutua pojaksi ja kutsuvat häntä hänen haluamallaan tavalla. Tästä on jostain syystä noussut hirveä paskamyrsky, ja pariskunnan syytetään tekevän hallaa lapselleen. Alla vertailu pikkuisen muutoksesta. 

(x, x)

Aihe kosketti mua, koska oon itse käynyt saman vaiheen kun Shiloh nyt. Pienenä mulla oli vaaleat enkelikiharat, joista äiti edelleen puhuu haikeaan sävyyn ja jotka oli todella suloiset ja kauniit. Rasavilli olin aina, mutta tarhaiässä iski vaihe, että halusin olla poika. Vaadin äitiä, että saisin leikata hiukseni, mutta lupaa ei herunut. Kun mulle tuli yllättäen täitä, äiti yritti pitkään päästä niistä eroon shampoolla ja kammalla, mutta ne tuli aina takaisin. Äiti lopulta luovutti, ja sain sen mitä halusin - millisiilin. Vaadin, että mua kutsutaan nimellä Roope - en muista, kutsuttiinko mua oikeasti sillä nimellä, mutta käsitin itse itseni Roopeksi. Olin tosi poikamainen tosi kauan, halusin olla poika, ja isompanakin kun en enää halunnut varsinaisesti olla poika pukeuduin silti poikamaisesti. Aloin olemaan tyttömäinen oikeastaan vasta teini-iässä. Alla todisteaineistoa! Vasemmanpuoleisessa kuvassa olen joko 2 tai 3 ja oikeanpuoleisessa kai 5 tai 6. En ole ihan varma.


Mulle kuitenkin teki hyvää, että mun annettiin olla poikamainen. Pelasin futista ja olin joukkueen ainoa tyttö. Pitkälle teini-ikään olin aina parempaa pataa poikien kuin tyttöjen kanssa. Faija meinas laittaa mut pelamaan jenkkifutista, mutta koki (onneksi) sen olevan noin pienelle vähän liian raju laji. Ihastuin poikiin ihan samalla lailla kuin muutkin tytöt, mutta en kokenut itseäni tytöksi. En kyllä sinänsä pojaksikaan. Olin oikeastaan sukupuoleton teiniksi asti, jolloin koko käsitys identiteetistä muuttui muutenkin murrosiän myötä. Vanhemmat antoi mulle aina vapauden olla ja ilmaista itseäni haluamallani tavalla, ja se on mun mielestä todella tärkeää. Vaikka onkin sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla poikamainen tyttö kuin tyttömäinen poika, jokaisen lapsen pitäisi antaa löytää itsensä omalla tavallaan. Tuntuu pahalta ajatella lapsia, joiden vanhemmat tämmöisen vaiheen esiintullessa pakottaisi oman sukupuolen normeihin eikä antaisi lapsen olla, mitä haluaa olla. Pienelle lapselle kyseessä ei ole mitään seksuaaliseen suuntautumiseen viittaavaakaan. Tykkäsin leikkiä niin Barbieilla kuin kauko-ohjattavailla autoilla.

Nyt mulla itselläni on tytär. En ole ääripään sukupuolinetraalin kasvatuksen kannataja, kyllä Papulla on mekkoja ja vaatekaapissa sitä pinkkiä. Mutta siellä on myös farkkuja ja sinistä, poikamaisiksi käsitettyjä kuteita, enkä pikkuista pukiessani mieti, kummalta sukupuolelta pikkuinen nyt sitten näyttää. Tulevaisuudessa asia muuttuukin kasvatukselliseksi - miten selitän, kun Papu ensi kertaa kysyy, miksi hän on tyttö ja joku muu on poika? Mitä vastaan, jos Papu kysyy, miksi on olemassa tyttöjen juttuja ja poikien juttuja?

