Tapahtui se sittenkin

3.8.2017

Tökkii.

Ei jaksa, ei viitti, liikaa kaikkee muuta.

Teen ton, meen tonne, nään tota, oliks joku blogikin vielä olemassa?

Niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävikin. Rakkain harrastus/itseilmaisun muoto/mikälie eli kirjoittaminen on muuttanut muotoaan elämäni aikana monia kertoja, mutta vuodesta 2004 esiintynyt miltei tauotta bloggaamisena. Bloggaamisenakin se on muuttanut muotoaan usein. Rakastan edelleen kirjoittaa, rakastan edelleen tutkia mielenkiintoisia aiheita ja niistä saisi tehtyä paljonkin postauksia, mutta tää tökkii. Blogi, sen päivittäminen, sen ajatteleminenkin.

Päätin, että lopetan. Vähän on haikea olo, mutta oikeastaan olen irtautunut tästä jo jonkin aikaa, mikä on välittynyt varmasti sinnekkin reippaasti löyhentyneenä postaustahtina.

Kiitos kaikille, ihan kaikesta, tiedän että muutama sellainenkin siellä on, jotka on seurannut mun bloggaamista jo ennen tätä blogia. Tää blogi on ollut ensimmäinen ns. kunnollinen blogi jota olen pitänyt, siinä mielessä siis, että aiemmat olivat harvakseltaan päivittyviä, teinin päiväkirjan kaltaisia ja aika ns. keskeneräisiä, kun taas tähän blogiin olen pistänyt paljon aikaa, energiaa ja rakkautta. Tää on ollut mielettömän ihanaa, mutta kaikki loppuu aikanaan jne turhat latteudet.

Somessahan perseilen toki edelleen samalla vanhalla tarmolla, eli mikäli vaan kiinnostaa edelleen seurailla, instassa olen sofiaerikab ja snäpissä fscars - tulkaa sinne jatkossa! <3

KAUHUSARJA: Genren kliseet

19.7.2017

Kauhusarja saa jatkoa vähän nopeammin tällä kertaa! Aiempia osia on vampyyritsarjamurhaajatscream queensfreakshowscifikauhusarjamurhaajanaiset sekä yliluonnollisuus ja okkultismi, ja kuten pointtina on ollut, käsittelen tässä postaussarjassa yhtä suurimmista intohimoistani eli kauhugenreä ja kaikkea siihen liittyvää. Tällä kertaa on pakko vähän pilkata rakasta genreäni ja puhua niistä kliseistä.

Kauhu on genrenä niin uskomattoman moniulotteinen että tuntuu ihan käsittämättömältä, miten paljon siihen on saatu ympättyä joka tuutissa toistuvia kliseitä, stereotypioita ja latteuksia. Mutta ennen kuin varsinaisesti aloitan postauksen, haluan vähän avata sitä, minkä itse käsitän kauhugenrenä, koska olen huomannut, että mun käsitykseni siitä on vähän laajempi kuin monella muulla. Jos puhun siitä, että olen kauhufriikki, tarkoitan laajaa skaalaa kaikenlaista vähän sairasta. Kauhuelokuvia, trillereitä, sarjamurhaajadokkareita, artikkeleita historian kidutus- ja teloitusmenetelmistä tai okkultistisista rituaaleista tai noitavainoista tai mistä vaan vastaavasta, kauhukirjallisuutta, lyhyitä kauhutarinoita Redditin /nosleepistä, scifiä, mindfuck-leffoja ja sarjoja, henkisesti pahaa oloa tuottavia juttuja vaikka eivät varsinaisesti kauhua olisikaan... Usein jos mainitsee sanan "kauhuleffa", monen reaktio on tyyliä "Aa, niinku Scream vai?" - ei, ei vaan niinkuin Scream, vaan hyvin laaja kirjo ihan kaikenlaista siihen liittyvää.

Mutta kun puhutaan kauhugenren kliseistä, puhun toki niistä kliseistä, joita esiintyy nimenomaan kirjallisuudessa, sarjoissa, tarinoissa ja leffoissa. Ja ikävä kyllä niitä on ihan tajuttoman paljon.

clic4

Yliluonnolliset jutut ja nimenomaan kummitukset lienevät se kaikista kulutetuin klisee, jolla tahkotaan edelleen rahaa ihan törkeästikin uusiokäyttämällä vanhoja ideoita uudelleen. Leffoja, joiden nimi alkaa tyylillä "The haunting of..." tai "The exorcism of..." on lukemattomia, ja leffoissa on usein hyvin tuttu asetelma.

