Rakkaudella, Miley-fani

27.12.2013

Aah. Nyt seuraa taas yksi niistä julistuspostauksista ja tällä kertaa aiheena olisi ehkä tällä hetkellä eniten pinnalla oleva naisartisti - Miley Cyrus. Pohjustetaan tätä nyt sillä, että mä olen aina rakastanut sitä mimmiä. Se alkoi jo aikoinaan kun Hannah Montana näkyi Disney Channelillä, ja ihan häpeilemättä olen aina tykännyt Mileysta. Ja kyllä, tykkään edelleen, koko ajan vain enemmän.

Historiikkiä sen verran, että Miley (oikealta nimeltään Destiny Hope) syntyi Tennesseessä vuonna 1992 ja on yhden kantrihitin ihmeen Billy Ray Cyrusin tytär ja Dolly Partonin kummityttö. Mileyn tausta on siis aika kantripohjainen, mutta musikaalinen. Mileyn velipuoli Trace Cyrus laulaa Metro Station-yhtyeessä. Miley näytteli jo pienenä, 11-vuotiaan mimmin voi bongata Big Fish-elokuvasta. Samassa iässä hän myös meni koekuvauksiin uutta Hannah Montana-sarjaa varten, jonka ensimmäinen tuotantokausi tuli ruutuihin Mileyn ollessa 13-vuotias. Sarjassa Mileyn isä esittää Mileyn isää, ja pähkinänkuoressa se kertoo nuoresta Miley Stewartista, joka elää kaksoiselämää. Blondi peruukki päässään Miley onkin Hannah Montana, maailmanluokan poptähti.



Sarja siis alkoi Mileyn ollessa 13-vuotias ja jatkui vuoteen 2011, kun neiti oli vielä 18-vuotias. Sarja lopetettiin samannimiseen elokuvaan. Sarjan aikana Miley ehti julkaista myös kaksi studioalbumia (periaatteessa kolme, mutta ensimmäinen oli sarjan soundtrack) ja esiintyi parissa elokuvassa. Muuten, en muista tätä kaikkea ulkoa, vaan lunttaan Wikipediasta... Anyhow, sarjan aikana Miley siis kasvoi piskuisesta teinistä täysi-ikäisyyteen ja pysytteli koko matkan ajan miltei samanlaisena. Lapsitähteys on vähän sellaista. En tiedä tosielämästä yhtäkään esimerkkiä, jossa 18-vuotias on vain pidempi paketti mutta muuten täysin samanlainen kun oli 13-vuotiaana. Kuitenkin sarjan teon vuoksi Mileylla arvatenkin oli aika tiukat kriteerit siitä, miltä hän sai näyttää ja miten käyttäytyä - olihan kyseessä Disneyn oma tyttö. Teinivuosinaan Mileystä kuitenkin levisi nettiin "nakukuvia", jotka siis eivät olleet nakukuvia mutta alaikäisestä tytöstä vähän arveluttavia - siis mm. kuvia, jossa Miley vetää paitaansa alaspäin esitelläkseen rintaliivejään, bikinikuvia... En linkkaa blogiini lapsipornoa, googlettakaa jos kiinnostaa. Vuonna 2010 Mileystä levisi nettiin video, jossa hän imee bongia. Soppa oli aika lailla valmis alkamaan kiehua.

Haluaisin tähän väliin mainita, että kakkosalbumi nimikkobiisi Can't Be Tamed ei ollut enää mikään lapsitähden levy, joten kaikki jotka järkyttyivät siitä, että Miley kasvoi aikuiseksi, on vähän hölmöjä. Biisin sanoituksiin kuuluu mm. "Every guy everywhere just gives me mad attention like I'm under inspection, I always gets a ten 'cause I'm built like that" ja "I go through guys like money flyin' out their hands." Miley kuitenkin näytti vielä aika naapurintytöltä.


Sarjan loputtua Mileyllä olikin yhtäkkiä vapaus olla, mitä on. Lapsitähtiä seurataan aina suurennuslasilla, koska kaikki vain odottavat, milloin he flippaavat - mikä on tietenkin tosi surullista, mutta Miley ei sinänsä pettänyt. Muistan, kuinka järkyttävä kohu tuli siitä, että tyty leikkasi hiuksensa lyhyiksi ja värjäsi niitä vaaleaksi. Siis ihan oikeasti kohu. Hiuksista. Miley itse puhui julkisuudessa että hän rakastaa hiuksiaan ja kokee vihdoinkin olevansa oma itsensä. Maailma jäi odottelemaan, mitä tähteyteen johtanutta sarjan jälkeen tapahtuu.

Miley alkoi nauhoittamaan kolmatta albumiaan, pääsi vähän messiin lyriikoiden kirjoittamiseen entisen "olet tuote"-linjan sijaan ja kertoili paljon esim. Twitterissään, miten tämä on ensimmäinen levy joka oikeasti kuvastaa häntä itseään ja miten hän "pistää koko sielunsa tähän levyyn". Levyltä julkaistiin ensimmäinen sinkku ja kohahdukset alkoivat.


Mun tuskin tarvitsee toistaa kaikkia niitä "shokeerauksia" joita neiti on tehnyt, muistin virkistämiseksi mainittakoon paljonkin dissattu "is she trying to be black"-meininki, paljastavat asut, kieli koko ajan ulkona ja roisit lavashow't. Yhden pointin mä haluaisin tehdä selväksi:

Miley ei ole tehnyt mitään sellaista, jota joku ei olisi jo joskus tehnyt.

Tää tuntuu unohtuneen kaikilta, jotka Mileyn ympärillä pörräävät. Ihmiset on aivan shokissa siitä, että Miley oli lavalla ylläolevan kuvakollaasiin keskimmäisen kuvan asussa. Kukaan ei kuitenkaan taivastellut sitä, että Lady Gaga esiintyi samassa gaalassa yllään vain näkinkenkäbikinien yläosa ja stringit. Ihmiset kauhistuivat siitä, että Miley hieroi ahteriaan Robin Thicken haaroja vasten, onhan Robin naimisissa oleva mies. Kukaan ei kuitenkaan taivastele sitä, että naimisissa oleva Robin Thicke hieroi haarojaan itseään huomattavasti nuoremman tytön ahteria vasten, laulaessaan laulua siitä, miten joskus nainen sanoo "ei" mutta Robin kyllä tietää että se voikin tarkoittaa myös joo eli pannaanko silti. Mileyn kielen esittely, tanssit lavalla, asut ja roisi käytös on kaikki jo ihan nähtyjä. Silti kaikki kauhistelevat. Mistäköhän tämä voisi johtua?

Ehkä siitä tekopyyhydestä, että kaikki muistavat pienen Hannah Montana-ajan Mileyn, ja ovat järkyttyneitä siitä, että neitokainen ei olekaan enää pieni lapsi, vaan jo ihan nuori aikuinen nainen. Ihmisiltä unohtuu, että ihmiset kasvavat ja kasvaessaan muuttuvat, jotkut radikaalistikin. Jos tapaisin 13-vuotiaan minäni niin en varmaan osaisi muuta kuin nauraa ja sulkea teiniminän johonkin komeroon kasvamaan. Niin se maailma vaan pyörii.

Pointti tämän avautumisen takana on se, että mua ärsyttää lukea ympäri nettiä siitä, kuinka Miley on kamala esikuva nuorille ja hirveä lutka. Jos lähdettäisiin jo vaikka siitä, että inhoan lutka-leimaa muutenkin, se on niin keskiaikaisen sovinistinen. Ja lisättäisiin, että Miley tosiaan oli kihloissa Liam Hemsworthin kanssa monta vuotta, eikä tytystä ainakaan mun silmiini ole osunut paljoa mitään panouutisia, eli lutkan leima on myös vähän älytön. Ja mitä tulee roolimallina olemiseen, niin mä antaisin paljon mieluummin tyttäreni fanittaa Mileya kuin monia muita tähtösiä. Silmiini ei myöskään ole osunut minkään valtakunnan uutisia siitä, että neiti olisi saanut rattijuopumussyytteitä tai oikeastaan mitään sekoilusyytteitä, ei kuvia Mileysta nousemasta autosta reva vilkkuen ja nenänympärys täynnä valkoista jauhetta. Se, mikä ihmisiä niin hirveästi shokeeraa, on tasan tarkkaan Mileyn alastomuus ja rivot tanssit, mikä on oikeasti aika väsynyttä, kun miettii musiikkiteollisuutta vaikkapa viimeisen 20 vuoden ajalta.

Siispä lopetan sanomalla, että olen edelleenki häpeilemättä Miley-fani, ja neidin uusi levy on oikeasti todella hyvä. Naureskelen tytyn lekan nuolimeselle ihan siinä missä muutkin, mutta enpä keksi yhtäkään artistia, jonka kaiken tekemisen ja sanomisen kanssa olisin 100% samaa mieltä. Miley rikkoo ennätyksiä ja tienaa sairaita summia kukkahattutätien kauhistelusta, lienee totta ettei mikään julkisuus ole huonoa huomiota. Mileylla, tai tämän takana työskentelevillä tyypeillä, on ainakin hyvä vainu myyntien suhteen! Uusin sinkku julkaistiin vähän aikaa sitten ja kohuhan tästäkin nousi...


Throwback Thursday

12.12.2013

Moni varmasti tietää, mikä on #tbt - Throwback Thursday, eli mm. Twitterissä ja Instagramissä vallitseva ilmiö, jossa torstaisin julkaistaan esimerkiksi vanha kuva itsestä. Inspaannuin tekemään ihan oman postauksensa asiasta! Täntyyppisiä historiikkijuttuja on blogissa esiintynyt aiemminkin.

Minä Roomassa '94 / Minä ja siskoni '95-'96?

Lapsena mä olin hirveän villi. Olin tosi energinen, kovaääninen ja varmaankin oikeesti tosi kamala. Riehuin koko ajan ja tykkäsin tehdä kaikkea kiellettyä. Olin silloin vielä aika pitkä ikäisekseni ja vahvempi kuin kaverini, jotka usein saikin vahingossa mustelmia sun muuta osumaa, kun mun leikkini äityi liian rajuiksi. Pikkusiskoani kiusasin _aina_ ja koko ajan, tytyllä oli mielikuvituskaveri nimeltä Pikku-Minea ja väitin aina sille, että se on kuollut, kunnes se uskoi ja alkoi itkeä. Minisisko otti myös aika usein osumaa... nyt jälkikäteen ajateltuna en mä ollut siinä mielessä paha, että olisin halunnut tahallani olla ilkeä ja karsea tyyppi. Olin vaan tosi utelias ja en jaksanut keskittyä kauaa yhteen asiaan. Kouluun päästessä lausunnot (meidän steinerissä ei siis numerollisia todistuksia saanut ennen kasiluokkaa, sitä ennen saatiin aina sellaiset vihkoset johon opettajat kirjottivat pari sivua juttua) oli aina täynnä sitä, miten Sofia on kyllä ihan fiksu ja oppii nopeasti, mutta ei jaksa kuunnella vaan riehuu, soittaa huilua väärissä paikoissa, ei pysy tuolissaan ja juttelee koko ajan kaikille. Ei se luokan ylikään hyppääminen auttanut siihen!

Sivunoottina muuten, pohdin olisiko mulle diagnosoitu ADHD tai vastaavia häiriöitä, jos äiti olisi mut aikoinaan vienyt tutkittavaksi. Onneksi ei, koska nyt aikuisena olenkin aika vastakohta lapsuuden riehujalle - semilaiska ja energiakadossa koko ajan. Lapset on erilaisia ja luonteita on yhtä paljon kuin lapsia, eikä kaikelle aina tarvitse leimaa.