Eihän niitä ole. Ei mikään ole varattu vain toiselle sukupuolelle. Lelukatalogien sukupuolilokerointi ärsyttää - pojille markkinoidaan päheitä pyssyjä, autoja, hurjia juttuja. Tytöille on nuket, nukkekodit, leikkikeittiöt ja leikki-imurit. Missän näissä leluissa ei itsessään ole mitään pahaa, mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikkien lelujen pitäisi olla kaikille, ilman lokerointeja. Jos poika haluaa pukea Barbielle pinkin mekon ja leikkiä ballerinaa, miksi sitä pitää pitää tyttömäisenä - ja etenkin, miksi sitä pitää pitää huonona juttuna? Omille lapsille tulen opettamaan, ettei ole erikseen tyttöjen ja poikien juttuja. Värejä, leluja, leikkejä. Että tytöissä ja pojissa on toki eroja - fyysisesti. Sisältäpäin kaikilla on samat lähtökohdat, samat tavat tuntea ja olla.

Sukupuolirooleja ei tarvitse mun mielestäni raivokkaasti rikkoa ja paiskoa alas - se, että tyttöä ei suostu pukemaan mihinkään punaisen sävyyn tai ei anna tytön leikkiä nukella vaikka tämä haluaisi, on mielestäni lähtökohtaisesti typerää. Lapsen pitää antaa olla juuri oma itsensä, vaikka se sitten tarkoittaisikin joissain kohdin stereotyyppisiä sukupuolimalleja. Iso kysymys on myös se, minkälaiset esimerkit minä ja Nico annamme sukupuolista ja niiden välisistä suhteista Papulle ja tuleville muille lapsille. Äiti on kotona ja isä töissä-asetelma on suoralta kädeltä katsottuna vanhanaikainen (vaikka oonkin sitä mieltä, että aito feminismi ja tasa-arvo on nimenomaan sitä, että jokainen saa valita mielensä mukaan - eli myös sen vanhanaikaisen tavan - eikä tarvitse pakottaa itseään mihinkään koska "mun nyt pitää rikkoa normeja koska pitää nyt vaan"), minä meikkaan, laitan hiuksia, tykkään vaatteista. Nico katsoo urheilua ja syö mieluiten pakastepizzaa. Stereotyyppisiä sukupuolipiirteitä meistä siis löytyy. Oma äitini rikkoi enemmän naisten normeja, ei meikannut kuin juhliin, enkä ole tainnut koskaan nähdä äitiäni hameessa tai mekossa. Vaikuttiko se poikavaiheeseeni? Miksei neljästä tyttärestä sitten muut ole kokenut poikavaihetta, jos vaikutti?

Nyrkkisääntönä kasvatuksessa haluaisin pitää nimenomaan sitä vapautta. Vapautta olla ja ilmaista itseään, niin tyttömäisellä kuin poikamaisellakin tavalla. Vapautta leikkiä just niitä leikkejä just niillä leluilla, kuin lapsi itse ilmaisee haluavansa. Opettaa, että kaikki ihmiset on lähtökohtaisesti samanarvoisia ja yhtä tärkeitä, katsomatta sukupuolta, kansalaisuutta, "yhteiskunnallista asemaa" tai seksuaalista suuntautumista. Se, miten tää käytännössä onnistuu, näkyy sitten tulevaisuudessa.

Psst! Papun nimeä saa veikkailla!

Aikuisten satuja

7.6.2013

Moni vanha satu on nykyään tunnetumpi piirroselokuvana. Joskus esiteininä kuulin ensimmäistä kertaa, että moni rakastamani Disney-leffa onkin vain sensuroitu lastenelokuvaversio alkuperäisestä kirjallisista versiostaan, ja tutkiskelin vähän asiaa. Alkuperäisversiot olikin tuhannesti parempia kuin nykyversiot, jotka on niin kovalla kädellä muunneltuja ja sensuroituja että osassa vain alkuasetelma on sama, tarinankulku ei niinkään. Ajattelin blogata jostain ihan muusta kuin yleensä, ja kertoa teille muutaman esimerkin. Sadut on selitetty "pähkinänkuoressa", sadun nimi on linkki alkuperäisversioon.


