RED RABBIT

24.5.2017

Huhtikuu oli mun kuukausi sillä tapaa, että sain kutsun osallistumaan kahteen eri aikuisten kauhukokemukseen - eli ymmärtänette, että intotärisin koko kuukauden odottaessani näitä kahta tapahtumaa, jotka sijoittuivat samalle viikolle. Keskiviikkona oli After Dark Helsingin uusin kauhutalo, Motel, ja sunnuntaina Red Rabbit, uudenlainen immersiivinen kokemus, joka nimettiin seuralaiseni Idan kanssa seikkailupeliksi paremman sanan puutteessa. Tässä postauksessa kerron nyt jälkimmäisestä.

En tiennyt yhtään mitä odottaa, koska tapahtumaa hehkutettiin ihan uudenlaisena - ja myös ennakkoon saadut sähköpostit kielivät jostain ihan erilaisesta kuin niistä kauhutaloista, joita After Dark on järjestänyt ja armeliaasti antanut mun testata aiemmin. Tarkkaa lokaatiota ei ollut, vaan meidän käskettiin mennä Keskuskadulle tasan kolmelta. Tapahtuman kestoksi kerrottiin kolme tuntia.

Kymmenisen minuutin odottelun jälkeen puhelimiimme kilahti tekstiviestit, jotka käskivät menemään Rautatientorin pääoville kello 15:30 ja odottamaan siinä lisäohjeita. Minuutintarkasti puhelimiin tuli silloin uudet viestit, jotka käskivät etsimään pääovilta punahattuisen, puhelimeen puhuvan naisen, ja sanoa hänelle "punainen jänis". Teimme työtä käskettyä ja nainen antoi meille avaimen ja kehoitti menemään etsimään Rautatientorin tallelokeroista oikean. Kun pääsimme lokerolle numero 24, sen sisältä alkoi kuulua puhelimen pirinää. Lokerossa oli reppu, jonka sisällä oli puhelin, johon vastatessa kuultiin äänite, josta ei saanut kunnolla selvää - onneksi perään tuli tekstiviesti, joka kertasi samat asiat. Reppua ei saanut hävittää, omia puhelimia ei saanut enää käyttää vaan kaikki kommunikaatio, peliin tarvittavat mapsit yms piti hoitaa heidän antamallaan puhelimella. Repussa oli sekalaista sälää kuten kertakäyttöhanskoja, isoja teippirullia sekä lompakko, jossa oli lappusia, rahaa ja matkakortti.

Reb Rabbit-niminen henkilö alkoi viestitellä meille puhelimen välityksellä. Tehtävänämme oli auttaa häntä ja tehdä, kuten käsketään, kommunikoiden koko ajan hänelle viestien välityksellä. Ensimmäinen tehtävämme puhelimen välityksellä oli mennä Elielinaukion Vltava-ravintolaan ja etsiä sieltä kirjahylly. Kirjahyllystä piti löytää Hanna-nimisen henkilön lapsuuden lempikirja, vihjeeksi kerrottiin, että Hanna tykkää kännissä kutsua itseään perhoseksi. Perhonen-nimisen kirjan sisältä löysimme Hannan puhelinnumeron, johon meidän piti soittaa ja pyytää Pasia.

Hanna oli äkäinen, vaikka tottelin ohjeita ja kehuin ja lepertelin häntä ennen kuin pyysin Pasia puhelimeen. Hanna löi meille luurin. Red Rabbit käski meidän soittaa uudestaan ja sanoa, että Pasille on tarjolla lähettihommia, joista maksetaan hyvin. Hannan kysyessä paljonko Pasille maksettaisiin sanoin ensimmäisenä mieleen tulleen asian - 3000e kuukaudessa - ja luuri lyötiin taas kiinni. Red Rabbit nauroi meille viestien välityksellä, ettei kyse ole mistään kuukausipalkkahommista. Naurun seasta huomattiin uusi viesti, käsky mennä metrolla Sörnäisiin ja Kolme Kaisaa-ravintolaan. Siellä meidän käskettiin istua alas ja mennä puhelimen Facebook-applikaatiolla jonkun Sergiyn profiiliin ja etsiä hänestä mahdollisimman paljon taustatietoa. Sitten meidän piti löytää Sergiy baarista ja saada hänet jotenkin ulos.