Teininä olin aika karsea. Muistaakseni seiska- tai kasiluokalla uskaltauduin muuttamaan tyyliäni omaan suuntaan, ja siitähän se sitten lähti. Tyyli vaihteli kausittain, mut salonkikelpoinen en oo kait koskaan ollut. Ylläolevien kuvien iät on järjestyksessä v-o y-a 14, 15, 14, 15, 15, 14. Olin vielä karseampi kuin lapsena, mutta puolustaudun sillä etten silti ollut pahimmasta päästä. Vaikka hilluin paljon ulkona kavereiden kanssa, dokailin ja poltin vanhemmiltani salaa ja en ollut mikään päivänpaiste kotona, kunnioitin kuitenkin kodin sääntöjä. Jos jäin kiinni röökistä ja rangaistuksen, nielin rangaistuksen. En oo koskaan karannut kotoa tai jättänyt ilmoittamatta, missä olen tai mihin olen menossa. Olin toki angstinen ja mantrasin "te ette vaa tajuu mua, kalkkikset" ja luulin olevani jotenkin hirveen spessu, mutta tiedän huomattavasti pahempia tapauksia kuin minä. Nii!

Teininä aloin vähän kusemaan koulua, kun se ei vaan kiinnostanut. En tykännyt siitä koulusta jossa olin ja lintsailin melkein koko ysiluokan vanhemmiltani salaa (koulussani ei ollut mitään wilma-järjestelmää) ja sain kesäksi ehtoja, mutta pääsin kuitenkin lukioon joka oli samassa rakennuksessa. Siellä olin pari kuukautta, kunnes mulla ja senaikaisella poikaystävällä meni syyslomat ristiin ja vietin ylimääräisen viikon lomaa sen loman aikana. Koska steiner-lukio on aika erilainen kuin normilukio, kurssilta ulos lentäminen tarkoittaa automaattisesti kesätenttimistä, lukkareita kun ei tehdä itse eikä kursseja voi ottaa muissa jaksoissa halutessaan. Kun kuulin saaneeni tentit bilsasta poissaolojen vuoksi, lopetin koko höskän. Joulutokariin sain kaksi kutosta ekasta mantsasta ja ekasta psykasta. Tein sellasta duunia mitä 15-vuotiaana (ja myöhemmin tammikuussa 16-vuotiaana) sain, eli hanttihommaa ja kusetuskeikkoja ja henkilöstövuokrauksessa. Sitten menin kympille, jossa into kouluun palasi, ja seuraavana syksynä pääsin lukioon. Tällä kertaa tänne Vantaalle.



Lukion aikana elämässä tapahtui paljon muutoksia, sain läjäpäin uusia ihania kavereita (joita en näe läheskään tarpeeksi usein nykyään!), oli eroja ja suhteita ja juttuja ja menoja. Lukiossa oikeastaan aloin vasta oikeasti löytämään itseäni, tyylini muuttui vähän "normaalimmaksi" teinivuosilta ja aloin ymmärtämään, minkälainen ihminen olen ja mitä kaikkea elämältä haluan. Lukioaika oli ihan mielettömän ihanaa, ja muistelen lämmöllä kaikkea sekoiluakin. Oikeastaan koen, että jos en olisi mennyt ja tullut niin paljon kuin tein jo ennen kahdenkymmenen vuoden ikää, en ehkä olisi ollut valmis äidiksi 21-vuotiaana. Nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että on menty ihan tarpeeksi "vapaana". Kaikki kokemukset tältä ajalta myös kasvatti musta lujemman ja auttoi mua ymmärtämään, minkälaisen parisuhteen haluan ja opetti, ettei ovimatoksi tai onnettomaan suhteeseen, oli se alussa tai jo pitkällä, jäädä. Opin oikeastaan kunnioittamaan ja rakastamaan itseäni ihan uudella tavalla.


Sitten tuli Nico, tuli häät, tuli Shiri ja tuli lisää suuria muutoksia. Ja nyt tuntuu siltä, että paikka maailmassa on löytynyt, ja todellinen minä on löytynyt. Oon yhä sillä tiellä että musta tulisi juuri sellainen kuin haluaisin, mutta tiedän olevani lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tuntuu ihan mielettömän hyvältä pystyä oikeasti sanomaan, että mä olen kotona, ja mä olen minä, ja mä olen onnellisempi kuin koskaan. Vaikkei kaikki aina menekään putkeen ja hommat toimi just niinkuin haluaisi silloin kun haluaisi, ne skulaa silti niin lähellä täydellistä kuin varmaankaan voi.

Olis ihanaa lukea muidenkin blogeista tämmösiä, vinkvink!

DIY Lahjaideoita

11.12.2013

Jos mä sittenkin teen tämmöisen jo nyt! DIY-joululahjoihin on ollut kiinnostusta, eikä ideoita ja inspiraatiota voi koskaan olla liikaa. Oli syynä sitten pennin venyttäminen tai näpertelyrakkaus, itsetehdyt lahjat voivat olla monella tapaa parempia kuin ostetut lahjat. Jos tili lähentelee nollaa eikä kaikkia ihanuuksia voikaan ostaa läheisille, itsetehty lahja on täydellinen vaihtoehto - ja uskaltaisin väittää, että pienikin askartelu, johon tekijä on laittanut sydäntä, on paljon kivempi lahja kuin vaikkapa suklaakonvehtirasia!

Mun käsistäni pukinkonttiin päätyy tänä vuonna ainakin jämäkynttilöistä tehtyjä uusiokynttilöitä sekä taikataikinajuttuja. Vielä etsin sisäistä neulojaani innostumaan, jos vaikka jollekulle väsäisisi vielä villasukat - jotain hyötyä oli steiner-koulustakin! Kynttilät esittelin aikanaan täällä, ja taikataikinaa tein myös isänpäivänä. Mulla onkin keittiössä nyt jähmettymässä uusi satsi kynttilöitä!



Muita hyviä ideoita löytää tietenkin satakaupalla googlettamalla, mutta mä keräsin tähän nyt joitain mun lemppareita, joita netin syövereistä kaivelin. Joitakin näistä kyllä pitää ehdottomasti itsekin väsätä vielä! Tää on varmaankin ensimmäinen vuosi, kun olen näin aikaisin onnistunut jo keksimään kaikille lahjat!






Itsetehty reseptikirja on innokkaalle kotikokille ihana lahjaidea - ja käsintehtynä aina vaan spessumpi! Reseptejä löytyy netistä pilvin pimein. Jos omistat tulostimen, sivujen suunnittelu ja väsäily Photoshopin ja Wordin toimin ei ole kovin vaikeaa - ja sivujen tulostuttua reitität ne ja sidot yhteen. Sivuthan voisi sitoa vaikka juuttinarulla, tai laittaa ne kaikki kansioon, kuten kuvaesimerkissä. Mielikuvitus vaan jylläämään, sivuja voi koristella ja leikkailla ja liimailla mielin määrin - ja voihan koko kirjankin tehdä käsin, jos tahtoo tosi persoonallisen touchin!

Personoidut mukit onnistuu myös käsin melko helposti. Tarvitset vain uuninkestävän mukin sekä permanenttitusseja tai posliinipinnoille tarkoitettuja tusseja. Taiteilet mukiin haluamasi kuvan, tekstin tai kuvion ja laitat uuniin. Ohjeet vähän vaihtelevat netissä, mutta käsittääkseni muki pitää laittaa uuniin ennen kuin se kuumennetaan, asteita tulisi olla 200-225 ja mukin tulee olla uunissa n. 30min - puolen tunnin kuluttua uuni tulee sammuttaa, mutta muki ottaa sieltä ulos vasta kun se on viilennyt, ettei se halkea. Sen jälkeen taitelut kestävät tiskikonepesuakin!

Sukkanuken ohje riippuu paljon siitä, minkälaisen tahtoo tehdä, mutta peruspointti on sama - sukkia tarvitaan omat joka raajalle, keholle, sekä päälle. Sukkia leikellään ja ommellaan sisäpuolelta sopivan kokoisiksi ja muotoisiksi, jonka jälkeen ne käännetään ympäri, täytetään pumpulilla ja ommellaan umpeen ja toisiinsa kiinni. Kangastusseilla, napeilla, helmillä ja nauhoilla saa personoitua vaikka minkä näköisiä otuksia. Ihana idea tutulle lapselle!

Itsetehdyt kauneushoidot ovat hyvä idea, jotka tosin kannattaa valmistaa melko lähellä lahjan antamisaikaa, etteivät ne kuivahda. Kuorintojen nyrkkisääntönä pidän itse sitä, että niissä on sokeria - joko valkoista tai ruskeaa. Sokeri on se kuoriva ainesosa. Sokerin kanssa voi sekoittaa mielin määrin oikeastaan mitä tahansa kotoa löytyvää, riippuen täysin minkälaisen haluaa tehdä. Jotain nestemäistä mukana pitää olla, muttei liian juoksevaa - älä siis käytä vettä, vaan esimerkiksi kookosöljyä, oliiviöljyä, hunajaa... Tuoksuöljyillä saa vielä piristettyä kotikuorintaa. Kuvassa näkyvän kuorinnan resepti löytyy täältä. Myös vartalovoiteita voi tehdä kotona, mutta niissä tarvikelista on aika paljon pidempi.

Personoidut notebookit ovat varmasti mieluisia monelle. Päiväkirjoiksi, muistikirjoiksi, reseptikirjapohjiksi tai miksi vain tarkoitetun tyhjän vihon kannet koristellaan kankailla, papereilla, koristeilla, napeilla, nauhoilla, washi-teipillä tai millä tahansa tahtoo. Toki voi ostaa myös kalenterin tai minkä tahansa kirjan, jonka sitten koristelee ennen paketoimista. Tai jos todella innostuu, ihana idea olisi tehdä eräänlainen "meidän ystävyys"/"meidän suhde"-tyylinen kirjanen, jonka sivuille kokoaa kuvia, muistoja ja tarinoita sinun ja lahjan vastaanottajan yhteiseltä ajalta.

Leipä pullossa on mun mielestä hirveen hauska idea! Pulloon on lisätty kaikki ainekset, joita pikaleivän leipomiseen tarvitaan. Pikaleivällä tarkoitan nyt leipää, jota lahjan vastaanottajan ei tarvitse vaivata tai valmistella, vaan pullon sisältö kaadetaan suoraan uunivuokaan, sekoitetaan ja paistetaan uunissa. Kuvassa on suklaamuru-kauraleipä, jonka resepti löytyy täältä. Pullon voi koristella kivasti ja liittää mukaan pienen kortin, jossa on vastaanottajalle paisto-ohjeet.








Canvas transfer portrait - siirrä mikä tahansa valokuva kankaalle. Ihana idea perinteisten kehystettyjen valokuvien sijaan. Ja koska kuvalle tulee tollainen vanhan tuntuinen fiilis, varmasti todella mieluisa lahja vaikkapa isovanhemmille. Siirrä jokin heidän nuoruudenkuvansa!

Lintupehmot lapsille ovat vähän sukkanukkien tyylisiä, mutta nää on kyllä niin söpöjä että piti laittaa niiden oma ohje tänne!

Rusetti miehelle, jolla on tyylitajua. Vaihtamalla kangasta vaihtoehtoja on lukemattomiin, eikä tälläisen tekeminen ole ollenkaan vaikeaa - uskokaa pois, testasin jo!

Puinen timanttikuusenkoriste jouluintoilijalle, jolla löytyy jo kaikki kaupan koristeet. Vaatii vähän enemmän työtä kuin moni muu postauksen jutuista, mutta duuninsa arvoinen!

Posliiniset kuusituikut voi tehdä myös vaikka taikataikinasta tai fimo-massasta. Todella söpöjä!

Nahkaiset eläinlaukut lapsille meni ehdottomasti mun "tee joskus Shirille"-listaan. Taaperoille ja miksei isommillekin lapsille supersöpöt olkalaukut erilaisina eläinhahmoina ei ole kovin vaikeita toteuttaa.


Löytyikö jotain kivaa? Entä onko teillä vielä jotain hyviä idiksiä, joita voisitte jakaa kanssani?

Ateistin joulu

8.12.2013

Joka vuosi joulun lähestyessä sama keskustelu nousee pintaan. "Miksi sä vietät joulua, jos oot ateisti?" Haluaisin nyt kerrankin vastata kysymykseen kunnolla, tyhjentävästi ja esitellä oman kantani siihen, miksi joulu ei vaan ole uskonnollinen juhla. Aloitetaanko?