Pieni merenneito on alunperin Hans Christian Andersenin satu, joka ei mene ihan niinkuin piirrettyssä. Pieni merenneito asuu meressä isänsä, kuninkaan, ja viiden isosiskonsa kanssa. 15-vuotiaina merenneidot saavat uida pintaan katsomaan ihmisten maailmaa ja pienen merenneidon vuoron tullessa hän näkee prinssin, johon rakastuu heti ja jonka pelastaa hukkumiselta. Pieni merenneito vie prinssin rantaan lähelle temppeliä ja odottaa, kunnes temppelistä tulee tyttö, joka löytää prinssin. Kumpikaan ei nähnyt pientä merenneitoa, joka palaa takaisin kotiinsa syvälle mereen kaivaten rakasta prinssiään. Merenneidon isoäiti kertoo tälle, että ihmisten elinaika on lyhyempi kuin merenneitojen 300-vuotinen elinikä ja että ihmisillä on kuolematon sielu joka jatkaa elämää ihmisen kuoltua, kun taas merenneidot muuttuvat kuollessaan merivaahdoksi ja lakkaavat olemasta. Pieni merenneito pyytää apua ihmiseksi muuttumisessa merinoidalta, joka lupaa antaa merenneidolle tämän ihmiseksi muuttavaa taikajuomaa jos saa vastalahjaksi merenneidon kauniin äänen. Noita varoittaa, että ihmiseksi muututtuaan merenneito ei voi koskaan palata mereen, että taikajuoma tuntuu erittäin kivuliaalta kun sen juo ja että ihmiseksi muututtuaan merenneidon jokainen askel tuntuu kuin hän kävelisi miekanterien päällä - mutta hän osaisi tanssia kauniimmin kuin yksikään ihmisneito. Lisäksi noita varoittaa, että merenneito voi saada kuolemattoman ihmissielun vain menemällä naimisiin prinssinsä kanssa, koska silloin osa prinssin sielua asettuu merenneitoon. Jos prinssi menee jonkun muun kanssa naimisiin, merenneidon sydän särkyy ja hän kuolee ja muuttuu merivaahdoksi häitä seuraavana aamuna.

Merenneito juo taikajuoman ja tapaa prinssinsä. Hän tanssii prinssille kamalasta kivusta huolimatta, ja prinssi hurmaantuu merenneidon kauneudesta ja tanssista vaikka tämä onkin mykkä. Prinssin isä yrittää naittaa prinssin naapurimaan prinsessalle, mutta prinssi kertoo olevansa rakastunut siihen tyttöön, joka temppelistä tullessaan oli pelastanut rannalle huuhtoutuneen prinssin hengen. Prinssi ja temppelin tyttö menevät naimisiin,ja merenneidon sydän särkyy tämän ajatellessa kaikkea, josta oli prinssin vuoksi luopunut. Yön aikana merenneidon sisaret tuovat tälle veitsen, jonka he ovat vaihtaneet merinoidan kanssa pitkiin hiuksiinsa. Jos merenneito tappaa prinssin sillä veitsellä ja antaa veren valua ihmisjaloilleen, hän muuttuu takaisin merenneidoksi ja saa elää normaalin merenneidon elämän. Pieni merenneito ei kuitenkaan pysty tappamaan rakasta prinssiään, vaan aamun koittaessa heittäytyy mereen varmana kuolemastaan.

Lopusta on kaksi eri versiota. Ihan ensimmäisessä versiossa merenneito vain muuttuu merivaahdoksi ja kuolee, mutta Andersen muutti loppua myöhemmin. Toisessa versiossa merenneito ei muutukaan vaahdoksi, vaan tuntee auringon ja muuttuu hengeksi - "ilman tyttäreksi". Muut ilman tyttäret kertovat pienelle merenneidolle, että hän sai uuden mahdollisuuden, koska yritti niin kovasti saada kuolemattoman sielun. Jos hän tekee 300 vuotta hyviä tekoja, hän saa sittenkin sielunsa ja nousee jumalan valtakuntaan.