Sergiy, tutummin Sere, istui jonkun muun miehen kanssa pöydässä pelaten Trivial Pursuitia. Istuin heidän viereensä ja aloin juttelemaan - Sere hei, mä oon sun vanhan koulukaverin Villen pikkusisko, muistatko mua? Teetkö vielä haudankaivajan hommia? Onko sulla liput Scooterin keikalle? Seren kanssa istunut Tero suuttui ja vaati huutaen saada tietää kuka tää vitun horo on joka keskeytti pelin, ja viereisen pöydän pelistä tietämättömät asiakkaat alkoi vilkuilemaan meitä hyvin hämmentyneesti. Sere innostui siitä, että "tommone bööna tulee iskee mua" ja lähti kanssani käymään ulkona. Red Rabbit ohjeisti pyrkimään Seren kotiin, ja pian kännissä keikkuva elämänkoululaisemme Sere pyysikin meidät kämpilleen "ottaa vähä viinaa ja sutinoimaan". Seren kämppä oli Kattilahallin lähellä ja koko kävelymatkan sinne Sere huusi miltei jokaiselle vastaantulijalle "Kattokaa hei, kattokaa miten kuumii mimmei oon viemässä mun kotiin! Nää on tulos mun kotiin ottaa vähä viinaa! Tulkaa teki, meil on siel bileet!" ja voitte arvata, millaisia katseita nämä tapahtumasta täysin tietämättömät ihmiset meihin loi.

Hoiperteleva, meitä sammaltaen "kuumiksi bööniksi" kehuva Sere sai meidät lopulta vietyä kotiinsa asti. Paskaisessa pienessä huoneessa istuuduttiin sohvalle ja ovesta hyökkäsi sisään täydellisesti lähiön pubiruusuksi puettu nainen, joka vaati saada tietää, kuvittelimmeko saavamme Seren vain itsellemme. Nainen istui Idan syliin, suukotteli tätä ja kyseli kummalla meistä on isommat rinnat samalla kun Sere istui taakseni, kopeloi ja veti yhteiskuvaan. Ennen kuin tilanne pääsi pidemmälle, aiemmin Seren kanssa baarissa istunut Tero iski sisään ja hyökkäsi Seren kimppuun. Hirveän huudon ja raivoamisen saattelemana kaikki kolme katosivat ulos ja me jäimme pöllämystyneenä sohvalle. Saimme käskyn ottaa Seren mukanaan kantama pussi mukaamme ja poistua asunnosta kohti Kalasataman metroasemaa. Sieltä piti napata metro Kulosaareen.

Kulosaaressa tehtävänämme oi kaivaa puhelimen navigaattorista Pasin kotiosoite ja suunnata sinne. Kävelimme hetken aikaa ja päädyimme kerrostalolle, saimme Red Rabbitilta ovikoodin ja nousimme asuntoon, jonka ovi oli jätetty auki. Asunnossa oli sotkuista, pöydällä ase ja sen näköistä kuin sieltä olisi lähdetty vauhdilla. Tero alkoi soittelemaan puhelimeen - "MISSÄ VITUSSA TE OOTTE?" - ja löimme hänelle luuria. Sitten Hanna soitti. "Mä tiedän, missä Pasi on." Emme kertoneet Hannalle missä olimme tai missä paketti oli, mutta hän kertoi Pasin lymyilevän punaisessa pakussa kämpän lähistöllä. Kun pääsimme pakun luo, Hanna saapui myös paikalle ja kiipesi sisään. He tappelivat hetken Pasin kanssa sisällä.