Vähän historiaa heti alkuun. Mistä joulu on peräisin? No, ei ainakaan Raamatusta. Talvipäivänseisauksen holleilla on vietetty jos minkänäöisiä juhlia jo muinaishistorian ajoilta saakka. Se on edelleenkin monissa kulttuureissa valon juhla, koska päivä alkaa pitenemään. Nykyjoulu juontaa juurensa germaanien yule-talvijuhlaan, josta sana joulukin tulee. Yule muutettiin kristilliseksi jouluksi munaisten roomalaisten toimesta 350-luvulla, koska kristinuskoa haluttiin levittää mahdollisimman laajalle (lue: käännyttää kansaa) ja nykyjoulun aikoihin vietettiin jo roomalaisten keskitalven juhlia. Raamatussa Jeesuksen syntymäaikaa ei mainittu, eli mulle joulun uskonnollinen merkitys menee jo tässä. Kirkko vaan päätti 350-luvulla, että hei, juhlitaan Jessen synttäreitä jouluna - ja perinne itse asiassa jopa katosi pitkäksi aikaa aina 1600-luvulta lähtien puritaanien kieltäessä joulun vieton mm. englannissa, mutta sen suosio palasi hiljalleen 1800-luvun puolivälissä.

Mitä joulu siis merkitsee minulle?


Kuten on mainittu, oon ateistivanhempien kasvattama ateisti. Meillä on kuitenkin aina juhlittu joulua. Meidän perheen jouluun ei kuulu joulukirkko, ei presidentin siunauksen kuuntelu, ei uskonnolliset joululalulut eikä muu. Suomessa koulu ja uskonto sekoittuu sen verta, että joulujuhlassa on aina ollut uskonnollinen touchinsa, mutta muuten se on puuttunut joulustamme kokonaan. Jouluperinteisiin on kuulunut kuusen haku ja koristelu, joulupuuro aattoaamuna, hyvä ruoka, yhdessäolo, lahjat, jouluohjelmat (Lumiukko, Joulupukin kuuma linja...), joulupukin vierailut, kirjeen kirjoitus joulupukille, tunnelma, tuoksut, maut ja ihana fiilis. Oon aina rakastanut joulua ihan hirveästi, ja olisi ihanaa tartuttaa tää jouluinnostus myös omiin lapsiini. Tänä vuonna ei Shirille tule vielä pukkia, uskon että neiti lähinnä säikähtäisi sitä, mutta ensi vuodesta lähtien kuuluu meidän jouluun taas pukki, jolle kirjoitetaan ja joka tulee aattoiltana lahjoja jakamaan!

Rakastan joulussa jo sitä valmistautumista, mulla joskus marraskuussa alkavaa ja joulukuussa täyteen kukkaan räjähtävää innostusta koristella, leipoa, ostaa, paketoida, antaa, saada ja inspiroitua. Lottovoitto kerran vuodessa aina joulun alla olisi ihan hyvä juttu, koska joka vuosi keksin hirveän läjän kaikkea koristeita ja juttuja jotka olis ihan pakko saada meille kotiin, ja listani muille annettavista lahjoista aina kilometrin mittainen. Tänä vuonna on aika DIY-pohjaista, mutta ensi vuonna pitää ehdottomasti panostaa enemmän. Ja ensi vuonna mulla on 1v7kk pirpana jo mukana koristelemassa kotia ja intoilemassa joulua!


Sisarusten asuessa ulkomailla ja perheen kasvaessa ensin aviomiehellä ja sitten lapsella jouluperinteet on tietty hieman muuttuneet. Tänä vuonna on ensimmäinen joulu, jonka siskoni viettävät miestensä kanssa nykyisissä kotimaissaan, eli ei olla joulua yhdessä perheenä. Suunnitelma on kuitenkin sama kuin viime vuonna - ensin mennään Nicon perheen luo viettämään joulua, sitten sieltä mun perheeni luo. Siis kaksi joulua, jee! Viime vuonna Shiri oli vielä masussa raskausviikoilla 21+, tänä vuonna beibi täyttää 7kk muutamaa päivää ennen jouluaattoa. Oon ihan innoissani tän vuoden lahjoista, jotenkin nää tuntuu niin paljon kivemmilta kun on itse tehnyt niin ison osan. Tuntuu (paremman sanan puutteessa) intiimimmältä antaa jollekulle itsetehty lahja, koska siinä on paljon enemmän fiilistä ja sielua messissä. Ainakin parempi kuin se geneerinen suklaarasia!

Kodin joulukoristelu on vielä ihan kesken - joulukuusen pystytin jo viime kuun loppupuolella (meillä on valkoinen tekokuusi, koska aidot kuuset löytyy sieltä missä itse joulu vietetään ja meidän kotona se on ihan sisustuselementtinä. Ikkunoista ei löydy tonttuja eikä joulua mistään muualta kuin siitä itse kuusesta, eli oon aika pahasti jäljessä!

Onko täällä muita jouluintoilijoita? :)

Erilainen joululahja

4.12.2013

Joulu on nykymaailmassa suuri kulutusjuhla. Mihin syyllistyn täysin itsekin, koska rakastan joululahjojen ostamista, paketoimista, antamista ja tietty saamisesta. Joulun alla palaa rahaa joka tuuttiin, niin koristeisiin, lahjoihin, tunnelmanluojiin kuin joulun ruokiin ja juomiin. Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, itse valitsen osallistuvani joulun kulutukseen - mutta välillä on hyvä muistaa, että oma koti on vain pienen pieni murunen maailmasta.

Jouluna voi antaa muutakin lahjaa kuin materiaa, ja monesti sellaisia arvostaakin paljon enemmän. (Ennen anonyyminen kyselyitä - tämä postaus ei ole yhteistyöpostaus, vaan ihan omasta tahdostani tehty.) Tietenkin tyypistä riippuen. Tässä kuitenkin skidiä listausta!

Toisenlainen lahja on Kirkon Ulkomaanavun yritys, jonka sivuilta voi ostaa eettisiä joululahjoja, jotka auttavat tarpeessa olevia ihmisiä kehitysmaissa. Lahjoja löytyy monenlaisia laajasta budjetista - niin koulupukuja lapsille kuin kaivoja kyliin. Väliin mahtuu niin apuja kehitysmaiden ihmisille saada ammattikoulutusta, työkaluja, koulutarvikkeita, ruokaa... lista jatkuu pitkänä, vaihtoehtoja on monia! Joululahjana tutulle tämä toimii niin, että lahjoituksen tehtyään vaikkapa askartelee kortin läheiselleen, jossa ilmoittaa tehneensä lahjoituksen hänen nimissään tai hän mielessään.



World Visionin eettiset lahjat toimivat samalla periaatteella kuin edellisen, mutta valikoima eroaa edellisestä ja jos ei tahdo tukea kirkollista hyväntekeväisyyttä, World Vision ei ole sitoutunut sellaisiin. Sivuilta löytyy taas niin pienemmästä kuin isommastakin budjetista lahjoja, jotka uttavat niin yksittäisia henkilöitä kuin kyläyhteisöjä. Täältä meni meidänkin pukinkonttiin jotain :)


Länsimaalainen feministi, niinpä niin. Kuten olen aiemminkin feministipostauksissani maininnut, koen saaneeni todellisen onnenpotkun (ja epäreilun sellaisen) syntyessäni naiseksi länsimaihin, ja kaiken lisäksi vielä Suomeen. Surullinen tosiasia on, että edelleen vuoden 2013 maailmassa naisten asema on järkyttävän huono monissa osissa maailmaa. UN Women tarjoaa eettisiä joululahjoja, jotka auttavat parantamaan naisten asemaa niissä paikoissa, jossa sen parantamista todellakin tarvitaan. Sivuilta löytyy apuja mm. naisten kouluttautumiseen, työllistymiseen ja yleiseen hyvinvointiin naisille kehitysmaissa.

On toki myös mahdollista antaa lahja, joka ei ole materiaa, mutta menee konkreettisesti lahjan saajalle. Elämyslahjat.fi tarjoaa nimensä mukaisesti lahjoiksi elämyksiä. Elämyslahjoja löytyy niin yksittäisille hyville tyypeille elämässäsi kuin pareille ja ryhmille, ja oon itse aiemmin ostanut täältä kertaalleen elämyslahjan kaverille tämän synttäreinä. Elämyksiä löytyy myös kaikenlaisia - on kauneushoitoja, jumppatunteja, ravintolaillallisia, hierontaa, tastingejä, päiväkortteja kylpylöihin ja seikkailupuistoihin, ammuntaa... täälläkin valikoima on todella laaja ja nää on hirmu kivoja!

Eksyykö teille mitään materiatonta lahjaa? :)

Telkkaritärpit

18.11.2013

Useitakin erilaisia tärppipostauksia tänne blogiin on tullut tehtyä, ja tykkään hirveästi tehdä niitä. Hyvä pitää jakaa, etenkin jos kyseessä on asia, joka ei mielestäni ole vielä levinnyt Suomeen tarpeeksi paljon. Tällä kertaa ajattelin esitellä pari telkkarisarjaa, joita uskon myös joidenkin lukijoideni löytävän jotain intoa. Alempana esitelty sarja käsittääkseni alkaa nyt/on hiljattain alkanut näkymään myös Suomessa, mutta esittely ei ole koskaan pahitteeksi! Kaksi aivan erilaista sarjaa, toinen Briteistä ja toinen Jenkeistä, toinen käsikirjoitettua ja toinen realityä (eli käsikirjoitettua...), molemmat loistavia ohjelmia. Pidemmittä puheitta!


My Mad Fat Diary on uunituore tammikuussa 2013 alkanut nuortensarja, joka pohjautuu kirjailija Rae Earlin omaelämänkerralliseen kirjaan (My Mad Fat Teenage Diary, 2007) joka kertoo Raen nuoruudesta 80-90-lukujen vaihteessa Britannian Lincolnshiressä. En ole itse lukenut kirjaa, mutta ilmeisesti se on Raen teini-ikäisenä pitämä päiväkirja sellaisenaan. Televisiosarjassa Rae on reilu satakiloinen 16-vuotias tyttö, joka kotiutuu juuri psykiatrisesta sairaalasta, jossa on viettäny edelliset 4kk itsetunto-, kehonkuva- ja paino-ongelmiensa sekä itsetuhoisuuden takia. Rae ei kuitenkaan uskalla kertoa poissaolonsa todellista syytä parhaalle ystävälleen Chloelle, jonka kanssa Rae alkaa viettämään uudestaan aikaa ja tutustuu tätä kautta Chloen uusiin ystäviin. Rae on tyypillinen teinityttö siinä iässä, että pojat kiinnostavat harvinaisen paljon - ja Rae yrittää tehdä vaikutuksen Chloen kaveriporukan poikiin. Päiväkirjaansa hän unelmoi ensisuudelmista ja ensiorgasmeista. Kotiolot ikuisesti sekopäisellä dietillä olevan äidin ja tämän uuden miesystävän, joka on laiton maahanmuuttaja jota Raen äiti piilottelee naapureilta, eivät välttämättä ole omiaan auttamaan tyttöä ongelmiensa ratkaisussa. Rae tapaa niin Chloen kaveriporukkaa kuin mielisairaalaan jäänyttä suloista ystäväänsä nimeltä Tix.

Sarjaa on ilmestynyt vasta yksi tuotantokausi, ja toista kuvataan parhaillaan. Itse olen aivan totaalisen rakastunut. Törmäsin sarjaan sen alkuperäisen kanavan vuoksi - E4, jossa myös mm. lempisarjoihini kuuluvat Skins ja Misfits ovat saaneet alkunsa. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa! My Mad Fat Diary jotenkin puhuttelee miljoonalla eli levelillä, enkä usko että vain minua. Paino-ongelmat teini-iässä tuntuvat tuskallisen tutuilta, puhumattakaan yksipuolisista ihastuksista ja epätoivoisesta halusta kuulua joukkoon ja saada itselleen joku, joka rakastaa. Rae on hahmona samaan aikaan mielettömän symppis ja mielettömän raivostuttava. Vaikka sarja luultavasti on suunnattu mua vähän nuoremmille, tykkään siitä ihan hurjasti ja katsoin koko ykköstuottiksen parissa päivässä. Enkä jaksa odottaa kakkosta!