Tuhkimon alkuperää on vaikea määrittää, koska tuhkimon kaltaisia kansantaruja löytyy niin antiikin Kreikasta kuin Kiinasta vuoden 860eaa tienoilta. Tässä käytän kuitenkin esimerkkinä Grimmin veljesten satua, koska Disneyn piirretty perustuu siihen versioon. Tuhkimo on kaunis tyttö, jonka äiti kuolee ja isä menee uusiin naimisiin ilkeän äitipuolen kanssa. Äitipuolella on kaksi kaunista mutta ilkeää tytärtä, joka kiusaavat ja syrjivät Tuhkimoa. Kun maan kuningas järjestää linnassaan kolmipäiväiset juhlat, Tuhkimo pyytää äitipuoleltaan lupaa osallistua juhliin, muttei saa sitä (vaikka lintuystäviensa avustuksella suorittaa äitipuolen asettamat mahdottomat tehtävät erotella linssejä tuhkakasasta määräaikaan mennessä). Äitipuolensa ja sisarpuoliensa lähdettyä juhliin Tuhkimo menee takapihalla olevan puun luokse, itkee sen juurella ja pyytää itselleen kaunista pukua, jonka linnut tuovat hänelle. Tuhkimo pääsee juhliin, prinssi hullaantuu Tuhkimosta, tämä toistuu kaikkina kolmena juhlapäivänä. Jokaisen juhlapäivän iltana Tuhkimo karkaa prinssin luota, jotta tämä ei näkisi, että hän lähtee kotiin yksin, eikä isänsä noutamana niinkuin ajan tapoihin kuuluu (tarinassa sanotaan, että prinssi yrittää nähdä, kuka Tuhkimon hakee juhlista, jotta tietäisi "who she belongs to"). Kolmannen juhlapäivän iltana prinssi on levittänyt linnan portaikkoon pihkaa, jotta Tuhkimo ei pääsisi karkuun, mutta Tuhkimo jatkaa pakoaan vaikka toinen kenkä jää pihkaan kiinni. Prinssi löytää kengän ja aikoo käydä läpi koko valtakunnan löytääkseen sen omistajan. "Hyväksyn vaimokseni vain hänet, jolle tämä kultakenkä istuu."

Prinssi saapuu Tuhkimon kotiin, ja toinen sisarpuoli yrittää kenkää jalkaansa makuuhuoneessaan. Se on kuitenkin liian pieni, joten sisarpuoli leikkaa isovarpaansa irti saadakseen kengän jalkaansa (äitinsä ohjeen mukaan - "kun olet kuningatar, et joudu enää kulkemaan jalkaisin"). Prinssi luulee löytäneensä Tuhkimon, ja lähtee ratsastamaan kohti linnaa morsian mukanaan. Tuhkimon lintuystävät lentävät prinssin luo ja laulavat tämän korvaan (mun vapaa käännös, alkuperäisessä rimmaa) "kengässä on verta, kenkä on liian tiukka, morsian on väärä". Prinssi näkee petoksen ja palaa Tuhkimon talolle. Toinen sisarpuoli sovittaa kenkää makuuhuoneessaan ja leikkaa kantapäänsä irti saadakseen sen jalkaansa. Taas prinssi lähtee ratsastamaan kohti linnaansa, ja taas linnut tulevat puhumaan prinssille. Prinssi palaa Tuhkimon talolle ja kysyy, onko heillä kolmatta tytärtä. Äitipuoli ja Tuhkimon isä sanovat, että likainen Tuhkimo ei voi olla morsian, mutta prinssi vaatii saada nähdä tämän. Kenkä sopii, ja prinssi tunnistaa Tuhkimon oikeaksi tytöksi. Tuhkimon ja prinssin häissä sinne kuokkimaan tulleet sisarpuolet saavat rangaistuksensa, kun Tuhkimon lintuystävät nokkivat molemmilta silmät päästä.


