DIY Unensieppaaja

21.2.2013

Tuplapostailen! Sain kuin sainkin edellisessä merkinnässäni vinkatun DIY-projektin tänään valmiiksi. Kyseessä on siis unensieppaaja eli dreamcatcher. Unensieppaajien alkuperä on intiaanikansoissa - alunperin Ojibwa-intiaaneissa, mutta levisi viime vuosisadalla eräänlaiseksi Amerikan alkuperäiskansojen yhteissymboliksi. Sieppareiden tarkoitus oli suodattaa (siepata) pahat unet ja ajatukset, päästäen läpi vain hyvät ja positiiviset asiat. Eräänlainen yöllinen suojeleva taikakalu. Nykyään unensieppaajat on lähinnä koriste-esineitä ja sisustuselementtejä, vaikka natiiviamerikkalaiset ja moni New Age-ryhmä käyttää niitä edelleen alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Netissä on lukuisia ohjeita unensieppaajan väsäämiseen kotona, mutta tässä on minun versioni, eli sekamelska kaikkia selailemiani ohjeita. Unensieppaajan keskiöön tehtävässä verkossa on lukemattomia eri vaihtoehtoja, samoin koristeluissa, väreissä ja muissakin muodoissa. Inspiroitukaa ja käyttäkää mielikuvitustanne! Seuraavaksi haluaisin ite väsätä pääkallopuuhelmillä ja nahkanauhalla toisen siepparin. Unensieppaajan tekoon meni aikaa kahden Täykkärijakson verran, ja sitä varten tarvitset:


Lankaa/lankoja
Koristehelmiä
Koristesulkia/höyheniä
Metallisen renkaan
Ompeluneula

(Kaikki Sinooperista!)



Solmi langalla aloitussolmu renkaaseen.
Ala kierittelemään lankaa renkaan ympäri, kunnes koko rengas on peitetty.
Itse pätkin välillä lankaa, koska kerää oli hankala käsitellä, eli solmukohtia tuli useampi.
Muista päätellä ne :) (Toisesta kuvasta unohtui ä:n pisteet...)


Sido sieppariin kiinnitysnaru. Tästä tulee siepparin yläpuoli.
Koristele naru halutessasi helmellä.


Ota nyt käyttöön se lanka, jolla tahdot tehdä sisustan. Itse käytin siihen tavallista mustaa.
Solmi sen aloituskohta kiinnitysnarun luo, ja tee verkon ensimmäinen kierros
tekemällä tasaisin väliajoin silmukoita renkaan reunoille.
Pidä naru melko tiukkana, ettei silmukat vaihtele paikkaa.


Ensimmäisen kierroksen jälkeen jatka silmukoiden tekemistä.
Laita ne suurin piirtein edellisen kierroksen puoliväleihin.
Lisäile helmiä sinne tänne tahtomallasi tavalla!
 Keskustaa lähestyessä silmukoin itse epäsymmetrisesti,
mutta jonkinlaista tiettyä kuviotakin voi yrittää hakea.


Keskustan valmistuttua ota kolme pitkää narua ja taita ne kaksinkerroin.
Solmi ne sitten tasaisin välein siepparin alaosaan. Koristele pituus helmillä,
solmi narut alhaalta ettei alin helmi karkaa. Alinta helmeä tarvitaan!
Työnnä höyhenet alimman helmen sisään - ne pysyvät siinä itsekseen, liimatta.

- VALMISTA! Ripusta sieppari haluaamasi paikkaan, ite laitoin sen nyt väliaikaisesti makkarin
seinälle kaulakorujen viereen roikkumaan. Sieppari on ihana koriste-esine sängyn yläpuolella,
niin aikuisten kuin lastenkin huoneessa!

8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Muru voin vaa kuvitella kuinka söpön sä väsäisit !

      Poista
  2. toi on tosi makee! en oo yhtään käsityöihminen siis en oikeasti OLLENKAAN mutta nyt alko sormet syyhytä :p

    VastaaPoista
  3. En oo oikeesti mäkään! :D Välillä sitä vaan innostuu väsäilee :)

    VastaaPoista
  4. Jee! Tämähän tuli kuin tilauksesta :--) Olen itse monen monta hetkeä miettinyt ja suunnitellut tekeväni sieppaajia, muille annettaviksi ja itselleni kotiin. Minä neiti saamaton en tietenkään mitään ole aikaiseksi saanut, joten kiitos tästä inspiksestä! Nyt on ihan pakko olla aikaansaava tässä asiassa. Ps. Sinun oma sieppaajaversio on suloisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tulee hyödyks! :) ja kiitos ♥

      Poista
  5. Oonki aina miettinyt että pystyisinköhän tämmösen itse tekemään! Mistä noita höyheniä muuten oot ostanut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tähän tarvittava löytyy Sinooperista! :)

      Poista