Red Rabbit käski meitä kertomaan Pasille, että hänellä on hommia hoidettavana ja me tulimme auttamaan. Pasi oli aivan hermona, huusi meille että hän ei halua olla kanssamme tekemisissä, homma ei kuulu enää hänelle. Lopulta hän suostui lähtemään hoitamaan hommia. Hanna kiipesi pakun taakse, minä ja Ida kiipesimme eteen Pasin ajaessa. Pasi oli hätääntyneen oloinen, kirosi ja raivosi ettei häntä kiinnosta tehdä tätä, vaihteli radiokanavaa parinkymmenen sekunnin välein ja ajoi holtittomasti. Red Rabbit laittoi viestinä gifejä autokolareista - "tehtiin Pasin viime kyydistä tämmönen..." Pasi hätkähdytti meidät huutamalla yhtäkkiä "Ida, mitä sä teet!" - vaikka tietää, että he ovat näyttelijöitä jotka tottakai tietävät nimemme, tilanne hämmästytti hetkeksi.

Ajoimme jonnekkin pellolle keskelle ei-mitään. "Sofia, ota lapio", kuului käsky ja kävelimme mutaisessa maassa pensaiden sekaan. Sain käskyn alkaa kaivamaan ja kuuliaisesti kaivoin kuoppaa samalla kun Pasi kaivoi jostain kumisen jänisnaamarin ja puki sitä Hannalle. Yhtäkkiä Ida, jolle Red Rabbit viestitteli, alkoi käskystä laulamaan Paljon onnea vaan-laulua. Hanna liittyi mukaan, kehoitti minua lopettamaan kaivamisen ja yhdessä lauloimme "mitä vittua" hokevalle Pasille synttärilaulun. Hanna hihkui ilosta, "Pasi tää on sun synttäriyllätys!" ja kallisarvoinen Seren kantama paketti, jonka varastimme ja jonka takia Teron sanottiin jahtaavan meitä, paljastui kakunpalaksi, jota Hanna survoi Pasin suuhun. Naurava Hanna kehoitti meitä palaamaan pakulle, josta Sere nappasi meidät kyytiin.

Edelleen jäätävässä jurrissa oleva Sere jutteli mukavia ajaessaan meitä takaisin Kattilahallin kämppäänsä kohti. Red Rabbit laittoi meille kuvan Pasista pupunaamari päässään, verisenä ja kuolleena. Kysyimme miksi ja hän vastasi, että Pasin aika oli loppunut. Red Rabbit kiitti meitä vuolaasti avusta, koska nyt kaikissa lokaatioissa ja Pasin tavaroissa oli meidän sormenjälkiämme. Sitten hän lähetti meille liudan valokuvia meistä - kaukaa otettu kuva meistä Kolmessa Kaisassa tutkimassa Seren Facebook-profiilia, kerrostalon ikkunasta otettu kuva meistä kävelemässä Seren kanssa kadulla, käyttämämme puhelimen etukameralla huomaamattomasti etänä otettuja kuvia Idasta, joka kantoi heidän antamaansa puhelinta melkein koko seikkailun ajan ja hoiti kommunikaation Red Rabbitin kanssa. Sere ajoi meidät Kattilahallin eteen, rikkoi roolinsa pariksi sekunniksi kiittääkseen meitä ja jatkoi jurrista sammallustaan meidän noustessa autosta.

Hihkuttiin koko matka metroasemalle, että nyt oli oikeasti ihan helvetin siistiä. Kokemus ei oikeastaan ollut niinkään pelottava kuin se oli jännittävä ja molemmille kokemuksena ihan uudenlainen. Muutamaa tuntia kokemuksen jälkeen molempien omiin puhelimiin kilahti tekstiviesti - minulla Seren ottama yhteiskuva minusta ja hänestä ja teksti "Sofia, onko jo huilittu tarpeeksi? Seuraava tehtävä alkaa N.Y.T... - Red Rabbit. PS. Terkkuja Sergeiltä." Ida taas sai viestin "Ida, mikä lokaatio? Paketti on liikkumassa sinne päin. Näetkö miehen muovikassi kädessä? - Red Rabbit" - viestit olivat siis toki vain kuumottelua eikä juttu oikeasti jatkunut, mutta olivat erittäin toimiva loppu "mitä helvettiä"-fiilis meille molemmille. Kruunasi homman!