Tämä neitonen tuskin on monellekaan tuntematon. Alana Thompson (synt. 2005), tutummin Honey Boo Boo, tuli tutuksi alunperin TLC:n reality-sarjasta Toddlers & Tiaras, josta olenkin bloggaillut aiemmin. Sarja kertoo siis lapsimissikisoista ympäri Amerikkaa, ja syötävän söötti energinen Alana jäi niin hyvin mieleen, että sai lopulta ihan oman sarjansa. Jenkkien eteläisestä Georgiasta tuleva perhe kutsuu itse itseään rakkaudella redneckeiksi ja elää isossa talossa nykyisin kuusihenkisenä perheenä - neljästä lapsista vanhin synnytti esikoistyttärensä ykköstuottiksen aikana. Vauva syntyi niin, että toisessa kädessä oli kaksi peukaloa. Tähän Alana sanoi: "I wish I had an extra finger. Then I could grab more cheeseballs!" Ja vauvasta muuten tyttö heitti "Baby Kaitlyn is so small... I poop bigger!"

Here Comes Honey Boo Boo alkoi näkymään TLC:llä elokuussa 2012, ja sitä on tullut kaksi tuotantokautta ja muutama spessujakso. Kolmas tuotantokausi on varmistettu, ja se alkaa ensi Tammikuussa. Sarjassa seurataan tätä perhettä, joka jakaa mielipiteitä hyvinkin kärkkäästi suuntaan kuin toiseen. Alunperin katsoin sitä ihan viihdetarkoituksessa, mut nyt itsekin äitiydyttyäni löydän siitä ihan uusia ulottuvuuksia. Vaikka perhe tekeekin monia asioita eri tavoin kuin minä tekisin, mä olen silti ihan ylpeästi heidän puolellaan. Katsotaampas:

Perheen äiti, June, on sairaalloisen lihava ja lukuisten "yritysten" jälkeen diettailee lähinnä läpällä. Itsekin isona äitinä pidän tätä huonona juttuna, koska en itse tahdo olla lapsilleni esimerkkinä siitä, että lihavuus olisi jotenkin hyvä juttu. Sinänsä paino olisi vielä ihan Junen oma juttu, mutta neljästä lapsesta kolme on ylipainoisia - vaikkeivät ihan yhtä sairaalloisesti kuin äitinsä - ja sarjassa esiintyneet ruokatottumukset kyllä kertovat syypään. Koko perheen yhteinen lempiruoka on schetti, joka siis on spagettia, jonka kastike valmistetaan laittamalla paketti voita ja ketsuppia mikroon, kunnes ne sulavat yhtenäiseksi mössöksi. Tämä mössö kipataan keitetyn spagetin päälle, ja koko perhe istuu ruokapöydän ääressä maiskuttamassa kovaan ääneen ja hehkuttamassa tätä lempiruokaansa. Ei enää yllätä yhtään, että lapsetkin ovat isoja.

Vaikka sarjassa sivuutetaan aihetta melko vähän, fakta on, että Alana on lapsimissikisojen tähti. Perhe käyttää tukuttain rahaa ja aikaa siihen, että alle kouluikäistä tyttöä roudataan ympäri maata osallistumassa kisoihin, joista suurin osa on full glitz. Jos ette jaksaneet klikata aiempaa linkkiäni T&T-sarjaan, pähkinänkuoressa näissä lapsimissikisoissa lapset siis käyvät suihkurusketuksessa, käyttävät omien hampaidensa yllä tekohammasrivistöä, saavat rakennekynnet, meikataan ja puetaan ja hiukset laitetaan lisäkkeineen niin, että he näyttävät minikokoisilta kaksfemmoilta. Skandaaleja sarja on aiheuttanut sillä, että monituntiset kisat ajavat monet vanhemmat antamaan lapsilleen erinäisiä piristeitä, jotta he jaksavat kisata useammassa kategoriassa ja odottaa palkintojenjakoa. Alanan äiti antaa tälle "erikoismehua", joka on sekoitus Mountain Dew-limuaja Redbull-energiajuomaa. Tämä, ja kisat yleensä, on heti alkujaan mun mielestä jo sairasta ja väärin, mutta Alanaa seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että mimmi ihan oikeasti tykkää niistä ja nauttii kisaamisesta. Se, onko tämä tykkäys iskostettu hänen päähänsä ronttaamalla häntä kisoihin jo niin pienestä ettei varsinaisesti tajunnut mitä tapahtuu, onkin sitten asia erikseen. Mutta nyky-Alana vaikuttaa tykkäävään saamastaan huomiosta, voittamistaan palkinnoista ja yleensäkin esiintymisestä. Kunhan lopettaisi sen hemmetin mehun litkimisen.

Alana on kuitenkin aivan valloittava persoona. Tyttö on energinen ja iloinen, heittää koko ajan vitsejä ja naureskelee myös itselleen. "Beauty comes in all type of sizes - my size is cute!"-tyyppiset lausahdukset sulattavat munkin sydämen. Alana sai ykköstuottiksessa lemmikkipossun, jolle antoi nimeksi Glitzy, ja puki tämän mekkoon. Alanan sisko mainitsi, että possu on poika, joten mekossa se on sitten homopossu. Johon Alana vastasi saman tien, "Everybody's a little gay! Ain't nothing wrong with being a little gay!" Tyttö on kertakaikkiaan ihana. Myöskään tytön perhe ei ole automaattisesti kamala, vaan (virallisten tietojen mukaan) vähän köyhempänä aina elänyt perhe, jossa June-äiti harrastaa kovalla kädellä kuponkien keräilyä säästääkseen mahdollisimman paljon rahaa, ei ole muuttanut elintapojaan radikaalisti vaikka tienaavatkin suuria summia mm. tämän sarjan myötä. June laittaa suurimman osan rahoista säästöön, mm. Alanan tulevalle opiskelutilille - Jenkeissä kun college maksaa, ja hyvät colleget ne vasta maksavatkin.

Sarja on sympaattinen, vaikka onkin kovin jenkki, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja Alana on suloinen. So shoot me!

Psst! Shiri tänään 6kk ♥ postausta tulee torstaina, kun on neuvola! Parin viikon päästä tulee myös se lupaamani 300 lukijan arvonta, siitä lisää kunhan oma kappaleeni tulee kotiin asti ja saan kuvattua sitä postausta varten!


Ulkonäköjuttuja

11.11.2013

Kehonkuva.
Ihmisen käsitys niin omasta kuin muidenkin vartaloista.

Polttava puheenaihe, joka tuntuu puskevan jokaisesta tuutista ja luukusta jatkuvalla syötöllä. Ulkonäkö on jatkuvasti tärkeämpi asia ja ihmisen oma käsitys omasta vartalostaan surullisen usein vääristynyt. Googlettamalla löytyy lukemattomia tutkimuksia siitä, miten niin moni pitää itseään lihavampana kuin oikeastaan on. Toisaalta kolikon kääntöpuolella lihavat ihmiset usein pitävät itseään laihempana kuin ovat. Realismi omasta vartalosta tuntuu puuttuvan itse kultakin.

Kehoasiat ovat myös harvinaisen ristiriitainen asia. Samoissa naistenlehdissä puuskutetaan siitä, miten jokainen on kaunis omalla tavallaan ja jokainen keho on ihana - ja seuraavalla sivulla esitellään uusi superdietti, jolla voi laihtua kolme housukokoa kuukaudessa. Fiksumpikin hämmentyy.

Toisaalta koen positiivisena sen, että on jatkuvasti kampanjoita, joissa toitotetaan että yleinen kauneusihanne langanlaihuudesta on sairaalloinen. Että nuoret, uskaltaisin sanoa että etenkin nuoret tytöt, kasvavat hirveiden ulkonäköpaineiden alla ja heille asetetaan käsittämättömiä ja täysin valheellisia tavoitteita. Kauniita laihoja naisia kuvataan joka paikassa, mutta usein kauniit ja laihat naiset muokataan vielä kauniimmaksi ja laihemmiksi kuin he todella ovat. Nuoret katsovat kuvaa uusimmasta Hollywood-tähtösestä katumainoksessa käsittämättä sitä, että se piskuinen vyötärö, leveä lantio, isot ja terhakkaat tissit, selkeästi paistavat solisluut, korkeat poskipäät ja suuret nukensilmät pusuhuulineen ovat Photoshopilla muokattuja. Eikä se edes ole kovin vaikeaa.

Alla on esimerkki siitä, mitä totaalinen amatööri voi tehdä. Se on siis minun muokkaamani kuva. Vasemmalla alkuperäinen kuva Sarah Jessica Parkerista, jota muokkailin vain ns. "kauniimmaksi", eli siis vähensin juonteita, tasoitin ihoa, kirkastin silmien väriä, valkaisin hampaita, tummensin meikkejä ja muutenkin "parantelin". Lopputuloksen ei siis ole tarkoitus näyttää aidolta, vaan näyttää teille, että jos amatööri osaa tehdä tämän, kuvitelkaa mitä ammattilaiset osaavat. No, ammattilaiset osaavat alla olevan kollaasin kuvia. Keräilin siihen mielestäni semi järkyttävän paljon muokattuja kuvia.


Tämä ei kuitenkaan ollut pääpointtini, koska en jaksa uskoa että tämä shoppailu tulisi jollekulle yllätyksenä. Sen sijaan halusin ihmetellä sitä, miten jengillä menee nää asiat joskus vähän överiksi.

Kyllä, on positiivista, että anorektisen laihasta "täydellisestä" kauneusihanteesta yritetään päästä irti. On hienoa, että lapsia kasvatetaan ymmärtämään, että he ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat. Että ei tarvitse pakottautua tiettyyn muottiin ollakseen arvokas. Kaikki tämä on todella positiivista. Mutta.

"REAL women have curves"-tyyppiset lauseet eivät ole positiivisia.
"Apua, sä oot ihan luuviulu!"-tyyppiset lauseet laihoille on ihan sama asia kuin se, että haukkuisi lihavaa läskiksi.

On negatiivista, jos tiettyä kehoa yritetään pönkittää paremmaksi haukkumalla sitä toisenlaista. Se ei tee kenestäkään yhtään kauniimpaa tai parempaa, että haukkuu muut ympäriltään maanrakoon. Päinvastoin. Tämäntyyppinen ajattelutapa on haitallista kaikille - ei kenenkään itsetunnon pitäisi perustua siihen, että madaltaa jonkun muun itsetuntoa. Se, että jotakuta on vaikkapa kiusattu lihavuuden vuoksi koulussa ei oikeuta siihen, että aikuisena kyseinen tyyppi haukkuu kaikki laihat ihmiset kostoksi. Katkeruudesta on osattava päästää irti. Ja mikä tärkeämpää, on ymmärrettävä, että jos joku sanoo kaikkien kehojen olevan kauniita, niin silloin se on kaikki, ei vain ne joilla on samanlainen tai isompi kroppa kuin itsellä.

Toinen asia, joka mua myös tässä vähän häiritsee, on se mainitsemani överiksi vienti. On totta, että hirveän moni normaalipainoinen tuntee olevansa lihava ja hampaat irvessä yrittää laihduttaa muutaman hassun kilon. Toki ihminen itse tietää parhaiten mikä paino tuntuu parhaimmalta, mutta tietenkin se särähtää korvaan - "Apua, mä oon niin läski," sanoo koon 36 housuja käyttävä tyttö. Etkä ole. Ja on hirveää, että yhteiskunta ja media saa sinut uskomaan niin. Mutta.

