Lapsivihaajien Vihaajat RY

3.12.2012

Muakin on mietityttänyt jo pitkään asia, jota tuntuu tapahtuvan vain ja ainoastaan Suomessa. Tarkoitan tällä lapsivihaa, joka on pikkuhiljaa noussut yleiseksi keskustelunaiheeksi (ja hyvä niin!). Luin joku aika sitten Riku Rantalan kirjoituksen aiheesta, ja huutelin koneen ääressä "NIMENOMAAN", koska lapsiviha on aina ärsyttänyt mua ihan suunnattomasti.

Lapsivihalla tarkoitetaan nyt siis sitä liian yleistä suomalaista negatiivista asennetta lapsia kohtaan. Kun lapsi itkee tai inisee, suomalaiset tuhahtelee, huokailee, pyörittelee silmiä, jupisee, mulkoilee lapsen vanhempaa ja mutisee "eikö toi nyt saatana osaa pitää tota kakaraa hiljaisena". Kellään ei missään vaiheessa tule edes mieleen, että ihan pienellä lapsella ei hirveästi niitä kommunikointitapoja ole. Mielipahaan, oli kyse sitten nälästä, kylmästä, uuden paikan vierastamisesta tai mistä vain, reagoidaan päästämällä ilmoille itku, jotta joku auttaisi, kun ei vauva itse voi asialle mitään. Sylivauvoista muristaan partaan, että ei vittu miten rasittava äpärä. Suomalaiset lapsivihaajat, ihan oikeasti, mikä teitä vaivaa?

Tottakai joskus lapsen itku voi joskus olla ärsyttävää. Tarhaikäinen, joka alkaa itkemään ja huutamaan kaupassa, koska ei saa karkkia, ei enää selitykkään tarpeella tai kommunnikointiosaamisen puutteella. Tässä kohtaa tietenkin vanhemman reagointi lapsen meteliin aiheuttaa reaktion ihmisissä ympärillä. Kaupan kassana mäkään en perusta äideistä, jotka reagoi lapsen kiukutteluun esittämällä, ettei lapsi huuda. Käännytään pois lapsen luota, ei sanota sille sanaakaan, annetaan sen huutaa itsensä väsyneeksi. Kanssaihmisiä ei siinä hirveästi ajatella. Mutta jos asiaa miettii vähän pidemmälle, ainakin oman kokemuksen mukaan hyvin harva lapsi käyttäytyy näin. Meillä käy joka päivä paljon lapsia, eikä itkuisia versioita näy usein. Keskiverrolla pari kertaa viikossa, jos edes sitä. Suurin osa lapsista siis käyttäytyy hyvin, ja moni on aivan ihana piristys työpäivään, kun ujostelevat tai vaihtoehtoisesti kohteeliasti kiittää ja tervehtii. Mistä siis johtuu, että kun lapsiperhe astuu ravintolaan, kauppaan, kahvilaan tai mihin vain julkiseen tilaan, muu kansakunta kiusaantuu ja alkaa heti vääntelehtiä paikallaan, pyöritellä silmiään ja rukoilla, ettei perhe tule heidän lähelleen?

Uusimassa KaksPlus-lehdessä Californiaan muuttanut Sara Wacklin vertaa kahden maan suhtautumista lapsiin ja ihmettelee, miksi Suomessa lapsia kohdellaan kuin taakkoja. Californian puolella lapset ja äidit kuulemma vastaanotetaan tärkeinä osina yhteiskuntaa ja yhteisöä, joilla on ihan yhtä suuri oikeus olla paikalla kuin muillakin. Paljon aikaa vuosittain Italiassa viettäneenä koen myös itse, ettei siellä joutunut näkemään irvistelyä, kun minä, vanhempani ja kolme siskoani saavuttiin paikalle. Tuntuu, että erinäisissä muissa kulttuureissa lapsiin osataan reagoida rakkaudella ja lämmöllä, siinä on kansakuntamme ja yhteiskuntamme tulevaisuus, tulevat veronmaksajat, meidän hoitajat, tuleva uusi sukupolvi, jota tulee vaalia. Suomessa lapset haluttaisiin näemmä pitää kotona komerossa täysi-ikäisyyteen asti.