Pelottavuuden kannalta pelissä olisi toki voinut olla enemmän ns äkkisäikäytyksiä ja meihin käsiksi käymistä, mutta koko kokemuksen ajan jännitys ja adrenaliini jylläsivät meissä molemmissa, eli kokemuksena se oli todella onnistunut. Seikkailu oli hauskaa ja näyttelijät olivat kaikki uskomattoman hyvin aivan koko ajan roolissaan (lukuunottamatta sitä parin sekunnin hetkeä lopussa, kun "Sere" kiitti meitä selvänkuuloisesti ennen kuin jatkoi jurrista sammallusta, mutta sekin oli meistä hauska ylläri) ja kaiken kaikkiaan unelmoin vaan siitä, että näitä kokemuksia tulee lisää ja pääsen kokemaan ne kaikki. Mieletöntä!

After Dark Helsinki: THE MOTEL HORROR EXPERIENCE

9.5.2017

Tämänkertainen selitykseni After Dark Helsingin uusimmasta kauhukokemuksesta on paljon lyhyempi kuin edellisillä kerroilla. Syy on yksinkertainen - kokemus pyörii tällä kertaa paljon pidempään kuin aiemmin, ja vaikka sain vapaat kädet kirjoittamiseen, tulin siihen tulokseen, etten halua spoilata kokemusta kokonaan netissä. Joku tuleva osallistuja voisi googlettaa sen, päätyä tähän tekstiin ja tietää etukäteen kaiken, mitä on tapahtumassa - enkä halua näin tapahtuvan, eli estän sen kertomalla suurpiirteisesti kokemuksesta. Red Rabbit-kokemus taas pyörii vain tämän kuun, eli siitä kirjoitan kyllä yksityiskohtaisemmin myöhemmin!

Mikko-Roininen-6

Seison Kulttuuritalon pihalla kaverini kanssa. Paikalle tulee Ylen toimittaja mikrofoni kädessä, joka kysyy meiltä olemmeko osallistumassa The Motel-kokemukseen ja ottaa meiltä pienet haastattelut. Neljäs osallistuja seisoskelee holleilla ja liittyy seuraan. Odottelemme hetken siinä, kunnes puhelimiin pärähtää tekstiviestit, jotka ohjaavat lyhyisiin videoihin. Niiden avulla suunnistamme kohti motellia, jonka ovella henkilökunta kutsuu meidät ovelta nimillä sisään.

Punaisella valolla valaistu hotellihuone yhteiseksi minulle ja kaverille, kaksi muuta omiin huoneisiinsa. Stringejä, koruja, huulipunahylsyjä, viinapulloja, eläinkasvoisia naamareita, kirjoja, tupakantumppeja ja ikoneita levällään ympäri huonetta, televisiossa pyöri videota huoneessa työskennelleestä prostituoidusta. Joku hakkaa välillä seinää. Vanhanaikainen lankapuhelin pirisee välillä ja sieltä kuuluu välillä läähätystä, välillä pieniä vinkkejä. Emme uskalla astua käytävään heti, mutta lopulta kokoonnumme taas neljän osallistujan kesken ja alamme yhdessä selvittämään mysteeriä siitä, mihin meidän pitää mennä ja miten.

LIEVÄ SPOILER ALERT SEURAAVASSA KAPPALEESSA - kuvan jälkeen turvallista taas!