On negatiivista, jos lihavuutta yritetään mainostaa hyvänä asiana. Mietitään nyt ihmisen terveyttä. Kukaan ei voi väittää, että liikalihavana on oikeasti täysin terve - ainakaan pitkällä mittakaavalla. Vaikka ei kokisikaan yleitä lihavuuden haitallisia oireita (kuten vaikkapa diabetestä, hengästymistä parin portaan jälkeen, kipeitä polvia ja niveliä, kolesteroliarvojen heittelyä taivaissa tai sosiaalisiakin "oireita" kuten vaikkapa noloa fiilistä, kun ei mahdu istumaan johonkin), ei voi tosissaan väittää, että +40kg ylipainoisena olisi koko elämänsä terve kuin pukki. Lihavuus aiheuttaa ihan hirveästi sairauksia ja vaivoja, jotka voisi välttää ihan yksinkertaisesti elämällä terveemmin. Vaikka pidänkin hirveästi tästä uudesta ilmiöstä, että jokainen keho on kaunis, tuntuu karsealta kuulla 160-senttisen reilusti yli satakiloisen ihmisen mainostavan, että kun minä vaan olen niin onnellinen ja terve tässä kehossani ja ainoa syy miksi te haluatte että laihdutan on ulkonäköpaineet!11 No ei ole, vaan vaikka sekin, ettet kuole sydänkohtaukseen kolmekymppisenä.

Mutta ulkonäkökin voi toki pettää. Pulleakin voi olla urheilullinen, joka nyt vaan tykkää syödä, kun taas laiha voi olla todella epäterveellinen. Eikä välttämättä edes syömishäiriöitä miettiessä. Esimerkiksi nämä kuuluisat kaikkien kadehtimat tyypit, joiden ruoansulatus on luokkaa läpipaskoja, jotka voivat syödä ihan mitä tahansa eivätkä koskaan liho. Joskus tämän kaltaiset ihmiset syövät ihan mitä sattuu ihan milloin sattuu, eivätkä harrasta mitään liikuntaa ollenkaan. Silloin tämä ihminen, vaikka onkin hoikka, ei kuitenkaan omista tervettä kroppaa. Huono ruokavalio ja epäaktiivinen elämä voi johtaa yleensä lihavuuteen linkattuihin tauteihin ja vaivoihin myös laihoilla, jos elämäntavat ovat perällään. Ja moni pitäisi vierekkäin laitettuna laihaa sohvaperunaa pulleaa urheilijaa terveempänä. Toistan, ulkonäkö voi pettää.

Siispä, tämän ajatusvirran jälkeen perimmäinen pointtini tulee tässä.

Sen sijaan, että puhumme siitä miten joka keho on kaunis, ihannoidaan terveyttä. Ihannoidaan sitä, että ihminen on aktiivinen ja arvostaa ruokaa, syö hyvin ja elää tasapainossa. Ihanteen ei pitäisi olla luurankolaihuus, muttei myöskään liikalihavuus - miten olisi terve keho, jossa ihminen voi oikeasti hyvin?

Unelmieni matkakohteet TOP 5

30.10.2013

Unelmointi on kivaa, eli jatketaan unelmointilinjalla! Oonkin jo useampaan otteeseen blogissa toitottanut sitä, miten tärkeänä pidän matkustelua, ihan jokaiselle ihmiselle. Vaikka olisi kuinka kirjaviisas, se nyt vaan on niin, että vieraasta kulttuurista ja maailmasta yleensä oppii vasta, kun sen oikeasti näkee. Tutkia voi vaikka kuinka paljon, mutta vasta kun pääsee itse paikan päälle näkemään ihmisiä, tapahtumia, elämää täysin toisella tavalla kuin omallaan, voi ymmärtää kuinka perustavanlaatuisen erilaista voikaan olla toisessa maassa. Pidän matkustelua myös todella tärkeänä osana lasten kasvatusta, koska haluan lapsieni oppivan jo nuorella iällä, miten rikas maailma onkaan väreillä, kansoilla, kulttuureilla... Haluan lapsieni oppivan elämästä ja maailmasta käsinkosketeltavalla tavalla.

Olen itse käynyt Euroopan ulkopuolella vain kaksi kertaa - Marokossa ja Hong Kongissa - ja hinku päästä matkustelemaan onkin suuri. Matkustelussa isoin miinuspuoli onkin ehdottomasti sen kalleus, vaikka sekään ei missään nimessä ole este. Pienellä vaivalla voi löytää halpoja lentoja, majoituksia ja tekemistä maailman toisella puolella - jos vain jaksaa kikkailla itse, eikä valitse pakettimatkaa. Harvalla on varaa lähteä tuosta vain, säästämällä matkustelemaan kyllä toki pääsee. Ja lapset eivät missään nimessä ole este matkustelulle - päin vastoin, mielestäni lapsien kanssa on kahta kauheammin syitä matkustella!

Monia paikkoja on kuitenkin tullut nähty, mutta on viisi sellaista spessua paikkaa, jotka ihan ehdottomasti haluan elämäni aikana vielä nähdä ja kokea. Sen saa nähdä milloin, miten ja kenen kanssa, mutta ennen kuin kuolen, toivon voivani katsoa tätä listaa ja ajatella, että nähty on. Nämä eivät sitten ole missään tietyssä järjestyksessä!


Intia on ollut matkakohdetoiveenani jo pitkään. Mulla itse asiassa olisi ollut mahdollisuus päästä sinne kolmeksi viikoksi perheeni kanssa kun olin 17-vuotias, mutta valitsin yksin kotiin jäämisen, koska "hei kämppä tyhjänä 3vko!!1" ja koska en mukamas olisi kestänyt olla erossa silloisesta poikaystävästäni kolmea viikkoa. Hyvät vanhemmat, pakottakaa lapsenne, jos he väittävät etteivät halua lähteä! Niin tai näin, Intiassa kiehtoo eniten kulttuuri ja historiallisuus. En myöskään haluaisi mennä vain yhteen kaupunkiin, vaan haluaisin kierrellä ja nähdä niitä mahdollisimman monta. Mumbai olisi yksi ehdoton, jossa haluan käydä. En oikeastaan edes tiedä mikä Intiassa mua niin viehättää, onko se se eksoottisuus, täydellinen vastakohtaisuus puhtaalle ja rikkaalle haja-asutetulle Suomelle...


Jos saisin valita yhden matkakohteen Aasiasta, se olisi Nepal. Nepalissa eniten kiehtoo sen luonto, ja sen kontrasti kaupunkialueisiin. Haluaisin käydä Mount Everestillä ja piipahtaa Tiibetissä. Haluaisin nähdä Aasialaisia uskontoja, vaikka käsittääkseni Nepalissa moniin temppeleihin saavat mennä vain paikalliset. Vanhempani olivat jokin aika sitten Nepalissa, ja tutustuivat erääseen taksikuskiin. He saivat kutsun tämän kotiin, ja ottivat heidän poikansa kummilapsekseen ja maksavat tämän koulutusta, eli toimivat kuin järjestöjen kautta hankitun kummilapsen kautta, mutta ilman välikäsiä - kaikki rahat suoraan perheelle. Perheellä oli toinenkin lapsi, jolla oli myös kummivanhemmat Norjassa. Vanhempani tarinat Nepalista pysäyttivät ja vain nostattivat matkakuumettani sinne!


Olen aika ristiriitaisilla tunteita jenkkilää kohtaan, mutta haluaisin silti ehdottomasti kokea Californian. Sinänsä en koe USA:ta kiinnostavana matkakohteena, koska mulla on aika negatiivinen kuva USA:n kulttuurista, mutta Californian rannat houkuttelevat silti. Suomi kuitenkin on niin onnettoman pieni paikka, että on ihanaa käydä länsimaalaisissa (tai länsimaalaistuneissa, kuten Hong Kong) suurkaupungeissa vähän tutkailemassa isomman maailman menoa. Oikeastaan ehkä yksi syy haluta nähdä California on nimenomaan niissä ennakkoluuloissani USA:ta kohtaan - enhän mä voi tuomita huonoksi jotain, mitä en ole nähnyt ja/tai kokenut. Jonkinlainen road trip läpi jenkkilän ehkä olisikin mulle paras vaihtoehto!


Myönnetään, Lost sen aiheutti - halun nähdä Fidži! Mähän siis luulin Lostia katsoessani, että se on kuvattu siellä, ja ihastelin luontoa ja innostuin siitä matkakohteena. Sittemmin opin, että se on kuvattu Hawaijilla, mutta Fidži jäi, ja innostuin siitä aina vain lisää vähän googlaillessani. Tarvitseeko tätä toisaalta hirveästi edes selitellä? Paratiisirannat, kirkas vaaleansininen meri, jossa näkee pohjaan... Ah. Ibizalla olen käynyt, ja meri oli siellä myös tietyillä rannoilla/tarpeeksi kaukana rannasta kristallinkirkas, ja se on kaunein meri mitä olen koskaan nähnyt. Ehkä Fidži vielä lyö sen!


Kuuba on ollut myös monta vuotta unelmakohteitteni kärkilistalla. Kuuban eläväinen ja värikäs kulttuuri on kertakaikkiaan hykerryttävän mielenkiintoinen, puhumattakaan upeasta luonnosta. Kuubahinguissani ostin myös takakanttakaan lukematta Pedro Juan Gutiérrezin romaanin Likainen Havanna-trilogia (Trilogia sucia de La Habana), ja se nousi yhdeksi lempikirjoistani jo ennen kuin sain sen loppuun. Gutiérrezin elämänkerrallinen kertomus Havannasta ja sen paheista, ja se on kielletty Kuubassa. Kuubassa haluaisin nähdä Kuuban yöelämän, sen musiikin ja ihmisten sekamelskan kaduilla, baareissa ja yökerhoissa. Kuuba vaan jotenkin on saanut mut pauloihinsa.

Missä te haluaisitte käydä?

Super Mega Horror Pack

8.10.2013

En oo koskaan elämässäni käyttänyt yhtä paljon aikaa postaukseen kuin tähän meni! Luonnoksissa ikuisuuden pyörineenä se on vihdoin valmis. Useasti kauhun ja sen alalajien rakastajaksi itseni tunnustaneena olen saanut kysymyksiä, joissa pyydetään suosittelemaan parhaita. Päätin koota kerrankin tälläisen isomman paketin elokuvia, jotka jaoin omiin kategoiroihinsa ja arvostelin mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi - ja spoilaamatta! Täytyy kuitenkin myöntää, että tässäkään ei ole läheskään kaikki, eli jatko-osaa tälle postaukselle voi ehkä joskus odottaa.

Suojelen nyt herkimpiä ja laitan postauksen kuvineen Lue Lisää-linkin taakse, ettei niiden, jotka ei tämmöisestä tykkää, ole pakko selata kauhukuvia.

Enjoy!


Musatärpit #2

6.10.2013

Tein jokun aika sitten postauksen muusikoista, jotka mielestäni ansaitsevat enemmän huomiota. Postauksessa ei kuitenkaan tietenkään ollut kaikki, joten päätin tehdä uuden, jossa esittelen heitä pari lisää. Vain pari nyt, koska oikeastaan molemmat ansaitsisivat ihan omat postauksensa - niin paljon rakastan molempia tässä esitettyjä actejä. Kumpikin esitelty ei ole vain musiikillisesti mieleeni, vaan he jollain lailla inspiraoivat mua muutenkin, elämässäni. Toki se musiikkikin sävähdyttää ja tuo mulle kylmät väreet. Pidemmittä puheitta:


Amanda Palmer on yhdellä sanalla sanoen ihana. Tutustuin naiseen kun hän vielä vaikutti Dresden Dolls-duossa, jonka dark cabaret/synkkä sirkus/miksi sen voisi lokeroida?-musiikki ihastutti mua suuresti. (Tyylistä jonkinalisen idean saamiseksi suosittelen kuuntelemaan tän ja tän.) Musiikissa jo vuosia vaikuttanut Amanda on ehtinyt myös tekemään paljon muutakin Dresden Dollsin lisäksi, nyt viimeisimpänä soolomusiikkia, joka sai mun tärykalvoni kerta kaikkiaan laukeamaan.