Perhe muuttaa taloon tai ostaa jonkin uuden esineen. Pikkuhiljaa alkaa tapahtumaan kaikkea outoa. Perhe epäilee, että voisiko kaiken takana olla jokin mörkö, mutta sen sijaan että muuttaisi pois tai luopuisi esineestä he jäävät himmailemaan ja tutkimaan asiaa. Paikalle saatetaan kutsua jonkin sortin hymisevä, rinkiin käsikynkkään istuttava meediomummo, joka yleensä onnistuu vaan suututtamaan vittuuntunen hengen entisestään. Lopussa on jokin mahtaileva taistelu- tai pakokohtaus, tai muuten vaan jokin yleinen kaaos, joka päättyy siihen, että joko kaikki tai vain yksi selviää ja kaikki ovat onnellisia - BUT WAIT, THERE'S MORE, kun kummitus kurkkaakin jostain kaapin alta tai nuken pää kääntyykin vielä kerran ympäri. Omg, voisiko se olla... jatko-osa?

Myös pienempiä kliseitä löytyy ihan tajuton määrä.

Murhaaja jahtaa sinua rakennuksen sisällä? Juokse yläkertaan, älä missään nimessä karkuun tai mihinkään mistä pääsisit karkuun, vaan sinne helvetin yläkertaan mistä pääset pois vaan katkomalla jalkasi pomppaamalla ikkunasta.

Lapset on aina joko kuumottavia tai idiootteja. Eli joko on näitä saatanan jälkeläisiä, jotka jeesaa kaikki demonit, monsterit ja muut pahikset perhettä riivaamaan ja tuijottaa suurin silmin vierestä kun äitiä revitään kappaleiksi vahingoniloisesti myhäillen, tai sitten niiden persoonallisuus on luokkaa homehtunut tiskirätti ja kaikki repliikit pitää vinkua ja venyttää; "mummyyyyy, i'm scaaaaaaaaaaared". Argh.

clic3

Päähenkilö pääsee vähintään kerran ihan melkein vapauteen, sormet tarttuvat jo ovenkahvaan, mutta juuri viimeisellä sadasosasekunnilla murhaaja/mörkö/mikälie tarttuu kiinni ja vetää takaisin ahdinkoon.

Niin hyvät kuin pahat tyypit voi ottaa luotia, iskua, viiltoa, murtumaa, mustelmaa ja vaikka minkälaista väkivaltaa ihan mihin tahansa kohtaan kroppaansa, mutta pientä ähinää ja kipeän alueen hieromista lukuunottamatta juoksentelee silti ympäriinsä sen suuremmitta ongelmitta. Mitä nyt siitä, jos lennät ikkunasta auton katolle niin että auto menee notkolle, tai jos murhaaja hakkaa pesäpallomailalla polvilumpioitasi. Nouse vaan ylös ja juokse!

Kauhu ja erotiikka herättelevät ilmeisesti samoja osia aivoissa, eli ymmärrän varsin hyvin, miksi seksiä näkyy niin paljon kauhuelokuvissa. Ilmeisesti vaan haureudesta rankaistaan, koska yleensä juuri se himokas pariskunta on ensimmäinen, jotka kuolevat.

cli1

Kaikki on jotenkin aina ihan käsittämättömiä säkkejä. Olet avaamassa ovea, avaimet tippuu viisi kertaa maahan. Kompastut omiin jalkoihisi. Törmäät ison niityn ainoaan puunrunkoon. Kun pitäisi olla hiljaa, tiputat neljänsadan lautasen keräilyastiaston lattialle tai hengität niin kovaa, että naapurikin kuulee. (Mutta sitä murhatapahtumaahan se muuten ei tietenkään kuule että voisi soittaa apua.) Puhelimessa ei ole kenttää tai siitä loppuu akku juuri kun olet kertomassa hätäkeskukselle osoitetta, auto ei käynnisty ja taskulamppukin väpättää. On se niin vaikeeta.

