Toivepostaus: Millainen äiti haluan olla?

20.4.2013


Superäiti, mut ei sanan negatiivisessa mielessä - ei siis sellainen "minä teen kaiken näin ja muut on väärässä jos on eri mieltä ja mä oon muuten myös täydellinen", vaan sellanen superäiti joka antaa aina kaikkensa ja tekee parhaansa, ja jaksaa aina vaan.

Rautahermo, eli sellainen, jonka pinna riittää ja venyy ja joka ei tiuski ja ärjy, vaikka muksu leikkis "kuka on maailman rasittavin mukula"-leikkiä.

Itsevarma, sellainen etten alistu paineen alla, vaikka joku kärkkäästi arvostelisi jotain kasvatusmetodiani. Eli sellainen, joka löytää omat tapansa ja tyylinsä tehdä asioita, ja joka ei vaan hiljaa kuuntele, jos joku on eri mieltä ja haukkuu mua sen takia. Sellainen, joka tietää, että tekee oikein oman perheensä puolesta, ja tietää sen olevan tärkeintä.

Vahva, sellainen joka jaksaa kannatella arjen stressiä ja kaikkea takapakeista pikkuärsytyksiin.

Sellainen, joka osaa pyytää apua, jos sitä oikeasti tarvitsee, eikä yritä olla liian ylpeä ja hajoa paineen alle. Sellainen, joka osaa myös antaa apua, jos joku muu sitä pyytää.

Lämmin äiti, jonka luota lapset hakee ja saa turvaa, rakkautta, lämpöä ja ymmärrystä. Ei liian tiukkis eikä ankara, ei kylmä, vaan helposti lähestyttävä. Sellainen, joka halaa ja suukottaa lapsia paljon ja jolle lapset uskaltaa kertoa mitä vain.

Ei liian lepsu, eli kuitenkin sellainen, joka osaa asettaa lapsilleen rajoja ja sääntöjä. Mutta että lapset tottelisi niitä sääntöjä kunnioituksesta ja rakkaudesta mua kohtaan, koska tahtoo olla mulle mieliksi - ei siksi, että pelkäisi että muuten äiti suuttuu ja rankaisee.

Sellainen, joka huutamisen ja rangaistuksien sijasta osaisi keskustella rauhassa lapsiensa kanssa siitä, mitä on tapahtunut ja miksi, ja mikä siinä on väärin. Mitä siitä voi oppia ja mitä sille pitää tehdä.

Sellainen, joka osaa käsitellä lapsiaan aina yksilöinä, ja ymmärtää, että kaikille ei voi aina päteä prikulleen samat säännöt, koska jokainen lapsi on erilainen. Perheen yhteisiä sääntöjä pitää tietenkin olla, mutta jonkinlainen ymmärrys lapsen persoonaa kohtaan pitää olla.

Sellainen, joka jaksaa selittää ja opettaa asioita tuhansia kertoja. Että lapsen uteliaisuus tuntuu aina positiiviselta, ja joka osaa tukea lapsensa kehitystä ja tiedonjanoa oikeilla tavoilla.

Sellainen, joka osaa kannustaa lapsiaan kaikenlaisiin harrastuksiin aina urheilusta oppimiseen oikein, ei pakottaa tiettyihin juttuihin. Joka auttaa lapsia löytämään just heitä kiinnostavat jutut.

Tutkijaäiti, joka ei usko sokeasti kaikkea mitä lapsenkasvatuksesta sanotaan, vaan tutkii aina vaihtoehtoja ja menee oman pään mukaan ettien ne tavat, jotka on oikeasti parhaaksi juuri meidän perheelle ja juuri meidän lapsille.

Mustekalaäiti - eli siinä vaiheessa kun jälkeläisiä on se toivottu "vähintään kolme", pärjää useamman kanssa yhtä hyvin kuin yhdenkin kanssa. Omaa siis taianomaisesti useamman käden.

Hauska äiti, joka ei ole perheessä se "bad guy" joka vaan asettaa rajoja ja kieltää, kun lapset käy kysymässä paljon kivemmalta iskältä lupia. Isän kanssa tasa-arvoisesti välillä se kiva ja välillä se ällöinhottavatyhmä.

Supervaimo, eli sellainen, joka äitiyden lisäksi jaksaa olla myös hyvä vaimo. Että Nicon kanssa jaksetaan molemmat vanhemmuuden lisäksi pitää huolta meidän avioliitosta ja suhteesta, rakkaudesta ja viehätyksestä.

Minä itse, eli sellainen, etten unohdu täysin äitiyden syövereihin. Sellainen, etten eristäydy ja jää paitsi kaikesta sosiaalisesta elämästä, vaikka äitiys elämää hurjasti muuttaakin. Että välillä osaa ottaa omaa aikaa ja tilaa, että välillä on vaan minä

2 kommenttia :

  1. Hei!Pakko kommentoida.Löysin blogisi sattumalta ja tuo tekstisi todella kosketti.Juuri tuollainen sitä haluaisi itsekin olla.Itselläni on tytär joka täyttää kesäkuussa 3 vuotta ja toisen laskettuaika on 4.5. joten jänniä aikoja täälläkin siis elellään.Kaikkea hyvää sinulle loppu odotukseen!Jään seuraamaan blogiasi mielenkiinnolla.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama LA kun meidän pikkuisella! Sinnekin tsemppiä :)

      Poista