Mut vasta sitten rakastuinkin, kun seurasin neitosta musiikin lisäksi. Feministinä Amanda vastustaa mm. naisen kehon yliseksualisoimista, eikä alastomuus ole tälle uusi juttu. Brittilehti DailyMail reagoi Amandan vilautukseen tekemällä siitä suurenkin skuupin, johon neiti vastasi parhaalla mahdollisella tavalla - laulamalla heille pienen laulun. Video tässä, ja ekaa kertaa sen nähdessäni aloin hurraamaan. Amanda teki myös aikoinaan työtä elävänä patsaana - tiedättehän, ne katutaiteiljat jotka asussaan seisovat kadulla ja liikkuvat vain, jos joku pudottaa rahaa keräysastiaan.

Pitkään musiikkialalla vaikuttanut Amanda ei kuitenkaan saa läheskään yhtä paljon meriittiä, kuin mielestäni ansaitsisi. Amandalla ei ole vain loistavaa musiikkia, vaan hän on myös älykäs, sanavalmis ja kärkäs - kolme lempipiirrettäni ihmisessä.


Tiedetään, olen maininnut Blue Octoberin blogissa monesti aiemminkin, mutta bändi ehdottomasti ansaitsee paikkansa myös kunnon esittelypostauksessa. En oikeastaan tiedä, miten tää bändi on varastanut mun sydämeni näin kovaa, mutta mä oon aina ihan polvillani nöyränä näistä puhuessani. Jotenkin Blue October on vaan mun ihon alla. Kuulin bändistä ensi kertaa, kun eräs entinen ystävä soitti mulle heidän laulunsa Into The Ocean ja sanoi, "tää on sellainen biisi, jota pitää kuunnella metrossa kun ulkona sataa lunta." Rakastuin saman tien. Jotenkin tää musiikki vaan puhuttelee mua jostain harvinaisen syvältä.

Blue October on siis alunperin Texasista kotoisin oleva yhtye, joka perustettiin vuonna 1995, ja myönnän ihan suoralta kädeltä että rakkauteni bändiin kohdistuu lähinnä musiikkiin ja laulaja Justin Furstenfeldiin. Justin kamppailee bipolaarisen mielialahäiriön, johon liittyy psykoottisia oireita, sekä paniikkihäiriön kanssa, ja on ollut hoidossa niin mielenterveys- kuin päihdeongelmien takia. Tämä, ja tapahtumat Justinin elämässä, heijastuvat bändin musiikissa, jonka pääasiallinen kirjoittaja Justin on. Avioero ex-vaimosta, jonka kanssa Justinilla on tytär Blue, kirvoitti melankolisen levyn, kun taas uusin levy Sway on huomattavasti iloisempi - nyt kun Justin on uusissa naimisissa ja saanut toisen tyttären. Albumeja bändiltä löytyy seitsemän, joista äsken mainittu uusin Sway ilmestyi ihan hetki sitten, ja alkaa pikkuhiljaa ehkä nousta lempilevykseni. Nimikkobiisi Sway on soinut täällä toistolla levyn ilmestymisestä asti, Nicolla alkaa jo pikkuhiljaa menemään pata jumiin sen kanssa... Turhaa nippelitietoa, muuten: Stephenie Meyer kertoo, että Twilight-kirjasarjaa kirjoittaessaan hän haki inspiraatiota musiikista, ja on maininnut Blue Octoberin ja Musen suurimmiksi inspiraationlähteekseen.

Vaikka Blue October on menestynyt hyvin, myynyt platinaa ja sillä on maailmanlaajuinen kulttiseuraajakunta, mun mielestä se ansaitsisi vielä niin paljon enemmän mainetta. Vaikka seitsemässä albumissa on paljon kuunneltavaa, suosittelen ehdottomasti kaikkia rockin ystäviä antamaan heille mahdollisuuden. Jokainen albumi on ihan oma juttunsa ja kovin erilainen muista - suosikkejani ovat platinaa myynyt melankolinen Foiled, sekä se mainittu uusin Sway.

Minä, feministi

1.10.2013

Tuskin on jäänyt ihmisiltä huomaamatta, että käsitän itseni feministiksi - tuon sitä melko usein esillekin. Feminismi terminä vaan on niin kovin väärinymmärretty että sen joutuu usein vääntämään rautalangasta.

Feministi ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Feministi ei vihaa miehiä, ei pidä naisia parempana sukupuolena, ei tahtoisi naisten olevan korkea-arvoisempia kuin miesten. Feministi haluaa, että nainen on niin laillisesti kuin sosiaalisesti samalla viivalla miehen kanssa. Aina, ja kaikessa.

Puhutaan nyt siis stereotypioista. Valitettavan monelle feministi tuo heti mieleen kuvan lihavasta, vihaisesta lesbonaisesta, joka tahtoisi tappaa jokaisen miespuolisen vastaantulevan henkilön. Joka on vihainen ihan naurettavistakin asioista, kuten Blondin Koston hahmo, joka raivoaa sanasta "semester", koska se kuulostaa sanalta semen, sperma ja on siksi miehinen sana.

Toki tämä stereotypia ei ole täysin tuulesta temmattu, vaan tämänkaltaisia ihmisiä varmasti löytyy. Mutta jokaisen feministin leimaaminen miehiä vihaavaksi raivottareksi kertoo lähinnä leimaajan älynlahjoista, ei suinkaan feminististä itsestään. Vai mitäs sanotte -

Onko jokainen muslimi terroristi? Onko jokainen katolisen kirkon pappi pedofiili? Onko jokainen kristitty samanlainen kuin Westboron baptistikirkon jäsenet? Onko jokainen mies täysin sukupuoliviettinsä vietävissä oleva idiootti, joka ei kerta kaikkiaan pysty hillitsemään himojaan?

Ei, ei ole. Myöskään jokainen feministi ei mene siihen idioottimaiseen leimaan, joka nykyään kaikille feministeille otsaan lämäistään. Miten minä siis käsitän feminismin?


Feministinä unelmani on maailma, jossa mies ja nainen ovat todella, oikeasti, joka vinkkelistä katsottuna täysin samanarvoisia ja samalla lähtöviivalla. Kirjoitin naistenpäivän aikaan Rakkain terveisin, feministi-tekstin, joka on edelleen blogin toisiksi suosituin teksti, jonka ohitti vain A Beautiful Body-haasteen osallistumispostaukseni. Ehdotan lukemaan sen aikaisemman feministipostaukseni, koska aika ammentavasti selitän siinä, miksi feminismiä mielestäni nykymaailmassa tarvitaan. Pähkinänkuoressa toistaisin kuitenkin pointtini.

Feminismiä tarvitaan, koska naissukupuoli ei monella tapaa ole mitenkään tasa-arvoinen miehen kanssa. Naiset kohtaavat uskomattoman määrän salakavalaa seksismiä päivittäin. Joitakin suurimpia ketutuksen kohteitani:

- Raiskattu nainen on osasyyllinen raiskaukseensa, jos hänellä oli paljastavat vaatteet, tai jos hän oli humalassa, tai jos hän oli "antanut ymmärtää" tai jos hän oli lähtenyt baarista miehen mukaan. Eikö kellään todella tulee mieleen, että oli tilanne mikä tahansa, raiskaus on aina väärin? Edes sellaisten asioiden kysyminen tai esiintuominen saa mun vereni kiehumaan. Ai, sut raiskattiin, no mut olithan sä aika kännissä ja sulla oli se minihame, että oisko kannattanut vähän miettiä... Aijaa, että miehillä on vapaa pääsy jokaisen minihameisen naisen sisään?

- Abortin kieltäminen naisilta. Oli näkökulma asiaan mikä tahansa, abortin kieltäminen on myös feministikysymys. Tiesittekö, että jos kuolette, ruumiistanne ei saa ottaa toimivia ja terveitä elimiä eikä edes verta jos ette ole siihen erikseen suostunut ennen kuolemaasi, vaikka sillä pelastaisi kuolevan lapsenne? Sitä kutsutaan keholliseksi autonomiaksi, eli itsemääräämisoikeudeksi. Se tarkoittaa siis sitä, että jokaisella on oikeus päättää itse omaan kehoonsa liittyvistä asioista. Kuolleella ruumiilla on kehollinen autonomia. Mutta naisilta sitä yritetään viedä pois? Pölyiset vanhat miehet korkeissa asemissa päättävät, että koska pölyinen vanha kirja vihjaa näin, naissukupuolelta tulee poistaa oikeus, joka on jopa kuolleilla. Eikä kukaan näe tässä mitään väärää?

- Kun itsensä feministiksi lukevat ihmiset tuomitsevat naiset, jotka nauttivat naisellisuudesta, kotiäitiydestä, meikkaamisesta, ja miksei vaikkapa alistamisesta sänkykammarin puolella. Aito, perustavanlaatuinen feminismi ajaa naisten valinnanvapautta - eikä sitä ole se, että jokaisen naisen olisi pakko rikkoa normeja, vaikka kokisi sen epämukavaksi, ihan vain pointin tehdäkseen.



- Naisten ja miesten asettaminen eriarvoiseen asemaan samasta käytöksestä. Tästä perusesimerkki se, miten paljon naisia sänkyynsä kaatava mies on ihailtava uros, kun taas paljon miehiä sänkyynsä kaatava nainen on kuvottava lutka. Ja viime ajan mediaesimerkki tästä on se surullisenkuuluisa Miley Cyruksen ja Robin Thicken esiintyminen VMA-gaalassa jokin aika sitten. Ihmiset pöyristelivät sitä, että Miley kehtasi hetkuttaa takamustaan itseään paljon vanhemman, naimisissa olevan miehen edessä ja häntä vasten - mutta kukaan ei pöyristellyt sitä, että naimisissa oleva mies hinkkasi haarojaan itseään huomattavasti nuoremman naisen takalistoa vasten.

- Moni tyttö fanittaa Justin Bieberiä, vaikka kakara ihan oikeasti on sanonut, että abortti on väärin myös raiskaustapauksissa, koska jumalalla on syy kaikkeen ja näin ollen myös raiskauksella on perimmäinen tarkoitus. Mulla sauhuaa savu korvista vain tätä kirjoittaessa.

- Naisten neitsyyttä pidetään jotenkin pyhänä asiana, jota tulee varjella, mutta miesten poikuus on häpeällinen juttu, josta tulisi päästä mahdollisimman pian eroon. Neitsyyden ihannointi on ihmisen luoma konsepti siitä, että naisen tulee olla "puhdas" mahdollisimman pitkään. Jokainen varmaan tietää, että ennen vanhaan (ja ikävä kyllä monissa paikoissa myös nykyään) morsiamen tuli hääyönään olla neitsyt, tai hän oli saastainen ja morsiameksi kelpaamaton. Breaking news: Nainen ei menetä mitään ensimmäisellä yhdyntäkerrallaan. (Immenkalvo ei katoa mihinkään, se väistyy.) Naisen neitsyys on ihan yhtä iso tai pieni juttu kuin miehen neitsyys.

- Käsitys friendzonesta. Sitähän siis käyttävät katkeroituneet miehet, jotka väittävät olevansa hyviä tyyppejä, mutta jotka ihastuvat sellaisiin naisiin, jotka eivät ihastu heihin takaisin. Nämä miehet olettavat, että naiset ovat seksirobotteja, jotka toimivat mukavuuskolikoilla - ole naiselle tarpeeksi kiva ja kiltti, niin johan aukeaa jalat. Ja jos ei aukea, nainen on idiootti ja kusipää, joka ei näe edessään olevaa "hyvää miestä". Ja yksikään näistä pelleistä ei edes pysähdy tajuamaan, että tämä koko ajatusmaailma vie koko hyvän tyypin tittelin kauas heidän luotaan.