Ratkaisemme arvoituksia, kuljemme ahtaissa ja hämärissä tiloissa, yritämme vältellä motellin henkilökuntaa, joka tiuskii meille vihaisesti hiljaisuuden alkaneen jo. Löydämme motellin syövereistä salaisuuden, vuosikausia huoneessa vankina olleen tytön, jonka isä ei ole kovin onnellinen yllättäessään meidät teurastushuoneestaan. Valot sammuvat, pieni paniikki iskee, lipevä motellinomistaja pääsee vihdoin toivottamaan meidät tervetulleiksi henkilökohtaisesti. Kädet sidotaan selän taa, polvilleen maahan, loppu on nyt lähellä. Mutta ollaan kauhutalossa kokemassa - eli pääsemme tottakai karkuun. Ja äkkiä ollaankin takahuoneessa After Darkin henkilökunnan tervehdittävänä.

Mikko-Roininen-5

Olin kymmenisen minuuttia epäluuloinen, olin ihan varma että tapahtuma jatkuu vielä ja odotin koko ajan jonkun hyökkäävän jostain nurkan takaa. En osannut yhdistää loogisesti sitä, että koska esityksen kesto oli suurin piirtein sama kuin aiemmilla kerroilla mutta tällä kertaa siihen kuului ulkona liikkumista ja arvoitusten ratkaisemista, itse näyttelijöiden kyllästämä ns. action-osuus jäi tottakai lyhyemmäksi. Toisaalta harmitti kun kauhutalo tuntui loppuvan kesken, mutta se johtui tietty siitä, että aiemmat After Darkin kauhukokemukset, joissa olen ollut, ovat olleet koko esitysaikansa ajan sitä näyteltyä osuutta hyvin vähäisellä itsenäisellä osallistumisella meiltä kävijöiltä. On siis ohjailtu liikkumaan oikeaan suuntaan ja itse ei ole joutunut tekemään muuta kuin vastaanottamaan näyttelijöiden luomat tapahtumat. Tällä kertaa oltiin panostettu siihen, että tutkimme, etsimme, löysimme, ratkaisimme ja metsästimme itse tarinan kulkua ja juonta.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että uudet ulottuvuudet olivat todella toimivia - pakohuonepelimäinen adrenaliiniryöppy toimii myös kauhuskenaariossa erittäin hyvin, ja siitä asti, kun katsoimme videoita Kulttuuritalon pihalta liikkuessa oli koko ajan vähän hermostunut tärinä päällä. Kuitenkin jäin kaipaamaan aikaisempien kertojen pidempää actioniä, eli kokemuksen keston voisi mielestäni helposti venyttää ainakin pariin tuntiin, jos osa siitä on arvoitusten ratkaisemista ja itsenäisesti liikkumista sen lisäksi, että näyttelijät ohjaavat kauhukokemuksen tarinaa eteenpäin. Mä nyt toisaalta olen vähän siitä vinksahtanut, että voisin helposti viettää tuntikausia kauhukokemuksen syövereissä.

After Dark teki sen siis taas, ja olen mielettömän kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta päästä tsekkaamaan heidän uusin kauhukokemuksensa. Kuten mainitsin aiemmin postauksessa, samalla viikolla oli myös Red Rabbit-kokemus, jonka esitysaika on lyhyempi kuin tämän - eli josta kerron yksityiskohtaisemmin esitysten loputtua omassa postauksessaan. Nyt jään odottamaan kärsimättömästi lisää, lisää, lisää!

Kuvat ottanut Mikko Roininen.

SARJAVINKKI: Hot Girls Wanted: Turned On

4.5.2017

Pari vuotta sitten tekemässäni koosteessa Netflixin naisiin liittyvissä dokkareissa (linkki!) mainitsin dokumentin nimeltä Hot Girls Wanted, Rashida Jonesin tuottama katsaus pornoteollisuuteen ja etenkin naisten asemaan ja kohteluun sen sisällä. Dokkari on synkkä ja tuo oikeastaan vain pahan mielen, vaikka aikuisviihdeteollisuus muuten onkin mun mielestä todella mielenkiintoinen aihe.