Lumikki on myös alunperin Grimmin veljesten tuotantoa. Disney piti alkuperäistarinasta kiinni piirrettynsä alussa hyvin - kuningattarella on taikapeili, jolta hän kysyy päivittäin, kuka on valtakunnan kaunein. Eräänä päivänä peili kertoo, että Lumikki on tuhannesti kauniimpi. Kuningatar raivostuu mustasukkaisuudesta ja käskee metsästäjän viedä Lumikin metsään ja tuoda takaisin tämän keuhkot ja maksan, jotka kuningatar aikoo syödä samana iltana illalliseksi. Metsästäjä ei kuitenkaan kykyne tappamaan kaunista Lumikkia, vaan käskee tämän karata metsään. Lumikki löytää pikkuisen mökin, jossa kaikki on pientä. Lumikki menee nukkumaan, ja pimeän tultua mökissä asuvat seitsemän kääpiötä palaavat kotiin, mutteivät henno herättää Lumikkia, koska tämä on niin kaunis. Aamulla sovitaan, että Lumikki saa jäädä kääpiöiden luokse asumaan, jos tämä pitää kodin kunnosa - siivoaa, kokkaa, kutoo, pesee, petaa... Taikapeili kertoo kuningattarelle petoksesta, ja tämä naamioituu kaupustelijaksi ja yrittää kuristaa Lumikin pitsikaulurilla. Kääpiöt kuitenkin palaavat ajoissa kotiin ja pelastavat Lumikin.

Kuningatar kuulee peililtään epäonnistuneensa, ja palaa kaupustelijan asussa myymään Lumikille myrkkykampaa. Kuningatar työntää myrkkykamman Lumikin hiuksiin, ja tämä kaatuu maahan. Taaskin kääpiöt ehtivät kotiin juuri kuningattaren lähdettyä ja pelastavat Lumikin. Kuningatar saa tietää epäonnistuneensa, ja valmistaa myrkkyomenan, joka on myrkyllinen vain toiselta puolelta. Lumikki ei usko enää kuningattaren kaupustelija-asua, mutta kuningattaren syödessä omenasta ei-myrkyllisen puolikkaan uskoo sittenkin. Omenanpala jumittuu Lumikin kurkkuun ja tämä kuolee. Kääpiöt eivät enää saa pelastettua Lumikkia, mutteivät halua haudata tätä maan alle vaan valmistavat läpinäkyvän arkun ja asettavat sen ulos, jotta kaikki metsän eläimet voisivat surra Lumikkia.

Eräänä päivänä prinssi sattuu kulkemaan arkun ohi, ja rakastuu silmittömästi Lumikkiin. Prinssi vaatii saada ostaa hänet arkkuineen päivineen, mutta kääpiöt eivät suostu. Prinssi anelee kääpiöiltä Lumikin ruumista ja lupaa rakastaa häntä ja huolehtia hänestä parhaansa mukaan. Kääpiöt säälivät prinssiä, ja lopulta suostuvat antamaan Lumikin hänelle. Prinssin palvelijat kantavat arkkua, kunnes yhden kompastuessa puunoksaan omenanpala irtoaa Lumikin kurkusta ja tämä herää taas eloon. Prinssi ilmoittaa, että Lumikista tulee hänen vaimonsa, ja he ratsastavat prinssin linnaan mennäkseen naimisiin. Kuningatar kuulee peililtään Lumikin heränneen eloon ja ilmestyy Lumikin häihin nähdäkseen, onko hän oikeasti elossa. Häävieraat kuumentavat parin rautakenkiä hiilillä, jotka kuningatar pakotetaan pukemaan jalkaansa ja tanssimaan kunnes kuolee.