- Kaksinaismoralismi, jossa naiselle iskostetaan päähän puhtaan neitsyen ihanne - nainen ei saa olla kevytkenkäinen, koska kuka nyt sellaisen naisen haluaisi? "Älä tee huorasta vaimoo"-tyyppiset paskalauseet? Ja kolikon kääntöpuolella naisen oletetaan uhkuvan seksiä ja seksiä mainostetaan maailman ainoana tärkeänä asiana. Fiksumpikin hämmentyy.

- Ylipäätänsä ajatus siitä, että toinen sukupuoli nyt vaan on parempi jossain kuin toinen. En kiellä sitä, etteikö tilastollisesti ole yleisempää, että esimerkiksi naisen hoivavaistot olisivat korkeammat kuin miehellä. En kiellä sitä, etteikö miehissä ja naisissa voi olla fysiologisia eroja, jotka vaikuttavat vaikkapa tunteiden käsittelyyn. Mutta kiellän sen, että nämä yleisyydet pitäisi asettaa jokaisen ihmisen kohdalle. Että tämä ja tämä työ on naisen työ, kun taas tämä on miehen työ. Että naiset nyt on sellaisia että ne enemmän tuntee kuin ajattelee, eikä siksi kelpaa johtajiksi, tai että miehet nyt on sellaisia että ei niistä oikein koti-isiksi ole, ellei ne nyt vähintään ole jotain homoja hei. Tämäntyyppisten yleistyksien myötä ei vain aseteta turhia ennakkoluuloja kaikkia kohtaan, vaan myös aiheutetaan epämukavia tilanteita ihmisille, jotka eivät kehtaa tai uskalla toimia päänsä mukaan, koska pelkäävät ulkopuolista painetta. Nainen, joka ei lähde miesvoittoiselle alalle, koska pelkää koko uran ajan jatkuvaa tytöttelyä ja alentavaa kohtelua - tai mies, joka ei naisvoittoiselle alalle, koska pelkää jatkuvaa pilkkausta "tosimiesten" taholta.



- Mulla tämä ja feminismi kietoutuu niin paljon toisiinsa, että kiitän feminismiäni myös näistä mielipiteistäni - eli seksuaalisuuskysymyksistä. Moni varmaankin jo tietää, että olen ally, eli heteronaiseksi käsittäytyvä ihminen, joka kuitenkin kokee LGBTQ-asiat ja -oikeudet todella tärkeinä. Tasa-arvoa ajavana ajan myös seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa. Eniten ehkä feminismiin liittyvä ongelma onkin transsukupuolisten ihmisten kohtelu. Fysiologinen sukupuoli ja henkinen sukupuoli ovat kaksi eri asiaa, ja ihmistä tulisi kohdella jälkimmäisen mukaan. Ihminen, joka on puolivälissä muutosta yhdestä sukupuolesta toiseksi tulisi saada kohtelua tulevan sukupuolensa mukaan. Jos mies käsittää itsensä naiseksi ja on matkalla naiseksi muuttumisessa, häntä tulisi kohdella naisena, roikkui reisien välissä jotain tai ei. Suomessa on onneksi sukupuolineutraali hän-termi, mutta esimerkiksi englanninkielisissä maissa joillekin vain on ylitsepääsemätön ongelma sanoa she/her puhuessaan ihmisestä, joka on fysiologisesti mies mutta muuten nainen. Ja näissä asioissa muuten en hyväksy vastustavia mielipiteitä - yleensä ihminen saa mun puolesta olla ihan mitä tahansa mieltä, mutta nyt puhutaan ihmisoikeuksista ja vainosta tiettyä kansanryhmää kohtaan. "Mun mielestä tyypeiltä x pitäisi viedä oikeudet lapsiin ja avioliittoon, koska mä en käsitä niiden ajatusmaailmaa" on ihan yhtä sairas ajatus kuin "Mun mielestä tyypit x pitäisi tappaa, koska mä en tykkää niistä".

- Ikuisuuskysymykset naisten työllistämisestä tietyssä iässä koska "se saa kohta kuitenkin lapsia", naisten palkkauksesta miehen palkkaan verrattuna ja yleisesti oikeuksista ja kohtelusta työpaikalla.

- Naiset, jotka sanovat, että eivät ole feministejä eivätkä ymmärrä feminismiä. Todellako? Oikeasti? Oletko ihan varma? Okei, et siis ole feministi etkä ymmärrä mihin heitä tarvitaan. Luovu siis samalla työpaikastasi ja äänioikeudestasi. Varmista, että valitsemasi kumppani onkin vanhempiesi valitsema, koska naisena neitsyytesi on arvokas myyntivara vanhemmillesi. Ole hiljaa. Mene kotiin siivoamaan ja kokkaamaan. Kiellä kaikki, mitä feministit ovat tähän asti saavuttaneet.

On turhaa verrata naisten nykyasemaa siihen, mitä se on joskus ollut, ja käskeä meitä olemaan kiitollisia siitä, ettei enää eletä keskiajalla ja nainen on siis nykyään jo ihan tarpeeksi hyvässä asemassa. Feministinä en hae ihan tarpeeksi hyvää asemaa, vaan totaalista tasa-arvoa.

On täysin totta, että mä olen aivan kullanarvoisessa asemassa. Suomi on yksi maailman parhaita maita sukupuolten välisestä tasa-arvosta puhuttaessa. Mulla on erittäin hyvä tilanne, olen voinut valita itse milloin menen naimisiin ja milloin teen lapsia. Olen voinut valita, etten palaa työelämään heti (tulevaisuudessa näkee, mihin asti olen kotona). Olen naimisissa miehen kanssa, joka rakastaa ja arvostaa kaikkea mitä teen - miehen kanssa, jonka ajatusmaailma on hyvin samanlainen kuin minun, vaikkakin "kesympi". Olen voinut itse päättää kelle ja milloin menetän neitsyyteni, kenen kanssa tahdon seurustella. Olen etuoikeutettu. En ole kokenut paljoa sortamista minua vastaan sukupuoleni vuoksi.

Mutta se ei tarkoita, etteikö minun pitäisi välittää muiden asemasta. Se, että minä olen onnekseni saanut elää naisena vapaasti ei tarkoita sitä, ettenkö saisi olla vihainen siitä, miten sukupuoltani ympäri maailmaa sorretaan.

Ragetus vol 9000

30.9.2013

Joskus vaan ottaa päähän! En edes muista monesko ketutuspostaus tää on, mutta täältä pesee taas.

Se, että sanotaan "pussy" kun tarkoitetaan ihmistä, joka on heikko ja/tai pelokas. Voisin vetää tähän pitkänkin feministin näkökannan, mutta sanon sen sijaan vain, että mun mielestä sana "ballsack" olisi parempi - koska kumpaakohan ruuminosaa sattuu enemmän, jos sitä potkaisee? Jos pussy kestää synnytyksen aikana tapahtuvan vaahtosammuttimen kokoisen pikkuotoksen työntämisen ulos, se ei todellakaan kuvaa mitään heikkoa tai pelokasta.

Täydellisen talvitakin metsästys. Lue: Mission impossible.

Se, että joku ottaa jotain tosi tönkköjä ja huonoja valokuvia, muokkaa ne mustavalkoiseksi ja tekee Facebookin itselleen fanisivut tyylillä ~ Heart Pumps Diesel Photography ~ jossa kuvailee itseään ammattivalokuvaajaksi. Joo, valokuvaus on tosi kivaa, mutta eiköhän ammattikuvaus ole niiden ammattilaisten hommaa, ei näiden digipokkareilla koiransa silmästä lähikuvia ottavien? Ammattilaiseksi on vähän paha kutsua itseään, jos ei sitä ole.

Se, että allaolevissa kuvissa esiintyvä malli käsitetään XL-malliksi. Anteeks?

kuvat hm.com
White trash-termin väärinkäyttö. Se on jenkkilästä hiljattain suomalaisten suuhun rantautunut termi, jota käytetään lokeroimaan tiettyjä ihmisiä negatiivisen leiman alle. White trash kuvaa ihmisiä, jotka ovat köyhiä, "alaluokkaisia", säälittäviä moraalittomia pikkurikollisia. Vankiloissa ja katkohoidoissa ravaavat tyypit, jotka silopintainen veroja maksava keskiluokka kiertää kaukaa. Termi sekoitetaan usein redneck-termin kanssa, joka taas tarkoittaa sivistymätöntä ja kouluttamatonta junttia usein jenkkilän etelävaltioista, sekä trailer trash-termin kanssa, joka on periaatteessa sama kuin white trash mutta eroaa siinä, että trailer trashit asuvat asuntoauto-/-vaunualueilla, joita on käsittääkseni yllätävän paljon USA:ssa. White trash siis ei tarkoita jokaista Suomessa asuvaa tatuoitua äitiä, vaikka palstamammat usein niin tuntuvatkin luulevan.

Se, että jos on >vuosi sitten ollut jotain mieltä, ja nykyään on eri mieltä, ihmiset reagoi olemalla ihan järkyttyneitä "mut et sä ennen tota mieltä ollut!!1", "viimeks sanoit kyllä näin!!1", ihan niinkuin ihminen ei voisi koskaan muuttaa mieltään mistään asiasta? Voi niitä, jotka ei koskaan avarra maailmaansa eikä koskaan muutu.

Se, että ihmistä pidetään automaattisesti karseena ämmänä, jos poistaa elämästään myrkyllisiä ihmisiä. Siis mitä ihmettä? Jos ihminen tuo elämään miltei pelkästään negatiivisuutta, ei sellaista ihmistä todellakaan tarvitse kattella. Me ollaan aikuisia ihmisiä, joiden ei enää tarvitse ottaa kaikkia mukaan hiekkalaatikkoleikkiin, ettei kellekään tule paha mieli. Yksi tapa parantaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa on nimenomaan se, että osaa sanoa ei niille ihmisille, jotka molempia laskevat. Tahallaan tai tahattomasti.

Sana "humputtaa". Pahoittelen jos käytät kyseistä sanaa, mutta se meni multa aluksi ihan ohi. Mulla tuli ensin siitä mieleen paneminen, koska englannin hump-verbi tarkoittaa nylkyttämistä. Se tarkoittaa käsittääkseni dokaamista? Mistä ihmeestä se tulee?

YouTube-mainokset. Niiiiin raivostuttavia! You can skip to the video in 5 seconds. Viisikin sekuntia on liikaa! Ja mites nää Pampersin mainokset, joita ei edes pysty skippaamaan...

Salakavala seksismi ja rasismi. Esitetään niin avarakatseista ai että, mutta sitten vaihetaan paikkaa jos mamu istuu junassa viereen, ollaan tarpeeksi tyhmiä uskomaan että ulkomaalaiset saa oikeasti enemmän rahaa valtiolta kuin suomalaiset tai heitetään kommentteja tyylillä "No siis täähän on sillee tietty miesten duuni, ku ei naiset nyt yleensä tämmöseen kykene". Argh!

Koodausjeesejä

26.9.2013

Multa melko usein kysellään apua erinäisiin blogissa oleviin koodeihin, joten päätin nää suosituimmat/hyödyllisimmät kasata yhdeksi postaukseksi, joita niitä sitten voi vilkuilla. Koska tää on aika kuvapainotteinen postaus, kaikki ohjeet löytyy "Lue lisää"-linkin alta, ja ne on eritelty toisistaan tämmöisen sydänrivin avulla.

Mulla on Blogger englanniksi, eli jos teillä on eri kielellä, yrittäkää löytää vastaavat! Google on myös iso apu kun koodeja etsiskelee, miltei kaiken löytää aika helpolla sieltä. Toivottavasti näistä on jollekulle hyötyä :)


Rakas 14-vuotias Sofia...