Nyt Jones on tuonut Hot Girls Wantedille jatkoa kuusiosaisena dokumenttisarjana, jonka jokainen jakso käsittelee aikuisviihdeteollisuutta tai nykyihmisten seksi- ja deittailukäyttäytymistä yleensä. Se on tajuttoman mielenkiintoinen vilkaisu asioihin, jotka koskettavat jollain tasolla meitä kaikkia, ja jokaisella jaksolla on oma teemansa. Kokonaisuudessaan Turned On on edeltäjäänsä vähemmän tuomitsevalla tyylillä tehty, ei yhtä synkkä, mutta samalla tavalla rehellinen. Pyrin olemaan spoilaamatta jaksoista paljoa, mutta tässä pienet esittelyt jokaisesta.

turnedon1

Women On Top/Naiset huipulla aloittaa sarjan kuvaamalla kahta pornoteollisuudessa yrityksiä pyörittävää naista. Toinen on pornossa työskennelleen pariskunnan tytär, jonka tavoitteena on kuvata korkealaatuisia, hyvän maun mukaisia eroottisia kuvia kuten äitinsä aikoinaan. Hänen äitinsä oli Playboyn ensimmäinen naiskuvaaja ja kertoo tarinoita mm. siitä, miten häntä kohdeltiin sukupuolensa vuoksi aloittaessaan uraansa. Toinen on espanjalainen yrittäjä, jonka tavoitteena on kuvata eroottisia lyhyitä pornoelokuvia, joissa on oikeasti intohimoa. Hän kuvailee, ettei halua kuvata näyttelijöitä jotka näyttelevät pornoa, vaan näyttelijöitä jotka harrastavat yhdessä seksiä.

Mielenkiintoisen jaksosta tekee nimenomaan pointti naisen asemasta aikuisviihteen parissa muuna kuin näyttelijänä niin vuosikymmeniä sitten kuin nykyäänkin. Jakso nostaa esille myös dilemman siitä, miten internet on pilannut pornoteollisuuden - nyt, kun pornosta ei tarvitse enää maksaa ja sen kysyntä on valtavaa, tuotantokustannukset on pitänyt myös saada alhaisiksi. Espanjalaisyrittäjä ottaa kiivaasti kantaa siihen, että pornon pariin tarvitaan enemmän naisia tuottamaan, kuvaamaan ja ohjaamaan, koska miesvaltaisella alalla suurin osa pornosta ei ole intohimoista, aitoa ja tasa-arvoista, vaan naisia pahoinpitelevää raiskausfantasiaa. 

turnedon2

Love Me Tinder/Tinder-rakkautta kertoo entisestä nelikymppisestä Big Brother-tähdestä, joka elää ikisinkun elämää jenkeissä ja on mm. Tinderin ja vastaavien deittiappien suurkuluttaja. Seuraamme jakson aikan tyypin deittikäyttäytymistä ja hiljalleen käsityksen muuttumista - jakson alussa miestä tapaileva nainen uskoo heidän tapailevan vain toisiaan ja suhteen olevan menossa vakavammalle asteelle, kun taas mies swaippailee päivät pitkät ja tapailee useita naisia. Mies puolustelee itse käytöstään sanomalla, että koska nämä apit ovat pinnallisia, hänkin on, eikä hänen käyttäytymisensä appideittailun maailmassa kerro mitään hänestä ihmisenä. Siis ihan oikeasti sanoo näin.