Prinsessa Ruususesta on myös monen monta versiota, mutta niistä ehkä kamalin on vuonna 1634 ilmestynyt Giambattista Basilen versio nimeltään "The Sun, The Moon and Talia". Tässä versiossa eräs lordi saa lumoavan kauniin tyttären, jonka nimeksi tulee Talia. Valtakunnan viisaat miehet ja ennustajat kokoavat yhteen horoskoopin, jonka mukaan pellava tuo Talialle suuren vaaran. Lordi kieltää talostaan pellavan, hamppukankaan ja kaiken samankaltaisen, mutta Talian ollessa teini-ikäinen hän tutustuu talon ohi kulkevaan vanhaan naiseen, jolla on mukanaan värttinä. Talia haluaa kokeilla pellavan kehräämistä, mutta saa kynnensä alle tikun ja kuolee. Vanha nainen karkaa paikalta. Lordi pukee tyttärensä ruumiin lumoavan kauniisiin vaatteisiin ja asettaa tämän korokkeelle eräälle tontilleen, jonka sitten hylkää.

Eräänä päivänä nuori kuningas metsästysretkellään löytää Talian ja yrittää herättää tämän, tuloksetta. Mitä enemmän kuningas katsoo Taliaa, sitä kauniimmalta tämä hänestä näyttää, ja hän alkaa himota tätä. Kuningas rakastelee (en jotenkin tykkää siitä, että tätä sanaa käytetään tässä yhteydessä...) Talian ruumista ja palaa sitten omaan palatsiinsa ja unohtaa koko jutun. Talia ei kuitenkaan ollutkaan kuollut, vaan vain tajuton, ja tulee raskaaksi. Hän synnyttää kaksoset, tytön ja pojan, jotka olivat kauneimmat lapset koskaan. Kiltit keijut tulevat auttamaan Taliaa ja ohjaavat vauvat tämän rinnalle syömään. Eräänä päivänä poikavauva ei löydä rinnalle, vaan alkaa imeä Talian sormea, ja irrottaa tikun kynnen alta. Talia herää, eikä tiedä keitä vauvat ovat, mutta rakastuu heihin ja nimeää heidät Auringoksi ja Kuuksi. Kiltit keijut auttavat äitiä ja vauvoja edelleen ja tuovat hänelle ruokaa ja juomaa. Viimein kuningas muistaa Talian ja ajattelee palata metsään katsomaan, nukkuiko tämä vielä siellä. Kuningas löytää ilokseen Talian hereillä ja kahden taaperon kanssa ja kertoi tälle miten oli saattanut tämän raskaaksi. Talia ja kuningas rakastuvat ja kuningas lupaa hakea Talian valtakuntaansa seuraavalla matkallaan metsään. Ongelmana onkin, että kuninkaalla on jo vaimo.

Kuninkaan vaimo, kuningatar, on epäileväinen kuninkaan käytöksestä ja kiristää kuninkaan luottoystävältä tiedon Taliasta ja tämän lapsista. Kuningatar lähettää Talialle tekaistun kirjeen, jossa esittää olevansa kuningas ja pyytää Taliaa lähettämään lapset linnaan. Lasten tullessa kuningatar luovuttaa heidät linnan kokille ja käskee tämän valmistaa heistä kuninkaan illallinen. Kokki ei kuitenkaan pysty moiseen, vaan piilotaa lapset oman vaimonsa hoiviin ja valmisaa kuninkaalle kaksi karitsaa, paljastamatta petostaan kuningattarelle, joka vihjailee kuninkaan syödessä tämän "syövän omiaan". Kuningas suuttuu kun ei ymmärrä vaimonsa vihjailuja ja lähtee linnasta. Kuningatar lähettää uuden kirjeen Talialle ja pyytää tätä tulemaan linnaan, esittäen olevansa kuningas joka tahtoi viedä hänet vihille. Talian saapuessa perille kuningatar odottaa tätä ja kysyy, "Oletko sinä se huora, joka on nauttinut minun miehestäni? Valmistaudu helvettiin, koska pääset sinne pian." Kuningatar ei usko Talian kertomusta siitä, kuinka oli joutunut kuninkaan rakastetuksi nukkuessaan, ja käskee linnan pihalle pystytettäväksi suuren tulen jonne Talia pitäisi heittää. Talia pelaa itselleen lisäaikaa anelemalla kuningattarelta, että saisi riisua kauniin mekkonsa ennen kuin heittäytyisi liekkeihin - kuningatar himoaa mekkoa itselleen ja suostuu. Itkien Talia riisutuu. Kuningas kuulee Talian huudot ja palaa linnaan löytääkseen puolialastoman Talian vaimonsa edestä. Kuningatar kertoo kuninkaalle tämän syöneen omat lapsensa, ja että hän aikoo polttaa Talian "huoruudesta".