"Muistan elävästi, kuinka yritin huhuilla Helsingissä ratikan ovella ihmisiä apuun. Muistan myös ihmisetn kiusaantuneet katseet, kun pieni perheemme astui helsinkiläisravintolaan. Uudessa kotikaupungissamme lapsi on tärkeä osa yhteisöä, ei muiden elämää hankalotitava häiriötekijä." - Sara Wacklin, "Ylisanojen Ihmemaassa", KaksPlus 12/2012

Eikä kohtelu rajoitu vain lapsiin, vaan myös niihin äiteihin. Äitien erinäisoikeuksiin ja tukiin. Suomessa äideillä on huomattavasti paremmat tuet ja mahdollisuudet kuin monessa muussa maassa, mut täällä ne halutaankin sitten heiltä poistaa. Ihan niinkuin uusien kansalaisten ja veronmaksajien kasvattaminen ei olisi mitenkään arvostettavaa tai tarpeellista. Yks ääripään mielipide on, että se johtuu siitä perisuomalaisesti kateudesta - miks noi pääsee ilmaiseksi bussiin, kun mä en pääse? Ei noikaan hei saa päästä! - ja tähän mun mielestä mahtava esimerkki taas muiden maiden meiningistä on tämä uutinen Valko-Venäjältä. Tilanne siis on, että matkalipun tarkastaja saa kiinni äidin, jolla on pieni lapsi mukana, eikä matkalippua. Äidillä ei näytä olevan paljoa rahaa muutenkaan, mutta tarkastaja ei päästä tätä pälkähästä, vaan fyysisesti tarttuu tähän kiinni ja estää poistumisen kulkuneuvosta. Suomessahan tätä toki tapahtuu (paitsi ettei tarkastaja saa käydä käsiksi, oven eteen saa tosin mennä seisomaan), muttei vaunuilla 0-6-vuotiasta kuljettavien äitien kohdalla, joilla on siis oikeus matkustaa ilman matkalippua. Valko-Venäjällä ei asiaan kuitenkan reagoida niin hyvin. Uutisen videolla näkyy, miten toiset matkustajat suuttuvat tarkastajalle, kun tämä riuhtoo liputonta äitiä, ja alkavat riuhtoa tätä irti äidistä. Kun tarkastaja ei luovuta, yksi matkustaja tarttuu tätä hiuksista ja pitää kiinni niin kauan, että äiti ehtii ulos kulkuneuvosta ja se jatkaa matkaa. Okei, en ole ihan samaa mieltä tilanteen väkivaltaisuuden kanssa (en toisaalta kyllä tue sitäkään, että tarkastaja tönii ja riuhtoo lipuntota äitiä!), mutta tässä ois aika vahva esimerkki siitä, millä lailla äitien arvostus eroaa täällä muista maista. Suomessa valitetaan, että he pääsevät lasten kanssa ilmaiseksi - muualla tarkastajia revitään hiuksista, jos vaatii äidiltä rahaa.

Mistä tää lapsiviha siis tulee? Miksi Suomessa tuntuu, että jos lapsi avaa suunsa, pitäisi heti olla häpeämässä ja hyssyttelemässä? Lapsi on lapsi, ja käyttäytyy kuin lapsi, ja niin asian pitäisikin olla. Ei itkevää vauvaa voi tuomita ärsyttäväksi äpäräksi! Ei kovaan ääneen nauravaa ja leikkivää taaperoa voi tuomita rasittavaksi kakaraksi! Miten tää on päässyt unohtumaan? Missä vaiheessa lapsista on tullut yhteiskunnalle taakka eikä tulevaisuus? Ja mikä teitä oikein vaivaa?

Terv. Tuleva äiti, joka tulee imettämään just sun viereen bussissa