24.9.2013


Elämä ei ole niin perseestä kuin luulet. Nyt voi kaikki tuntua hirveän pahalta ja rankalta, mutta isompana lähinnä naurattaa, kun ajattelet niitä juttuja, jotka nyt tuntuvat maailman suurimmilta vääryyksiltä. Vanhempasi on hyviä tyyppejä, vaikka nyt ne pilaakin elämän koska en päässy Kiasman nurtsille hengaa viime pe!!1

Pidä kiinni siitä, että käyt paljon keikoilla, vaikka siitä tuleekin välillä riitaa vanhempien kanssa. Arvostat niitä muistoja isompana ja hymyilet miettiessäsi niitä. Ole just niin villi kuin haluatkin olla, koska jokainen kokemuksesi opettaa. Kun saat lapsen reilu parikymppisenä, huomaat, että oot ehtinyt jo kokea niin paljon, ettet koe missaavasi mitään vaikka siirrytkin perhearkeen nuorena.

Älä vihaa itseäsi niin paljon. Peilistä katsova tyttö on oikeesti ihan hyvä tyyppi, eikä yhtään niin läski ja ruma kuin luulet. Pidä kiinni haluistasi laihduttaa, mutta yrittäisit tehdä sen vähän terveemmin - älä sekoile ruoan kanssa yhtä paljon kuin nyt. Äläkä oksentele välillä, koska syömishäiriötä sulla ei ole, vaikka se tuntuiskin nyt olevan jotenkin tosi cool. Säästä meidät molemmat vuosien taistelulta itsetunnon kanssa, jooko?

Lopeta kamalien asioiden romantisoiminen. Masennus, viiltely, itsemurha, syömishäiriöt, angsti... mikään näistä ei ole traagisen kaunista tai runollista, vaikka nyt luuletkin niin. Et ole mitenkään erityinen lumihiutale, koska olet surullinen. Jos ymmärtäisit sen ajoissa ja lopettaisit pessimistisen ajattelutapasi, löytäisit elämän hyvän puolen vähän nopeammin.


Kuse ysiluokka, ja mene kympille, koska saat sieltä pari kaveria, jotka on edelleen kaikista rakkaimpien joukossa. Mene lukioon, koska sieltä saat samanlaisia. Kaadu kännissä ja pasko nivelsiteesi, koska sillä missaat työpaikan ja päädyt mäkkäriin, jossa tapaat elämäsi miehen. Kuse ysiluokka, koska se johtaa kommelluksien kautta avioliittoon.

Pidä kiinni ystävistä. Pidä yhteyttä, älä suutu niin turhista asioista ja kun sovitte, että tapaatte, tavatkaa myös. Jos se toinen osapuoli ei soitakaan, soita sinä. On helpompaa ajautua erilleen kuin ylläpitää ystävyyttä, mut kumpikohan on palkitsevampaa?

Panosta opiskeluun vähän enemmän, kun pääset lukioon. Keskivertopaperit lukematta on tietty ihan jees suoritus, mutta tulevaisuuden kannalta tässä maassa niillä ei ikävä kyllä paljoa tee.

Pidä enemmän kiinni itsestäsi. Lopeta tuhoon tuomittu suhde ajoissa ja aiemmin äläkä aina tingi omasta onnellisuudestasi, koska pelkäät jääväsi yksin. Löydät vähän isompana Sen Oikean, vaikka nuoruuden ihastukset voikin tuntua tosi isoilta jutuilta.

Kirjoita enemmän. Naura ja hymyile enemmän. Rakasta itseäsi enemmän.

Panisin-lista

16.9.2013

En voi olla ainoa, joka on kavereiden kanssa joskus tehnyt tämmösiä listoja? Muistan ainakin vuosia sitten, että Livejournalin maailmassa pyöri usein täntyyppisiä "haasteita", ja ajattelin nyt ihan itse aloittaa uudenlaisen haasteen bloggaajille. Pikkuhauskaa! Sääntöjä on vähän turha listata, pointtina siis on listata sellaisia julkisuuden henkilöitä, joita ei todellakaan potkisi sängystään pois. Toisen mies-/naismausta voi oppia paljon!

Pidemmittä puheitta, minun listani:


Joaquin Phoenix on ultimate future husband, suuri rakkaus jo nappulasta. Aikoinaan esiintyi Parenthood-leffassa ollessaan vielä teini (siinä vielä nimellä Leaf Phoenix), sittemmin tullut monille tutuksi mm. Gladiaattorista, Kylästä ja stuntista, jossa esitti noin vuoden verran koko maailmalle menneensä täysin sekaisin. Herra kasvatti tujun kokonaamaparran, esiintyi haastatteluissa kuin olisi aina seipäässä ja aiheutti lööppejä ympäri maailmaa - kunnes lopulta selvisi, että kuvasi frendinsä kanssa mockumentaryä (eli parodiadokkaria) seonneesta maailmantähdestä.

Ewan McGregor, tuo alunperin Trainspottingista luikkuna narkkarina sydämeeni hypännyt, myöhemmin Moulin Rougessa tiensä aina vaan syvemmälle laulanut skottikuumuus. Samalla sekunnilla kun herra avaa suunsa mä olen sulaa vahaa.

Charlie Hunnam, jonka lookista Sons of Anarchyssa oon jokseenkin vihainen. Mutta Greenstreet Hooligans-leffassa maailman kuumin brittihuligaani, ja myöskin ainoa syy minkä takia harkitsen oikeasti 50 shades-leffan katsomista tulevaisuudessa.


En edes tiedä, miksi Dominic Monaghan on mun mielestä niin ihana. Suloinen hobitti, ja Lostin paras hahmo, ja olihan se siinä Eminemin musavideossa nyt ihan tajuttoman kuolattava. Dominicin vois pistää lasipurkkiin ja ihastella.

Pienenä olin kova Smackdown-fani, ja Dwayne "The Rock" Johnson feikkipaini tiensä sydämeeni. Olin kovin murtunut, kun menin faijan kanssa katsomaan Smackdownia Jäähalliin, eikä Rock ollutkaan siellä. Mulla oli Skorpionikuningas-leffan promootiojuliste seinällä joskus, sellainen puolen seinän kokoinen, mutta se piti ottaa pois koska jaoin huoneeni pikkusiskoni kanssa ja se pelkäsi sitä. /ranteet

House. Huom., siis House, ei näyttelijä Hugh Laurie, vaan nimenomaan Dr Gregory House. Yksi lempisarjojani, ja niin jumalattoman charmikas hahmo, ettei mitään rajaa. Yleensä vihaan kusipäitä, mut damn.


Alunperin kun kuulin Cabin In The Woods-leffasta, oksensin vähän suuhuni - taas näitä paskoja tusinateinikauhuleffoja. Sitten kuulin, että se onkin satiirikauhua, ja oli pakko katsoa se, ja se olikin oikeasti aika hyvä nimenomaan satiiripiirteidensä takia. Siinähän siis tosiaan on käytetty kaikki kauhuleffakliseet, joita ohjaajat keksi, ja alun Funny Games-viittaus sai mut heti. Mutta vielä kirsikkana kakun päällä leffassa on Jesse Williams, tuo ikiruskettunut jäätävän vihreäsilmäinen uros. Myyty. Uudestaan.

Omar Epps ihastuttaa myös Housessa. Tällä kertaa itse hahmosta en ole koskaan tykännyt, mutta voiko tästä miehestä sanoa muuta kuin hot damn?

Jonathan Rhys Meyers oli se söötti valmentaja Parempi kuin Beckhamissa, ja myöhemmin kasteli tuolit Tudors-sarjassa. Rosoinen kiiltokuvapoika kuvainnee herraa parhaiten. Ja tarviiko edes sanoa, että Velvet Underground, Ewa McGregorin rinnalla? (Joka, näin lisäyksenä, on mahdollisesti kuumempi Iggy Pop kuin Iggy Pop itse.)


Tarviiko Channing Tatumista oikeasti sanoa jotain? Oikeesti?

Dean Winters pääsi future husbands-listalleni Ozin, tai tutummin Kylmän Ringin, irlantilaisena vankilakundina. Sinkkuelämäässä Carrien fuckbuddyna vilahtanut herra on kuolattavaa kamaa niin omana itsenään kuin ah-niin-ihanana Ryan O'Reilynä.

Tarviikohan tätäkään ton tatskapostauksen jälkeen paljoa avata? Marilyn Mansonista uhkuva seksi ja erotiikka tulee jo pelkästään herran ympärillä hilluvasta atmosfääristä, puhumattakaan siitä, miten seksikkäänä voinkaan pitää toisen ihmisen älynlahjoja.


Supernaturalia en ole vieläkään katsonut pitkän suunnittelunkaan jälkeen, mutta ykkössyy siihen olisi ehdottomasti Jensen Ackles. En voi sanoa paljoa muuta kuin sen, että voisin kutsua himaani parit demonit ihan vaan että Jensen tulisi pelastamaan mut niiltä.

Yolandi Visser on Mansonin tapaan sellainen tyyppi, jonka ympärillä seksi kerta kaikkiaan pursuaa. Die Antwoordissa vaikuttava Etelä-Afrikkalainen neitokainen on mun silmiini niin syötävä, että olen oikeasti kateellinen miehelle, joka kutsuu itseään nimellä Ninja.

Maailmankaikkeuden kuumin nainen on Megan Fox, ihan hands down. Ja tähän väliin, aina näin sanoessani saan yleensä vastaukseksi "no hyi, sehän on ihan leikelty" - mitä väliä sillä on? Foxin työt on tehty taidolla (vrt. Anu Saagim.........) ja lainaan tähän vähän aikaa sitten kuulemastani maailman parhaasta plastiikkakirurgian puolustuspuheesta koskaan. "Kaikki aina sanovat, että onhan se kaunis, mutta noi ei oo sen tissit, tai sen nenä, tai sen huulet. Jos sä ostat paidan ja siis maksat siitä, eikös se ole sen jälkeen sun? Miksei siis ostetut tissit olisi?" Jennifer's Body on yksi surkeimpia leffoja ikinä, mutta voisin katsoa sen aina vaan uudestaan ihan vaan Meganin takia.


Colin Farrell on maailmankaikkeuden ainoa mies, jolla hyväksyn naamakarvoituksen ja jopa pidän sitä parempana lookina kuin sheivattuja kasvoja. Jokainen leffa, jossa Colin puhuu ilman irkkuaksenttiaan, on syntiä, eikä edes sitä hyvää syntiä. Tigerland ja Koti Maailman Laidalla kuuluvat lemppareihini miehen roolitöistä.

Ah, Orlando Bloom! Olin teininä niiiiin rakastunut Orliin, että lähetin sille fanipostia (useamman kerran...) jossa saattoi tai ei saattanut olla myös herralle kirjoittamiani rakkausrunoja. Legolas sikseen, tää brunette on aina saanut mut veteläksi.

Listan naapurintyttö-/punapäävahvistus! Emma Stone on sanalla sanoen ihan tajuttoman suloinen. Easy A-leffassa mut täysin pauloihinsa saanut neitonen on just sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaisin tän listan perimmäisen idean lisäksi maata sohvalla ja katsella leffoja koko päivän.


Oletteko nähnyt Audition-leffan? Eihi Shiina on jollain groteskin psykopaattisella tavalla todella puoleensavetävä näyttelijä. Mun länsimaalaiseen silmääni kaukoitäisyys on kiehtovaa, ja Eihin ympärillä tuntuu vellovan jokin mysteerinen hehku.

Rihanna on aika ilmeinen lisä listaani. Ja otetaan nyt huomioon, että pidän nimenomaan Rihannan kotiolojen Rihannasta, siitä joka tukka sekaisin veti blunttia aurinkotuolilla. Siloitellussa lehtien ja musavideoiden Rihannassa ei tietenkään ole myöskään mitään vikaa, mutta resuinen Rihanna paras Rihanna. (Rihanna.)

Lieneekö syynä angstiset roolit (mm. American Beauty ja The Hole) viime vuosituhannella ja tämän alussa, vai yksinkertaisesti noi pulleat huulet, mutta Thora Birch on aina kuulunut naislistani top-joukkoon. Thora on niin lumoava niin persoonallisella tavalla. Oikeesti, kattokaa nyt.



Mä vielä oikeasti yritin pitää tän listan lyhyenä, ja jätin suurimman osan pois. Haastan kaikki postausta lukevat bloggaajat, mutta etenkin Veeran, Demin, Karon, Mian ja Jemmin!