Hiljaa olemisesta muuten - aina, kun karkaillaan murhaajaa, pitää kuitenkin kovaan ääneen huudella omien frendien perään. Ei se mitään, että yrität pakoilla sekopäätä jolla on ase ja selkeä halu vetää sulta sisukalut ulos - kilju ny sitä Perttiä joka nurkan takaa seuraksi.

Mieti itsesi tilanteeseen, jossa olet ihan varma, että jotain hirveää on tapahtumassa. Kuulet alakerrasta selkeitä murron ääniä, sänkysi alta kuuluu demonimaista örinää, lapsesi pää kääntyy sulavasti 180 astetta, kellarin oven alta hehkuu vihreää valoa... Mitä tahansa sellaista, joka ei nyt vaan noin niinkun ole ihan normaalia. Mitä ihan tosielämässä tekisit? Koska kauhussahan rakkaat päähenkilömme aina menevät tutkimaan asiaa vähän lähempää. Aina pitää mennä sinne pahuuden kitaan, murhaajan syliin, demonin ulottuville. Koska miksei hei.

clic2

Jumpscare-tyyppiset yllätyssäikytykset on oikeasti aika helppoa tehdä niin, että katsoja säpsähtää, mutta niitä on kahdenlaisia - on se jumpscare, jota säikähdät ihan vaan koska on normaali refleksi säpsähtää kun jotain tulee puskista, mutta oikeasti onnistunut jumpscare on sellainen, joka todellakin toi sen kauhun jäytävän tunteen vatsanpohjaan. Ikävä kyllä hyvin usein jumpscaren tulemisen näkee jo kaukaa - päähenkilömme kävelee pitkin käytävää ja musiikki luo tunnelmaa sille, että just siitä nurkan takaa hyökkää joku. Tai se ikiklassikko, peilikaapin ovesta kurkistaa pahis kun hampaidenpesun yhteydessä se suljetaan. Ja kun kirkaisten käännytään ympäri, siellä ei olekaan mitään.

Yksi tyyppi, yleensä lapsi tai teini, on ainona tajuamassa jonkin pahan paskan tapahtuvan. Hän on ainoa, joka näkee kummituksen tai jollain muulla tavalla vaan tietää, että nyt ei oo kaikki hyvin ja meidän pitäisi lähteä täältä pois mahdollisimman pian. Mutta kukaan ei tietenkään usko, vaan kaikki muut, yleensä auktoriteettiasemassa olevat aikuiset, vähättelee ja heiluttelee kättä. Ihan oma moka sitten kun suolistetaan, oisit kuunnellut.


Ja vaikka näitä kliseitä on paljon ja vihaan niitä, niin omalla tavallani myös rakastan niitä. Kauhu on, kuten mainittua, todella moniulotteinen genre eikä kaikki kauhu välttämättä ole pelottavaa, mutta se voi olla monella muulla tavalla viihdyttävää ja mielenkiintoista. Hyvänä esimerkkinä myös kauhukomediat (siis oikeat kauhukomediat kuten Teeth, ei kauhuteemaiset "komediat" kuten Scary Movie), joissa kauhua ja komediaa yhdistetään niin, että naurat samalla kun kuitenkin pikkusen kuumottaa.

Iso, paha seksi

16.7.2017

Ah. lempiaiheitani. (Taidan aloittaa kaikki seksiin liittyvät postaukset samalla tavalla?) Oon käsitellyt seksiä ja seksuaalisuutta blogin puolella ennenkin, vanhoja tekstejä voi lueskella seksi-tägin alta, en ole itsekään niitä vähään aikaan selaillut eli en tiedä mitä sieltä edes löytyy ja onko siellä ns. vanhentuneita mielipiteitä omaltakin osalta. Otan siis riskin, että toistan itseäni, mutta aihe itsessään on mulle niin mielettömän mielenkiintoinen ja postaukset seksiin liittyen aiemmin saaneet paljon keskustelua aikaan kommenttiboksissa, että mennään taas uudestaan aiheeseen.

Tällä kertaa haluaisin vähän analysoida sitä, minkälainen "asema" seksillä ja seksuaalisuudella tuntuu noin yleisesti ottaen olevan, koska se tuntuu olevan ihan perverssillä (heh heh) tavalla negatiivinen.