Jakso oli erittäin mielenkiintoinen omalla kohdallani koska olen itse Tinderissä ja deittimaailma on mielestäni nykyään monella tavalla todella kiinnostava, nimenomaan appien myötä muuttuneena. Jakso käsittelee erilaisia deittiappeihin liittyviä ilmiöitä tilastojen kautta ja näyttää, mitä tietynlaiset käytösmallit voivat aiheuttaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Toisaalta symppasin miestä ja ymmärsin hänen pointtejaan, toisaalta pudistelin päätäni epäuskoisena siitä, että kukaan oikeasti käyttäytyy näin.

turnedon3

Owning It/Tee se ylpeydellä alkaa kertoen naisesta, joka on aikuisviihdeteollisuudessa webcam-tyttönä ja näyttelijänä, mutta omistaa oman toiminimensä ja sisältönsä kokonaan itse. Hän työskentelee sivussa toiselle yritykselle eräänlaisena kykyjenmetsästäjänä, hakien muita camgirlejä heidän riveihinsä töihin. Yksi värvätyistä camgirleistä ei handlaakaan tilannetta psyykkisesti niin hyvin kuin pitäisi, ja vaikka bisnesnaisemme toruukin kovasti hänen käytöstään, hän myös itse mainitsee dokaavansa esitystensä aikana, koska se auttaa. Jää vähän auki, onko tilanne oikeasti se, että nainen tekee sen ylpeydellä.

Yksi lempiaiheitani onkin nimenomaan seksityöntekijöiden oikeudet ja niihin liittyvä laaja skaala aiheita. Seksityö on kliseisesti maailman vanhin ammatti ja ollut aina iso osa maailmaamme, vaikka kuinka moralisoimme sitä saastaisena piiloon. Prostituutio, strippaus, porno, camgirlit ja kaikki muut aikuisviihdeteollisuudessa työskentelevät miehet ja naiset vastaavat valtavaan kysyntään mutta saavat osakseen vihaa, tuomitsemista, maton alle pyyhkimistä ja yleisesti negatiivista asennetta valinnoistaan. Mielestäni seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi tarvitaan nimenomaan avointa keskustelua aikuisviihdeteollisuuden tilasta, sen ongelmista ja hyvistä puolista ja uudenlaista asennetta koko hommaan. Jotkut ihan oikeasti haluavat työskennellä aikuisviihteen parissa ja se ei ole ammatinvalintana sen alhaisempi kuin mikään muukaan.

turnedon4

Money Shot/Kliimaksi kuvaa pornon parissa työskenteleviä näyttelijöitä ja agenttia (joka oli myös alkuperäisessä Hot Girls Wanted-dokkarissa), jotka kertovat omia kokemuksiaan teollisuudesta ja siihen liittyvistä stigmoista. Agentilla on yritys, johon hän on kiinnittänyt näyttelijöitä, joiden kanssa hän kuvaa elokuvansa. Pääasiassa seuraamme kahta tummaihoista miesnäyttelijää, jotka avautuvat pornoteollisuuden epäreilusta kohtelusta nimenomaan tummaihoisia näyttelijöitä kohtaan.

En ollut edes tajunnut itse sitä, mutta toisen näyttelijän esiinnostamat faktat tuntuivat aika järkyttäviltä nykymaailmassa - ensinnäkin, tummaihoisia miesnäyttelijöitä palkataan esiintymään lähinnä valkoisten naisten kanssa. Toisekseen näille valkoisille naisille tarjotaan usein rahallinen lisäbonus siitä, että he työskentelevät tummaihoisten miesnäyttelijöiden kanssa. Tämänkaltaiset interracial-videot keskittyvät usein samoihin teemoihin - valkoinen nuori nainen tulee tuhotuksi ison mustan miehen toimesta. BBC jne. Ja se, missä kaikki ovat samaa mieltä, on se, että tilanteen on aiheuttanut nimenomaan kysyntä. Interracial on muotia, mutta interracialiksi käsitetään vain edellämainitun kaltaiset tuhoamisvideot.

turnedon5

Take Me Private/Ota minut privaatisti kertoo camgirlinä työskentelevästä naisesta, jonka työtoimenkuva siis on esiintyä kotonaan tietokoneensa ääressä webcamin kautta häntä katsoville asiakkaille. Aika kovista lisähinnoista yleishuoneesta pääsee privaattiesitykseen. Nainen kertoo nauttivansa työstään ja tuovansa asiakkaidensa elämään positiivisia asioita, auttavansa heitä jaksamaan stressaavissa elämäntilanteissa ja luovan heille turvallisen hyvän mielen paikan. Jenkeissä asuva nainen, joka on naimisissa mutta kertoo olevansa polyamorinen, pakkaa laukkunsa täyteen vakioasiakkaan hänelle ostamia vaatteita ja leluja ja lentää tapaamaan häntä Australiaan neljä vuotta sen jälkeen, kun miehestä tuli ensi kertaa hänen asiakkaansa.