Kuningas kuitenkin käskee kuningattaren poltettavaksi kieroiluistaan, samoin luottoystävänsä joka oli hänet pettänyt. Kun kokkia ollaan polttamassa lasten kokkaamisesta, tämä kertoo huijauksestaan ja hakee lapset vaimonsa luota. Kuningas palkitsee kokin avokätisesti, menee naimisiin Talian kanssa ja he elävät onnellisen ja pitkän elämän.

-----

Muita mainitsemisen arvoisia lienee se, että alkuperäisessä Punahilkassa tyttö ei koskaan pääse mumminsa luo, vaan joutuu suoraan suden kotiin ja sitä kautta suden vatsaan. Piste. Ei metsästäjää, ei mitään, tarina loppuu siihen että Punahilkka syödään. Satu kirjoitettiin alunperin varoittamaan nuoria naisia miehistä, jotka "yrittävät viedä heidän neitsyytensä avioliiton ulkopuolella". Alkuperäisessä Pillipiiparissa kaupunkilaiset eivät suostukaan maksamaan Pillipiiparille palkkiota rottien houkuttelemisesta pois kaupungista, joten hän houkuttelee kaikki kaupungin lapset mukaansa ja hukuttaa nämä järveen. Alkuperäisessä Sammakkoprinssissä prinsessa ei suutele sammakkoa eikä ihastu siihen, vaan sammakko huijaa prinsessan tekemään kanssaan sopimuksen, seuraa prinsessaa kotiin, ahdistelee tätä monta päivää ja pakottautuu prinsessan tyynylle yöllä. Prinsessa heittää sammakon seinään, ja silloin sammakko muuttu prinssiksi. Alkuperäisessä Hannussa ja Kertussa noita-akka onkin Saatana, joka yrittää pakottaa lapset istumaan sahapukin päälle voidakseen vuodattaa heidät kuiviin. Lapset esittävät etteivät osaa nousta sille, joten Saatanan vaimo näyttää mallia - lapset viiltävät vaimon kurkun auki ja karkaavat.

Sairaita satuja on muutenkin - "The Girl Without Hands" on moniversioinen satu, jonka uusimmassa versiossa Saatana ilmestyy miehelle ja lupaa tälle suuria rikkauksia, jos saa omakseen tämän myllyn takana seisovan asian. Mies luulee kyseessä olevan omenapuu, ja suostuu. Kyseessä on kuitenkin miehen tytär, mutta Saatana ei saakaan tyttöä vietyä, koska tämä on "puhdas". Saatana vaatii mieheltä, että tämä leikkaa tyttärensä kädet irti - ja tämä suostuu. Toisessa versiossa tyttö leikkaa kätensä irti välttääkseen veljensä raiskauksen -  toisessa mies leikkaa tyttärensä kädet, koska tämä ei suostu harrastamaan seksiä kanssaan. Eräässä sadussa, joka muistuttaa vähän Tuhkimoa, kuninkaan vaimo kuolee ja tämä tahtoo uuden vaimon, joka mahtuu kuolleen kuningattaren vaatteisiin täydellisesti. Ja kelle vaatteet istuvat parhaiten? Kuninkaan tyttärelle! Tytär ei tahdo mennä isänsä kanssa naimisiin, joten hän karkaa sulkeutumalla arkkuun ja ajelehtimalla meren yli toiselle rannalle. Siellä hän joutuu työskentelemään piikana talossa, ja lopputarina menee niinkuin Tuhkimossa.

Semmosta!