Seksiähän on siis tosiaan ihan joka puolella. Seksi myy, jne jne. En tietenkään tarkoita seksillä nyt pelkkää yhdyntää vaan yleisesti kaikkea seksiin liittyvää - kaikkea sellaista, jonka tarkoitus enemmän tai vähemmän on herätellä juuri niitä seksuaalisia osia ihmisistä. Sellainen mainoskampanja saa enemmän huomiota, jossa mallit keikkuvat vähissä vaatteissa, oli kyseessä sitten alusvaatemalliston tai jugurtin myyminen. Klikkiotsikot niin lehdissä, YouTubessa kuin missä tahansa mediassa kerää enemmän huomiota, kun niissä mainitaan taikasanoja kuten tissit, porno, seksi tai alaston. Lähdetään ihan perusasiasta: seksi on luonnollinen asia, joka kuuluu jokaisen meidän elämään (puhun nyt tahallani melko normatiivisesti - tiedostan aseksuaalien olemassaolon enkä missään nimessä halua vähätellä heitä, mutten tiedä aiheesta tarpeeksi, jotta kokisin voivani puhua aseksuaalisuudesta) ja juuri siksi se kiinnittääkin meidän huomiomme.

adssss

Kun tullaan murrosikään, alkaa oma seksuaalisuus ja seksi ylipäätänsä kiinnostamaan. Nuori alkaa etsimään itseään, tunnistamaan mistä ja kenestä tykkää, alkaa masturboimaan. Kouluissa on seksuaalivalistusta, joidenkin kotona puhutaan asioista avoimesti - vaihe on varmasti kaikille tuttu, päätyy seksuaalisuutensa ja himojensa kanssa mihin tulokseen tahansa. Kuitenkin se, mitä pidän ihan sairaana, on se, miten paljon häpeää seksiin liitetään edelleen. Juuri se vaihe, kun nuori helposti häpeilee muuttuvaa kehoaan ja kasvavia halujaan, on niin tärkeää saada kokea ilman mitään ylimääräistä sheimaamista. Kuitenkin sitä tulee joka tuutista - myös niistä samoista tuuteista, jotka sitä seksuaalissävytteistä mediaa muuten naamalle iskee. Katso tätä puolialastonta mallia joka imeskelee sormeaan bikinimainoksessa, mutta älä nyt helvetti kiihotu siitä, senkin ällötys.

Pornoteollisuus on mielettömän suuri bisnes, koska ihmiset ovat kiinnostuneita seksistä. Porno on helppo tapa löytää omia mieltymyksiään, tutustua omaan kehoonsa ja seksin maailmaan yleensä. Sinänsä en torppaa pornoa seksin opettajan täysin, koska koen itse ainakin oppineeni pornosta paljon hyvää, mutta se riippuukin ehdottomasti vastaanottajasta - stereotyyppisenä esimerkkinä, teinipoika joka uskoo pornon olevan täydellinen kopio todellisuudesta saattaa pettyä, kun kaikki mimmit ei saakaan orgasmia pelkästään peniksen näkemisestä ja eivät välttämättä nautikaan siitä, kun eritteitä lentelee pitkin silmämunia ja sieraimia. Onhan toki mimmejäkin tosin kaikenlaisia.

Olen bloggaillut aiemmin kaksinaismoralismista liittyen naisten ja miesten seksuaalikäyttäytymiseen (tuoreempi postaus tässä, noin kuusi vuotta sitten kirjoitettu tässä) eli en nyt mene siihen sen syvällisemmin, mutta seksiin liittyy sheimaamista muutenkin kuin vain mies-nainen-asetelmassa. Vaikka miesten isot kumppanimäärät ovat yleisesti ottaen hyväksytympiä kuin naisten, viime aikoina olen törmännyt paljon myös asenteisiin siitä, että miehilläkin usea kumppani on ällöttävä asia. Jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseensä, mutten ole vaan koskaan pystynyt ymmärtämään, miten jonkun seksikumppanien määrä liittyy mitenkään hänen persoonaansa, moraaleihinsa, itsekunnioitukseensa, ihmisarvoonsa tai mihinkään muuhun kuin siihen nimenomaiseen lukuun, jota käsitellään. Ainoa teoria, jossa näen mitään järkeä on se, että vahvasti tätä mieltä olevat ihmiset jotenkin ovat omaksuneet eräänlaisen häpeäkulttuurin seksiin liittyen. On täysin okei, jos itse on sitä mieltä, että haluaa harrastaa seksiä vain yhden ihmisen kanssa koko elämänsä ajan - sehän on ihanaa, että voi seksin suhteen tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Mutta se ei ole enää okei, että pitää itseään sen vuoksi parempana ihmisenä ja tuomitsee ne, jotka taas tykkäävät harrastaa seksiä useiden eri kumppanien kanssa. Yhdessä tai erikseen tai ihan miten vaan.