Tästä jaksosta on pakko sanoa, että ihan hirveän mielenkiintoinen se ei ole muiden jaksojen tavalla. Se on toki hyvä jakso ja omalla tavallaan on kiinnostavaa seurata niin kummallista tilannetta - mies on aivan rakastunut naiseen, jolle hän on neljä vuotta maksanut nähdäkseen hänet tietokoneruudullaan privaatisti, ja kun he tapaavat livenä, homma ei tietenkään mene kuin saduissa. Molemmat ovat kiusaantuneita ja heillä on selkeästi erilaiset odotukset reissusta. Kuitenkin tuntuu, että jakson aihe ei ole ollut ihan yhtä asiatäyteinen kuin muut, ja sitä on venyttämällä venytetty olemaan yhtä pitkä kuin muut jaksot.

turnedon6

Don't Stop Filming/Älä lopeta kuvaamista onkin sitten ihan yhtä synkkä, ellei jopa synkempi, kuin alkuperäinen dokumenttielokuva. 18-vuotias Moskovasta USA:han muuttanut tyttö käyttää aktiivisesti Periscope-sovellusta ystäviensä kanssa. Eräänä iltana hän kuvaa, livenä kuten Periscopessa tapana on, ystävänsä raiskauksen. Sen sijaan, että hän tekisi mitään auttaakseen ystäväänsä tai lopettaakseen tilanteen, hän jatkaa kuvaamista ja jakaa sen koko maailman kanssa. Hän sai tottakai syytteet avunannosta raiskaukseen ja kohtaa samat syytteet kuin itse raiskaaja, ja jakson ajan seuraamme hänen oikeudenkäyntiään ja elämäänsä sen aikana, asianajajineen kaikkineen.

Jakso oli oikeasti aika järkyttävä ja sen näkökulma tuntui vähän pomppivan. Ensin meitä johdatellaan tuntemaan empatiaa tyttöä kohtaan, häntä kuvaillaan vain lapseksi, ei rikolliseksi ollenkaan, nuoreksi ihmiseksi joka teki inhimillisen virheen ja joka saattaa joutua maksamaan siitä lopun elämäänsä jos joutuu seksuaalirikollisten rekisteriin. Toisaalta syyttäjä kertoo kyseisen Periscope-lähetyksen, jota emme tietenkään näe, olleen erittäin graafinen ja tytön tienneen tasan tarkkaan, mitä tekee - ystävä itki ja aneli raiskaajaa lopettamaan samalla kun jakson päähenkilö kuvasi tilannetta kikatellen ja nauttien siitä, miten paljon ihmisiä lähetystä tuli seuraamaan. Raiskaaja myöntää syyllisyytensä ja saa tuomionsa, mikä vaikuttaa negatiivisesti tytön puolustuksen aiempaan linjaan, jossa he vetosivat hänen olevan syytön mihinkään rikokseen, koska eihän sitä nyt olla ihan varmoja, halusiko kaveri sittenkin sitä seksiä vai ei. Jakso ei kuitenkaan missään vaiheessa anna täysin mustavalkoista kuvaa kummastakaan näkökannasta.



Ehdottomasti tämän dokumenttisarjan synkin jakso lopettaa sen samalla nuotilla johon alkuperäinenkin dokumenttielokuva jäi - tulee paha mieli. Mutta kuten edeltäjänsä, tämäkin sarja on mielettömän mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja katsomisen arvoinen.