Mielenkiintoisia ovat myös erikoiset fantasiat ja fetissit ja ihmisten reagointi niihen. Kinkshaming eli ihmisten kinkien (seksuaalisten mieltymysten, ehkä erikoisten) tuomitseminen on mielestäni jo ihan suoralta kädeltä typerää niin kauan kuin ihminen ei harrasta seksiä eläinten, lasten tai ylipäätänsä elävän, tuntevan ja puolustuskyvyttömän jutun kanssa. Hyvin paljon törmää kuitenkin siihen, että ihmisten seksuaalisia mieltymyksiä paheksutaan, pilkataan, haukutaan ja kauhistellaan. Joo, mun mielestä jalat on ällöttäviä, mutta miten se on multa pois, jos jollakulla on jalkafetissi? Miten se on keneltäkään pois, jos joku tykkää olla sidottuna, piiskattavana ja rajusti pantavana? Miten se on keneltäkään pois, jos joku tykkää pukeutua nunnaksi tai koiraksi tai vaikka vesimeloniksi? Onko se joltakulta pois, jos jonkun parhaiten mehut jylläämään saava fantasia on leikkiä lehmää navetassa, jota naapurin Pertti käy painamassa yön pimeinä tunteina? Selailin joskus Wikipediasta kaikenlaisia erilaisia fetissejä ja mieltymyksiä ja vaikken itse ymmärtäisi jonkun tietyn asian viehätystä ollenkaan, ei se ole mun asiani tuomita niitä, jotka siitä tykkäävät.

Juuri tämä seksuaalisuuteen liittyvä sheimaaminen ja häpeäkulttuuri on se, mikä mielestäni on niin kieroutunutta nykymaailmassa. Toisaalta seksistä puhutaan, sitä näytetään, on yleisesti tiedossa että suurin osa sitä tekee eikä siinä itsessään ole mitään häpeällistä, mutta kollektiivisesti on valkattu jotain käytösmalleja, jotka sitten ovatkin jotenkin likaisia verrattuna muihin. Mä tiedän olevani liiankin avoin seksiin liittyen ja painotankin usein ystäville, että jos menee liian tmi:ksi, pitää sanoa rohkeasti. On täysin okei, jos ei halua puhua seksistä avoimesti, jos pitää seksiä henkilökohtaisena asiana josta puhuu ja jota tekee vain luotetun ja rakastetun kumppanin kanssa - mutta kuten mainittua, ei ole okei yrittää saattaa häpeään niitä, jotka ovat erilaisia.

Seksi on ihanaa eikä siitä pitäisi olla niin mielettömän häpeällistä puhua avoimesti. Helposti törmää siihen, että avoimesti seksistä puhuvien oletetaan jotenkin mahtailevan asialla, mitä en myöskään ymmärrä - mahtailevan siis millä, seksin harrastamisella? Eikö se ole aika normaali asia - mahtaillaanko sillä, että mäpä söin aamulla aamupalaa? Mäpä kävin suihkussa eilen? Enkä tarkoita nyt ihmisiä, jotka puhuvat avoimesti seksikumppaniensa määristä tai tavastaan seksiä harrastaa, vaan ihan tämänkaltaisen postauksen tekstin tyyppistä yleismaallista keskusteluakin pidetään usein joko jotenkin mahtailevana, huomionhakuisena tai ällöttävänä. Miksi?

Seksissä ei ole mitään pahaa, eikä niissä ihmisissä, jotka sitä tykkäävät harrastaa. Mitä jos ei myöskään yritettäisi tuomita, häpäistä tai muuten vaan aiheuttaa pahaa meltä niille, jotka vaan kokevat sen olevan kiva keskustelunaihe siinä missä sää tai lempparileffat.